News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2013-09-12 TE: Suomeen muuttaa "varsinkin afrikkalaisia"?

Started by K.K., 12.09.2013, 14:08:21

Previous topic - Next topic

K.K.

Suomeen muuttaa "varsinkin afrikkalaisia"? Tilastokeskus korjaa harhaluuloja

Monien ihmisten mielikuvat Suomen maahanmuutosta ovat "harhaisia", kirjoittaa Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -blogissa.

"Kuvitellaan, että Suomeen tulvii muuttajia ja varsinkin afrikkalaisia, jotka eivät Suomessa työllisty vaan elävät sosiaaliturvan varassa. Totuus on toisenlainen."

Myrskylä muistuttaa, että tilastojen mukaan afrikkalaiset ovat enää pieni vähemmistö Suomeen muuttavista. Vuosina 2000–2012 Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista afrikkalaisia on 6 prosenttia ja somalialaisia 1 prosentti. 2010-luvulla Afrikasta tulijoiden määrä on kääntynyt laskuun ja Somaliasta tulleiden määrä on pudonnut kolmanneksen.

Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista vain 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia.

Myrskylä toteaa, että Aasian maista tulevien määrät kasvavat nyt nopeimmin. Irakilaisten muuttajien määrä on seitsenkertaistunut 2000-luvulla yli 500 henkeen vuodessa. Myös kiinalaisten, intialaisten ja thaimaalaisten määrä on yli kolminkertaistunut vuodesta 2000.

Muista EU-maista tuleva muutto on kaksinkertaistunut. Yli puolet muuttajista tulee siis toisista EU-maista, ja EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen mukaan tähän liiikkeeseen ei voi puuttua, Myrskylä muistuttaa

Maahanmuuttaja ovat suomalaisia keskimääräistä nuorempia, eli he ovat paikanneet syntyvyyttä.

"Ilman ulkomaalaisia muuttajia ja heille syntyviä lapsia, kuolleiden määrä ylittäisi nopeasti syntyvien määrän eli väkilukumme alkaisi vähetä."

http://www.talouselama.fi/uutiset/suomeen+muuttaa+varsinkin+afrikkalaisia+tilastokeskus+korjaa+harhaluuloja/a2203551

AuggieWren

Missä on lausuttu, että Suomeen muuttaa "vain afrikkalaisia"? Näyttäkää yksikin esimerkki.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

M13

Maahanmuuttajista puhuttaessa, varsinkin kriittisellä puolella, tarkoitetaan lähinnä humanitaarisia maahanmuuttajia, jotka ovat lähes poikkeuksetta Afrikasta ja arabimaista. Yksittäisistä ryhmistä on vaarallista puhua kriittiseen sävyyn, vallitsevan laintulkinnan takia, joten puhutaan yleisesti maahamuuttajista. Harvemmin tarkoitetaan virolaisia tai venäläisiä.
Näin lasketaan yksittäistapauksia

"Politics is the art of looking for trouble, finding it everywhere, diagnosing it incorrectly, and applying the wrong remedies."
Ernest Benn

K.K.

Siksikö, että valtaosa maahanmuutosta on perusteltua ja Suomelle eduksi, pitäisi sallia myös Suomelle haitallinen maahanmuutto!?! 

Titus


Niin,

"
Maahanmuuttaja ovat suomalaisia keskimääräistä nuorempia, eli he ovat paikanneet syntyvyyttä.
"Ilman ulkomaalaisia muuttajia ja heille syntyviä lapsia, kuolleiden määrä ylittäisi nopeasti syntyvien määrän eli väkilukumme alkaisi vähetä."
"

Haluaisiko joku tutkija maalata vision tulevaisuuden Suomesta jonka huoltosuhde on mamujen 1 / 20 ?
Ihan vaan mielenkiinnosta, että mistähän silloin säästetään ja kenen veroja korotetaan ?

:flowerhat:
that's a bingo!

orientexpressen

Keskeisin asia ei ole se, ketkä tänne muuttavat vaan se, ketkä tänne jäävät ja keillä syntyvyys on suurin.

Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 266 949 vieraskielistä, joista suurimmat ryhmät olivat venäjänkieliset (62 554 henkilöä, 25,4% kaikista vieraskielisistä), vironkieliset (38 364, 14,4% vieraskielisistä), somalinkieliset (14 769, 5,5% vieraskielisistä), englanninkieliset (14 666, 5,5% vieraskielisistä) ja arabiankieliset (12 042, 4,5% vieraskielisistä).

Vuosien 2011 ja 2012 välillä venäjänkielisten määrä kasvoi 7,2%, vironkielisten 16,0%, somalinkielisten 5,2%, englanninkielisten 6,2% ja arabiankielisten 7,0%. Samana ajanjaksona suomenkielisten määrä lisääntyi 0,07 prosenttia.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

niemi2

Quote from: K.K. on 12.09.2013, 14:08:21
Maahanmuuttaja ovat suomalaisia keskimääräistä nuorempia, eli he ovat paikanneet syntyvyyttä.

"Ilman ulkomaalaisia muuttajia ja heille syntyviä lapsia, kuolleiden määrä ylittäisi nopeasti syntyvien määrän eli väkilukumme alkaisi vähetä."


Väkuluvun vähentyminen on luonnollista, etenkin kun kuolleisuus on alhaisempaa. Väkiluvun vähentyminen on luonnollista myös siksi, että työpaikkoja on vähemmän. Tietotekniikka ja huonompi kilpailukyky vähentävät työvoiman tarvetta jatkossakin.

Kantasuomalaisten naisten syntyvyys on laskenut sitä mukaan kun heidän on täytynyt osallistua työelämään elämisen kallistumisen vuoksi. Varakkailla ja sosiaalituilla elävillä on paremmat mahdollisuudet lapsien tekemiseen, mutta onko jokin itseistarkoitus tuoda tänne ihmisiä lisääntymään sosiaalituen tukemana. Jos tarkoitus on nostaa syntyvyyttä vain väkiluvun vuoksi, niin se kuulostaa varsin kummalliselta.

Myös kantasuomalaiset hankkisivat enemmän lapsia, jos tähän olisi vain taloudellisesti varaa, mutta asuntolaina on saatava maksettua, samoin muut alituisesti kohoavat elinkustannukset.
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

seuraa_tilannetta

Quote from: niemi2 on 12.09.2013, 14:43:42
Väkuluvun vähentyminen on luonnollista, etenkin kun kuolleisuus on alhaisempaa.
Väkiluku lisääntyy, kun kuolleisuus on (lisääntymistä) alhaisempaa.

orientexpressen

Maahanmuuttomielikuvan "harhaisuudesta" voisi sanoa sen verran, että en usko suomalaisilla olevan kovin suurta harhaa sen suhteen, keitä tänne tulee. Sen sijaan kyse lienee siitä, keiden ymmärretään yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa olevan "maahanmuuttajia".

"Maahanmuuttajia" ovat useimmille ihmisille nimenomaan ne sosiaali/humanitaarisperäiset, yleensä tummaihoiset ja islaminuskoiset ongelmalliset kotoutujat. Virolaiset, puolalaiset, thaimaalaiset ym. ym. ovat sen sijaan etupäässä oman kansallisuutensa edustajia tai sitten vain "ulkomaalaisia" (tai sopeuduttuaan suomalaiseen yhteiskuntaan vuosien jälkeen yksinkertaisesti vähän erinäköisiä suomalaisia).

Tuskin tilastokeskuksessakaan tosissaan uskotaan, että "maahanmuuttajien uimavuorolla" uimahallin suihkussa parveilevat venäläisnaiset.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

-PPT-

Tulijoiden määrä on pudonnut tarkoittaa että tulijoita tulee vähemmän ja hitaampaa tahtia kuin joskus ennen mutta se tarkoittaa myös että tulijoita edelleen on.

orientexpressen

Quote from: niemi2 on 12.09.2013, 14:43:42
Tietotekniikka ja huonompi kilpailukyky vähentävät työvoiman tarvetta jatkossakin.

Vähentääkö tietotekniikka tosissaan kokonaisuutta katsoen työvoiman tarvetta? Minusta se pikemminkin lisää talouskasvua (tuotannon tehostuminen) ja pakottaa ihmiset kouluttautumaan pidemmälle tai toisille aloille.

Quote from: niemi2 on 12.09.2013, 14:43:42
Myös kantasuomalaiset hankkisivat enemmän lapsia, jos tähän olisi vain taloudellisesti varaa, mutta asuntolaina on saatava maksettua, samoin muut alituisesti kohoavat elinkustannukset.

Toisaalta maailmanlaajuisesti katsottuna asia on niin, että mitä köyhempi niin sitä enemmän lapsia. Suomessakin syntyvyys oli ennen (köyhempinä aikoina) paljon suurempi ja nykyisin maailmassa suurin syntyvyys on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

op

Quote from: K.K. on 12.09.2013, 14:08:21
Suomeen muuttaa "varsinkin afrikkalaisia"? Tilastokeskus korjaa harhaluuloja
Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista vain 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia.
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomeen+muuttaa+varsinkin+afrikkalaisia+tilastokeskus+korjaa+harhaluuloja/a2203551

Hitto minähän olen "maahanmuuttaja" :flowerhat: "Kotiin" palaavia ekspatriaatteja en hyvällä tahdollakaan pysty mieltämään "maahanmuuttajiksi". Mielestäni heidät täytyisi tällaisesta tilastosta puhdistaa.

Iloveallpeople

Quote from: K.K. on 12.09.2013, 14:08:21

"Kuvitellaan, että Suomeen tulvii muuttajia ja varsinkin afrikkalaisia, jotka eivät Suomessa työllisty vaan elävät sosiaaliturvan varassa. Totuus on toisenlainen."


Riippuu tietenkin Afrikan maasta. Tietyistä Afrikan maista tulleet eivät työllisty ja elävät sosiaaliturvan varassa. Vaikka tilastokeskus yrittääkin väittää muuta.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Luotsi

Quote from: op on 12.09.2013, 15:08:42
Quote from: K.K. on 12.09.2013, 14:08:21
Suomeen muuttaa "varsinkin afrikkalaisia"? Tilastokeskus korjaa harhaluuloja
Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista vain 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia.
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomeen+muuttaa+varsinkin+afrikkalaisia+tilastokeskus+korjaa+harhaluuloja/a2203551

Hitto minähän olen "maahanmuuttaja" :flowerhat: "Kotiin" palaavia ekspatriaatteja en hyvällä tahdollakaan pysty mieltämään "maahanmuuttajiksi". Mielestäni heidät täytyisi tällaisesta tilastosta puhdistaa.

Tilastot eivät ole väärässä, ne ovat vain harhaisia  :roll:
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

ämpee

Quote"Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista vain 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia."

Tuona aikana olen "muuttanut" Suomeen ainakin kolme kertaa, joten kyllä siihen yksi africcalainen pitäisi mahtua. :roll:

Kirjoilla olen ollut kyllä Suomessa kaiken aikaa, vain kertaalleen sosiaalijärjestelmästä ulos heitettynä.
Samana aikana kirjoilla ainakin viidessä eri maassa.

Taas on jätetty tuo tilastolla kikkailu puolitiehen, miksi tyytyä pelkkiin muuttotilastoihin, kun maahamme saapumistilastot antavat paljon jyrkemmän kuvan asiasta haluttuun(??!) suuntaan.
Elikkä tarkastellaan vuotuista saapumista Suomeen !!1!

Esimerkiksi viime vuonna olin töissä Norjassa, ja kävin viikoittain kotona.
Näin ollen 7-kuukauden aikana saavuin Suomeen noin 28 kertaa !!
Tuo kaikki aivan yksinään !!
Moniko africcalainen saapui samaan aikaan ?
Kysyn vaan !
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

kriittinen_ajattelija

Quote
"Ilman ulkomaalaisia muuttajia ja heille syntyviä lapsia, kuolleiden määrä ylittäisi nopeasti syntyvien määrän eli väkilukumme alkaisi vähetä."
Tyypillistä hedonistista "pidetään bileet pystyssä niin kauan pystytään keinolla millä hyvänsä" ajattelua, mitäpä sitä miettimään yli sadan vuoden päähän kun ei eletä silloin. Monet euroopan maat alkaa olla jo kusessa tuon itsekkään "halpatyövoimaa nopeasti" ajattelun takia mm. Ranska.

Euroopan suurin puute on ideologian, vision puute tällä hetkellä, ihmiset on partymoodissa ajattelematta seurauksia ja sitten kun homma romahtaa omaan typeryyteen niin alkaa golden dawn:it nousta valtaan, uskomatonta itsekkyyttä ja lyhytkatseisuutta.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Blanc73

Miksi sitten mediassa on poikkeuksetta aina kuvissa afrikkalainen/muslimi, kun juttu käsittelee maahanmuuttoa?  Tämä on sikälikin ihmeellinen asia, jos mokuttajatoimittajat haluavat nostaa mokutusta framille ja levittää ideologiansa ilosanomaa, niin "poster boyksi" valitaan juuri ne surkeimmat mamu-ryhmät moniosaajineen: somalit ja lähi-itä taustaiset muslimit.

Media on itse vahvasti luomassa kuvaa "oikeasta maahanmuutosta" ja mamuista: maahanmuuttaja=afrikkalinen/muslimi. Ihannetapauksessa siis musta muslimi saa toimittajat pähkinöiksi.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Professori

Omalla tavallaan positiivinen uutinenhan tuo oli. Vaikka silti aika merkillinen.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Shemeikka

QuoteMyrskylä muistuttaa, että tilastojen mukaan afrikkalaiset ovat enää pieni vähemmistö Suomeen muuttavista.

Ei se määrä, vaan laatu.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Miniluv

Quote from: Professori on 12.09.2013, 17:56:26
Omalla tavallaan positiivinen uutinenhan tuo oli. Vaikka silti aika merkillinen.

Sama tilastosetä kertoi vähän aikaa sitten ulkomaalaistaustaisten nuorten korkeasta syrjäytymisriskistä. Katsokaa etusivua. Tuliko tarvetta "tasapainottamiselle"?

QuoteMaahanmuuttaja ovat suomalaisia keskimääräistä nuorempia, eli he ovat paikanneet syntyvyyttä.

Suomalaisten syntyvyyttä ei paikata ulkomaalaisilla.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Lahti-Saloranta

#20
Quote from: K.K. on 12.09.2013, 14:08:21
Myrskylä muistuttaa, että tilastojen mukaan afrikkalaiset ovat enää pieni vähemmistö Suomeen muuttavista. Vuosina 2000–2012 Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista afrikkalaisia on 6 prosenttia ja somalialaisia 1 prosentti.
Sota-aikana Suomi joitui taistelemaan lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaa. Puhuttiin että yksi suomalainen vastaa kymmentä ...
Kun tarkastellaan maahanmuuton kustannuksia niin onkohan tässä kyse samasta asiasta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jack

Nykyinen tilanne on vain tyyntä hyökyaallon edellä. Afrikan väestönkasvu on niin voimakasta, että jossakin vaiheessa Afrikan lisäväestö/liikaväestö alkaa vyöryä tsunamin tavoin ympäri planeettaa, joka muutaman sadan vuoden aikana " *****röityy" peruuttamattomasti ja peruuttamattomin seurauksin. Ihmiskuntaa ei odota tieteisfantasioissa kuvailtu Star Trek -tyyppinen tulevaisuus, jossa valloitettaisiin vieraita taivaankappaleita, vaan Detroitin tyyppinen tulevaisuus, jossa taistellaan hengissä pysymisestä.

Vuonna 1900 afrikkalaiset mustat olivat lukumääräisesti vähemmistö eurooppalaisiin ja eräisiin muihin maailman väestöryhmiin verrattuna. Mustia oli noin sata miljoonaa, ja valkoisia eurooppalaisia kolmesataa miljoonaa.

Tällä hetkellä tilanne on se, että eurooppalaisia – jotka ovat muuttoliikkeen ja väestönsekoittumisen myötä asteittain menettämässä valkoista ominaispiirrettään – on noin 500 miljoonaa ja afrikkalaisia jo kaksi kertaa enemmän eli miljardi. Nämä luvut ovat pelkästään suuntaa antavia, joten ei kannata alkaa viilata pilkkua ja "ynnäillä" maiden asukaslukuja henkilö henkilöltä.

Mutta tulevaisuus se vasta hurja onkin, ja vallitseva kehitys tulee sinetöimään Euroopan kohtalon mustana maanosana. Ei tänään eikä vielä huomennakaan, mutta vähitellen ajan kanssa.

Siinä vaiheessa kun nykyiset vastasyntyneet valmistautuvat viettämään 90-vuotispäiviään, afrikkalaisia – pääosin mustia - arvioidaan olevan jo neljä miljardia. Eurooppalaisten lukumäärä sen sijaan ei enää oleellisesti kasva, jos lukumäärää tarkastellaan sellaisenaan ilman massiivista muuttoa Afrikasta, jonka yksityiskohtia ja muuttajien lukumäärää ei voida tällä hetkellä tietää.

http://www.washingtonpost.com/blogs/worldviews/wp/2013/07/16/the-amazing-surprising-africa-driven-demographic-future-of-the-earth-in-9-charts/

Afrikan mustan väestön lisääntymisestä saa jonkinlaisen käsityksen, kun tarkastelee lukuja ja huomaa, että esimerkiksi Nigerian kaltaisessa väkirikkaassa maassa väestö lisääntyy puolentoista vuoden aikana enemmän kuin mikä on koko Suomen asukasluku. Vuodesta 1990 alkaen nigerialaisten lukumäärä on kasvanut noin 77 miljoonalla, mikä on enemmän kuin Ranskan asukasluku. Luvut kertovat tietenkin vain Nigeriaan jääneiden ihmisten määrän. Maastahan muuttaa paljon ihmisiä muuallekin.

Ja Nigeria ei ole Afrikan ainoa maa, eikä se ole edes väestönkasvultaan mantereen johtava maa.

Mitä noin mielettömät väestönkasvuprosentit ja miljardit mustat afrikkalaiset prosenttien takana tarkoittavat? Sitä, että on olemassa päivä päivältä entistä enemmän paineita väestön virtaamiseksi Afrikasta muualle. Ja koska Eurooppa on ensimmäisenä reitin varrella, sen väestörakenne tulee afrikkalaistumaan ensiksi, kun mustan väestön tulviminen Välimeren yli toden teolla käynnistyy – esimerkiksi jonkin eteläisen EU-maan romahdettua taloudellisesti niin, ettei se pysty torjumaan tulijoita.

Vuonna 1960 Afrikassa oli yksi ainoa miljoonakaupunki – Johannesburg. Nyt miljoonakaupunkien lukumäärä on ylittänyt kaksikymmentä, ja kerhoon liittyy koko ajan uusia kaupunkeja. Väestön laskeminen alkaa olla vaikeaa, sillä kaupunkien liepeille on noussut miljoonien asukkaiden slummeja, jotka edelleen kasvavat. Perinteiset maatalouselinkeinot – varsinkin kun ne hoidetaan alkeellisesti – eivät enää pysty elättämään lisäväestöä monissa Afrikan maissa. Peltoja on raivattu jo vuorten rinteillekin, kun kaikki viljelykelpoinen maa on pyritty ottamaan käyttöön.

Kun maaseutu ei elätä asukkaitaan, ihmisiä muuttaa slummeihin paremman toimeentulon perässä. Slummien asukasluku kasvaa, ja nämä slummit tulevat olemaan – ja ovat jo – maastamuuton lähtöpaikkoja. Ihmiset kokevat olemisensa toivottomaksi, mitä se varmasti slummeissa onkin, ja päättävät lähteä koittamaan onneaan Euroopassa.

Ihmiskunnan tulevaisuus pitkällä aikavälillä on se, että ns. valkoinen rotu tulee kuihtumaan pois – jos vanhanaikaista "rotu" nimeä saa tässä yhteydessä käyttää. Mikä on aasialaisten ennuste, sitä on hieman hankalampi sanoa. Aasiassa on väestönkasvu monin paikoin vielä suurta, joten aasialaiset pitänevät pintansa mustan hyökyaallon tiellä kauemmin kuin eurooppalaiset.

P.S. Kairon asukasluku vuonna 1960 on ollut jo yli miljoona, mutta Kairo ei ole mustan Afrikan kaupunkeja.


kriittinen_ajattelija

QuoteNykyinen tilanne on vain tyyntä hyökyaallon edellä. Afrikan väestönkasvu on niin voimakasta, että jossakin vaiheessa Afrikan lisäväestö/liikaväestö alkaa vyöryä tsunamin tavoin ympäri planeettaa, joka muutaman sadan vuoden aikana " *****röityy" peruuttamattomasti ja peruuttamattomin seurauksin. Ihmiskuntaa ei odota tieteisfantasioissa kuvailtu Star Trek -tyyppinen tulevaisuus, jossa valloitettaisiin vieraita taivaankappaleita, vaan Detroitin tyyppinen tulevaisuus, jossa taistellaan hengissä pysymisestä.
Epäilen, eurooppa vaikuttaisi olevan vahvasti islamisoitumassa sitä ennen, suurin osa eurooppaan tulevista kun on jonkin sortin arabeja jne.. ja kun islamistit nousee hallituksiin jossain 2050 kieppeillä niin he kyllä viimeistään pistää stopin "neekeri" maahanmuutolle. Toisaalta tilanteet voi vaihdella myös nopeasti, jos taloudellinen kriisi pahenee niin Kreikan kaltainen golden dawn radikaali liikkeet saattaa ilmestyä jotka häätää mamut muualle. Että eurooppa "neekeröityisi" niin taikaseinän pitäisi jostain pumpata kaikillle maaginen elintaso täällä siten ettei kukaan jaksaisi tehdä asialle mitään, en tiedä tuleeko näin käymään, onhan se kait mahdollista. Toisekseen tämä koskee vain länsieurooppaa Ranskaa ym. ja paria muuta maata. Itä-euroopassa ei paljon afrikkalaisia näe nyt ja tuskin jatkossakaan.

QuoteAfrikan mustan väestön lisääntymisestä saa jonkinlaisen käsityksen, kun tarkastelee lukuja ja huomaa, että esimerkiksi Nigerian kaltaisessa väkirikkaassa maassa väestö lisääntyy puolentoista vuoden aikana enemmän kuin mikä on koko Suomen asukasluku. Vuodesta 1990 alkaen nigerialaisten lukumäärä on kasvanut noin 77 miljoonalla, mikä on enemmän kuin Ranskan asukasluku. Luvut kertovat tietenkin vain Nigeriaan jääneiden ihmisten määrän. Maastahan muuttaa paljon ihmisiä muuallekin.
Niin, käsittääkseni Nigeriassa syntyy jo vuosittain enemmän lapsia kuin koko EU:ssa, Nigeriassa on nyt 170 miljoonaa ihmistä mutta vuodessa syntyy noin 7 miljoonaa uutta nigerilaista siinä missä 500 miljoonan EU:ssa vain noin 5 miljoonaa uutta syntyy vuosittain.
Vaikuttaa siltä että sub-sahara afrikkalaisten rodulliset ominaisuudet estää heitä saavuttamasta vaadittua sivistystä mikä saisi heilläkin syntyvyyden laskuun ja täten he jatkavat sikiämistä ilmeisesti niin kauan kunnes raja tulee vastaan ja 90% heistä kuolee nälkään ym. ilmeisesti tämä tullaan näkemään parin sadan vuoden sisällä, toki afrikassa on jo ennestään suurehko kuolleisuus vrt. esim. Suomeen joten mitään kovin suurta muutosta heidän elämäänsä tuskin tulee. Jokatapauksessa heidän pyrkiessä epätoivoisesti eurooppaan se luultavasti tulee aiheuttamaan levottomuuksia täälläkin.

QuoteIhmiskunnan tulevaisuus pitkällä aikavälillä on se, että ns. valkoinen rotu tulee kuihtumaan pois – jos vanhanaikaista "rotu" nimeä saa tässä yhteydessä käyttää. Mikä on aasialaisten ennuste, sitä on hieman hankalampi sanoa. Aasiassa on väestönkasvu monin paikoin vielä suurta, joten aasialaiset pitänevät pintansa mustan hyökyaallon tiellä kauemmin kuin eurooppalaiset.
Länsieurooppa todnäköisesti muuttuu ei-eurooppalaiseksi varsin levottomaksi alueeksi: missä elää kantavalkoisia, muslimeja ja neekereitä riitaisesti keskenään, itä-eurooppa säilynee sellaisenaan tosin sen väkiluku pienenee merkittävästi eikä itä-eurooppa poliittisesti tule olemaan kovin merkittävä voima globaalisti. Venäjä ja Kiina pysyvät vahvoina ja estävät afrikkalaisten maahanmuuton ja heidän valtansa globaalisti kasvaa. Suomalaisten kannalta pullat on hyvin uunissa, kunhan muuttaa pois PK-seudulta/turusta ym. niin todnäköisesti saa ihan rauhassa elellä vielä 2100 luvulla, Venäjä ja Viro on lähellä myös tarvittaessa.


Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Mursu

Pankaa Googlen kuvahakuun sana "maahanmuuttaja". Nimenomaan suvaitsevat ovat luoneet käsitystä, että mahanmuuttaja tarkoittaa Afrikasta tai Lähi-idästä tullutta humanitaarista mahantulijaa, mm. Hesarin "varsinainen" maahanmuuttaja. Kun siten puhutaan tilastoista, muuttuukin määritelmä. Tämä on puhdasta etnopositiivisuutta.

Toadie

Quote from: op on 12.09.2013, 15:08:42
Quote from: K.K. on 12.09.2013, 14:08:21
Suomeen muuttaa "varsinkin afrikkalaisia"? Tilastokeskus korjaa harhaluuloja
Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista vain 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia.
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomeen+muuttaa+varsinkin+afrikkalaisia+tilastokeskus+korjaa+harhaluuloja/a2203551

Hitto minähän olen "maahanmuuttaja" :flowerhat: "Kotiin" palaavia ekspatriaatteja en hyvällä tahdollakaan pysty mieltämään "maahanmuuttajiksi". Mielestäni heidät täytyisi tällaisesta tilastosta puhdistaa.

Heh, minä olen mainitun 1987 jälkeen muuttanut takaisin Suomeen jo kolmesti, viimeksi tuli perhekin mukana. Me ollaan mamuja.

Miksi maahanmuutosta puhuttaessa pitää AINA sumuttaa? Totuus sattuu? Kun totuus on että Afrikasta ja Lähi-idästä tulee vain loisporukkaa?
Kiitos ja kuulemiin.

Ernst

Quote from: AuggieWren on 12.09.2013, 14:11:12
Missä on lausuttu, että Suomeen muuttaa "vain afrikkalaisia"? Näyttäkää yksikin esimerkki.

Niin, tuohan on mitä ilmiselvin olkiukko.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Dharma

Quote from: orientexpressen on 12.09.2013, 14:40:42
Keskeisin asia ei ole se, ketkä tänne muuttavat vaan se, ketkä tänne jäävät ja keillä syntyvyys on suurin.

Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 266 949 vieraskielistä, joista suurimmat ryhmät olivat venäjänkieliset (62 554 henkilöä, 25,4% kaikista vieraskielisistä), vironkieliset (38 364, 14,4% vieraskielisistä), somalinkieliset (14 769, 5,5% vieraskielisistä), englanninkieliset (14 666, 5,5% vieraskielisistä) ja arabiankieliset (12 042, 4,5% vieraskielisistä).

Vuosien 2011 ja 2012 välillä venäjänkielisten määrä kasvoi 7,2%, vironkielisten 16,0%, somalinkielisten 5,2%, englanninkielisten 6,2% ja arabiankielisten 7,0%. Samana ajanjaksona suomenkielisten määrä lisääntyi 0,07 prosenttia.

Netistä löytämäni tiedon mukaan Iso-Britanniassa v. 2011 syntyneistä lapsista 64 % oli vähintään yhden mamun lapsia ja nykymenon jatkuessa maasta tulee islam-enemmistöinen 2050 mennessä. Toki kehitys tuskin jatkuu suoraviivaisena, mutta kertoo olennaisen mielestäni siitä, mistä koko jutussa on kyse.

kohmelo

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62342-totuus-maahanmuutosta-suomalaisia-vaivaa-somaliharha
QuoteTotuus maahanmuutosta: suomalaisia vaivaa somaliharha

Suomalaisten kuva tasavaltaan kohdistuvasta maahanmuutosta on harhainen, kirjoittaa Tilastokeskuksen henkilötilastojen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä.

- Kuvitellaan, että Suomeen tulvii muuttajia ja varsinkin afrikkalaisia, jotka eivät Suomessa työllisty vaan elävät sosiaaliturvan varassa. Totuus on toisenlainen, Myrskylä kirjoittaa blogissaan.

Myrskylä on tutkinut maahanmuuttotilastoja, joista selviää afrikkalaisten osuuden olevan vain 6 prosenttia kaikesta muutosta. Toinen yleinen harha on somalialaisten suuri osuus maahanmuuttajista. Somaleita on maahanmuuttajien joukossa kuitenkin vain yksi prosentti, 322 henkeä vuonna 2012.
...

Elemosina

Tuo yllämainittu varmaankin pitää paikkansa.
Tosin tilastoja on tarkasteltu koko maan osalta kun taitaa olla raaka tosiasia että maahanmuuttajat painottuvat voimakkaasti pääkaupunkiseudulle. Sekä Turkuun ja Tampereelle.

Kun tuota tarkastelua rajattaisiin noille alueille niin luvut näyttävät varmasti aivan toiselta ja huomattavasti korkeammilta kuin 6 prosenttia. Ja missä luvuissa on virallisten arvioiden tuhannet paperittomat henkilöt, jotka myöskin Suomessa taitavat majailla enimmäkseen pääkaupunkiseudulla?
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Mehud

Tätä uutista, että suomeen (ja muuallekin maailmaan) muuttaa varsinkin afrikkalaisia, ei pidetä huolestuttavana päättäjien mielestä. Suomalaisten muuttoa afrikkaan, taas pidettäisiin hyvin hälyttävänä, koska näiden samojen päättäjien mielestä suomalaiset, varsinkin miehet ovat naisiaan hakkaavia ja raiskaavia paskiaisia. Maailma ei kestäisi viittä puolta miljoonaa suomalaista, mutta loputtoman määrän loputtomasti sikiäviä afrikkalaisia maailma sietää vaikka kuinka paljon. Ihanaa tämä matemaattistilastotieteellinen totuus, joka toimii vain toiseen suuntaan.

Meidän, maailman laajuisesti pieniä ongelmia suurennellaan tsunamiluokkaan ja valtavien ongelmien tuojien vaikutukset käännetään rikkaudeksi. Ihanaa!!!
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!