News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Reviirikäyttäytyminen ihmisillä ja eläimillä.

Started by kriittinen_ajattelija, 28.10.2014, 20:01:09

Previous topic - Next topic

kriittinen_ajattelija

QuoteReviiri eli pesimispiiri on lintujen sekä joidenkin nisäkkäiden ja kalojen elinpiiri. Usein kyseessä on lisääntymisreviiri, jolle monet eläimet asettuvat lisääntymiskauden ajaksi Varsinkin lisääntymiskauden aikana ne puolustavat reviiriä eivätkä anna saman lajin yksilöiden tunkeutua. Monet nisäkkäät merkitsevät reviirin virtsalla tai muilla hajumerkinnöillä, linnut laululla ja värikuvioilla. Yhdyskunta- ja laumaeläimillä on vastaavanlaisia yhteisreviireitä, joita ne puolustavat muiden eläimien muodostamia joukkoja vastaan. Muun muassa koira on laumaeläin ja jättää virtsallaan merkkinsä, joita muut koirat eli lauman kumppanit haistelevat. Myös monissa yhdyskunnissa, esimerkiksi pääskysten keskuudessa, on yksilöillä omat pienet alueensa, jonne muilla saman lajin edustajilla ei ole menemistä. Reviirikäyttäytymisen merkitys evoluution kannalta on siinä, että vain ne yksilöt joilla on oma reviiri pääsevät lisääntymään. Monilla pienillä nisäkkäillä sellaiset naaraat, joilla ei ole omaa reviiriä, eivät saavuta sukukypsyyttä.

Lisääntymisreviirin lisäksi lajeilla voi olla yöpymis-, soidin-, ruokailu- ja talvehtimisreviireitä. Myös ihmisen monet toiminnot pohjautuvat reviirikäyttäytymiseen, muun muassa kotirauha.
http://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4inten_k%C3%A4ytt%C3%A4ytyminen

QuoteNetin ihmekeksintö toimii: rajaa lattialle ympyrä ja kissa menee siihen – helsinkiläiskissa testasi, eläinlääkäri vahvistaa. Internet on tehnyt löydön, nimittäin taianomaiset kissaympyrät.

Verkossa on viime viikkoina jaettu kuvia ja videoita kissojen omistajista, jotka piirtävät tai rajaavat asumuksensa lattiaan ympyrän. Välineenä on käytetty niin sähköjohtoa, teippiä kuin muovisia pikku-ukkojakin.

Teoriana on, että ohikulkeva kissa ei voi vastustaa tällaista ympyrää, vaan sen on suorastaan pakko vallata se omaan käyttöönsä: "Tämä ympyrä on minun!"

--------->

(http://hs11.snstatic.fi/webkuva/taysi/630/1305891834638?ts=135)
Kysyimme kissojen asiantuntijoilta, onko asialle kissatieteellistä selitystä, vai onko kyseessä vain sattuma.

Miksi kissa haluaa mennä lattiassa olevan ringin, neliön tai muun tilan keskelle, eläinlääkäri Suvi Pohjola-Stenroos?

"Kissalla on luontainen taipumus omia selvästi rajattuja territorioita. Monen kissan taloudessa kissoilla on myös näkymättömiä reviirien rajoja, mutta kissa merkitsee reviiriään varmuuden vuoksi, vaikka se ei kilpailisikaan samasta tilasta muiden kissojen kanssa. Siksi kissa merkitsee puskemalla ihmisetkin joka päivä."
------>

Onko kissakehän valtaamisessa sama idea kuin tyhjään pahvilaatikkoon menemisessä?

"Pahvilaatikkoon meneminenkin on oman tilan hakemista. Lattialla oleva kehä kiinnostaa, koska kissa on utelias ja haluaa ottaa selvästi rajatun tilan omakseen. Se on niille sisäänrakennettu mekanismi."
http://nyt.fi/a1305891825534?ref=tf_iHSisboksi630-a&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage&jako=e359215200520969252157cc13beb46a

QuotePERUSSUOMALAISET julkaisi torstaina Taloustutkimus Oy:n tekemän kyselyn, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä maahanmuuttopolitiikasta.
KAIKISTA vastaajista 51 prosenttia pitää nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa joko hieman tai aivan liian löysänä.
Sopivana sitä pitää 32 prosenttia vastaajista.
Yhteensä 16 prosenttia pitää sitä hieman tai aivan liian tiukkana.
Miehet ovat kriittisempiä kuin naiset ja työikäiset kriittisempiä kuin eläkeläiset ja opiskelijat.
Ammatti ja asema heijastuvat asenteissa voimakkaammin.
KAIKKEIN kriittisimpiä maahanmuuttoa kohtaan ovat maanviljelijät.
Heistä 89 prosenttia pitää Suomen maahanmuuttopolitiikkaa joko hieman tai aivan liian löyhänä.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/jussi_hallaaho_lakkauttaisi_schengenin_sopimuksen_6865632.html

-Mielestäni reviirikäyttäytyminen ja sisäänrakennetut reviirimekanismit niin ihmisillä kuin eläimillä on ihan mielenkiintoisia, siten tähän ketjuun pohdintaa ja tuoreita tuon hesarin kaltaisia uutisia liittyen noihin mekanismeihin. Esim. pohjimmiltaan jotkut jengiläiset ja koiralaumat jossain suurkaupungeissa toimii hyvin samalla tavalla, koirat merkkaa reviirinsä rajat virtsalla siinä missä jengiläiset grafiteilla, ja valtioittenkin rajat usein perustuu siihen enemmän tai vähemmän vähän suuremmassa mittakaavassa.

Mikä on mielestäsi sopiva reviirin koko yhdelle ihmiselle/hänen läheisilleen?



Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Marius

Yleisesti kaiketi tiedetään/myönnetään että ihmisen ns. turvareviiri on noin yksi metri: sitä lähemmäs tuleva viimeistään aiheuttaa "hälytyksen", positiivisen tai negatiivisen.

Suomalaisella tuo turvareviiri lienee vähintään kilometrin, harvaan asutuilla seuduilla turvareviiri voi jatkua loputtomiin,
kunnes löytyy se naapuri.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Golimar

Quote from: kriittinen_ajattelija on 28.10.2014, 20:01:09

Mikä on mielestäsi sopiva reviirin koko yhdelle ihmiselle/hänen läheisilleen?

Reviirin sopiva koko riippuu elintavoista, metsästäjäkeräilijöillä reviirin tulee olla paljon suurempi kuin nomadeilla jotka taasen tarvitsevat huomattavasti suuremman reviirin kuin maanviljelijät ja urbanisoituneet ihmiset tulevat toimeen mitättömän pienillä reviireillä mutta kun näitä erikokoisiin reviireihin sopeutuneita kädellisiä sekoitetaan samoille alueille niin konflikteja seuraa vääjäämättömästi.

Mehud

Somalien reviiri on hieman laajempi kuin muilla, mutta rajoittuu vain yhteiskuntiin joilla on varaa heidät elättää. Somalien reviiri leviää heti, jos jossain vähänkin pilkahtaa uutta hyvinvointia, minkä voi taas vallata reviirikseen. Somalit ovat valitettavan reviiriuskollisia.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Marius

Ihmisen turvareviiri, maailmanlaajuisesti, on siis noin yksi metri kehosta suuntaansa, mutta ei sattumalta:

Ihmisen käsi on n. vajaan metrin mittainen ja ihmisen äärimmäisin reviiri on taskussa oleva lompakko.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

nollatoleranssi

Selväähän on, ettei nykyisessä maailmassa mikään "vapaa liikkuvuus" toimi. Tähän ovat syynä eri maiden erilaiset olosuhteet ja elintasot.

Jos ajatellaan maiden elintasojen olevan suunnilleen samaa tasoa, niin silloin vapaa liikkuvuus ei ole huono juttu. Tuo sääntö pätee esim. Pohjoismaissa. Ihmiset eivät väkipakolla tai paremman elintason perässä muuta toiseen maahan, jos siihen ei ole jotakin hyvää syytä.

Niissä maissa, joissa elintasokuilu on liian eri tasoa, niin vapaa liikkuvuus tuottaa pelkästään ongelmia. Työvoima ei ole tarpeeksi kouluttautunutta ja jos kyseisestä maasta lähtee se kouluttautunut työvoima pois, niin eihän sinne jää ketään joka saisi pyöritettyä maata pystyssä. Paitsi tietysti länsimainen avustusväki- ja järjestöt.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

kriittinen_ajattelija

Itselläni on muodostunut teoria siitä että ihminen on sitä nuivempi mitä suurempi ns. reviiri hänellä on ja sitä suvaitsevaisempi mitä pienempi reviiri hänellä on.

Esim. Jos asuu jossain solukämpässä, inttituvassa, kerrostaloyksiössä ym. niin sitä nyt vaan on pakko suvaita kaiken maailman paskapäitä - koska jatkuvassa "riidoissa" oleminen on väsyttävää. Joutuu myös ottamaan huomioon muitten tarpeet, ei saa meluta kymmenen jälkeen ja on koko ajan vähän tuolleen varpaillaan ettei vaan suututa ketään, tuohon kun kasvaa niin pian vie suvaitsevaisuuden myös oman kämpän ulkopuolelle, on sellainen alistuvainen ja välinpitämätön erilaisuutta kohtaan- koska on ns. suvakkimoodissa.

Jos taas asuu esim. omakotitalossa ja oma piha on tyyliin 500m x 500m ja siellä pihalla voi vaikka alasti lähtä haulikon kanssa pyydystämään oravia, ja kukaan ulkopuolinenhan  ei hänen pihalleen tule tai ei kunnian kukko laula, silloin hän on ns. isäntä-moodissa ja hän ei luultavasti ota mitään paskaa vastaan kotinsa ulkopuolellakaan eikä ala mitään häiriköitä suvaitsemaan, on vähän niinkuin viitasaaren metsien Teuvo Hakkarainen joka on tottunut olemaan isäntä omalla maallaan, ja siten lähes välinpitämätön yleistä poliittista korrektiutta kohtaan.

Uskon että äänestyskäyttäytyminen tukee teoriaani, mitä pienempi reviiri ihmisillä on sitä enemmmin ne äänestää vihervasemmistoa esim. jotkut Helsingin kerrostalolähiöt ja mitä suurempi reviiri ihmisille on niin sitä todnäköisemmin hän äänestää ns. konservatiivisia ja nuivia esim. kepu-persut. Maanviljelijät on kaikkein nuivimpia ja uskon että se johtuu nimenomaan heidän suuresta reviiristä, ei siitä että he viljelee maata niinkään.

Jokaisella suomalaisella olisi hyvä olla kohtuu iso "reviiri" itselleen ja perhelleen, mikä takaa sen että ihmisten luontaiset ja geneettiset maanpuolustusvietit pääsee aktivoitumaan. Miksi joku kerrostalolähiössä vuokralla elävä esim. haluaisi puolustaa tai välittäisi isänmaasta, kun eihän hän mitään maata omista.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Marius

Eli; mitä vähemmän on reviiriä, sitä valmiimpi on siitä luopumaan?

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Sakari

Ei reviirin koko selitä yltiösuvaitsevaisuutta. Laumakäyttäytyminen ja tyhmyys selittää yltiösuvaitsevaisuutta paremmin, sekä joukossa muutama oikeasti paha yksilö lietsomassa joukkotyhmyyttä.
Ooh lalaa...