Miten ratkaista yksilön ja yhteisön väliset ristiriidat?

[Jouko Piho]

Ihmiset kaipaavat yhteyttä toisiin ihmisiin ja sen myötä myös yhtenäisyyttä eli uskoa samoihin asioihin ja kaikinpuolista samanmielisyyttä. On toki erakkosielujakin, mutta he ovat poikkeuksia.

Mutta kun jossakin tietyssä yhteisössä aletaan penätä liiankin innokkaasti yhteisen ajattelun ja yhteisten sääntöjen noudattamisen perään, tulee pian tilanne, että jotkut ihmiset kokevat yksimielisyysvaatimukset liian painostavina, varsinkin jos he kokevat olevansa jostakin asiasta tai kenties useimmista kysymyksistä perustellusti eri mieltä.

Tällöin tulee helposti eroja ja irtiottoja. Mutta kun uusi samanmielisten joukko on toiminut jonkin aikaa, kaikki alkaa alusta uudelleen.

Yhtenäisyys ja yksimielisyys ovat varmaan periaatteessa hyviä asioita. Meidän vajavaisten ihmisten maailmassa näyttää kuitenkin siltä, että useimmiten liiallinen samanmielisyyden vaatimus on tukahduttavaa ja kehitystä estävää. Tulee lähinnä mieleen erilaiset diktatuurit sekä myös hyvin ahtaat uskonnolliset ryhmät.

Toisaalta voimakas yhteisöllisyys ja luja tunne samaan joukkoon kuulumisesta voi olla paljon voimia antava innoituksen lähde sekä myös tarvittava liima, että porukka pysyy ylipäätään kasassa.

Mutta miten selvitä tiiviistä yhteydestä ilman että se tukehduttaa yksilöllisyyttä? Ja miten voi olla pää pystyssä oma itsensä, jos joukkopaine syleilee ihmisen oman ajattelun lähes kuoliaaksi?

Luulen, että tähän yksilön ja yhteisön suhteiden perusongelmaan ei löydy ratkaisua tässä maailmassa. Me joudumme jatkuvasti painimaan näiden ristiriitojen kanssa.

Tulevassa maailmassa tämä asia on ratkaistu.