News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-06-01 TS: Jutta Urpilainen bilderberg kokoukseen.

Started by Kuli, 01.06.2012, 00:30:49

Previous topic - Next topic

Kuli

Linkki taloussanomien uutiseen

Teksti:

Euroopan ja Yhdysvaltain eliitti aloitti torstaina kokouksensa suljettujen ovien takana Virginiassa, Yhdysvalloissa. Suomesta mukana on arvovaltainen  ;D seurue, johon kuuluu muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Valtiovarainministerin lisäksi kokoukseen osallistuvat  Nokian hallituksen nykyinen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja entinen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen.

Kokouksen osallistujalistalla on yhteensä noin 145 nimeä. Neljä suomalaista on siten tuntuva määrä, kun ottaa huomioon Suomen merkityksen maailmantaloudessa ja -politiikassa.

Muista osallistujista karkasti yksi kolmasosa on politiikan nimiä ja kaksi kolmasosaa yritysmaailman edustajia. Mukana ovat tänä vuonna muun muassa Goldman Sachsin, Deutsche Bankin, Barclaysin Googlen ja Microsoftin edustajat.

Bilderberg-kokouksia on järjestetty vuodesta 1954, ja nyt Chantillyssä, Virginian osavaltiossa järjestettävä kokous on järjestyksessä kuudeskymmenes. Kokous on tällä kertaa nelipäiväinen.

Kokouksessa keskustellaan muun muassa Euroopan taloustilanteesta ja poliittisen ilmapiirin kehittymisestä. Lisäksi asialistalla ovat transatlanttiset suhteet, tietoturva, energiapolitiikka, demokratian tulevaisuus, Venäjä, Kiina ja Lähi-Itä.

Keskustelut käydään suljettujen ovien takana, mikä Bilderberg-ryhmän mukaan mahdollistaa puhumisen avoimesti ja suoraan ;D. Mukana on kuitenkin ainakin Financial Timesin ja Economistin työntekijöitä.

Sitten vielä linkki omalle favorite foliopipo sivulle, josta voi lukea mielenkiintoisia tarinoita, niin bilderbergistä kuin hieman muustakin.

(//)
Kiitos kaikesta Rähmis.

Kuli

Siis mitä vit*** näinkö vähän teitä kiinnostaa, että tämä täysin johdaltevissa oleva ja mistään mitään tajuamaton blondi broileri, on menossa kokoukseen, jossa todennäköisesti päätetään koko Suomen kansan velkaorjuuttamisesta. Siellä on varmaan myös puhetta Suomen pohjavesi varaintojen yksityistämisestä. >:(
Kiitos kaikesta Rähmis.

Possumi

Yllätykselisesti myös YLE Uutiset uutisoi etusivullaan: Urpilainen Bilderberg-kokouksessa yksityishenkilönä - veronmaksajien rahoilla

Viime kesänä kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) teki Bilderberg-kokouksista kirjallisen kysymyksen. Saarakkala kysyi, pitäisikö ministereiden kertoa esimerkiksi eduskunnalle, minkälaisia keskusteluja he kokouksissa Suomen edustajina käyvät.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vastasi Saarakkalalle kirjallisesti näin: "Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistutaan yksityishenkilönä. Valtiovarainministeriö ei voi lähteä rajoittamaan yksityishenkilön osallistumista Bilderberg-ryhmän tai minkään muun vastaavan ryhmän kokouksiin."

...

Nyt Urpilainen on itse Bilderberg-ryhmän kokouksessa Yhdysvalloissa.

Valtiovarainministeriaikanaan kolme kertaa mukana olleen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan matkan kustantavat veronmaksajat.

- Ministeriö maksaa aina matkan, ja muistaakseni majoitus menee Bilderberg-säätiön piikkiin, Katainen sanoo.

Miksi ministeriö maksaa matkat, jos ne Urpilaisen mukaan tehdään yksityishenkilöinä?

- Oikeastaan sen takia, kun sinne kuitenkin kutsutaan ministerin asemassa
. Ne ovat erittäin antoisia seminaareja ja keskusteluja, joihin kannattaa osallistua jos vain suinkin on mahdollisuus, Katainen sanoo.

Valtiovarainministeriöstä vahvistetaan, että Urpilaisen matkan maksaa ministeriö.

Vesa-Matti Saarakkala muistuttaa, että ministerin pitää puhua totta vastatessaan valtiopäivätoimeen kuten kirjalliseen kysymykseen.

- Kyllä tässä nyt on jääty kiinni valheesta, Saarakkala sanoo.

Saarakkalan mukaan kokouksen asialistalla on esimerkiksi Euroopan taloustilanne ja demokratiakehitys. Hän muistuttaa, että valtiovarainministeriöllä oli torstaina vaikeuksia kertoa, minne Urpilainen on matkustanut.

- Herää kysymys, onko siellä asioita jotka eivät kestä päivänvaloa? Saarakkala sanoo.

Saarakkalan mielestä olisi parempi, jos kokouksiin ei osallistuttaisi ollenkaan, mikäli niistä ei voida antaa selvitystä eduskunnalle.

Paasikivi

Quote from: Kuli on 01.06.2012, 17:01:06
näinkö vähän teitä kiinnostaa

No, ensinnäkään en ole taipuvainen salaliittoteorioihin, joten foliohattuja kiihottava maaginen sana "bilderberg" ei vielä tee kokouksesta sen kiinnostavampaa kuin ne monet muut kv. kokoukset joihin keskeiset ministerit osallistuvat lähes viikoittain.

Mutta vielä tärkeämpi syy on tämä:

Quote from: Kuli on 01.06.2012, 17:01:06jossa todennäköisesti päätetään koko Suomen kansan velkaorjuuttamisesta. Siellä on varmaan myös puhetta Suomen pohjavesi varaintojen yksityistämisestä. >:(

Yhtä varmalta pohjalta voinemme olettaa, että bilderbergissä ehkä puhutaan myös liskoihmisten uusista salapuvuista ja mahdollisesti Siionin viisaiden pöytäkirjat kirjoitetaan uusiksi.

Eli vakavasti puhuen juttusi tarvitsisi vähän lihaa luiden ympärille ja hurjien spekulaatioiden joukkoon jotain todistettavaa, kovaa faktaa.

AstaTTT

Quote from: Kuli on 01.06.2012, 17:01:06
Siis mitä vit*** näinkö vähän teitä kiinnostaa, että tämä täysin johdaltevissa oleva ja mistään mitään tajuamaton blondi broileri, on menossa kokoukseen, jossa todennäköisesti päätetään koko Suomen kansan velkaorjuuttamisesta. Siellä on varmaan myös puhetta Suomen pohjavesi varaintojen yksityistämisestä. >:(

No sitä Bilderberg-keskustelua käydään täälläkin:
http://hommaforum.org/index.php/topic,50498.0.html

Sinuhe Egyptiläinen

Aihe Hommassa on selvästi jonkinasteinen tabu, joka on sinäänsä ymmärrettävää, eihän foliohommiin kannata lähteä, kun hörhöleima syö helposti palstan uskottavuutta. Asia kuitenkin on todellinen ja mahdollisesti hyvin merkittävä, joten olisi mahtavaa nähdä vilkasta keskustelua aiheesta. Minulle ainakin riittää valtamedian vuosia jatkunut vaikeneminen asiasta. Homman ei tarvitsisi olla siinä mukana.

PaulR

Mmm, vuosia oltiin salaliittohörhöilijöitä, kun edes ehdotettiin tällaisia olevan olemassa.

Ksenofobi

Quote from: Paasikivi on 01.06.2012, 17:46:33
Quote from: Kuli on 01.06.2012, 17:01:06
näinkö vähän teitä kiinnostaa

No, ensinnäkään en ole taipuvainen salaliittoteorioihin, joten foliohattuja kiihottava maaginen sana "bilderberg" ei vielä tee kokouksesta sen kiinnostavampaa kuin ne monet muut kv. kokoukset joihin keskeiset ministerit osallistuvat lähes viikoittain.

Mutta vielä tärkeämpi syy on tämä:

Quote from: Kuli on 01.06.2012, 17:01:06jossa todennäköisesti päätetään koko Suomen kansan velkaorjuuttamisesta. Siellä on varmaan myös puhetta Suomen pohjavesi varaintojen yksityistämisestä. >:(

Yhtä varmalta pohjalta voinemme olettaa, että bilderbergissä ehkä puhutaan myös liskoihmisten uusista salapuvuista ja mahdollisesti Siionin viisaiden pöytäkirjat kirjoitetaan uusiksi.

Eli vakavasti puhuen juttusi tarvitsisi vähän lihaa luiden ympärille ja hurjien spekulaatioiden joukkoon jotain todistettavaa, kovaa faktaa.

Olisko siinä mitään faktaa että ministeri on työaikana yksityisessä tilaisuudessa ulkomailla valtion varoilla?

Paasikivi

Quote from: Ksenofobi on 01.06.2012, 19:05:58
Olisko siinä mitään faktaa että ministeri on työaikana yksityisessä tilaisuudessa ulkomailla valtion varoilla?

Aika tuhnuksi jää jos tämä on se suurin synti.

Ksenofobi

Jos sinä olisit työnantaja, toivoisin pääseväni sinulle töihin. Et ole mikään turhasta nipottaja.

Uuno Nuivanen

QuoteBilderberg-ryhmän kokouksiin osallistutaan yksityishenkilönä.

Quotematkan kustantavat veronmaksajat

Quotesinne kuitenkin kutsutaan ministerin asemassa.

:facepalm:

kolki

On aivan selvää, että jurpilainen ei mene kokoukseen yksityishenkilönä, koska häntä ei olisi kutsuttu jos hän ei olisi valtionvarainministeri. Se, että hän tekee sen veronmaksajien rahoilla, ei muuta asiaa mihinkään ja koska hän on siellä ministerinä, hänen velvollisuuksiinsa kuuluu kertoa kokouksen sisällöstä eduskunnalle.

Niin kauan, kun tuo touhu pidetään salaisena, on lähes kaikki salaliittoteoriat totta, sillä salaliittoteoriat selittävät maailmantaloudellisen tilanteen paremmin kuin Bilderberg-ryhmäläiset.

Siili

Minusta olisi ihan järkeenkäypää, että kun kerran Urpilainen ei matkastaan tee mitään selvitystä, hän tekisi sen todellakin yksityishenkilönä.  Kustannukset eivät varmasti rouva valtiovarainministerin taloutta kaada.

Tuskinpa Lions- tai Rotaryklubeihin kuuluvat poliitikotkaan maksattavat harrastustaan veronmaksajilla.  Vaikka niiden kautta muodostunut suhdeverkosto varmasti hyödyttää välillisesti myös veronmaksajia.

Huolestunut Kansalainen

Quote from: kolki on 02.06.2012, 11:30:15
Niin kauan, kun tuo touhu pidetään salaisena, on lähes kaikki salaliittoteoriat totta, sillä salaliittoteoriat selittävät maailmantaloudellisen tilanteen paremmin kuin Bilderberg-ryhmäläiset.
:facepalm:
Mursu: "Siis vertaatko ihan tosissasi sitä, että amerikkalaiset lopettivat toisen maailmansodan atomipommeilla säästäen siten satojen tuhansien elämän siihen, että natsit murhasivat miljoonia juutalaisia ja valloittivat noin kymmenen itsenäistä valtiota?"
Kekkeruusi: "Kyllä se on täysin oikeudenmukainen näkemys."

Jaska Pankkaaja

Mielestäni ei ole salaliittohörhöilyä epäillä että em. kokouksissa päätetään ja ollaan lähinnä kiinnostuneita siitä miten maailman superrikkaat säilyttävät, ja ehkä samalla lisäävätkin, omaisuuttaan kriisin tullessa.

Mikäli siellä keskusteltaisiin asioista joista olisi hyötyä eri maiden tavallisille kansalaisille olisi kokous hyvinkin avoin ja sinne olisi taatusti kusuttu media paikalle jotta poliitikot voisivat loistaa parrasvaloissa.

Koska kokoukset ovat salaisia siellä päätetään taatusti jotain huonoa kansojen kannalta ja kokouksiin osallistuvat jykä-juttikset ovat selkeästi rikollisia. Toki ulkokehän pikkurikollisia tuossa joukossa mutta kuitenkin.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Jaska Pankkaaja

Quote from: Siili on 02.06.2012, 11:42:32
Minusta olisi ihan järkeenkäypää, että kun kerran Urpilainen ei matkastaan tee mitään selvitystä, hän tekisi sen todellakin yksityishenkilönä.  Kustannukset eivät varmasti rouva valtiovarainministerin taloutta kaada.

Tuskinpa Lions- tai Rotaryklubeihin kuuluvat poliitikotkaan maksattavat harrastustaan veronmaksajilla.  Vaikka niiden kautta muodostunut suhdeverkosto varmasti hyödyttää välillisesti myös veronmaksajia.

Tai sitten mainitut verkostot päin vastoin puukottavat niitä veronmaksajia selkään.
Itse epäilen näin.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Emo

Quote from: Jaska Pankkaaja on 02.06.2012, 11:53:39

Jaska pankkasi taas ihan nappiin, kuten monesti aiemminkin. Bilderbergiä ja sen päämääriä ei voi tuon paremmin kuvailla, eikä loogisesti ajatellen ole syytä olettaa mitään muuta Bilderbergistä kuin mitä yllä lainatussa on pankattu.

Storm501

Salaliitto tai ei.

Hienointa koko hommassa on, että hän menee sinne sen verran yksityishenkilönä, ettei vaadita ministerin vastuuta ja avoimuutta.

Mutta samaan aikaan hän menee sinne sen verran ministerinä, että suomalaiset veronmaksajat kustantavat ministerin matkan.

On Uprilainen sitten niin hieno yksityishenkilön ja ministerin yhdistelmä, että kansan raha kelpaa, mutta avoimuus kansalle ei.

On se niin hyvä, kun nykyään ihmisillä voi olla kaksi eri naamaria:

Somali on somali, kun kyse on maahanmuuttajan etuoikeuksista tai kansalaisen velvollisuuksista, suomalainen kun kyse on kansalaisen oikeuksista.

Menestyksen huumassa EU ehdottaa lisää integraatiota, koska hyvä menestys kielii integraation hyödyistä. Eurokriisissä entistä suurempi integraatio on ainoa ratkaisu nykyisiin integraation aiheuttamiin ongelmiin.

Kun irlantilaiset äänestävät kyllä, EU:lla on kansan tuki. Kun irlantilaiset äänestävät ei, he ovat äänestäneet väärin, EU:lla on yhä kansan tuki.

Kun rasismia näkyy, se on rasismia. Kun rasismia ei näy, se on piilorasismia.

Siinäpä mitä viimeaikaisia menestystarinoita™ tuli mieleen...
If the freedom of speech is taken away then dumb and silent we may be led, like sheep to the slaughter. - George Washington

Siili

Quote from: Jaska Pankkaaja on 02.06.2012, 11:55:34
Quote from: Siili on 02.06.2012, 11:42:32
Minusta olisi ihan järkeenkäypää, että kun kerran Urpilainen ei matkastaan tee mitään selvitystä, hän tekisi sen todellakin yksityishenkilönä.  Kustannukset eivät varmasti rouva valtiovarainministerin taloutta kaada.

Tuskinpa Lions- tai Rotaryklubeihin kuuluvat poliitikotkaan maksattavat harrastustaan veronmaksajilla.  Vaikka niiden kautta muodostunut suhdeverkosto varmasti hyödyttää välillisesti myös veronmaksajia.

Tai sitten mainitut verkostot päin vastoin puukottavat niitä veronmaksajia selkään.
Itse epäilen näin.

Niin tai näin, ihmisten verkostoitumista ei voi kieltää.  Edes ministeri ei ole velvollinen raportoimaan vapaa-ajan puuhastelustaan.  Tietenkin päättäjien sidonnaisuuksien on oltava selvillä, eli järjestöjäsenyyksiä ei passaa piilotella.  Urpin matala profiili BB-kokouksen yhteydessä viittaa siihen, että hän yritti hoitaa asian pois vaivihkaa ilman suurempaa meteliä.  Vaikka meni sinne valtion edustajana.  Ei hyvä.

desperaato

Quote from: Siili on 02.06.2012, 12:05:35
Edes ministeri ei ole velvollinen raportoimaan vapaa-ajan puuhastelustaan.

Ministeri käy nyt puuhastelemassa vapaa-ajallaan veronmaksajien piikkiin, yksityishenkilönä.
Käteinen kuittaa, että Jutta kutsuttiin sinne "ministerin ominaisuudessa". Käteinen kaytti omaan matkaansa virka-asemaansa samalla tavalla väärin.

Siili

Quote from: desperaato on 02.06.2012, 12:35:04
Quote from: Siili on 02.06.2012, 12:05:35
Edes ministeri ei ole velvollinen raportoimaan vapaa-ajan puuhastelustaan.

Ministeri käy nyt puuhastelemassa vapaa-ajallaan veronmaksajien piikkiin, yksityishenkilönä.
Käteinen kuittaa, että Jutta kutsuttiin sinne "ministerin ominaisuudessa". Käteinen kaytti omaan matkaansa virka-asemaansa samalla tavalla väärin.

Kuten sanoin, valtion piikin (matkat ja päivärahat) käyttäminen näissä kuvioissa ei minusta ole sopivaa.  Ministerillä ei ilmeisesti ole varsinaista työaikaa, joten erillisen loman pyytäminen valtioneuvostosta ei minusta ole tarkoituksenmukaista.

Sepi

Se tässä mielenkiintoista on, että joka vuosi kokoukseen kutsutaan noin 150 henkilöä, eikä kukaan tuo julkisuuteen mistä siellä keskustellaan? Siis keskustellaan / päätetään oikeasti.
Eikö näistä muka ole vuotoja missään wikileakseissa tms. ?  :flowerhat:
Edellä mainittu teksti ei edusta kirjoittajan oikeata mielipidettä, vaan mielipidepoliisien pelossa teksti on kirjoitettu itsesensuuria vahvasti harjoittaen.

desperaato

Quote from: Siili on 02.06.2012, 12:41:42
Kuten sanoin, valtion piikin (matkat ja päivärahat) käyttäminen näissä kuvioissa ei minusta ole sopivaa.

Ei. Ei ole sopivaa. Kyseessä on lähinnä kavallus.

Jaska Pankkaaja

Quote from: Siili on 02.06.2012, 12:05:35
Quote from: Jaska Pankkaaja on 02.06.2012, 11:55:34
Quote from: Siili on 02.06.2012, 11:42:32
Minusta olisi ihan järkeenkäypää, että kun kerran Urpilainen ei matkastaan tee mitään selvitystä, hän tekisi sen todellakin yksityishenkilönä.  Kustannukset eivät varmasti rouva valtiovarainministerin taloutta kaada.

Tuskinpa Lions- tai Rotaryklubeihin kuuluvat poliitikotkaan maksattavat harrastustaan veronmaksajilla.  Vaikka niiden kautta muodostunut suhdeverkosto varmasti hyödyttää välillisesti myös veronmaksajia.

Tai sitten mainitut verkostot päin vastoin puukottavat niitä veronmaksajia selkään.
Itse epäilen näin.

Niin tai näin, ihmisten verkostoitumista ei voi kieltää.  Edes ministeri ei ole velvollinen raportoimaan vapaa-ajan puuhastelustaan.  Tietenkin päättäjien sidonnaisuuksien on oltava selvillä, eli järjestöjäsenyyksiä ei passaa piilotella.  Urpin matala profiili BB-kokouksen yhteydessä viittaa siihen, että hän yritti hoitaa asian pois vaivihkaa ilman suurempaa meteliä.  Vaikka meni sinne valtion edustajana.  Ei hyvä.

Jos juttis olisi ala-asteen opettajana, johon hänellä on pätevyys, ei kutsua tietenkään olisi tullut joten puhuminen vapaa-ajan aktiviteetista on mielestäni turhaa. Suomalaiset huippupoliitikot siis sopivat asioita salassa jonkin ylikansallisen elimen kanssa. Mielestäni tämä täyttää jo  kirkkaasti maanpetoksen tunnusmerkit.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

randomi7

Quote from: Sepi on 02.06.2012, 12:45:19
Se tässä mielenkiintoista on, että joka vuosi kokoukseen kutsutaan noin 150 henkilöä, eikä kukaan tuo julkisuuteen mistä siellä keskustellaan? Siis keskustellaan / päätetään oikeasti.
Eikö näistä muka ole vuotoja missään wikileakseissa tms. ?  :flowerhat:
Kyllähän joka vuosi folio-sivustot kirjoittaa pitkät raportit kokousten aiheista:

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=458
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=428

Nanfung

Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

Possumi

YLE: Urpilainen: Salaseurapuheet legendaa

QuoteValtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan oli "epäonnistunut ilmaisu" sanoa ministereiden osallistuvan Bilderberg-kokouksiin yksityishenkilöinä. Urpilaisen aiempi lausunto asettui outoon valoon, kun selvisi, että matkat maksaa valtio. Urpilainen sanoo halunneensa korostaa, että tapaamiset ovat epävirallisia, eikä niissä tehdä päätöksiä.

Kokeilenkin tuota muorille tänään: sanon että "aion mennä roskia viemään".

Kun sitten aamuyöstä hortoilen takaisin kapakasta, kerron että tämä oli "epäonnistunut ilmaisu"...

ja "ei se ollut mikään iltama, eikä siellä ainakaan juotu..." hik!

Kuli

Quote from: randomi7 on 02.06.2012, 13:21:44
Quote from: Sepi on 02.06.2012, 12:45:19
Se tässä mielenkiintoista on, että joka vuosi kokoukseen kutsutaan noin 150 henkilöä, eikä kukaan tuo julkisuuteen mistä siellä keskustellaan? Siis keskustellaan / päätetään oikeasti.
Eikö näistä muka ole vuotoja missään wikileakseissa tms. ?  :flowerhat:
Kyllähän joka vuosi folio-sivustot kirjoittaa pitkät raportit kokousten aiheista:

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=458
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=428

Semmoisia ne on ne folio sivustot. Sun kannattaa varmaan pysyä luotettavimmissa medioissa kuten pravdassa, iltiksessä sekä seiskapäivää lehdessä. Ei varmaan tule foliota niistä, eikä mene mikään juttu yli hilseen.
Kiitos kaikesta Rähmis.

JoKaGO

Kyllähän ämmä nyt haukkasi paskaa! Katsokaapa vaan, niin seuraava vaihe on valheen tunnustaminen eli maksaa itse matkansa jälkikäteen mallia Marja Tiura. Voi, voi, akkoja, ovat toisaalta niiiiin lutuisen lapsellisia, voiko niille olla edes vihainen?
Jos vaatii Jutalta selvitystä BB-talon keskusteluista, syyllistyy sovinistiseen kiusaamiseen.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

elukka

Odotetaan. Mitähän Jutta seuraavaksi hokee kokousten jälkeen?
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Storm501

http://www.hs.fi/politiikka/Jungner+Saarakkala+loukkasi+Urpilaisen+kunniaa/a1305572584165

QuoteJungner: Saarakkala loukkasi Urpilaisen kunniaa
3.6.2012 21:05  |  11 |
Helsingin Sanomat

Puoluesihteeri Mikael Jungner jatkaa keskustelua, jonka Jutta Urpilaisen osallistuminen Bilderberg-kokoukseen on synnyttänyt.

Sdp:n entinen puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan syytökset valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle (sd) vaikuttavat rikoslain vastaiselta kunnianloukkaukselta.

"Saarakkala syytti valtiovarainministeri Jutta Urpilaista valehtelusta Bilderberg-reissun tiimoilta. Perusteena oli Urpilaisen aiempi vastaus Saarakkalan kirjalliseen kysymykseen, jossa Saarakkala tiedusteli, millä mandaatilla suomalaiset ministerit osallistuvat Bilderberg-kokouksiin. Vastauksessaan Urpilainen kertoi, että ministerit osallistuvat Bilderberg-kokouksiin yksityishenkilöinä", Jungner kirjoittaa.

"Eduskunnassa ei käytetä termiä 'valehdella'. Tämä perustuu herrasmiessopimukseen, josta on tullut osa eduskunnan työkulttuuria. Saarakkala ei esittänyt väitettään eduskunnassa, joten tältä osin menettelytapoja ei ole rikottu", Jungner toteaa.

"Eduskunnan ulkopuolella tuonkaltainen syytös kuitenkin täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit, vaikka sen esittäisikin kansanedustaja. Jos Saarakkalan näyttö valehtelusta perustuu vain hänen julkisuudessa esittämäänsä, on selvää, että Urpilaisen kunniaa on loukattu rikoslain vastaisesti. Saarakkalan onkin syytä toivoa, että Urpilainen ei vaadi Saarakkalaa tilille sanomisistaan", Jungner lataa.

"Eettisesti on erityisesti syytä kummeksua, että noin vahva syytös yhtä puhdassydämisintä suomalaista poliitikkoa vastaan esitetään eduskuntaryhmästä, jonka jäseniä on aiemmin totuttu näkemään niin oikeuslaitoksessa syytettyinä kuin Bandidos-rikollisjärjestön tiloissa", Jungner puolustaa Urpilaista, jonka läheinen ystävä myös on.

Jungnerin mukaan osa kokouskutsuista on avoimia, jolloin valtiojohto päättää, kuka Suomea edustaa. "Näissä kokouksissa edustaja ei edusta itseään vaan Suomen valtiota. Nämä ovat virallisia kokouksia ja näissä kokouksissa esitetty kanta edellyttää useimmiten eduskunnan myötävaikutusta."

"Bilderberg ei ole tällainen kokous. Sinne kutsutaan yksittäisiä ihmisiä, joilla arvioidaan olevan osaamisensa ja asemansa myötä annettavaa kokoukselle. Urpilaisen kutsu on ymmärrettävä, onhan hän noussut nopeasti yhdeksi Euroopan kunnioitetuimmista valtiovarainministereistä, jonka näkemykset kiinnostavat laajalti molemmin puolin Atlanttia", Jungner kirjoittaa.

Hänen mukaansa Bilderberg-kokousten tavoitteena on korkealaatuinen ja antoisa keskustelu, eikä kokouksissa tehdä päätöksiä.

"Näin on selvää, että osallistujat osallistuvat yksityishenkilöinä, eivät edustamiensa organisaatioiden virallisina edustajina. Siksi ei ole tarvetta esimerkiksi määritellä kokoukseen osallistuvien ministereiden mandaattia tai puheenvuoroja[/b] etukäteen eduskunnassa", Jungner selvittää.

"Bilderberg ei ole myöskään kansainvälinen juridinen vallankäyttäjä tai päättäjä, jonka kokouksissa Suomi sitoutuisi yhtään mihinkään."

Kuitenkin kokous liittyy siihen osallistuvien ministereiden työhön, Junger huomauttaa.

"Kokouksessa tavataan maailman vaikuttajia, kuullaan heidän mielipiteitään ja esitetään oma näkemys siitä, mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu. Tämä on isänmaalle hyvin arvokasta ja siksi on selvää, että osallistuvien matkat maksaa valtio. Suomen kannalta on sitä parempi, mitä useampi ministereistämme pääsee kokoukseen verkottumaan. Kysymys on myös vaikuttamisesta. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on maailman menestynein yhteiskunnallinen malli. Sitä on syytä avata ja puolustaa maailmalla, jossa se tunnetaan valitettavan huonosti."
Lihavoinnit omia.

Ihmisen syyttäminen valehtelemisesta on nykyään kunnianloukkaus, mikäli jälkeenpäin paljastuu, ettei hän valehdellut? Toivottavasti ei ole näin. Luultavasti tämä on jälleen taas yksi Jugnerin ihannoiman totalitaristivaltion märkä uni. Kiintoisaa kyllä, Jugner ei itsekään mene sanomaan, onko valehdeltu vai ei, puhuessaan mahdollisista perusteista, sekä uhoaa Urpilaisen kostoa.

Urpilaisen puolijumala-ihannointikultti ei ota sammuakseen. Nyt hän on ilmeisesti (sosiaalidemokraattisesti) puhdassydämisin™ suomalainen politiikko. Perussuomalaisten mustamaalaus mahtuu samaan lauseeseen, Jugnerin puolueettomuudenosoituksen kera, puhuessaan 'läheisestä ystävästään.' Business as usual.

"Urpilainen on yksi Euroopan kunnioitetuimmista valtionvarainministereistä, jonka näkemykset kiinnostavat laajalti molemmin puolin Atlanttia."

Voin Jugner kertoa, että täälläpäin eivät laajalti kiinnosta.

Sitten Jugner alkaa ihmeenlailla sähläämään. Ilmeisesti hän unohti aamulla laittaa puoluekurin liekan kaulaansa.

Juuri kun Urpilaisen itse on luonnehtinut yksityishenkilö-termiä epäonnistuneeksi, Jugner alkaa viljelemään sitä uudelleen!

Eli osallistujat osallistuvat yksityishenkilöinä, siten ei ole tarvetta mandaatille tai puheenvuoroille.

"Mutta kokous liittyy ministereiden työhön. Se on isänmaalle hyvin arvokasta ja siksi on selvää, että osallistuvien matkat maksaa valtio."

Näin Urpilainen on samaan aikaan kokouksessa yksityishenkilö, että ministeri. Kokous liittyy ministerin työhön, mutta hän ei ole siellä kuitenkaan ministeri. Mutta kokoukset ovat niin arvokkaita isänmaalle, että veronmaksajien tulee maksaa yksityishenkilöiden matkat! Vaikka henkilöillä ei ole tarvetta kansan mandaatille tai puheenvuoroille, se on silti isänmaalle arvokasta, ja maksettavaa.

Valtio maksaa yksityisen matkat, yksityinen pitää matkan hyödyt omana tietonaan. Soiko korrelaatiokello? ...Veronmaksaja pelastaa pankit, pankkiirit pitävät voitot ominaan. (finanssikriisi)

Kuten toverit varmasti on tullut selväksi tähän mennessä, että Bilberg on isänmaalle arvokas kokous, jonka sisällöstä emme voi yhtään tietää. Joten miten toveri Jugner siitä tietää?

Tämä on hieman, kuten ne hienot Kreikan vakuudet, jotka ovat isänmaalle torjuntavoitto, mutta emme voi näyttää millainen voitto, koska muuten pankkiirit pahottaisivat mielensä.

Sitten keskustelu ihmeenlailla suistuu, että Urpilainen puolustaisi Bilbergin kokouksessa Pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta yhä emme tiedä kokouksista mitään, joten miten Jugner tämän tietää?

Jostain Jugner on myös saanut selville, että "...Bilderberg-kokousten tavoitteena on korkealaatuinen ja antoisa keskustelu..." . No, jos ne kerran ovat niin korkealaatuisia ja antoisia, miksette valaise muitakin mistä korkealaatuisista ja antoisista asioista on keskusteltu?

Alkaisin kutsumaan SDP:tä avoimuuden puolueeksi. Kaikki suurimmat menestystarinat, kuten Urpilaisen takausvoitot, jotka ovat verrattavissa talvisodan torjuntavoittoihin. Sekä Urpilainen puolustaa meitä Bilbergissä, niitäkään yksityiskohtia ei voi antaa. Suurimmat menestystarinat ovat salaisia tarinoita. Kiva näin, eli meidän ei tarvitse huolehtia/tietää totuutta ja mitä on tehty, menestystä on luvassa pakosta.

If the freedom of speech is taken away then dumb and silent we may be led, like sheep to the slaughter. - George Washington

schenker

http://yle.fi/uutiset/urpilainen_bilderberg-kokouksessa_yksityishenkilona_-_veronmaksajien_rahoilla/6148612

Vesa-Matti Saarakkala muistuttaa, että ministerin pitää puhua totta vastatessaan valtiopäivätoimeen kuten kirjalliseen kysymykseen.

- Kyllä tässä nyt on jääty kiinni valheesta, Saarakkala sanoo.

Saarakkalan mukaan kokouksen asialistalla on esimerkiksi Euroopan taloustilanne ja demokratiakehitys. Hän muistuttaa, että valtiovarainministeriöllä oli torstaina vaikeuksia kertoa, minne Urpilainen on matkustanut.

- Herää kysymys, onko siellä asioita jotka eivät kestä päivänvaloa? Saarakkala sanoo.

Saarakkalan mielestä olisi parempi, jos kokouksiin ei osallistuttaisi ollenkaan, mikäli niistä ei voida antaa selvitystä eduskunnalle.

PaulR

 http://www.rense.com/general17/quote.htm
Suora lainaus...

"We are grateful to the Washington Post, the New York Times, Time Magazine and other great publications whose directors have attended our meetings and respected their promises of discretion for almost forty years."

Golimar

Afrikka-komissaarin puhe

[tweet]1227541403854610433[/tweet]

Ja aiempia menestyksiä.
Quote
X

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen paukutteli keskiviikkoiltana Ylen A-Plus -ohjelmassa henkseleitään Kreikka-vakuuksilla saavutetusta rahamäärästä.

- Jos katson sitä tuntimäärää, jota vakuuksien eteen on tehty ja katson sitä loppusummaa, joka me saavutettiin, niin tässä tienattiin Suomen valtiolle yli miljoona euroa tunti, itsevarmana esiintynyt Urpilainen täräytti.

Urpilaisen mukaan Suomi tienaa sopimuksella yli miljardi euroa

X

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000437715.html