News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-06-09 Nuorisoporukka pahoinpiteli ulkomaalaisen miehen

Started by rankka, 09.06.2009, 13:31:41

Previous topic - Next topic

rankka

Tämmöinen uutinen:
http://www.vartti.fi/artikkeli/5de57cd4-7291-419a-b211-de0b1fe7025a

Nuorisoporukka pahoinpiteli ulkomaalaisen miehen

Helsingin Mellunmäessä tapahtui lauantai-iltana yhdeksän jälkeen kahakka, jossa suomalainen nuorisoporukka pahoinpiteli afrikkalaistaustaisen miehen.

Pahoinpitelyyn Varhelanpuistossa päättynyt tapahtumaketju sai alkunsa suomalaisten ja afrikkalaistaustaisen miehen välisestä suukovusta. Suomalaisporukassa oli yhteensä yhdeksän 1990-luvulla syntynyttä nuorta.

Poliisin mukaan sanallisen taistelun jälkeen nuorisojoukko muun muassa töni vuonna 1972 syntynyttä miestä selästä ja hakkasi tätä jonkin verran. Miehen päälle myös istuttiin.

Pahoinpitelystä aiheutui haavoja uhrin polviin, kämmeniin ja nenänvarteen, mutta hän ei tarvinnut kuitenkaan sairaalahoitoa.

Mukilointiin osallistui iso joukko nuoria, mutta poliisi epäilee, että päätekijänä oli vuonna 1992 syntynyt mieshenkilö. Asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä.

vkoski

Kohta alkaa Hysärin herkuttelu aiheella

Paholaisen asianajaja

Tiedä sitten oliko kyseessä kuinka rasistisesti motivoitunut pahoinpitely, mutta väkivaltaisesti käyttäytyvät urpot voisi silti esim. upottaa Suomenlahteen. Riippumatta motiiveista.
räyhävasemmistolainen viheranarkististalinisti

requiem

QuoteMukilointiin osallistui iso joukko nuoria, mutta poliisi epäilee, että päätekijänä oli vuonna 1992 syntynyt mieshenkilö. Asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä.

Ei 17-vuotias ole mikään mieshenkilö. Se on alaikäinen teini. Kaikesta huolimatta idiootteja kaikki.
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

Kaptah

On tosiaan taas melkoisia sankareita. Äidin pikku kullannuput joukolla yhden kimpussa. Sietäisivät saada kunnon selkäsaunan.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Miniluv

Quote from: requiem on 09.06.2009, 13:37:59
QuoteMukilointiin osallistui iso joukko nuoria, mutta poliisi epäilee, että päätekijänä oli vuonna 1992 syntynyt mieshenkilö. Asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä.

Ei 17-vuotias ole mikään mieshenkilö. Se on alaikäinen teini. Kaikesta huolimatta idiootteja kaikki.

Sana "nuori" oli kuvaamassa tilanteen suomalaisia viidesti, joten puolestani voin antaa lehdelle anteeksi yhden "mieshenkilön".
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Huscarl

Yhdeksän yhden miehen kimpussa? Halvatun apinat!  >:( Kyllä sen nyt ymmärtää jos vähän lukemia vaihdetaan nokkapokan jälkeen mies miestä vastaan, mutta pelkurimaiset voimasuhteet pistää aina vihaksi.

Alkuasukas

Quote from: rankka on 09.06.2009, 13:31:41
Helsingin Mellunmäessä tapahtui lauantai-iltana yhdeksän jälkeen kahakka, jossa suomalainen nuorisoporukka pahoinpiteli afrikkalaistaustaisen miehen.

Jaa. Uutisessa ei kerrota, onko suomalaisten nimet kenties Abdi, Mohammed, Rahid jne, vai Jukka, Pekka ja Ville. Suomalaisnuorina tarjoillaan usein kansalaisuuden saaneita mamujakin...
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Bienveillant

Quote from: requiem on 09.06.2009, 13:37:59
QuoteMukilointiin osallistui iso joukko nuoria, mutta poliisi epäilee, että päätekijänä oli vuonna 1992 syntynyt mieshenkilö. Asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä.

Ei 17-vuotias ole mikään mieshenkilö. Se on alaikäinen teini. Kaikesta huolimatta idiootteja kaikki.

Ja Somaliastahan tulee 1980-luvulla syntyneita lapsia Suomeen..! ;D
Sohvaltahuutelija

Nikopol

"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

rankka

"Poliisin mukaan sanallisen taistelun jälkeen nuorisojoukko muun muassa töni vuonna 1972 syntynyttä miestä selästä ja hakkasi tätä jonkin verran. Miehen päälle myös istuttiin"

Mikähän on ollut jonkin verran? Istuttiin...kuulostaa halveksivalta alistamiselta, jota ainakin tietty väestönryhmä harrastaa hyvin yleisesti.

Kiits Miniluv muokkaamisesta :) laitoin ensin väärin enkä ehtinyt...(seli seli)  

edit:typo

JPU

Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 14:11:43
Monta vastaan yksi = kusipäitä.
Yksi vastaan monta = suojaväriinsä liikaa luottanut tyhmä?
QuotePahoinpitelystä aiheutui haavoja uhrin polviin, kämmeniin ja nenänvarteen, mutta hän ei tarvinnut kuitenkaan sairaalahoitoa.
Kovin vähällä pääsi kun ei tuon kummempia vammoja tullut. Luulisi kiljuskinien rasismipäissään saavan varsinkin joukolla paljon pahempaa aikaan. vrt. espanjalainen valvontakameraan tallentunut 10 rikastuttajaa vs. 1 espanjalainen-tapaus.
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

Kaptah

Sanoisin että foliota löysemmälle. Kyllä nuo metrotunnelien kasvatit osaa tuon joukolla alistamisen ihan etnisyyteen ja uskontoon katsomatta.

QuoteYksi vastaan monta = suojaväriinsä liikaa luottanut tyhmä?

Mielenkiintoinen logiikka kyllä.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

JPU

Quote from: Joni on 09.06.2009, 14:29:07
Sanoisin että foliota löysemmälle. Kyllä nuo metrotunnelien kasvatit osaa tuon joukolla alistamisen ihan etnisyyteen ja uskontoon katsomatta.

QuoteYksi vastaan monta = suojaväriinsä liikaa luottanut tyhmä?

Mielenkiintoinen logiikka kyllä.

Suojaväri = viaton uhri?
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

LW

Quote from: vonBock on 09.06.2009, 14:29:43
Suojaväri = viaton uhri?

Minusta on kyllä aika epätodennäköistä, että yksi mies menee haastamaan riitaa yhdeksälle, ellei sitten ole totaalisen kännissä tai aineissa. Ainahan on mahdollista, että jotain oleellista tietoa puuttuu, mutta vähän epäilen. Korkeintaan uhri ei ole vain älynnyt olla nöyrää poikaa joukkoylivoiman edessä, ja siinä nyt ei ole yhtään mitään väärää, vaikkei se ehkä järin fiksua olekaan.
"Yksi seikka jota ei vielä ole taidettu mainita, ovat rasistineitokaiset, jotka asettuvat houkutuslinnuiksi ja rasistiäijät sitten kyttää taustalla pusikossa puukkoineen ja puntareineen." -Pirjo Pönni Jokinen

Totuus löytyy kaurapuurosta.

Iiro Iso-Ilomäki

Tässäkin tarvitaan lisää faktoja.

Tämä joukkio kenties nuoria, jotka ovat olleet ostamassa jotain krhm-ainetta tältä afrikkalaiselta, joka sitten ei myynyt ja siitä suukopu -> continue? Mahdollista, ehkä foliohattuilua, mutta silti.

Yleensäkkin, suukopua voi tarkoittaa ihan mitä vain. Ja pahoinpitely josta ei joudu sairaalaan paikattavaksi, kun pahoinpitelemässä on nuorisojoukko? Ei oikein kuulosta uskottavalta.

Enivei, Pravda saa taasen jutun aihetta.
Loppujen lopuksi, olemme vain vain lihaa ja verta.

JPU

Quote from: LW on 09.06.2009, 14:43:00
Quote from: vonBock on 09.06.2009, 14:29:43
Suojaväri = viaton uhri?

Minusta on kyllä aika epätodennäköistä, että yksi mies menee haastamaan riitaa yhdeksälle, ellei sitten ole totaalisen kännissä tai aineissa. Ainahan on mahdollista, että jotain oleellista tietoa puuttuu, mutta vähän epäilen. Korkeintaan uhri ei ole vain älynnyt olla nöyrää poikaa joukkoylivoiman edessä, ja siinä nyt ei ole yhtään mitään väärää, vaikkei se ehkä järin fiksua olekaan.

Itse joskus muinoin todistin vierestä kun 1 selvinpäin ollut riidanhaastaja aukoi päätään noin 20 henkiselle ryhmälle ihan vain riidanhaastamis-tarkoituksessa. Parin tyypin otettua herrasta paikaltapoistamisotteen alkoi kauhea valitus: "Joo! Käykää joukolla päälle vaan!" Vaikka herra poistettiin paikalta niin eihän se poissa malttanut pysyä vaan tuli edelleen haastamaan. Lopulta sai mitä tilasi eli sakinhivutuksen. Luotti siihen ettei isompi joukko kehtaa yhtä ojentaa.

Ihmisen tyhmyyttä ei rajoita hänen ihonvärinsä joten tässä voi olla jotain samanlaista tapahtunut, vähäiset vammat viittaisi siihen ja alun nokkapokka.
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

Kaptah

QuoteSuojaväri = viaton uhri?

Ei suinkaan. Hyvin ruskettunut = aina syypää?

Voi tietysti olla mitä vaan tämäkin tapaus, mutta en nyt ihan ensin lähtisi syyllistämään henkilöä, joka ottaa pataan nuorisojoukolta.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Dark Serenity

Joni puhuu ihan asiaa.

Vaikka kyseessä ovat olleet teinit vs mies, ei mikään silti oikeuta väkivaltaan.

Media vaan tulee käyttämään tätä.. näkeehän sen jo otsikostakin: ulkomaalaisuus mainitaan heti ettei jää keneltäkään piiloon. Entäs kun rikastuttajat rikastavat jonkun suomalaisen miehen verille.. todennäköisesti ei edes mainintaa.
Murmur

RedsoutofFinland

Voi vitun nuoriso saatana. Pistäis nyt vanhemmat ruotuun tollaset paskiaiset. Ellei sitten vanhempia ole.

Kerpo

Joukkolynkkaamiset eivät ole koskaan oikein, ihan sama vaikka lynkattu olisi tehnyt vaikka mitä ennen sitä. En ymmärrä miten jotkut pikku hopparit voivat pitää joukkohakkaamista coolina juttuna. Pelkkiä apinoita ja aivottomia laumaeläimiä.

Simo Hankaniemi


apexi

Mitä yksinäinen ulkomaalainen afrikkalainen tekee Suomessa?
"See computers are racist because they make them too hard to use. They need to make them easy like TV, so people in the community can have good jobs. Computers are made by whites and chinese, and they don't like it when we try to get ahead."
-Rakim, Oakland.


stubing

Tässä tapauksessa olen lähes varma että: Suomalainen nuorisoporukka = ainakin osaksi Suomessa asuvista ulkomaalaisista koostuva porukka. Mellunmäessä ei nimittäin juurikaan liikuskele pelkästään alkuperäisistä suomalaisista koostuvia nuorisoporukoita. Tämän voin kertoa kietomatta ollenkaan foliota pään ympärille, kuten varmasti voi kuka tahansa muukin, joka on viimeisen parin vuoden aikana alueella joutunut käymään.

tusujusuu

No tolerance for intolerance, no apology for being free.

"En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa."

JulianAlexander


Oon saanut siskoltanikin turpaani pahemmin! Muutama naarmu kymmenpäisen nuoren pahoinpitelystä?! Haloo..

Viiden nuoren miehen kanssa yhteen otossa meni naama muuskaksi, pohje luu poikki ja nilkka laitettiin metallilla kuntoon. Koko pahoinpitelyyn meni aikaa noin 10sek.

Joten en ymmärrä uutis kynnystä, saatikka jotta kummosempi pahoinpitely(jos nyt niin edes tapahtui??).

Ei mun tapauksesta ollut media kiinnostunut, ainoastaan poliisi. Niin ja kyseessä oli suomalaiset nuoret miehet=)

Jatu

Älkäähän nyt kiihottuko, tämä oli kuitenkin vaan yksittäistapaus, poliisikin
sanoi niin. Oho.. eipäs sanonutkaan. Sori.
- On se vaan kauheaa jos on alkoholismia perheessä.
- Juu, muistan kun ensi kertaa näin äitini juovan..
- Niin.. Humalassa tulee helposti vilauteltua.

reino

Sellaista se elämä monikulttuurisissa lähiöissä on.

Äijä saa kiittää onneaan, että hänen päällään vain istuttiin. Verrattuna esim. siihen, että pään päällä olisi hypitty.

Normaalit disclaimerit ja diipa daapa.

P.S. Olisiko kukaan voinut aavistaa jo vuosia sitten, että sosiaaliturvaperäisen maahanmuuton lisääntyessä myös etnisviritteinen väkivalta lisääntyy? Kukapa olisi voinut aavistaa?

Miniluv

QuoteP.S. Olisiko kukaan voinut aavistaa jo vuosia sitten, että sosiaaliturvaperäisen maahanmuuton lisääntyessä myös etnisviritteinen väkivalta lisääntyy? Kukapa olisi voinut aavistaa?

Hyvät kansalaiset

Kohtaamisteoriassa on havaittu pieni toimintahäiriö

Häiriö korjataan lisäannoksella uussuomalaisia, joiden toiseuskerroin on korkeampi kuin edellisellä erällä

Kohtaamisteoria palaa toimintaan hetken kuluttua

Kiitos

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/