News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-06-03 Vantaan Sanomat A.-P. Pietilä: Omat lait ulkomaalaisille

Started by skrabb, 03.06.2009, 07:57:17

Previous topic - Next topic

skrabb

Kun entisen Itä-Saksan tv-kuuluttaja julisti, että kommunistijohtaja Walter Ulbricht puhuu, ULB:in kohdalla kansa sulki korvansa. Kun Suomessa sanoo maahanmuuttaja, MAAHAN kohdalla puhuja lyödään kanveesiin. Maahanmuuttajista puhuja kaivaa verta nenästään.

Suomalainen tuomitaan tulojensa valehtelemisesta ja väärän merkinnän tekemisestä asiakirjaan. Korkein oikeus vapautti pakolaisnaisen, joka oli valehdellut perhesuhteensa ja väärentänyt avioliittonsa nostaakseen sosiaaliedut. Kansaneläkelaitos pakkoperii parhaillaan tuhansilta opiskelijoilta liikoja opintotukia, koska opiskelijoiden omalla työllään ansaitsemat työtulot ovat liian suuret.

R-kioskit eivät saa myydä tupakkaa alle 16-vuotiaille eivätkä Alkot viinaa alle 18-vuotiaille. Sisäministeriön mukaan kolmannes turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä ja usein myös perhesuhteensa. Pakolaiskeskuksissa odottaa turvapaikkaa täysi-ikäisen aikuisen kokoisia ja näköisiä "lapsia". Oikeusasiamies päätti viime viikolla, ettei "lasten" todellista ikää saa tutkia lääketieteen keinoin, koska se loukkaa "lasten" yksityisyyttä. Jokaiselta suomalaiselta lapsennäköiseltä vaaditaan henkilötodistus pyrittäessä ravintolaan tai elokuviin. Suomessa on vaikeampaa päästä lapsilta kiellettyihin elokuviin kuin hankkia oleskelulupa ikänsä valehtelevalle maahantulijalle.

Suomalaiset lainsäätäjät ovat kuin peräkamarinpojat Thaimaassa, jossa jokainen saa ulkomaalaisen täyden rakkauden, kunhan maksaa. Kun tumma mies lupaa kotimaassa hyljätylle suomalaisnaiselle paratiisin, puutarhan portit avautuvat, neitsyys häviää ja huoltosuhde heikkenee: taas muuttaa yksi mies naisen elätettäväksi.

Kun pankkien ja eläkevakuutusten tuotot ovat uhattuina, eduskunta säätää yötä myöden taannehtivia pikalakeja. Kun maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka tökkivät, citykanit tuhoavat puistot ja keittiöpalstat, merimetsot pilaavat saaristoluontoa ja maatalouden valumavedet puurouttavat lasten uimarannat, kansanedustajat valittavat lomakiireitä ja hallitus toivoo, että kansa keskittyy etsimään Maajusille morsianta ja jännittämään Kanki-Kaikkosen avio-onnea.

A.-P. Pietilä

[email protected]
http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Arkisto/2009/06/02/Omat-lait-ulkomaalaisille2


A.-P. Pietilä kirjoittaa asiaa - taas kerran - ja siinä sivussa tylyttää mamuttajia.
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

kertsu59

Onpa vankkaa asiaa Pietilältä,ilmankos meni sukset ristiin sanoma konsernissa.
Onko se monikulttuuri maailman paras asia.....Monietnisyys sensijaan voisi olla sitä.

Sivusta seuraaja

Quotehallitus toivoo, että kansa keskittyy etsimään Maajusille morsianta ja jännittämään Kanki-Kaikkosen avio-onnea.

Juuri näin. Hyvä kirjoitus.

JM-K

Oho, jopas meinasi jäädä suu auki täällä Tampereen suunnalla, kun tuon luin!

etnis

Quote from: Sivusta seuraaja on 03.06.2009, 08:20:04
Quotehallitus toivoo, että kansa keskittyy etsimään Maajusille morsianta ja jännittämään Kanki-Kaikkosen avio-onnea.

Juuri näin. Hyvä kirjoitus.


Taalasmaan Seppoa unohtamatta.
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

JT

Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

pelle12

Quote from: etnis on 03.06.2009, 10:52:47
Quote from: Sivusta seuraaja on 03.06.2009, 08:20:04
Quotehallitus toivoo, että kansa keskittyy etsimään Maajusille morsianta ja jännittämään Kanki-Kaikkosen avio-onnea.

Juuri näin. Hyvä kirjoitus.


Taalasmaan Seppoa unohtamatta.
Ei Salkkarien katsomisessa mitään vikaa per se ole, kunhan harrastaa jotain muutakin. Sitä paitsi, eikös Salkkareissa Seppo ollut vaaleissa ehdokkaanakin, ja vastaehdokkaana joku inhottava rasisti? Lyhyt politiikan oppimäärä sohvaperunoille, siis.

kiukiu

Hyvä kirjoitus ja oikeassa lehdessä. Vantaan poliitikothan tuntuvan olevan oikein mokutuksen suurvisiirejä. Siellähän oikein ylpeillään tästä REBAABELOINNISTA: "Meidän kouluissa puhutaan ainakin 45 kieltä". Varmasti Helluntaina kaikki ymmärsivät toisiaan - eikös kyseisenä pyhänä soi kaikki maailman kielet, ainakin helluntilaisten päissä?

CaptainNuiva

Quote from: kiukiu on 03.06.2009, 11:37:27
Hyvä kirjoitus ja oikeassa lehdessä. Vantaan poliitikothan tuntuvan olevan oikein mokutuksen suurvisiirejä. Siellähän oikein ylpeillään tästä REBAABELOINNISTA: "Meidän kouluissa puhutaan ainakin 45 kieltä". Varmasti Helluntaina kaikki ymmärsivät toisiaan - eikös kyseisenä pyhänä soi kaikki maailman kielet, ainakin helluntilaisten päissä?

Kukahan tutkisi että miten koulussa puhuttavien kielten määrä korreloi oppimistulosten kanssa....
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Lemmy

- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Tasogare

Homma^^^ <3    |    On vain vääriä mielipiteitä

http://www.sverigedemokraterna.se/

Iiro Iso-Ilomäki

Jopas Pietilä tykittää. Joko on kukkikset nostaneet syytteen mitä hä? Kunnianloukkausta ja razzziiizzzmia, ilmiselviä ViharikoksiaTM. Kenties Matti pyytää anteeksiTM?
Loppujen lopuksi, olemme vain vain lihaa ja verta.

Pauli Vahtera

A-P:n viittaamasta naisesta laskelma, joka on jäänyt monilta huomaamatta.

Lainaus blogistani:
Etiopialainen maahanmuuttajanainen on saanut nettotuloja yhteensä 55.723 euroa. Kun rahan jakaa keskimäärin kuukausille, tulee siitä 2.570 euroa kuukaudessa. Huomioitakoon, että aluksi hänellä oli vain yksi lapsi. Vuoden tuloksi tulee 30.840 euroa netto.

Tänä vuonna 2009 ansaitakseen kolmen lapsen äitinä tuon määrän, pitää palkan olla vuodessa 44.400 euroa eli 3.700 euroa kuukaudessa. Kun palkasta maksetaan vero ja työeläkemaksu, käteen jää Helsingissä sama summa.

Vuoden 2002 verotilastojen mukaan ylimpään tilastoituun tuloluokkaan eli yli 200.000 markkaa (siis yli 33.600 euroa) kuuluvia veronmaksajia oli 10,6 %. Tapauksen nainen siis kuului Suomen suurituloisten joukkoon. Vuodesta 2000, jolloin hän muutti Suomeen, palkat ovat nousseet 30 % ja varmaan myös toimeentulotuki.

EIVÄT TUET TÄHÄN LOPU

Ennen toimeentulotukipäätöstä Faizan toimeentulo turvattiin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, mitä määrää ei käsitelty oikeudessa.

Asumistuki on eri tukimuoto, eikä sitä käsitelty korkeimmassa oikeudessa. Ennen toimeentulotuen myöntämistä rahantarvitsija ohjataan hakemaan kaikki muut mahdolliset lakisääteiset etuudet. Tällaisia ovat muun muassa työttömyysturva, eläke- ja sairausturva, asumistuki sekä opintotukijärjestelmä (opintoraha, -laina, asumislisä).

3-lapsinen perhe saa kaupungilta asunnoksi 4 huonetta ja keittiön. Asunnon vuokra Itä-Helsingissä on 1100-1300 euroa. Tällaiseen asuntoon saa Kelalta asumistukea 695 euroa. Jos tuloja ei ole, vuokran omavastuun saa toimeentulotukena.
Jotta itse itsensä elättävä väestörekisteriin kuuluva voisi maksaa 695 e vuokran ja saada käteen verojen, työeläkemaksun ja vuokran jälkeen vuodessa 30.840 euroa, hänen palkkansa tulee olla 60.000 euroa eli 5.000 euroa kuukaudessa.

Sitäpaitsi miesystävä sai omat tukensa olivat ne sitten työvoimapoliittisia tai muita. Ne tulevat tähän päälle, eikä niitä alunperinkään haettu takaisin, koska hänellä oli laillinen oleskelulupa Suomessa.

Iiro Iso-Ilomäki

Ei jumalauta oikeasti. Voi saatana minä sanon. Nyt korpee ja kovalla kädellä.
Loppujen lopuksi, olemme vain vain lihaa ja verta.


RP

Quote from: Pauli Vahtera on 03.06.2009, 15:19:15
A-P:n viittaamasta naisesta laskelma, joka on jäänyt monilta huomaamatta.

Lainaus blogistani:
Etiopialainen maahanmuuttajanainen on saanut nettotuloja yhteensä 55.723 euroa. Kun rahan jakaa keskimäärin kuukausille, tulee siitä 2.570 euroa kuukaudessa. Huomioitakoon, että aluksi hänellä oli vain yksi lapsi. Vuoden tuloksi tulee 30.840 euroa netto.

Tänä vuonna 2009 ansaitakseen kolmen lapsen äitinä tuon määrän, pitää palkan olla vuodessa 44.400 euroa eli 3.700 euroa kuukaudessa. Kun palkasta maksetaan vero ja työeläkemaksu, käteen jää Helsingissä sama summa.
Ei se yleisempiä johtopäätöksiä juuri muuta, mutta tuosta tukipotista n. 7500€ oli lapsilisiä, joten muiksi tuloiksi (jotka työssä käyvän kolmen lapsen vanhemman pitäisi muutoin ansaita) jää noin 2200€/kk. Kotihoidontuki ja vanhempainrahat ovat myös veronalaista tuloa, joten nettomäärä on kai ainakin jossain määrin tuota pienempi. 

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Pauli Vahtera

Aina löytyy ihmisiä, jotka hakevat kiusallisista esityksistä epätarkkuuksia, joilla itse iso juttu voidaan vähätellä pois päiväjärjestyksestä.

KKO: "Oleskeluluvan voimassaoloaikana A nouti toisen lapsensa Etiopiasta Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.". Lapsilisän osuus oli keskimäärin 254 euroa kk:ssa.

Rouva on maksanut veroja vuonna 2000 800 euroa ja vuotta myöhemmin 1000 euroa. Siihen se veronmaksu sitten loppuikin. 5000 euron kk palkkaa vastaavista tuloista.

Tarkoitukseni oli osoittaa avustusten mittaluokka ja se, että lapsenteko ja lapsenhaku voidaan katsoa myös työksi ihmiselle, joka aiemmassa elämässä ei ole saanut mitään sosiaalitukia. Yksi selitys sille, miksi maahanmuuttajien perheet ovat niin suuria.

Enkä tosiaankaan usko, että suomalainen saisi noin suuria tukia yhteiskunnalta. Puheet siitä, että tuet ovat samat kaikille, eivät ole totta.

Lisäksi halusin kyseenalaistaa sen usein esitetyn väitteen, että naiset tekevät vähemmän lapsia, kunhan pääsevät pois köyhyydestä. Tämä on vielä suurempi juttu. Laskin, että jos EU:n alueelle tulisi vuosittain 15 miljoonaa ihmistä Afrikasta, Afrikan väkiluku kuitenkin vain lisääntyisi. Pitäisikö eduskunnalle pitää kielikurssien sijasta matematiikan alkeiskurssit.

Haider

Harvinaisen fiksu kirjoitus  :)

Ja sitten hiukan hupaisia yksityiskohtia suuresti suojeltujen lasten "oikeuksista":
QuoteR-kioskit eivät saa myydä tupakkaa alle 16-vuotiaille eivätkä Alkot viinaa alle 18-vuotiaille.
Tupakkaa ei saa myydä alle 18-vuotiaille, eikä viinaa alle 20-vuotiaille.

Itseasiassa röökin ja bissen välittämisestä alaikäisille saa 2010 tapahtuvan lakimuutoksen myötä vankeutta, mutta kuinka menetellään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita piilottelevien antifasistienTM kohdalla? Ei taida paljon häkki heille heilua.
"Me tarvitsemme turkkilaisia enemmän, kuin he tarvitsevat meitä."
-EU:n teollisuuskomissaari Günter Verheugen

Kami

Quotehallitus toivoo, että kansa keskittyy etsimään Maajusille morsianta ja jännittämään Kanki-Kaikkosen avio-onnea.

"While every one of your freedoms got emancipated
You just surfed on the net and you masturbated"
Kaatukaa, oi kaikkivallat/näyttäkää, on teissä miestä/kapinoikaa kerran edes/uinumatta virran mukaan/menkää syyttäjäinne eteen/kerran silmät avoimina/myöntäkää se todeksi/ on valikoitu valheet vaan

CMX - Kansalaiset

tgr

Hmmm...jollain lailla ajankuva pikkuhiljaa menee siihen, että maahanmuuttopolitiikasta keskustelu alkaakin olla ihanaa, luonnollista ja jopa väistämätöntä.
Yksittäiset synkässä kellarissaan näppäimistöä takovat hörhöt on helppo nauraa kuoliaaksi, mutta kun saman suuntaista nuivaa alkaa pukkaamaan yhtäältä ja toisaalta lienee hieman vaikeampaa päivä päivältä olla korrektisti oikeassa.

Hienoa.
--
Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen - J.K. Paasikivi

Eurooppalainen

Muutajat ovat aina äärimmäisen epäilyttävää porukkaa, jotka on välttämättä poliisikuulusteltava.

Jos ovat Savosta, palautetaan saman tien takaisin.

Maahanmuutto on vain räikein esimerkki tuhoisimmasta ihmisen toiminnasta: muuttamisesta.

Ihminen joka muuttaa on epäonnistunut. Hän katkoo siteensä juuriinsa eikä saa yhtään mitään tilalle.

Maapallo on jo asutettu kauttaaltaan, missään ei ole saatavissa parempaa kuin mihin on sattunut syntymään. Ei ainakaan helposti.


Muuttaminen on aina virhe. Jos vain sen voi välttää on voittaja. Puhtaimmat ja kauneimmat ihmiset asuvat kotitaloaan, jossa suku on asunut kirkon kirjojen mukaan jo keskiajalla.



Tämä on EU:n idea. Tämä on Eurooppa. Tämä on eurooppalaisuutta. Kotipaikkauskollisuus.

Sallimme työvoiman vapaan liikkuvuuden EU:n alueella, mutta EU:n idea on välttää muuttamista sen kaikilla asteilla.

Hyvä Euroopa on paikallinen Eurooppa.

NK

Tsotsot, eipä mollata meitä savolaisia. Tuohan on ihan selevää yleistämistä ja rasssismia ;)

Eurooppalainen

Quote from: Ssoass on 03.06.2009, 19:32:21
Tsotsot, eipä mollata meitä savolaisia. Tuohan on ihan selevää yleistämistä ja rasssismia ;)

Savo on savolaisten paratiisi.


En ole tavannut savolaistaustaista ihmistä HElsingissä, joka ei olisi onnellisimmillaankin ja menestyneimmilläänkin vain puolikas ihminen. irrallinen ja poissa kotoaa.

Surullinen hahmo, melkein surullisempi kuin evakkokarjalainen.


Äänestäjä

Fiksu kirjoitus. Fiksun oloinen kaveri.

Piti oikein tarkistaa kenestä on kyse.

Hänhän on ollut pitkäaikainen päätoimittaja mm. joissain Sanoman suurimmissa lehdissä.

Tehnyt aktiivista tutkivaa journalismia myös mm. pankkikriisin ja maatalouden osalta.

Sivistysmaista tuollaisista toimista voisi saada Pulizerin palkinnon. Näyttäisi että Suomessa palkinnon sijasta saa kenkää. Voisiko olla niin että on astunut liian monille varpaille?
"Nothing in all the world is more dangerous than sincere ignorance and conscientious stupidity."
"Our lives begin to end the day we become silent about things that matter."-Martin Luther King, Jr.
Howler monkeys are the loudest monkeys. Their deep, howling calls can be heard more than 5 kilometers

Äänestäjä

Quote from: Pauli Vahtera on 03.06.2009, 15:19:15
A-P:n viittaamasta naisesta laskelma, joka on jäänyt monilta huomaamatta.

Lainaus blogistani:
Etiopialainen maahanmuuttajanainen on saanut nettotuloja yhteensä 55.723 euroa. Kun rahan jakaa keskimäärin kuukausille, tulee siitä 2.570 euroa kuukaudessa. Huomioitakoon, että aluksi hänellä oli vain yksi lapsi. Vuoden tuloksi tulee 30.840 euroa netto.

Tänä vuonna 2009 ansaitakseen kolmen lapsen äitinä tuon määrän, pitää palkan olla vuodessa 44.400 euroa eli 3.700 euroa kuukaudessa. Kun palkasta maksetaan vero ja työeläkemaksu, käteen jää Helsingissä sama summa.

Vuoden 2002 verotilastojen mukaan ylimpään tilastoituun tuloluokkaan eli yli 200.000 markkaa (siis yli 33.600 euroa) kuuluvia veronmaksajia oli 10,6 %. Tapauksen nainen siis kuului Suomen suurituloisten joukkoon. Vuodesta 2000, jolloin hän muutti Suomeen, palkat ovat nousseet 30 % ja varmaan myös toimeentulotuki.

EIVÄT TUET TÄHÄN LOPU

Ennen toimeentulotukipäätöstä Faizan toimeentulo turvattiin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin, mitä määrää ei käsitelty oikeudessa.

Asumistuki on eri tukimuoto, eikä sitä käsitelty korkeimmassa oikeudessa. Ennen toimeentulotuen myöntämistä rahantarvitsija ohjataan hakemaan kaikki muut mahdolliset lakisääteiset etuudet. Tällaisia ovat muun muassa työttömyysturva, eläke- ja sairausturva, asumistuki sekä opintotukijärjestelmä (opintoraha, -laina, asumislisä).

3-lapsinen perhe saa kaupungilta asunnoksi 4 huonetta ja keittiön. Asunnon vuokra Itä-Helsingissä on 1100-1300 euroa. Tällaiseen asuntoon saa Kelalta asumistukea 695 euroa. Jos tuloja ei ole, vuokran omavastuun saa toimeentulotukena.
Jotta itse itsensä elättävä väestörekisteriin kuuluva voisi maksaa 695 e vuokran ja saada käteen verojen, työeläkemaksun ja vuokran jälkeen vuodessa 30.840 euroa, hänen palkkansa tulee olla 60.000 euroa eli 5.000 euroa kuukaudessa.

Sitäpaitsi miesystävä sai omat tukensa olivat ne sitten työvoimapoliittisia tai muita. Ne tulevat tähän päälle, eikä niitä alunperinkään haettu takaisin, koska hänellä oli laillinen oleskelulupa Suomessa.


Löytyykä tästä mitään mustaa valkoisella? Lähdettä?
"Nothing in all the world is more dangerous than sincere ignorance and conscientious stupidity."
"Our lives begin to end the day we become silent about things that matter."-Martin Luther King, Jr.
Howler monkeys are the loudest monkeys. Their deep, howling calls can be heard more than 5 kilometers

tgr

--
Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen - J.K. Paasikivi

Äänestäjä

Quote from: tgr on 03.06.2009, 19:40:50
Quote from: Äänestäjä on 03.06.2009, 19:39:24
Löytyykä tästä mitään mustaa valkoisella? Lähdettä?

Tuossapa tuota http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014

Kiitos.

Huh huh.

Kysymys 1: Miten voi olla mahdollista, että joku saa 22 kuukauden aikana erilaisia tukia 55,700 euroa?

Vuonna 2004 Etiopialaisten keskipalkka oli US$108 kuukaudessa.

Voisi kuvitella että taloudelliset tekijät tuovat hieman porkkanaa Suomeen tulolle.

Kysymys 2: Miten olisi käynyt suomalaiselle, joka olisi huijannut vastaavan summan? Olisiko selvinnyt tuomiotta? (Eli asia josta A-P kirjoittaa).

Hölmöläissadut tästä tulee mieleen.
"Nothing in all the world is more dangerous than sincere ignorance and conscientious stupidity."
"Our lives begin to end the day we become silent about things that matter."-Martin Luther King, Jr.
Howler monkeys are the loudest monkeys. Their deep, howling calls can be heard more than 5 kilometers

tgr

Quote from: Äänestäjä on 03.06.2009, 20:10:49
Kysymys 1: Miten voi olla mahdollista, että joku saa 22 kuukauden aikana erilaisia tukia 55,700 euroa?

Onhan tuo rotuun tai etnisyyteen sen enempää kantaa ottamatta hurjaa, että ensin tulee 18 850,85 euroa normisettiä; eli lapsilisät, äitiyspäivärahat ja vanhempainrahat sekä kotihoidontuet. Suuri osa pulliaisista kärvistelee noilla eteenpäin. Nöyrimmät sitten hakevat asumistuet päälle.
Mutta että jatkoksi toimeentulotukea kolmekymmentäkuusi tonttua ja risat - ei mene jakeluun. Parikymmentä tuhatta vuodessa ja kahdeksan vuotta sitten. Millaisilla papereilla saa tuollaisia summia ulos fattasta? Vai pitääkö ne paperit nimenomaan hukata saadakseen?
No ei kai tosissaan, mieluumminn teen kuitenkin töitä ja pyrin elättämään itseni ja perheeni. Hieman vaan huolestuttaa, kun oma verokertymä ei riitä edes vuotta pyörittämään tuollaista esimerkkitaloutta - ei millään. Onneksi Vanhanen lupasi nostaa veroja.
--
Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen - J.K. Paasikivi

MMA

Quote from: tgr on 03.06.2009, 20:30:27
Hieman vaan huolestuttaa, kun oma verokertymä ei riitä edes vuotta pyörittämään tuollaista esimerkkitaloutta - ei millään. Onneksi Vanhanen lupasi nostaa veroja.

Jollain ne valtion rahat pitää saada loppumaan. Mielummin niin, että olemassa oleville turvapaikanhakijoille maksetaan tuon verran, kuin että tänne otettaisiin 10 kertaa enemmän porukkaa, ja summa jaettaisiin heille tasan. Tuokin määrä olisi enemmän kuin monessa muussa Euroopan maassa turvapaikanhakija voi saada.

Ainoa tapa (nykysuomessa) saada varsinaistentm maahanmuuttajien virta loppumaan on ajaa Suomen valtio vararikkoon. Suomalaiset ovat valitettavasti niin hyvässä maineessa maailmalla, että saadaan vielä valitettavan paljon velkarahaa ulkomailta. Mutta kun velkaa on tarpeeksi ja rahat on loppu, palvelut on ajettu alas, niin siinä vaiheessa meillä alkaa olemaan toivoa. Ruotsin kohtaloksi on muodostunut se että heillä on oikeasti paljon rahaa. Tai ainakin sitä on ollut paljon.

Olisin kenties itse toiminut etiopialaisena naisena juuri samalla tavalla, joten en häntä tässä tapauksessa olisi eettisesti tuomitsemassa.

NuivaBlondi

Hemmetin hyvä teksti ja täyttä asiaa Pietilältä.

Sattui vielä sopivasti, että olen nyt tapellut puoli vuotta kelan kanssa "liikatuloista" ja opintotukia olisi maksettava takaisin. Taistelu kelan byrokraatteja vastaan jatkuu vaikka muumitusprosentti on 100.
Nuiva, nuivempi, nuivin.

mietiskelijä

Niinpä! Mitä enemmän näkee ja kuulee, sitä enemmän ottaa pannuun! Suomalaisena korkeakouluopiskelijana sitä tuntee olevansa täysin syrjitty omassa maassaan.. Meinaa usko loppua tätä "oikeusvaltiota" kohtaan. Sehän on vitsi!!! Pakolaiset pyörii omassa kultapossusarjassaan, kaikessa, myös koulussa. Olen läheltä seurannut myös muuten kuin pakolaisena suomeen tulleen opiskeluja. Hän tekee niinkuin suurin osa pääkaupunkiseudun suomalaisista opiskelijoista: kovasti töitä selvitäkseen opiskelujen lisäksi. Mitäs tekee pakolaisopiskelija opiskelijavaimonsa kanssa ja lapsensa kanssa? Ei tunnu ainakaan rahasta olevan pulaa, huonekalujakin (siis omien puheidensa mukaan) vaihdetaan kuulemma puolen vuoden välein. Ja jos arvosanat ei miellytä, niin sitten kirjoitellaan sähköposteja opettajalle ja syytetään rasistiksi. Jos ei pääse omasta mielestään tarpeeksi pian hammaslääkäriin tai lääkäriin, niin siitäkin kannellaan ja se on rasismia... ja samaa logiikkaa käytetään kaikkeen. (ja tätä kaikkea hän mainostaa ja valittaa kaikille jotka kuuntelevat)

Ja todellakin, sen yhden mukaan täytyy tehdä, jolla on "erilainen" kulttuuri. Eli, jos on jotain luokan juttuja, niin kaikki täytyy olla alkoholittomia juttuja, jotta hänkin voi osallistua ja "kaikki täytyy ottaa huomioon". Lisäksi hän häiritsee koko muuta luokkaa ryntäilemällä vähän väliä luokasta puhelemaan sukulaisten kanssa tai rukoustauolle. Ja olen ymmärtänyt, että muijalle tulee turpaan kotona, mutta heidän tapauksessaan sekinhän on vain "kulttuuria".


Vielä työläinen

Ettekö te pahvit nyt ymmärrä! Nämä ovat moniosaajia! Tässä näytetään toteen se tosiasia, että moniosaajat todella rikastavat, kylläkin itseään.

Heiltä opitaan hienot kikat tumputtaa sossua, eikä takaisin tarvitse maksella. Tämähän on sitä oppia, mitä kaikki köyhät tarvitsevat. Eläköön moniosaaja-rikastuttajat!

skrabb

Quote from: Julkkikset on 04.06.2009, 08:58:19
Olen aivan ihmeissäni! A.-P. Pietilä on tullut järkiinsä tässä asiassa.

A.-P. Pietilä on kunnostautunut aiemminkin:


http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Kolumnit/Maahanmuuttajilta-suljetut-kylat

Maahanmuuttajilta suljetut kylät
24.02.2009 15:25

Harva suomalainen arvostelee maahanmuuttoa rasistisin perustein. Rasismi on yleisempää Somaliassa, Irakissa, Kiinassa, Aasiassa tai Intiassa, jossa ihmiset luokitellaan kasteihin uskonnon, heimon, klaanin, perheen, syntyperän tai ihonvärin perusteella.

Suomalaiset keskustelevat maahanmuutossa pääosin sosiaaliturvan hyväksikäytön ja yleisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Onko oikein, että suomalainen työtön seisoo leipäjonossa ja maahanmuuttaja ottaa avustukset ja asunnon automaattisesti? Siitä tässä on kysymys.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (rkp.) leimaa kevein perustein maahanmuutosta keskustelevat. Hän kuitenkin unohtaa oman puolueensa historian. Suomenruotsalaiset torjuivat maailmansodan jalkoihin jääneet karjalaispakolaiset, siis syntyperäiset suomalaiset. Thorsin puolue ei halunnut sotapakolaisia takapihoilleen, koska karjalainen kulttuuri ja suomen kieli olisivat kaventaneet suomenruotsalaisuuden hegemoniaa. Tänään Thorsin puolue ottaa vastaan maahanmuuttajia, jotka tullessaan tekevät suomenruotsalaisista kunnista monikulttuurisia. Tämä tukee ruotsin kielen vähemmistöasemaa.

Maahanmuuttajien kotouttamiseen kuuluu avoin keskustelu elintasopakolaisuuden ja sotapakolaisuuden suhteesta. Köyhyys ei ole peruste turvapaikalle, mutta sota ja sorto ovat. Toisen maan sosiaaliturvan kalastelu ei ole oikeutettua, vaan jokaisen on tehtävä työtä oman maansa puolesta. Maahanmuutto on myös kasvavaa liiketoimintaan rikollisille ja maahanmuuttoviranomaisille. Yhä useampi suomalainen ottaa elantonsa siitä, että Suomeen perustetaan uusia maahanmuuttokeskuksia.

Maahanmuuttajien osalta on puhuttava sosiaalietuuksien jakamisesta samalla tavalla kuin siitä, saako syntyperäinen suomalainen lapsilisää, asumistukea tai työttömyysturvaa. Puhe maahanmuutosta ei ole rasismia vaan isänmaallisuutta.

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Dark Serenity

Hemmetin hyvä kirjoitus tuo Omat lait ulkomaalaisille.

Ja 100% asiaa, mikä on suoraansanoen tolkuttoman harvinaista nykyajan kommunistipropagandalehdistössä.
Murmur

Motor City Contexti

Mamuilla on jo valitettavasti omat lait käytössä, eivätkä niistä luovu. Ei Suomen lailla ole minkäänlaisa vaikutusta vaikka näihin jotka tulivat sieltä Tsetseniasta sen enenpää kuin Somaleihin tai vaikkapa näiden kiinalaisravintoloiden "työehtosopimuksiin" tai pimeisiin palkkoihin. Jos ihmiset ovat eläneet yhteiskunnassa jossa verovilppi palkitaan niskalaukauksella .Ehdollinen 2 vuodentuomio tai vaikka kiinteä ,ei mitään pelotevaikutusta

HaH

A-P Pietilä sanoo

Quote
Kun pankkien ja eläkevakuutusten tuotot ovat uhattuina, eduskunta säätää yötä myöden taannehtivia pikalakeja.

Onko, tai onko ollut, muka näin?

Viime laman aikaan Pietilä oli lynkkaamassa pankkimiehiä, ja levitti disinformaatiota kuin paraskin punikki (mitä toki onkin). Ettei vaan olisi sama valhe-nauha jäänyt miehellä soimaan...
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

Antti Tulonen

http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Kolumnit/Maahanmuuttajat-nuoret-miehet-ja-pappi

"Äänestimme maahanmuuttovaaleissa viime sunnuntaina. EU-vaalien ainoa ja todellinen keskustelunaihe oli maahanmuuttopolitiikka, vaikka siitä eivät puhuneet muut kuin Timo Soini. Kokoomuksen ehdokkaat eivät uskaltaneet avata suutaan maahanmuuton ongelmista ja se rokotti puolueen kannatusta. Vaikeneminen ei ole kultaa, kun oma koti kullan kallis ja isänmaan asiaksi koetut kysymykset ovat äänestäjien mielissä. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) yritti pelastaa hallituspuolueiden tilanteen pari päivää vaalien alla lupaamalla, että laittomaan turvapaikanhakemiseen ja maahanmuuttajien valehteluun puututaan, joskus syksyllä."

(jatkuu linkissä)