News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2009-06-09 HS: Sampo Terho - Arvomaailma isovanhemmilta, kannatus verkosta

Started by skrabb, 09.06.2009, 07:44:46

Previous topic - Next topic

skrabb

Arvomaailma isovanhemmilta, kannatus verkosta
Sampo Terho lähtee Brysseliin 2011, kun Soini palaa eduskuntaan
Miska Rantanen

helsingin sanomat

Perussuomalaisten eurovaalivoittoa voi hyvällä syyllä pitää tuplapottina: puolue sai yhden paikan, mutta kaksi edustajaa.

Yli 130 000 ääntä kerännyt Timo Soini (perus) on ilmoittanut palaavansa kotimaan politiikkaan vuonna 2011. Tällöin EU-parlamenttiin nousee loppukaudeksi toiseksi eniten ääniä saanut perussuomalaisten ehdokas Sampo Terho, 31.

"Äänimäärä 9 327 oli yläkanttiin. Ennakoin, että ääniä tulee vähintään 5 000", hän arvioi pottiaan vaalien jälkeisenä päivänä.

Siis kuka Terho?

Maanpuolustuskorkeakoulun mediatutkija Terhon nimi tuli yllätyksenä niille, jotka eivät juuri kuluta aikaansa verkossa. Monilla internetin keskustelupalstoilla Terho on tunnettu kirjoittaja. Hänen artikkeleitaan kansainvälisestä politiikasta on julkaistu muun muassa Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa.

Maineen kantavuudesta kertoo sekin, että hänen vaalibudjettinsa oli vaivaiset 5 000 euroa. Noste tuli verkosta.

Ensimmäisenä Terhon nimi alkoi vilahdella maahanmuuttokriitikoiden Homma-foorumilla, joka tunnetaan myös helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Jussi Halla-ahon (perus/sit) kannattajien keskustelupalstana. Huhtikuussa Halla-aho jättäytyi eurovaaleista ja testamenttasi äänensä Terholle.

"Se tuli yllätyksenä. Olimme keskustelleet pari kertaa maailman menosta, mutta meillä ei ollut pitkää tuttavuutta takana", Terho sanoo.

Hän arvelee saaneensa ääniä ainakin nuorilta miehiltä ja eri sortin maahanmuuttokriitikoilta.

"Toisaalta kampanjan aikana mummotkin tulivat toreilla juttelemaan. Isoäitini jakoi satoja esitteitä Kannelmäessä", Terho sanoo.

Keskiluokkaisessa kodissa Kirkkonummella kasvanut Terho alkoi yläasteiässä seurata politiikkaa "hullun lailla". Ammatinvalintakin oli selvä: hän aikoi isona joko sotilaaksi tai poliitikoksi.

"Arvomaailmani on isovanhemmiltani, jotka noudattivat lempeää koti-uskonto-isänmaaperiaatetta."

Näillä eväillä Terho olisi voinut löytää itsensä kokoomuksesta, mutta se ei sopinut enää hänelle 90-luvun lopulla.

"Kokoomus oli lähtenyt mukaan ääriliberaaliin arvomaailmaan, joka löi silloin itsensä läpi. Sen sijaan perussuomalaisten ohjelmassa oli potentiaalia – se oli ikään kuin toivon kipinä tässä konsensuksen kurjuudessa."

Silti ihan rivipersuna Terhoa ei voi pitää. Hänen asenteensa EU:hun on perusmyönteinen ja hän kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

EU:n hän toivoisi keskittyvän suuriin kysymyksiin, kuten energia- ja ilmastokysymyksiin eikä siihen, saavatko kalastajat käyttää puisia leikkuulautoja.

Terho pitää tavoitteenaan EU:ssa kääntää perussuomalaisiin yhdistetyn populismin voitoksi.

"EU-asiat ovat monimutkaisia selittää laajoille joukoille tyhjentävästi. Uskon, että osaamme selittää mitä siellä pääpiirteittäin tapahtuu."

http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/artikkeli/1135246609447
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Mika.H

Toivottavasti Terhon painoarv poliitikkona nyt nousi ja toivottavasti käyttää sitä nyt hyväkseen.

Tällaisena vanhana pessimistinä pelkään vaan, että Soini jää brysseliin. Poliittisesti kun tuollainen vajaa kaksi vuotta on melkoisen pitkä aika...
Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Iiro Iso-Ilomäki

Siinä on mies joka on näköjänsä unelmansa toteuttanut. Sotilas tai poliitikko hän sanoi, sotilas ja poliitikko hän on. :D
Loppujen lopuksi, olemme vain vain lihaa ja verta.

Huuhkaja

Asiallinen ja hyvä henkilökuva Hesarilta. Terhon vahvuus suhteessa Halla-ahoon on se, että Terho ei ole yhden asian ehdokas, vaan hän tuo julki harkittuja kantoja monista politiikan keskeisistä kysymyksistä.

Ullanlinna

Paheksun ja vastustan tällaisia sympaattisia kirjoituksia muukalaisvihamielisistä äärioikeistolaisista!

Zngr

Huuhkaja kyllä, ja Terhon mokukriittiset jutut eivät ole saaneet samanlaista huomiota kuin Halla-ahon joten hän on sikälikin huono kohde haastaa oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan kun haluaa kiillottaa omaa kilpeään. Lisäksi ilman Halla-ahon kärkevimpiä analyysejä, muutamia Terhonkin kolumneja olisi todennäköisesti pidetty hirvittävänä vihapuheena, kiihotuksena tai suoranaisena rasismina (mokuttajien mielestä muslimit ovat rotu, koska mokuttajien kyky ajatella on pahasti lamaantunut) mutta tavallaan hyvä näin.
Minusta täällä on mukavaa. Istuskelemme, juttelemme ja juomme kahvia.
-Ali, Rinkeby

Every normal man must be tempted at times to spit on his hands, hoist the black flag, and begin to slit throats.
- H. L. Mencken

P

Quote from: Zngr on 09.06.2009, 10:22:41
Huuhkaja kyllä, ja Terhon mokukriittiset jutut eivät ole saaneet samanlaista huomiota kuin Halla-ahon joten hän on sikälikin huono kohde haastaa oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan kun haluaa kiillottaa omaa kilpeään

Joo samalla taitaisivat päästä Suomen Kuvalehti, Kanava yms. käräjille  ;D

Halla-ahon kunniakas työ on avannut latua asioista puhumiselle asioina. Voidaan todeta, että maahanmuutossa on ongelmia ilman maanrakoon takomista "rasistina" vihervasemmiston toimesta. Halla-aho on ottanut prosessissa pahimmat osumat, mutta avannut perässääntuleville ladun. Kunnioitettava teko , joka on johtanut oman uran, elannon ja jopa perheen turvallisuuden vaarantumiseen.

Terhoa ei moinen suoraan uhkaa, mutta häntäkin vastaan tullaan kokeilemaan samaa, mitä Halla-aholle tehtiin. Kaikki Terhon toiminta on nyt suurennuslasin alla. Ja kuten sannalaisesta dzjuurnalismista tunnemme, kaikki sanottu, jopa pilkun paikat voidaan irrottaa asiayhteyksistaan väännellä ja käännelle ja pistää lööppiin. Vain pieni osa käy tarkistamassa itse todenperäisyyden tai sen puutteen.

Apua Terhon "puukottamiseen" tulee jopa puolueen sisältä todennäköisesti näiltä katkerilta velttolaisilta ja veltto-osastolta..

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/aamulehti-pilasi-velton

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/aamulehti-onnistui?id=2119722%3ABlogPost%3A99716&page=2#comments

Eli Terho terävänä miehenä valmistaudu jo ennakkoon kaikenlaisiin sonnanheittoyrityksiin. Suunnitelkaa valmis strategia, kuinka toimitte, kun velttolaiset "vuotavat" jotain soopaa lööppeihin tai Sanna saksii ja leikkaa jonkin kirjoituksesi tai sanomasi toimittajalle.

Toimittajille ei lie kannata sanoa mitään, jos se ei samalla mene nauhalle, jolloin myöhemmin vääristely on oikaistavissa uskottavasti.


Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Noottikriisi

Luulenpa että tässä vaikuttaa myös se, että media on hiljalleen taipumassa asialliseen keskusteluun maahanmuutosta, mutta ei voi nöyrtyä myöntämään että Halla-aho on ollut koko ajan oikeassa ja siksi ottaa asiat esille jonkun muun sanomina.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Martel

Pravda ja muu media ei ole vähäisessäkään määrin muuttanut peruslinjaansa; Suomen pakkomokuttaminen pätee yhä, samoin mokutuksen vastustajien argumenttien tahallinen väärinymmärtäminen ja heidän syyttäminen rasisteiksi.

Sampo Terhon kirjoitukset eivät jätä juuri mitään, mihin tarttua. Häntä voi syyttää arvokonservatiiviksi tms., mutta se ei ole riittävän paha haukkumasana edes Suomessa.

Noottikriisi

Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Martel

Quote from: Del on 09.06.2009, 12:29:15
Terho on liian väritön, liian hajuton ja liian näkymätön nostattamaan mitään kansanliikettä. Terho on hyvä mies rivissä, mutta johtajaksi hänestä ei ole.

Tuossa tarkoitit mitä ilmeisimmin jotain massoihin vetoavaa johtajaa à la Jörg Haider, Geert Wilders? En tiedä tarvitaanko sellaista edes. Voisi olla hyödyllinen, mutta ilmankin pärjää.

Mitä tulee värittömyyteen, hajuttomuuteen ja näkymättömyyteen, Matti Vanhanen on täydellistänyt nuo ominaisuudet, ja ollut pääministeri vuodesta kivi & keppi. Vanhasessa ei ole muuta karismaa kuin se, minkä hän on saanut asemansa kautta.

Keulakuvia on hyvä olla, mutta vielä tärkeämpää on, että asiat etenevät ruohonjuuritasolla. Enkä tässä tarkoita pelkästään politiikan ruohonjuuritasoa.

HaH

Quote from: Del on 09.06.2009, 12:29:15
Terho on fiksu ja varmasti pätevä mies hoitamaan päivänpolitiikkaa mutta massojen mielipidemuokkaajaa ja -herättäjää hänestä ei saa. Terho on liian väritön, liian hajuton ja liian näkymätön nostattamaan mitään kansanliikettä. Terho on hyvä mies rivissä, mutta johtajaksi hänestä ei ole.

Itse näkisin niin, että se mitä tässä kaivataan, ja on kaivattu jo pidempään, on menestyviä asialinjan rivi-nuivia. Ei mitään häröileviä keuhkoajia tai kansankiihotukseen pyrkiviä öyhöttäjiä. Eli Terho tuli juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. (Jussikin toki on oikeasti samanlainen, mutta hänelle media puki kansankiihotusviitan ylle heti kättelyssä, joten ottaa aikansa ennen kuin hän siitä irti pääsee.)

Ei tässä kukaan johtajaa kaipaa.
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

Nationalisti

Ainoa vika tässä miehessä on hänen uskonsa EU:hun ja Nato-myönteisyytensä.
Yeah, well, you know, that's just, like, your opinion, man.

pelle12

Quote from: Nationalisti on 09.06.2009, 14:38:03
Ainoa vika tässä miehessä on hänen uskonsa EU:hun ja Nato-myönteisyytensä.
Erityisesti tuo Nato-myönteisyys hieman mietityttää, mutta nobody's perfect.

Pohjolan puolesta

Minusta Sampo Terholla ovat kaikki ovet auki.
Hän on mitä parhainta tulevaisuuden puheenjohtaja-ainesta.

Huomatkaa että Sampo nyt ainoastaan 31-vuotias. Mitä hän onkaan saavutettuaan Soinin iän?

Onko tärkeää se että kenestä tulee johtaja vai se että meillä on monta pätevää miestä joista se voidaan tarpeen vaatiessa valita?

McLuhan: "Olemme sekoittaneet järjen, luku -ja kirjoitustaitoon"

Dark Serenity

Ikävä kyllä kaveri on EU-perusmyönteinen (mitä ikinä tarkoittaakaan).

Itse suhtaudun EUhun miltei yhtä kriittisesti kuin maahanmuuttoon.
Murmur

Leikkimielinen pihapeli

Quote from: Pohjolan puolesta on 09.06.2009, 15:21:21
Onko tärkeää se että kenestä tulee johtaja vai se että meillä on monta pätevää miestä joista se voidaan tarpeen vaatiessa valita?

Onpas muuten himpun verran sovinistinen kommentti.

Pohjolan puolesta

Quote from: Dark Serenity on 09.06.2009, 15:28:37
Ikävä kyllä kaveri on EU-perusmyönteinen (mitä ikinä tarkoittaakaan).

Itse suhtaudun EUhun miltei yhtä kriittisesti kuin maahanmuuttoon.

Sitä EU:ta voidaan kritisoida ehkä kaikkein parhaiten juuri EU:n ´sisältä.
Kritiikki menee paremmin läpi jos siinä on myös myönteinen viesti.

Tällä hetkellä EU on realiteetti jonka kanssa meidän on vaan elettävä parhaan taitomme mukaan.

McLuhan: "Olemme sekoittaneet järjen, luku -ja kirjoitustaitoon"

Dark Serenity

Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 15:36:13
Quote from: Pohjolan puolesta on 09.06.2009, 15:21:21
Onko tärkeää se että kenestä tulee johtaja vai se että meillä on monta pätevää miestä joista se voidaan tarpeen vaatiessa valita?

Onpas muuten himpun verran sovinistinen kommentti.

Soitin jo kansalliskaartille, Puumalaiselle, ja Sanoma-konsernille.

Odotettavissa lynkkaus.
Murmur

Sikanez

Quote from: Ullanlinna on 09.06.2009, 10:21:58
Paheksun ja vastustan tällaisia sympaattisia kirjoituksia muukalaisvihamielisistä äärioikeistolaisista!
Olipa hyvä että, taääalinen kirjoitus oli sitten Sampe Terhosta, joka ei ole muukalaisvihamielinen äärioikeistolainen.
"Ei ole olemassa syyttömiä ihmisiä. On vain huonosti kuulusteltuja." - Josef Stalin

Pohjolan puolesta

Quote from: Del on 09.06.2009, 15:38:46

Kaikkia ja kaikenlaisia tekijöitä ja toimijoita tarvitaan.

Minulle on yhdentekevää kuka tätä kansaliikettä jatkossa johtaa, kunhan sitä johtaa joku sellainen joka
A) näkyy
B) jolla on kyky vaikuttaa massoihin yli puoluerajojen

Terhoa on sellaisena näe. Terho on hyvä mies perussuomalaisessa puolueessa, tai missä puolueessa jatkossa toimiikaan, aatteellisesti oikeilla linjoilla jne. mutta mielipidejohtajan ainesta hänessä ei ole.

Tämä ei nyt silti tarkoita sitä etteikö Terho voisi ponnistaa poliittisella urallaan pitkällekin(onhan Matti Vanhanenkin rynninyt pääministeriksi asti).

Ilokseni olen huomannut että on paljon hyvin taitavia kynäilijöitä nuivien joukossa ja Sampo on yksi heistä. Hän erottuu kuitenkin tästä joukosta siinä että hän kirjoittaa olennaisuuksia ja pelkistyksiä kaikkein parhaiten, joita voi lukea hänen lehtiartikkeleistaan.http://www.sampoterho.net/artikkelit/

Olennaisuuksien löytäminen on yksi kaikkein vaativimmasta ja palkitsevimmista taidoista.
Osatakseen tämän on tekijältä löydyttävä ns. abstraktia ajattelukykyä ja pitkäjänteisyyttä.

Terhon lehtikirjoitukset saattavat näyttää aluksi siltä samalta asialta mistä muutkin ovat kirjoittaneet. Niin ne ovatkin, mutta niissä Sampo katsoo jostain paljon ylempää nähden yksityiskohtien yli sen kaikkein tärkeimmän ja olennaisen. Tämä on vielä kirjoitettu hyvin selkeästi ja on poliittisen korrektiuden rajoissa.

Olennaisen näkeminen on poliittiselle toimijalle erittäin tärkeää. Päätökset eivät ole koskaan täydellisiä vaan monen asian kompromissi, joka on se paras mahdollinen vaihtoehto.

Terhossa on myös se hyvä puoli, että hän pystynyt pitämään henkilöt ja asiat erillään.
Mitä vähemmän poliitikolla on vihamiehiä sen parempi. Toistaiseksi ainakin Terhon suhde mediaan on hyvä ja miksei olisi koska hän on työkseen meediatutkija.

Jos ja kun mielestänne Terhosta puuttuu jotain niin antakaa hänelle aikaa. Hän kyllä tulee hankkimaan politiikassa tarvittavia taitoja. Puhe- ja esiintymistaitoja voi harjoittaa, mutta ei abstraktia ajattelua. Se joko on tai sitä ei ole.

Sampo Terhossa on myös sellaista rehellisyyttä, jonka ihmiset vaistoavat. On esimerkkejä poliitikoista jotka ovat sanoneet epämiellyttäviä aisioita, mutta ihmiset vaan ymmärtävät että hän tosissaan aidosti tarkoittaa sitä.

Sen mitä voin päätellä kirjoituksista ja pienestä videopätkästä on se että hänestä huokuu positiivisuus. Kaikkien ongelmien keskelläkin on myönteinen eteenpäin vievä voima.
Jokainen voi päätellä kuinka tärkeä ominaisuus tämä on.

Minusta Sampo Terho on kirkkain tähti mitä Homman yllä loistaa tällä hetkellä. Väheksymättä yhtään toisia kirkkaita tähtiä. Mitä enemmän niitä sinne taivaalle nousee sitä kirkkaampi loiste syntyy iloksemme.

McLuhan: "Olemme sekoittaneet järjen, luku -ja kirjoitustaitoon"

Iiro Iso-Ilomäki

Tottahan on että Sampo Terho on vielä kohtalaisen tuntematon henkilö noin niinkuin politiikan piireissä, mutta mikään tai kukaan ei kerro, miten hän tulee käyttäytymään jos hänet nostetaan ns. "tapetille". Tarvittaessa miehestä voi löytyä potentiaalia.

Jussi Halla-aho sopii kyllä johtavaksi persoonaksi ja esikuvaksi, mutta mikään ei sano etteikö Terho sopisi. Se että hän ei ole vielä tullut esiin sen kummemmin, ei tarkoita sitä etteikö hän voisi tulla myöhemmin.
Loppujen lopuksi, olemme vain vain lihaa ja verta.

Sivusta seuraaja

Vielä on ollut melko rauhallista, mutta medialla ja kilpailevilla puolueilla on vielä pää hieman pyörryksissä sunnuntain vaalituloksesta. Kun hieman aikaa menee, on melko todennäköistä, että Sampon niskaan yritetään kaataa likasaavia vähän joka suunnasta, koska eihän se voi olla oikein, että kun linnutkin saavat lentää vapaasti mutta mepiksi pääsee reilulla 9000 äänellä! Odotettavissa on kitkeriä blogivuodatuksia ja kolumneja.

pelle12

Quote from: Sivusta seuraaja on 10.06.2009, 08:27:27
Vielä on ollut melko rauhallista, mutta medialla ja kilpailevilla puolueilla on vielä pää hieman pyörryksissä sunnuntain vaalituloksesta. Kun hieman aikaa menee, on melko todennäköistä, että Sampon niskaan yritetään kaataa likasaavia vähän joka suunnasta, koska eihän se voi olla oikein, että kun linnutkin saavat lentää vapaasti mutta mepiksi pääsee reilulla 9000 äänellä! Odotettavissa on kitkeriä blogivuodatuksia ja kolumneja.
Äänipotti olisi ollut reippaasti yli 10 000, ellei osa olisi antanut katkeruuden sumentaa tervettä harkintaa.

Mo

QuoteEi tässä kukaan johtajaa kaipaa

Ei niin vaan Johtajaa :)


Rannanjärvi

Quote from: HaH on 09.06.2009, 12:45:20
Quote from: Del on 09.06.2009, 12:29:15
Terho on fiksu ja varmasti pätevä mies hoitamaan päivänpolitiikkaa mutta massojen mielipidemuokkaajaa ja -herättäjää hänestä ei saa. Terho on liian väritön, liian hajuton ja liian näkymätön nostattamaan mitään kansanliikettä. Terho on hyvä mies rivissä, mutta johtajaksi hänestä ei ole.

Itse näkisin niin, että se mitä tässä kaivataan, ja on kaivattu jo pidempään, on menestyviä asialinjan rivi-nuivia. Ei mitään häröileviä keuhkoajia tai kansankiihotukseen pyrkiviä öyhöttäjiä. Eli Terho tuli juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. (Jussikin toki on oikeasti samanlainen, mutta hänelle media puki kansankiihotusviitan ylle heti kättelyssä, joten ottaa aikansa ennen kuin hän siitä irti pääsee.)

Ei tässä kukaan johtajaa kaipaa.

Terho on nimenomaan käytännön poliitikkoainesta; fiksu, sympaattinen ja asiallinen tyyppi, jota niin koulutettujen kaupunkilaisten kuin peräkylien mummojen ja faarienkin on helppo äänestää, kunhan poliittinen uransa tästä etenee ja valtakunnallinen tunnettuus kasvaa. Käytännön politiikkaan tarvitaan päteviä mokukriittisiä toimijoita, joilla on potentiaalia menestyä vaaleissa ja suhteet mediaan asiallisessa kunnossa. Eri tasoisia blogikirjoittajia meillä on jo pilvin pimein (mikä on tietenkin hyvä asia), mutta he ovat parhaimmillaankin vain mielipidevaikuttajia; päivänpolitiikassa painellaan myös nappeja, ja poliitikko pääsee keskustelemaan toisten vaikuttajien kanssa asioista kasvotusten, mikä on ensiarvoisen tärkeää, mikäli aiotaan omalle agendalle saada ymmärrystä myös asioista päättävien tahojen keskuudessa. "Kansankiihottajat" voivat olla hyviä mielipiteen herättäjiä ja yleiseen äänestyskäyttäytymiseen vaikuttajia, mutta eivät välttämättä pärjää käytännön politiikassa, joten erilaisia toimijoita tarvitaan.

Nereus

Ajankohtainen kakkonen
Seuraava lähetys tiistaina 23.6.2009 klo 21.00

-Persujen kumma maailma

Tapaamme miehen joka lähtee Timo Soinin jälkeen Euroopan parlamenttiin Suomen edustajaksi.

Traileri
http://atuubi.yle.fi/sites/atuubi.yle.fi/files/userfiles/file/T0207768_16_9_lo.wmv