Opetukseen lisää käytäntöä ja vähemmän teoriaa

[sivullinen.]

Nykyinen suomalainen koulujärjestelmä on puhtaasti teoriaan keskittyvä. Koulu nähdään paikkana, jossa lasten tulee sisäistää tietyt annetut totuudet kyseenalaistamatta ja ymmärtämättä. Tunneilla lausutaan Hauki on kala, hauki on kala, mutta elävää haukea ei kouluissa näy, eikä edes täytettyä. Koulumme tuottaa kirjanoppineita.

Kehitys on tähän suuntaan on viime aikoina kiihtynyt. Sosialistien ja ammattiyhdistysliikkeen uusimmat ehdotelmat liikunnan muuttamiseksi liikuntatieteeksi ovat ääriesimerkki. Liikuntatieteessä keskitytään jalkapallon sääntöjen opiskeluun jalkapallon pelaamisen sijaan. Tämä on opettajille ja OAJ:lle erityisen miellyttävä uudistus. Sillä opettajien työtä saadaan tasapäistettyä ja vastuuta tuntisuunnittelusta siirrettyä ministeriöihin, joka on sosialisten keskussuunnitteluvirastoon perustuvan ideologian kannalta paras ratkaisu.

Teoreettista opetusta ja keskussuunnitteluvirastoa vastaan puhuvat kuitenkin historialliset ja kansalliset tuntemukset. Suomen peruskoulun isä Uno Cygnaeus kehitti peruskoulun Slöjd-aatteen ympärille. Slöjd on suomennettuna käsityöt, mutta ei tarkoita käsityöntunteja. Se tarkoittaa kaikessa oppimisessa käsin syntyvän tekemisen kautta saatavaa kokemusta ja oppia. Slöjd-aatteessa ihminen nähdään täysivaltaisena kokonaisuutena koostuen aivotoiminnan lisäksi myös lihaksista; päässä olevan muistin lisäksi lihasmuistista. Nimenomaan lasten kyky omaksua uutta tekemällä ja kokemalla on koulun kannalta merkityksellinen. Tieto syntyy tekemisen sivutuotteena - "oivalluksena". Vasta 1970-luvun peruskoulu-uudistuksissa, joissa suomalainen peruskoulu muutettiin vastaamaan itä-saksalaista, käsityöt ensin eristettiin omaksi oppiaineekseen, jolloin Slöjd-aate hävisi, ja sittemmin jopa käsitöiden määrä on pyritty vähentämään, muuttamaan teoriapainotteiseksi tai poistamaan - samoin kuin liikunnan.

Kansallisluontenseemme kuitenkin kuuluu kovapäisyys ja tahto oppia oman tekemisen kautta; halu liikutella lihaksia. Ristiriita synnytti heti aluksi inhoa koulua kohtaan. 2000-luvun jatkuva peruskoulun teoristaminen on vienyt vihan koulua kohtaan puukotusten ja ammuskelujen tasolle. OAJ ja sosialistit ovat vaienneet vastuustaan koulumurhiin. Heidän sairas järjestelmänsä on kuitenkin niiden perimmäinen syy. Sosialismi on syöpää. Ammattiyhdistysliike on syöpäpesäke.

Olisiko aika nostaa asia tapetille ja vaatia uudistusta? Olisiko aika palauttaa koulu suomalaista luonnetta vastaavaksi? Olisiko aika asettaa OAJ vastuuseen koulumurhista?

[Katulamppu]

Teoreettista opetusta ja keskussuunnitteluvirastoa vastaan puhuvat kuitenkin historialliset ja kansalliset tuntemukset. Suomen peruskoulun isä Uno Cygnaeus kehitti peruskoulun Slöjd-aatteen ympärille. Slöjd on suomennettuna käsityöt, mutta ei tarkoita käsityöntunteja.

Kyseessä oli kansakoulu, johon vähemmän varakkaat laitettiin oppimaan yksinkertaisia apinantöitä.
Paremmista perheistä kotoisin oleville sitten oli oppikoulu ja lukio.

Teoriaopetusta olisi syytä lisätä, muuten ei nykymaailman kilpailussa lapset pärjää. Käytännön työt ovat vähentyneet automaation myötä jatkuvasti, enempi koulutusta vaativat työt niitä korvanneet.

Toki voisi opettaa perusasioita, esimerkiksi ajokortin kouluissa suorituttaa lapsille ja opettaa kuinka autoon vaihdetaan öljyt ja renkaat. Kuinka tehdään karjalanpiirakka ja kuinka pelataan pesäpalloa. Mutta teoriaa ei ole tarpeeksi.

[nollatoleranssi]

Kansallisluontenseemme kuitenkin kuuluu kovapäisyys ja tahto oppia oman tekemisen kautta; halu liikutella lihaksia. Ristiriita synnytti heti aluksi inhoa koulua kohtaan. 2000-luvun jatkuva peruskoulun teoristaminen on vienyt vihan koulua kohtaan puukotusten ja ammuskelujen tasolle. OAJ ja sosialistit ovat vaienneet vastuustaan koulumurhiin. Heidän sairas järjestelmänsä on kuitenkin niiden perimmäinen syy. Sosialismi on syöpää. Ammattiyhdistysliike on syöpäpesäke.

Olisiko aika nostaa asia tapetille ja vaatia uudistusta? Olisiko aika palauttaa koulu suomalaista luonnetta vastaavaksi? Olisiko aika asettaa OAJ vastuuseen koulumurhista?

Tuo loppuosa on täyttä hölynpölyä. Ei koulun teoristaminen ole luonut tuollaisia ongelmia.

Ammuskelut ja puukotukset ovat yllättäen olleet yksittäistapauksia ja niillä ei ole ollut selkeää kohdetta, mutta väittäisin yhden syyn olevan siinä, ettei Suomessa koulukuria tunneta missään muodossa.

Tähän aiheeseen liittyen oli jo toinenkin ketju.

Tuossa ketjussa kommentoin aihetta, ettei ongelmat kouluissa johdu huonosta kodista, vaan pikemminkin sääntöjen puutteista koulussa. Ei ihmiset noudata sääntöjä hyvää hyvyyttään, vaan usein rangaistuksien pelossa. Jos rangaistukset poistetaan, niin sääntöjen noudattamisen mielekkyyskin katoaa.

Ilman tarkempaa tutkimustietoa aiheesta, niin on vaikeaa sanoa voikon tämä asian liittää yksittäisiin kouluampumis- ja puukotustapauksiin, mutta sen voi helpostikin liittää muihin kouluongelmiin kuten käytöshäiriöihin, kiusaamistapauksiin, oppimisvaikeuksiin yms. Yksi tai useampi oppilas voi terrorisoida koko luokkaa, ilman että opettajatkaan tekevät asialle yhtikäs mitään.

---

Mutta mitä tulee itse aiheeseen, niin teoriaa käytäntöä voitaisiin lisätä joillakin aloilla, kuten matematiikassa.

Vaikka yleisesti ottaen kannatan teoreettista opetustyyliä, niin käytännön esimerkkejä voitaisiin esitellä enemmän teoriaopintojen yhteydessä.

[sivullinen.]

Teoriaopetusta olisi syytä lisätä, muuten ei nykymaailman kilpailussa lapset pärjää.

Mutta mitä tulee itse aiheeseen, niin teoriaa voitaisiin lisätä joillakin aloilla, kuten matematiikassa.

Teoriaa, teoriaa, teoriaa.

Mikä siinä teoriassa niin kiehtoo? Mitä hyvää se on saanut aikaan? Teoriassa Neuvostoliitto oli paratiisi ja teoriassa Eurostoliitto on hieno asia. Käytännössä asiat ovat toisin. Käytäntö on sitä tosielämää, jossa lasten ja aikuisten pitää pärjätä. Teologian opiskelu on kaunis totuutta tavoitteleva harrastus - mutta sopii vain aikuisille, jotka ovat aivotoiminnaltaan kykeneviä käsittämään abstrakteja kokonaisuuksia, eikä sillä synny käytännön hyötyjä. Lapsille käytäntö on helpompaa, mukavampaa, opettavaisempaa ja ennenkaikkea auttaa elämässä: Jos osaat ajaa autoa tai polkupyörää, pääset paikasta toiseen; jos tiedät teoriassa liikennesäännöt ja autonmekaniikan, mutta et osaa ajaa, et pääse mihinkään - paitsi ehkä korjaamolle töihin.

Ettekö itse ole ikinä olleet lapsia?

[Tabula Rasa]

Nk. kovat tieteet kemia, fysiikka matematiikka jne. Olisi mahdollista järjestää koepohjaisiksi. Kyllä huomattavasti enemmän löytyy mielenkiintoa pojilta jos tehdään valvottuja räjäytyksiä kun luetaan kirjasta mitkä ovat tähän tarvittavien kemikaalien jaksollisen järjestelmän luvut.

Teorian tulisi tukea käytäntöä. Ei päinvastoin niinkuin nyt. Nyt jos teoriassa on vika väitetään mielummin että käytännössä on vika kuin korjataan teoria käytännön kokeiden tuloksia vastaaviksi.

[nollatoleranssi]

Teoriaopetusta olisi syytä lisätä, muuten ei nykymaailman kilpailussa lapset pärjää.

Mutta mitä tulee itse aiheeseen, niin teoriaa voitaisiin lisätä joillakin aloilla, kuten matematiikassa.

Teoriaa, teoriaa, teoriaa.

Mikä siinä teoriassa niin kiehtoo? Mitä hyvää se on saanut aikaan?

Kirjoitin väärin. Tarkoitus oli kirjoittaa "käytäntöä" (eli olin aivan samaa mieltä kirjoittajan kanssa tuosta asiasta ja korjasinkin sen). Matematiikan opetus on nykyisin liian teoriapainotteista. Sen takia sen soveltavuus käytäntöön voi joskus olla liiankin hankalaa.

Fysiikassakin ilmiöitä pitäisi konkreettisesti havainnollistaa enemmän.

Jos ei kaikkea pysty havainnollistaa, niin pitäisi ainakin etsiä käytännön esimerkkejä tilanteen kuvaamiseksi.

[AuggieWren]

Se, mitä nykykoulu tarvitsee, on luopumista lässynlässynideologioista ja paluuta oppimiseen, ymmärtämisen sijaan. Siirtyminen teoriasta käytännön suuntaan nykytilanteessa olisi katastrofi. Oppilailta pitää edellyttää oppimista.

[nollatoleranssi]

Se, mitä nykykoulu tarvitsee, on luopumista lässynlässynideologioista ja paluuta oppimiseen, ymmärtämisen sijaan. Siirtyminen teoriasta käytännön suuntaan nykytilanteessa olisi katastrofi. Oppilailta pitää edellyttää oppimista.

Kiinalaisessa ja amerikkalaisessa koulutusmallissa taitaa jyrätä sellainen ulkoaoppimisen kaava. Tiettyjä asioita on toki hyvä oppia ulkoakin, mutta yleisesti ottaen jos kyse ei ole pakollisista tiedettävistä asioista, niin silloin niiden tietäminen on turhaa. Nippelitiedon antaminen ei ole kouluttautumisen tärkein tehtävä.

Erilaisten asioiden hahmottaminen helpottuu, jos ne voi yhdistää oikeisiin tapahtumiin eli ne jäävät paremmin mieleen.

[AuggieWren]

Pelkäänkin juuri sitä, että jos siirrytään enemmän käytäntöön päin, luovutaan niidenkin asioiden oppimisesta, jotka pitää oppia.

Malliesimerkki tällaisesta on kieltenopetuksen keskustelu, pitääkö painottaa kielioppia vai ei. Kyllähän keskustelemallakin kieltä oppii, mutta ilman kieliopin ymmärtämistä kielitaito tuppaa jäämään sellaiselle tasolle, että siitä ei oikeaa hyötyä ole.

Toisaalta historianopetuksessa on ihan oikein siirrytty ns. suurien linjojen oppimiseen kuninkaiden nimien tmv. pänttäämisen sijaan, mikä on ihan hyvä asia.

[Katulamppu]

Teoriaa, teoriaa, teoriaa.

Mikä siinä teoriassa niin kiehtoo? Mitä hyvää se on saanut aikaan? Teoriassa Neuvostoliitto oli paratiisi ja teoriassa Eurostoliitto on hieno asia. Käytännössä asiat ovat toisin. Käytäntö on sitä tosielämää, jossa lasten ja aikuisten pitää pärjätä. Teologian opiskelu on kaunis totuutta tavoitteleva harrastus - mutta sopii vain aikuisille, jotka ovat aivotoiminnaltaan kykeneviä käsittämään abstrakteja kokonaisuuksia, eikä sillä synny käytännön hyötyjä. Lapsille käytäntö on helpompaa, mukavampaa, opettavaisempaa ja ennenkaikkea auttaa elämässä: Jos osaat ajaa autoa tai polkupyörää, pääset paikasta toiseen; jos tiedät teoriassa liikennesäännöt ja autonmekaniikan, mutta et osaa ajaa, et pääse mihinkään - paitsi ehkä korjaamolle töihin.

Ettekö itse ole ikinä olleet lapsia?

Tyänteko se on teoriaa täynnä. Ei nähdä lopputuotetta useinkaan. Niillä aloilla joissa palkkaakin tulee. Siksi.

[Mursu]

Teoreettista opetusta ja keskussuunnitteluvirastoa vastaan puhuvat kuitenkin historialliset ja kansalliset tuntemukset. Suomen peruskoulun isä Uno Cygnaeus kehitti peruskoulun Slöjd-aatteen ympärille. Slöjd on suomennettuna käsityöt, mutta ei tarkoita käsityöntunteja.

Kyseessä oli kansakoulu, johon vähemmän varakkaat laitettiin oppimaan yksinkertaisia apinantöitä.
Paremmista perheistä kotoisin oleville sitten oli oppikoulu ja lukio.

Tarkoitat kai kansalaiskoulua. Kansakouluahan kaikki kävivät yleensä neljä vuotta.

[AuggieWren]

Teoriaa on, että 1+1 = 2, että hauki on kala ja minkä näköinen kala hauki on.

Käytäntöä on itse hauki ja se, että kun kalastat yhden hauen ja sen jälkeen toisen, on sinulla kaksi haukea.

Ilman teoriaa sinulla on jonkin verran jotain, et vain satu tietämään mitä, ja minkä verran. Et myös tiedä, voiko sitä jotakin syödä tai mitä sillä pitäisi tehdä.

Peruskouluopetuksessa ei ole sellaista teoriaa, joka täällä mitä ilmeisimmin käsitetään teoriana. (Teoreettista filosofiaa ja muuta diipadaapateoreettista.)

Toki siinä on sitten eroja, että teoriaa voi oppia enemmän tai vähemmän käytännönläheisesti.

[sivullinen.]

Malliesimerkki tällaisesta on kieltenopetuksen keskustelu, pitääkö painottaa kielioppia vai ei. Kyllähän keskustelemallakin kieltä oppii, mutta ilman kieliopin ymmärtämistä kielitaito tuppaa jäämään sellaiselle tasolle, että siitä ei oikeaa hyötyä ole.

Tämä on hyvä esimerkki, josta näkyy molempien teorian ja käytännön tarve. Kysemys on painotuksesta. Onko toista nykyisellään liikaa ja toista liian vähän? Kielten opiskelussa peruskielioppi on hyvä osata. Vaikeammat lauserakenteet, runouden ja ammattisanastot voisi opetella vasta kun tarve on selvä. Nykyisellään suomalaisten englanninkielen taidot ovat loistavia - teoreettisesti. Mutta uskallus puhua, ja siitä syntynyt kyky viestiä englanniksi, on huono. Puhumaan oppii vain puhumalla. Kirjoittamaan vain kirjoittamalla. Lukeminen ja kuuntelu ovat hyvin hallussa. Englantia kuuluu televisiosta ja netistä oppii lukemaan. Koulussa opittu teoria näkyy ainoastaan teoriaa mittaavissa tutkimuksissa - käytännössä sitä ei kukaan tarvitse.

Suomalainen: - Hello. What are you doing?
Intialainen: - Hi. Me doing this grass cutting. It nice. Me like. Me like waht me do.
Suomalainen: - Ok.
Intialainen: - You do waht?
Suomalainen: - I work. [öh] I have here a banana ja few berries, which I just bought. [öh] I put them here and then I...
Intialainen: - I see. You do juice. Nice.
Suomalainen: - Yes, that's what I'm going to do.

Huono englanti on maailman suosituin kieli. Suomessa opetetaan hyvää englantia, mutta huonosti. Tuloksena on kieliopillisesti parempaa kieltä, mutta ilmaisuvoimaltaan olematonta. OAJ tavoittelee kauniita tilastoja, kuten Neuvostoliitossa oli tapana, välittämättä siitä mikä on todellisuudessa saavutettu hyöty.

[sivullinen.]

Kiinalaisessa ja amerikkalaisessa koulutusmallissa taitaa jyrätä sellainen ulkoaoppimisen kaava.

Tuntematta kummankaan maan koulutusmallia enempää kuin virallisesta propagandasta olen kuullut, en uskalla kovin voimakkaita kannanottoja antaa. Silti amerikassa esimerkiksi on useissa kouluissa "tiedeprojekteja", joita löytyy muuten myös netistä, jotka osoittavat selvästi suurempaa kokeilemisen kautta oppimista kuin millään tasolla suomalaisessa koulujärjestelmässä. Suomessa tiedeprojektiksi laskettaisiin ryhmätyönä A5 pahville tehty listaus Einsteinin tieteellisista saavutuksista. Liimaa, teippiä ja koristekyniä saisi tietenkin käyttää. Ero on dramaattinen. Toisessa opetetaan fysiikkaa - toisessa tiedonhakua kirjoista ja askartelua.

[Katulamppu]

Malliesimerkki tällaisesta on kieltenopetuksen keskustelu, pitääkö painottaa kielioppia vai ei. Kyllähän keskustelemallakin kieltä oppii, mutta ilman kieliopin ymmärtämistä kielitaito tuppaa jäämään sellaiselle tasolle, että siitä ei oikeaa hyötyä ole.

Tämä on hyvä esimerkki, josta näkyy molempien teorian ja käytännön tarve. Kysemys on painotuksesta. Onko toista nykyisellään liikaa ja toista liian vähän? Kielten opiskelussa peruskielioppi on hyvä osata. Vaikeammat lauserakenteet, runouden ja ammattisanastot voisi opetella vasta kun tarve on selvä. Nykyisellään suomalaisten englanninkielen taidot ovat loistavia - teoreettisesti. Mutta uskallus puhua, ja siitä syntynyt kyky viestiä englanniksi, on huono. Puhumaan oppii vain puhumalla. Kirjoittamaan vain kirjoittamalla. Lukeminen ja kuuntelu ovat hyvin hallussa. Englantia kuuluu televisiosta ja netistä oppii lukemaan. Koulussa opittu teoria näkyy ainoastaan teoriaa mittaavissa tutkimuksissa - käytännössä sitä ei kukaan tarvitse.

Suomalainen: - Hello. What are you doing?
Intialainen: - Hi. Me doing this grass cutting. It nice. Me like. Me like waht me do.
Suomalainen: - Ok.
Intialainen: - You do waht?
Suomalainen: - I work. [öh] I have here a banana ja few berries, which I just bought. [öh] I put them here and then I...
Intialainen: - I see. You do juice. Nice.
Suomalainen: - Yes, that's what I'm going to do.

Huono englanti on maailman suosituin kieli. Suomessa opetetaan hyvää englantia, mutta huonosti. Tuloksena on kieliopillisesti parempaa kieltä, mutta ilmaisuvoimaltaan olematonta. OAJ tavoittelee kauniita tilastoja, kuten Neuvostoliitossa oli tapana, välittämättä siitä mikä on todellisuudessa saavutettu hyöty.

Henkilökohtaisesti laskisin teoriaksi enkä käytännöksi tässä tapauksessa sen opetuksen jossa opetetaan puhumaan.
Kieliopit sun muut voisi kyllä olla vain niistä kiinnostuneille, en ymmärrä mitä hyötyä niistä olisi kellekään joka enempi käytännönläheisesti tahtoo kielellä jotain tehdäkin eli puhua. Tutkijat yms. eri juttu.
Tässä ketjun aloituksessa vaan verrattiin käsitöihin sun muihin. Jos saa moninkerroin halvemmalla valmiin kuin itse tehdyn, ei kantsisi niihin panostaa enää. En tiedä sitten miten tekevät.

Kiinalaisessa ja amerikkalaisessa koulutusmallissa taitaa jyrätä sellainen ulkoaoppimisen kaava.

Tuntematta kummankaan maan koulutusmallia enempää kuin virallisesta propagandasta olen kuullut, en uskalla kovin voimakkaita kannanottoja antaa. Silti amerikassa esimerkiksi on useissa kouluissa "tiedeprojekteja", joita löytyy muuten myös netistä, jotka osoittavat selvästi suurempaa kokeilemisen kautta oppimista kuin millään tasolla suomalaisessa koulujärjestelmässä. Suomessa tiedeprojektiksi laskettaisiin ryhmätyönä A5 pahville tehty listaus Einsteinin tieteellisista saavutuksista. Liimaa, teippiä ja koristekyniä saisi tietenkin käyttää. Ero on dramaattinen. Toisessa opetetaan fysiikkaa - toisessa tiedonhakua kirjoista ja askartelua.

Eivät kumminkaan tiedejutuissa taida loistaa, ottavat ymmärtäjät ulkomailta. Sheldonit on muualta vaikka kovin valkoinen hän onkin, epäilen. Ei haittaisi yhtään vaikka täältäkin ottaisivat, kunhan vaan viittisivät kouluttaa täällä.
http://www.youtube.com/watch?v=N-br928ihj4

[nollatoleranssi]

Eivät kumminkaan tiedejutuissa taida loistaa, ottavat ymmärtäjät ulkomailta. Sheldonit on muualta vaikka kovin valkoinen hän onkin, epäilen. Ei haittaisi yhtään vaikka täältäkin ottaisivat, kunhan vaan viittisivät kouluttaa täällä.
http://www.youtube.com/watch?v=N-br928ihj4

Yliopistotasolla amerikkalaisten ylivoima näkyy (top10 listaukset lähes kaikissa mittauksissa), vaikka siellä iso osa opiskelijoista olisikin ulkomaalaisia.

[nollatoleranssi]

Malliesimerkki tällaisesta on kieltenopetuksen keskustelu, pitääkö painottaa kielioppia vai ei. Kyllähän keskustelemallakin kieltä oppii, mutta ilman kieliopin ymmärtämistä kielitaito tuppaa jäämään sellaiselle tasolle, että siitä ei oikeaa hyötyä ole.

Mielestäni kielten opiskelussa pitäisi juuri painottaa sitä, että miten käytännön tilanteista selvitään.

Ei siitä kieliopin osaamisestakaan ole oikein hyötyä, jos ei osaa käyttää vierasta kieltään mm. myyntitilanteissa tai puhua sitä sujuvasti. Varsinkin tätä puhumista ja ääntämistä voisi enemmän painottaa.

Ovathan suomalaiset kuitenkin pärjänneet "rallienglannillakin" maailmalla, joten ei se pelkkä kielitaito ratkaise kaikkea. Sillä voi olla kuitenkin vaikutusta kun ei olekkaan sitä ylivoimasta tuotetta tai osaamiskykyä taustalla.