Soini, Väyrynen, Haavisto. Luottamusta, rehellisyyttä ja näkemyksellisyyttä?

[Hessu]

Presidentinvaalissa kansakunnalle valitaan a) ulkopoliittista johtajaa, b) arvojohtajaa ja c) puolustusvoimien ylipäällikköä.

Presidentin tulisi olla persoona, jonka toiminta on ennustettavaa, koska sillä tavoin hän antaa itsestään luotettavan ja turvallisen kuvan.

Pahin mahdollinen presidentti tai mikä tahansa poliittinen päättäjä on opportunistinen tuuliviiri.

Käsittelen tässä vain kolmea ehdokasta, joista joku on Niinistön haastaja.

Yleistä

Äänestyspäätöstä tehdessä on hyvä nojata realiteetteihin eikä tunnetilaan, jonka ehdokas kykenee antamaan tehdessään vaalityötä. Olisi siis hyvä tuntea kyseisen henkilön poliittinen historia eli saada jonkinlaista perspektiiviä siitä, millainen ehdokas todellisuudessa on, ilman vaaleissa rakennettua mielikuvaharsoa.

Lisäksi on hyvä katsoa millaisesta viitekehyksestä ehdokas ponnistaa. Poliittisen viitekehyksen hahmottaminen on varsin yksinkertainen juttu. Siihen riittää periaatteessa se, että tietää, mitä puoluetta hän edustaa.
Puolueen periaatteet ovat se arvomaailma, jonka hän on vapaaehtoisesti ja omasta halustaan valinnut. Ennen kaikkea on tiedettävä millaisia päätöksiä puolue, ja sitä myöten kyseinen ehdokas, on ollut tukemassa omalla poliittisella taipaleellaan.


Timo Soini

Jos jotain ehdokasta voi sanoa johdonmukaiseksi ja suoraselkäiseksi, nuo ominaisuudet sopivat täydellisesti Timo Soiniin.

Hänellä on ollut jo vuosikausia selkeä kanta EU-politiikkaan ja euroon. Kummankin suhteen Soini on ollut millilleen oikeassa. Lähes kaikki muut poliitikot ja puolueet ovat pyrkineet leimaamaan hänet populistiksi, joka ajattelee vain suosion kalastamista halvoilla keinoilla. Soini on kuitenkin ainoa puoluejohtaja, joka on osunut oikeaan.

Soini näki jo aikaa sitten, että Uuden Neuvostoliiton (paulowilainen sanonta) rakentaminen ei ole viisasta eikä missään tapauksessa toimivaa. Liian monta erilaista valtiota ja liian monta erilaista kansakuntaa, joiden lähtökohdat, poliittinen moraali ja asenne työntekoon eivät yksinkertaisesti kykene takaamaan taloudellisesti kestävää ja poliittisesti toimivaa unionia .

Soini ei vastusta eurooppalaisten valtioiden yhteistyötä vaan kannattaa nimenomaan tasaveroisten valtioiden talousliittoa ja vapaata kaupankäyntiä. Tällainen toiminta ei kuitenkaan vaadi mittavaa EU-rakennelmaa.

Soinin ideana on vahvojen itsenäisten valtioiden talousliitto, jossa olisivat mukana ne valtiot, joissa talouden tasapaino sekä yhteiskunnan arvomaailma ja perussäännöt tukisivat omalta osaltaan kaupan ja vakauden kehitystä.
Kaveria on huomattavasti helpompi ymmärtää ja hänen kanssaan käydä kauppaa, jos moraalisäännöt ja eettiset periaatteet kulkevat samassa suunnassa.

Soini on Perussuomalaisen puolueen perustaja ja hän allekirjoittaa jokaisen lauseen, mikä lukee puolueen ohjelmassa. Tämä asia on hyvin merkityksellinen, kun ajattelee asiaa esimerkiksi maahanmuuttokriittiseltä pohjalta.
Riittää, kun kurkistaa eri puolueiden periaateohjelmia. Niistä voi havaita, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, jolla on selkeä ja Suomen edun mukainen maahanmuuttopoliittinen ohjelma.

Timo Soinin poliittinen toiminta on hyvin selkeää sekä rehellistä ja hän on aina ollut hyvin johdonmukainen. Ennustettavuus luo turvallisuutta ja vakautta.


Paavo Väyrynen

Väyrynen on kiertänyt kenttää ahkerasti. Hänellä on ollut runsaasti aikaa, toisin kuin muilla ehdokkailla, joita kansanedustajuus tai mepin virka ovat rajoittaneet. Pois lukien vapaaherra Sauli Niinistö, joka on tukeutunut lyhyemmän kampanjan periaatteeseen säilyttääkseen asemansa mahdollisimman hyvinä. Suositun ehdokkaan ongelma on mahdollinen kannatuksen heikkeneminen, jos joutuu ottamaan kantaa vaikeisiin asioihin liian monta kertaa pitkähkön ajanjakson aikana.

Seuraavaksi hieman väyrys-historiaa niille, joilla ikä ei piisaa tai historiantuntemus on muuten vaan hukassa.

Ensin tuoreempaa toimintaa 2000-luvulta.

Väyrysellä on takanaan pitkä poliittinen ura, jonka aikana takki on kääntynyt useaan otteeseen, aivan viime vuosiin saakka. Hän oli edellisessä ministerinpestissään (2007 – 2011) tukemassa hallituksen kaikkia EU-linjauksia.

"Vielä viime vaalikaudella ministerinä Väyrynen kannatti "EU-perustuslakia" ja Kreikka-lainaa ja kaikkia muita eurohankkeita. Nyt hän vastustaa niitä."

http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94524-rajuja-irtiottoja-hallitus-horjuu-tuomiojan-arhinm%C3%A4en-ja-essayahin-mukana

Pudottuaan eduskunnasta Väyrysestä tuli yhtäkkiä kaiken sen vastustaja, mitä hän oli hallituksessa tukenut. Tässä kohdassa on hyvä muistaa, että Väyrynen tähtäsi jo tuossa vaiheessa (putoaminen) Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Hän on taitava taktikko. Uskon, että vanhana kettuna Väyrynen teki eduskunnasta pudottuaan tilannekartoituksen ja katsasti mitkä ovat parhaat teemat nimen ja suosion ylösnostamiseen. 

Väyrynen on ollut kampanjansa alusta alkaen [joka alkoi jo ennen kuin Keskusta oli edes valinnut häntä ehdokkaakseen]  liikkeellä kovimman kilpailijansa (Soini) aseilla. Väyrynen tekee työtä myös Keskustalle (sisäpolitiikkaa) oman ehdokkuutensa ohessa.
Väyrynen loi itselleen uuden hymyimagon, joka poikkeaa täydellisesti hänen entisestä julkikuvastaan. Kun tähän lisätään hyvä retorinen taito ja loistavat näyttelijän lahjat, ei ole mikään ihme, että Väyrynen on saavuttanut varsin yllättävää suosiota.

Väyrynen on niin kokenut kehäkettu, että hän tekee kaikkensa saavuttaakseen henkilökohtaisen unelmansa. Periaatteilla ei ole siinä pelissä hirvittävän suurta merkitystä. Jälkikäteen voi selitellä kaiken toisin.


Sitten 1990-luvun toimintaa.

KGB ja Moskovan tietojen salailu

Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Kordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla "omaksi mieheksi". Väyrynen on vastineessaan myöntänyt yhteydenpidon, mutta on katsonut sen "normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi". Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.
Rautkallion mukaan Boris Jeltsin olisi avannut Moskovan arkistot laajastikin, mutta Suomesta pyydettiin arkistojen pitämistä salaisena. Neuvostoliiton Suomen suurlähettilään Juri Derjabinin mukaan Väyrynen oli esittänyt toiveena, että Moskovan Suomi-asiakirjat jäädytettäisiin, ts. salattaisiin julkisuudelta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_V%C3%A4yrynen

Derjabinin antamasta lausunnosta käy selville, että Väyrynen on se henkilö, jonka vuoksi Suomen sisäpolitiikka ei avautunut ja monia maanpetoksellisesta toiminnasta edelleen epäiltyjä henkilöitä ei saatu kammettua pois politiikasta. Toimillaan Väyrynen esti uuden ja aidon demokratiakehityksen alkamisen Suomessa. Hänen kohdallaan kyse oli varmasti myös oman aseman turvaamisesta ja jälkien peittelystä.

Historiasta muistuu mieleen monta muutakin esimerkkiä Väyrysen toiminnasta, mutta nostan tässä esiin vain yhden tapauksen. 

Eestin vapautuessa N-liiton otteesta vuonna 1991 Väyrynen ei olisi halunnut tunnustaa maan (E) itsenäisyyttä. Väyrynen oli se henkilö, joka harasi voimakkaimmin vastaan.

Moskovan vallankaappaus 1991 ja Viron itsenäisyyden tunnustaminen

Väyrynen toimi Suomen ulkoministerinä elokuun 1991 Moskovan vallankaappausyrityksen aikana ja osallistui 20. elokuuta pohjoismaisten ulkoministerien kokoukseen Skagenissa Tanskassa. Tanskan ulkoministeri Uffe Ellemann-Jensen olisi halunnut käyttää yhteisessä kannanotossa sanaa "vallankaappaus", mutta Väyrysen vastustuksesta sana poistettiin julkilausumasta. Tanskalaiset moittivat Suomea ja Väyrystä liiallisesta varovaisuudesta. Muiden länsimaiden kannanotot tosin olivat vielä edellisenä päivänä olleet samansisältöisiä kuin Suomen varovainen kanta, mutta Suomi piti varovaisesta linjastaan kiinni niitä pidempään.
Viron entinen pääministeri Edgar Savisaar on syyttänyt useiden Suomen johtajien jarruttaneen Viron itsenäistymistä Neuvostoliitosta 1990-luvun alussa ja on nimennyt myös Väyrysen yhdeksi heistä. Baltian maat julistautuivat itsenäisiksi vallankaappauksen aikana, mutta Suomen johto oli aluksi epäileväinen niiden itsenäisyyden tunnustamisen suhteen. Suomessa paraikaa vieraillut Viron ulkoministeri Lennart Meri toivoi Suomelta tukea maansa itsenäistymishankkeelle. Väyrynen otti lopulta Meren vastaan 22. elokuuta, mutta ilmoitti vielä kaksi päivää myöhemmin Suomen linjaksi, etteivät Baltian maat täyttäneet suvereenien valtioiden tunnusmerkkejä. Venäjän kuitenkin tunnustettua Baltian maiden itsenäisyyden useat valtiot seurasivat perässä, ja Suomikin ilmoitti muutama päivä myöhemmin vuoden 1920 tunnustusten olevan edelleen voimassa.
Professori Jarmo Virmavirta on kritisoinut voimakkaasti Suomen silloista ulkopoliittista linjaa, joka hänen mukaansa nojasi Väyrysen väitöskirjan lähtökohtaan "jossa Neuvostoliitto on pysyvä ja Euroopan kahtiajako ikuinen". Virmavirran mukaan Suomen ulkopoliittinen linja ehti kuitenkin viime hetkellä kääntyä Baltian maiden itsenäisyyden kannalle.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_V%C3%A4yrynen

Tähän väliin täytyy kertoa eräs anekdootti sukuni lähihistoriasta.
Eestin presidentti Lennart Meri toimitti vuonna 1994 kukkalaitteen tätini hautajaisiin. Siinä hän esitti surunvalittelunsa tädin poismenon johdosta.
Syitä tähän muistamiseen en ryhdy tässä tarkemmin kertomaan, mutta Meren kaunis ele liittyy hyvin vahvasti kansakunnan (Eesti) itsenäisyyspyrkimysten edistämiseen, sananvapauden ja toisinajattelun tukemiseen sekä totalitarismin (kommunismi, sosialismi) vastustamiseen.

Tätini oli siis melko erilainen henkilö kuin Paavo Väyrynen. Hän (täti) oli sitä mieltä, että pienemmän puolella pitää olla ja että kansojen itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta on tuettava. Aina se ei ole ollut yhtä helppoa kuin nykyisin. Menneinä vuosina täytyi tehdä muutakin kuin istua selkä köyryssä tietokoneen ääressä virittelemässä kansanjoukkoja oikeudenmukaisuuden tielle.


Entä millaista maahanmuuttopolitiikkaa Paavo Väyrysen Keskusta on tähän asti noudattanut? No, eipä siitä sen enempää.

Väyrysellä on tietysti myös paljon hienoja meriittejä, mutta pidän poliitikon yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista hänen (poliitikko) luotettavuuttaan ja uskottavuuttaan. Hyvä johtaja on myös sellainen, joka kykenee myöntämään heikkoutensa.

"Meriitteihinsä" nähden Väyrynen on päässyt tähän mennessä hyvin helpolla presidentinvaalitenteissä. Ei ole vaikea arvata miksi. Syynä on tietysti se, että hänen tiedetään syövän ääniä nimenomaan Soinilta. Kaiken vakuudeksi on itsepintaisesti pyritty väittämään, että Väyrynen on ainoa, joka kykenee pistämään kampoihin Niinistölle.

Kuka uskoo mediaa? Juuri Väyrynen on ehdokkaista se, joka on kaikkein helpoiten lyötävissä toisella kierroksella, kun median todellinen grillaaminen alkaa.
Väyrysen historia (lähi ja kaukaisempi) on täynnä asioita, joista toimittajien on helppo napata kiinni. Ei ole epäilystäkään, että toimittajat eivät ottaisi esiin kaikkea mahdollista, jonka avulla Väyrysen kannatus saadaan minimiin. Media ajaa Niinistöä presidentiksi kuin käärmettä pyssyyn.

Soinia on vastaavasti hyvin vaikea saada kiinni mistään sellaisesta, joka löisi mieheen epäluotettava - leiman. Näin se vaan on, vaikka katkeralta saattaa tuntua. Tosiasiat puhuvat puolestaan.

En minä Väyrystä vihaa, mutta on myönnettävä, että minun on hyvin vaikea ymmärtää kansalaisten poliittisen muistin heikkoutta. Varsinkin, kun elämme nettiajassa, jolloin kelle tahansa on helppoa selvittää, millaisista lähtökohdista kukin ehdokas ponnistaa.

Vai uskooko joku vakavissaan, että Väyrynen on muuttunut? Eihän tästä ole kuin vajaa vuosi, kun hän oli täydessä touhussa toteuttamassa hallituksen EU-politiikkaa, kuten alussa kirjoitin.

Väyrysen paikka olisi jo aikaa sitten ollut linnassa, mutta se linna ei suinkaan sijaitse Helsingin kauppatorin kupeessa.
Jos Väyrynen ei olisi pyytänyt KGB-arkistojen ja muiden N-liiton aikaisten arkistojen sulkemista Suomen osalta, nykyisessä presidentinvaalissa olisi kahden puolueen osalta aivan eri ehdokkaat.
Hyvin moni asia olisi huomattavasti rehellisemmällä ja avoimemmalla pohjalla, jos Väyrynen ei olisi saanut tahtoaan läpi. Paavo Väyrynen on salailevan ja korruptoivan konsensuspolitiikan airut.

Missä on piileksinyt se Homman moraalinen siipi, joka yleensä ottaa innokkaasti kantaa esim. Stasi-papereihin ja muuhun maanpetokselliseksi arveltuun toimintaan? Valikoiva rehellisyys ei taidakaan olla pelkästään poliitikkojen yksinoikeus.


Pekka Haavisto

Pekka Haavistosta ei kannattaisi oikeastaan sanoa enää mitään, koska hänen asioitaan on puitu jo niin paljon forumin sivuilla, mutta kirjoitan kuitenkin muutaman rivin.

Ensinnäkin Haaviston selviäminen toiselle kierrokselle aiheuttaisi sen, että vaaleista katoaisi kaikki mielenkiinto. Todellista kaksintaistelua ja vastakkainasettelua ei syntyisi, koska molemmat (Niinistö-Haavisto) ovat hyvin värittömiä persoonia eivätkä heidän politiikan suuret linjauksensa tunnu pahemmin poikkeavan toisistaan.

Haaviston ulkomaisesta urasta on melko vaikea sanoa mitään, koska tietoa tihkuu niin huonosti.
Kotimaan politiikassa Haavisto on toiminut mm. ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä ja on ollut merkittävästi vaikuttamassa siihen, että suomalainen gebardihattupolitiikka on nykyisen kaltaista rahojen kaivoon heittoa.

Haaviston taustalla olevan valtuuskunnan jäsenistössä on paljon samoja henkilöitä kuin Tarja Halosen vastaavassa. Entisten ja nykyisten julkisosialistien ja -kommunistien into asettua Haaviston taakse on selkeästi nähtävissä.
Sinikka Sokka, Aleksi Bardy, Kansan Uutisten Pentti Stranius, Lenin museon johtaja Aimo Minkkinen ja rakennusliiton pj Kyösti Suokas sekä runsaasti muuta punavihreää väkeä ja tunteikkaasti politiikkaan suhtautuvia taiteilijoita.
Taustatukijoissa on myös paljon muita (osa edellä mainituista on taistoja) vanhoja taistolaiskommunisteja, mutta nimiä en kirjoita tähän, koska he eivät ole julkisuuden henkilöitä. Voisi kuitenkin sanoa, että vanhat totalitaristit ovat pääsääntöisesti asettuneet Haaviston taakse. Onpa tukijoukoissa jopa yksi Pohjois-Koreaa ja Venezuelan Chavesia ihaileva puoluekin.

Henkilönä Haavisto on kohtelias ja sovitteleva.

Haaviston puolison toiminta ei sinänsä kuulu minulle, mutta osaan kuvitella millaisia otsikoita iltapäivälehdet olisivat julkistaneet ja millaista pommitusta toimittajat olisivat harjoittaneet tv-tenteissä, jos Soini olisi puolisonsa vuoksi Haaviston asemassa. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Soinin huonosti käyttäytyvää puolisoa olisi käytetty ehdokkaan mustamaalaamiseen haastattelusta ja tentistä toiseen.

Puolison epämääräisen toiminnan vuoksi Haaviston henkilöhistoriasta on saanut nettikansan innokkaan penkomisen seurauksena (professori Haavisto) hiukan eriskummallisen ja epämääräisen kuvan.

Joku kirjoitti Hommassa muutama kuukausi takaperin, että roskalehtien jutuista ei kannata piitata. Roskalehdillä tarkoitetaan esim. iltapäivälehtiä ja joitain aikakauslehtiä, joita suomalaiset lukevat ahkerasti kulttuuri – ja urheiluministeri Arhinmäkeä myöten. Paavo Arhinmäki ilmoitti pari viikkoa sitten, että iltapäivälehdet ovat hänen heikkoutensa.

Vaikka ei itse arvosta (en myöskään minä) lainkaan roskalehtien juttuja, on itse asiassa aika outoa ajatella, että niistä ei tarvitse piitata, kun kyseessä on merkittävä poliittinen valinta. Suosionsa myötä nämä roskalehdet muokkaavat merkittävästi ihmisten mielikuvia. Vaalit, jos mitkä ovat mielikuvapolitiikkaa räikeimmillään.

Pekka Haaviston ja Timo Soinin kohtelua mediassa voi tarkastella pienen vertailun avulla muistaen koko ajan, että roskalehtiä luetaan Suomessa valtavasti.

Ensin Haavisto.

a)Pekka Haavisto on osoittautunut niin tittelinkipeäksi, että on juksannut tai johtanut harhaan ihmisiä (prof).

b)Haavisto asuu yhdessä puolisonsa Antonion kanssa. Antonio on oma-aloitteisesti käyttäytynyt väkivaltaisesti hyökkäämällä ravintolassa takaapäin miehen kimppuun ja lyönyt miestä tämän kaaduttua maahan.

c)Antonio on tuomittu viime vuonna rattijuoppoudesta Etelä-Amerikassa.

Sitten Soini.

a) Timo Soini ei ole korottanut itseään keksityn tittelin voimalla.

b)Timo Soini on naimisissa vaimonsa kanssa. Soini on todennut, että vaimo ei osallistu hänen kampanjaansa.

c)Vaimo ei ole myöskään hölmöillyt lyömällä muita naisia tai ajamalla autoa jurrissa.

Tämän yhtälön seurauksena media ahdistelee hyvin innokkaasti Soinia mm. Hakkaraisella ja Halla-aholla, jotka eivät seuraa Soinia presidentinlinnaan, jos tämä tulee valituksi.

Sen sijaan Haaviston ailahteleva Antonio seuraa puolisoaan linnaan, jos Haavisto tulee valituksi tasavallan presidentiksi.

Eikö kukaan näe median toiminnassa mitään outoa? Eivätkö toimittajat huomaa toimivansa kovin epäloogisesti?

En ymmärrä sitä, että toimittajat ylipäätään jaksavat roikkua Jussi Halla-ahon perässä kohua etsien, mutta suotakoon se toimittajille, jos siitä on kerran muodostunut heille elämäntehtävä.
Onko media kertaakaan uutisoinut näyttävästi mitään merkittävää positiivisesti ja näyttävästi Halla-ahon tekemisistä? Aihetta olisi esimerkiksi juuri nyt liittyen Addis Abeba-raporttiin.

Hakkarainenkin saisi mielestäni olla rauhassa, mutta sekään asia ei ole minusta kiinni vaan osittain Teuvosta itsestään ja tietysti myös mediasta.

Entä millaisesta viiteryhmästä Haavisto ammentaa politiikkansa. Haaviston puolue on Vihreät.
Duunarin kyykyttäminen viherveroilla, superkalliiksi tuleva ilmastopolitiikka ja järjetön maahanmuuttopolitiikka ovat ensimmäiset asiat, jotka tulevat viherpuolueesta mieleen.
Vihreiden alkuperäinen väki on hiljalleen siirtynyt tai siirretty takavasemmalle cityvihreiden toimesta.  Perusvihreiden viimeinen mohikaani Erkki Pulliainen putosi eduskunnasta viime vaaleissa. Pulliainen ei saanut puolueessa koskaan ansaitsemaansa asemaa. Hän oli liian luonnonmukainen.

Haavisto on sanonut tukevansa Vihreiden Ville Niinistön ajamaa ilmastopolitiikkaa. Tämä ilmeni hänen vastauksestaan Matti Putkoselle Ylen aamutelevision lähetyksessä.

Haavisto ei ole muissakaan poliittisissa kysymyksissä äänestänyt Vihreiden linjauksia vastaan.

Haavisto on ammattipoliitikko, joka osaa Väyrysen tavoin hämätä ja peittää sekä kääntää keskustelun mukavuusalueelleen, jos joku erehtyy kysymään häneltä jotain sellaista, josta voisi muodostua ongelmallinen aihe Haaviston oman imagon kannalta.


Loppulauseet

MTV3 ja sen "vaaliasiantuntija" Kimmo Grönlund, yrittävät väittää, että vaaleissa näkyy vuoden 1994 – ilmiö. No ei todellakaan näy.
Muistan erittäin tarkasti vuoden 1994 vaalit, olinhan tuolloin aktiivisesti vaikuttamassa presidentin valintaan. Vuonna 1994 esiintyi kaksi ilmiötä.

1)Ahtisaari-buumi, joka tarkoittaa päivänpolitiikan ulkopuolelta tulleen henkilön menestystarinaa,

2)Rehnin loppunousu, josta media käyttää sanaa ilmiö. Tällä hetkellä ei ole mitään vastaavaa havaittavissa.

Kolmikosta Soini, Väyrynen, Haavisto, voi kuka hyvänsä tulla valituksi Niinistön vastaehdokkaaksi.

MTV3:ssa vedettiin mutkat suoraksi. Heidän ilmiö-höpötyksensä perustuu eilisen nettiäänestyksen illalla näkyneeseen tulokseen.
Tiedän varmuudella, kuten varmaan moni muukin, että äänestys oli masinoitu ja että kuka tahansa nettiä ymmärtävä olisi voinut äänestää vaikka 200 kertaa tai aivan niin monta kertaa kuin olisi jaksanut sulkea ja avata selaimensa vuoronperään ja äänestää aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja .....

Media manipuloi, jälleen. Tällä kertaa Soinia vastaan. Vuoden 1994 vaaleissa media suosi Rehniä, koska Ahtisaari ei kuulunut poliittisen eliitin [ja erityisesti tuolloin suvereenia mediahallintaa pitäneen Sdp:n! eliittijoukon] suosikkeihin. Kansalaiset olivat median kanssa eri mieltä.

Valinta on tietysti jokaisen oma, mutta kannattaisiko se tehdä tosiasiat tunnustaen ja turhaa tunteilua välttäen?

http://www.youtube.com/watch?v=pS2CXxo41qg Ne Luumäet: Onnellinen perhe

[Billabong]

Erittäin onnistunut analyysi !  Kiitos sinulle Heikki Porkka !

[VirtuteEtArmis]

Väyrysestä: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115202-raju-syytos-%E2%80%9Daania-ohjailtiin-mtvn-tekaistulla-gallupilla%E2%80%9D

Raju syytös: "Ääniä ohjailtiin MTV:n tekaistulla gallupilla"

Presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Paavo Väyrynen (kesk.) on käynyt rajuun puolustustaisteluun. Hän kertoo blogissaan näkemyksensä vuoden 1994 dramaattisista preisdentinvaaleista, joissa hän putosi toiselta kierrokselta. Mediaa syyttelevä kirjoitus on vastaus Helsingin Sanomissa lauantaina julkaistuun kolumniin.

- Ääniä ohjailtiin MTV:n julkaisemalla tekaistulla gallupilla, jonka mukaan olisin ollut kannatusluvuissa vasta neljäntenä Elisabeth Rehnin ja Raimo Ilaskiven jälkeen. Lauantai-iltana MTV:n kymmenen uutisissa väitettiin, että olin tilannut Venäjältä nootin vaikuttaakseni presidentinvaaleihin. MTV sai jälkikäteen menettelystään Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen, mutta vaalin tulosta se ei muuksi muuttanut, Väyrynen kirjoittaa.

Lue Väyrysen blogikirjoitus Puheenvuorosta täältä.

Vuonna 1994 olin pääsemässä kovalla vaalityöllä toiselle kierrokselle, kuten ennakkoäänet osoittivat. Viime päivien mediapelillä minut pudotettiin jatkosta.

Ääniä ohjailtiin MTV:n julkaisemalla tekaistulla gallupilla, jonka mukaan olisin ollut kannatusluvuissa vasta neljäntenä Elisabeth Rehnin ja Raimo Ilaskiven jälkeen.

Lauantai-iltana MTV:n kymmenen uutisissa väitettiin, että olin tilannut Venäjältä nootin vaikuttaakseni presidentinvaaleihin. MTV sai jälkikäteen menettelystään Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen, mutta vaalin tulosta se ei muuksi muuttanut.

MTV:n uutisointi perustui saman aamun Helsingin Sanomissa julkaistuun pikku uutiseen. Unto Hämäläinen oli tuolloin politiikan toimituksen päällikkö. Hän on minulle kertonut, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka uutista tultaisiin käsittelemään illan TV-uutisissa.

Tähän asiaan saimme hieman lisävalaisua vuoden 2009 lopulla, kun vuonna 1994 Venäjän suurlähettiläänä Suomessa toiminut Juri Derjabin antoi Ylelle haastattelun, jossa tätäkin asiaa sivuttiin. Derjabin ihmetteli, että noottiuutista pantattiin Helsingin Sanomien toimituksessa useiden päivien ajan. Ajoitus oli osa mediapeliä.

Tuohon 1994 uutiseen liittyy Seppo Lehto

Lehdon merkittävin yhteiskunnallinen saavutus oli Paavo Väyrysen pudottaminen 1994 presidentinvaalien toiselta kierrokselta tuomalla mediassa esille Väyrysen Venäjältä tilaaman nootin.

Jostain kumman syystä tietyt tahot katsovat parhaaksi, että Seppo Lehdosta kertova Wikipedia sivu on pitänyt poistaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu_Wikipediasta:Poistettavat_sivut/Seppo_Lehto

Sananavapauden näkökulmasta on valitettavaa, että huomattava määrä Lehdon tekemiä sivuja on poistettu. Osa varmaan aiheesta ja osa varmaan sen takia, että ne sisältävät laillista, mutta epämiellyttävää materiaalia tietyistä tahoista. Koska oikeus on
Tätä nyt ei ainakaan ole poistettu: http://www.youtube.com/watch?v=5yNwoTf3fW8

Heikin hyvään pohdintaan liittyen voi vain todeta, että Soini nimenomaan halutaan gallupeilla jättää neljänneksi. Haaviston toisen kierroksen haaveet on jo romahtaneet eikä hän ja kannattajansa pääse hokemaan kakkoskierroksen sloganiaan kakkonen on ykkönen. Liian moni taas äänestäisi väyrystä vastaan antamalle äänensä niinistölle, sillä hän herättää sen verran voimakkaasti tuntemuksia sekä puolesta että vastaan. Mediapeli huolehtisi kyllä asiasta.

Joten ainoa todellinen vastustaja niinistölle toiselle kierroksella on tuo Timo Soini, numero 3. Sen takia media tekee kaikkensa, että Soini jäisi väyrysen taakse.

[Maatiaisjuntitar]

Hyvää pohdintaa Heikiltä tosiaan.

On aivan selvää, että Väyrysellä ei ole mitään mahdollisuuksia Niinistöä vastaan 2. kierroksella, koska on Väyrynen.
Haavistolla ei ole mitään mahdollisuuksia Niinistöä vastaan 2. kierroksella, koska on... (näin se vaan on).
Soinilla olisi mahdollisuudet (PS:läisten äänet + sdp:n ja vasemmiston duunariäänet, myös kokoomuslaisten pienyrittäjien ym. äänet ja maaseutulaisten Keskustalaisten äänet). Siksi tosiaan Soinia pitää painaa alaspäin.

[Hessu]

Kiitos kehuista.

Oli pakko kirjoittaa, koska median toiminta alkaa olla täysin luokatonta. Oletan, että poliittisen tietämykseni taso on selkeästi parempi kuin valtaosalla poliittisista toimittajista. Ainakin valtamedian juttuja lueskellessa tulee jatkuvasti mieleen se, miksi toimittajat tieten tahtoen antavat itsestään varsin ammattitaidottoman mielikuvan. Ei ole mikään ihme, että kansalaiset pyrkivät nykyisin yhä useammin hakemaan tietonsa netistä.

Varsinkin US ja MTV3 ovat viime aikoina kunnostautunut poliittisen roskatoimittamisen saralla. Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksien ja HS:n poliittisen toimituksen puolueellisuus lienee tullut jo kaikille varsin selväksi.

Ehkä Huusko toivoo lehdelleen lisää nostetta julkaisemalla viihteellisiä artikkeita, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä poliittisen päätöksenteon ja varsinkaan presidentillisten asioiden kanssa. Valittu tie johtaa hiljalleen siihen, että US:n arvostus laskee entisestään. Huusko ei kykene pidättelemään Soini -  inhoaan. Mediassa toimivalle henkilölle tuollainen toimintatapa ei ole hyväksi ainakaan uskottavuuden kannalta.

MTV3:n linja sen sijaan ei yllätä millään tavalla. He toimivat täysin johdonmukaisesti sen eteen, että toisella kierroksella nähtäisiin Niinistö ja Haavisto.

[Nanfung]

Mainio kirjoitus! MTV3:n eilisessä presidenttivaalitentissä Timo Soini oli ainoa, joka presidenttinä tekisi ensimmäisen valtiovierailunsa Viroon, eikä Ruotsiin kuten kaikki muut ehdokkaat. Tästä pisteet Timo Soinille.

[Impivaaran tiikeri]

Väyrynen kannattaa stasi-listojen julkistamista.

[Emo]

Väyrynen kannattaa stasi-listojen julkistamista.

Eli Väyrysen nimeä ei löydy niiltä listoilta. Eikä Soinin. Eikä Essayahin.

[Hessu]

Väyrynen kannattaa stasi-listojen julkistamista.

Entä KGB-arkiston Suomiosaston avaamista? Stasi-listat ovat hiiren pissaa KGB:n arkistojen saloihin verrattuna.

[Emo]

Tarja Halonen varmasti löytyy kaikista arkistoista ja listoista.

[Ässä]

Erittäin mielenkiintoista, kiitos sinulle Heikki Porkka.

[Hessu]

Onkohan MTV3:n "vaaliasiantuntija" Kimmo Grönlund alla olevassa lainauksessa esiintyvä herra?

"Turun Sos.dem. Kunnallisjärjestö ja Varsinais-Suomen Sos.dem. Piiri täyttivät 100 vuotta vuonna 2006. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin historiaseminaari keväällä, pääjuhla loppukesästä ja tulevaisuusseminaari syksyllä. Seminaarin nimi oli Kansanvallan tulevaisuus 2020 ja se järjestettiin Mauno Koivisto -keskuksessa 28. lokakuuta. Juhlavuositoimikunnan puheenjohtaja Kristiina Hellsténin juontamassa tilaisuudessa alustivat opiskelija Vilja Siitonen, tohtori Pentti Arajärvi, dosentti Kimmo Grönlund ja Turun piispa Kari Mäkinen. Keskusteluista ja ilmeistä päätellen yleisö sai runsaasti virikkeitä tilaisuudesta, minkä johdosta julkaisemme seminaarin luentorungot näillä sivuilla."

http://sdpturku.kuohumedia.fi/index.php?section=tietopankki&subsec=tulevaisuus


Jos on, se asettaa herra "vaaliasiantuntijan" lausunnot aivan uuteen valoon.
Joulukuun 14. päivänä 2011 hän antoi mm. seuraavan lausunnon MTV3:n asiantuntijana.

"Näkisin selvästi, että Lipponen oli yllättävän vahva. Häntä on pidetty hitaahkona puhujana, mutta hän otti jo heti alusta reippaan tahdin ja oli presidentillinen."

http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/12/1460475/vaaliasiantuntija-presidenttitentista-lipponen-yllattavan-vahva

Hänen lausuntojaan Soinin ja muiden perussuomalaisten suhteen kannattaa arvioida seuraavat tosiseikat tuntien.

http://www.abo.fi/student/en/Content/Document/document/16366

http://www.samforsk.abo.fi/director


http://www.youtube.com/watch?v=8TSvyxXCFMc Killer:Liar

[ilmari3.]

Eestin vapautuessa N-liiton otteesta vuonna 1991 Väyrynen ei olisi halunnut tunnustaa maan (E) itsenäisyyttä. Väyrynen oli se henkilö, joka harasi voimakkaimmin vastaan.


Harmi kun tämäkin Paten töppöily kuitenkin mielletään Presidentti Mauno Koiviston töppöilyksi. Manu sai siis paskaa päälleen Paten vuoksi? Onneksi totuus tuli esiin jo hyvissä ajoin ennen vaaleja.

Kiitokset Heikki.

[Hessu]

Ei Mauno Koivistokaan mikään vauhtiveikko tai puhdas pulmunen ollut Eestin tunnustamisen suhteen. Tuohon aikaan lähes kaikki Eestin tunnustamisen ympärillä hyörineet pelasivat vähintään kaksilla korteilla. 

Mauno Koivisto tiesi mm. Tuglas-seuran harjoittamasta toiminnasta ja käsittääkseni hän hyväksyi sen hiljaisesti.
Esimerkiksi Lennart Meri hoiti Moskovan vallankaappausyrityksen (1991) aikana viikon ajan työtään Helsingissä Tuglas-seuran tiloissa. Meri oli tuolloin Eestin ulkoministeri, siis sen Eestin, jota Suomi ei ollut tunnustanut.

[Impivaaran tiikeri]

Hän oli edellisessä ministerinpestissään (2007 – 2011) tukemassa hallituksen kaikkia EU-linjauksia.

En jaksa ryhtyä kaikkia Porkan kirjoituksen virheitä oikomaan, mutta tuohon lihavoituun pitää muistuttaa ihan yksinkertaisista perustiedoista siitä, kuinka hallituksessa toimitaan. Ministeri ei voi äänestää hallitusta vastaan. Piste.

Keskustapuolueen johto neuvotteli hallitusohjelmasta ja hyväksyi sen yhdessä muiden puolueiden kanssa. Tämän jälkeen kaikki hallituksen ministerit tukevat hallitusohjelmaa ja hallituksella on aina vain yksi kanta.

Jos Väyrynen olisi äänestänyt vastaan, hänet olisi korvattu toisella henkilöllä. Missä hyöty?


Toinen kommentti Viron tunnustamisesta. Suomen menettely Viron tunnustamiseen hoidettiin tietenkin presidenttijohtoisesti. Presidentti Koivisto menetteli tökerösti viivyttäessään Viron tunnustamista. Ulkoministeri Väyrynen toimi presidentin antamien määräysten mukaisesti, ulkoministeri ei voi lähteä tunnustamaan jonkun maan itsenäisyyttä.

[sattuma]

Hän oli edellisessä ministerinpestissään (2007 – 2011) tukemassa hallituksen kaikkia EU-linjauksia.

En jaksa ryhtyä kaikkia Porkan kirjoituksen virheitä oikomaan, mutta tuohon lihavoituun pitää muistuttaa ihan yksinkertaisista perustiedoista siitä, kuinka hallituksessa toimitaan. Ministeri ei voi äänestää hallitusta vastaan. Piste.

Keskustapuolueen johto neuvotteli hallitusohjelmasta ja hyväksyi sen yhdessä muiden puolueiden kanssa. Tämän jälkeen kaikki hallituksen ministerit tukevat hallitusohjelmaa ja hallituksella on aina vain yksi kanta.

Jos Väyrynen olisi äänestänyt vastaan, hänet olisi korvattu toisella henkilöllä. Missä hyöty?


Toinen kommentti Viron tunnustamisesta. Suomen menettely Viron tunnustamiseen hoidettiin tietenkin presidenttijohtoisesti. Presidentti Koivisto menetteli tökerösti viivyttäessään Viron tunnustamista. Ulkoministeri Väyrynen toimi presidentin antamien määräysten mukaisesti, ulkoministeri ei voi lähteä tunnustamaan jonkun maan itsenäisyyttä.

Koiviston Suomi ei tunnustanut Viroa. Tosin kuin Ruotsilla, Suomella oli voimassa vanha 1919(?] tunnustaminen.  Eli Suomi palautti diplomaattisuhteet Viroon, ei tunnustanut Viroa toistamiseen.
Neuvostoliitto puolestaan pakotti Ruotsin perumaan Viron tunnustamisen 1940-luvulla.
Myöskään Yhdysvallat ei tunnustanut Viroa uudestaan.
Tuo tunnustaminen oli kuitenkin yksiselitteisesti vanhan hallitusmuodon perusteella Mauno Koiviston vastuulla.

[JR]

Se on kýllä paskapuhetta, että Väyrynen olisi ollut päävastuullinen siihen, ettei Eestiä haluttu ensin tunnustaa. Päätekijä oli ehdottomasti Mauno Koivisto ja muistaakseni vielä Gorbatsovin pyynnöstä. Itse Koivisto on nämä asiat tuonut useissa yhteyksissä esille.
Lennart Meristä, jos puhutaan, niin hän arvosti Urho Kekkosen ponnisteluja Eestin puolesta Neuvostomiehityksen aikana erittäin korkealle. Tästä asiasta Meri on kertonut ja kiittänyt myöskin useissa yhteyksissä. Koivistoa Meri ei kiitellyt.
On täällä muitakin vanhoja kääpiä....

[Hessu]

Professori Jarmo Virmavirta, Eestin ex-pääministeri ja Tallinnan nykyinen kaupunginjohtaja Edgar Savisaar sekä Eestin ex-presidentti Lennart Meri ovat nimimerkkien JR ja Impivaaran tiikeri kanssa eri mieltä Väyrysen toimista.
Nimimerkki sattuma on periaatteellisesta (laki) asiasta täysin oikeassa.

On melko kova juttu, jos kykenette todistamaan kolmikon Meri, Savisaar ja Virmavirta lausunnot totuuden vastaiseksi. Siihen asti on oikeana tietona pidettävä sitä, mitä Meri ja Savisaar asianosaisina ja Virmavirta merkittävänä Eestin asioiden asiantuntijana ovat todenneet.

Kyse oli siitä, että Väyrynen jarrutti sitä mikä olisi edistänyt Eestin asiaa (tunnustamista/diplomaattisuhteiden palauttamista).

Totta on, että Suomi ei tunnustanut Eestiä uudestaan, koska vanha tunnustaminen oli voimassa, mutta diplomaattisuhteiden luominen ei sujunut kovin vauhdikkaasti. Jarrumiehinä olivat Väyrynen ulkoministerinä ja Koivisto presidenttinä. Voimakkaimmat moitteensa Savisaar ja Meri kohdistivat nimenomaan Väyryseen.

Meri neuvotteli tunnustamisesta ja itsenäisyyskehityksen tukemisesta Väyrysen kanssa. Tunnustamisen tai diplomaattisuhteiden palauttamisen viimeisen kopauksen antoi tietysti presidentti.

Kekkosta Meri kunnioitti ja käsittääkseni lähes kaikki virolaiset kunnioittavat edelleen suuresti. En kuitenkaan ymmärrä, mitä tekemistä Kekkosella on tämän asian kanssa.

KGB-asiassa Väyrysen kohdalla todistaa entinen lähetystöneuvos, Venäjän hallituksen ex-varaministeri ja Suomen suurlähettiläs Juri Derjabin, joka kävi mm. Kekkosen kanssa lukemattomia neuvotteluja.

N-liitosta loikanneen KGB-eversti Oleg Gordievskin listasta ei kukaan puhu nykyisin mitään ja valtio on kiistänyt sen olemassaolon, vaikka mm. presidentti Koivisto viittaa siihen muistelmissaan.

"Gordievskin lista on länteen loikanneen venäläisen Oleg Gordievskin 1980-luvulla toimittama KGB-lista. Tähän listaan on viitattu presidentti Mauno Koiviston muistelmissa. Alpo Rusi on vaatinut listan julkistamista. Suomen valtio kiistää Helsingin käräjäoikeuteen toimittamassaan lausunnossa listan olemassaolon."

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/stasitiedot-eivt-ole-salaisia.html

Neuvostotiedustelija Oleg Gordievsky loikkasi 1980-luvulla länteen ja toi mukaan KGB-listan. Suomessa toimi Gordievskyn kirjan Sokea Peili mukaan 376 Neuvostoliiton agenttia, joista 216 oli Suomen kansalaisia. Heistä 91 oli varsinaisia agentteja, 50 oli luottamuksellisia kontakteja, jotka toimivat KGB:n poliittisen tiedustelun hyväksi, 60 harjoitti tieteellis-teknologista vakoilua ja 15 toimi avustajina. Tähän Gordievskyn listaan on viitattu presidentti Mauno Koiviston muistelmissa.
****
****
Suomen valtio väittää, ettei sillä ole Gordievskyn listaa. Onko Suopo laiminlyönyt tehtävänsä? Minun on vaikea uskoa, ettei Gordievskyn listaa olisi hankittu Suomeen. Todellinen syy, miksi listaa ei julkisteta, lienee huippupoliitikkojen suuri määrä listalla.
****
****
Erityistä menestystä kotiryssäpeli saavutti Suomen eduskunnassa. Eduskunnassa KGB:n toiminta oli poikkeuksellisen tehokasta. Gordievsky mainitsee Kalevi Sorsan ja Ulf Sundqvistin nimet KGB:n toimissa. Teoksessa paljastetaan myös, että Ahti Karjalainen oli KGB:lle hyvä kontakti ja "oma mies". KGB:n ulkoisen tiedustelun entinen päällikkö Oleg Galugin on vahvistanut tämän väitteen. Sokeassa Peilissä paljastetaan, että Karjalaisen operatiivinen salanimi oli "Rehtori". Isänmaan petturin viitta heitetään myös Taneli Kekkosen päälle "jota jos ketä voi kutsua Neuvostoliiton agentiksi", väitetään teoksessa nimettömiin venäläisiin tiedusteluveteraaneihin viitaten. Myös Paavo Väyrynen ja muut keskustan pojat mainitaan useasti Gordievskyn kirjassa. KGB oli presidentti Koivistonkin mielestä paras yhteyskanava Kremliin.
****
****
Suomen kautta länteen loikanneen Anatoli Golitsynin vuonna 1984 julkaistuissa muistelmissa mainitaan KGB-agenttina Kustaa Vilkuna (agentti "Ahti"). Lisäksi hän on kuulusteluissaan maininnut TPSL:n puheenjohtaja Emil Skogin, Aarre Simosen ja poliisikomentaja Gabrielssonin. Hannu Rautkallion mukaan yhteysmiehenä toimi myös Eero A. Wuori eli "Mooses". KGB:n vaikutusvallassa oli myös RKP:n puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson. Presidentti Mauno Koivisto ja ulkoministeri Paavo Väyrynen suhtautuivat Viron itsenäistymiseen KGB:n esittämällä tavalla.
****
****

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/gordievskyn-lista.html

Virmavirta, Savisaar, Meri, Derjabin ja Gordievski satuilevat?

Nimimerkki Impivaaran tiikerille : Miksi Väyrynen otti vastaan ja itse asiassa nimenomaan halusi hoitaa ministerinpestiä, jos hallituksen merkittävimmät periaatteet olivat hänen periaatteitaan vastaan? Väyrynen tiesi tasan tarkkaan mitä asioita hallitus on toteuttamassa.

Väyrynen toimi kuten opportunistit tapaavat toimia. Ministerin virassa saa hyvää palkkaa ja kuten muistetaan, Väyrynen ei olisi suostunut jäämään tavalliseksi kansanedustajaksi. Hän ilmoitti palaavansa Brysseliin, jos ei saa merkittävää roolia hallituksessa.
Miksi hän ylipäätään asettui ehdolle, jos ei ollut varma jäämisestään eduskuntaan. Eikö tuollainen toiminta ole äänestäjien tietoista pettämistä? Kertooko asenne myös merkittävästä vallanhimosta ja ahneudesta?

Ahneuteen viittaa myös mm. se, että hän vastaanotti maakunnan miehen päivärahaa, vaikka asui todellisuudessa Helsingissä.

Kysyt missä olisi ollut hyöty, jos Väyrynen olisi äänestänyt hallitusta vastaan. Hyöty olisi tietysti ollut siinä, että hän olisi todistanut olevansa selkärankainen mies, joka seisoo periaatteidensa takana, kuten esimerkiksi Timo Soini tekee.
Ministerin pestissään Väyrynen toimi vastoin nykyisiä periaatteitaan oikeastaan koko ajan ollessaan yksi integraatiopolitiikan tukijoista.

Toteat, että et jaksa ryhtyä kaikkia Porkan virheitä korjaamaan. Korjaa pois, koska on ikävä juttu, jos lukijoille jää virheellistä tietoa. Tärkeintä ei ole oikeassa oleminen vaan se, että totuus tulee julki kaikessa laajuudessaan. Väyrysestä riittää aiheita vaikka kuinka paljon.

Millä tavoin Väyrynen suhtautuu KGB:n Suomi-arkistojen avaamiseen? Kysyin sitä jo aiemmin, mutta et vastannut.

Nimimerkki sattumalle: Viittaan ylempänä oleviin lauseisiin. Lopullinen vastuu on tietysti "sääntökirjan" mukaan Koivistolla, mutta Väyrynen oli se, jonka kanssa esim. Meri neuvotteli itsenäisyyden tunnustamisesta, joka myöhemmin hoidettiin diplomaattisuhteiden palauttamisella. Suomi kulki koko ajan jälkijunassa ja tämä johtui Savisaaren (ja Meren sekä Virmavirran) mukaan nimenomaan Väyrysen nihkeästä asenteesta.



Olisiko Väyrysellä ja muilla suomettuneen ajan poliitikoilla jotain opittavaa Eestin presidentti Toomas Hendrik Ilvekseltä, joka totesi IIvi Anna Masson tekemässä mainiossa haastattelussa mm. seuraavaa:

****
****
"US: Kansallisvaltion tärkein rooli on siis kansallisen kielen ja kulttuurin säilyttäminen?
THI: Se on Viron valtion tärkein syy olla olemassa: säilyttääksemme tämän pienen kulttuurin. Sama ei ehkä koske Isoa-Britanniaa tai Ranskaa, mutta koko sillä alueella, joka alkaa Suomesta ja päättyy Unkariin, Tsekkiin ja Slovakiaan, entisten imperiumien osat irrottautuivat lähinnä voidakseen elää omalla kielellään.
Kun suurten kansojen edustajat puhuvat "pahasta nationalismista", en voi ottaa heitä vakavasti. He eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa oman kielensä ja kulttuurinsa menettäminen."
****
****
"US: Kun Euroopassa ja Suomessa puhutaan imperialismista, tarkoitetaan useimmiten länttä ja varsinkin USA:ta. Havaitsetteko länsimaissa edelleen jonkinlaista naiiviutta suhteessa Neuvostoliiton imperialistiseen menneisyyteen?
THI: Sitä naiiviutta selittävät kaksi asiaa. Toinen on tietämättömyys. Toinen on häpeä ja syyllisyys. Monet ihmiset Länsi-Euroopassa nauttivat länsimaisesta hyvinvoinnista ja sulkivat silmänsä siltä, mitä tapahtui Virossa ja muualla Itä-Euroopassa. Ihmisyyden vastaisia rikoksia, ihmisoikeusloukkauksia, koko alueella. He eivät sanoneet mitään, menivät jopa mukaan peliin, iloitsivat matkustelusta DDR:ään."
****
****
" US: Ovatko Suomen ja Viron suhteet muuttuneet Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen?
THI: Jos lähdetään Helsingin Sanomien 1. toukokuuta 2004 julkaisemasta esseestäni, joka alkaa Jakobsonin ja loppuu Kavafiksen (engl. Cavafyn) sitaatilla ("Barbaarit eivät olekaan siellä"), joudun toteamaan harmikseni, että monetkaan asiat eivät ole muuttuneet. Opettava ja holhoava asenne on edelleen haluton katoamaan.

US: Onko Suomi edelleen isoveli?
THI: En tunne yhtään virolaista poliitikkoa, joka opettaisi Suomea. Politiikan lisäksi myös mediassa näemme opetuksia suomalaisilta. Kun Virossa on ongelma, Suomessa on ollut samanlainen ongelma, ja Virolle suositellaan ongelman ratkaisemista samalla tavalla kuin Suomi on sen ratkaissut. Minua hävettäisi, jos virolaislehdistö käyttäytyisi näin.

US: Mikä on tärkein ero virolaisen ja suomalaisen ulkopolitiikan välillä?
THI: Euroopassa ero ei ole suurta, edustamme samoja asioita. Selvää on, että Suomi ei halua Natoon, virolaiset taas ovat mielellään Natossa. Viron ulkopolitiikka on suorapuheisempaa, suomalaiset ovat julkisuudessa varovaisempia.

US: Onko syytä puhua uussuomettumisesta?
THI: En tiedä, mutta ainakin Lasse Lehtinen on kirjoittanut siitä."
****
****

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/17207-viro-90-presidentti-toomas-hendrik-ilveksen-haastattelu

Tähän mennessä esittämäni tiedot lukuun ottamatta tätiini liittyvää lyhyttä kommenttia ovat kaikkien aiheista kiinnostuneiden henkilöiden todennettavissa. Internet ja aiheista tähän mennessä kirjoitetut kirjat ja artikkelit antavat tietoa.

Kaikki mitä historiasta yritetään peittää [suomettuneen ajan osalta] poliitikkojen taholta sisältää lähes poikkeuksetta epämiellyttävää tai häpeällistä tietoa heidän itsensä (poliitikot) kannalta.
Suomalainen tiedostuspolitiikka koskien suomettumisen aikaa on totaalisen heikkoa.
Voi puhtain mielin todeta, että oikeastaan mitään kunnollista  tiedotuspolitiikkaa ei edes ole, koska tähän asti on keskitytty enemmän tiedon salaamiseen kuin sen [tiedon] jakamiseen.

N-liitto oli suljettu valtio, josta todettiin kaikenlaisia totuuksia suomalaisten poliitikkojen suulla. Jättiläisen romahtaessa meillä olisi ollut mahdollisuus saada valtavasti tietoa maamme suhteiden hoidosta. Poliitikot ja tässä kirjoituksessa mainittujen henkilöiden mukaan erityisesti Paavo Väyrynen oli se, joka pyrki huolehtimaan siitä, että KGB-arkisto pysyy kiinni Suomen asioiden osalta.
Miksi Suomessa toimittiin tällä tavalla? Sitä sietää miettiä.

Sitä, että Suomelle oli paljon hyötyä N-liiton suhteista kaupankäynnin alalla, ei kiistäne kukaan. Valitettavasti kauppaa pääsivät suuremmassa mitassa käymään vain ne, joilla oli välit kunnossa Kekkosen kanssa. Kekkosen suosikkilistalla olivat mm. nimet Pekka Herlin, Armi Ratia ja Kalle Kaihari. Paljon muitakin oli, mutta nämä nimet tulivat ensimmäisenä mieleen.

Joidenkin asioiden hyväksyminen on raskasta. Olen itse ollut vuosikausia sitten tilanteessa, jossa oli pakko todeta, että minua oli johdettu harhaan eli monista asioista oli kerrottu vain se osa, joka palveli kertojan tai hänen lähipiirinsä etua. Tosin aavistelin, että aina ei istuta totuuden lähteen äärellä, mutta juna kulki kuitenkin eteenpäin, kunnes muutama hyvin ristiriitainen asia herätti minut lopullisesti.

Erityisen ikäväksi koin asian, koska kyse oli henkilöistä, jotka olivat ajoittain hyvin läheisiä ja joita autoin monin eri tavoin täysin pyyteettömästi. Saattaa olla, että olin hyväntahtoinen hölmö, mutta en kuitenkaan ollut sitä tavalla, joka olisi johtanut ketään poliittiseen tai taloudelliseen katastrofiin. Päinvastoin, autoin monia henkilöitä etenemään urallaan ja politiikassa.

En ole koskaan ollut auktoriteettiuskovainen vaan pikemminkin ikuinen kyseenalaistaja. Raskaaksi käyvä luonteenpiirre, mutta se takaa selkärangan suorana pysymisen.

Muistutan vielä, että äänestin itse Timo Soinia enkä varmaankaan ole puolueeton omien toimieni suhteen. Olisi kuitenkin jännä nähdä, löytyisikö Soinin kohdalta oikeastaan mitään merkittävää, jota täytyisi yrittää peitellä.
Tähän mennessä mitään sellaista ei ole ilmaantunut. Tästä syystä häntä on jahdattu täysin toisarvoisin argumentein, kuten uskonnollisen vakaumuksen tai toisten henkilöiden kautta. Soini on yksinkertaisesti "puhtoinen mies" vailla mitään hämäriä kytkentöjä.

Väyrynen, Arhinmäki, Haavisto, Niinistö ja Lipponen ovat sen sijaan kukin toimineet poliittisen uransa aikana joko vastoin kansan suuren enemmistön tahtoa, huiputtaneet (juksaus) tai puhuneet muunneltua totuutta. On myös mahdollista, että jotkut heistä ovat osallistuneet toimintaan, joka saattaisi paljastuessaan johtaa käräjille.

Nyt on presidentinvaalit ja näyttää siltä, että suurimmaksi erottavaksi tekijäksi nuivaliston kohdalla osoittautuu se, kannattaako Soinia vai Väyrystä. Niinistön äänestäjät eivät kohtaa tässä vastakkainasettelussa. Toivon mukaan kukaan ei saa sieluunsa mittavia vammoja, kävi vaaleissa miten hyvänsä.

Toivotan onnea kaikille oman ehdokkaansa puolesta pelkästä tekemisen ilosta työtä tekeville.

Viikonloppua kohden mahdollisuus kirjoittaa tänne tai vastaaminen mahdollisiin vasta-argumentteihin heikkenee. Ei siis kannata ihmetellä, jos en kommentoi riittävän liukkaassa tahdissa.

[sologdin]

Uskon, että Paavo Väyrysen ainoa periaate on ollut ja on Paavo Väyrysen menestyminen.  Se on ainoa johdonmukainen selitys hänen käyttäytymiselleen.

[JR]

Minä olen tässä asiasta sen tiedon varassa, mitä Mauno Koivisto Ja Lennart Meri ovat televisiohaastatteluissa kertoneet. Asiasta keskusteltiin aikanaan paljonkin, muistan sen hyvin. Lennat Merin haastattelut taas ovat uudempaa perua.
Asia ei kuitenkaan muutu, Neuvostoliitto on pyytänyt, ei vaatinut, Suomea olemaan puuttumatta Eestin tilanteeseen ja Koivisto noudatti pyyntöä. Väyrysen osuudesta en tiedä mitään, mutta hänen toimintansa oli jokatapauksessa alisteinen Presidentille.
Koivisto perusteli asiaa tilanteen tulenarkuudella. Aikaisempina vuosikymmeninä Neuvostoliitto oli murskannut vastaavanlaiset yritykset verisesti.
Tilanne niihin aikoihin oli kovin erilainen, kuin tänä päivänä.

[Riukulehto]

Hän oli edellisessä ministerinpestissään (2007 – 2011) tukemassa hallituksen kaikkia EU-linjauksia.

En jaksa ryhtyä kaikkia Porkan kirjoituksen virheitä oikomaan, mutta tuohon lihavoituun pitää muistuttaa ihan yksinkertaisista perustiedoista siitä, kuinka hallituksessa toimitaan. Ministeri ei voi äänestää hallitusta vastaan. Piste.

Keskustapuolueen johto neuvotteli hallitusohjelmasta ja hyväksyi sen yhdessä muiden puolueiden kanssa. Tämän jälkeen kaikki hallituksen ministerit tukevat hallitusohjelmaa ja hallituksella on aina vain yksi kanta.

Jos Väyrynen olisi äänestänyt vastaan, hänet olisi korvattu toisella henkilöllä. Missä hyöty?

Mikä hyöty, jos Väyrynen oli kerran toista mieltä, mutta äänesti silti hallituksen linjan mukaan, niin ei mitään hyötyä ole tuollaisesta miehestä, jolla oli niin kova kiima päästä ministeriksi, että omat tärkeänä pitämät teemat voidaan heittää romukoppaan, kunhan saa vain ministerin salkun. Pitää vielä muistaa, että Väyrynen kiristi keskustan johtoa, että hänen oli saatava ministerin salkku tai muuten hän olisi lähtenyt kävelemään kokoeduskunnasta. Soini taas toimi toisin, eikä nakannut omia ja puolueensa tärkeinä pitämiään arvoja romukoppaan ministerin salkun vuoksi.

[Rapsakka Rapu]

Kiitoksia tästä mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Olen niin nuori ettei minulla ole tietoa näin vanhoista asioista ja siksi poliitikot näyttäytyvät minulle vain post-neuvostoliiton aikaisina toimijoina.

[JR]

Niin, ja äänestäkää Pekkaa, niin ei jää käteen mustapekka....

[JR]

Demokratiassa on täysin kunniallista äänestää ketä ehdokasta haluaa, eikä siitä ole tilivelvollinen kenellekään.

[Tomi]

http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94860-miss%C3%A4-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-n%C3%A4yt%C3%B6t

Vakiovalinta
Gallupien mukaan sujuvasti esiintyvällä Pekka Haavistolla katsotaan olevan mahdollisuus päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Siis on perusteltua arvioida häntä ehdokkaana tarkemmin. Haavistosta on blogeissa ollut erilaisia pohdintoja, mutta niistä on vaikeaa saada
kokonaiskuvaa henkilöstä. Siksi yritän koota sellaisen osaltani viran täytöstä päättävänä. Sellainenhan minäkin äänestäjänä olen, tosin vain yksi miljoonista.

Koulutus

Aloitan analyysin koulutuksesta, kuten usein paikan täytössä. Pekka Haavisto on akateemisen kodin kasvatti, joka ei ole suorittanut loppuun korkeakoulututkintoa eikä ammatillista tutkintoa. Kun tällainen aukko on henkilön historiassa, paikkaa täyttävä automaattisesti kysyy: miksi? Joskus tällaiseen on päteväkin selitys. Varsinkin aikaisemmin kun hyvinvointivaltio ei
tarjonnut kaikille mahdollisuutta koulutukseen. Mahdollisuuksien puute ei kuitenkaan tässä selitä asiaa.

Osalla opinnot ovat jääneet kesken, koska on ollut pakko lähteä työhön rahaa tienaamaan. Useimmiten tähän pakkoon on ollut syynä perheen perustaminen ja lapset. Se taitaa olla yleisin syy opintojen kesken jäämiseen. Pekka Haaviston osalta tuo ei selitä asiaa.

Pekka Haavistolla ei ole mitään kelvollista syytä opintojen kesken jättämiseen. Titteli on ylioppilas. Selityksissä joudutaan ilkeämmälle puolelle. Ei ole riittänyt lahjoja, ei ole ollut tarmoa opiskelujen valmiiksi saattamiseen. Tai selityksenä voi olla raadollisesti asenne. Pekka Haavisto on katsonut itsensä sellaiseksi "yläluokan" edustajaksi, että hänen ei tarvitse puurtaa rahvaan tavalla. Koulutuskysymys heittää syvän epäilyksen Pekka Haaviston ylle.

Kirjallinen tuotanto

Pekka Haavisto on kirjoittanut Inter-Rail oppaan, vihreitä pamfletteja ja kirjan kokemuksistaan YK-työssä. Hän on ollut toimittajana vihreiden lehdissä sekä Rumba musiikkilehdessä. Lisäksi raportti EVA:n sarjassa, elämänkerrallinen teos ja hän on ollut kokoamassa joitakin raportteja.

Kirjallinen tuotanto on sisällöllisesti kevyttä eikä osoita omaperäistä ajattelua. Käytännön oppaita, muisteluksia, poliittisia kirjoituksia. Tässäkään suhteessa ei osoita erityisiä "presidentillisiä" kykyjä.

Työkokemus

Pekka Haavisto on ollut mukana vihreiden toiminnassa alusta lähtien; Helsingin kunnallispolitiikassa ja vihreänä kansanedustajana. Hän oli 1990-luvulla vihreiden mandaatilla kehitysyhteistyöministerinä vuoteen 1999 asti.

Tähän asti ja sitä eteenpäinkin Pekka Haaviston uralle leimaa antavaa on vauhdin hakeminen politiikasta. Ministerikauden jälkeen hän on toiminut ulkomailla tehtävissä, joihin avaimena on ollut poliittiset nimitykset. Erilaisissa hankkeissa Suomi rahoittajan ominaisuudessa on nostanut häntä erilaisille paikoille. Niitä voi hyvin kutsua poliittisiksi nimityksiksi.

Ministeripostin päättymisen jälkeen 1999 hän on ollut oman kertomansa mukaan erilaisissa YK:n ympäristöjärjestön tehtävissä 1999-2005. Sen jälkeen hän oli 2005-2007 EU:n erityisedustajana Afrikassa, nyt EU:n poliittisesti täytetyssä tehtävässä. YK:n tehtäviin
liittyen hän piti 2002 muutaman tunnin luentoja ympäristöpolitiikasta Bristolin yliopistossa. Tuon vierailun perusteella hän alkoi CV:ssään kutsua itseään professoriksi. Kun Suomen kuvalehden toimittaja kysyi asiaa yliopistosta, oli vastaus:

"Herra Haavisto on pitänyt meille luentosarjan globaalista ympäristöpolitiikasta 2002. Häntä ei ollut nimitetty vierailevaksi professoriksi, vaikka hänen cv:nsä niin väittää"

Tuosta tapauksesta on sitten spekuloitu paljon. On kaivettu Haaviston vanhojen tuttujen vakuutteluja, että Haavisto nimitettiin vierailevaksi professoriksi. Oli totuus mikä tahansa, Haavisto on tuota tapahtumaa käyttänyt harhaanjohtavalla tavalla ansioluettelossaan. Kun katselee Haaviston esittelyjä itsestään kansainvälisissä asioissa, hän saattaa aloittaa lyhyen esittelyn ilmoittamalla olevansa Bristolin yliopiston vieraileva professori. Kaikki tämän kanssa ristiriidassa olevat tiedot koulutuksestaan (ylioppilas, ei tutkintoja), hän on jättänyt pois ansioluettelostaan.

Haaviston kannattajat ovat saivarrelleet siitä, onko Haavisto ollut muutaman tunnin vierailevana professorina vai ei. On saivarreltu siitä, millaisissa asioissa Euroopassa käytetään professorin titteliä. Olennaista on, että tällaisella perusteella Haavisto on esiintynyt professorina häivyttäen tiedon puuttuvasta koulutuspohjastaan. Haavisto on antanut asioista harhaanjohtavan kuvan, joku voisi katsoa hänen suorastaan valehdelleen.

Haaviston koulutus ei Suomen presidentinvaalien osalta ole ratkaiseva. Presidentin ainoa pätevyysvaatimus on, että on syntyperäinen Suomen kansalainen. Sen ehdon Haavisto täyttää. Edes rehellisen ihmisen mainetta ei presidentiltä vaadita, toisin kuin joskus ministereiltä vaadittiin. Sen sijaan viran täyttämisestä omalta osaltani päättävänä äänestäjänä voin asettaa
kovempia vaatimuksia. Vilpillisen ja harhaanjohtavan tiedon antamien ei ole presidentille sopivaa toimintaa. Näitä kriteerejä Haavisto ei täytä.

Haaviston ansioluettelon kaunistelussa on laajempikin ulottuvuus. Vaikka EU:ssa nimitykset käytännössä ovat poliittisia nimityksiä, on EU:n tehtäville asetettu koulutusvaatimuksia. Ylioppilas ei niitä yleensä täytä. EU:ssa tutkintojen vastaavuus on myös yksiselitteistä, koska tutkinnot on pitkälle tehty vertailukelpoisiksi. Ei siis voi vedota termien epäselvyyteen. Siitä huolimatta Haavisto on nimitetty EU:n tehtäviin. Hänen ansioluettelonsa on harhaanjohtava ja antaa kuvan kuin hän täyttäisi tehtävien koulutusvaatimuksen. Onko tässä harhautettu EU:n hallintoa ja onko Suomesta autettu harhaanjohtavan kuvan luomisessa Haaviston koulutustaustasta? Oli asia miten tahansa, Haavisto on nimitetty poliittisilla perusteilla tehtävään, jonka vaatimuksia hän ei ilmeisestikään täytä.

Hän itse kehuu johtaneensa hankkeita, mutta ei ole löytynyt sellaista kansainvälistä raporttia, josta se kävisi ilmi. Asiasta on keskusteltu paljon ja jos sellainen raportti olisi, se olisi oletettavasti saatettu tietoon. On siis lähdettävä siitä, että sellaista raporttia ei löydy. Kansainvälisissä hankkeissa tehdään aina raportti, josta käy ilmi hankkeen johto. On siis tehtävä johtopäätös, että Haavisto ei ole ollut kansainvälisissä hankkeissa johtavassa roolissa, toisin kuin itse väittää. Blogeissa onkin tullut tietoja, joiden mukaan Haaviston tehtävät ovat olleet rutiiniluonteisia avustavia tehtäviä. Eihän niissä mitään hävettävää ole, mutta niiden
perusteella Haavisto esittelee itseään rauhantekijänä, "miniahtisaarena"-Samanlaista paisuttelua, ja harhaanjohtamista kuin koulutuksenkin osalta tuntuu olevan Haaviston työhistorian kuvaus.



Joku kyynikko ehkä sanoo, että Suomen presidentille valehtelemisen ja harhauttamisen taito voi joskus olla tärkeää. Koskaan ei tiedä, millainen hirmuhallinto naapuriimme tulee. Harhauttihan Rytikin Hitleriä aseavussa 1944 lupaamalla, ettei Suomi tee erillisrauhaa hänen
presidenttikaudellaan. Sellaista varten Haaviston totuuden muuntelut ovat kyllä liian alkeellisia.

Ylipäällikkö

Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Millaiset valmiudet Haavistolla on tähän tehtävään? Hän on sivari, armeijaakaan ei ole käyty. Hän on kaikessa mennyt näköjään siitä, missä aita on matalin. Esimerkiksi Haavisto on ollut yksi niistä, jotka innokkaasti ovat ajaneet
jalkaväkimiinojen poistamista Suomen armeijalta. Niillä on ollut erittäin tärkeä rooli Suomen puolustamisessa ja ne ovat halpa ase. Perusteluna Haavisto esittää, että noita aseita käytetään afrikkalaisissa sodissa kylvämällä niitä holtittomasti, jolloin ne aiheuttavat vahinkoja siviileille. Siksi Suomesta pitää poistaa nuo miinat, esimerkkinä afrikkalaisille sotapäälliköille.

Tuo toiminta osoittaa, että Haavisto ei ymmärrä tai häntä ei kiinnosta Suomen puolustamisen kysymykset, vaikka väittää omaavansa "kenttäkokemusta" Afrikasta. Suomessa jalkaväkimiinojen käyttö perustuu aivan erilaiseen toimintaan, kuin afrikkalaisilla sotapäälliköillä. Niitä ei jätetä siviilejä vahingoittamaan. Suomessa yksi armeijan tärkeimpiä tehtäviä on siviilien suojeleminen. Kun Haavisto ei tätä ymmärrä, osoittaa se että häneltä puuttuu perusasiatkin Suomen puolustamisesta. Puheet siitä, että afrikkalaiset sotapäälliköt luopuisivat niiden käytöstä, siksi että Suomi niistä luopuu, ovat sanoisiko naurettavia.

Tuosta Haavistonkin ajamasta jalkaväkimiinoista luopumisesta seuraa, että sotatilanteessa tuhannet suomalaiset reserviläiset kuolevat turhaan asejärjestelmien puuteiden takia. Kauhukuvana voisi kuvitella millaisen lohdutuspuheen jokin kiihkeä kannattaja ylipäällikkö Haavistolle kirjoittaisi pidettäväksi kuolleiden sotilaiden puolisoille, lapsille ja vanhemmille, joista jotkut ovat ehkä äänestäneet "miniahtisaarena" esiintyvää Haavistoa:

"Tämä raskas uhri oli pakko antaa, koska ilman sitä kansainväliset kaverimme eivät olisi taputtaneet Pekkaa selkään ja kehuneet "hyvä Pekka". Jokainen miettiköön asiaa tykönään.

Perhesuhteet

Pekka Haavisto on homo. Sillä ei ole merkitystä arvioitaessa hänen kykyään hoitaa presidentin tehtävää. Presidentti on nykyään suurelta osin edustushahmo kriisitilanteita lukuun ottamatta. Hänen puolisonsa on siis mies. On jokaisen oma asia arvioida edustaako tuo perhekuva sellaista Suomea, jollaista äänestäjä haluaa.

Haaviston puoliso ei ole virallinen valtiollinen henkilö, mutta todellisuudessa hän edustaa Suomea. Tähän saakka hän on kunnostautunut julkisuudessa rattijuoppona ja kapakkatappeluissa. Jos samalla linjalla jatkaisi presidentin puolisona, riittäisi iltapäivälehdillä lööppejä. Tai ehkä Supo onnistuisi hautaamaan töppäilyt kansan näkyvistä suomalaisen perinteen mukaan.

Yhteenveto

Kaiken jälkeen en ymmärrä hypetystä Pekka Haavistosta, en ymmärrä median raivokasta kampanjaa lobata Haavistoa presidentinvaaleissa. Häneltä puuttuu minun analyysini mukaan edellytykset toimia presidenttinä. Pitää siirtyä katsomaan muita ehdokkaita.

[Hessu]

Haavisto ja Väyrynen ovat käyttäneet koko kampanjansa ajan vanhaa tuttua taktiikkaa.

"Jos et voi voittaa "vihollista", liity heihin (tai ryhdy heidän kaverikseen)".

Väyrynen kävi taistoon PS:n ja Soinin aseilla.

Haavisto otti haarukkaansa mm. Hakkaraisen ja lihateollisuuden. Vihreänä henkilönä Haavisto tiesi, että hänen täytyy rikkoa rajoja juuri niillä alueilla, joiden tiedetään olevan Vihreän liikkeen inhoamia.
Rasistiksi leimattu Hakkarainen ja liha. Mikä olisikaan voinut olla parempi yhdistelmä maailmanhalaajapuolueelle, joka ajoi Helsingin kouluihin kasviruokapakkopäivän viime vuonna.

Kokeneet poliitikot ja kehäketut tiesivät hyvissä ajoin, että teemat täytyy hakea kevään jytkyn tuntumasta.  Kansa oli jo valmiiksi viritetty jytkymäiseen tilaan.

Väyrynen ja Haavisto tekivät taktiset ratkaisunsa ja ryhtyivät ratsastamaan PS:n voiton hedelmillä. Ihmettelen sitä, miksi jotkut eivät ole nähneet tuon savuverhon läpi.

Väyrynen ja Haavisto ryhtyivät myös kriittisiksi asioissa, joiden kohdalla he olivat aiemmin toimineet eri tavalla.

Väyrynen teki 180 asteen käännöksen oman EU-toimintansa (hallitus) suhteen ja väläytti välillä jopa maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä. Väyrysen äkkikäännös hermostutti jopa puolueen varapuheenjohtajan, joka sanoi häpeävänsä Väyrysen takinkääntöä. Elokuun 19. päivänä 2011 vpj Timo Kaunisto päästeli varsin kovaa tekstiä Väyrysestä.

"Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto arvostelee kovin sanoin puolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Paavo Väyrystä."

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan+Kaunisto+h%C3%A4pe%C3%A4%C3%A4+V%C3%A4yryst%C3%A4/1135268689458

Samasta artikkelista ilmenee, että Väyrynen teki tuolloin ensimmäisen lipaisutoimenpiteen PS:n kannattajien suuntaan.

Väyrynen sanoi perjantaina olevansa valmis keskustan ja perussuomalaisten yhteisehdokkaaksi.

Aika moni taisi astua Väyrysen asettamaan miinaan.

Haavisto puhui muutamaan otteeseen maahanmuuttokriitikkojen kieltä ja hamusi Hakkaraisen seuraan.  Samalla Haavisto häivytti Vihreiden todelliset teemat mahdollisimman kauas itsestään. Esimerkiksi ilmastopolitiikka ei ole ollut kovin mieluisa puheenaihe Haavistolle.

Kyseessä on kaksi retorisesti taitavaa henkilöä, joita on vaikea napata kiinni mistään. Ei siksi, etteikö aiheita riittäisi, vaan siksi, että he kykenevät johdattelemaan keskustelun pois asian ytimestä, jos satutaan lipsumaan alueelle, joka ei palvele heidän imagonsa rakennusmateriaalia.

Tällaista taktiikkaa on käytetty satoja kertoja aiemminkin. Toiminnan ("vihollisen kaveriksi") onnistumisen edellytys on, että ehdokkaalla on hyvä puhetaito eli että hän kykenee puhumaan pitkään sanomatta mitään. Pitkä puhe johtaa lähes aina kuulijan harhaan ja näin itse pääkysymys useimmiten unohtuu.

Väyrysen kohdalla ihmetyttää eniten kansan lyhyt muisti.

Haaviston kohdalla ihmetyttää se, että hän ei ole tehnyt oikeastaan mitään sellaista, joka nostaisi hänet varteenotettavaksi ehdokkaaksi. Siitä huolimatta hypetystä riittää tietyissä piireissä. Tosin nuo piirit, ainakin näkyvät, ovat olleet niitä perinteisiä porukoita, joiden ajattelua ja käytöstä ohjaavat enemmän tunteet kuin järki.
Vanhoja taistolaisia utopisteja, eri taiteen alojen vasemmistolaisia henkilöitä ja tietysti Vihreiden oma väki.

Seksuaalivähemmistöjä Haavisto ei ole varsin viisasti pyrkinyt houkuttelemaan vetoamalla omaan suuntautuneisuuteensa. Hän on lähestynyt homopiirejä antamalla maahanmuuttopoliittisia lausuntoja, jotka ovat itse asiassa alunperin julkisuudessa lähtöisin Jussi Halla-ahon ajatuksista ja kynästä.

Täytyy nostaa hattua, koska rakennelma on taidokas, mutta vähemmän uskottava tietäen Haaviston poliittisen viitekehyksen eli Vihreät.


Media on pelannut koko kamppailun ajan omaa peliään ja pyrkinyt johdattelemaan kansalaisia tiettyyn suuntaan.

Median päämääränä on todellisuudessa kaksi asiaa. Niinistö presidentiksi ja Soini ulos toiselta kierrokselta.

Sama mediapeli on jatkunut näköjään tänään, mutta siitä hetken päästä lisää, kun ehdin kirjoittaa.

PS. Jos Soini saa vaaleissa 15%-yksikön kannatuksen tai vähemmän, kyseessä on median mielestä PS-puolueen kannatuksen romahtaminen. Mutta, jos Soini saa kannatusta 20 %-yksikön pintaan tai jopa yli sen, väittää media, että näissä vaaleissa ei mitata puolueen kannatusta vaan kyseessä on puhdas henkilövaali.

[Sivusta seuraaja]

Sama mediapeli on jatkunut näköjään tänään, mutta siitä hetken päästä lisää, kun ehdin kirjoittaa.

Tuo tuli tänään mieleen katsoessani hetken Putous-ohjelmaa.

[Tomi]

http://www.facebook.com/teuvohakkarainen
Teuvo Hakkarainen
HUOMIO! Eduskunnan sähköpostiini on hakkeroitu ja eduskunta.fi osoitteestani lähetetään meiliä, jossa kehoitetaan äänestämään Haavistoa. Meili EI OLE minun lähettämäni. Turvayksiköstä kerrottiin, että tällaista tapahtuu joskus. Äänestäkää ihmiset SOINIA numero 3!
(http://i11.aijaa.com/b/00216/9406077.jpg)

[Phantasticum]

... Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa ... Eestin vapautuessa N-liiton otteesta vuonna 1991 Väyrynen ei olisi halunnut tunnustaa maan (E) itsenäisyyttä. Väyrynen oli se henkilö, joka harasi voimakkaimmin vastaan ... Väyrysen väitöskirjan lähtökohtaan "jossa Neuvostoliitto on pysyvä ja Euroopan kahtiajako ikuinen" ...

... Tähän väliin täytyy kertoa eräs anekdootti sukuni lähihistoriasta ... Tätini oli siis melko erilainen henkilö kuin Paavo Väyrynen. Hän (täti) oli sitä mieltä, että pienemmän puolella pitää olla ja että kansojen itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta on tuettava. Aina se ei ole ollut yhtä helppoa kuin nykyisin. Menneinä vuosina täytyi tehdä muutakin kuin istua selkä köyryssä tietokoneen ääressä virittelemässä kansanjoukkoja oikeudenmukaisuuden tielle ...

... Missä on piileksinyt se Homman moraalinen siipi, joka yleensä ottaa innokkaasti kantaa esim. Stasi-papereihin ja muuhun maanpetokselliseksi arveltuun toimintaan? Valikoiva rehellisyys ei taidakaan olla pelkästään poliitikkojen yksinoikeus.

Presidenttitaiston vierestä sivuava yleisluontoinen kommentti aiheeseen ottamatta kantaa kenenkään presidenttiehdokkaan puolesta tai vastaan. Tämä ei myöskään ole hyökkäys henkilöä Heikki Porkka vastaan.

Asioilla on yleensä kaksi puolta. Niin on tässäkin asiassa. Kukaan ei osannut vielä 1980-luvun alussa ennustaa, että kymmenen vuoden päästä Neuvostoliittoa ei enää olisi. Kukaan ei kymmenen vuotta myöhemmin tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi, kun Neuvostoliitto alkoi natista liitoksistaan. Johtaisiko se suureen verenvuodatukseen ja sisällissotaan, josta Suomikin aivan varmasti saisi osansa, jos näin tapahtuisi. Jos ei muuten, niin ainakin sotaa pakenevien ihmisten muodossa.

Oliko siis viisaampaa edetä julkilausumissa ja virallisissa kannanotoissa varovaisella linjalla, koska mitään varmuutta tapahtumien etenemisestä ei tuossa vaiheessa ollut. Entä jos sittenkin olisi käynyt toisin kuin nyt kävi? Minä en aio suoralta kädeltä tuomita poliitikkoja, jotka - Stubbin sanoja lainaten - etsivät tuolloin luovia ratkaisuja. Minusta on hieman tekopyhää nostaa itsensä jälkikäteen jalustalle suurena pyhimyksenä. Toimittajien, muiden poliitikkojen ja yksityishenkilöiden jeesustelu ja jälkiviisastelu on tällaisessa tilanteessa liian helppoa.

Joidenkin mielestä taistolaiset olivat aatteenpalossaan vaarallisia. Ihan yhtä hyvin voisi väittää, että sooloilevat yli-innokkaat täti-ihmiset olisivat voineet aiheuttaa diplomaattisen selkkaukseen, jonka lopputulos olisi Suomen kannalta ollut se huonoin mahdollinen. Mitä tapahtuikaan Unkarissa vuonna 1956 ja Tšekkoslovakiassa vuonna 1968? Ja miten pienestä se kaikki voi alkaa, kuten nyt arabikevään aikana on käynyt ilmi. Ei kannata unohtaa sitä, että maailma oli kovasti erilainen tuohon aikaan.

Minä en aio suoralta kädeltä tuomita niitä poliitikkoja, jotka joko pakon edessä tai omasta halustaan ylläpitivät idänsuhteita, vaikka epäilemättä mukana on ollut myös täysin epäisänmaallisesti ja jopa maanpetoksellisesti toimineita henkilöitä. Fakta taitaa kuitenkin ilman YYA-propagandaakin olla se, että kaikesta rähmällään olostaan ja suomettumisestaan huolimatta Suomi selviytyi tilanteesta nettovoittajana.

Kyse ei ainakaan minun kohdallani ole mistään valikoivasta rehellisyydestä, vaan yksinkertaisesti siitä, että katse on suunnattava eteenpäin. Se ei tarkoita sitä, etteikö vanhoja asioita olisi lupa tonkia. Saa ja on lupa tonkia. Minua itseänikin on alkanut kiinnostaa tuo aikakausi sekä poliittisesti että kulttuurihistoriallisesti. Joten tonkikaa vaan! Oikein mielellään.

Mutta se suomettumisjuna meni kuitenkin jo kaksikymmentä vuotta sitten. Toisesta ketjusta luin, että törkeä vakoilu ei vanhene koskaan, mutta siihen syyllistyäkseen on pitänyt aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa Suomelle. Sopii minulle, mutta entä se näyttö? Kiitos ei. Tähän maahan ei tarvita enää yhtään lisää poliittisia näytösoikeudenkäyntejä.

Vanhojen asioiden loputtoman veivaamisen ja vatkaamisen sijaan olisi nyt paljon tärkeämpää pyrkiä pelaamaan niitä kortteja niin, ettei enää toista kertaa jäädä puun ja kuoren väliin. Enkä ole ollenkaan niin luottavainen sen suhteen, että tällä hetkellä harjoitettu Venäjän politiikka on tässä mielessä oikeilla raiteillaan.

[Hessu]

Median manipulointikoneisto iskee täysillä.

Tänään kaupassa käydessä silmiin osui Iltalehden lööppi, jonka suuressa kuvassa seisoi kolmikko Niinistö, Haavisto ja Väyrynen. Haavisto etummaisena. Soinia ei lainkaan.

Uusi Suomi ei yllätä. Huuskon pyrkiessä leikkimään hetkellisesti puolueetonta, ottaa omistaja Niklas Herlin propagandan tuottamisvälttämättömyyden itsensä kontolle.

Niklas Herlin ei enää kyennyt pidättelemään sympatiaansa Keskustaa kohtaan. Herlinin suvulla on pitkä perinne keskustalaisuudesta. Aiemmin Herlin on pyrkinyt kiistämään puoluepoliittisen asenteensa, mutta nyt petti pokka. Soini- ja PS-kauhu iski.

"Minä jo suunnittelin pelkän korvakorun saadakseni lyhyttä pestiä Paavo Väyrysen kampanjaorganisaatioon. Lisäksi korun saadakseni päätin, että Väyrynen saa sunnuntaina paitsi minun, myös vajaavaltaisen tyttäreni äänet. No ei nyt sentään, mutta mene Pave, toinen kierros, minä tarvitsen uuden korvakorun! Ja jos Haavisto selviää toiselle kierrokselle, joudun ostamaan sairaan kalliin sormuksen. Kestä Paavo!
Timo Soini toisella kierroksella laukaisisi vedon. Ei korvakorua, ei sormusta. Olimme vedonlyöntikumppanini kanssa täysin yhtä mieltä siitä, että jytkyä seuraa lötkö. Siis täysi lötko."

Lisää linkin takaa.
http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94874-l%C3%B6tk%C3%B6-timanttisormus-ja-korvakoru

Myös sanomalehti Kaleva kunnostautuu manipulaatiopelissä, jos erästä US-bloggaria on uskominen. Valitettavasti en löytänyt linkkiä ko. kirjoituksen väitteiden tueksi. Kirjoitus on nähtävästi ainoastaan paperilehdessä.

"Arhinmäen ja Biauden kannattajia Kaleva kehottaa äänestämään Haavistoa.
Essayahin kannattajille antaa kuitenkin kaksi suositusta, Väyrystä tai Niinistöä.
Niinistön kannattajia Kaleva kehottaa taktikoimaan äänestämään Väyrystä, sillä Kalevan mukaan Haavisto on toisella kierroksella pahempi vastus Niinistölle."

Loput linkistä http://helenakamula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94908-sitoutumaton-sanomalehti-kaleva

Kalevan, kuten koko valtamedian tahtona on saada toiselle kierrokselle Niinistö ja Haavisto. Toisena tavoitteena on se, että Soini saisi mahdollisimman vähän ääniä.

Media aliarvioi kansalaisia tavalla, joka herättää jälleen kummastusta siitä, miksi toimittajat ja mogulit haluavat tieten tahtoen tehdä itsestään hölmöläisiä olettaessaan muiden olevan itseään tyhmempiä.

Seuraavassa vaihtoehtomallissa jokainen voi itse valita inhokkinsa ja suosikkinsa. Eikä tarvitse edes kertoa kenellekään minkä nimen kullekin viivalle sijoittaa.
Vain idiootti äänestää ____________. Viisas äänestää _________. Valintasi on vapaa, kunhan et äänestä _________.  Inhokin löytyminen on tässä mallissa varmistettu tuplaamalla dissausvaihtoehto. Mediapeliä.

Olen Soinin kanssa samaa mieltä hänen bloginsa otsikon kanssa. "Äänestäkää gallupit kumoon".
Lisään vielä siihen. "Tehkää valtamediasta huomispäivän "pönttö".

http://www.youtube.com/watch?v=aVmep6ldVNY  Pönttö

Toivottavasti eliitti ei koskaan toimi, kuten kommunistit (ja natsit) Neuvostoliitossa vuonna 1993, kun he yrittivät perinteisten rauhanihmisten tavoin kaapata vallan takaisin itselleen.

Hyvä ystäväni asui tuolloin Moskovassa ja hän soitti minulle keskeltä luotisadetta. Puhelun aikana taustalla kuului laukausten ääniä. Puhelu päättyi, kun ystäväni totesi, että nyt osui viereen ja on lähdettävä suojaan.
Hän kertoi jälkeenpäin olleensa panssarivaunun vieressä aivan lähellä Moskovan Valkoista taloa. Valkoisen talon ympärillä ja loppujen lopuksi myös sen sisällä käytiin täysimittaista kaupunkisotaa.

Merkillistä tuossa asiain kulussa Moskovassa oli mm. se, että osa kansalaisista kävi aivan normaalisti työssä, vaikka vieressä paukkuivat aseet. Liikenne soljui lähellä Valoista taloa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lisäksi suuri määrä ihmisiä seurasi aivan vierestä, kun osapuolet tulittivat toisiaan.

Wikipediassa on melko totuudenmukainen kuvaus vallankaappausyrityksestä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_perustuslaillinen_kriisi_1993

Kommunistit yrittivät kaapata vallan jo vuonna 1991 N-liiton horjuessa viime askeliaan.
Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta 26.12.1991.

Juuri tämä kaappausyritys (1991) oli viimeinen etappi tielle, joka johti lopulta N-liiton lipun laskemiseen ja Venäjän lipun nostamiseen.

Jotta koko tarina ei olisi niin yksinkertainen, täytyy lisätä, että monet niistä, jotka olivat Boris Jeltsinin tukena vuoden 1991 kaappausyrityksen tukahduttamisessa, olivat hänen vastustajiaan vuoden 1993 kriisissä.

Humoristisena yksityiskohtana kerrotaan, että virkaa tekeväksi presidentiksi julistautunut Gennadi Janajev oli kovassa kännissä pitäessään lehdistötilaisuuden kaappaukseen johtaneista syistä. Varsin aitoa vanhan ajan venäläistä tyyliä.

N-liitossa vallankaappausta (1991) yrittäneet tahot olivat niitä voimia, joista osaan Suomen poliittisella eliitillä oli läheiset suhteet Gorbatshovin kaudella.

Vuoden 1991 kaappausyritys oli se, jota ei saanut Väyrysen mielestä kutsua vallankaappaukseksi Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa 20. elokuuta 1991. Neuvoston kannanottoon ei näin ollen kirjattu sanaa vallankaappaus.

Vuoden 1991 vallankaappausyritys liittyy läheisesti myös Eestin tunnustamiseen. Eesti julistautui uudelleen itsenäiseksi 20.elokuuta 1991. Vallankaappausyritys N-liitossa alkoi käytännössä päivää aiemmin eli 19. elokuuta 1991.
Samaan aikaan Suomen poliittinen johto vitkutteli Eestin tunnustamista tai kuten asia myöhemmin hoidettiin, diplomaattisuhteiden palauttamista.

Reilu meininki. Kaveria ei jätetä. Eesti ei nähtävästi kuulunut poliittisen eliitin kavereihin.

Millä tavalla N-liiton ja Venäjän kriisit liittyvät Suomen presidentinvaaleihin?
Venäjä on merkittävä naapuri ja jos ei tunne sen ja Suomen yhteistä lähihistoriaa, ei voi ymmärtää sitä, miksi suomalainen eliitti vastustaa Soinia henkeen ja vereen.

Pari esimerkkiä. Presidentillä on avaimet mm. siihen, että KGB:n arkistot saattavat avautua (oikea avoimuuspolitiikka alkaisi, vihdoinkin) ja presidentillä on myös avaimet siihen, että maidemme välinen kauppa saadaan kukoistamaan. Kuka kauppaa saa käydä, riippuu pitkälle siitä, keitä tuleva presidentti ottaa matkoille mukaan.

On paljon asioita, joihin presidentti voi vaikuttaa kulisseissa. Olisi hyvä, jos presidentillä ei ole entisiä rasitteita Venäjän johdon suhteen. Vanhat ja salatut asiat mahdollistavat vastapuolen "kiristystoiminnan".
Entäpä, jos meillä olisi presidentti, joka nimenomaan toivoisi, että arkistot avataan ja asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä. Moniko ehdokkaista olisi tätä mieltä?

Kaikki muut ehdokkaat, paitsi Soini ja käsittääkseni myös Essayah, kuuluvat vanhan poliittisen eliitin tukipylväisiin.

Suomi elää vielä hyvin neuvostoliittolaista aikaa. Tyyli ei muutu ennen kuin korruptio ja konsensus (sisko ja sen veli) purkautuvat.
Riittävätkö PS:n voimat vanhan vallan kampeamiseen, se nähdään aikanaan. Konsensuskaartin kaveriksi heittäytyminen on kuitenkin varma tie oman uskottavuuden ja muutoksen tuhoamisen tiellä. Jokaiseen ojennettuun käteen ei kannata tarttua.

[Hessu]

Phantasticumille pikakommentti. 

Taistolaisajoista ja täti-ihmisistä olen eri mieltä kanssasi. Itse asiassa koko arvelusi taistolaisista vaikuttaa mutuilulta.
Minulla on roppakaupalla henkilökohtaisia kokemuksia tuosta ajasta. Monelta kantilta ja monesta paikasta. Olen kirjoittanut niistä jonkun verran tänne.
Taistolaiset toimivat yhteistyössä kepulaisten ja vasemmistodemarien kanssa. Heillä oli suhteettoman paljon vaikutusvaltaa maan asioihin.

Jälkiviisastelusta en sano mitään, koska olin kriittinen jo taistolaisaikana. Toisin kuin nykyajan konsensusväki, jonka tärkein tehtävä on opetella hymyilemään.
Alex Stubb on hyvä esimerkki poliitikosta, jollaisia en toivo Suomeen lisää. Kalle Isokallio totesi aikanaan jotain monella kielellä häpäisemisestä. Stubb on yltiöpositivisti ja eurososialisti, joka ei piittaa pätkääkään siitä, miten kansalaisilla kulkee.

Suomettumisjuna ei ole vielä mennyt, sori vaan. Kohde ei ole enää N-liitto tai Venäjä vaan EU.

Aidoissa eurooppalaisissa länsimaissa selvitetään asiat yleensä heti kun siihen on mahdollisuus. Suomella oli tuo mahdollisuus Koiviston presidenttikaudella. Poliittinen eliitti suojasi itsensä eikä halunnut arkistojen avautumista. Olemme lähihistorian selvittämisen suhteen kivikautisella tasolla. Jopa entiset sosialistimaat selvittävät asioitaan avoimemmin kuin me. Hävettävää toimintaa.

Tulevaisuuteen ei voi katsoa avoimin mielin ennen kuin tuntee historian.

Mieti vaikka sitä, millainen mahdollisuus Venäjän johtajilla on neuvotteluissa, kun he tietävät mistä langasta vetää, kun tulee tiukka paikka.
On hyvin ikävää, jos suomalaiset poliitikot joutuvat peittelemään toistensa jälkiä vuosikymmenestä toiseen Venäjän johdon kanssa keskustellessaan. Eivät he tietenkään venäläisille mitään joudu peittelemään vaan omalle kansalleen ja kilpailevien puolueiden poliitikoille.

En tiedä toista eurooppalaista maata, joka painisi tällaisten moraaliongelmien kanssa.

Voi, voi, kun olisi aikaa ja tarmoa kirjoittaa tarkemmin. Nyt ei ole oikein kumpaakaan. Tai ainakaan tarmoa.

[Phantasticum]

Phantasticumille pikakommentti ... Taistolaisajoista ja täti-ihmisistä olen eri mieltä kanssasi. Itse asiassa koko arvelusi taistolaisista vaikuttaa mutuilulta. Minulla on roppakaupalla henkilökohtaisia kokemuksia tuosta ajasta ... Heillä oli suhteettoman paljon vaikutusvaltaa maan asioihin ... Jälkiviisastelusta en sano mitään, koska olin kriittinen jo taistolaisaikana.

Suomettumisjuna ei ole vielä mennyt, sori vaan. Kohde ei ole enää N-liitto tai Venäjä vaan EU ... Tulevaisuuteen ei voi katsoa avoimin mielin ennen kuin tuntee historian ... Mieti vaikka sitä, millainen mahdollisuus Venäjän johtajilla on neuvotteluissa, kun he tietävät mistä langasta vetää, kun tulee tiukka paikka.

Minulta myös pikakommentti. Olen kyllä itse eri mieltä siitä, olivatko taistolaiset oikeasti vaarallisia. Toisten mielestä olivat ja toisten mielestä eivät. Henkilökohtaista kokemusta heistä ja heidän touhuistaan minulla ei ole, ei edes perhetaustan kautta. Olin myös yhdessä vaiheessa niin neuvostokriittinen kuin nyt ylipäätään voi silloin olla, kun ikä alkaa ykkösellä. Toisaalta olen (ollut) myös sitä mieltä, ja tämä on osin sitä jälkiviisastelua, että koska tilanne oli se mikä oli ja koska meillä nyt kaikesta huolimatta meni kuitenkin ihan kivasti, miksi Neuvostoliittoa olisi pitänyt ehdoin tahdoin uhmatakaan. Eihän meillä ollut kuin hävittävää.

On tietysti totta, että menneisyys olisi hyvä tuntea, kun katsoo tulevaisuuteen. Mutta silti olen sitä mieltä, että mitä enemmän me jäämme jumiin näihin vanhoihin suomettumisajan traumoihin, sillä suuremmalla todennäköisyydellä meiltä jää huomaamatta, että maailma ympärillä on muuttunut. EU on tästä hyvä esimerkki. Eivätkö suomalaiset poliitikot todellakaan huomaa, että EU vie heitä kuin pässiä narussa?

Ehkä Venäjän johtajilla saattaa olla joku ässä hihassaan, mutta minun yksi pointtini onkin ollut nimenomaan se, että kaikesta Eurooppaan integroitumisestaan ja siihen mystiseen ytimeen pyrkimisestään huolimatta Suomi tulee aina olemaan Venäjän suhteen erityisasemassa. Senpä takia niitä suhteita kannattaisi vaalia. En kyllä oikein jaksa uskoa, että menneisyydestä voisi paljastua mitään sellaista niin raskauttavaa, millä Suomea pystyisi kiristämään. Tai anna minulle joku esimerkki, niin mietin asiaa uusiksi.

[JR]

http://blogit.mtv3.fi/herratpitavatvaaleista/2012/01/21/on-kiitoksen-aika-malja-kansanvallan-sankareille/

[Hessu]

Hieno kirjoitus Jussi Lähteeltä. Kolahti aika tavalla myös sen takia, että minulla on samanlaisia kokemuksia elämän varrelta.

Tarkoitan erityisesti tätä kohtaa:

Maailmalla kulkeissaan oppii miten vähissä tuo valta on monilla kansakunnilla. Minulla on ystäviä, joita on piesty ja pidätetty. Minulla on ystäviä, jotka ovat parhaillaan vankilassa poliittisten mielipiteittensä takia. Minulla on ystäviä, jotka eivät koskaan palaa, eivätkä heidän perheensä saa milloinkaan kuulla, mitä tapahtui.

Voisin vielä jatkaa tuota Lähteen luetteloa, mutta ei siitä mitään hyötyä olisi niille, jotka eivät kykene samanlaiseen itsepetokseen kuin suomalaiset poliittiset vaikuttajat ja kommentoijat.

Arvostan poliitikossa rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Valitettavan harvassa sellaisia henkilöitä kuitenkin on. Monet, jotka pääsevät vallan ääreen, hukkuvat sinne melko nopeasti.

Hyväuskoisuus, oman edun tavoittelu ja hyväveli - henki (konsensus, nordic model) ovat suomalaisen poliittisen elämän ikuinen vitsaus. Tai vitsaus ainakin niin kauan kuin media ei edes halua pöyhiä kakkakasaa riittävän tarmokkaasti. Poliitikoilla sitä halua ei ole, koska arvovalta ja moni etu saattaisi kadota taivaan tuuliin.

Niin kauan kuin media ja poliittinen eliitti jatkavat symbioottista toimintaansa, ei Suomeen saada demokratiaa, jossa tehdään aidosti kansalaisten etua palvelevia päätöksiä.

Inhorealisti tai kyyninen pessimisti ei pety koskaan. Yltiöpositivisti, hymypoika ja - tyttö saattavat sen sijaan romahtaa.

http://www.youtube.com/watch?v=TRB54kpyeQ8 Tuomari Nurmio: Viiniä! Malja marttyyreille

PS. Phatasticumin vastaukseen palaan illemmalla. Varmaan viimeisen kerran, koska alkaa vaikuttaa jankka, jankka - jutuilta ja se on varma tapa lopettaa keskustelu ainakin minun kanssani.

[Hessu]

Iltalehti pelaa melkoista peliä. Kaikki ei välttämättä ole niin kuin ensi näkemältä vaikuttaa. Tukea vai ei?

Kenen eduksi tällaiset jutut lopulta kallistuvat. Presidenttipari?

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto kävi äänestämässä puoliso Antonio Flores rinnallaan.

http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012012215108490_pd.shtml

[Jouko]

Oletteko nähneet tämän. Soini havainnollistaa lappilaisille, mistä on kyse €uropuhalluksessa.

http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Faluetv.fi%2FSoini--Puolustan-Suomea-ja-suomalaisia-id-326.html&h=OAQFJ_DjnAQGiZXyAg4GsUo4dxpG8M8qDmjfn9cI0kXjtGw

[D-con]

Valinta on tietysti jokaisen oma, mutta kannattaisiko se tehdä tosiasiat tunnustaen ja turhaa tunteilua välttäen?

Eihän näitä nyt tunteella ratkaista... Ja jos poliitikkoa mittaisi sen mukaan paljonko tätä arvostaa ihmisenä niin voisiko moni äänestää ollenkaan?

(http://i42.photobucket.com/albums/e322/lajiesite/P1140174.jpg)

Eihän minun tarvitse pitää ihmisestä joka hoitaa minun asioitani ja tekee asioita puolestani.

[Phantasticum]

Phatasticumin vastaukseen palaan illemmalla. Varmaan viimeisen kerran, koska alkaa vaikuttaa jankka, jankka - jutuilta ja se on varma tapa lopettaa keskustelu ainakin minun kanssani.

Ei tähän tarvitse enää sen enempää palata, koska olet oikeassa siinä, että silloin kun jo keskustelijoiden lähtökohdat eroavat liikaa toisistaan, keskustelusta ei yleensä tule kuin jankkaamista. Meillä on se ero, että sinä vaadit vuosikymmeniä vanhoista asioista julkista revanssia ja minä taas en halua, että vähäiset voimavarat valjastetaan näyttävään selvitystyöhön, kun valtakunnassa tuntuisi olevan tällä hetkellä paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Se pesänselvitys olisi pitänyt tehdä heti silloin 1990-luvun alussa.

Haluan kuitenkin tarkentaa omasta tekstistäni kohtaa luovat ratkaisut, joka ehkä jäi epäselväksi. En ole varma. Tällä yritin nimenomaan osoittaa sitä, että Suomen kannalta niiden luovien ratkaisujen etsiminen ei välttämättä ollut aina negatiivinen asia. Kun taas nykyiset luovat ratkaisut tuntuvat olevan järjestelmällisesti joka tavalla Suomen edun vastaisia.

Käytän myös käsitettä suomettuminen ainoastaan siinä merkityksessä, joka sillä oli silloin, kun Neuvostoliitto käytti vaikutusvaltaansa Suomeen. Joten minun ajatusmaailmassani suomettumisjunalla ja Euroopan Unionilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Eikä näillä minun ikäpolveni poliitikoilla, jotka nyt niin innokkaasti ovat ajamassa Suomea Euroopan liittovaltioon, ole tässä suhteessa mitään suomettumistaustaa (vrt. mainostamasi Paavo Väyrynen ja (väitetyt) KGB-yhteydet).

Mieti vaikka sitä, millainen mahdollisuus Venäjän johtajilla on neuvotteluissa, kun he tietävät mistä langasta vetää, kun tulee tiukka paikka. On hyvin ikävää, jos suomalaiset poliitikot joutuvat peittelemään toistensa jälkiä vuosikymmenestä toiseen Venäjän johdon kanssa keskustellessaan. Eivät he tietenkään venäläisille mitään joudu peittelemään vaan omalle kansalleen ja kilpailevien puolueiden poliitikoille.

Tähän jos haluaisit vielä sanoa jotain. Tämä on kuitenkin sen verran raskas syytös, joka vaatisi muitakin perusteluja kuin vain musta tuntuu. Mitä sellaista voisi vielä arkistoista paljastua, jolla Suomea voisi kiristää? Nolo kuva Etykin jatkoilta vuonna 1975 tuskin riittää.