News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2012-04-10 Espanja: Real Madrid hylkäsi ristinsä muslimirahan vuoksi

Started by Suomi2050, 10.04.2012, 16:51:11

Previous topic - Next topic

Suomi2050

Espanjalainen jalkapalloseura Real Madrid on poistanut suurprojektinsa yhteydessä logostaan siihen perinteisesti kuuluneen ristin. Suurseuran logon kruunussa jo 70 vuoden ajan esiintynyt risti on ylin osa tunnuksessa keskeisistä kuninkaan kruunua. Real Madridin kannattajat ovat raivostuneet ratkaisusta.

Poiston syy on puhtaan taloudellinen, sillä seuralla on käynnissä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa nimikkolomakohteen rakentaminen. Lomakohteen on tarkoitus valmistua 2015, mutta riisuttu versio on jo käytössä sen alueella.

Ristin poistaminen oli yksi edellytyksistä, jotta projektisopimus syntyi. Seuran mukaan ratkaisu johtuu toimimisesta moniarvoisessa maailmassa. Muissa yhteyksissä risti esiintyy edelleen osana logoa.

Muun muassa Dagen kertoo verkkosivuillaan, että muutos on herättänyt kannattajissa närää. Ratkaisua on ehditty jo nimittää "polvistumiseksi islamin edessä" sekä "myydyksi ristiksi".

Myös muun muassa Real Madridin kilpakumppani FC Barcelona on tehnyt vastaavia myönnytyksiä voittaakseen lisää kannattajia islamilaisissa maissa.

Kotimaa24: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/7988-real-madrid-hylkasi-ristinsa-muslimirahan-vuoksi

Sanglier

(Lähi)tulevaisuudessa kaikkien on pakko tunnustaa väriä. Risti on luontevin vastapari puolikuulle. Kaupallisina toimijoina en voi seuroja tuomita mutta periaatteen vuoksi kyllä.

Jouko

Myyvät varmaan kohta mainostilaa pelipaidoista islamistipropagandan levittämiseen. Rahalla on taivaallinen voima vaikka jotkut (punavihreät?)idealistit toisin väittävät.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Vouti

Asia on kovin yksinkertainen. Islamilainen lainsäädäntö kieltää ristien esillä pidon. Kyseessä ei siis ole mikään moniarvoisuutta ajava teko, vaan omien perinteiden ja arvojen myynti islamilaisen rasismin ja diskriminaation edessä.

      - Vouti
Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun. -Augustin Ehrensvärd

FatFrank

Quote from: Suomi2050 on 10.04.2012, 16:51:11
Espanjalainen jalkapalloseura Real Madrid on poistanut suurprojektinsa yhteydessä logostaan siihen perinteisesti kuuluneen ristin. Suurseuran logon kruunussa jo 70 vuoden ajan esiintynyt risti on ylin osa tunnuksessa keskeisistä kuninkaan kruunua. Real Madridin kannattajat ovat raivostuneet ratkaisusta.

Poiston syy on puhtaan taloudellinen, sillä seuralla on käynnissä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa nimikkolomakohteen rakentaminen. Lomakohteen on tarkoitus valmistua 2015, mutta riisuttu versio on jo käytössä sen alueella.

Ristin poistaminen oli yksi edellytyksistä, jotta projektisopimus syntyi. Seuran mukaan ratkaisu johtuu toimimisesta moniarvoisessa maailmassa. Muissa yhteyksissä risti esiintyy edelleen osana logoa.

Muun muassa Dagen kertoo verkkosivuillaan, että muutos on herättänyt kannattajissa närää. Ratkaisua on ehditty jo nimittää "polvistumiseksi islamin edessä" sekä "myydyksi ristiksi".

Myös muun muassa Real Madridin kilpakumppani FC Barcelona on tehnyt vastaavia myönnytyksiä voittaakseen lisää kannattajia islamilaisissa maissa.

Kotimaa24: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/7988-real-madrid-hylkasi-ristinsa-muslimirahan-vuoksi

Niin, Kataloniassa ei ole mitään muuta hyvää kuin Fc Barcelona. Tuossa Vladtepesin uploadaama dokkari islamisaatiosta Kataloniassa.

http://gatesofvienna.blogspot.com/2012/04/islamization-of-catalonia.html
''The only thing necessary for the triumph of evil..
is for good men to do nothing..''

Edmund Burke

Emo

Ihan kaukonäköistä espanjalaisilta. Espanjahan on entistä islamin aluetta, ja näin ollen muslimien mielestä edelleen ja ikuisesti heidän maataan. Ilmeisesti tämä on ok espanjalaistenkin mielestä?

Totuus EPT

Niinpä, raha ratkaisee. Eiköhän Epsanjalla ole muutenkin taloudellisia ongelmia. Tämä on sitä "moniarvoista musulmaanien mielistelyä" Minkähän takia tuonne Yhdistyneihin Arabiemiirikuntiin pitää mennä?
Missä ******i siellä ongelma.

sivullinen.

Koska Suomen lipusta poistetaan risti, ja miten paljon pitää maksaa? Täysin valkoinen lippu ei tosin sodassa ole käytännöllinen. Siniristiliput esittämiskieltoon uskonnollisina symboleina ja tilalle meille kaikille niin rakas Eurostoliiton tähtilippu! Siinä on Kokoomuksen vaaliohjelma seuraaviin eduskunta vaaleihin.

Koti
Uskonto
Isänmaa
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Sunt Lacrimae

Quote from: sivullinen. on 10.04.2012, 20:10:42

"Koti kunhan on pieni sellainen sillä verojen jäljiltä ei ole varaa muuhun, ja kunhan pari romanialaista otat sinne. Uskonto vapaavalintainen, ja isänmaa löytyy Brysselistä."
Play stupid games, win stupid prizes.

Jouko

Quote from: sivullinen. on 10.04.2012, 20:10:42
Koska Suomen lipusta poistetaan risti, ja miten paljon pitää maksaa? Täysin valkoinen lippu ei tosin sodassa ole käytännöllinen. Siniristiliput esittämiskieltoon uskonnollisina symboleina ja tilalle meille kaikille niin rakas Eurostoliiton tähtilippu! Siinä on Kokoomuksen vaaliohjelma seuraaviin eduskunta vaaleihin.

Koti
Uskonto
Isänmaa

Pahoin pelkään että se siniristi on jo myyty moneen kertaan.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Jaska Pankkaaja

Nyt varmasti suvaitsevaisuus ja antikapitalismi voittivat ja näitä potkupalloseuroja sopii kannattaa.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Jouko

Olen jostain klassikkokirjasta lukenut oman äitinsä myymisestä. Tämä kuuluu samaan luokkaan.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Huolestunut Kansalainen

Quote from: Emo on 10.04.2012, 20:08:13
Ihan kaukonäköistä espanjalaisilta. Espanjahan on entistä islamin aluetta, ja näin ollen muslimien mielestä edelleen ja ikuisesti heidän maataan. Ilmeisesti tämä on ok espanjalaistenkin mielestä?

Näyttöä siitä että muslimit kollektiivisesti ajattelevat näin?
Niin ajattelinkin...  :facepalm:
Mursu: "Siis vertaatko ihan tosissasi sitä, että amerikkalaiset lopettivat toisen maailmansodan atomipommeilla säästäen siten satojen tuhansien elämän siihen, että natsit murhasivat miljoonia juutalaisia ja valloittivat noin kymmenen itsenäistä valtiota?"
Kekkeruusi: "Kyllä se on täysin oikeudenmukainen näkemys."

Huolestunut Kansalainen

Quote from: sivullinen. on 10.04.2012, 20:10:42
Koska Suomen lipusta poistetaan risti, ja miten paljon pitää maksaa? Täysin valkoinen lippu ei tosin sodassa ole käytännöllinen. Siniristiliput esittämiskieltoon uskonnollisina symboleina ja tilalle meille kaikille niin rakas Eurostoliiton tähtilippu! Siinä on Kokoomuksen vaaliohjelma seuraaviin eduskunta vaaleihin.

Koti
Uskonto
Isänmaa
Jos yritys ahneuksissaan poistaa logostaan elementin, et voi verrata sitä suoraan kansallisvaltion tunnuksena käytettävään lippuun. Kai ymmärrät tämän?
Mursu: "Siis vertaatko ihan tosissasi sitä, että amerikkalaiset lopettivat toisen maailmansodan atomipommeilla säästäen siten satojen tuhansien elämän siihen, että natsit murhasivat miljoonia juutalaisia ja valloittivat noin kymmenen itsenäistä valtiota?"
Kekkeruusi: "Kyllä se on täysin oikeudenmukainen näkemys."

veikko1980

Quote from: Totuus EPT on 10.04.2012, 20:09:11
Niinpä, raha ratkaisee. Eiköhän Epsanjalla ole muutenkin taloudellisia ongelmia. Tämä on sitä "moniarvoista musulmaanien mielistelyä" Minkähän takia tuonne Yhdistyneihin Arabiemiirikuntiin pitää mennä?

kiilataanko Realin pelaajien soppareihin ''convert-pykälä'', veikkaan kuitenkin että tässä on jotain mätää. Real varmaan sitoutuu ottamaan muslimeja riveihinsä... tai 10 miljoonaa euroa pelaaja-bonusta jos saadaan joku kääntymään.
monikulttuuri vie terveyteni

IDA

Hah!

http://www.youtube.com/watch?v=ib-Qiyklq-Q

Paska joukkue täynnä rahanahneita sikoja vailla mitään perinteiden kunnioitusta. Britney Spears tienaa enemmän kuin Ronaldo ja täsmälleen samasta duunista. Pelleryhmä, Idioottilauma, josta 11 kerrallaan lasketaan aitauksesta kentälle häpäisemään jalkapalloa.

Bayern München voittaa nämä leikiten.
qui non est mecum adversum me est

sivullinen.

Quote from: Huolestunut Kansalainen on 10.04.2012, 20:35:24
Quote from: sivullinen. on 10.04.2012, 20:10:42
Koska Suomen lipusta poistetaan risti, ja miten paljon pitää maksaa?
Jos yritys ahneuksissaan poistaa logostaan elementin, et voi verrata sitä suoraan kansallisvaltion tunnuksena käytettävään lippuun. Kai ymmärrät tämän?

Hienoa ettet ajattele Suomea vain Oy Suomi Ab:nä kuten monissa lehdissä tehdään. Muista kuitenkin etteivät myöskään Real Madrid fanit suhtaudu historialliseen ja ihmisiä yhdistävään urheiluseuraan pelkästään liiketaloudellisena organisaationa - "yrityksenä". Ennen kaikkea mitä sanoo Espanjan kuningas Juan Carlos, ja Espanjan kuningasperhe, joka on kunnian osoituksena antanut madrilaisjoukkueelle luvan kantaa oman kruununsa kuvaa logossaan? En tunne Espanjan lakia, mutta monissa monarkioissa on kruunun, ja muiden monarkin symbolien, käyttöä koskevia säädöksiä.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Ystävä

Olisiko näin käynyt jos Real Madrid olisi mennyt tekemään bisnestä mihin tahansa muuhun kuin muslimivaltioon?
Olisiko muslimimaan joukkueelta vaadittu samanlaisessa tilanteessa logon muuttamista ei-muslimivaltiossa?

Emo

Quote from: kmruuska on 10.04.2012, 20:46:41
Quote from: Markku Stenholm on 10.04.2012, 20:41:44
Hah!

http://www.youtube.com/watch?v=ib-Qiyklq-Q

Paska joukkue täynnä rahanahneita sikoja vailla mitään perinteiden kunnioitusta. Britney Spears tienaa enemmän kuin Ronaldo ja täsmälleen samasta duunista. Pelleryhmä, Idioottilauma, josta 11 kerrallaan lasketaan aitauksesta kentälle häpäisemään jalkapalloa.

Minä kuvittelin että sinä jalkapalloa seuraavana olisit edes tajunnut siitä jotain, mutta ilmeisesti ideologia on niin vahva että on pakko hyljätä järjen ääni ja seurata. Kas kun Realista ei tarvitse pitää eikä sitä tarvitse fanittaa ja C. Ronaldoa voi vallan hyvin inhota, mutta kuka tahansa joka sanoo La Ligaa hallitsevan ja sen todennäköisesti voittavan joukkueen olevan paska on täysin irrallaan todellisuudesta.

Hylätä järjen ääni? Seurata sokeasti rahaa ja luopua perinteistään on sinusta yhtäkuin  kuunnella järjen ääntä?

Huomaa kyllä että Luxemburgissa on aikaa ilmeisestikin runsaasti vietetty  :o 

Hamsteri

Tälläisen sairaan sekoilun vuoksi musulmaanimaiden öljy pitäisi konfiskoida demokraattisten maiden käyttöön. Montakohan terroritekoa, minareettia ja tälläistä sekopää projektia Saudien sun muiden öljymasseilla on maksettu?
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Emo

Sähköautot käyttöön ja muovipussit näin alkajaisiksi kieltolistalle. Ulkomaanmatkat ja muu lentely minimiin.
Tosin, Norjakin on kohta islamilainen öljyvaltio mikä muistettakoon.

IDA

Quote from: kmruuska on 10.04.2012, 20:46:41
Minä kuvittelin että sinä jalkapalloa seuraavana olisit edes tajunnut siitä jotain, mutta ilmeisesti ideologia on niin vahva että on pakko hyljätä järjen ääni ja seurata. Kas kun Realista ei tarvitse pitää eikä sitä tarvitse fanittaa ja C. Ronaldoa voi vallan hyvin inhota, mutta kuka tahansa joka sanoo La Ligaa hallitsevan ja sen todennäköisesti voittavan joukkueen olevan paska on täysin irrallaan todellisuudesta.

Ei Real Madrid ole mikään jalkapallojoukkue. Se on huora jonka kuka tahansa voi ostaa orgioihinsa esiintymään, jos on tarpeeksi rahaa. Joukkueen johto varmaan itkee sitä, että NHL:ssä ei pelata rullaluistimilla, jotta he voisivat liittyä siihen.

Jos jalkapallo kiinnostaa, niin kannattaa katsella, kuinka Bayern München potkii Madridin prinsessat sinne minne ne kuuluvat.

"Real"  :D ;D :D ;D
qui non est mecum adversum me est

2011-04-17

Hieman samaa sarjaa tämän ketjun kanssa. Toivottavasti vaaralliset graafikot ja ties mitkä pilapiirtäjät eivät vie yöunia.

Tästähän puhuttiin jo vuonna 2010.

http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/2010/07/1158650/muslimit-eivat-saa-kayttaa-suomen-maajoukkuepaitaa

"Erityisesti uskonnollisia johtajia on puhuttanut Manchester Unitedin paita, jonka logossa esiintyy punainen piru. FC Barcelonan paita sekä Brasilian, Portugalin, Serbian ja Norjan maajoukkuepaidat ovat sopimattomia, koska jokaisen tunnuksessa on risti.

- Tämä on erittäin vaarallista. Muslimeina meidän ei pitäisi palvoa muiden uskontojen symboleja tai paholaisia, kertoo islamilainen pappi Nooh Gadot."

Suomessa kuitenkin näin:

"Huuhkajat ottavat syksyn EM-karsinnoissa käyttöönsä Palloliiton viime vuonna uudistetulla logolla varustetun paidan, jossa ristisymboli on näkyvästi esillä."
Burkakulttuuri meets saunakulttuuri.

sivullinen.

Aikoinaan oli juttua myös Niken logon käytöstä. Se kun on modernisti muotoiltu malli vanhasta kreikkalaisen voitonjumalattaren - eli Niken -  tunnuksena olleesta siivestä. Sheikki Feiz antoi logon käytöstä fatwan, ja sanoi sen olevan haram (kielletty). Väärän jumalan merkkejä ei sallita. Nikellä oli sentään enemmän fyrkkaa eikä kieltoa käytännössä näy. Raha ratkaisee. Raha on kapitalistin uskonto. Raha päättää mitä hevosen häntää seurataan ja mitä ei.