News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-06-09 Kai Haavisto katuu vihapuheita blogissaan

Started by kekkeruusi, 09.06.2013, 19:58:07

Previous topic - Next topic

kekkeruusi

Paha olo kohdistui Suomessa asuviin ulkomaalaisiin - Blogikirjoittaja katuu vihapuheita
Perussuomalaisten puoluevaltuuston espoolainen jäsen Kai Haavisto kirjoittaa blogissaan katuvansa joitakin maahanmuuttaja-aiheisia kirjoituksiaan. Haavisto kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan, että osa hänen maahanmuuttokirjoituksistaan "on sellaista höttöä, että oikein ihmettelen itsekin mitä on tullut kirjoitettua.

– Olen osin käsitellyt patoutumiani "vihapuheiden" keinoin ja todennut, että se on väärin. Asia juontaa juurensa siitä, että olen itse joutunut ulkomailla työskennellessäni vihan kohteeksi erilaisten etnisten ryhmien toimesta. Ulkomaan työt lopetettuani olen kohtuuttomalla tavalla kohdistanut omat huonot kokemukseni sekä pahan oloni Suomessa asuviin ulkomaalaisiin henkilöihin, Haavisto kirjoittaa blogissaan.

Haaviston kirjoittelu oli julkisuudessa alkuvuodesta, kun STT uutisoi tämän blogimerkinnästä, jossa pohdittiin, pitäisikö Suomeen tuleville pakolaisille antaa lääkehoitoa seksuaalivietin vähentämiseksi. Uusi Suomi poisti tekstin blogipalvelustaan, ja Haavisto kommentoi STT:lle kirjoituksensa olleen huonosti ajateltu.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194818822874/artikkeli/paha+olo+kohdistui+suomessa+asuviin+ulkomaalaisiin+-+blogikirjoittaja+katuu+vihapuheita.html
http://kaihaavisto1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142110-julkinen-anteeksipyynto

Sniff, miten kaunista. Vihapuhuja on parantunut. Kaikki vihapuhujat, katukaa ja anokaa syntejänne anteeksi! :flowerhat:

ElinaElina

Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

saint

Quote from: ElinaElina on 09.06.2013, 20:02:42
Onko Pekan sukua?

Kai Haavistoko? Ei Kai. Muistelen kirjoitetun, että Pekka-poika olisi helsinkiläisintelligentsiaan kuuluvien vanhempien ainokainen.
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

Katarina.R

Rohkea ja kunnioittava veto. Harva osaa tunnustaa virheensä. Ja näinhän se on että usein taustalla on se että on itse joutunut kaltoinkohdelluksi ja sitten pitää löytää joku taho johon syytää sitä pahaa oloaan.
Puhdas sielu: "Ovat vieneet jo naiset, työpaikat, sosiaaliavun, kunnan asunnot. Nyt ne haluavat partionkin. Mitä seuraavaksi?"
Asta Tuominen: "Jos niihin (Katarina.R:n viesteihin) ei vastata, satunnaiselle foorumilukijalle jää mielikuva, ettei niihin osattu vastata ja että hän oli oikeassa."

Eino P. Keravalta

Olihan tuo ehdotus maahanmuuttajien seksuaalivietin kemiallisesta hillitsemisestä kieltämättä huonosti harkittu, mutta vaikeahan tuosta on mitään vihaa löytää - mies vain pyrki suojelemaan naisia raiskauksilta. Rakkauspuhettahan tuollainen siinä mielessä oli. Vihasta voisi puhua, jos maahanmuuttajia kerrottaisiin vihattavan tai sellaiseen kehoitettavan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

matkamiehiii

#5
Mitä vihapuhetta siinä on: on tieteellinen tosiasia että tietyillä etnisillä ryhmillä on geneettisistä syistä johtuvaa korkeampaa seksuaaliviettiä, aggressiivisuutta, väkivaltaista käytöstä ym. ja kenties jonkinlaiset lääkkeet jotka alentaisi mm. testo-tasoja ym. voisi tehdä sekä heidän että meidän elämästä mukavampaa. Tuo menee samaan sarjaan rintasyöpä-geeni alttius seulontojen kanssa.

Mutta ainiin mitäpä sitä tiedettä tuijottamaan, meillä on jo tämä vihervasuri ideologia joka kertoo että kaikki rodut on samanlaisia. Antaa niitten raiskata kiimoissaan suomityttöjä mieluummin kuin että autettaisiin niitä pääsemään irti liiallisesti seksi-vietistä.

gloaming

Eheytyminen ei vaikuta vilpittömältä. Kunnon eheytymisessä kerrotaan ymmärtävänsä Halla-ahon kirjoitusten rasistisuus ja irtisanoudutaan "falangista" näyttävästi.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

ihminen

Alkuperäinen blogi ketju http://hommaforum.org/index.php/topic,78723.msg1219369.html#msg1219369

No ei ollut ihan terävimmillään kynällä kirjoitettu teksti alunperinkään.

Se että pyytää anteeksi jos kokee tehneensä väärin osoittaa suoraselkäisyyttä mutta ei sitä nyt sentään matelemaan tarvi ryhtyä.

Kyyninen ihminen miettii aina teon motiivia, mikä on tämän anteeksi pyynnön motiivi, juuri nyt tähän hetkeen aiheesta jota kukaan ei enään muistanut?

Kai Haavisto:
QuoteMaahanmuuttokeskustelu alkaa jo olla vanha ja väsynyt aihe.

Emo

Quote from: Katarina.R on 09.06.2013, 20:21:47
Rohkea ja kunnioittava veto. Harva osaa tunnustaa virheensä. Ja näinhän se on että usein taustalla on se että on itse joutunut kaltoinkohdelluksi ja sitten pitää löytää joku taho johon syytää sitä pahaa oloaan.

Voi kunpa islam/ muslimitkin paranisivat Muhammedin perinnöksi seuraajilleen jättämistä traumoista!

Islamin viha ei-muslimeja kohtaanhan juontaa juurensa siitä, että Muhammed eläessään yritti turhaan käännyttää juutalaisia omaan oppiinsa.
Muhammed oli tutustunut sekä kristinuskoon että juutalaisuuteen ja ottanut vaikutteita kehittämäänsä uuteen uskontoon etenkin juutalaisuudesta. Mutta kun sen enempää juutalaiset kuin kristitytkään eivät suostunut kääntymään islamiin, tunsi Muhammed itsensä kaltoinkohdelluksi ja alkoi vainota toisinuskovia, ja jätti tämän asenteensa perinnökseen myös seuraajilleen. Tämä on yksi islamin suurimpia ongelmia tänäänkin, viha kaikkia kohtaan.

Muslimien pitäisi nähdä vika itsessään ja opissaan, eikä syyttää muita pahasta olostaan.

AstaTTT

Kai Haavisto pyrkii PS:n EU-vaaliehdokkaaksi ja kilpeä pitää kiillottaa? Willi weikkaus. 8)

JoKaGO

Quote from: Asta Tuominen on 09.06.2013, 21:12:17
Kai Haavisto pyrkii PS:n EU-vaaliehdokkaaksi ja kilpeä pitää kiillottaa? Willi weikkaus. 8)

Komps.

Mutta siis kuka veetun Kai Halonen? Vai onko kysymys: Kai Halonen(kin) katuu ...  eli katuukohan Halonen...

No ymmärrätte, mitä tarkoitan.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

nuiv-or

Eino P. Keravalta

Quote from: Junes Lokka on 09.06.2013, 22:19:31
En ymmärrä sanaa vihapuhe.

Eihän sitä kukaan moraalinen ihminen ymmärrä.

Kyseessä onkin poliittinen lyömäase ja puhdas orwellianismi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Myrkkymies

Lukekaa se koko kirjoitus. Haavisto sanoo, että on edelleen maahanmuuttokriittinen ja on edelleen asioista samaa mieltä. Hän vain sanoo esittäneensä asiat väärällä tavalla.

QuoteOlen tavallaan ajatellut asiat oikein, mutta kirjoittanut totaalisen väärin.

John

Quote from: Asta Tuominen on 09.06.2013, 21:12:17
Kai Haavisto pyrkii PS:n EU-vaaliehdokkaaksi ja kilpeä pitää kiillottaa? Willi weikkaus. 8)

Täytyy olla aika tavalla poliittisesta todellisuudesta vieraantunut, jos noilla meriiteillä yrittää pyrkiä EU-vaaliehdokkaaksi perussuomalaisiin. Jonkun sekundapuolueen, esim. Muutoksen, porukkaan tosin varmaan pääsisi kuka tahansa.

JoKaGO

Quote from: John on 09.06.2013, 22:45:39
Quote from: Asta Tuominen on 09.06.2013, 21:12:17
Kai Haavisto pyrkii PS:n EU-vaaliehdokkaaksi ja kilpeä pitää kiillottaa? Willi weikkaus. 8)

Täytyy olla aika tavalla poliittisesta todellisuudesta vieraantunut, jos noilla meriiteillä yrittää pyrkiä EU-vaaliehdokkaaksi perussuomalaisiin. Jonkun sekundapuolueen, esim. Muutoksen, porukkaan tosin varmaan pääsisi kuka tahansa.

Joo. Kuulin Marjukalta, että hän saa koko ajan olla potkimassa pois porukkaa, jotka tuppaavat ehdokkaiksi.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

sivullinen.

Quote from: Asta Tuominen on 09.06.2013, 21:12:17
Kai Haavisto pyrkii PS:n EU-vaaliehdokkaaksi ja kilpeä pitää kiillottaa? Willi weikkaus. 8)

Niin se menee.

Kokouksissa ja herrakerhoissa saa muutenkin tuntea häpeää vanhasta elämästään tavallisena kansalaisena. Nyt hän on herra ja tärkeä ihminen. Unohtukoon kansalaisten huolet. Ovimies pitää huolen, etteivät köyhät häiritse elämää, ja taksi kuljettaa kokouksesta toiseen. Kun seura on vaihtunut parempaan ja elintaso noussut, unohtuu köyhän kansan huolet ja vanhat kaverit. Järjestelmä painostaa ihmiset muottiin; se lahjoo jokaisen; sitä ei voi vastustaa. Järjestelmä on läpeensä mätä.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

guest7001

Olen jo aikaisemminkin epäillyt, että Haavisto on joku valtapuolueiden masinoima myyrä.

Jokainen Haaviston (apukoulutasoisella kielellisellä ilmaisulla) kirjoitettu blogi vie Persuilta vähintään 10 äänestäjää.

Jos tyhmyys tekisi kipeää, Haavistolla menisi purkillinen Buranaa päivässä.

Marko Parkkola

QuoteNuivalla maahanmuuttopolitiikalla emme enää saavuta lisää, se on selvää. Huippu on jo saavutettu kun eduskunnassa ovat Jussi Halla-aho, Immonen ja kumppanit. On syytä nykyisten nuivien kansanedustajien saada jotain kongreettista aikaiseksi kuluvalla kaudella, muuten saattaa käydä kylmät seuraavissa Eduskuntavaaleissa 2015.

Mikä siinä sanassa on niin vaikeaa? Konkreettinen.

Tosiaan, jotain konkreettista olisi kiva saada aikaiseksi, mutta kun siellä on niitä mielensäpahoittajaedustajia eduskunta täynnä. Mutta onnistuuko tämä Haaviston ohjeilla "Perussuomalaisten on nyt ryhdistäydyttävä ja lopetettava kaikenlainen räksyttäminen" tai "Perussuomalaisten olisi hyvä irtaantua nyt Europolitiikasta joksikin aikaa"? No ei todellakaan. Tuo vain tekisi sen, että perussuomalaiset voisivat lopettaa toimintansa ja yhdistyä demareiden kanssa.

Faidros.

Kai Haavistolla on sitten heila ulkomailta, aivan Haavistojen tapaan, kun tällaisia alkaa kirjoittelemaan?  :roll:
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Maailmanmies

Quote from: Faidros. on 17.06.2013, 13:21:09
Kai Haavistolla on sitten heila ulkomailta, aivan Haavistojen tapaan, kun tällaisia alkaa kirjoittelemaan?  :roll:
Näinhän se usein menee. Vaikka nainen olisi umpinuiva kiinalainen tai vaikka saksalainen, niin pitää alkaa suvaitsemaan ihan vain varmuuden vuoksi.

Rändöm

Quote from: Maailmanmies on 17.06.2013, 13:24:35

Tyttöystäväni on ulkomaalainen ja olemme molemmat yhdessä ja onnellisesti nuivia.  ;)

dothefake

Quote from: Katarina.R on 09.06.2013, 20:21:47
Rohkea ja kunnioittava veto. Harva osaa tunnustaa virheensä. Ja näinhän se on että usein taustalla on se että on itse joutunut kaltoinkohdelluksi ja sitten pitää löytää joku taho johon syytää sitä pahaa oloaan.
Jäämme odottanaan, osaatko itse olla rohkea ja kunniotettava.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Faidros.

Quote from: Rändöm on 17.06.2013, 13:34:21
Quote from: Maailmanmies on 17.06.2013, 13:24:35
Quote from: Faidros. on 17.06.2013, 13:21:09
Kai Haavistolla on sitten heila ulkomailta, aivan Haavistojen tapaan, kun tällaisia alkaa kirjoittelemaan?  :roll:
Näinhän se usein menee. Vaikka nainen olisi umpinuiva kiinalainen tai vaikka saksalainen, niin pitää alkaa suvaitsemaan ihan vain varmuuden vuoksi.

Tyttöystäväni on ulkomaalainen ja olemme molemmat yhdessä ja onnellisesti nuivia.  ;)

Tiedän myös tapauksen, kun argentiinalainen tyttöystävä nuivisti suviksen!No, nämä on jo 10-15v. vanhoja juttuja.
Tänä kesänä suvis-ystäväni esitteli transupoikakaverinsa, joten takinkääntö on aina uudelleen mahdollista! ;D
Entisessä elämässään perheellinen ja lapsia tehnyt mies.
Mutta, ei mulla ole mitään sitä vastaan, että aikuiset ihmiset toteuttaa seksuaalisuuttaan, varsinkin kun aikuiset lapset elävät jo omillaan.
Ei "Kai" takinkääntö ole pahasta, jollei viiteryhmä, mihin olet kuulunut päätä niin. Eikä ainakaan omalta kannalta sittenkään.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Iloveallpeople

Haavisto alkaa kuulostaa pahasti demarilta; ongelmista puhuminen on populismia.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Adolf Stege

Tää äijä on kohta vihreissä tai demareissa.