News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-04-19 HS: Ihmisoikeuskyselyn suosio yllätti oikeusministeriön

Started by Saippuakupla, 19.04.2014, 09:31:06

Previous topic - Next topic

Saippuakupla

QuoteIhmisoikeuskyselyn suosio yllätti oikeusministeriön

Verkkokyselyyn tullut yli 160 kannanottoa perusoikeuksien tilasta.

Oikeusministeriö on saanut yli 160 vastausta verkkokyselyyn, jossa pyydetään ihmisiä esittämään näkemyksiään siitä, miten hyvin perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat Suomessa.

"164 vastausta, vaikka kysely on ollut auki vain maanantaista, eli ihan hyvältä vaikuttaa", arvioi oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen verkkokyselyn suosiota torstaina.

Verkkokyselyä käytettiin aikoinaan avuksi myös hallitusohjelman mukaista ensimmäistä kansallista perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa laadittaessa vuonna 2012, mutta silloin vastausten määrä jäi vaatimattomaksi.

Suomen ihmisoikeusselonteon valmisteluun liittyvä verkkokyselyyn voi vastata otakantaa.fi-palvelussa huhtikuun loppuun mennessä.

Tähänastisissa vastauksissa kansalaiset ovat ottaneet kantaa esimerkiksi kunnallisiin resursseihin, köyhyyteen, lasten asemaan ja huostaanottoihin sekä rasismiin.

Annettuja vastauksia hyödynnetään tausta-aineistona selonteon valmistelussa.

Ihmisoikeusselonteko annetaan eduskunnalle syksyllä 2014. Selonteossa linjataan hallituksen ihmisoikeustoimintaa Suomessa ja kansainvälisesti sekä otetaan kantaa ajankohtaisiin perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ihmisoikeuskyselyn+suosio+yll%C3%A4tti+oikeusministeri%C3%B6n/a1397799254571

Saippuakupla

PERUS- JA IHMISOIKEUDET SUOMESSA -KYSELY
Kysely on avoinna: 10.4.2014–30.4.2014
Kysely on auki kaikille
Keskustelusta laaditaan yhteenveto 30.6.2014 mennessä.

Ulkoasiainministeriö koordinoi eduskunnalle syksyllä 2014 annettavan ihmisoikeusselonteon valmistelua. Sinulla on mahdollisuus esittää näkemyksiäsi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa osallistumalla verkkokyselyyn  Otakantaa-sivuilla.  Annettuja vastauksia hyödynnetään tausta-aineistona selonteon valmistelussa.

Selonteossa linjataan hallituksen ihmisoikeustoimintaa Suomessa ja kansainvälisesti sekä otetaan kantaa ajankohtaisiin perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin.

Perus- ja ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille yhdenvertaisesti kuuluvia erityisen tärkeitä oikeuksia. Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sisältyviä oikeuksia, ja perusoikeuksilla perustuslaissa säädettyjä oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi sanan-, mielipiteen- ja kokoontumisvapaus sekä oikeus opetukseen, terveyspalveluihin ja perusturvaan.

Lisätietoa ihmisoikeuksista täällä.

Mahdolliset selonteon valmisteluun liittyvät kysymykset tulee lähettää suoraan valmistelijoille, tässä palvelussa ei vastata yksittäisiin kysymyksiin.

Kysely:
https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa_kysely(27986)

Katsele vastauksia:
https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa_kysely(27986)/KyselynTulokset

Micke90

Mainitsin kyselyssä Suomen keskeisimpänä ongelmana sananvapauden puutteen sekä siihen liittyvät tuomiot mm. mainiten Jussi Halla-ahon taannoin saaman sananvapaustuomion.


Alkuasukas

Ihan 160! Jusin Bieberin twiitit saa 160 000 kommenttia minuutissa.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Eino P. Keravalta

Itse kerroin, että ylivoimaisesti suurin ihmisoikeusongelma Suomessa tällä hetkellä on massiivinen, kehitysmaaperäinen maahanmuutto, joka paitsi tuhoaa suomalaisten resursseja, myös rajoittaa suomalaisten oikeuksia omaan kulttuuriinsa ja elinympäristöönsä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Mehud

Oho, 160 kommenttia. Vaikuttaa että kyselyä ei ole vielä löydetty tai sitten sieltä on poistettu tuhansia virallisen totuuden vastaisia kommentteja.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Sibis

https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa/Perus_ja_ihmisoikeudet_Suomessa_kysely(27986)/KyselynTulokset

Lukaisin vastauksia :flowerhat:

Homo/ulkomaalaiset/ilmaisraha/duunijutut olivat "sivistyneen" kansan agendalla :facepalm:

Antakaa palaa eli ottakaa kantaa!
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Muuttohaukka

Otan kantaa illemmalla ja nyt vain kurkkasin kysymykset. Kaikki vastaukset näytetään, joten antaa tosiaan vain palaa.

Veturinainen

Vastausten lukeminen aiheutti verenpaineen nousua, piti jättää kesken.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Mehud

Yritin tuosta Paten linkistä ja tuli sivulle seuraava viesti. Toki linkki vei Ota kantaa sivulle, mutta olisiko mahdollista, että foliopipoisena voisin ajatella että hommafoorumilta ei pääse suoraan kyselyyn. Onko meidät blokattu ulos?

"SIVUA TAI DOKUMENTTIA EI LÖYDY
Sivu tai dokumentti, jota hait, on mahdollisesti poistettu, sen nimi on muuttunut tai se ei tilapäisesti ole saatavilla."
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Saippuakupla

Quote from: Mehud on 19.04.2014, 12:34:30
Yritin tuosta Paten linkistä ja tuli sivulle seuraava viesti. Toki linkki vei Ota kantaa sivulle, mutta olisiko mahdollista, että foliopipoisena voisin ajatella että hommafoorumilta ei pääse suoraan kyselyyn. Onko meidät blokattu ulos?

Ei ole, toimivat linkit löytyvät täältä:

http://hommaforum.org/index.php/topic,93081.msg1607998.html#msg1607998

Tragedian synty

Vastasin seuraavasti:

Mikä on mielestäsi keskeisin perus- tai ihmisoikeushaaste Suomessa? Entä maailmanlaajuisesti?

"Suomen lainsäädännöstä valtaosa tulee Euroopan Unionista, jossa Suomen kansalaisten osuus päätösvallasta on pari prosenttia. Päätöksenteko on etääntynyt ihmisyksilöstä niin kauas, että kansanvallasta puhuminen on lähinnä vitsi. Kun kansanvalta kuitenkin on niin perustavanlaatuinen perusarvo, kehitys tulisi saada kääntymään toiseen suuntaan: sen sijaan, että EU toimii yhä enemmän kuin valtio, kunnille tulisi antaa enemmän suvereniteettia. Globaalisti merkittävin ongelma on väestönkasvu. Kun ihmisten määrä on rajusti yli ekosysteemin kantokyvyn, on selvää, että yksittäisen ihmisen arvo painuu negatiiviseksi."

Onko perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa mielestäsi edistytty? Voit mainita esimerkkejä havainnoistasi.

"Kansalaisaloite on täysin symbolinen ele, mutta toki oikean suuntainen. Suurin osa politiikasta tulisi tehdä paikallisella tasolla käyttäen suoraa demokratiaa."

Perus- ja ihmisoikeustilanne Suomessa on mielestäni: Heikentynyt jonkin verran

"1980-luvun tilanne oli hyvä, paras Suomen tähänastisessa historiassa. Sen jälkeen antautuminen vapaiden markkinavoimien ja EU:n suurien maiden riepoteltavaksi on heikentänyt tilannetta."

Kansainvälinen ihmisoikeustilanne on mielestäni: Heikentynyt selvästi

"Yhä jatkuva väestöräjähdys kehitysmaissa ja sen purkatuminen teollisuusmaihin on katastrofi. Olemme paradoksaalisesti tilanteessa, jossa ihmisten kuoleminen on eduksi muille ihmisille."

Millaisin uusin tavoin perus- ja ihmisoikeuksia voisi edistää Suomessa ja/tai kansainvälisesti? Voit myös mainita esimerkkejä perus- ja ihmisoikeuskysymyksistä, joiden toivoisit saavan enemmän huomiota jatkossa.

"Perus- ja ihmisoikeusdebatissa on menty monessa suhteessa liian pitkälle. Muodissa olevan humanismi-ideologian perusaksioomiin kuuluu, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Tämä on puhtaasti ideologinen ihanne, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Useimmat ongelmat perustuvat siihen, että niitä halutaan pitää ongelmina. Ihmisten olisi helpompi sopeutua maailman raadollisuuteen, jos jokaiselle ei vakuutettaisi, että heillä on positiivinen oikeus ihanteelliseen elämään, ja että siinä tavoitteessa epäonnistuminen johtuu jostain vääryydestä."
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

Mehud

Omat vastaukseni:

1. Keskeisin haaste suomessa on se, että ihmisoikeuksien tasoa alennetaan koko ajan koska päättäjien ja oikeuslaitoksen toimesta suositaan naisiin ja lapsiin kohdistuvia ihmisoikeusrikkomuksia, kuten ympärileikkauksia ja tuomioiden muodoissa raiskauksia.

Maailmanlaajuisesti keskeinen ongelma on se, että ihmisoikeuksia pitäisi viedä niihin maihin, missä niitä räikeästi rikotaan, eikä sitävastoin tuoda ihmisoikeusongelmia niihin maihin, missä ihmisoikeudet toteutuvat.

2. Perus- ja ihmisoikeuksissa ei ole edistytty, vaan ne lähestyvät maahanmuuton myötä kehitysmaiden "ihmisoikeuskäsityksiä". Esimerkkeinä suomessa toimivat lisääntynyt silpominen, naisten alistaminen ja väkivaltaisten kulttuurien lisääntyminen.

3. Suomessa ja kansainvälisesti voidaan edistää oikeuksia, siten että kaikki valtiot, ihmisoikeusjärjestöt, kansalaisjärjestöt ja puolueet tuomitsevat jyrkästi lapsiin kohdistuvat silpomiset, naisiin kohdistuvan väkivallan ja alistamisen.

Lisäys: Jos ihmisoikeudet eivät toteudu oman perheen sisällä, niin ne eivät toteudu perheen ulkopuolellakaan, vaan ihmisoikeusloukkaukset leviävät ympäristöönkin. Näin tapahtuu mm. muslimivaltioissa ja näin tapahtuu suomessakin jatkuvasti. Ihmisoikeustyhjiö leviää näiden tahojen toimesta ja kärsijät ovat oman yhteisön lisäksi maahanmuuttomaan kansalaiset.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Morsum

Erityisesti taloudellinen epätasa-arvo tuntuu olevan kovasti esillä.

Viimeiseen kysymykseen vastasin näin: Voimme kiristää kehitysapukohteita kehitysmäärärahoilla. He joko kehittävät maataan meidän ideologiaamme vastaavaksi, tai eivät saa rahaa. Suomen kansalaisyhteiskunta huolehtii kyllä omasta kehityksestään, mutta sen toimintakenttä on turvattava uskottavalla maanpuolustuksella.
LGBTQ, harajukufashion, rainbowfashion, BLM, ACAB, NATO,
https://www.instagram.com/morsumi/

Iloveallpeople

QuoteIhmisoikeusselonteko painottaa pitkäjänteistä toimintaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Ihmisoikeusselonteko painottaa pitkäjänteistä toimintaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Hallitus hyväksyi tänään eduskunnalle annettavan ihmisoikeusselonteon, jossa arvioidaan sekä kansainvälistä ihmisoikeustoimintaa että perus- ja ihmisoikeuksien toimeenpanoa Suomessa. Edellisen ihmisoikeuspoliittisen selonteon valtioneuvosto antoi eduskunnalle vuonna 2009.

Selonteko painottaa pitkäjänteistä toimintaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi.  Lisäksi tärkeitä periaatteita ja lähtökohtia valtioneuvoston toiminnassa ovat ihmisoikeuksien kattavuuden ja yleismaailmallisuuden turvaaminen sekä kansalaisyhteiskunnan vahvat osallistumisoikeudet.

Useiden muiden maiden ihmisoikeuskatsauksista poiketen selonteossa käsitellään yhdessä sekä kansallisia perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä että kansainvälistä ihmisoikeustoimintaa. Valtioneuvosto painottaa kansallisen ja kansainvälisen toiminnan keskinäistä yhteyttä ja samansuuntaisuutta. Omina osioinaan käsitellään sanavapauden turvaamista ja vihapuheen poiskitkentää, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (LHBTI) perus- ja ihmisoikeuksia, vammaisten henkilöiden oikeuksia sekä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien täytäntöönpanoa.
...

Selonteon valmistelussa kuultiin monipuolisesti kansalaisjärjestöjä, laillisuusvalvojia sekä muita perus- ja ihmisoikeusasiantuntijoita. Oikeusministeriön otakantaa.fi -palvelussa olleeseen perus- ja ihmisoikeuskyselyyn vastasi lähes tuhat henkilöä.

Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko 2014

STTInfo
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Jari Leino

No ni. Ihan kivasti oli jätkien kommentit menny läpi.

Useimmat jopa löytäneet tiensä tuohon viralliseen selontekoon.  ;D ;D ;D

Jari Leino

Sivulta 63 alkaen klassikkokamaa. Suvakit ovat nyt keksineet ihan uuden tavan vääristellä asioita. Tai ei se tietysti mikään uusi ole: sota on rauhaa, vihapuhe rajoittaa sananvapautta, sananvapaus kuuluu kaikille paitsi rasisteille, sota lisää rauhaa.


5.1 Sananvapaus kuuluu kaikille – vihapuhe rajoittaa sananvapauden käyttämistä

5.1.1 Vihapuheen torjunta lisää sananvapautta

QuoteVihapuhe rajoittaa sanavapautta luomalla yleistä turvattomuuden ilmapiiriä. Vihapuheen kohteena olevien henkilöiden oikeus oman mielipiteen ja identiteetin esiintuomiseen ilman pelkoa saattaa vaarantua. Vihapuhe voi liittyä syrjinnän eri muotoihin, muun muassa työelämässä

Pelkäänpä, että tuossa ylläolevassa ei tarkoitettu maahanmuuttopolitiikasta toisella tavalla ajatteleviin kohdistuvaa vihaa ja työelämäsyrjintää.

QuoteErityisen huolestuttavaa on lapsiin ja nuoriin kohdistuva vihapuhe. Se kohdistuu laajimmin tyttöihin sekä erilaisiin vähemmistöihin kuuluviin lapsiin ja nuoriin.

Huolestuttavaa sen sijaan ei ole se, että suomalaisia poikalapsia hakataan pesäpallomailalla päähän heidän ihonvärinsä ja suomalaisuutensa takia.

QuoteTarvitaan lisätietoa siitä, missä määrin esimerkiksi vammaiset lapset, romanilapset ja maahanmuuttajalapset joutuvat vihapuheen kohteeksi.

Pelkäänpä, että tulemme saamaan sitä lisätietoa suut ja silmät ja korvat täyteen. Veronmaksajien rahoilla. YLEn ja valtamedian pakkosyöttämänä.

Iloveallpeople

QuoteIhmisoikeusselonteko

ERIÄVÄ MIELIPIDE

PERUSTELUT


Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa vihapuhetematiikka on saanut kovin suuren painoarvon. Oikeusministeriön kokoama perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkosto, joka on selonteon laatinut, on antanut varsin yksipuolisen kuvan niin kutsutuista vihapuheista. Ihmisoikeusselonteossa linjataan, että valtioneuvosto sitoutuu "nollatoleranssiin" suhteessa rasismiin ja vihapuheeseen. Julma, joustamaton ja armoton nollatoleranssikäsite sopii kuitenkin varsin huonosti sananvapautta ja ihmisoikeuksia korostavaan länsimaailmaan. Valtioneuvoston kannan olisi helposti voinut ilmaista sisällöltään samanhenkisenä mutta ilman nollatoleranssiperiaatteeseen sitoutumista, mikä valiokunnan olisi ollut syytä lausunnossaan mainita.

Vihapuhesyytöksiä käytetään usein poliittisena lyömäaseena esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan kriitikoita vastaan. Kuitenkin esimerkiksi islamilaisen maailman ilmiöitä pitää voida ankarastikin kritisoida ilman vihapuhesyytöksiä, kuten asiantuntijakuulemisissa ja myös valiokunnan keskusteluissa on tullut esiin. Päinvastoin ankaria vihapuheita kuullaan usein juuri uskonnollisten äärimuslimien suusta. Joskus viha purkautuu teoiksi demokratiaa, sananvapautta ja "vääräuskoisia" vastaan, kuten äskettäin Pariisissa tapahtui. Koko Eurooppa on varpaillaan "pyhää sotaa" käyvien  ja terroritekoja lietsovien jihadistien julistamien julkeiden uhkausten edessä. Hysteeriseen sensuuriin johtavalla rasismin ja vihapuheiden nollatoleranssilinjalla haukutaan helposti väärää puuta.

Valtioneuvoston periaatepäätös vihapuheen nollatoleranssiin sitoutumisesta oli myös joidenkin asiantuntijoiden mielestä liian ehdoton. Valtioneuvoston kielteistä linjausta suhteessa rasismiin ja vihapuheeseen yleensä pidän kuitenkin valiokunnan tavoin kannatettavana, kunhan sitä ei tulkita puolueellisesti eikä käytetä epäreilusti lyömäaseena poliittisia kilpailijoita ja sananvapautta vastaan.

Lopuksi huomautan, että selonteon laatineen perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkoston muodostamisessa on ollut tasa-arvo-ongelma, eli vaatimus sukupuolikiintiöstä ei ole täyttynyt. Verkoston asettamispäätöksessä ei siis ole noudatettu naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) säännöksiä toimielimen kokoonpanosta, mikä myös verkoston asettamista koskevassa muistiossa (13.6.2012) mainitaan. Mielestäni valiokunnan olisi ollut hyvä sekin asia lausunnossaan huomioida.

Mielipide

Esitän,

    että ulkoasiainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.



Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2015

James Hirvisaari /m11

(Valiokunnassa moitin myös sitä, että selonteon valmistelleen verkoston puheenjohtaja on ollut laatimassa lakivaliokunnan lausuntoa valiokuntaneuvoksen ominaisuudessa. Kyseessä on mielestäni vakava jääviysongelma, vaikka se lieneekin lähinnä moraalinen eikä juridinen. Ongelma kuitenkin näkyi ilmiselvänä vaikeutena koota valiokunnan kantoja asiallisesti yhteen lopullista lausuntoa varten. Virkamiehen laatimat sanamuodot ja selontekoon linjattu alkuperäinen asiasisältö tuntuivat olevan tärkeämpiä kuin selontekoa arvioivien kansanedustajien näkemykset. Moitettani ei kuitenkaan huomioitu eikä valiokuntaneuvosta pyynnöstäni huolimatta vaihdettu. Sain kuitenkin asiasta maininnan lakivaliokunnan pöytäkirjaan.)

James Hirvisaari
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff