News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

HS: opettajan potku-uhka kuohuttaa Alppilan yläasteella

Started by Tuomas3, 29.03.2013, 12:49:28

Previous topic - Next topic

Siili

Quote from: Arto Luukkainen on 10.04.2013, 20:36:20
Tästä on kyllä syntymässä aivan megatapaus. Ottelu jossa tärähtäneistö ja järkevistö kohtaavat.
Korhonen saa varmasti Eduskuntapaikan jos on ehdolla ensi vaaleissa, kuten täällä onkin jo todettu.

Kalske lähti tuskin ajamaan asiaa puolustaakseen Korhosen etua. On siis jännä nähdä, miten Demla-kerho pystyy junailemaan virheelliset tuomiot Korkeinta oikeutta myöten.

Olin vielä vähän aikaa samaa mieltä, että Kalske tuli mukaan näyttääkseen Korhoselle kaapin paikan.  Nyt minulle kuitenkin pälkähti mieleen sellainenkin mahdollisuus, että Kalske haluaa minimoida suvaitsevaiston tappiot.  Nopea syyttämättäjättämispäätös, jonka jälkeen opetuslautakunta peruu potkut ja järjestää vähin äänin sen verran hyvää myös uudelle HS-klubin marionettina toimineelle rehtorille, ettei tuoteta uutta katkeraa suupalttia.  Kyllä suvakkipiireissä suvaitaan sellaisia pieniä ylilyöntejä kuten perusteeton irtisanominen, kunhan tarkoitus on ollut hyvä.

Arto Luukkainen

Olipas mielenkiintoista havaita, paljonko tietoa löytyy googlettamalla paria sanaa käyttäen vaikka alkuperäisjutut olisikin jo poistettu.
En ole Arto Luukkanen vaan Arto Luukkainen eli iillä!
Iitön on se kuuluisampi.

Sunt Lacrimae

Quote from: kekkeruusi on 10.04.2013, 20:44:50
Persujen vika:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013041016881153_uu.shtml

Jotenkin jo Mari Putaan (vaiko Pudaksen?) kuvan nähdessäni arvasin, millainen kirjoituskin tulisi olemaan. Ja pitihän se pakollinen persubashingikin saada aikaan.

Kirjoittaja tekee kardinaalivirheen väittäessään opettajan suorittamaa ulostalutusta väkivallaksi. Nähdäkseni kyseessä oli perusopetuslain §36 mukainen oppilaan poistaminen tilasta.

QuoteJos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen.

Voimakeinojen käyttö lainmukaiset valtuudet saaneen tahon toimesta ei ole väkivaltaa, mikäli tilanteeseen liittyy voimakeinojen tarpeellisuus ja puolustettavuus sekä lievimmän mahdollisen haitan periaate.
Play stupid games, win stupid prizes.

ämpee

Quote from: Maailmanmies on 10.04.2013, 20:39:31
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1735047/alppilan-kahakka-suoraan-valtakunnansyyttajalle

Alppilan kahakka suoraan valtakunnansyyttäjälle

Valtakunnansyyttäjävirasto on ottanut käsittelyyn Alppilan yläkoulussa sattuneen kahakan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan virasto haluaa käsitellä tapauksen, vaikka normaalisti rikosepäily olisi ensin käsitelty Helsingin syyttäjänvirastossa.

Syynä poikkeukselliseen toimintaan on se, että tapaus on herättänyt runsaasti huomiota.

Kalskeen mukaan mahdollisia rikosnimikkeitä ovat esimerkiksi pahoinpitely ja virkarikos.

Syyte perustuu ja sen täytyy perustua tutkintaan. Poliisi ei enää tutki asiaa, millä keinoin Kalske saa tästä rikosnimikkeet kasaan?

"virasto haluaa käsitellä tapauksen"

Ensinnäkin, milloin mikään virasto on mitään halunnut ??
Toiseksi, niillä taitaa olla ihan oikeasti tekemisestä pulaa, kun "normaalisti rikosepäily olisi ensin käsitelty Helsingin syyttäjänvirastossa".

"Syynä poikkeukselliseen toimintaan on se, että tapaus on herättänyt runsaasti huomiota."

Tuskin se kuitenkaan oli hinkua parrasvaloihin, vaan ehkäpä ei haluta Demlan ulkopuolisten pääsevän "pilaamaan" herkkää keissiä.
Kalske joutuu vetämään kunnon neukku malliin, "kyllä teille pykälä löydetään", kun kerran poliisilla ei ollut "luovaa" kekseliäisyyttä.

Joku Homman asiaa osaavista voisi koittaa löytää Korhosen netin yli, jotta hänkin pääsee katsomaan tätä itseään koskevaa keskusteluketjua, siitä voi olla jopa hyötyä.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Shemeikka

Jos tulee uudet eduskuntavaalit, olisikohan opettaja-Antti ehdokkaana? :roll: Ääniä varmana saisi, ainakin mikäli vaalit aiemmin kuin 2015. Silloin Tönimisgate lienee jo vanha juttu.

Curlingmies Uusipaavalniemikin ponnisti hopean voimalla parlamenttiin.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Sietäjä

Quote from: kekkeruusi on 10.04.2013, 20:44:50
Persujen vika:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013041016881153_uu.shtml

Mun mielestä jo se on ollut riittävän hölmöä, että täällä on tehty Korhosesta persuäijä ilman mitään tietoa kaverin poliittisesta suuntautumisesta. Mutta se vasta hölmöä on, jos persubashaajat ovat myös sitä mieltä, että Korhosen toiminta on persuilua. Itse kun tapaan toimia työssäni ihan samojen periaetteiden mukaisesti, vaikka antipersu olenkin.

Sietäjä

Quote from: Nousuhumala on 10.04.2013, 20:54:30
Quote from: Sietäjä on 10.04.2013, 20:52:08
Mun mielestä jo se on ollut riittävän hölmöä, että täällä on tehty Korhosesta persuäijä ilman mitään tietoa kaverin poliittisesta suuntautumisesta. Mutta se vasta hölmöä on, jos persubashaajat ovat myös sitä mieltä, että Korhosen toiminta on persuilua. Itse kun tapaan toimia työssäni ihan samojen periaetteiden mukaisesti, vaikka antipersu olenkin.
Nyt kun olet vielä linjoilla, niin voitko heittää kehiin jonkin lainauksen jota jo edellä pyydettiin?

Mä oon itse asiassa koko ajan linjoilla, en muista koskaan kirjautua ulos. Mutta mikä lainaus? En ole huomannut, että multa olisi mitään pyydetty.

timouti

Quote from: Siili on 10.04.2013, 20:44:36
Nyt minulle kuitenkin pälkähti mieleen sellainenkin mahdollisuus, että Kalske haluaa minimoida suvaitsevaiston tappiot.
...opetuslautakunta peruu potkut ja järjestää väin äänin sen verran hyvää myös uudelle suvakkien marionettina toimineelle rehtorille, ettei hän rupea kaatamaan papupurkkia.

Ritari Kalske taisi tosiaan vaan karauttaa paikalle pelastamaan neitokaiset pulasta.

Uudella marionettirehtorilla on vakituinen virka apulaisrehtorina helsinkiläisessä koulussa ja voi hävitä sinne takaisin vähin äänin, jos Alppilasta ei aukea uutta pysyvää virkaa. Ko. henkilö on luokanopettaja (eli entinen ala-asteen opettaja). Jos rehtorilla olisi vielä opetusvelvollisuus koulussa, niin käytännössä rehtorin pitäisi olla aineenopettaja -mitä luokanopettaja voi opettaa yläkoulussa. Nyt taitaa riittää, että rehtori vaan johtaa ja allekirjoittaa irtisanomisia.

ph0

Taitaa käydä niin että Kalskeen nimi on EIT:n ala-aulan ilmoitustaululla yhä useammin ja useammin.
Pian jää entisten kommunistimaiden VKSV:t kakkoseksi jos ei ole jo jäänyt.
Kalske kirii.

ämpee

Quote from: Sunt Lacrimae on 10.04.2013, 20:49:05
Quote from: kekkeruusi on 10.04.2013, 20:44:50
Persujen vika:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013041016881153_uu.shtml

Jotenkin jo Mari Putaan (vaiko Pudaksen?) kuvan nähdessäni arvasin, millainen kirjoituskin tulisi olemaan. Ja pitihän se pakollinen persubashingikin saada aikaan.

Eikös se taivu Puto, minä mikään kielinero ole, sitäpaitsi tuon kuvan alla on Pasi Liesimaan nimi, mikä on hieman kummallista, sillä hän ei ole artikkelin kirjoittaja.
Jos se on sittenkin Marin kuva, niin pakko sanoa, että se vanhempain liiton johtaja on paljon naisellisempi, vaikka kuulemma mies onkin.
Nämä sitten eivät ollet mitään faktoja, eikä näitä näkemyksiä pidä tulkita loogisesti.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Lahti-Saloranta

Tuosta "pahoinpidellystä" pojasta löytyy tietoa nimeä myöten. Onko ne sitten oikeita on taasen toinen juttu. Se miksi Kalske otti asian omakseen saattaa selittyä niillä. Mutta huhut ovat huhuja.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Sietäjä

#1062
Quote from: Nousuhumala on 10.04.2013, 20:59:08
Quote from: Sietäjä on 10.04.2013, 20:57:26
Mä oon itse asiassa koko ajan linjoilla, en muista koskaan kirjautua ulos. Mutta mikä lainaus? En ole huomannut, että multa olisi mitään pyydetty.

Quote from: Arto Luukkainen on 10.04.2013, 20:44:12
Quote from: Joopa on 10.04.2013, 20:41:15Siis johtopäätökset että juttu on masinoitu demlan toimesta persuja vastustamaan. Ei jumalauta. Ihan oikeesti. :facepalm:

En ole huomannut yhtäkään tällaista kommenttia täällä. Voisitko antaa suoran lainauksen sellaisesta?

Minäkään en ole huomannut tuollaista väitettävän.

Mutta miksi minun pitäisi etsiä lainaus Joopan kommenttiin?

Joopa

Kalske ja demla on yhdistetty monessakin viestissä. Kaivakaa ite. Persujen vastustamiseen asia yhdistetään tässä. http://hommaforum.org/index.php/topic,80905.msg1290966.html#msg1290966

Jos ette huomaa foliolle käyttöä monenkin tämän ketjun kommentin yhteydessä, niin en todellakaan jaksa sitä enempää osoittaa. Tyypillisesti ne jotka eniten foliota tarvitsisivat eivät sitä itse huomaa.

Teropodi

Quote from: Possumi on 10.04.2013, 15:16:48
Quote from: Teropodi on 10.04.2013, 15:07:36
Ihan hyvä apukeino voisi olla, että oppettajat saisivat vapaasti nostella huligaanioppilaita rinnuksista seinälle. Seinille voitaisiin vaikkapa sijoittaa sellaiset naulakot, jotka olisivat yksin tätä tarkoitusta varten. Oppilaita voitaisiin asetella ylös roikkumaan tai sitoa kiinni, mikäli sanat eivät riitä.
  Kyllähän se kurinpalautus jossain pitää tulla vastaan.

Kertomuksesi käy lähellä sydäntä koska olen valitettavasti todistanut samanlaisia oikeusmurhia. Opettajat yleensä tekevät omat johtopäätökset ja vaihtavat kouluta tai ammattia kaikessa hiljaisuudessa.

Tuli mieleen tuosta seinälle nostamisesta - että senhän voisi toteuttaa siten että kun muissakin maissa on hienosti toimiva koulupukupakko (minkä tuomia etuja ei Suomessa jostain syystä ymmärretä arvostaa) niin siihen koulupukuunhan voisi integroida ns. nostoliivit - ne muodostuvat liivien tai takin sisään ommelluista nostovaljaista jotka siis olisivat kokoajan oppilaan päällä kun hän koulupukuaan pitää. Niskassa on sitten kuormalenkki josta on turvallista tarttua, raahata tai nostaa oppilas erilaisiin liikuttelu ja kuljetusasentoihin - tai tarvittaessa seinälle 'jäähtymään'. ;D

Aivan nerokas idea! :D Yhdessä nämä seinäkoukut ja nostovaljaat muodostaisivat hyvin toimivan yhdistelmän - aina kun oppilas käy häiriöksi, hänet voidaan helposti, nopeasti ja yksinkertaisesti nostaa seinälle. Koukkuja voitaisiin sijoittaa ruokalaan, välituntialueelle, käytäviin ja luokkiin. Kun oppilas ohittelee ruokajonossa, potkaisee pallon päin ikkunaa välitunnilla, pitää liikaa ääntä käytävässä tai räplää puhelinta oppitunnilla, rangaistuksena pääsisi hän seinälle roikkumaan. Jos opettajalle tulee nälkä tai hän tahtoo käydä kahvilla, hän voi nostaa kaikki oppilaat seinälle odottamaan paluutaan.
  Oppilaita ei tarvitsisi töniskellä, nosto hoitaisi kaiken :)
Paina punaista nappia.

guest584

Kalskeen putiikki kun tätä hutkii, niin lopputulema lienee pahinta mahdollista ajatusripulia mitä kuvitella saattaa.

Imperium

Perussuomalaiset kuuluttivat tervettä järkeä Korhosen tapaukseen liittyen, Kalske lähti vastaiskuun haastamalla Korhosen. Ilman Persuja, koko asia ei olisi syyttäjää kiinnostanut.
Netissä liikkuu aika mielenkiintoista tarinaa liittyen tönäistyn pojan perhetaustaan, lieneekö totta vai tarua?

Joopa

Quote from: Imperium on 10.04.2013, 21:09:47
Perussuomalaiset kuuluttivat tervettä järkeä Korhosen tapaukseen liittyen, Kalske lähti vastaiskuun haastamalla Korhosen. Ilman Persuja, koko asia ei olisi syyttäjää kiinnostanut.

I rest my case.

Sunt Lacrimae

Quote from: Joopa on 10.04.2013, 21:04:51
Quote from: Nousuhumala on 10.04.2013, 20:59:08
Quote from: Sietäjä on 10.04.2013, 20:57:26
Mä oon itse asiassa koko ajan linjoilla, en muista koskaan kirjautua ulos. Mutta mikä lainaus? En ole huomannut, että multa olisi mitään pyydetty.

Quote from: Arto Luukkainen on 10.04.2013, 20:44:12
Quote from: Joopa on 10.04.2013, 20:41:15Siis johtopäätökset että juttu on masinoitu demlan toimesta persuja vastustamaan. Ei jumalauta. Ihan oikeesti. :facepalm:

En ole huomannut yhtäkään tällaista kommenttia täällä. Voisitko antaa suoran lainauksen sellaisesta?

Minäkään en ole huomannut tuollaista väitettävän.
Kalske ja demla on yhdistetty monessakin viestissä. Kaivakaa ite. Persujen vastustamiseen asia yhdistetään tässä. http://hommaforum.org/index.php/topic,80905.msg1290966.html#msg1290966

Mitä sitten? Siinä vain todetaan, että Kalske on nostanut syytteitä persuja vastaan, niinkuin on nostanutkin. Kirjoittaja ei ota kantaa siihen, onko Korhonen persu vai ei.

Ota sinä se foliopipo pois päästä.  :roll:
Play stupid games, win stupid prizes.

Sietäjä

Quote from: Imperium on 10.04.2013, 21:09:47
Perussuomalaiset kuuluttivat tervettä järkeä Korhosen tapaukseen liittyen, Kalske lähti vastaiskuun haastamalla Korhosen. Ilman Persuja, koko asia ei olisi syyttäjää kiinnostanut.
Netissä liikkuu aika mielenkiintoista tarinaa liittyen tönäistyn pojan perhetaustaan, lieneekö totta vai tarua?

Koska olen optimisti ja hyvä ihminen, haluan uskoa, että Kalske tutkii asian puhtaasti siksi, että seuraavalla kerralla vastaavaa sattuessa on selvät sävelet.

J. Lannan haamu

No voi jumankauta minä sanon!

Olen tunnin sisällä kolmessa eri 'mediassa' seurannut keskustelua tästä keissistä, ja voi JUmankauta mitä tuubaa tuolla jauhetaan! Ihan suoraan myöntäävät, että ei ole tarkoitus pohtia juuri sitä olennaisinta. Ja mikä pahinta, miksi helvetissä tuolla edes otetaan noiden alaikäisten keskeneräisten natipäiden (eli oppilaiden) mielipiteet huomioon ja suoraan sanoen nuollaan niitä.

TOivottavasti tuo Kari Uusikylä nyt kertoo miten asia on....

Älytöntä, aivan älytöntä!

Edit.lisäys. no mitä tuo Uusi kylä nyt jeesustelee! Voittiko se tuon emerituksen bingosta vai häh! Vähän nyt sitä oleellista speksiä tuohon diskurssiin....
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Joopa

Uuh!

A-studiossa "sattumalta" kuvattiin hetki tilannetta, jossa ulkonäön perusteella somalitaustainen nuori puhuu opettajamielenosoituksessa. Keskustelussa emeritusprofessori vastaan mamutaustainen lukiolainen (ilmiselvä asiantuntija). mielipiteidensä perusteella abolitionisti. Hieno valinta.

Haen folion.

ph0

Ruotsissa on niin että syyttäjä johtaa rikostutkintaa. Suomessa ei ole niin.

Kalske on saattanut muistaa tämän yksityiskohdan väärin.

Tabula Rasa

Hitaasti mutta varmasti lähestytään 195 000 rajapyykkiä. Vähän tuntuu että menee huomiselle 200 000...
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

ämpee

Quote from: J. Lanta on 10.04.2013, 21:14:02
TOivottavasti tuo Kari Uusikylä nyt kertoo miten asia on....

Kuka hemmetin Kari Uusikylä ??
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

gloaming

Aivan loistavaa, että tästä on tulossa avoin konflikti utoopiaan nojaavien hyysäreiden ("samhället har ju ansvar!!11!") ja todellisuudesta ammentavien realistien (yksilöllä on vastuu toimistaan) välillä.

Alkamassa on hyysäämisen ("globaali vastuu" ym.) alasajo ja terveen kansallisen edun ja yksilön vastuun itsestään palauttaminen. Tiedossa on yhteiskunnallisten unelmien murskajaiset, jossa hiekkajaloilla seisovat moralisointihökkelit kaatuvat nitisten. Kyyneleitä, ahdistusta. Mahtavaa.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

J. Lannan haamu

Minkä ihmeen takia sitten 20-30 vuotta sitten oli kuri? Mitä se kuri on? Mihin se on hävinnyt? Ja ennen kaikkea, miten sen saa takaisin!

Ja taas yle puolustaa häiriköitä...

Kari Uusikylä on kasvatustieteen professori. Tuossa a-studiossa vai mikä ohjelma on... Piti meille kerran jonkun alustuksen ja oli jopa yllättävän hyvä, sittemmin ruvennut jeesustelemaan ja puhumaan himasmaista filosofiaa jostain kouluhyvinvoinnista, tuossakin yrittää vaan luoda kuvaa että kyseessä on äärimmäisen monimutkainen prosessi. Toki näin, jotta hänen vuosikymmenen tutkimukset saisivat merkittävyyttä...
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Embo

http://kunnallisvaaliehdokastoniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137505-alppilan-ylaasteen-erityisopettajan-potkuista

Hyvä blogikirjoitus persupoliitikolta ja Helsingin opetuslautakunnan varajäseneltä. Sisältää faktaa. Ei taida olla vielä ollut täällä.

Sietäjä

Quote from: Nousuhumala on 10.04.2013, 21:08:58
Anteeksi Sietäjä, muistin väitteen esittäjän väärin.  :-[

No problemo, ihmettelin vaan hirveesti.

Arto Luukkainen

Quote from: J. Lanta on 10.04.2013, 21:14:02
TOivottavasti tuo Kari Uusikylä nyt kertoo miten asia on....

Kari Uusikylä on aina ollut betoninharmaa demari. En ole hänen huomannut juuri koskaan sanovan mitään järkevää. Nyt hänen ehkä tekisi mieli sanoa jotain järkevää mutta ei sano. Koska demari.
En ole Arto Luukkanen vaan Arto Luukkainen eli iillä!
Iitön on se kuuluisampi.