News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2012-05-09 Yle:HS:EU on vaikuttanut kielteisesti etenkin maahanmuuttoon ja kansa

Started by skrabb, 09.05.2012, 10:36:13

Previous topic - Next topic

skrabb

Quote9.5.2012 klo 6:04| päivitetty 9.5.2012 klo 6:04
HS: EU-mielipiteet synkentyneet

EU on vaikuttanut kielteisesti etenkin maahanmuuttoon ja kansantalouteen. Suomalaisten asenteet ovat synkempiä kuin vuonna 2009, kertoo Helsingin Sanomien gallup.

Useampi kuin neljä kymmenestä moittii EU:n aikaansaannoksia kansantaloudessa. EU:n vaikutuksia maahanmuuttoon arvostelee kolmannes, ilmenee Helsingin Sanomien tuoreesta gallupista. Suomalaisten näkemykset ovat synkentyneet vuodesta 2009.

Kyselyn mukaan myönteisimmin suomalaiset suhtautuvat euroon. Yli puolet vastanneista katsoo, että eurosta on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa.

Yhteisvaluutan tulevaisuuteen suhtaudutaan silti aiempaa negatiivisemmin. Euroalueen laajentamista kaikkiin jäsenmaihin kannattaa enää hieman yli puolet vastaajista. Vuonna 2009 vielä kolme neljästä kannatti euroa kaikkiin jäsenmaihin.

Helsingin Sanomien TNS Gallupilta tilaamaan tutkimukseen haastateltiin runsaat tuhat ihmistä huhti-toukokuun vaihteessa.

Jäsemaissa vietetään tänään keskiviikkona Eurooppa-päivää.
Petri Manssila Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/hs_eu-mielipiteet_synkentyneet/6087872
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Roope

Quote from: HSTuloksia kommentoinut tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi, etteivät suomalaiset tekisi "hätiköityjä" päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista.

"Pitää muistaa että maahanmuuttajat ovat hyvin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa", hän sanoi HS:lle tiistaina.
HS-gallup: EU-näkemykset synkentyneet 9.5.2012

Mitä ne "hätiköidyt" (johto)päätökset sitten ovat? Että tietynlainen maahanmuutto on Suomelle haitallista? Että maahanmuuttopolitiikassa on oikeasti kansainvälisiä sopimuksia noudattaenkin vielä paljon pelivaraa, vaikka virallisen linjan mukaan kädet ovat täysin sidotut?

Maahanmuuttajat ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, ja juuri siksi on tärkeää vaikuttaa kaikin keinoin siihen, millaisia maahanmuuttajia tänne saapuu.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

alussaolisana

Quote from: Roope on 09.05.2012, 12:05:18
Quote from: HSTuloksia kommentoinut tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi, etteivät suomalaiset tekisi "hätiköityjä" päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista.

"Pitää muistaa että maahanmuuttajat ovat hyvin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa", hän sanoi HS:lle tiistaina.
HS-gallup: EU-näkemykset synkentyneet 9.5.2012

Mitä ne "hätiköidyt" (johto)päätökset sitten ovat? Että tietynlainen maahanmuutto on Suomelle haitallista? Että maahanmuuttopolitiikassa on oikeasti kansainvälisiä sopimuksia noudattaenkin vielä paljon pelivaraa, vaikka virallisen linjan mukaan kädet ovat täysin sidotut?

Maahanmuuttajat ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, ja juuri siksi on tärkeää vaikuttaa kaikin keinoin siihen, millaisia maahanmuuttajia tänne saapuu.

Samaa mieltä Roopen kanssa. Eivätkö kahdenkymmenen vuoden kokemukset + muiden maiden kokemuksien seuraaminen vielä riitä johtopäätösten tekoon, vaan tässä vaiheessa vielä "hätiköidään"?
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

Blanc73

Quote"Pitää muistaa että maahanmuuttajat ovat hyvin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa", hän sanoi HS:lle tiistaina.

Kyllä, kyllä. Tosin riippuu siitä mistä mamuryhmistä puhutaan....
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Tsaimai

Olisi todentotta jo aika luopua niistä hätiköidyistä ennakkoajatuksista maahanmuuttajien puhtaasti positiivisesta vaikutuksesta yhteiskuntaamme ja elämäämme.
Esimerkkejäkin päinvastaisista vaikutuksista löytyy jo monista maista ja ihan pikkuisen jo kotimaastakin.

thinkingmind

Quote from: Roope on 09.05.2012, 12:05:18
Quote from: HSTuloksia kommentoinut tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi, etteivät suomalaiset tekisi "hätiköityjä" päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista.

"Pitää muistaa että maahanmuuttajat ovat hyvin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa", hän sanoi HS:lle tiistaina.
HS-gallup: EU-näkemykset synkentyneet 9.5.2012

Mitä ne "hätiköidyt" (johto)päätökset sitten ovat? Että tietynlainen maahanmuutto on Suomelle haitallista? Että maahanmuuttopolitiikassa on oikeasti kansainvälisiä sopimuksia noudattaenkin vielä paljon pelivaraa, vaikka virallisen linjan mukaan kädet ovat täysin sidotut?

Maahanmuuttajat ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, ja juuri siksi on tärkeää vaikuttaa kaikin keinoin siihen, millaisia maahanmuuttajia tänne saapuu.

Voin kertoa Sauli Niinistölle että ainakaan minä en tee hätiköityjä päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista vaan olen tehnyt seuraavia harkitsevia päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista:

1. Jokainen raiskaukseen tai muuhun väkivaltarikokseen syyllistynyt maahanmuuttaja tulee karkottaa automaattisesti suoraan vankilasta hänen vankeustuomionsa loppuessa ilman vuosikausien valitusta-valituksen perään kierrettä jonka valtio maksaa. Sveitsillä on tällainen politiikka ja ei ole mitään syytä miksei suomella voi olla samanlaista politiikkaa!

2. Norja peruuttaa vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneiltä maahanmuuttajilta jo heille myönnettyjä norjan kansalaisuuksia ja karkottaa heidät pois norjasta.
Ei ole mitään syytä miksei suomi voi toimia samoin kuin norja!

3. Se että tällä hetkellä kaikille jonkin sortin oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille annetaan automaattisesti oikeus perheenyhdistämiseen suoraan sossun asiakkaaksi ilman mitään toimeentulo,työpaikka,kielitaito tai asunto vaatimuksia on mielipuolisen sekopäistä politiikkaa.
Kansainväliset sopimukset vaativat että tällainen perheenyhdistämis oikeus annetaan vain oikean geneven sopimuksen mukaisen turvapaikan saaneelle eli viimeisen 5 vuoden aikana esim. yhteensä noin 10 somalia on saanut oikeasti oikean turvapaikan joten meille olisi tullut viimeisen 5 vuoden aikana 10 somaliperhettä jos noudattaisimme kansainvälisiä sopimuksia mutta tämän sekopäisen politiikan ansiosta jossa kokoomus on löysän perheenyhdistämispolitiikan takuumiehenä meille on tullut tuhansia somaleita perheenyhdistämisten kautta ja jonossa on 6000 somalia lisää jotka ovat tulossa suomeen.

4. Kokoomus oli edellisessä hallituksessa joka löysensi suomen kansalaisuuslakia entisestään joten kokoomus on vastuussa yhdessä keskustan, vihreiden ja RKP:n kanssa siitä että suomella on tällä hetkellä euroopan löysin kansalaisuuslaki.
Kokoomuksen ansiosta raiskauksiin syyllistyneet maahanmuuttajat saavat tällä hetkellä suomen kansalaisuuden kunhan notkuvat suomessa sossun maksamassa asunnossa diskoillen sossun rahoilla pari vuotta pidempään kuin muut tällaiset notkujat.
Kokoomus teki lain jolla annetaan suomen kansalaisuuksia raiskaajille!
Tämä laki pitää peruuttaa ja kirjoittaa uudestaan niin että raiskauksiin tai muihin vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyvät maahanmuuttajat eivät voi IKINÄ saada suomen kansalaisuutta!
Päinvastoin jo myönnettyjen suomen kansalaisuuksien peruminen pitää tehdä automaattiseksi jos maahanmuuttaja syyllistyy raiskaukseen tai muuhun väkivaltarikokseen kansalaisuuden saatuaan. Jos Norja voi peruuttaa maahanmuuttajille myönnettyjä norjan kansalaisuuksia ja karkottaa heidät niin suomikin voisi tehdä tämän ja ainoa syy että emme toimi tällä tavoin on kokoomuksen täydellinen kädettömyys tässä asiassa.

5.nykyään valtio maksaa asianajajille muhkeat palkkiot valitusta-valituksen perään kierteiden rakentamisesta kaikista karkotusesityksistä joten viranomaiset/poliisi eivät edes esitä tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin kuuluvien raiskaajien ja väkivaltarikollisten karkotuksia.
Tämä pitää lopettaa sillä että jatkossa karkotukset ovat automaattisia suoraan vankilasta tuomion päättyessä riippumatta rikollisten perhesuihteista suomessa tai karkotusmaasta niinkuin sveitsissä.
Valitukset voi tehdä jälkeenpäin niinkuin sveitsin mallissa ja valitusta-valituksen perään kierteiden mahdollistama tiettyjen asianajajien törkeä rahastaminen pitää lopettaa sillä että valtio korvaa vain yhden valituksen asianajokulut ja jos asianajaja haluaa tehdä lisää valituksia niin ne hän tekee sitten pro-bono eli ilmaiseksi niin turhat valitukset joiden tehtävänä on etupäässä täyttää kyseisen asianajajan taskut valtion oikeusapukorvauksilla loppuvat.


6. Kokoomus lupasi näkyvästi pari päivää ennen eduskuntavaaleja että perheenyhdistämisiä tiukennetaan tuntuvasti Jyrki Kataisen suulla ja Tapani Mäkinen ja Ben zyskowicz patsastelivat Nykypäivässä kuinka ensi hallituksessa tehdään kovasti tiukennuksia.
Tiedän henkilökohtaisesti aika monta ihmistä jotka äänestivät kokoomusta näiden lupausten tähden vaikka mainostin persuja.
Tapani Mäkinen olisi melko varmasti tippunut eduskunnasta ilman tätä Nykypäivässä patsastelua ja jos kokoomuksen Katainen,Zyskowicz ja Mäkinen pettävät vaalilupauksensa törkeästi niin Mäkinen ainakin tippuu ensi vaaleissa eduskunnasta.
Sisäministeriön täysin vesitetty selvitys jossa esitetään perheenyhdistämisten rajoittamista vain niiltä turvapaikanhakijoilta joilla EI ole oikeutta turvapaikkaan mutta joille myönnetään oleskelulupa humanitaarisista syistä on täyttä kusetusta koska suurin ongelmaryhmä ovat ne turvapaikanhakijat joilla EI ole oikeutta turvapaikkaan mutta joille myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella sillä toissijainen suojelu oleskelulupia myönnetään paljon enemmän ja 6000 somalialaisen perheenyhdistettävän jonosta suurin osa tulee tänne toissijainen suojelu kategorialla oleskeluluvan saaneen somalin yhdistämänä.
Perheenyhdistämiset sossun asiakkaaksi pitää lopettaa kaikilta muilta paitsi Geneven sopimuksen määritteleman oikean turvapaikan saaneilta sillä mikään sopimus EI vaadi suomea antamaan automaattisia perheenyhdistämisiä sossun asiakkaiksi ilman mitään vaatimuksia kaikille pili-pali oleskelulupien saajille niinkuin nyt tehdään.

7.ECRE:n tilastojen mukaan suomi myöntää oleskelulupia turvapaikanhakijoille euroopan suurimmalla prosentilla vaikka olemme kauimpana turvapaikanhakijoiden lähtömaista, tämä on täysin mahdoton yhtälö!
Suomella on löysemmät kriteerit oleskelulupien myöntämiselle kuin useimmilla muilla mailla ja näitä kriteerejä pitää kiristää.
Käsittelyä pitää nopeuttaa ja karkotus/käännytys pitää tehdä automaattisesti heti päätöksen jälkeen ja jos päätöksestä valitetaan niin turvapaikanhakija pitää ottaa suljettuun yksikköön jotta hän ei mene maan alle tai muuten yritä vetkutella itselleen perusteita jäädä.


8.EU-romani ongelma on täysin itseaiheutettu sillä EU-sopimuksissa mainitaan selkeästi että ihmisillä pitää olla rahaa elämänsä maksamiseen jotta voi oleskella toisessa EU-valtiossa eli Poliisi voisi alkaa keräämään kerjääviä romaneita talteen vaikka huomenna ja poistamaan heidät suomesta koska jos ihminen kerjää niin on päivänselvää että silloin hänellä ei ole rahaa elämänsä maksamiseen.
Sveitsin poliisi auttaa kerjäläiset pois maasta vaikka Sveitsikin kuuluu nykyään Schengeniin ja se ettei suomen poliisi toimi samoin kuin sveitsin poliisi johtuu yksinomaan poliittisin meriitein valitusta johdosta eli kokoomuksen omasta Mikko Paaterosta ja muista monikulttuurista utopiaansa kommunistin kiihkeydellä rakentavista virkamiehista kuten Ritva Viljanen, Eva Biaudet jne.
Loppupeleissä vastuu tästäkin kädettömyydestä on poliitikoilla sillä virkamiehet sekoilevat omiaan tasan niin kauan kuin poliitikot antavat heidän sekoilla.

Samaten kaikki rikoksiin syyllistyneet EU-romanit on sopimusten mukaan mahdollista poistaa maasta heti rikoksien tekemisen jälkeen ja miksei näin tehdä johtuu juuri yllekirjoittamastani kädettömyydestä.

9.
Dublin-sopimusta pitää alkaa valvoa sillä että jos turvapaikanhakijalla ei ole todisteita siitä että hän on tullut venäjän kautta niin silloin hän on ilmiselvästi tullut muun euroopan halki jolloin hänet pitää käännyttää alkuperäiseen dublin maahan johon hän ensin saapui tai sitten ruotsiin,viroon tai norjaan riippuen siitä minkä kautta hän tuli suomeen.
Lentoyhtiöt ja laiva-yhtiöille pitää ilmoittaa että jos laitonta maahantuloa tapahtuu heidän avullaan niin he ovat siitä vastuussa,  itseltäni kysellään monesti passiani lentoyhtiöiden virkailijoiden toimesta kun lentelen ympäri eurooppaa joten sama henkilökortin kysely pitää ulottaa laivayhtiöihin ja kyselyä pitää tehostaa lentoyhtiöidenkin osalta ja sekä laivayhtiöiden että lentoyhtiöiden matkustajarekisterit pitää avata viranomaisille turvapaikanhakijoiden maahantuloreittien selvittämiseksi.

Nykyään esim. Viking Linen laivoilla tapahtuu 99% varmasti sitä että ruotsiin tai suomeen oleskeluluvan saanut maahanmuuttaja joko ostaa ruotsista risteilyn, käy lähtöselvityksessä ja sitten antaa laittomasti maahantulevalle maanmiehelleen maihinnousukortin jolla hän menee automaattisista porteista tai sitten risteilee suomesta ruotsiin ja antaa maihinnousu-kortin maanmiehelleen jääden itse ruotsiin lomailemaan/sukuloimaan.
Näitä kusetuksia pitää alkaa valvoa ja vastuu pitää pistää laivayhtiölle.


10.
Viranomaisille valehtelu pitää tehdä rangaistavaksi sillä että jos turvapaikanhakija valehtelee maahanmuuttoviranomaisille tai sosiaalitoimelle niin hän menettää automaattisesti oleskelulupansa ja hänet karkotetaan kun valhe paljastuu.
Kaikille sossuhuijauksia tehneille kuuluisi karkoitus.
Kaikille kasvattilapsi-huijauksia tehneille kuuluisi karkoitus.
Kaikille muita perheenyhdistämishuijauksia tehneille kuuluisi karkoitus jne.

11.
Maahanmuuttaja naisten asemaa pitää parantaa sillä että jos pakkoavioliitto tulee ilmi niin isä ja muut syylliset karkotetaan automaattisesti, jos uhkailua/väkivaltaa kulttuuristen/uskonnollisten perinteiden vaalimiseksi kuten ei seurustelua vääräuskoisten kanssa, huivi aina päässä tai muuta vastaavaa tulee ilmi niin isä/veljet/muut miespuoliset sukulaiset jotka ovat syyllisiä karkotetaan automaattisesti.

12.
Terveydenhoitajat ja lääkärit pitää määrätä aina tekemään pahoinpitely-ilmoituksen poliisille kun näkevät ympärileikatun naisen ja jos nainen on syntynyt suomessa niin kaikki hänen raakaan silpomiseensa syylliset pitää selvittää (isä/äiti/ympärileikkaaja), tuomita ja karkottaa automaattisesti.
Jos nainen on syntynyt suomen ulkopuolella niin silloin hänen kohdallaan pitää tarkistaa ovatko hänen isänsä ja äitinsä suomessa ja jos ovat niin heidät pitää asettaa syytteeseen suomen rajojen ulkopuolella tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja tuomita ja karkottaa automaattisesti.

13.
isot yritykset pitää pistää vastuuseen siitä että niiden ketjuttamat urakat tehdään kaikkeen sääntöjen mukaan eli jos ali-hankkija jättää verot ja sosiaaliturvamaksut maksamatta niin tilaaja-yritys maksaa, jos ali-hankkija maksaa työehtosopimusten vastaista palkkaa niin tilaaja-yritys maksaa erotuksen jne.

14.
Jokainen suomessa töitä tekevä ulkomaalainen joka ei asu suomessa vaan käy täällä vain töissä pitää velvoittaa maksamaan esim. 25% veroa suomesta saamastaan palkasta ja työnantajan pitää automaattisesti pidättää tämä vero työntekijän palkasta.
jos työntekijä on ulkomaalaisen yrityksen palveluksessa ja vain työkomennuksella niin hänenkin palkastaan pitää pidättää tämä vero ja tämän ulkomaisen yrityksen asiakkaana oleva suomalainen yritys on velvollinen toimittamaan palkkatiedot ja 25% palkasta veroviranomaisille.
Jokainen mitään yrityksistä tajuava ihminen tietää että kokoomus vastustaa valvontaa ja haluaa tehdä tällä veronkierron mahdolliseksi niinkuin hallitusneuvottelujen yhteydessä tuli ilmi vain jotta suuret yritykset jotka ovat kokoomuksen tukijoita saavat nyhdettyä isommat voitot kiertämällä veroja urakoiden ketjutuksella ja muulla puliveivauksella joissa apuna käytetään ulkomaisia työntekijöitä joille maksetaan työehtosopimusten vastaista palkaa näiden puliveivausten avulla ja työntekijät jättävät verot maksamatta.


Tässä Sauli Niinistölle ja kokoomukselle hiukan minun (johto)päätöksiäni jotka EIVÄT ole hätiköityjä.


"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä