News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-04-18 US: Uusi ilmiö: Köyhät Espanjasta tulevat Suomeen

Started by skrabb, 18.04.2012, 17:19:27

Previous topic - Next topic

skrabb

QuoteUusi ilmiö: Köyhät Espanjasta tulevat Suomeen
Julkaistu: 14:36i

"Tämä on ihan uusi juttu" Pekka Tuomola kuvailee ilmiötä.

Suomeen saapuu alkavana kesänä kerjäläisten lisäksi uusi ryhmä liikkuvaa eurooppalaista väestöä, arvioidaan Helsingin Diakonissalaitokselta. Laitoksen palvelualuejohtaja Pekka Tuomola kertoo, että Etelä-Euroopasta saapuva ryhmä on pääosin työnhaussa.
– Tänne on tulossa uusi ryhmä, jota ei viime vuonna ollut. Bulgariasta, Romaniasta ja Unkarista kotoisin olevat ihmiset, jotka ovat olleet Espanjassa tai Kreikassa töissä, suuntaavat Suomeen etsimään töitä, kun työtilanne Etelä-Euroopassa on heikentynyt. Kyse ei välttämättä ole romaneista, Tuomola kertoo.

Espanjan ja Kreikan työllisyystilanne on heikko. Maiden rajuista työttömyysluvuista kerrotaan enemmän täällä.

Helsingin kaupunki linjasi keväällä 2011, että katutyötä kerjäläisten keskuudessa jatketaan, mutta majoitustoimintaa ei järjestetä. Diakonissalaitoksen ylläpitämä päiväkeskus Hinduro auttaa kerjäläisiä ja muuta liikkuvaa väestöä tarjoamalla paikan peseytymiselle ja pyykin pesemiselle.

Suuri osa Hinduron asiakkaista on Tuomolan mukaan ollut Suomessa jo vuosia. Keskuksessa käy kuitenkin myös sellaisia, jotka ovat ensimmäistä kertaa Suomessa ja etsivät töitä.
– Joitakin olemme jo avustaneet saamaan rakennuksilla tarvittavan turvallisuuskortin ja jotkut ovat saaneet rakennuksilta tai siivoajana töitä. Ongelmana on, että monet eivät osaa suomea tai englantia yhtään, Tuomola sanoo.

Hinduron tiloja käyttävät pääosin ulkomailta tulleet romanit, jotka saavat elantonsa kerjäämällä kaduilla ja keräämällä pulloja. Kaupungin selvityksen mukaan Helsingin kaduilla liikkuu noin 200-300 romanikerjäläistä. Kesää kohti määrän odotetaan kasvavan.

Kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihän mukaan kaupungilla on selkeät linjaukset kerjäläisiin liittyen.
Kerjääminen ei ole laitonta, mutta häiritsevä kerjääminen ja lasten kerjääminen on. Nämä selvitetään aina tapauskohtaisesti, Räihä sanoo.

Sisäministeri Päivi Räsänen on ehdottanut kerjäämisen organisoinnin kieltämistä. Lue lisää täältä.

Kaupunki on päättänyt, että slummeja tai leirejä ei Helsinkiin enää synny. Viime kesänä Kalasatamassa oli romanien leiri, joka kiellettiin. Kaupunki on päättänyt, että luvattomaan leiriytymiseen puututaan nyt nopeammin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121844-uusi-ilmio-koyhat-espanjasta-tulevat-suomeen

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Emo

Suomessahan sitä onkin työtä vaikka muille jakaa! Onneksi meiltä on kohta rahat loppu ja talvi on pitkä ja kylmä, kesäkin vähäluminen.

Ruckafella

Otsikko on melkoisen harhaanjohtava. Siitä saa käsityksen, että Suomeen tulijat olisivat espanjalaista köyhälistöä.

kekkeruusi

Ne mitään töitä ole Espanjassakaan tehneet, nyt on herkkäuskoiset uskoneet näiden kerjäläisten höpinät ihan sukkana. Samaa rikosta ja kerjäämistä ne tekivät sielläkin.

Marjapussi

Artikkelissa mainoitaan etteivät nämä supertyöläiset voi slummitua a la Kalasatama. Odotan mielenkiinnolla minne he aikovat leirityä.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

yks vaan

Ei espanjalaiset (sanan varsinaisessa merkityksessä) ole niin tyhmiä että lähtisivät tänne ilman että työpaikka on tiedossa. Ymmärtää sen nyt ulkomaillakin ettei täällä mitään töitä ole. Toki hakemuksia tulee varmasti..
Kuka syrjisi minua?

Sunt Lacrimae

No paljastihan Diakonissalaitoksen osuus heti kättelyssä, ettei ole ihan Josesta ja Pablosta kyse.

Espanjassakin on muuten muistaakseni miljoonan paikallisen romanin väestö, vielä 90-luvulla taisi olla isoja romanislummeja mutta käsittääkseni ovat integroituneet vähän paremmin kuin esim. Itä-Euroopassa. Tosin romanien kannalta vähän lienee noin yleisestikin vähän.
Play stupid games, win stupid prizes.

Outo olio

Quote from: Ruckafella on 18.04.2012, 17:22:51
Otsikko on melkoisen harhaanjohtava. Siitä saa käsityksen, että Suomeen tulijat olisivat espanjalaista köyhälistöä.
Itsekin ajattelin että espanjalaiset tulee tänne?... ja paskat. Mustalaisiahan tietysti. Otsikon pitäisi olla "Euroopan mustalaiset tulevat Suomeen" tms.

Quote
– Tänne on tulossa uusi ryhmä, jota ei viime vuonna ollut. Bulgariasta, Romaniasta ja Unkarista kotoisin olevat ihmiset, jotka ovat olleet Espanjassa tai Kreikassa töissä, suuntaavat Suomeen etsimään töitä, kun työtilanne Etelä-Euroopassa on heikentynyt. Kyse ei välttämättä ole romaneista, Tuomola kertoo.
Tuota ei kyllä Tuomola itsekään usko, että muitakuin EU-romaneita.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

guest584

Aikamme kirosanoja - liikkuva eurooppalainen väestö.

L. Brander

Mitä jos jokainen hommalainen kysyisi viideltä ystävältään, sukulaiseltaan yms. miksi ihmiset kokevat pakottavaa tarvetta maksaa siitä, että heitä huijataan? Miksi ihmiset tilaavat suomalaisia lehtiä, joiden päätarkoitus tuntuu olevan keksiä mitä omituisimpia otsikoita ja juttuja mitä yksinkertaisimmista asioista? Varsinkin kun kusetuksen tarkoitus on pitää toiset kusettajat vallassa. Eikö ihmisille tule tyhmä olo?
Dystooppinen salamasota

AuggieWren

Quote from: L. Brander on 18.04.2012, 17:51:53
Mitä jos jokainen hommalainen kysyisi viideltä ystävältään, sukulaiseltaan yms. miksi ihmiset kokevat pakottavaa tarvetta maksaa siitä, että heitä huijataan? Miksi ihmiset tilaavat suomalaisia lehtiä, joiden päätarkoitus tuntuu olevan keksiä mitä omituisimpia otsikoita ja juttuja mitä yksinkertaisimmista asioista? Varsinkin kun kusetuksen tarkoitus on pitää toiset kusettajat vallassa. Eikö ihmisille tule tyhmä olo?
No tässä nimenomaisessa tapauksessa taisi olla kyse nettilehti usarista, jonka lukemisesta kukaan ei maksa senttiäkään. Parempi kysymys lähipiirille olisi se, miksi ihmiset kuuluvat kirkkoon ja miksi he eivät käy mielenosoituksissa ja painosta ammattiliittojaan yleislakkoon tätä mieletöntä poliittisen eliitin rahantuhlausta vastaan.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

L. Brander

Quote from: AuggieWren on 18.04.2012, 18:29:01
No tässä nimenomaisessa tapauksessa taisi olla kyse nettilehti usarista, jonka lukemisesta kukaan ei maksa senttiäkään. Parempi kysymys lähipiirille olisi se, miksi ihmiset kuuluvat kirkkoon ja miksi he eivät käy mielenosoituksissa ja painosta ammattiliittojaan yleislakkoon tätä mieletöntä poliittisen eliitin rahantuhlausta vastaan.

Erinomaisia kysymyksiä nuokin. Kysykäähän samalla.
Dystooppinen salamasota

hammerzeit

Justiinsa vittu näin. Ei riitä se, että tätä roskasakkia lappaa sisään suoraan Romaniasta, nyt niitä lennätetään jo perkele muualta Euroopastakin. Kyllä alkaa hiljalleen tosissaan riittämään.
A war is easily won if your enemy does not know he is fighting.

JoKaGO

Quote from: hammerzeit on 18.04.2012, 19:44:51
Justiinsa vittu näin. Ei riitä se, että tätä roskasakkia lappaa sisään suoraan Romaniasta, nyt niitä lennätetään jo perkele muualta Euroopastakin. Kyllä alkaa hiljalleen tosissaan riittämään.

Ei ole keneltäkään pois!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

nuiseva

Ja sitten kun kirjallisuusleiri siirtyy suomesta paikkaamaan työvoimaa pulaa muualle, siellä voidaan uutisoida, että tämä on uutta, Suomen köyhät tulevat meille. Uusi suomi, pahkasian korvaaja.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.