Iltalehti Historia: Taistolaiset

[Kuvitteellinen hahmo]

Vaikka en yleensä iltapäivälehtiin koske, piti napata perjantaina Alkossa käydessä (nuivaan perussuomalaiseen tapaan tinttaustarpeita hakiessa) Iltalehden teemanumero taistolaisista heti kun nimeke osui silmiin.

67 sivua löytyy ja näyttää mielenkiintoisia juttuja olevan. Toki iltapäivälehdet eivät mitään historioitsijoita ole, mutta tässä numerossa on paljon haastatteluja mikä lieneekin paras sarka. Taistolaiset näyttivät suuttuneen Me Stallarit -tv-sarjastakin.

Laitan sivulta seitsemän lainauksen:
"Eskola toimi Yleisradion televisiotoiminnan ohjelmaneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulla.
Muistan kun keskustalainen Jouko Tyyri tuli teatteriohjelmien päälliköksi ja kertoi hämmästyneenä, kuinka vahvasti näyttelijät uskoivat vallankumoukseen lähiaikoina."

Tutustuiko kukaan muu pläjäykseen?

[Faidros.]

Mitenkäs he olisivat olleet uhka demokratialle? Diktatuurivaltion kanssa on/oli yli 1000km yhteistä rajaa.
Mitäs läpyskässä vastattiin ko. kysymykseen?

[Salaattikuriiri]

Tutustuin. Mielenkiintoinen läpyskä
Muutkin viimeaikojen teemanumerot tullu ostettua (Natsit, Stalin).

[multa tulille]

Selattuani Iltalehden Taistolais-numeron, tuli tarinoista  kuva sellaisesta moneen jakautuneesta  poppoosta. Toisaalla oli lähinnä hyväntahtoiset hölmöt, (=erilaiset laulajat  näyttelijat ja muut ilveilijät) jotka eivät tuntuneet vieläkään oikein ymmärtävät missä olivat olleet mukana ja minkälaisia vankkureia vetäneet. Jotenkin tuntui että en henkilöt olivat tulleet  vata seitsentoistavuotisina tynnyristä ulos ja kas, tässähän olin  kiva aate  ja hyvät juhlat, me haltaan kaikkia sorrettuja ja ne meitä.  Siltten oli nämä, jotka ehkä jotain tajusivatkin ja laskivat tulevaisuutensa vallankumouksen ja veristen vaatteiden varaan, osa sai joninmoisen elämäntehtävän ja toimeentulonkin asian putteissa (ainakin joksikin aikaa). No, nyt on sitten sitä krapulaa kärsitty reilut parikymmentävuotta ja koitettu kuka mitenkin selitellä tekmisiään. Kolmas kategoria sitten  siitä sakista olivat Jakke Laakson ja Matti Rossin kaltaiset hahmot, jotka antoivat neuvostolaisten juntata koukun ihan kunnolla sisäänsä ja toimivat sitten siitä siimasta riippuen. Tämä kolmas katogoria ei paljoa ole yrittänyt selitellä eikä anteeksi pyydellä, he olivat kuitenkin se perukka, joka todennäköisesti ihan oikeasti teki vahinkoa ympäristölleen vähän laajemminkin.

Vaikka kaikissa tarinoissa pyrittiin antamaan härmiton kuva taistolaisten toiminnasta, niin kun kaivaa muistiaan parista korkeakoulusta, joissa tätä täutia oli, ei se  niin harmitonta ollut kun käytiin jossain määrin puooutuskyvyttömien uusien opiskelijoiden kimppuun Leninin ja Stalinin kuvt ojossa ja vallattiin erilaisia ainejärjestöjä. Sehän sitten kuivui aika pian omaan mahdottomuuteensa, mutta ei silloin tuntunut ainakaan täältä katsoen mitenkään erikoisen  mukavalta.

[Phantasticum]

"Eskola toimi Yleisradion televisiotoiminnan ohjelmaneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulla. Muistan kun keskustalainen Jouko Tyyri tuli teatteriohjelmien päälliköksi ja kertoi hämmästyneenä, kuinka vahvasti näyttelijät uskoivat vallankumoukseen lähiaikoina."

Kuinka lähellä vallankumous sitten oli? Ei tainnut olla lähimaillakaan. Taistolaiset olivat toki yhteiskunnan näkyvillä ja julkisilla paikoilla, heitä oli paljon ja Suomessa koettu vasemmistolainen virtaus taisi olla muutenkin voimakas, mutta tietääkseni missään tutkimuksessa ei ole saatu näyttöä siitä, että taistolaiset olisivat oikeasti pystyneet vallankumoukseen. Itse lehteen en ole vielä tutustunut, mutta aion tutustua.

[Tabula Rasa]

Älymystö? Vtun kun on naamapalmut loppu. Tähän parisataatuhatta.

[pigeon]

Kukahan viitsisi tehdä pienen tutkimuksen 1970 - 80 lukujen Tiedonantajan vapputervehdyksistä. Siellä monet nykyäänkin tiede- ja kulttuurimaailmassa hihhuloivat lähettivät "tulisia toveriterveisiä" toisilleen. Myöhemmin samat henkilöt ovat peitelleet taistolaisuuttaan julistamalla, etteivät he mitään kommunisteja olleet vaan yleisvasemmistolaisia rauhanpuolustajia. 

[Maailmanmies]

Selattuani Iltalehden Taistolais-numeron, tuli tarinoista  kuva sellaisesta moneen jakautuneesta  poppoosta. Toisaalla oli lähinnä hyväntahtoiset hölmöt, (=erilaiset laulajat  näyttelijat ja muut ilveilijät) jotka eivät tuntuneet vieläkään oikein ymmärtävät missä olivat olleet mukana ja minkälaisia vankkureia vetäneet.

Samaahan se on nykyisinkin. Tietty kulttuuriporukka näyttelijöitä, laulajia, kirjailijoita, tanssijoita ym. oli aivan sokean Halos-huuman vallassa vuonna 2000 ja uudelleen 2006. Haaviston kampanjassa sama toistui.

Joonas Saartamon myötähäpeää herättävä tyylinäyte Jussi-Gaalasta viime vuonna:

http://www.youtube.com/watch?v=xj5MjU7IObs

[Eugen235]

itserakkaana ihmisenä kuvittelen tuntevani taistolaisuutta.

Läpyskän lukeminen on kannatettavaa sekä aloittelijoille että jo aiheeseen perehtyneille.

Aika ok peruspaketti.

Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli puuttuva artikkeli tyyliin "taistolaisten ja ex-taistolaisten edelleen aika hyvä ote Suomen media- ja kulttuurielämästä". Siis nimineen karvoineen.

Tiedotusvälineiden, yliopistojen ja kulttuurieliitin yli viisikymppiset vaikuttajat ovat edelleen varsin hyvin mädättäjäpitoisia.

[Takinravistaja]

"Eskola toimi Yleisradion televisiotoiminnan ohjelmaneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulla. Muistan kun keskustalainen Jouko Tyyri tuli teatteriohjelmien päälliköksi ja kertoi hämmästyneenä, kuinka vahvasti näyttelijät uskoivat vallankumoukseen lähiaikoina."

Kuinka lähellä vallankumous sitten oli? Ei tainnut olla lähimaillakaan. Taistolaiset olivat toki yhteiskunnan näkyvillä ja julkisilla paikoilla, heitä oli paljon ja Suomessa koettu vasemmistolainen virtaus taisi olla muutenkin voimakas, mutta tietääkseni missään tutkimuksessa ei ole saatu näyttöä siitä, että taistolaiset olisivat oikeasti pystyneet vallankumoukseen. Itse lehteen en ole vielä tutustunut, mutta aion tutustua.

Ei taistolaisia paljon ollut, vaikka äänenkäytöstä olisi voinut niin kuvitellakin. Omassa puolueessaankin SKDL:ssä he olivat aina selvä vähemmistö, max 30 % SKDL:n kansanedustajista. Opiskelijapolitikaassa kyllä he olivat merkittävämpiä vaikuttajia, mutta on hyvä muistaa, että 70-luvullakin Kokoomus oli kannatukseltaan suurin opiskelijapuolue. Mitään "vallankumousta" ei tuo porukka olisi saanut aikaan, työväestö ei ollut taistolaista.

[siviilitarkkailija]

Taistolaisten peruselementti oli se että he olivat Moskovan kommunistipuolueen ulkomaantiedustelun toimijoita. Mutta nyt tullaan olennaiseen osaan. He olivat ns kgb:n aikaansaama ja rakentama kokonaisuus ja täysin sen johtama. Taistolaiset eivät tehneet mitään päätöstä ilman että Moskovasta haettiin ohjeet ja määräykset sekä luvat. Käytännössä kyse oli järjestelmästä jossa osa kuvitteli tekevänsä jotain mutta päätökset teki pieni puoluepolitbyro sen mukaan mitä Moskova käski.

Syy miksi taistolaisista ei koskaan tullut merkittäviä vaaranaiheuttajia oli kaksi. Ensiksi suomalainen virkamieskunta oli tuolloin korruptoitumatonta. Tämä oli kuitenkin pienempi vaikuttaja kuin ns asekätkentä ja sen seuraus että Moskova joutui kahden erillisen linjan eteen. Kyse oli ns kgb ja politbyroon valtakamppailusta. Neuvostoliitto ja sen asevoimia johtaneet marsalkat ymmärsivät ettei ollut mitään järkeä jatkaa maailmansotaa Suomi-nimisellä rintamalla varsinkaan jos sota olisi niin lähellä Neuvostoliittoa ja erityisesti Venäjän ydintä. Kgb:ssä oleville ammattivallankumouksisille ja muille globaaliterroristeille ei Venäjän etu ollut yhtä selvä. Näille kuten taistolaisille väkivalta ja kumous olivat itsetarkoitus.

Venäläiset marsalkat ja järki voitti ja kgb:n kumouksellisia ja väkivaltaisia toimia ei koskaan päästetty irti mutta niiden uhalla voitiin tarvittaessa kiristää vaikka Suomen tuolloiselta presidentiltä etuja ja kauppasopimuksia. Venäjälle oli strategisesti turvallista pitää Suomi puolueettomana ja monet marsalkat näkivät myös demokratia-kokeilussa ja yhteiskuntamallin testilaboratoriossa etuja joita ei kannattanut antaa kgb:n kumouksellisten tuhottavaksi kuten se oli tuhonnut ja hävittänyt ympäri maailmaa.

Suomen taistolaisilla ei valitettavasti ollut mitään sanottavaa, mitään merkitystä tai edes arvoa muuta kuin tarvittaessa pelata Neuvostoliiton tahdon mukaisesti pelissä jossa he eivät ylintä johtoaan lukuunottamatta edes tienneet mitä olivat tekemässä ja miksi. Supervalta tarvittaessa vaikka tekee hallituksen jos haluaa ja mistä vain haluaa. Tämä voidaan nähdä vaikkapa tämänpäivän Afganistanissa tai ns YK Kosovossa jossa voimapolitiikan pikku apurit voidaan julistaa rikollisesta luonteestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi, supervallan tai kv yhteisön tunnustamaksi hallinnoksi koska tämä hallinto ajaa juuri näiden asiaa eikä vaikkapa alueella asuvien ihmisten.

[Takinravistaja]

Selattuani Iltalehden Taistolais-numeron, tuli tarinoista  kuva sellaisesta moneen jakautuneesta  poppoosta. Toisaalla oli lähinnä hyväntahtoiset hölmöt, (=erilaiset laulajat  näyttelijat ja muut ilveilijät) jotka eivät tuntuneet vieläkään oikein ymmärtävät missä olivat olleet mukana ja minkälaisia vankkureia vetäneet.

Samaahan se on nykyisinkin. Tietty kulttuuriporukka näyttelijöitä, laulajia, kirjailijoita, tanssijoita ym. oli aivan sokean Halos-huuman vallassa vuonna 2000 ja uudelleen 2006. Haaviston kampanjassa sama toistui.

Joonas Saartamon myötähäpeää herättävä tyylinäyte Jussi-Gaalasta viime vuonna:

http://www.youtube.com/watch?v=xj5MjU7IObs

Taitelijat ovat yleensä olleet vasemmalle kallellaan, enkä sitä yhtään ihmettele, kun lukee vaikka Soinin porukan "kulttuuripoliittista" ohjelmaa: apurahat Gallen-Kallellalle ja Sibeliukselle. Eivät ole kai hoksanneet että nuo taitelijat ovat jo haudassa.

[Eugen235]

"Eskola toimi Yleisradion televisiotoiminnan ohjelmaneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulla. Muistan kun keskustalainen Jouko Tyyri tuli teatteriohjelmien päälliköksi ja kertoi hämmästyneenä, kuinka vahvasti näyttelijät uskoivat vallankumoukseen lähiaikoina."

Kuinka lähellä vallankumous sitten oli? Ei tainnut olla lähimaillakaan. Taistolaiset olivat toki yhteiskunnan näkyvillä ja julkisilla paikoilla, heitä oli paljon ja Suomessa koettu vasemmistolainen virtaus taisi olla muutenkin voimakas, mutta tietääkseni missään tutkimuksessa ei ole saatu näyttöä siitä, että taistolaiset olisivat oikeasti pystyneet vallankumoukseen. Itse lehteen en ole vielä tutustunut, mutta aion tutustua.

Ei taistolaisia paljon ollut, vaikka äänenkäytöstä olisi voinut niin kuvitellakin. Omassa puolueessaankin SKDL:ssä he olivat aina selvä vähemmistö, max 30 % SKDL:n kansanedustajista. Opiskelijapolitikaassa kyllä he olivat merkittävämpiä vaikuttajia, mutta on hyvä muistaa, että 70-luvullakin Kokoomus oli kannatukseltaan suurin opiskelijapuolue. Mitään "vallankumousta" ei tuo porukka olisi saanut aikaan, työväestö ei ollut taistolaista.

kaikkein epämiellyttävimmät taistolaiset ja punavihreät ovat niitä jotka lymyävät ja vähättelevät jälkeenpäin.

[skrabb]

Kukahan viitsisi tehdä pienen tutkimuksen 1970 - 80 lukujen Tiedonantajan vapputervehdyksistä. Siellä monet nykyäänkin tiede- ja kulttuurimaailmassa hihhuloivat lähettivät "tulisia toveriterveisiä" toisilleen. Myöhemmin samat henkilöt ovat peitelleet taistolaisuuttaan julistamalla, etteivät he mitään kommunisteja olleet vaan yleisvasemmistolaisia rauhanpuolustajia. 

Ilkka Kylävaaran toimittama Taistolaisuuden Musta kirja sisältää myös otteita Tiedonantajan "tulisista toveriterveisistä".

perjantai 21. marraskuuta 2008
Taistolaisuus

Käsite taistolaisuus syntyi 1970-luvun alussa, ja se tarkoittaa Suomen kommunistisen puolueen sisäistä oppositiota, jonka keskeisin nimi 1960-luvun lopussa oli puolueen varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo. Käsitteen keksivät alun perin Helsingin Sanomien toimittajat. Taistolaisesta nuorisoliikkeestä on puhuttu nimillä opiskelija- ja nuortaistolaisuus erityisesti silloin, kun on haluttu korostaa, etteivät ilmiöt ole yhteydessä SKP:n oppositioon. Kulttuuritaistolaisilla tarkoitetaan taistolaisia taiteilijoita, joilla oli liikkeessä varsin näkyvä rooli. Laululiike oli taistolainen ilmiö, ja Love Recordsin suojissa levyttäneistä artisteista tuli valtakunnallisesti tunnettuja julkisuuden henkilöitä. Taistolaisuuden viehätys alkoi hiipua jo 1970-luvun loppupuolella.

Poliittiset veisut raikasivat

1970-luvun alussa suomalainen yhteiskunta ajautui voimakkaaseen poliittiseen murrokseen. Koko vuosikymmenen ajan kukoisti vasemmistolainen, poliittinen laululiike, joka tunnetaan myös nimellä edistyksellinen laululiike. Liikkeen kantavia voimia ja tunnetuimpia säveltäjiä olivat muun muassa Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja Otto Donner. Love Records julkaisi suurimman osan poliittisen laululiikkeen levyistä. Laululiikkeen alkuna voidaan pitää Suomen kommunistisen puolueen Leninin satavuotisjuhlia vuonna 1970. Työväenlauluistaan tulivat tunnetuiksi muun muassa Agit Prop -kvartetti, jonka jäseniä olivat Sinikka Sokka, Monna Kamu, Martti Launis ja Pekka Aarnio, poliittishenkistä teatteria tehneen KOM-teatterin lauluryhmä, laulaja-näyttelijä Kristiina Halkola, runoilija Aulikki Oksanen sekä erityisesti vanhoja työväenlauluja esittänyt Reijo Frank. Agit prop on 1970-luvulla perustettu vasemmistolainen lauluyhtye. Nimi tulee sanoista agitaatio ja propaganda, mutta nimellä on yhteytensä myös Neuvostoliittoon: Agitprop oli eräs Neuvostoliiton virasto. Yhtyeen syntyyn vaikutti perustajien folktausta, ja jäsenet tunsivat toisensa jo rippikouluajoilta. Agit Propista tuli yksi taistolaisliikkeen julkisista keulakuvista. Yhtyeen huippukausi ajoittui vuosiin 1972-1975, joiden aikana ryhmä esiintyi noin 50 kertaa vuodessa.

Skp ja Nkp nostattivat uuden kommunistisen ponnistuksen

Nkp tavoitteli Suomessa kommunistien merkittävää poliittisen vaikutusvallan lisäämistä vuoden 1970 eduskuntavaalien jälkeen. Vallankumouksen ystävät, kuten Skp:n sihteeristön sihteeri Erkki Kauppila näkivät Skp:n 16. puoluekokouksen aikana (31.3.-2.4.1974) tulevaisuuden Suomen neuvostotyyppisenä sosialistisena maana. Sinisalo huolehti siitä, että Nkp:n ääni kuului Skp:n keskuskomiteassa. Nkp lähetti vuoden 1974 lopulla Suomeen suurlähettilääksi KGB-henkilön Vladimir Stepanovin. Hei kun Etykin huippukokous olisi ohi, alkaisi uusi toiminnan kausi. Suurlähettiläs Stepanovin tavoitteena oli saattaa Suomi sekasortoon. Stepanov vaati Suomen luopumaan vuoden 1977 alussa puolueettomuuspolitiikan harjoittamisesta. Nkp pakotti Skp:n johtoelimet haluamaansa muottiin. Neuvostoliiton suurlähetystö imarteli taistolaisia. Odotukset kommunististen maiden tuesta Suomen valtiovallan kaappaamiseksi olivat suuret.

Henkilöitä alettiin leimata ulkopoliittisesti epäluotettaviksi. Kommunistien oli panostettava toimittajakoulutukseen ja otettava se haltuunsa. Teatterikoulut, elokuva-alan koulutuslaitokset ja kaikki esittävän taiteen koulutuspaikat olivat sopivia kommunistiselle solutukselle. Suomessa radio ja TV oli vallattava. Skp ja KGB toimivat systemaattisesti korkeakouluissa 1970-luvulla. Skp kasvatti erityisiä täsmäryhmiä korkeakouluihin Helsingissä, Turussa, Vaasassa ja Jyväskylässä. Taistolaisuus sai riveihinsä yllättävän paljon yliopisto- ja kulttuuriväkeä.
[...]
Koko kirjoitus:
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2008/11/taistolaisuus.html

Täällä Jeja-Pekka Roosin (taist) parahdus koskien ko. opusta:

Ilkka Kylävaara (toim): Taistolaisuuden musta kirja. Muistoja. Tammi 2004
(Yhteiskuntapolitiikka 1.2005)

Aluksi objektiivisuusselvitys: kuulun Kylävaaran teoksen siihen taistolaiskategoriaan joka vähättelee taistolaisuuden vakavuutta, ei myönnä tehneensä erityisempiä virheitä, ei kadu eikä häpeä pahemmin sitä mitä tuli tehdyksi. Tosin olen päässyt jopa Kylävaaran ylettömästi kehumaan Vihavaisen Rähmälläänolo-kirjaan yhtenä ensimmäisistä, joka on katunut suhtautumistaan Neuvostoliittoon ja esitellyt Stalinin rikoksia. Mutta tällainen katuminen ei ole kiinnostavaa eikä Kylävaara edes mainitse esimerkkejä sellaisista. Olen juuri kirjoittanut artikkelin, jossa korostan taistolaisliikkeen merkityksettömyyttä ja sen lähtökohtien oikeellisuutta (Roos, ilmestyy). Artikkeli valmistui ennen Kylävaaran kirjaan tutustumista, pääosin ennen kun luin Kylävaaran Kanava-artikkelin (joka löytyy myös kirjasta) Teos ei myöskään ole muuttanut näkemystäni asioista. Pikemminkin päinvastoin.

Mitä pitäisi katua? Tässä yksi mahdollinen jaottelu: liittymistä koko liikkeeseen/sukupolveen. Kylävaara edustaa tätä näkemystä: häneltä meni kymmenen vuotta läskiksi. Toinen vaihtoehto on katua omaksuttuja periaatteita ja oppeja: marxilaisuutta, proletariaatin diktatuurin hyväksymistä jne. Marxismin omaksumista tuskin kovinkaan moni sinänsä katuu, mutta jos meni niin pitkälle että hyväksyi  myös kaikenlaiset NKP:n dogmaattiset marxismiversiot, niin sitä sopii tietysti vähän katuakin. Kolmas vaihtoehto on katua sitä, ettei arvostellut Neuvostoliittoa ja ns. reaalisosialismia vaikka tiesi hyvin sen ongelmat. Juhani Ruotsalo vastaa tähän kritiikkiin melko hyvin, samalla kun hän itse myöntää tätä katuvansa.
Ja viimeiseksi voi katua sitä, mitä itse tuli tuolloin tehdyksi henkilökohtaisesti. Siis esimerkiksi osallistumista myyttisiin toverituomioistuimiin, NKP:n ohjeiden kritiikitöntä noudattamista, julkisten teilausten tekemistä tms. Luulen että jokainen joka osallistui tähän viimeksi mainittuun, katuu sitä. Mutta sellaista katumusta ei kannata revitellä yhdessä Kylävaaran kanssa, joka ei kadu muuta kuin sitä että ylipäänsä lähti mukaan.

Jotenkin Kylävaaran kirjan lähtölaukaus oli jo paljon puhuva. Tiedotustilaisuuteen, jossa esitettiin pyyntö entisille taistolaisille tulla esiin ja tunnustaa syntinsä tai sitten taistolaisuuden uhreille kertoa kärsimyksistään, osallistui aika merkillistä sakkia: Jutta Zilliacus, Ben Zyskowicz, Martti Huhtamäki ja ainoana entisenä taistolaisena (Kylävaaran lisäksi) Hannu Kahakorpi. Tämän jälkeen ei sitten paljon varsinaisia katujia ilmaantunut. Kirjassa tällaisia suoranaisia menneisyytensä kieltäjiä on kaksi, tai kolme jos Tarja-Tuulikki Tarsalan katsoo katuvan menneisyyttään. Sen lisäksi Kylävaara siteeraa Anssi Sinnemäen katumuskirjoitusta Hengellisessä Kuukausilehdessä. Edelleenkin pitää siis paikkansa että suomalaisessa taistolaisuudessa takinkääntäjät ovat kovin harvinaisia. Kyse ei ole vain Kylävaaran persoonasta tai siitä seurasta missä hän vetoomuksensa esitti.

Kaikki muu teksti on joko kerättyä aineistoa tai syytöskirjelmiä joita omakohtaisesti kärsineet ovat kirjoittaneet. Tämän lisäksi kirjassa on luetteloita, tekstejä joilla ei ole mitään tekemistä taistolaisuuden kanssa (Törhönen, Zyskowiczin päiväkirjat, Inkeri Kilpinen, Itärajan vuoto ym.). Ainoa taistolaisuuden todella mustakirjanomaisesti tuomitsemaan pyrkivä on nuori toimittaja John Lagerbohm, jonka kirjoituksen otsikossa on numero 61 911 000. Luvun kerrotaan tarkoittavan Neuvostoliitossa kommunismin aikana tapettuja. Lagerbohm ei kerro mistä se on otettu, mutta ainakin varsinaisina stalinismin tappamien uhrien määränä se on takuulla virheellinen. Anne Applebaumin Gulag-kirjassa arvioidaan kuolleiden määräksi Stalinin kaudella n. 2.5 miljoonaa (leireillä kuolleet ja teloitetut) Tässä on yksi harvoista paralleeleista alkuperäiseen Kommunismin mustaan kirjaan: siitäkin nousi kiista kun osallistuneet historioitsijat esittivät kovin erilaisia lukuja, suurimpana noin 20 miljoonaa, mitä monet kirjan kirjoittajista eivät voineet hyväksyä. Muuten Kylävaaran teos pilkkaa muiden mustien kirjojen pyrkimystä kattavaan ja huolelliseen dokumentointiin.

On paradoksaalista, että lähes ainoa todella asiallinen ja kiintoisa teksti kirjassa on Juhani Ruotsalon ja Jarko Tirkkosen keskustelu - ei siksi että Ruotsalo puolustaisi taistolaisuutta, vaan siksi että hän analysoi sitä. Jos Ruotsalo olisi kieltäytynyt osallistumasta, niin kirjan substanssi olisi jäänyt kovin vähäiseksi.

Tämän lisäksi yli 300-sivuinen kirja sisältää runsaasti Ilkka Kylävaaran omaelämäkerrallisia tekstejä, joista hän alussa hauskasti toteaa, että jos joku ymmärtää niiden kautta omia taistolaisvuosiaan niin loistavaa, mutta jos joku ymmärtää katkeran Kylävaaran vain haluavan ilkeillä niin sekin on ihan kiva. Eli kaikki kelpaa. Kirjasta selviää mielestäni melko hyvin, että Kylävaaran lapsuus oli aika ankea ja jossain määrin ehkä selittää hänen taipumustaan jättää kaikki puolitiehen ja syyttää muita ongelmistaan. Myös se selviää, että Kylävaara on katkera aika monille ja pitää huolen siitä että se näkyy. Erityisesti hän vihaa erilaisia teatterilaisia ja käyttää tilaisuutta hyväkseen maksella kalavelkojaan sen alan ihmisille.
Sen sijaan ei oikein selviä missä mielessä hän tekee itseään koskevia tunnustuksia taistolaisajoilta, paitsi yhdestä erityisestä osa-alueesta, nimittäin naissuhteistaan. On melko varmaa että ne naiset jotka tuolloin ryhtyivät Kylävaaran kanssa suhteisiin katuvat sitä nyt. Heidät on (kaikki?) levitelty esille niin että lukija varmasti tietää kenestä on kyse. Seksuaalipartnereiden lisäksi naiset esiintyvät vain hirviöiden roolissa, josta enemmän alla.

Kirjassa on myös suoranaista tarkoituksellista kunnianloukkausmateriaalia. Kylävaara paljastaa siinä olettamansa Tiitisen listan, jossa hänen mielestään oli mukana ainakin Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Ulf Sundqvist, Erkki Liikanen, Kalevi Sorsa. Hänen perustarkoituksensa on epäilemättä, että joku mainituista provosoituu haastamaan Kylävaaran oikeuteen. Hänellähän on niin paljon velkoja, ettei pieni lisävelka tunnu missään. Mutta lista on täysin tuulesta temmattu ja epätodennäköinen: miksi Tiitinen olisi halunnut pitää tällaista, jokaista johtavaa sosiaalidemokraattia kompromettoivaa listaa kassakaapissaan? Onhan se tietysti mahdollista, että Lipponen olisi ryhtynyt Stasin agentiksi juuri silloin kun hän käänsi kelkkansa ja alkoi kehitellä Suomelle aivan uutta ulkopolitiikkaa, siis liittymistä EEC:hen ja pitemmällä tähtäyksellä NATOon. Mutta en usko.
Toisaalta Kylävaara kauhistelee ns. Kanervan listaa, jonka joku Kanervaa vihaava henkilö hänelle nimettömästi lähetti (Zyskowicz?). Sitä on lehdissäkin reposteltu, väitetty mm. että siinä vain Kanerva esiintyy myönteisessä valossa. Roskaa. Listassa on ryhmitelty kokoomuksen kansanedustajat kolmeen pääryhmään: kanervalaisiin, holkerilaisiin ja savoylaisiin. Tämän lisäksi on muutamia joita on hankala luokitella. Joistakin on ilkeähköjä luonnehdintoja "ei poliittista moraalia", "kiero, epärehellinen, suuri jeesustelija", "aktiivinen, touhukas, poliittisesti tyhmä". Listan status on myös hyvin epäselvä. Ilmeisesti Kanerva ei ole sitä edes kirjoittanut vaan "sanellut", mitä tämä sitten tarkoittaakin. Kanervan lista on poliittista analyysiä johon ei sisälly mitään kovin suuria salaisuuksia. Sen sijaan siinä on ilmeisiä virheitä. Sen mukaan Zyskowicz olisi ollut Holkerin ja Kanervan välissä, kun samanaikaisista päiväkirjoista käy ilmi miten paljon Zyskowicz Kanervaa inhosi. Kummallisinta on listan ajankohta: se olisi laadittu vuonna 1979, siis kun taistolaisuus ilmiönä oli jo ohi. Toisin sanoen, sen mukaanotto kirjaan on puhdasta Zyskowiczin myötäilyä, etten sanoisi nuoleskelua.
****
[...]

Koko parku:
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/kylavaara.htm

Lainaus käyttäjältä: Paul Ruth - 04.04.2012, 11:28:54

A. Merkel on myös ihanneyhteiskunnasta...

Äentisen stallari Leif Salménin äentinen stallariakka Sinikka Sokka Agit Prop-sakin Berliinin poliittisen laulun festivaaleilta v. 1971, Liisa Talvitien laatimassa muistelmien tapaisessa tuotoksessa nimeltä "Sokka" (Siltala 2010):

"Pekka Sarmanto ihastuu Karl Marx-yliopistossa opiskelevaan nuoreen neitoon, joka toimii aktiivisesti Freie Deutche Jugend-järjestössä. Tyttö osaa muutaman sanan suomea, koska hän on opiskellut unkarin kieltä. Sarmanto on tytön kanssa vielä kirjeenvaihdossa. Naisesta tulee sittemmin Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka nykyään kieltää toimintansa sosialistisessa nuorisoliikkeessä ja sanoo olleensa mukana vain 'kulttuurityössä'." (s. 106)

On muuten varsin valaiseva opus stallarien/vasurien joukkopsykoosista, jossa mm. ei kuulemma lainkaan huomattu neukkulan ankeutta ja kurjuutta, vaikka siellä alvariinsa reissattiinkin...

http://hommaforum.org/index.php/topic,69466.msg982933.html#msg982933

Stallari Sokan muisteloista käy ilmi, että muija on joko puhtaaksi viljelty opportunisti tai totaalisen täydellinen hyödyllinen idiootti. Voipa olla molempia.
Itseään hän kuitenkin kovasti yrittää valkopestä.

[Faidros.]

Olen tavannut Sinikka Sokan pari kertaa. Erittäin miellyttävä ihminen, mutta maailmankuva on vinossa. Hän on juuri niitä stallareita jotka vain odottavat sopivaa hetkeä uudelleen. Voi kuitenkin olla, ettei ikä enää anna myöden.
Väitän, että SS:n tapaisia "uinuvia" stallareita on jäljellä vielä paljon. Ikä alkaa painaa, mutta jos muutoksen tuulet alkaa puhaltaa, heistä tulee ainakin "taistelusankareita" nuorison silmissä.

[femacco]

Joonas Saartamon myötähäpeää herättävä tyylinäyte Jussi-Gaalasta viime vuonna:

http://www.youtube.com/watch?v=xj5MjU7IObs

Kivannäköinen poika, mutta tylsä puhe.

[Takinravistaja]

"Eskola toimi Yleisradion televisiotoiminnan ohjelmaneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulla. Muistan kun keskustalainen Jouko Tyyri tuli teatteriohjelmien päälliköksi ja kertoi hämmästyneenä, kuinka vahvasti näyttelijät uskoivat vallankumoukseen lähiaikoina."

Kuinka lähellä vallankumous sitten oli? Ei tainnut olla lähimaillakaan. Taistolaiset olivat toki yhteiskunnan näkyvillä ja julkisilla paikoilla, heitä oli paljon ja Suomessa koettu vasemmistolainen virtaus taisi olla muutenkin voimakas, mutta tietääkseni missään tutkimuksessa ei ole saatu näyttöä siitä, että taistolaiset olisivat oikeasti pystyneet vallankumoukseen. Itse lehteen en ole vielä tutustunut, mutta aion tutustua.

Ei taistolaisia paljon ollut, vaikka äänenkäytöstä olisi voinut niin kuvitellakin. Omassa puolueessaankin SKDL:ssä he olivat aina selvä vähemmistö, max 30 % SKDL:n kansanedustajista. Opiskelijapolitikaassa kyllä he olivat merkittävämpiä vaikuttajia, mutta on hyvä muistaa, että 70-luvullakin Kokoomus oli kannatukseltaan suurin opiskelijapuolue. Mitään "vallankumousta" ei tuo porukka olisi saanut aikaan, työväestö ei ollut taistolaista.

kaikkein epämiellyttävimmät taistolaiset ja punavihreät ovat niitä jotka lymyävät ja vähättelevät jälkeenpäin.

Esimerkiksi Ilkka Kylävaarako?

[siviilitarkkailija]

Chydenius on helkkarin hyvä säveltäjä ja musiikkinsa on tarttuvaa. Suomessa ei ole taistolaisten jälkeen tullut oikein yhtä vetoavaa laulunäyttelijäkaartia.

[pigeon]

Olen tavannut Sinikka Sokan pari kertaa. Erittäin miellyttävä ihminen, mutta maailmankuva on vinossa. Hän on juuri niitä stallareita jotka vain odottavat sopivaa hetkeä uudelleen. Voi kuitenkin olla, ettei ikä enää anna myöden.
Väitän, että SS:n tapaisia "uinuvia" stallareita on jäljellä vielä paljon. Ikä alkaa painaa, mutta jos muutoksen tuulet alkaa puhaltaa, heistä tulee ainakin "taistelusankareita" nuorison silmissä.

Näitä "uinuvia stallareita" lienee vihreissä, vasemmistoliitossa ja demareissa aika paljon. Mihin muuten olisivat hävinneet ne tuhannet sinipaitaiset SOL:n aktivistit, joita heilui yliopistojen kuppiloissa 1970 - 80 luvuilla.

[Lalli IsoTalo]

... Moskova joutui kahden erillisen linjan eteen. Kyse oli ns kgb ja politbyroon valtakamppailusta. Neuvostoliitto ja sen asevoimia johtaneet marsalkat ymmärsivät ettei ollut mitään järkeä jatkaa maailmansotaa Suomi-nimisellä rintamalla varsinkaan jos sota olisi niin lähellä Neuvostoliittoa ja erityisesti Venäjän ydintä. Kgb:ssä oleville ammattivallankumouksisille ja muille globaaliterroristeille ei Venäjän etu ollut yhtä selvä. Näille kuten taistolaisille väkivalta ja kumous olivat itsetarkoitus.

Tämä kuulostaa minun korviini hyvältä analyysiltä. Itse en noita asioita juurikaan tunne.

Venäläiset marsalkat ja järki voitti ja kgb:n kumouksellisia ja väkivaltaisia toimia ei koskaan päästetty irti mutta niiden uhalla voitiin tarvittaessa kiristää vaikka Suomen tuolloiselta presidentiltä etuja ja kauppasopimuksia. Venäjälle oli strategisesti turvallista pitää Suomi puolueettomana ja monet marsalkat näkivät myös demokratia-kokeilussa ja yhteiskuntamallin testilaboratoriossa etuja joita ei kannattanut antaa kgb:n kumouksellisten tuhottavaksi kuten se oli tuhonnut ja hävittänyt ympäri maailmaa.

Erittäin hyvä huomio. Muistaakseni Trotski kirjoitteli jotain tämänsuuntaista tulevaisuuden sosialismivisiostaan.

[AuggieWren]

Näitä "uinuvia stallareita" lienee vihreissä, vasemmistoliitossa ja demareissa aika paljon. Mihin muuten olisivat hävinneet ne tuhannet sinipaitaiset SOL:n aktivistit, joita heilui yliopistojen kuppiloissa 1970 - 80 luvuilla.

Uinuvat stallarit á Vesa Puuronen ovat täysin yhdentekevä ilmiö, siis stallareina. Ongelma on stallareitakin edeltävä dialektisen ja luokka- tmv. taistelua korostavan otteen imeytyminen kaikkiin yhteiskuntatieteisiin. Stallarien suosima radikaalifeminismi ja sen metodit jylläävät yhteiskuntatieteissä edelleen, mutatoituneena ja nykyajan ilmiöihin sopeutuneina todellisen, tieteellisen yhteiskuntatieteen tuhoajina ja yliopistonuorison ajattelun objektiivisuuden tuhoajina.

[siviilitarkkailija]

Totalitäärisilla aatteilla on pirullinen ote ihmisiin. Erityisesti taiteellisesti lahjakkaisiin. On hyvin epätodennäköistä että ihminen joka on herkkä ja taiteellinen kestäisi hengissä sen että on antanut lahjakkuutensa ja taiteensa ihmisten riistämisen ja väkivallan palvelukseen. Vaikka on näitäkin olemassa. Yleensä taiteellinen lahjakkuus, jos sellaista on, ei oikein kulje yhteen väkivallan kanssa.

Jeja-Pekka Roosin pa***löpinää kannattaa huomioida tarkasti. Häpeäyliopiston professori joka on olevinaan tarkka moraalihistorioitsija ja mutta on todellisuudessa läpeensä tyhjä ja mitätön ihminen. Kommenteissaan tämä häpeäyliopiston kukkanen tillittää sitä kuinka tilastollisesti on eriävyyksiä kansanmurhan miljoonien kohdalla. Yhdessä tilastossa sanotaan yhtä ja toisessa toista. Ihmisillä ja eritoten taistolaisten kohdalla kannattaa muistaa diktaattorin vitsi miljoonasta tapetusta ja yhdestä naisesta joka kuvaa sitä kuinka helposti ihmisillä menee sekaisin mittasuhteet kun tapetaan ihan "vain" miljoona ihmistä. Kaikki huomaavat yhden mutta miljoonan tapetun ymmärtäminen alkaa tehdä tiukkaa ja taistolaisilla ymmärrettävästi.

Mitä salaisuuksia on miljoonan tapetun takana?

On olemassa joukko ihmisiä jotka ovat kykeneviä tekemään täysin järjettömiä ja tolkuttomia tekoja kuten esimerkiksi ampumaan nagant-pistoolinsa kuumuuden johdosta jumiin ihan vain ampuessaan järjestelmän vihollisia kuoliaaksi niskalaukauksella. Hyvin pian tullaan sellaisiin asioihin kuin siihen että edes automaattiaseet eivät kelpaa ihmisten joukkotuhontaan. Ihan totta ja testattu kahden eri diktaattorin hallinnossa. Tarvitaan opastaja joka opastaa ihmiset, naiset ja lapset jokilauttaan, lukitsee heidän perässään oven ja avaa lautan pohjaventtiiliin. Sellaiseen tempun tekemiseen ei käy mikään nettihärö tai vaahtosuinen riiviö ehei. Siihen tarvitaan kiltti ja luotettava ihminen joka palvelee järjestelmää ja kokee kanssaihmisten joukossa olevan vihollisia joita ilman maailma on parempi. Kaikkein surkeinta on että murhatut toistelevat viimeisinä sanoinaan murhansa tilaajan nimeä aivan kuin tämä olisi jotain muuta halunnut.

Terroristit ja joukkotuhonnan tekijät ovat sikäli merkillisiä ja vaikeasti hahmotettavia rikollisia että aikuisten oikeasti ovat miellyttäviä ja mukavia ihmisiä (toisin kuin tavalliset rikolliset) joista ei ulkoapäin voisi kuvitella että pinnan alla on hirvittävä yksisilmäinen ja seurauksista piittamaton ihmishirviö. Koska tapahtuneesta on vähän aikaa ja poliittinen sitoutuminen niin suurta, Suomessa ei ole käyty ihan oikeaa keskustelua siitä miten lähellä joukkotuhontaan myös Suomessa ollaan oltu. On selvästi havaittavissa että eräillä taistolaisia lähellä olevilla ryhmillä on omassa intressissä leimata kaikki tämäkin keskustelu tai sen avaukset omasta vastuusta puhumattakaan ...vihapuheeksi.

[Lalli IsoTalo]

Täällä Jeja-Pekka Roosin (taist) parahdus koskien ko. opusta:

Ilkka Kylävaara (toim): Taistolaisuuden musta kirja. Muistoja. Tammi 2004
(Yhteiskuntapolitiikka 1.2005)

Kirjassa on myös suoranaista tarkoituksellista kunnianloukkausmateriaalia. Kylävaara paljastaa siinä olettamansa Tiitisen listan, jossa hänen mielestään oli mukana ainakin Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Ulf Sundqvist, Erkki Liikanen, Kalevi Sorsa. ... Koko parku:
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/kylavaara.htm

Tiitisen lista kertoo missä jamassa tämä maa on: suojelupoliisi osallistuu poliittiseen toimintaan kieltäytymällä paljastamasta vieraan valtion hyväksi vakoilleita maanpettureita. Mikään ei viittaa siihen, että Supo olisi edelleenkään muuta vasemmistolainen toimintanyrkki, jonka tarkoitus ei ole suojella Suomea ja sen kansalaisia, vaan poliittista eliittiä.

[Lalli IsoTalo]

Mitä salaisuuksia on miljoonan tapetun takana?

Uskonnollisuutta lähestyvä hurmoshenkinen viha vääränlaisten ihmisen olemassaoloa kohtaan.

[AuggieWren]

Mitä salaisuuksia on miljoonan tapetun takana?

Uskonnollisuutta lähestyvä hurmoshenkinen viha vääränlaisten ihmisen olemassaoloa kohtaan.

Väärää mieltä olevien ihmisten olemassaoloa kohtaan, siis.

Tosin, persujen julkiset ulostulot eivät ole herättäneet minkäänlaista luottamusta ainakaan meikäläisessä sananvapauden kunnioitusta kohtaan.

[Takinravistaja]

Olen tavannut Sinikka Sokan pari kertaa. Erittäin miellyttävä ihminen, mutta maailmankuva on vinossa. Hän on juuri niitä stallareita jotka vain odottavat sopivaa hetkeä uudelleen. Voi kuitenkin olla, ettei ikä enää anna myöden.
Väitän, että SS:n tapaisia "uinuvia" stallareita on jäljellä vielä paljon. Ikä alkaa painaa, mutta jos muutoksen tuulet alkaa puhaltaa, heistä tulee ainakin "taistelusankareita" nuorison silmissä.

Näitä "uinuvia stallareita" lienee vihreissä, vasemmistoliitossa ja demareissa aika paljon. Mihin muuten olisivat hävinneet ne tuhannet sinipaitaiset SOL:n aktivistit, joita heilui yliopistojen kuppiloissa 1970 - 80 luvuilla.

Tunnetuin tällainen henkilö on miljonääri Björn Wahlroos, joka oli kiihkeä taistolaisaktiivi 70-luvulla.

[Eugen235]

Kukahan viitsisi tehdä pienen tutkimuksen 1970 - 80 lukujen Tiedonantajan vapputervehdyksistä. Siellä monet nykyäänkin tiede- ja kulttuurimaailmassa hihhuloivat lähettivät "tulisia toveriterveisiä" toisilleen. Myöhemmin samat henkilöt ovat peitelleet taistolaisuuttaan julistamalla, etteivät he mitään kommunisteja olleet vaan yleisvasemmistolaisia rauhanpuolustajia. 

Matti-Esko Hytönen, ollessaan vielä mainio ja vittumainen Hesarin sunnuntaitoimituksen pelätti, teki aikoinaan ison luettelon kuinka monta kertaa kukin suomalainen kulttuurihenkilö esitti vapputervehdyksen Tiekkarissa, jolloin hän sai "paremmuusjärjestykseen" hulluimmat taistolaiset.

[Eugen235]

"Eskola toimi Yleisradion televisiotoiminnan ohjelmaneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulla. Muistan kun keskustalainen Jouko Tyyri tuli teatteriohjelmien päälliköksi ja kertoi hämmästyneenä, kuinka vahvasti näyttelijät uskoivat vallankumoukseen lähiaikoina."

Kuinka lähellä vallankumous sitten oli? Ei tainnut olla lähimaillakaan. Taistolaiset olivat toki yhteiskunnan näkyvillä ja julkisilla paikoilla, heitä oli paljon ja Suomessa koettu vasemmistolainen virtaus taisi olla muutenkin voimakas, mutta tietääkseni missään tutkimuksessa ei ole saatu näyttöä siitä, että taistolaiset olisivat oikeasti pystyneet vallankumoukseen. Itse lehteen en ole vielä tutustunut, mutta aion tutustua.

Ei taistolaisia paljon ollut, vaikka äänenkäytöstä olisi voinut niin kuvitellakin. Omassa puolueessaankin SKDL:ssä he olivat aina selvä vähemmistö, max 30 % SKDL:n kansanedustajista. Opiskelijapolitikaassa kyllä he olivat merkittävämpiä vaikuttajia, mutta on hyvä muistaa, että 70-luvullakin Kokoomus oli kannatukseltaan suurin opiskelijapuolue. Mitään "vallankumousta" ei tuo porukka olisi saanut aikaan, työväestö ei ollut taistolaista.

kaikkein epämiellyttävimmät taistolaiset ja punavihreät ovat niitä jotka lymyävät ja vähättelevät jälkeenpäin.

Esimerkiksi Ilkka Kylävaarako?

Oletko lukenut Kylävaaran kirjan? Ei hän lymyä eikä vähättele, toisin kuin eräät.

[Veli Muilu]

Ei kai vallankumousta ollut tarkoitus tehdä, vaan siirtää suomi rauhanomaisesti kansandemokratioiden joukkoon. Kansandemokratia, joka merkitsee demokratiaa oikein ajatteleville, mutta diktatuuria fasisteille ja vastavallankumouksellisille...

[KJ]

Kylävaaran kirjaa käsittelin täällä: http://hommaforum.org/index.php/topic,79142.30.html

IL:n liitettäkin olen lueskellut, mutta kovin ohkainen repäisy se on, eikä ollenkaan niin hyvin toimitettu kuin IS:n teemaliitteet.

Sinänsä taistolaisuus on kiinnostava aihe, koska se on kuitenkin tärkeä osa kollektiivista tärähtäneistöä, ja ymmärtämällä sitä voisimme yrittää ymmärtää vihreitä ja vasemmistoliittoa, eli nykyistä tärähtäneistöä.