News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2012-12-22 VanSa: Said Hassan:"Opiskelun pääsyvaatimuksiin helpotuksia mamuille"

Started by skrabb, 29.12.2012, 06:07:28

Previous topic - Next topic

skrabb

Quote"Opiskelun pääsyvaatimuksiin helpotuksia maahanmuuttajille"

Said Hassan on tottunut tekemään kovasti työtä ennakkoluulojen nitistämiseksi. Hän on yksi maahanmuuttajanuoria tukevan yhdistyksen perustajajäsenistä ja monille tuttu yhteistyökumppani. Kulttuuriseppä-palkinnon saanut Hassan uskoo taantuman koventavan asenteita maahanmuuttajia kohtaan.

22.12.2012 08:00, Päivitetty: 21.12.2012 14:56 Kommentoi 11

Maahanmuuttajanuorten kanssa töitä tekevä Said Hassan on turhautunut. Häntä harmittaa se, että maahanmuuttajat nähdään edelleen yhteiskunnan ulkopuolisena ryhmänä. Heistä puhutaan kuin ylimääräisestä kuluerästä.

–?Maahanmuuttajat haluavat tehdä työtä yhtä lailla kuin muut. He haluavat, että Suomi voi hyvin, toteaa Kulttuuriseppä-tunnuksen saanut Hassan.

Yhteisiin talkoisiin mukaan pääseminen on kuitenkin maahanmuuttajanuorelle usein hankalaa. Opiskelupaikka ei aukea ja töitä ei löydy. Ongelmana on kantaväestöä heikompi kielitaito. Hassanilla on ehdotus tilanteen korjaamiseksi:
–?Opiskelupaikkoja jaettaessa voisi ottaa huomioon, että kieliongelma näkyy koulutodistuksessa. Opiskelupaikkojen pääsyvaatimuksia pitäisi maahanmuuttajien kohdalla madaltaa. Heille pitäisi olla eri kriteerit kuin muille.

Hassan katsoo tulevaan vuoteen. Hän uskoo ja pelkää, että tietyt ryhmät vahvistavat asemiaan. Perussuomalaisten vahvaa otetta kuntavaaleissa hän kutsuu "vaaraksi monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamisessa".
–?Perussuomalaiset tarjoavat ongelmiin syyllistä. Mitään ratkaisuvaihtoehtoja yhteiskunnan ongelmiin he eivät kuitenkaan esitä.
–?Ongelmien kanssa painiville ihmisille on helppo myydä idea siitä, että joku ryhmä on vienyt heiltä palvelut ja rahat, toteaa Hassan.
–?Jos sinulta puuttuu jotain, niin onhan se helpotus, jos joku sanoo: "Hei katso, tuo maahanmuuttaja on vienyt sinulta sen".

Hassan kehottaa pohtimaan, miksi maahanmuuttajia syyllistäviin blogeihin tulee paljon kommentteja aamupäivisin ja työpäivän aikana.
-?Maahanmuuttajia uhkaavat ja netissä haukkuvat ovat itse syrjäytyneitä, joilla ei ole muuta tekemistä. Ei kukaan työssäkäyvä ehdi päiväaikaan jatkuvasti kommentoida.

Myös median suhtautuminen hiertää Hassania. Otsikoissa ovat rikokset.
–?Suomessa asuvista maahanmuuttajataustaisista ihmisistä puolet on alle 20-vuotiaita. Nuoret tekevät joka kansassa enemmän rikoksia. Siksi tulee vaikutelma, että maahanmuuttajat rötöstelevät muita enemmän, vaikka se ei pidä paikkaansa.

Hassan uskoo, että taloudellinen taantuma koventaa asenteita ja huonontaa ilmapiiriä.
–?Taantuma on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Maahanmuuttajien aiheuttamien kustannusten lisäksi pitäisi laskea, kuinka paljon he työtä tekemällä lisäävät yhteiskunnan rahoja.

Tulevan vuoden Hassan uskoo tuovan myös hyvää.
–?Nuorten tukemiseksi tehdään paljon yhteistyötä viranomaisten kanssa. Erityisesti Vantaan kaupunki on panostanut maahanmuuttajien palveluihin. Se näkyy työllistymisinä ja opiskelupaikkoina.

Toivomisen varaa on kuitenkin edelleen myös nuorten tukemisessa. Hassan kaipaa nopeampaa reagointia.
–?Jos jollekin alueelle on muodostumassa jengejä, niihin pitäisi puuttua heti ja selvittää, mikä niissä houkuttaa. Ei riitä, että jengien tekemiin rikoksiin puututaan.

Hassan toivoo, että tukipalveluissa muistettaisiin maahanmuuttajanuoren olevan usein monen vastuun kantaja.
–?Joissain kulttuureissa on tavallista, että nuori antaa paljon vastuuta nuoremmista sisaruksistaan. Siitä saattaa tulla ongelma, jos pitää samalla päästä sisään yhteiskuntaan ja etsiä työtä.

Tiina Örn

QuoteTukea takovalle kulttuuripalkinto

Said Hassan, 30, sai tämän vuoden Kulttuuriseppä-tunnustuksen. Se on palkinto kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistämisestä.
Hassan on R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry:n perustajajäseniä. Nykyään hän toimii yhdistyksessä projektipäällikkönä. Yhdistyksen nimi R3 tulee sanoista respect, rights ja responsibility eli kunnioitus, oikeudet ja vastuu.

Valintaraadin perusteluissa korostettiin Hassanin henkilökohtaisia ominaisuuksia.
–?Hän on erittäin yhteistyökykyinen henkilö, joka todella osaa ottaa muut ihmiset huomioon, kertoo valintaraadin jäsen, Vantaan monikulttuurisuusasiain päällikkö Hannele Lautiola.

Lautiola kehuu vuolaasti myös R3 yhdistystä ja siinä toimivia nuoria
–?Järjestö tekee Vantaalla erittäin tärkeää työtä. Kaikki mainitsevat juhlapuheissa nuorten hyvinvoinnin, mutta tämä järjestö saa oikeasti paljon aikaan.

R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry perustettiin vuonna 2003 . Vuosien varrella se on luonut laajan yhteistyöverkon.
Kulttuuriseppä-tunnustuksen sai Hassan henkilönä, mutta myös R3-yhdistys palkittiin. Se sai tunnustukseen liittyvän 1?000 euron rahasumman.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/204745-%E2%80%9Dopiskelun-paasyvaatimuksiin-helpotusta-maahanmuuttajille-%E2%80%9D
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Tabula Rasa

Ensin toivo ettei mamuja nähtäisi erillisenä osana? Heti perään vaatimus erilliskohtelusta koska mamunuori. Ehkäpä mamuista puhutaan ylimääräisenä kulueränä koska ne ovat sitä? Lopettaiivat rahan vaatimisen ja alkaisivat työllistää ja pyyhkiä pyllyjä niinkuin niitä mainostettiin.

Eli rahansyytämisen lopettamista vaativa puolue on: "vaaraksi monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamisessa" Kuka helvetti haluaa monikulttuurista yhteiskuntaa hintaan mihin hyvänsä? Minä en ainakaan ole valmis maksamaan senttiäkään ylimääräisistä kulttuureista. Paremminkin saisivat maksaa minulle mikäli tahtovat minun kotimaassani harjoittaa muita kulttuureita. Ilmoittautukoon ne joiden lompakosta saa rahat monikulttuuriin.

Syrjäytynytkortti? oikeasti? Perustuen mihin? Tunteeseen että aamusin kirjoitellaan enemmän? Minne? Hommalla taidettiin olla keskimääräistä sivistyneempiä ainakin kansanedustajia ja kaupunginvaltuutettuja ynnä korkeakoulutettuja piisaa joskus taisi olla kyselytutkimuskin. Avohoitopotilaita liikkuu toki vessanseinä24jällä mutta kertoo kirjoittajasta aika paljon jos ottaa ne vakavasti. Jonkinlaista faktapohjaa väitteelle, vaikka turha taitaa näiltä rikkauksilta mitään odottaa. Ja esmerkiksi kukaan ei käy vuorotyössä, ilta tai yövuoroissa tai iltaopiskele. Esimerkiksi järkkärit näkee monikulttuurin hyvin likeltä ja työt on käytännössä aina ilta ja yöaikaan kun ihmiset on viihteellä. 

Tottakai maahamuuttajat ei oikeasti tee rikoksia. Kyllähän näitä muhisenkeleitä ja muita suuseksinhakijoita on nähty. Koko heimo kertoo silmät kirkkaana ettei tehny mitään vaikka poika viskois parhaillaan siskoaan parvekkeelta. Paskakulttuuria. En tätäkään ole tilannut. Viekää pois ja tuokaa rahat takaisin. Ja ylipäätään, turvattomuus on kasvanut siitä kotimaisesta lintukodosta etnohelvetin porteille. Minun mielestä ne portit pitäs pistää kiinni ja heivata avain sinne mihin aurinko ei paista

No laskekaa paljonko tuottaa. Laskekaa myös välilliset kulut, kaikki palvelut ja oikeudenkäynnit, hoidot, jne mitä hyvänsä saatte ja ylipäätään kaikki kulut. Kyllä minä väitän että sen summan edessä on pitkä miinus. Lähdette kotimaatanne rakentamaan niin se miinus pienenee.

Eli vielä kehtaa kehua syrjinnällä ja mamupalveluilla kun omilta puuttuu kaikki ja lisää kaadetaan paskaa niskaan. Hyi helvetti. Ja vielä vaaditaan lisäresurssseja. Ei ole kerjäläisen röyhkeydellä mitään rajaa.

Ja hehkutetaan sitä yhteisöllisyyttä, mutta unohdetaan kummasti mainita ettei noissa kulttuurissa voi yhteisöään valita niinkuin kehittyneissä maissa. ''Vastuussa nuoremmasta sisaruksestaan'' vahtii että sisko pysyy säkissä eikä puhu suomalaisille. Varsinkaan miehille. Varsinaista yhteisöllisyyttä. Ei naamapalmukaan piisaa tähän. 

Ja kuin pisteeksi iin päälle tuollaisesta jaetaan palkinto. Kuinka helvetin sairas pitää tuon palkinnonjakajan olla ja kenen rahoista sekin palkinto on pois?

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

SimoMäkelä

QuoteSaid Hassan, 30, sai tämän vuoden Kulttuuriseppä-tunnustuksen. Se on palkinto kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistämisestä.

Miten tämä "edistäminen" ja siitä seurannut edistyminen" on mitattu/todennettu. Toisin sanoen, onko sitä edistymistä todella ja oikeasti tapahtunut ja miten se näkyy??

Aika kaunaista tekstiä muuten tuo Hassanin haastattelu, että onko se sitä kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistämistä?

eräsmiesvaan

Quote from: skrabb on 29.12.2012, 06:07:28
Quote"Opiskelun pääsyvaatimuksiin helpotuksia maahanmuuttajille"
Opiskelupaikka ei aukea ja töitä ei löydy. Ongelmana on kantaväestöä heikompi kielitaito.
---
Hassan uskoo, että taloudellinen taantuma koventaa asenteita ja huonontaa ilmapiiriä.
–?Taantuma on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Maahanmuuttajien aiheuttamien kustannusten lisäksi pitäisi laskea, kuinka paljon he työtä tekemällä lisäävät yhteiskunnan rahoja.
---
Tiina Örn

Opiskelupaikkojen riittävyys koskettaa kaikkia suomalaisia, eikä yksistään ulkomailta tänne tulleita. Perustelu ei ole siten pätevä ja tuollaisiin syihin vedoten ei saa alkaa syrjimään kantasuomalaisia.

Tähän yhteiskunnan rahojen lisäämiseen sellaista, että vain niitten työpanos voidaan aidosti laskea mukaan, jotka tekevät töitä samoilla ehdoilla kuin muutkin. Siihenpä varmaankin sitten ehdottaavat, että maahanmuuttoklusteri on jo itsessään arvoa luova, mitä se ei todellakaan ole. Todisteena on kaikkien siihen liittyvien kulujen piilottaminen. Enpä nimittäin usko päivääkään, että esimerkiksi mamujen perheiden yhdistämisessä Finnairin koneeseen voi mennä maksamatta lentolippua, joten jonnekin ne laskut lähetellään ja maksupostit siis kulkevat. Kyse on siis keiden viranomaisen toimesta ne laskut maksellaan ja miksi niitten näkemiseen ei riitä edes rivikansanedustajilla oikeudet [vai eikö ole tosissaan edes halua penkoa asioita?] Herätys kansanedustajat!!

Kun kerran tunnistaavat omat ongelmansa, niin nytpä voivat alkaa tekemään korjaavia toimenpiteitä asioillensa. Toivottavasti ei mene sitten sellaiseen, että viimeiseen asti huutavat erikoisasemaa itsellensä ja erilaisia etuisuuksia, polkemalla samalla muitten mahdollisuuksia. Tosin jos näitten tulijoitten hommat olisivat toimineet jo heidän lähtömaissaan, niin tätä porukkaa ei sitten täällä edes nähtäisi. Joten enpä pidättele henkeäni, että alkaisivat muuttaa asioitansa.

Isäntä ja loinen

Minä en haluaisi päätyä sellaisen kirurgin leikkauspöydälle, joka on tullut valituksi lääketieteelliseen tiedekuntaan madalletuin kriteerein. En haluaisi lasteni käyvän sellaisen opettajan oppitunneilla, joka on tullut valituksi kasvatustieteelliseen tiedekuntaan madalletuin kriteerein.

Kenties kyseinen kirurgi/opettaja on suorittanut opintonsa puolihuolimattomasti luottaen sokeasti siihen, että aina löytyy joku erityisjärjestely, joka auttaa häntä eteenpäin opinnoissa, uralla ja elämässä yleensäkin? Kenties kyseinen kirurgi/opettaja on saanut nykyisen työpaikkansa kyseenalaisin perustein? Miksipä ei, saihan hän aikoinaan opiskelupaikkansakin kyseenalaisin perustein.

Tässä nyt ollaan taas vaatimassa suomalaiselta yhteiskunnalta joustavuutta ja sopeutuvaisuutta. Riman laskeminen ei voi olla mikään ratkaisu mamujen integraatioon.  Helpotusten ja myönnytysten tielle ei pidä lähteä. Se ei ole suomalaisen yhteiskunnan etu.   
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

OTU

 " "Opiskelun pääsyvaatimuksiin helpotuksia maahanmuuttajille"

Said Hassan on tottunut tekemään kovasti työtä ennakkoluulojen nitistämiseksi."

Aijaa.
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Marko Parkkola

Eikös Emmanuel Eneh päässyt lääkikseen silloisella kehitysmaakiintiöllä ohi pääsykokeiden? No, se ei mennyt sitten ihan niin hyvin loppujen lopuksi.

Man in a Suit

Quote from: skrabb on 29.12.2012, 06:07:28
Quote"Opiskelun pääsyvaatimuksiin helpotuksia maahanmuuttajille"

Yhteisiin talkoisiin mukaan pääseminen on kuitenkin maahanmuuttajanuorelle usein hankalaa. Opiskelupaikka ei aukea ja töitä ei löydy. Ongelmana on kantaväestöä heikompi kielitaito.

Ei tämä peli enää vetele. Suomessa on maailman arvostetuin koulutusjärjestelmä, ja syystäkin. Jokaisen pitää tehdä töitä ja opiskelupapereita ei voi ostaa rahalla tai lampailla. Suomalainen osaaminen ja Suomalainen työ on yksi meidän suurimpia valtteja kiihtyvässä kilpailussa, ja sitä ei pidä alkaa romuttamaan siksi että joku haluaa vapaamatkustajaksi.

Jos kielitaito ei riitä opiskelupaikan saamiseen, pitää kielitaitoa parantaa. Suomen, Ruotsin ja Englannin kursseja on opistot pullollaan, sinne vaan lukemaan perskules. Ainakaan Suomen kielen taito ei ole työllistymisen este, vaimoni on tehnyt töitä Suomessa 2 vuotta Englannin kielellä ja saanut pari ylennystäkin. Kun saavutiin Suomeen, minua jännitti että mitenköhän vaimo saa duunia - kesti peräti kaksi päivää ahkeraa työnhakua kun paikka oli alla.

Jos maahanmuuttajat haluavat päästä osaksi Suomalaista yhteiskuntaa, vinkkinä: Yhteiskuntaan pääsee sisään kun elää sen säännöillä, ei vaadi erioikeuksia toisten ohi ja käyttäytyy kunnolla. Toisin sanoen elää kuin muutkin Suomalaiset. Kenelläkään ei ole mitään huutelemista silloin.   
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Marko Parkkola

Quote from: Man in a Suit on 29.12.2012, 08:52:30
Jos kielitaito ei riitä opiskelupaikan saamiseen, pitää kielitaitoa parantaa.

Sori, on pakko trolla muuten hyvää kommenttia. :) Kielten nimet kirjoitetaan pienellä, esimerkiksi:

Suomen, ruotsin ja englannin kursseja on opistot pullollaan, sinne vain lukemaan perskules.

Tabula Rasa

Quote from: Marko Parkkola on 29.12.2012, 08:55:32

Ei kuitenkaan Pelestä tule pelle niinkuin muutemista rammarinatseista.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Siili

Quote from: Hassan on 29.12.2012, 06:07:28
Yhteisiin talkoisiin mukaan pääseminen on kuitenkin maahanmuuttajanuorelle usein hankalaa. Opiskelupaikka ei aukea ja töitä ei löydy. Ongelmana on kantaväestöä heikompi kielitaito. Hassanilla on ehdotus tilanteen korjaamiseksi:
–?Opiskelupaikkoja jaettaessa voisi ottaa huomioon, että kieliongelma näkyy koulutodistuksessa. Opiskelupaikkojen pääsyvaatimuksia pitäisi maahanmuuttajien kohdalla madaltaa. Heille pitäisi olla eri kriteerit kuin muille.

Seuraavassa vaiheessa, kun havaitaan, että vähemmillä vaatimuksilla sisään päässeet eivät etene kunnolla opinnoissaan, vaaditaan heikomman kielitaidon perusteella helpotuksia opinnoissa.  Jotta tämä ei leimaisi valmistunutta jatkossa, helpotuksesta ei tietenkään saa olla mainintaa lopputodistuksessa.  Viime kädessä yhteiskunnan pitää sitten auttaa työnantajien haastamisessa oikeuteen, mikäli he valitsevat saman nimellisen koulutuksen käyneistä kantiksen.

Malla

Quote from: Isäntä ja loinen on 29.12.2012, 08:09:57
Minä en haluaisi päätyä sellaisen kirurgin leikkauspöydälle, joka on tullut valituksi lääketieteelliseen tiedekuntaan madalletuin kriteerein.

Madallettujen kriteerien kirkasotsaiset vaatijat osaavat kyllä pitää huolen siitä, että he itse saavat parasta ja ammattitaitoisinta hoitoa.

Man in a Suit

Quote from: Marko Parkkola on 29.12.2012, 08:55:32
Quote from: Man in a Suit on 29.12.2012, 08:52:30
Jos kielitaito ei riitä opiskelupaikan saamiseen, pitää kielitaitoa parantaa.

Sori, on pakko trolla muuten hyvää kommenttia. :) Kielten nimet kirjoitetaan pienellä, esimerkiksi:

Suomen, ruotsin ja englannin kursseja on opistot pullollaan, sinne vain lukemaan perskules.

Kiitos Marko  :D
Kotikielenä meillä on englanti (jossa kielten nimet kirjoitetaan isolla). Näitä lipsauksia tulee jatkuvasti, mutta yritän kovasti  :P
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Blanc73

QuoteOpiskelupaikkojen pääsyvaatimuksia pitäisi maahanmuuttajien kohdalla madaltaa. Heille pitäisi olla eri kriteerit kuin muille.
Uskomattoman röyhkeää ja muutkin vakiofraasit on näköjään opeteltu ulkoa. Läpileikkaus somalien yleisestä asennevammasta ja syy miksi he eivät integroidu länsimaisiin yhteiskuntiin? On hyysäreitten vika että maahan tulevat kulttuuri-rikastajat ovat tottuneet vain vaatimaan kaikki eteensä kultalautasella: työpaikat, asunnot ja opiskelupaikan. Mikä on Hassanin selitys sille että Suomessa syntyneet somali/kurdi/yms-penskat eivät suoriudu opiskeluistaan kunnialla?

QuoteMaahanmuuttajien aiheuttamien kustannusten lisäksi pitäisi laskea, kuinka paljon he työtä tekemällä lisäävät yhteiskunnan rahoja.
Hassan vekkulisti leikkaa ja liimaa oman värisevän viiteryhmänsä työperäisiin maahanmuuttajiin?

QuoteHassan kehottaa pohtimaan, miksi maahanmuuttajia syyllistäviin blogeihin tulee paljon kommentteja aamupäivisin ja työpäivän aikana.
-?Maahanmuuttajia uhkaavat ja netissä haukkuvat ovat itse syrjäytyneitä, joilla ei ole muuta tekemistä. Ei kukaan työssäkäyvä ehdi päiväaikaan jatkuvasti kommentoida.
Tämä ei liene ongelma somaleille. Aikaa luulisi riittävän ostareilla notkumisen ohella...

QuoteYhdistyksen nimi R3 tulee sanoista respect, rights ja responsibility eli kunnioitus, oikeudet ja vastuu.
Niinpä niin. :roll: Ei pitäisi heti aamusta lukea Hommaa, tuloksena vain päänsärkyä ja vitutusta...

Ai niin, yks juttu vielä, se "kulttuurien välinen vuorovaikutus"? Ei kiitos, somalikulttuuriin en halua mitään kosketuspintaa. Ikinä.

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

valkka

Pääkaupunkiseudulla eräs ystäväni insinööriksi opiskellessaan kertoi opettajien tuskaisuutta siihen että Ammattikorkeakoulun rehtori painosti opettajia päästämään viralliset mamut kursseista läpi vaikka tenteistä tuli hylättyjä.

Opettaja sanoi että onhan se lähes sama ranneliike jos kirjoittaa arvosanaksi kurssista 1 tai H (H = hylätty).

Blanc73

Kuten toisessa ketjussa saimme lukea kolumnisti Nikkilän aivopieruja:
http://hommaforum.org/index.php/topic,78299.0.html
QuoteKielitaidon lisäksi toinen suomalaisen työelämän pyhä lehmä on koulutus.

Melkein työhön kuin työhön vaaditaan oma, Suomessa suoritettu tutkinto, vaikka siitä voisi suoriutua lyhyemmällä opastuksella ja käytännön järjelläkin.

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Siili

Somalien ongelmana on, että rinnakkaisyhteisössään eläessään he eivät verkostoidu kantisten kanssa eivätkä omaksu arjessa sellaista hiljaista tietoa, joka auttaa jatkossa työllistymään yleisillä työmarkkinoilla.  Tämä pätee nimen omaan vähemmän koulutettujen keskuudessa, eikä sitä oikein voi kompensoida nimellisellä koulutuksella ja titteleillä.   

Fincum

Voi hyvät hyssykät mitä paskaa. Puuttui ainoastaan, että vaaditaan helpotuksia heikon suomenkielen perusteella myös toisen polven maahanmuuttajille. Tai onhan näillekin vaadittu ohituskaistoja, jotta suhteellinen edustus koulutuksessa toteutuu.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Hermo

Harmistunut ja turhautunut maahanmuuttotyötä tekevä henkilö on parasta mainosta koko businekselle. Kaverille pitää antaa oikein palkinto, että jaksaa. Veikkaan, ettei harmitus ja turhauma siitä mihinkään kadonnut. Uutta palkintoa nyt äkkiä! Muistakaa olla vaatimatta mitalia kuitenkaan.

Aallokko

Monikulttuuriutopian nimissä tehdyt irvokkaat ehdotukset mahtavat puistattaa myös niitä maahanmuuttajia, jotka oikeasti ovat päteviä, osaavia ja itse kotoutuvia. He tulevat sen myötä niputetuksi samaan sakkiin kyvyttömän, moniongelmaisen ja jatkuvaa erityispaapomista kaipaavan haittamaahanmuuttajiston kanssa. Itseäni ainakin ketuttaisi olla maassa, jossa minuun suhtauduttaisiin ulkomaalaisen lähtökohtani vuoksi kuin lapseen tai kehitysvammaiseen.

foobar

Quote from: skrabb on 29.12.2012, 06:07:28
QuoteLautiola kehuu vuolaasti myös R3 yhdistystä ja siinä toimivia nuoria
–Järjestö tekee Vantaalla erittäin tärkeää työtä. Kaikki mainitsevat juhlapuheissa nuorten hyvinvoinnin, mutta tämä järjestö saa oikeasti paljon aikaan.

Monikulttuuriasiain päällikkö (!) Lautiola tulee tässä lipsauttaneeksi totuuden, jota ei oikeastaan mokupiirien ulkopuolella saisi näin kirjaimellisesti sanoa: että kampanjat nuorten hyvinvoinnin puolesta ja nuorten syrjäytymistä vastaan ovat oikeastaan vain peitenimi kulttuurisidonnaisesti moniongelmaisten maahanmuuttajanuorten ongelmien piilottamiseen suunnatulle anteliaalle etnisiin ryhmiin kohdistuvalle rahankäytölle. Harva voi kasvojaan menettämättä vastustaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä, mutta moni voisi niin tehdä jos kuuntelijat tajuaisivat että kyseessä onkin rotukorvamerkitty raha vaativaisille maleksijoille.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

foobar

Quote from: valkka on 29.12.2012, 09:24:58
Pääkaupunkiseudulla eräs ystäväni insinööriksi opiskellessaan kertoi opettajien tuskaisuutta siihen että Ammattikorkeakoulun rehtori painosti opettajia päästämään viralliset mamut kursseista läpi vaikka tenteistä tuli hylättyjä.

Opettaja sanoi että onhan se lähes sama ranneliike jos kirjoittaa arvosanaksi kurssista 1 tai H (H = hylätty).

Tuon pitäisi olla rikos. Nykysuomessa siitä kuitenkin saanee jossain vaiheessa palkintoviran tai vähintään palkinnon. Laista löytyy varmasti porsaanreikä joka vesittää oikeusjutun pitävyyden.

Quote from: foobar on 29.12.2012, 10:12:30
Quote from: skrabb on 29.12.2012, 06:07:28
QuoteLautiola kehuu vuolaasti myös R3 yhdistystä ja siinä toimivia nuoria
–Järjestö tekee Vantaalla erittäin tärkeää työtä. Kaikki mainitsevat juhlapuheissa nuorten hyvinvoinnin, mutta tämä järjestö saa oikeasti paljon aikaan.

Monikulttuuriasiain päällikkö (!) Lautiola tulee tässä lipsauttaneeksi totuuden, jota ei oikeastaan mokupiirien ulkopuolella saisi näin kirjaimellisesti sanoa: että kampanjat nuorten hyvinvoinnin puolesta ja nuorten syrjäytymistä vastaan ovat oikeastaan vain peitenimi moniongelmaisten maahanmuuttajanuorten ongelmien piilottamiseen suunnatulle anteliaalle etnisiin ryhmiin kohdistuvalle rahankäytölle. Harva voi kasvojaan menettämättä vastustaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä, mutta moni voisi niin tehdä jos kuuntelijat tajuaisivat että kyseessä onkin rotukorvamerkitty raha vaativaisille maleksijoille.

Olisihan väärin jos nuoretTM joutuisivat opiskelemaan niska limassa kuten kantiksetkin. Tarvitaan helpotuksia ja positiivista syrjintää jotta nuortenTM hyvinvointi ei vaarantuisi.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

foobar

Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 29.12.2012, 07:02:24
Ensin toivo ettei mamuja nähtäisi erillisenä osana? Heti perään vaatimus erilliskohtelusta koska mamunuori. Ehkäpä mamuista puhutaan ylimääräisenä kulueränä koska ne ovat sitä? Lopettaiivat rahan vaatimisen ja alkaisivat työllistää ja pyyhkiä pyllyjä niinkuin niitä mainostettiin.

Onnetonta tässä kuviossa on vielä sekin, että vähemmistö olisi yhteiskunnalle edelleenkin kuluerä vaikka he kaikki alkaisivat pyllynpyyhkijöiksi, bussikuskeiksi ja siivoojiksi. Matalapalkkaisimpien töiden verot eivät kata varsinkaan suurperheellisten saamia etuuksia. Parempi palkka vaatii erikoistumista, ja erikoistuminen vaatii erityisosaamista, ei pelkästään tutkintoa. Varsinkin, jos tutkinnon kriteereistä on joustettu vain siksi, että paperit saataisiin käteen. Henkilö jonka suurimmat taidot ovat pystyssä oleminen ja vaativaisuus ei tuota yhteiskunnalle mitään lisäarvoa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Siili

Quote from: Blanc73 on 29.12.2012, 10:18:51
Olisihan väärin jos nuoretTM joutuisivat opiskelemaan niska limassa kuten kantiksetkin. Tarvitaan helpotuksia ja positiivista syrjintää jotta nuortenTM hyvinvointi ei vaarantuisi.

Totuuden nimissä on sanottava, että rinnakkaisyhteiskunnassa varttuneen on tehtävä paljon enemmän töitä kuin kantiksen, jotta hän sopeutuisi kantisten yhteiskuntaan.  Se nyt vain on voivoi, eikä sen ohi pääse millään temppuilulla.

Sitä en jaksa ymmärtää, miksi kantiskukkikset ovat niin innokkaasti mukana rakentamassa tätä muun yhteiskunnan kannalta haitallista rinnakkaisyhteiskuntaa.

Archaeopteryx

R3-nimisen yhdistyksen sijaan pitäisi olla V1-yhdistys, joka painottaisi yksilön Vastuuta omasta elämästään. Kunnioitus ja tuki tullee sitä myöten, kun osoittaa vastuuta ja kunnioitusta ympäröivään yhteiskuntaan.

Man in a Suit

Quote from: fincum on 29.12.2012, 09:39:30
Voi hyvät hyssykät mitä paskaa. Puuttui ainoastaan, että vaaditaan helpotuksia heikon suomenkielen perusteella myös toisen polven maahanmuuttajille. Tai onhan näillekin vaadittu ohituskaistoja, jotta suhteellinen edustus koulutuksessa toteutuu.

Pääsykokeen tarkoituksena lienee varmistaa että opiskelijalla on tarpeelliset perustiedot alasta jota hän lähtee opiskelemaan, toisin sanoen varmistaa että kaikki opiskelijat ovat samalla lähtöviivalla kun opetus alkaa. Esim ei kai kaupallisen taustan omaava ihminen mene yliopistoon insinööriopintoihin ilman valmistavaa koulutusta tai alaan tutustumista? Siinähän olisi pihalla kuin lumiukko ja ei varmasti selviytyisi yksinkertaisemmastakaan tentistä, vaikka puhuisi täydellistä kieltä.

Ja mitä tulee kulttuurien vuorovaikutuksen edistämiseen: Eikö tänne tuleville pitäisi opettaa meidän kulttuuria ja sitä miten Suomalaisessa yhteiskunnassa pärjää? Jos minua kiinnostaa tutustua vieraaseen kulttuuriin, menen ulkomaille sitä katsomaan (62 kulttuuria jo tutustuttu). Ja kun menen tutustumaan toiseen kulttuuriin tai asumaan vieraassa maassa, en vaadi itselleni mitään erioikeuksia vaan tulen toimeen kulttuurin sääntöjen mukaisesti. Eihän siellä muuten tulisi toimeen, siis oikeasti.

Btw: Missä ovat kaikki ne huoltosuhdetta paikkaamaan tulleet ihmiset? Vanhainkodeissa ja sairaaloissa en ole nähnyt hirveän paljoa etnisen värinäkulttuurin edustajia? Sairaanhoitoalan oppilaitokset ovat pullollaan Suomalaisia, missä muut?

Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Blanc73

Quote from: Siili on 29.12.2012, 10:31:17
Sitä en jaksa ymmärtää, miksi kantiskukkikset ovat niin innokkaasti mukana rakentamassa tätä muun yhteiskunnan kannalta haitallista rinnakkaisyhteiskuntaa.

Nykyiseen vallitsevaan moku-agendaan kuuluu että jokaisessa itseään kunnioittavassa länsimaisessa yhteiskunnassa on afrikkalaisista/muslimimaahanmuuttajista erillään elävä rinnakkaisyhteiskunta. Ja he(kukkikset) myös tienaavat itse itselleen luomallaan bisneksellä. LapsukaisetTM eivät pärjää kylmässä maailmassa ilman maahanmuuttokoordinaattoreiden armeijaa. Niljakasta ja ovelaa. "Kaikkimullehetinytkultalautasella"-asenne istutetaan mamuihin juuri kukkisten toimesta.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Lalli IsoTalo

Quote from: foobar on 29.12.2012, 10:18:08
Quote from: valkka on 29.12.2012, 09:24:58
Pääkaupunkiseudulla eräs ystäväni insinööriksi opiskellessaan kertoi opettajien tuskaisuutta siihen että Ammattikorkeakoulun rehtori painosti opettajia päästämään viralliset mamut kursseista läpi vaikka tenteistä tuli hylättyjä.

Opettaja sanoi että onhan se lähes sama ranneliike jos kirjoittaa arvosanaksi kurssista 1 tai H (H = hylätty).

Tuon pitäisi olla rikos. Nykysuomessa siitä kuitenkin saanee jossain vaiheessa palkintoviran tai vähintään palkinnon. Laista löytyy varmasti porsaanreikä joka vesittää oikeusjutun pitävyyden.

Syy läpipäästämiseen lienee se, että oppilaitos ei saa valtiolta rahaa drop-outeista?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

foobar

Quote from: Man in a Suit on 29.12.2012, 10:44:56
Btw: Missä ovat kaikki ne huoltosuhdetta paikkaamaan tulleet ihmiset? Vanhainkodeissa ja sairaaloissa en ole nähnyt hirveän paljoa etnisen värinäkulttuurin edustajia?

Minä olen nähnyt suhteettoman paljon, varsinkin synnytysosastolla. Tosin asiakkaina tietenkin. Olen ihan kiitollinen etten ole nähnyt töissä keskosteholla, koska siinä tulisi ruumiita tällaisilla etnisesti höllennetyillä hälläväliä-tutkintokriteereillä ja äkkiä.