News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2018-10-13 YLE: Berliinissä suuri mielenosoitus avoimen yhteiskunnan puolesta

Started by nutsy, 13.10.2018, 13:53:26

Previous topic - Next topic

nutsy

LIVE! Yle on järjestänyt sinulle mahdollisuuden seurata tätä tapahtumaa saksasta. Kisakatsomot kotona valmiiksi,

QuoteBerliinissä suuri mielenosoitus avoimen yhteiskunnan puolesta – katso suorana kello 14

Järjestäjät odottavat paikalle jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä, mutta vielä ei tiedetä, moniko lopulta osallistuu.

Berliinissä järjestetään kello 14 alkaen suuri mielenosoitus rasismia ja rajojen sulkemista vastaan, avoimen yhteiskunnan puolesta.

Mielenosoituksen takana on joukko järjestöjä ja kansanliikkeitä. Puolueista vihreät ja vasemmisto ovat ilmoittaneet tukevansa tapahtumaa, samoin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Andrea Nahles on yllyttänyt ihmisiä osallistumaan.

Myös kirkoista on kehotettu ihmisiä osallistumaan, kirjoittaa berliiniläislehti Die Tagesspiegel (siirryt toiseen palveluun).

Mielenosoitukseen odotetaan jopa 40 000:ta ihmistä, kertoo Bild-lehti (siirryt toiseen palveluun). Järjestäjät tai poliisi eivät pysty ennakolta arvioimaan, moniko todella saapuu paikalle. Alexanderplatzilta alkavaan marssiin osallistuu todennäköisesti useita kärkipoliitikkoja vasemmistopuolueista.

https://yle.fi/uutiset/3-10455577

Miksi yle järjestää suoran nettilähetyksen juuri tästä?

".., mutta vielä ei tiedetä moniko osallistuu."  :roll: Suvaitsevaisten kristallipallot eivät pysty ihan kaikkeen, mutta uutisoinnin arvoinen juttu tämän on oltava.
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

kivimies

Mistä lähtien avoimet rajat ovat olleet synonyymi avoimelle yhteiskunnalle?  :facepalm:

IDA

Todella surkeaa musiikkia. Ja vielä selkeästi kulttuurista omimista.
qui non est mecum adversum me est

Veikko

Quote from: kivimies on 13.10.2018, 14:10:02
Mistä lähtien avoimet rajat ovat olleet synonyymi avoimelle yhteiskunnalle?  :facepalm:

Todellakin, avoin yhteiskunta, kuten sen Popper on hyvin määritellyt, on kaukana noista ajatuksista.

Avoin yhteiskunta ei todellakaan tarkoita sitä, että se on, tai sen pitää olla, kenen tahansa valloitettavissa ja paskottavissa ja voimakkaimman ja häikäilemittömämmän vapaan mielivallan ja väkivallan väline´.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

l'uomo normale

Paljonko siellä oli väkeä?

Järjestäjien mukaan yli 150 000, mikähän oli todellisuus?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Eino P. Keravalta

Quote from: kivimies on 13.10.2018, 14:10:02
Mistä lähtien avoimet rajat ovat olleet synonyymi avoimelle yhteiskunnalle?  :facepalm:

Erinomainen kysymys.

Itse asiassa on niin, että avoin yhteiskunta on mahdollinen vain 'suljetuin' eli kontrolloiduin rajoin.

Jos rajat vuotavat, yhteiskunnan avoimuus ei ole mahdollista, koska silloin yhteiskunnasta tulee erilaisten arvojärjestelmien keskinäinen konfliktikenttä, mikä taas puolestaan estää avoimuuden ja demokratian.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Lahti-Saloranta

Käsittävätköhän nuo mieltään osoittavat mitä heidän avoin yhteiskuntansa tarkoittaa. Kokeilisivat edes ensin tuota ideaansa kotonaan. Julistaisi että kaikki ovat tervetulleita meille asumaan, meillä on avoimet ovet kaikille halukkaille. Voisi olla isäntäväellä muutto edessä kun ei olisikaan tilaa omassa talossa. Niin se käy myös Saksan jos nuo idiootit pääsisivät valtaan. 10 miljoonaa keharia tulisi varmaan vuodessa Saksaan nauttimaan avoimesta yhteiskunnasta. Siinä loppuisi elintila germaanilta ja mieleen tulisi 30-luku kaihoisana.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jorma M.

Eiköhän tällainen idunpurijoiden, kutunkasvattajien, pujopartojen, homojen, islamistien ja ählämien joukkokokous tuo kannatusta AfD:lle Baijeriin. Joten hyvä juttu.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

ISO

Tarpeeksi pitkään kun erehtyy pitämään yhteiskuntaa avoimena näillä opeilla saa huomata elelevänsä todella suljetussa ja ahdistavassa yhteiskunnassa.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Khalifatta

Noin äkkiseltään kun luin otsikon:

Quoteavoimen yhteiskunnan puolesta

luulin muutaman sekunnin ajan, että kyse on avoimesta keskustelusta yhteiskunnan  epäkohdista ja sananvapaudesta.
Eipä Yle pettänyt - tälläkään kertaa!
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen