News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Kerjäläisooppera: Katutason uutiset kerjäläistoiminnasta

Started by rähmis, 15.05.2009, 07:23:30

Previous topic - Next topic

ike60

Quote from: nuiseva on 19.08.2012, 07:39:44
Yksi romanialainen poliisi sai kahdessa kuukaudessa enemmän aikaan kuin Suomen poliisilaitos ja poliitikot yhteensä neljässä vuodessa. Voiskohan näitä romanialaisia palkata  muidenkin ongelmatapausten hoitamiseen?

Sen romanialaispoliisin ansioksihan tuo Balkanin romskujen määrän väheneminen on lehdistössä laitettu. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, onko väitteen takana muita todisteita kuin ajallinen sopivuus (setä tulee kesäkuussa, romskut häviävät heinäkuussa).

Romanialaisvahvistuksella saattaa olla ollut jokin osa tässä, mutta itse arvelen pikemminkin että Norjan houkutus on kasvanut liian suureksi että tuontiromanit olisivat voineet sitä vastustaa. Ylempänä olevassa viestissäni viittasin jo siihen, että Norja näyttää lehtitietojen mukaan kärvistelevän melkoisen balkaninromaniongelman kanssa.

Tomi

Minua voi sitten kutsua jatkossa rasistiksi. Myönnän sen avoimesti.
Kuljin 3 viikkoa sitten romanikerjäläisen ohi Rautatieasemalla. Heitin suffeli-suklaapatukan hänelle. Ei tainnut pitää siitä, mutta ei heittänyt takaisinkaan.
Näin 1,5 viikkoa sitten suomalaisen nuoren tytön soittamassa Tapiolassa. Hänen kippoon laitoin euron.
Tänään Sörnäisissä oli viisi suomalaista soittamassa. Laitoin myös heidän kippoonsa euron. Annoin euron näille vain siksi, koska olen varma, että se raha ei mene rikollismafialle.
Vihervasemmiston ja muiden mokuttajien mielestä olen rasisti, koska suosin kotimaista.

Atte Suomalainen

Sen romanialaispoliisin ansioksihan tuo Balkanin romskujen määrän väheneminen on lehdistössä laitettu. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, onko väitteen takana muita todisteita kuin ajallinen sopivuus (setä tulee kesäkuussa, romskut häviävät heinäkuussa).
[/quote]
Kuinka nuo romanialaispoliisit ei saa hommaa hanskattua siellä kotimaassaan? Resurssipula, kaiketi.

Topi Junkkari

Quote from: Tomi on 19.08.2012, 22:28:12
Näin 1,5 v suomalaisen nuoren tytön soittamassa Tapiolassa. Hänen kippoon laitoin euron.

Näit PUOLITOISTAVUOTIAAN tytön soittamassa rahaa vastaan ja laitoit hänen kippoonsa rahaa?

Onko lapsityövoiman kannattaminen sinun mielestäsi hyvä asia? Kai nyt muumin hattivatissa tajuat, että puolitoistavuotias ei soittele omaksi huvikseen, vaan on jonkun hyväksikäyttäjän armoilla?
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

nuiv-or

Quote from: Topi Junkkari on 21.08.2012, 00:45:52

- Työuria pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta.

- Kyllähän romanitkin soittavat rahaa vastaan.

- Ei voi kriminalisoida.

dothefake

Itseasiassa, jos soittajatar on ollut noin nuori, niin melkein väittäisin, että soitti omaksi huvikseen. Riistäjä vei keikkaliksan tytön huomaamatta.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

pingviini

Bulgarialaista elämysmatkailua Suomeen on harrastettu jo vuodesta 1899, joten kovin uusi ei ilmiö ole

QuoteKajaanin Lehti
N:o 52 – 2.9.1899
– Bulgarian mustalaisia sanoo Salmetar asettuneen
leiriin Iisalmen kirkonkylään 7 hewoskuormaa.

Topi Junkkari

Quote from: pingviini on 21.08.2012, 07:58:52

Mahtoiwatko tulla hewosilla Bulgariasta asti? Koska työwoiman wapaa liikkuwuus, matkan tarkoituksena oli warmaankin pestautua töihin parikymmentä wuotta aikaisemmin perustettuun oluttehtaaseen. Minulla on hallussani joitakin Salmettaren vanhoja numeroita, mutta ei noin vanhoja, joten en voi tarkistaa faktoja.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Tomi

Quote from: Junes Lokka on 21.08.2012, 00:49:06
Quote from: Topi Junkkari on 21.08.2012, 00:45:52
Quote from: Tomi on 19.08.2012, 22:28:12
Näin 1,5 v suomalaisen nuoren tytön soittamassa Tapiolassa. Hänen kippoon laitoin euron.

Näit PUOLITOISTAVUOTIAAN tytön soittamassa rahaa vastaan ja laitoit hänen kippoonsa rahaa?

Onko lapsityövoiman kannattaminen sinun mielestäsi hyvä asia? Kai nyt muumin hattivatissa tajuat, että puolitoistavuotias ei soittele omaksi huvikseen, vaan on jonkun hyväksikäyttäjän armoilla?

- Työuria pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta.

- Kyllähän romanitkin soittavat rahaa vastaan.

- Ei voi kriminalisoida.

Kirjoitusvirhe, 1,5 viikkoa sitten. Tarkemmin 8.8.2012.

pingviini

Quote from: Topi Junkkari on 21.08.2012, 08:23:52
Quote from: pingviini on 21.08.2012, 07:58:52
Bulgarialaista elämysmatkailua Suomeen on harrastettu jo vuodesta 1899, joten kovin uusi ei ilmiö ole

QuoteKajaanin Lehti
N:o 52 – 2.9.1899
– Bulgarian mustalaisia sanoo Salmetar asettuneen
leiriin Iisalmen kirkonkylään 7 hewoskuormaa.

Mahtoiwatko tulla hewosilla Bulgariasta asti? Koska työwoiman wapaa liikkuwuus, matkan tarkoituksena oli warmaankin pestautua töihin parikymmentä wuotta aikaisemmin perustettuun oluttehtaaseen. Minulla on hallussani joitakin Salmettaren vanhoja numeroita, mutta ei noin vanhoja, joten en voi tarkistaa faktoja.

Täältä löytyy Salmettaren numerot 1897-1910, mikäli innostus asian ruotimiseen rittää

http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/browse.html?action=year&id=0356-2301&name=Salmetar

Adolf Stege

Tämä kohtaaminen kesti sen 5sekunttia. Olin ostelemassa farkkuja. Tulin liikkeestä ulos, niin eteen singahti nainen about 20-25v kädessään lappunen, jossa luki suunnilleen näin: "Hei olen opiskelija kielitaidoton ja..." Tähän kohtaan lopetin lukemisen ja sanoin lakonisesti: Bye.

Roope

QuoteSuomalaisten asenne ulkomaisia romaneja kohtaan on muuttunut vihamielisemmäksi, mikä on johtanut siihen, että romanialaiset ja bulgarialaiset romanit yhä useammin kokevat Helsingin vaaralliseksi kaupungiksi.

Ei ole epätavallista, että ohikulkijat käyvät käsiksi kerjääviin naisiin, kertoo tutkija Airi Markkanen. Siksi katukuvassa näkyvät naiset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Ei ole kyse vain kovemmista asenteista. Romanien turvattomuudentunne johtuu myös siitä, että heillä ei ole mitään yöpymispaikkaa, sanoo Markkanen.

Markkanen ei näe mitään yksinkertaista ratkaisua ongelmaan. Hän kuitenkin varoittaa väkivallan ja vihamielisten asenteiden voivan lisääntyä entisestään(käännös)
Yle: Utländska romer otrygga i Helsingfors 21.8.2012
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

CaptainNuiva

Quote from: Mika R. on 21.08.2012, 11:42:21
Tämä kohtaaminen kesti sen 5sekunttia. Olin ostelemassa farkkuja. Tulin liikkeestä ulos, niin eteen singahti nainen about 20-25v kädessään lappunen, jossa luki suunnilleen näin: "Hei olen opiskelija kielitaidoton ja..." Tähän kohtaan lopetin lukemisen ja sanoin lakonisesti: Bye.

Kielitaidottoman opiskelut saattavatkin kestää tosi pitkään, ei ihme että rahat loppuvat :P
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Elemosina

Quote from: Roope on 21.08.2012, 12:55:41
QuoteSuomalaisten asenne ulkomaisia romaneja kohtaan on muuttunut vihamielisemmäksi, mikä on johtanut siihen, että romanialaiset ja bulgarialaiset romanit yhä useammin kokevat Helsingin vaaralliseksi kaupungiksi.

Ei ole epätavallista, että ohikulkijat käyvät käsiksi kerjääviin naisiin, kertoo tutkija Airi Markkanen. Siksi katukuvassa näkyvät naiset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Ei ole kyse vain kovemmista asenteista. Romanien turvattomuudentunne johtuu myös siitä, että heillä ei ole mitään yöpymispaikkaa, sanoo Markkanen.

Markkanen ei näe mitään yksinkertaista ratkaisua ongelmaan. Hän kuitenkin varoittaa väkivallan ja vihamielisten asenteiden voivan lisääntyä entisestään(käännös)
Yle: Utländska romer otrygga i Helsingfors 21.8.2012

Hassua, koko ongelmahan ratkeaisi sillä simppelillä tavalla, että ulkomaalaiset romanit poistuisivat Helsingistä ja maastamme kokonaan ja pysyvästi. Eikä Markkanen tunnu tajuavan tätä yksinkertaista ratkaisua ongelmaan. Miksi köyhien raukkaparka romanien pitää pysyä täällä väkivaltaa ja turvattomuutta kokemassa?

Eivät varmaan raukat nyt ensi vuonna tule takaisin kun kerran ei ole epätavallista että ohikulkijat käyvät käsiksi kerjääviin naisiin. Onko forskaren Airi Markkanen ihan itse nähnyt näitä tuikitavallisia ohikulkijoiden kerjäläisiin käsiksikäymisiä vai onko forskaren uskonut kerjäävien itkuvirsiä ("laadukasta" tutkimusta jos näin on)? Onko forskaren kysynyt miksi ns. kerjäävät naiset seuraavat vanhuksia ahdistellen näitä ja pahimmillaan ryöstäen korut kun lähietäisyydelle pääsevät? Vai onko Ylen svenskspråkiga redaktion taas höbläyttänyt ja napannut tutkimuksesta vaan "jänskimmät" havainnot ja tehnyt niistä artikkelin? Kivaa tämä nykymedian juttujen tulkinta.

Hassua muuten, että minäkin koen Helsingin muuttuneen turvattomaksi mutta minusta se on johtunut pitkin puistoja yöpyvistä ulkomaalaisista romaneista, jotka kerjäävät, rötöstelevät ja ahdistelevat ohikulkijoita (eritoten vanhuksia) pitkin kaupunkia.  :o
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Nuutti Hyttinen

#7874
Quote from: Roope on 21.08.2012, 12:55:41
QuoteSuomalaisten asenne ulkomaisia romaneja kohtaan on muuttunut vihamielisemmäksi, mikä on johtanut siihen, että romanialaiset ja bulgarialaiset romanit yhä useammin kokevat Helsingin vaaralliseksi kaupungiksi.

Ei ole epätavallista, että ohikulkijat käyvät käsiksi kerjääviin naisiin, kertoo tutkija Airi Markkanen. Siksi katukuvassa näkyvät naiset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Ei ole kyse vain kovemmista asenteista. Romanien turvattomuudentunne johtuu myös siitä, että heillä ei ole mitään yöpymispaikkaa, sanoo Markkanen.

Markkanen ei näe mitään yksinkertaista ratkaisua ongelmaan. Hän kuitenkin varoittaa väkivallan ja vihamielisten asenteiden voivan lisääntyä entisestään(käännös)
Yle: Utländska romer otrygga i Helsingfors 21.8.2012

Kuulostaa siltä, että maassamme kerjäävät ja kierrätystä harrastavat romanit ovat päättäneet saada sossulta asunnot ja tutkija haluaa avustaa siinä leikkimällä hyödyllistä idioottia. Toivottavasti muistavat vaatia, että asunnon yhteydessä pitää olla myös riittävän iso varastotila löytökuparin säilyttämiseen, koska muuten joku voi vielä varastaa sen ja liiketoiminta sen seurauksena kärsiä.
Ehdolla Helsingissä numerolla 393
oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu
kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

l'uomo normale

Viimeinen asia mitä tulisi minulle mieleen olisi osoittaa muuta kuin miimistä aggressioita näille kerjäläismummoille. Kyllä heillä tukijoukot on taustalla. Äkkiäkö he pienen kosto-operaation tekisivät.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Vesisade

Quote from: Elemosina on 21.08.2012, 13:09:00Onko forskaren Airi Markkanen ihan itse nähnyt näitä tuikitavallisia ohikulkijoiden kerjäläisiin käsiksikäymisiä
Olen minä nähnyt kun hyvin kovaa huutaa kerjäläiselle suomalainen. En mennyt väliin, nuorempana olisin luultavasti mennyt (mikä ei tietenkään kannata, kokemuksen kautta sitä oppii pysymään erossa  :P .)
En toki sitä tarkoita että tutkijan kanssa olisin missään samoilla linjoilla, ajattelin vain mainita että pidän sitä ihan mahdollisena että niinkin olisi käynyt kuten hän sanoo. Tutkijalta palkka pois niin sillä voisi majoittaa pari asunnotonta suomalaista ja sitten kun kaikki asunnottomat suomalaiset on hömppätutkijoitten ja vastaavien menoista säästämällä saanut asutettua, niin voisi myös ulkomaisia romaneja auttaa.

Elemosina

Juu, huutaminen ei tietenkään ole käsiksikäymistä, sitä en ihmettele yhtään että joku on huutanut. Itse en käsiksikäymisiä ole nähnyt, enkä huutamista. Sen sijaan olen nähnyt, että kolikkokuppi potkitaan kumoon. Sekään ei ole käsiksikäymistä. Minusta on tutkijalta vähintäänkin liiottelua todeta että ei ole epätavallista että ohikulkijat käyvät käsiksi kerjääviin naisiin. Jos näin olisi niin moisia tapahtumiahan pitäisi näkyä vähän väliä kerjäläistiheimmissä paikoissa, kuten Helsingin keskustassa.

Ihmettelen vaan jos forskaren Markkanen nyt on keksinyt moisen väkivaltaisen piirteen suomalaisissa ohikulkijoissa niin miten ihmeessä media ei ole jo aiemmin kirjoittanut näistä jatkuvista ja ilmeisen tavallisista kerjäläisiin käsiksikäymisisistä. Luulisi muuten että Vapaa Liikkuvuuskin olisi jo mieltä osoittamassa kerjäläisten koskemattomasta oikeudesta istua keskellä katua kerjäämässä. Pahoin pelkään että forskaren on uskonut kerjäläisten liiotelluihin väitteisiin. Siis vaikka en ole nähnyt käsiksikäymisiä, uskon että näin on voinut käydä. Sitä en usko että käsiksikäyminen kerjääviin naisiin ei ole epätavallista, kuten Yle/Markkanen muotoilee.

EDIT: Voisiko tätä uutista muuten levittää samanlaisella innolla pitkin Eurooppaa kuin levitettiin sitä Perussuomalalaisten rasistisuutta tms? Sillä tavalla kuulisivat seuraavatkin Suomen matkaa suunnittelevat raukkakerjäläiskiertolaiset että siellä ne käy käsiksi jo, joten eipäs mennäkään.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

CaptainNuiva

Kun tutkija kirjoittaa "Ei ole epätavallista" niin synonyymi sille on "On normaalia".
En nyt taida ihan ostaa tätä tutkijan väittämää....Tutkija edelleen toteaa romanien tuntevan turvattomuutta koska ei ole yöpymispaikkoja.
Se on tietenkin totta, minäkin tuntisin turvattomuutta jos vieraassa maassa/kaupungissa ei olisi paikkaa missä yöpyä mutta siksipä en reissuun lähdekkään ilman varmuutta majoituksesta.

Tutkija petailee myös tulevia tutkimuksiaan/apurahojaan sillä että kerjäläiseen kohdistuu tulevaisuudessa rajummin väkivaltaa.
Kun nyt ei ole yhtäkään tilastoitua tapausta niin kerjäläisten lisääntyessä ja ajan kuluessa semmoinen kaikkien todennäköisyyslaskelmien mukaan saadaan ennen pitkää.
Tämän jälkeen kelpaa muistuttaa virkamiehiä "tutkimuksesta" ja anoa lisää rahaa todennäköisyyksiin ynnä ennustuksiin.

Jatkan minäkin tässä apurahattoman tutkijan uraani, tässä uusin tutkimukseni:
Autokannan lisääntyessä ruuhkat tulevat lisääntymään ja varsinkin jos tie/katuverkostossa ei autojen lisääntymistä huomioida.
Medialle annan mielelläni lisätietoja tästä yllättävästä tutkimustuloksesta, pientä ja muodollista korvausta (186000 €) vastaan.

"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Lemmy

Quote from: pingviini on 21.08.2012, 10:50:45
Quote from: Topi Junkkari on 21.08.2012, 08:23:52
Quote from: pingviini on 21.08.2012, 07:58:52
Bulgarialaista elämysmatkailua Suomeen on harrastettu jo vuodesta 1899, joten kovin uusi ei ilmiö ole

QuoteKajaanin Lehti
N:o 52 – 2.9.1899
– Bulgarian mustalaisia sanoo Salmetar asettuneen
leiriin Iisalmen kirkonkylään 7 hewoskuormaa.

Mahtoiwatko tulla hewosilla Bulgariasta asti? Koska työwoiman wapaa liikkuwuus, matkan tarkoituksena oli warmaankin pestautua töihin parikymmentä wuotta aikaisemmin perustettuun oluttehtaaseen. Minulla on hallussani joitakin Salmettaren vanhoja numeroita, mutta ei noin vanhoja, joten en voi tarkistaa faktoja.

Täältä löytyy Samettaren numerot 1897-1910, mikäli innostus asian ruotimiseen rittää

http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/browse.html?action=year&id=0356-2301&name=Salmetar

Aika saamaria lukea fraktuuraa.  Ei osunut silmään 6. päivän lehdestä, mutta tarvitsee katsoa otsikoita tarkemmin.
Hassua lukea vitsi koulupojasta ja kiinalaisista - puujalkavitsejä jo vuodesta 1899!
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

nuiv-or

Quote from: Elemosina on 21.08.2012, 13:09:00
Eivät varmaan raukat nyt ensi vuonna tule takaisin kun kerran ei ole epätavallista että ohikulkijat käyvät käsiksi kerjääviin naisiin. Onko forskaren Airi Markkanen ihan itse nähnyt näitä tuikitavallisia ohikulkijoiden kerjäläisiin käsiksikäymisiä vai onko forskaren uskonut kerjäävien itkuvirsiä ("laadukasta" tutkimusta jos näin on)?

Tässä on yksi tutkimus:

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/mies_potkaisi_rattaita_espalla-lapsi_lensi_maahan/

Quote from: Elemosina on 21.08.2012, 13:09:00
Hassua muuten, että minäkin koen Helsingin muuttuneen turvattomaksi mutta minusta se on johtunut pitkin puistoja yöpyvistä ulkomaalaisista romaneista, jotka kerjäävät, rötöstelevät ja ahdistelevat ohikulkijoita (eritoten vanhuksia) pitkin kaupunkia.  :o

Rasisti, se on pieni hinta monikulttuurisuudesta. Ja sitä paitsi:

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/mies_potkaisi_rattaita_espalla-lapsi_lensi_maahan/

Lemmy

QuoteKoska työwoiman wapaa liikkuwuus,

Heh heh...

QuoteSalmetar, Lauvantaina 02.09.1899

Iisalmelta

Tawaran omistusoikeudesta näyttää olewan hämärät käsitteet pappilan alueelle leiriin majoittuneilla mustalaisilla. Niinpä muuan heistä oli wiime keskiwiikko-iltana pistäytynyt puutarhuri p. Jääskeläisen wiljelyksille ja alkanut tarmonsa takaa kiskoa maasta kurkkuja, lanttuja, punajuurikkaita, keltajuurikkaita, retiisejä y. m. juurikasveja. Waikkakin viljelysten omistaja kohta huomasi kutsumattoman wieraan halmeillaan ja meni häntä sieltä pois ajamaan, ei mustalainen kiirettä pitänyt, otti wain mitä halusi  ja poistui omia aikojaan. Potatti halmeet ovat myoskin kirkonkylällä ruvenneet tuntuvasti wähenemään. Näin ollen katsomme me järjestyksen valvojille olewan täysi syy mitä pikimmin karkoittaa mokomat painajaiset mitä kauemmaksi seuduiltamme. Työtä he muka owat hakewinaan. Sanowat matkustawansa täältä Kajaaniin ja sitten Oulun kautta Ruotsiin ja Norjaan, jossa samaa heimoa jo toinen "roikka" matkustelee.

Keskiviikkona Elokuun 30 p:nä oli lehdessä ollut lyhyt uutinen Heinolan opiston ja Nuoriso-Iltamien välissä:
Bulgaarien mustalaisia majoittui kirkonkylälle leiriin seitsemän hewoskuormaa.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Vesisade

Quote from: CaptainNuiva on 21.08.2012, 13:59:32
Se on tietenkin totta, minäkin tuntisin turvattomuutta jos vieraassa maassa/kaupungissa ei olisi paikkaa missä yöpyä mutta siksipä en reissuun lähdekkään ilman varmuutta majoituksesta.

Olen minä muuttanut useampaankin paikkaan ilman mitään tietoa majoituksesta. Kerran olen joutunut olemaan motellissa yötä, muuten onnistunut järkkäämään puhelimella vuokra-asunnon päivän sisään paikan päällä. :)
Sillon kun ei vielä näitä nettejäkään niin ollut joten hankalaa olisi ollutkin näkemättä vuokrailla etukäteen.

Helsingin hintatasoa niissä ei ole kuitenkaan ollut. Ehkä romaneillekin voisi kertoa missä on halvempaa vai olisiko niin että niissä halvemmissa paikoissa suvaitsevaisuutta ei löydy samaan malliin vai onko paikat joihin menevät jollain tapaa jaettu ja näille jotka Helsingissä turvattomuutta tuntevat, on tullut osaksi sinne mennä?

Voisi siis aatella että tulot on heillä sitä luokkaa pelkällä kerjäämisellä ettei kannattaisi korkeitten vuokrien Helsinkiin mennä.

Vesisade

Quote from: Ulkopuolinen on 21.08.2012, 15:38:07

Kerjäläisoopperassa lienee kyse enemmänkin omistusoikeuden vapaasta liikkuvuudesta kuin työvoiman vapaasta liikkuvuudesta.
Mistä lie kyse, muttei Helsinki ole edes niin varakas kaupunki että kannattaisi siellä etsiä töitä tai muuta.
Suomalaiselle voi olla ainoa vaihtoehto jos ei kieliä osaa eikä ole varaa muualle muuttaa, mutta jos on ollut varaa tulla Helsinkiin asti niin olisi ollut parempiinkin paikkoihin töitten löytämisen kannalta mahdollisuus mennä.

Vuokra-asunnotkin Helsingissä maksavat mitä ovatkaan, tonnin perheelle kuussa eikä sillä kummoista saa.

Roope

QuoteRomanikysymys vähemmän tärkeä kuntavaaleissa?

Helsinkiläisehdokkailla on erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka tärkeä kysymys romanikerjäläisistä tulee olemaan syksyn kuntavaaleissa.

SDP:n Thomas Wallgren on työskennellyt romanien oikeuksien puolesta ja valittelee, että keskustelu romaneista näyttää hiipuneen.

- Siitä ei näy merkkejä viranomaisten tai aktivistienkaan puolella. Toivon, että siitä tulisi vaalikysymys, ja tulen itse tuomaan sitä esille niin hyvin kuin pystyn, sanoo Wallgren.

Kokoomuksen Harry Bogomoloffin mielestä muut kysymykset ovat tärkeämpiä äänestäjille.

- Meillä on monia suuria kysymyksiä esillä. Keskustelu vanhushoidosta, koulusta ja sosiaalipuolesta ylipäätään. Tämä kerjäläiskysymys sijoittuu aika alas listalla.

Eräs, joka uskoo romanitilanteen kiinnostavan äänestäjiä, on Muutos 2011 -ryhmän Jorma Nordlin.

- Kysymys tulee varmasti esille kentällä ja keskusteluissa, koska se on ongelma Helsingissä, sanoo Nordlin, joka haluaa, että romanitilanne ratkaistaan yhteisesti korkeammalla tasolla koko Euroopassa.   (käännös)
Yle: Romfrågan mindre viktig i kommunalvalet? 21.8.2012

Epäselväksi jää, mikä oikeastaan on romanikysymys.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nuiv-or

QuoteEn som tror att romernas situation engagerar väljarna i Helsingfors är Jorma Nordlin från gruppen Muutos 2011.

Mikä gruppen Muutos 2011?

Suomenruotsiksi se on Förändring 2011 r.p.

Sunt Lacrimae

Minua kiinnostaisi tietää, kuinka moni näistä "kerjäläisten päällekäymisistä" on ollut juttuja, joissa kerjäläinen on itse kiinnikäymisellä tai taskuyrityksellä provosoinut tilanteen ja sitten värittänyt eteenpäin tarinaa joko itse tai jonkin kukkiskaverin kautta.
Play stupid games, win stupid prizes.

Nikopol

Väkivallan uhreja ei ole korrektia syyllistää, mutta nyt vittu oikeesti.  :facepalm: Mikähän se mahtaa olla kun juuri romskuille rähjätään, en kyllä keksi...
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

nuiv-or

Quote from: Nikopol on 21.08.2012, 17:52:14
Mikähän se mahtaa olla kun juuri romskuille rähjätään, en kyllä keksi...

Tuntematon vähemmistö, rasismi, suomalaisten pikkuporvarillisuus, ennakkoluulot, ei kohtaamisia, tuntemattoman pelko, yhteiskunnan eriarvoistuminen, ei kahvikutsuja.

Nikopol

No ainakin näistä tapauksista ILMOITETAAN HELPOMMIN!
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012