Onko hallitus unohtanut omat lapsi- ja nuorisopolitiikan periaatteensa??

[Marko Parkkola]

Tiedote
14.8.2012
Julkaisuvapaa

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet: Onko hallitus unohtanut omat lapsi- ja nuorisopolitiikan periaatteensa perusopetuksen tuntijaosta päättäessään?
Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa tärkeimmiksi tavoitteiksi on asetettu arjen hallinta, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Hallituksen päättämä perusopetuksen uusi tuntijako ei kuitenkaan lisää esimerkiksi kotitalouden opetusta, vaikka kotitaloustunneilta nuoret saavat tärkeitä oppeja arkeen. Kotitalous on myös perinteisesti oppilaiden keskuudessa hyvin suosittu aine ja epäselväksi jääkin onko hallitus kuullut riittävästi oppilaiden näkemyksiä tuntijaosta päättäessään.

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Ritva Elomaa, Kimmo Kivelä ja Mika Niikko kiittelevät liikunnan tuntimäärän lisäämistä, mutta ehdottavat, että perusopetuksessa varattaisiin lisää tunteja arjen hallintataitojen oppimiseksi. Kotitaloustunteja voisi harkita tarjottavan jo ennen 7. luokkaa, sillä arjen taitoja voi hyvin harjoitella aiemminkin.

– Kaikki lapset eivät saa yhtä hyviä eväitä elämään ja koulu onkin yksi tärkeimmistä paikoista, joissa arkirutiineja ja terveellisiä elämäntapoja voidaan oppia, toteaa Elomaa. Kotitalouden ja terveystiedon tunneilta tietoja voi kulkea oppilaiden mukana kotiinkin, arvelee Elomaa.

Sivistysvaliokunnan jäsenet keskittyisivät toisen kotimaisen kielen aikaistamisen sijaan kielitaidon monipuolistamiseen. Kansainvälistyvässä maailmassa kielitaito on erittäin tärkeää ja pakkoruotsista luopumalla tehtäisiin tilaa muiden kielten opiskelulle.

–Kahden vieraan kielen opiskelu on aikamoinen urakka monelle koululaiselle ja pakkoruotsi poistamalla oppilaat saisivat mahdollisuuden valita heitä kiinnostavan kielen, tiivistää Elomaa.

Sivistysvaliokunnan jäsenet kritikoivat uskonnon opetuksen vähentämistä.

– Uskonnon opetuksen vähentäminen on arvokasvatuksen vähentämistä ja se heikentää merkittävästi opettajan mahdollisuuksia paneutua elämän kiperiin kysymyksiin yhdessä murrosikää lähestyvien oppilaiden kanssa, kiteyttää Niikko. Uskonnon opettamisessa on kyse arvovaikuttamisesta ja harvinaisesta tilaisuudesta keskustella elämän tärkeistä valinnoista yhdessä murrosikäisten kanssa, lisää Niikko.

– Uskontojen tunteminen on kulttuurisesti tärkeää, toteaa Kivelä. Myös kansainvälistyvä elämäntapa asettaa uskonnon opetuksen entistä tärkeämpään asemaan. Äärimmäiset näkemykset uskonnoissa eivät ole hyvästä ja niiden lietsomista voidaan estää oman uskonnon tuntemusta lisäämällä, jatkaa Kivelä.

Lisätietoja:

Ritva Elomaa
puh. (09) 432 3022

Kimmo Kivelä
puh. (09) 432 3075

Mika Niikko
puh. (09) 432 3129

[Supernuiva]

Julkisen sektorin velkaantuminen vaatii tekemään säästöjä myös kouluissa.

Toki oppituntien määrä hiukan on arvokysymys, mitkä oppiaineet antavat parhaimman hyödyn tulevaisuuden yhteiskunnalle. Onko esimerkiksi aivan varmaa, että liikunta on hyödyllisempää kuin yhteiskuntaoppi? Koululaiset voivat jopa suhtautua liikuntaan tulevaisuudessa koulun jälkeen kielteisesti, jos se on koulussa pakkopullaa. Ilman pakon tunnetta liikunta olisi varmasti tulevaisuudessa suositumpaa niiden koululaisten parissa, jotka suhtautuivat liikuntaan koulussa vastenmielisesti.

Liikuntaan törmää myös vapaa-aikana, väistämättä, mutta yhteiskuntaopin kaikkeen sisältöön ei törmää! Elämää on myös koulun ulkopuolella, koulua käydään myös käsitykseni mukaan ensisijaisesti koulun ulkopuolista maailmaa varten.

Voidaan siis olettaa, että politiikkaan hakeutuu sellaisia ihmisiä, jotka olivat hyviä koululiikunnassa. Entisillä urheilijoilla on nimittäin hyvä edustus eduskunnassa! Entä, jos nörtit hakeutuisivat politiikkaan ja tulisivat valituiksi, mitkä oppiaineet saisivat silloin lisää tunteja?

Jokainen voi varmasti muistaa omalta kouluajaltaan oppitunteihin liittyvää sisällön puutetta. Tuntimäärää ratkaisevampaa on oppitunnin sisältö. Pakolla kaadettu ei yleensä tartu murrosikäisten päähän.

Uskontotunneissa oli paljon tyhjänpäiväistä höttöä, eivätkä kaikki koululaiset siedä uskontotunteja. Meno tunneilla on usein hyvin levoton. Lisäksi on pidettävä mielessä, että ei ev-lut. lapset eivät opiskele samassa ryhmässä muiden uskontokuntien edustajien kanssa, jos heidän huoltajansa niin haluaa. Uskonnon opetus siis erottaa koululaisia toisistaan ja jakaa heidät erilaisiin ryhmiin!

Henkilökohtainen näkemykseni on se, että uskonnon opetus olisi muutettava sellaiseksi, että kaikki koululaiset olisivat samoilla tunneilla, heidän uskontokunnastaan riippumatta.

Uskonnon opetuksen opettajien tausta myös vaihtelee ja se heijastuu opetukseen. Tietyt opettajat pitävät paremminkin hartaustunteja, eivätkä niinkään uskontotunteja.

Kotitaloustuntien määrää voi myös vähentää, ilman että se vaikuttaa mitenkään ihmisten valmiuksiin laittaa ruokaa tai huoltaa ja siivota kotiaan. Kuunnelkaa, kun uusavuttomat puhuvat, vaikka heille on tarjottu tuleviin tuntimääriin verrattuna "pitkä" kotitalouden oppimäärä koulussa. Kotitaloustunnin hinta on myös korkeampi kuin luokkahuoneopetuksen.