News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Mistä Ruotsin neutraaliuspyrkimyksissä on kyse?

Started by Kauhea Ihmismäinen Otus, 03.12.2012, 09:44:44

Previous topic - Next topic

Kauhea Ihmismäinen Otus

Quote
Kotimaa24
Ruotsalaiskoulujen joulukirkoista on kielletty uskonnollisuus. Kun koulujen on perinteisesti ajateltu olevan poliittisesti sitoutumattomia, ne ovat Ruotsissa muuttuneet neutraaleiksi myös uskontojen suhteen. Lisäksi lapsille leluja valmistavat ruotsalaisyritykset ovat saaneet viime aikoina julkisuutta sukupuolineutraaleiksi kutsutuilla lelukatalogeillaan. Kotimaa24 kysyi, mikä neutraaleja lähestymistapoja yhdistää.

Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian dosentin Kristian Klockarsin mukaan yhteinen piirre liittyy moninaisuuden ja ihmisoikeuksien tunnustamiseen.

– Ajatus on, että esimerkiksi joulunvietto kuuluu kaikille eikä ole yhden uskonnon tai kulttuurisen valtavirran yksinomaisuutta. On monenlaisia tulkintoja joulusta. Esimerkiksi itselleni se ei mitenkään liity uskontoon vaikka tiedän, että monille nimenomaan näin on. Ajatus sukupuolten moninaisuudesta ja sukupuolineutraaleista leluista perustuu samaan moninaisuuden ja ihmisoikeuksien tunnustamiseen, Klockars sanoo.

Hän hahmottaa lasten kasvatuksessa ja koulutuksessa ilmenevän neutraaliuspyrkimyksen taustalle länsimaisen ihmisoikeusperinteen ja tieteellisen tutkimuksen, jossa on osoitettu ihmisten olevan erilaisia ja riippuvaisia ympäröivän yhteiskunnan tuesta ja tunnustuksesta.

– Tunnustaminen on keskeistä ihmisen hyvinvoinnin kannalta, sen vastakohtana voidaan sanoa olevan sorto.
...
Ihmisten erilaisuutta ei Klockarsin mukaan vain suvaita vaan se tunnustetaan tärkeäksi osaksi kokonaiskulttuuria.

On ymmärrettävää, etteivät kaikki ole samaa mieltä tämän kulttuuripiirteen hyvyydestä. Itse ajattelen, että sen tapa tunnusta yksilöllisyys ja ihmisoikeudet on kaikista kulttuureista vähiten sortava ja sillä tavalla ehdottomasti kannatettavaa.
(Lihavoinnit omia)
Pienetureiällinen lesbotransnainen

Kauhea Ihmismäinen Otus

#1
Tyypillistä relativistista hömpänpömppää, joka ei ota sitä todellisuutta huomioon.  Kunnon tuuliajelehtimista uppoavalla lautalla. Harmi että se lautta on meneossa sinne syvää vettä päin. :facepalm:

EDIT: Länsimaihin tarvittaisiin toinen "valaistuksen" aika: Nyky-yhteiskunnassa melkein kaikkialle pestiytyneen relativismin ja postmodernismin synkät puolet (varsinkin eettisissä kysymyksissä) on tuotava esiin ja niiden epäjohdonmukaisuudet paljastettava.
Pienetureiällinen lesbotransnainen

Jouko

Mitä muuta tämä on kuin akateemisen ja poliittisen eliitin pyrkimystä osoittaa "edistyksellisyyttään" ja aivan valtavaa suvaitsevaisuuttaan. Ja tietenkään se ei kohdistu edelleenkään etnisiin vähemmistöhin vaan taas kyykytetään kantaväestöä. Ainakaan islamilaisia ei saada tähän edistyksellisyyteen mukaan.

Ihmetyttää vain että liike-elämä Ruotsissa on lähtenyt samaan hulluuteen mukaan. Onko se jo niin pitkällä siellä?
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

normi

Käytännössä pyritään kieltämään tietynlaista ajattelua jaa blokkaaman toisten uskoa jne. ja neutraaliuspyrkimyshän itsessään on suoraan erilaisuuden vastaisuutta. Jos on neutraali, niin ei ole musta eikä valkoinen vaan keskiverto. Jotenkin nurnkurisesti muka kannatetaan erilaisuutta ja moniarvoisuutta, mutta sitten pyritään tasapäistämiseen. Suvistiedostajat varmaan leikkaisivat kantispojilta munat pois jos vain saisivat siihen luvan.
Impossible situations can become possible miracles

Rafael K.

Jim Kalb on kirjoittanut vapaamielisyyden tyranniasta, saatavilla myös täyspitkänä teoksena:
http://turnabout.ath.cx:8000/node/25
QuotePolitics today is radically secularist and antiparticularist. It aims to dissolve what is left of traditional society and construct a universal form of human association that will constitute a technically rational system for the equal satisfaction of desire. Religion is to be banished from public life, ethnic and gender distinctions abolished, and a worldwide order established, based on world markets and trans-national bureaucracies, that is to override local differences in the name of human rights, international economic development, and collective security.

Noissa kirjoituksissa aika hyvin ilmenee, miten suvaitsevaisto eli hallitseva luokka näkee todellisuuden. Kyse on nimenomaan kokonaisesta maailmankatsomuksesta, joka etenee melko loogisesti lähtökohdista johtopäätöksiin, jotka tietysti muuttuvat ajan myötä absurdimmeiksi, koska kehitys kehittyy. Tiivistettynä se menee niin, että todellisuutta ei oikeastaan ole, mutta on havaittavissa joitakin sinne tänne törmäileviä tahtoja, jotka kuvittelevat olevansa vapaita. Vapauden illuusio tuntuu olevan tärkeä ihmisille, joten heidät on saatava tasa-arvoisiksi, jotta kukaan ei alistaisi toista. Hyvää tai huonoa ei ole, kaikkien tahto on yhtä arvokas, paitsi jos se tahtoo väittää, että jokin on oikeasti hyvää tai huonoa.

Liike-elämä on tässä mukana, koska se on liikaa kiinni päivittäisessä rutiinissa luodakseen vaihtoehtoisen maailmankatsomuksen. Liike-elämä on nykyään kuitenkin useimmiten samanlaista byrokratiaa kuin hallinnon toiminta.

SimoMäkelä

#5
QuoteAjatus sukupuolten moninaisuudesta ja sukupuolineutraaleista leluista perustuu samaan moninaisuuden ja ihmisoikeuksien tunnustamiseen, Klockars sanoo.
 

Minusta tuo neutraalisuuteen pyrkiminen on erilaisuuden häivyttämistä...suoranaista erilaisuuden kieltämistä. Monikultturistinen näkemys moninaisuudesta ja ihmisoikeuksien tunnustamisesta vie kohti ankeutta ja ilottomuutta.

Ihmisoikeuksien, erilaisuuden ja kaikkinaisen moninaisuuden tosi tunnustaminen ei voi johtaa moiseen harmauteen ja flegmaatisuuteen.

Kuinka kukaan voi koskaan tällaisen jälkeen innostua ja motivoitua kannustamaan monikulttuurisuutta, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia jne?