Pitäisikö sosiaalivirastojen palvelut kilpailuttaa?

[siviilitarkkailija]

Suomessa sosiaalitoimessa liikkuu paljon rahaa. Monet yritykset ovat kiinnostuneita tästä toiminnasta. Toisaalta kuntien ja valtioiden osuus on monelle rakas. Yksityinen toimia koetaan vieraaksi ja yhteiskuntaa vääristäväksi.

Kun puhumme sosiaalipalvelujen tuottamisesta, niissä on usein yksinkertainen kuvio. Kaupungin tai kunnan rahaa annetaan hädänalaiselle, joka käyttää rahaa kuten itse katsoo samiensa ohjeiden velvoittavan. Jos palvelutuotantoa kilpailutetaan, niin tällöin julkisen rahan tehtävänä on kilpailuttaa palvelutuottajat jotka sitten tuottavat sosiaalipalvelun tarvitsijalle. Toistaiseksi tätä vastustetaan polittisen intohimon ja raivon voimalla. Otetaan mielummin velkaa lapsille ja lasten lapsille kuin pohditaan että mihin kaikkeen tätä rahaa oikeasti käytetään ja miten.

Sosiaalipalvelun kilpailuttaminen on kiistämättä hieman hankalaa ja sisältää paljon riskejä. Toisaalta jos mitään ei tehdä, niin sitten käy koko yhteiskunnalle paljon huonommin kun rahoittajien kärsivällisyys loppuu. Koko sosiaaliturva romahtaa kerralla. Kilpailuttamalla sosiaaliturva eri toimittajien kesken, ja muuntamalla kaupunkien ja kuntien rooli ainoastaan rahoittajaksi, voidaan tuottaa positiivinen tulos jossa muutaman ulkomaalaisen pörssiyhtiön johtajasta tulee sikarikkaita samalla kun lukuisa joukko työttömiä saa pienipalkkaista työtä.

Kilpailutus terveydenhoitopuolella ei valitettavasti ole tuonut mitään järjellisiä säästöjä koska siellä on usein käynyt niin että ostaja ja myyjä ovat yksi ja sama henkilö tai ryhmä. Kilpailu palvelutuotannon kohdalla ei ole ollut eikä ole reilua. Käytännössä asia on sama kuin Laura Räty apulaiskaupunginjohtajana keskustelisi Mehiläisen sairaalan lääkäri Laura Rädyn kanssa kannattaako Lauran ostaa Lauran sairaalasta palveluja kaupungille. Palvelutuotanto terveydenhoitopuolella on niin erikoistunutta että sen kilpailuttaminen reilusti edellyttäisi erikoisia ratkaisuja. Sosiaalipuolella sensijaan, voitaisiin kilpailuttamisella ja määrittelemällä toimijat sekä kilpailutukset hyvin pieniksi kokonaisuuksiksi, estää isojen toimijoiden määräävät markkinahankkeet, saavuuttaa kuntatalouden säästöjä ja tuottaa tarvitsijoille kohtuuhintaisia kilpailutettuja palveluja.

Näin ainakin uskon minä.

[Fjödörör Räkinen]

En oikein päässyt selville ideastasi. Jaksaisitko vielä selventää käytäntöä?

[maisteri]

Sos . toimi on julkisyhteisön tehtäviin kuuluva ja kilpailuttamisella ei saavuteta mitään.

Sos. toimistossa on töissä sos.virkailija , palkka 2200-3000, muutama toimistosihteeri , miten
tuota voi kilpailuttaa.

Toimiston virkailijat jakavat sos.toimelle budjetoituja varoja joko rahana tai maksusitoumuksina  asiakkailleen.

Tarvitaan muita muutoksia koska apua eivät välttämättä saa sitä tarvitsevat ja osa elää koko elämänsä sossun tuilla.

[ElKaNi]

Onhan sosiaalipuolella paljon yksityisiä tahoja. Aika suuri osa lastensuojelulaitoksista on yksityisiä, samoin vanhustenhuoltopuolella. Yksityisiä päiväkoteja on jonkin verran ja kunnat teettävät esimerkiksi huoltoriitojen selvityksiä yksityisillä.

[l'uomo normale]

Luultavasti siihen mennään pikku hiljaa kaikenmaailman pilottiprojektikokeilujen kautta moniammatillisessa ja -viranomaisellisessa yhteistyössä yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Eli julkisen sektorin tuottavuuden nimessä sossun tädeille kenkää ja samoja töitä ostopalveluna kaikenmaailman instituutiolta mitä nyt keksivätkään. Ainakin sossuntätejä (etuuskäsitelijät ainakin) voi vuokrata baronoilta. Eli en näe mitään syytä, miksi sossun rahanjakelupalvelujen osittainen yksityistäminen ei tapahtuisi. Juuri nyt STT:n uutisissa siteerataan Savon Sanomien uutista, että toimeentulotukien käsittelyajat ovat venyneet yli lain sallimen maksimin 200:ssa kunnassa, joten lisäresurssien hakeminen ulkopuolelta lienee yksi ensimmäisenä mieleen tulevista ratkaisuideoista.

[Sour-One]

Pitäisi kilpailuttaa, mutta tästä seuraisi se, että yksityinen tekisi työt ja julkiselta ei karsittaisi työpaikkoja. Ei kiitos.

[siviilitarkkailija]

Sos . toimi on julkisyhteisön tehtäviin kuuluva ja kilpailuttamisella ei saavuteta mitään.

Sos. toimistossa on töissä sos.virkailija , palkka 2200-3000, muutama toimistosihteeri , miten
tuota voi kilpailuttaa.

Rahasta päättäminen on kunnan viranhaltijan toimi ja sellaisena se on pidettävä. Tämä on se vihoviimeinen tehtävä josta kunta saisi luopua. Edunkäsittelijän on oltava viranhaltija joka kilpailuttaa ulkopuolisia sillä jos hänet ulkoilutetaan, niin julkisen vallan ote rahoihin lakkaa.

Toimiston virkailijat jakavat sos.toimelle budjetoituja varoja joko rahana tai maksusitoumuksina  asiakkailleen.

Tässä on se liiketoimintamuutoksen paikka. Kun viranomainen on tehnyt päätöksen myöntää raha tai maksusitoumus tuenhakijalle, tämä rahamäärä kilpailutetaan. Nykyisen käytännön mukaan tuenhakija (joka esitetään asiakkaana) on aina oikeasssa ja kykenee aina tekemään taloudellisesti ja sosiaalisesti parhaan hankinnan. Näin ei valitettavasti ole.

Raha ei enää siirry automaattisesti tuenhakijan taskuun vaan halvimman palvelutuottajan joka pystyy tuottamaan tuenhakijan tarvitseman palvelun. Kaupunki kilpailuttaa eri palveluntuottajia tekemään tarjouksia palveluista joita sosiaaliviraston asiakkaat sitten käyttävät. Tämä tarkoittaa kaikkea sosiaaliviraston palvelutuotantoa aina ruokailusta asumiseen.

Sosiaalipalvelujen tarjoaminen kilpailuttamalla nykyisin vapaasti jaettujen maksujen sijaan, asettaisi normaalia valvontaan esimerkiksi pienipalkkaisen sosiaalitoimen viranhoitoon. Nykyään emme voi tietää jos vaikka pienipalkkaisen sosiaaliviran hoitaja pokerinaamalla ohjaa kaupungin rahoja tietoisesti jotain ryhmää suosien. Mikäli sosiaaliviraston maksut ja palvelut kilpailutetaan, syntyy luonnollinen ja normaali tilanne joka ohjaa koko palvelutuotantoa kohti kustannuskannattavaa palvelutuottajaa.

Voimme esimerkiksi kilpailuttaa kauppaketjut ja ruokailun siten että tuenhakija, kauppiaalle ohjatun maksumääräyksen sijaan, saa (joko koulukeittiön tai paikallisen ravintoloitsijan) halvimman lounastarjouksen jonka maksaa sosiaalitoimi suoraan tälle yrittäjälle. Huonekalujen sekä kodinkoneiden ostamisen sijaan niitä voidaan alkaa tuottamaan näitä jälleenmyyvistä liikkeistä. Ne saavat tiedon sosiaaliviraston ostokseksta ja tekevät tarjouksen. Sitten halvimman tehnyt hankkii laitteet ja pitävät sosiaaliviraston maksun ja tekemiensä ostosten välisen erotuksen voittona toiminnastaan. Nämä ovat vasta karkeita esimerkkejä toiminnasta jossa suoran rahanjaon sijaan tuotetaan palveluja kilpailutetusti.