News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2012-07-11 MTV3: Yhä useampi ulkomaalaistaustainen pyrkii kuntapolitiikkaan

Started by Iloveallpeople, 11.07.2012, 19:34:35

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteYhä useampi ulkomaalaistaustainen pyrkii kuntapolitiikkaan

Ulkomaalaistaustaisten ehdokkaiden osuus nousee huomattavasti syksyn kunnallisvaaleissa neljän vuoden takaisesta, arvioivat eduskuntapuolueiden puoluesihteerit.

Tämän arvellaan johtuvan muun muassa maahanmuuttajaväestön tasaisesta kasvusta sekä heihin viime vuosina kohdistuneesta kriittisestä keskustelusta.

Neljä vuotta sitten kunnallisvaaleissa ulkomaalaistaustaisia eli äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvia ehdokkaita oli alle 1,5 prosenttia kaikista ehdokkaista. Tilastokeskuksen mukaan eniten heitä oli tuolloin SDP:n listoilla. Perässä tulivat kokoomus ja keskusta.

Tällä kertaa esimerkiksi kokoomuksella ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita on nyt jo sen verran kuin neljä vuotta sitten. Ulkomaalaistaustaisten ehdokkaiden haalimiseen on aktivoitunut erityisesti vasemmistoliitto.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka kertoo maahanmuuttajien ottaneen suoraa yhteyttä puolueeseen.

– Kynnys on ollut jostakin syystä korkea, mutta nyt se tuntuu madaltuneen. On tullut suoraan kyselyitä, että voisiko päästä ehdokkaaksi, sanoo Puhakka

Haasteet suomalaisyhteiskunnassa sysäävät vaikuttamaan

Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas Saido Mohammed sanoo Suomessa elämisen tuoneen perspektiiviä politikointiin.

– Moni maahanmuuttaja on kokenut elämässään Suomessa asumiseen ja kouluttautumiseen liittyviä haasteita. Jos maahanmuuttaja on poliitikko ja vie sitä kautta asioita eteenpäin, on hänellä konkreettisia kokemuksia, joiden kautta hän pystyy tuomaan näkökulmia.

Perussuomalaiset eivät osanneet arvioida ulkomaalaisten ehdokkaiden osuutta tulevissa kunnallisvaaleissa.

MTV3
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

nuiv-or

Kunnallisvaalit 2008
Valitut ehdokkaat Kotka
   
EhdokasVertauslukuÄänet
van Wonterghem Freddy702,667199

http://192.49.229.35/K2008/s/valitut/kotkaval.htm

crissaegrim

Quote– Moni maahanmuuttaja on kokenut elämässään Suomessa asumiseen ja kouluttautumiseen liittyviä haasteita. Jos maahanmuuttaja on poliitikko ja vie sitä kautta asioita eteenpäin, on hänellä konkreettisia kokemuksia, joiden kautta hän pystyy tuomaan näkökulmia.

Se vain on niin, että nuo "konkreettiset kokemukset" eivät ole yhtä validi peruste aatteille ja mielipiteille. Muutenhan käytännössä esim. rasismi olisi rationaalinen ja hyväksytty aate (pottunokkien rasismi siis). Vähän luulen että nuo omat kokemukset ovat rikastuttajapoliitikkojen ainoa perusta politikoinnillensa, tietysti islamin ohella.
In a world of fiction everything is true.

Roope

QuoteDemokratiaoikeuksien toteutuminen on tärkeä osa maahanmuuttajien osallisuutta. Suomen
vaalilainsäädäntö antaa kansainvälisessä vertailussa äänioikeuden paikallisvaaleissa nopeasti Suomeen
muuttavalle, mutta maahanmuuttajien äänestysvilkkaus on ollut alhainen kunnallisvaaleissa, ja
maahanmuuttajataustaisten valtuutettujen määrä pieni. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ulkomaan
kansalaisten äänestysaktiivisuus oli 19,6 %, kun se koko väestön osalta oli 61,2 %. Tilanteen
muuttaminen edellyttää aktiivista tiedottamista sekä vastuullista, aktiivista toimintaa sekä viranomaisilta
että poliittisilta puolueilta. Viranomaistiedotuksessa tulee varmistaa tiedon saavutettavuus, ja on tärkeää,
että vaaleista tiedotetaan myös maahanmuuttajien kielillä. Maahanmuuttajien omissa yhteisöissä on tärkeä
lisätä tietoisuutta mm. paikallisvaalien merkityksestä sekä mahdollisuuksista poliittisiin tehtäviin.
Poliittisilla puolueilla on keskeinen rooli ehdokkaiden rekrytoinnissa ja kouluttamisessa sekä
ehdokkaiden tukemisessa vaalikampanjan aikana ja sen jälkeen.
QuoteTavoitteet
Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa maahanmuuttajaväestön äänestysvilkkaus nousee kaksinkertaiseksi edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna, sekä valittujen maahanmuuttajataustaisten/maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden osuus nousee vastaamaan kuntien väestöpohjaa.

Toimenpiteet
Vuoden 2012 kunnallisvaaleihin keskeiset ministeriöt, Etnisten suhteiden neuvottelukunta ja poliittiset puolueet suunnittelevat ja toteuttavat kampanjan maahanmuuttajien äänestysvilkkauden nostamiseksi ja sellaisten ehdokkaiden ja valtuutettujen lukumäärän lisäämiseksi, joilla on maahanmuuttajatausta.

Seuranta
Indikaattorit
- Maahanmuuttajataustaiset kunnanvaltuutetut suhteessa maahanmuuttajataustaiseen väestöön
kunnassa
Valtion kotouttamisohjelma - Hallituksen painopisteet vuosille 2012 – 2015 (pdf)
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

JJohannes

Quote from: Roope on 12.07.2012, 11:33:18
QuoteToimenpiteet
Vuoden 2012 kunnallisvaaleihin keskeiset ministeriöt, Etnisten suhteiden neuvottelukunta ja poliittiset puolueet suunnittelevat ja toteuttavat kampanjan maahanmuuttajien äänestysvilkkauden nostamiseksi ja sellaisten ehdokkaiden ja valtuutettujen lukumäärän lisäämiseksi, joilla on maahanmuuttajatausta.
Valtion kotouttamisohjelma - Hallituksen painopisteet vuosille 2012 – 2015 (pdf)

Minä kun olen käsittänyt, että kunnanvaltuutetut valitaan kunnallisvaaleilla?
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Roope

Quote from: JJohannes on 12.07.2012, 11:42:17
Minä kun olen käsittänyt, että kunnanvaltuutetut valitaan kunnallisvaaleilla?

Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut uuden kotouttamisohjelman tavoitteelle, että valittujen maahanmuuttajataustaisten osuuden pitää vastata kuntien väestöpohjaa, mutta mitäs näitä turhaan perustelemaan. Niin kauan uusia kampanjoita ja lisää resursseja, että luvut saadaan oikeiksi. Veikkaan, että tämä oli maahanmuuttojohtaja Kristina Stenmanin neronleimaus.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Iloveallpeople

"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Melbac

Quote from: JJohannes on 12.07.2012, 11:42:17
Quote from: Roope on 12.07.2012, 11:33:18
QuoteToimenpiteet
Vuoden 2012 kunnallisvaaleihin keskeiset ministeriöt, Etnisten suhteiden neuvottelukunta ja poliittiset puolueet suunnittelevat ja toteuttavat kampanjan maahanmuuttajien äänestysvilkkauden nostamiseksi ja sellaisten ehdokkaiden ja valtuutettujen lukumäärän lisäämiseksi, joilla on maahanmuuttajatausta.
Valtion kotouttamisohjelma - Hallituksen painopisteet vuosille 2012 – 2015 (pdf)

Minä kun olen käsittänyt, että kunnanvaltuutetut valitaan kunnallisvaaleilla?
Ilmeisesti aikovat joko väärentää tulokset tai tuoda eri kuntiin  "oikealla" tavalla äänestäviä mamuja?.

matkamasentaja

Quote from: Melbac on 13.07.2012, 13:18:10

Tulevaisuudessa äänestetään vain kiintiöiden ulkopuolisista valtuutetuista. On kuin Hollywood-elokuva, kiintiönainen, kiintiöhomo, kiintiölyhytkasvuinen, kiintiöneekeri ja kiintiöjuutalainen. Loput rooleista vapaasti annettavaksi muille kuin Mel Gibsonille ja Gibsonin kavereille.

Oami

Quote from: Iloveallpeople on 11.07.2012, 19:34:35
Neljä vuotta sitten kunnallisvaaleissa ulkomaalaistaustaisia eli äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvia ehdokkaita oli alle 1,5 prosenttia kaikista ehdokkaista. Tilastokeskuksen mukaan eniten heitä oli tuolloin SDP:n listoilla. Perässä tulivat kokoomus ja keskusta.

Lihavointi minun. Onpa siinä määritelmällä viskattu.

Yksi merkittävimmistä Suomeen kohdistuvan maahanmuuton lähtömaista on Ruotsi, ja suurin osa sieltä tulevista puhuu äidinkielenään suomea tai ruotsia.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi