Presidentinvaalin epävirallinen mutta tarpeellinen valintaopas

[VirtuteEtArmis]

http://eduskunta.net/wp/?p=417

Presidenttiehdokkaan valintaopas presidentin vaaleissa 2012

Kirjoitus käsittelee perusteita ja tilanteita, jotka ovat ajankohtaisia presidentinvaalin 2012 ehdokasta valittaessa. Perustuslain mukaan rekisteröidyt puolueet  voivat asettaa vaalia varten oman ehdokkaan. Tällaista etuoikeutta voidaan kritisoida suorassa kansanvaalissa, etenkin suhteessa siihen, miten helppoa tai vaikeaa on asettaa kansalaisaloitteisesti ehdokkaita keräämällä kannattajakortteja. Näistä syistä tälläkään kertaa ei ole ns. villejä ehdokkaita. Kirjoitus kuvaa niitä asetelmia ja taustoja, jotka on tärkeää ymmärtää, kun harkitsee asetetuista ehdokkaista soveliainta. Samalla korostetaan sellaisia asioita, joita valistuneen kansalaisen on tarpeen välttää sen vuoksi, että ne ovat puolueiden virityksiä tai asioita, joilla ei ole kiinnekohtaa presidentin tehtäviin. Henkilövaalina presidentinvaali kaksine kierroksineen, jos siihen tarvetta on, on suorinta demokratiaa. Sen voimaa on tarpeen korostaa vastineena puolueiden johtamalle demokratialle ja koko valtiojärjestelmälle. Kirjoitus ei anna suosituksia ehdottoman oikeista nimistä, mutta kertoo kyllä eri valintaperusteista riippumattomalla tavalla. Kirjoitus on kansanvallan puolesta.

Vaaliasetelma

Tässä ei ole tarkoitus vertailla ehdokkaita. Se on sinänsä suosittua kaiken maailman vaalikoneissa. Ne kun ilmaisevat juuri sitä, mitä kysytään eikä yhtään mitään muuta. Vaalikone antaa juuri niitä vastauksia, mitä sen pitäjä haluaa. Kysymykset ovat monasti aivan jostain muusta kuin mistä presidentti päättää tai muita asioita, joissa hän ei edusta kansaa, tai jotka ovat enemmän tai vähemmän olennaisia presidentin toimessa.

Toisaalta varsinkin valtamedia ja  sanomalehdistö indoktrinoivat (piilovaikuttavat) sen kun ehtivät ehdokkaiden puolesta tai niitä vastaan; ikäviä ehdokaskohtaisia asioita ei käsitellä, ellei se ole haluttavaa. Näitäkin löytyisi, jos halutaan täysin rehelliset presidentinvaalit.

Jotakin voidaan esittää niistä periaatteista, joilla todella saattaa olla merkitystä valintatilanteessa. Kun kyse on henkilövaalista, jopa ensimmäisellä ja suureksi osaksi toisella kierroksella valinta tehdään muilla kuin puoluepoliittisilla syillä. Sen vuoksi puoluekentän sidonnaisuudet eivät ratkaise valintaa. Toisaalta on selvää, että ehdokkaan oma puolue on tämän takana, vaikkakin joskus tätäkin voidaan epäillä perustellusti.

Käynnissä olevassa vaalikampanjassa ei ole tullut esille puolueiden salaisia sopimuksia tai etukäteisjärjestelyjä siitä, miten ne kansan puolesta järjestävät asiat parhain päin vaalin eri vaiheissa. Sellaista on kansalaisen syytä varoa joka tapauksessa. Toisella vaalikierroksella asia tulee esiin konkreettisemmin. Siihenkään ei käytännössä tarvita enää nimenomaan puolueita.

Oikeastaan vain ehdokas Paavo Väyrysellä on ollut ongelmia vaikean ja osittain uskottavuutensa menettäneen Suomen keskustan puoluejohdon vuoksi ja toimesta; muutoin puolueet ovat tukeneet omaa ehdokastaan.

Eniten osoitettua epäluottamusta on tullut kuitenkin ehkä lopulta sosialidemokraattien riveistä omalle ehdokkaalle jo ennen  ensimäistä ennakkoäänestyspäivää; se näkyy laajamittaisena lamaannuksena ja välinpitämättömyytenä.

Uskottavuutta jäytää oman puolueen tunaroinnin lisäksi vanhat, vielä joidenkin muistissa olevat tapahtumat, vaikka ehdokas saattaa olla rennompi kuin aiemmin. Selkeät kannanotot tuovat kuitenkin kannatusta oletettua enemmän.

Sosialidemokraattinen puolue näyttää tehneen  Paavo Lipposen kautta ehdokasvalinnan, jota on vaikea puolustella tässä vaiheessa ja vielä vähemmän myöhemmin. Se johtuu koko kannattajakunnan ikääntymisestä ja puolueen vanhakantaisuudesta, jossa se ohittaa konservatiivisuuden asteen suhteessa kaikkiin muihin puolueisiin, kun vertaillaan puolueen linjan ajanmukaisuutta ja kiinnostavuutta.

Kannatus on jäänyt ja jää vähäiseksi väsyneen ehdokkaan taaperteluksi. Ehdokas on esiintymisellään osoittanut ikääntyneensä hieman hidasliikkeiseksi ja piikikkään harvasanaiseksi; näitä ominaisuuksia ei vaadita tasavallan presidentiltä. Vaalikampanjassa ehdokas on itsekin tunaroinut ärsyyntyessään aika helposti ja tehden siten itse tilaa kannaltaan kielteisille asioille.

Muutoin vaaliasetelma on kansalaisen kannalta hämmentävä. Ehdokkaat ovat poikkeuksetta henkilöinä ja poliitikkoina enintään keskinkertaisuuksia. Heidän esiintymisestään on vaikea löytää karismaattisuutta tai tunnevetovoimaisuutta.  Yksikään ei ole loistanut aiemmilla, kirjallisilla tuotoksillaan tai vankalla  henkevyydellään, vaikka poliittisia tekeleitä on edelleen saatavilla joiltakin ehdokkailta. Miten tähän joukkoon voisi samaistua – ei mitenkään.

Kenties parhaatkin ehdokkaat ovat kääntäneet oman kokemuksensa aika vaatimattomasti edukseen joutuen selittelemään menneisyyden hairahduksiaan ja poliittisia valintojaan laajalti.

Oman kansallisen kliimaksinsa ehdokkaat saavat siinä, että kolme neljä ehdokasta on koulutustaustaltaan suoraan sanoen vain  ylioppilaita, mitä voi pitää nykyään  vain peruskoulutuksena. Kuvaako tämä kansakunnan tilaa, presidentti-instituution tilaa vai mitä, jokainen harkitkoon mielessään. Arvostus on todella alamaissa, lieneekö luopuvalla presidentillä aimo annos osuutta tähän alennustilaan, jääköön enemmälti vastaamatta.

Näiden ehdokkaiden nimiä ja kantoja ei  ole tarpeen esitellä valovoimaisuuden vuoksi; heistä voi olla moneen, mutta ei presidentin toimeen syitä enemmälti erittelemättä. Kampanjoinnissa tämä on näkynyt monisanaisena selittelynä ja oman arvopohjaisen politiikan esille tuontina. Näyttää, että jo näin heille ehdokkuus on saavuttanut realistisuutensa. Etäiseksi jää se, miten ehdokkuus on avittanut presidentti-instituutiota.

On kansallisen itsetunnon ja ylpeyden kannalta hieman yllättävää, että eräitä ylioppilasehdokkaita paapotaan valtamediassa niin kovasti. On vaikea kuvitella tällaisia ehdokkaita arvovaltaisina, kansallista hyvinvointia ja koulutusta edustavina henkilöinä jo uskottavuussyistä. On eri asia näyttää joltakin kuin olla sitä todellisuudessa. Jokainen voi kuvitella nämä ehdokkaat vaikkapa koviksi poliittisiksi vastapuoliksi Venäjän vielä nykyisen pääministeri Putinin kanssa. Voi olla tähän liittyy aimo annos toimittajien sympatioita ja taktikointia siitä, kenet halutaan toiselle vaalikierrokselle.

ieädn merkitystään

Koulutus osoittaa jotakin siitä, mitä ihminen arvostaa yhteiskunnassa ja se on edellytys monenlaiseen henkiseen taistoon.  Koulutus viestii, mitä ihminen arvostaa yhteiskunnan toiminnassa. Vaikka koulutusvaatimusta ei ole presidentille, silti näitä vähäisiä, joutavia ehdokkaita on syytä vältellä kansakunnan edun vuoksi.

Edelleen valistunut kansalainen voi hämmästellä sitä, miten ihmeessä valtapuolueet olettavat ministerinä toimimisen pätevöittävän presidentiksi. Myönnettäköön, että se antaa  kuvan valtiojärjestelmän toiminnasta, mutta yhtä kaikki suomalainen ministerien valikoituminen ei ole samaan aikaan juuri mistään kotoisin: ministeriksi yletään tai päästään vain puolueen suosituksella ilman mitään muuta ominaisuutta.

Voi olla, että pelkät terävät kyynärpäät, kotiseudun sijainti tai vain sukupuoli ratkaisee ministerivalinnan ja pääsyn ministeriksi. Perinteisten, ns. suurten puolueiden sisäinen vallan jako ja puolueen jäsenyyden ja ajoittain kannatuspohjan kapeus teettävät kansalaisille yllättävää analysoinnin tarvetta. Toki pitkäaikainen kokemus ministerinä ja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on asiallinen edellytys harkita ehdokkaan presidentiksi soveltuvuutta.

Ehdokkaan sukupuolella ei ole nykyään juuri mitään tekemistä presidentin tehtävien hoitamisen kanssa. Se on asia, joka on ennen kaikkea äänestäjän korvien välissä; presidentin tulee edustaa molempia sukupuolia ja tehdä kerrankin tasapuolisesti. Voi olla työn ja tuskan takana keksiä yhteys presidentin tehtävien ja sukupuolisuuden välillä.

Kirjoituksen lopussa sivutaan erinomaista kysymystä siitä, miten ehdokkaan määriteltävä kauneus voi johtaa valitsijaa luotettavaan valintaan. Aivan totta. Etevät politiikan tutkijat ovat nimittäin havainneet, aivan oikein senkin, tutkimuksissaan, että ihmiset luottavat kauniiden ihmisten sosiaalisiin taitoihin tuntematta ehdokasta. Toisaalta tämä voidaan todentaa, kunhan kysytään oikealla tavalla asiaa.

Presidentinvaalin tarkoitus ei saa  olla puoluevallan pönkitys tai satunnaisten ehdokkaiden mielipiteiden esittely tai asettaa ehdolle presidentin tehtävästä oletettavasti hädin tuskin selviäviä ehdokkaita nykyisessä  määrin.

Ehdokkaiden muodostama asetelma on sikälikin ikävä, että kaikki ovat oikeastaan ammattipoliitikkoja taustaltaan. Se ei rohkaise kansanvaltaan. Se ei ole kansanvallan arvostuksen mittareista parhaimpia. Surkuteltavinta asiassa on se, että nämä ehdokkaat voivat olettaa voivansa olla päteviä melkeinpä pelkästään vähäisen tai pitkäaikaisen ministerikokemuksen pohjalta.

Jo näistä syistä näyttää luontevalta se tosiseikka, ettei yhdelläkään ehdokkaalla ole kansalaisvaltuuskuntaa taustallaan sanan varsinaisessa merkityksessä.  Ehdokkaat ovat vastoin presidentinvaalin muuttamista henkilövaaliksi puolueidensa asettamia ehdokkaita ensi sijassa.

Puolueet ovat omineet tämän instituution itselleen sitten Martti Ahtisaaren valinnan. Tämän säälittävän tilanteen vahvisti Tarja Halonen presidenttikausillaan. Perustuslain säännös presidenttiehdokkaiden asettamisesta antaa puolueille etuoikeusvallan, mikä on osin harmillinen kansanvallan kehityksen ja korostumisen kannalta. Suora vaikutus on aina edustava menettely demokratiassa; sille ei ole parempaa vaihtoehtoa olemassa.

Äänestäjän on kannattavinta kiinnittää huomio olennaisiin seikkoihin pitäen mielessä, mitä on todettavissa Tarja Halosen kaltaisen presidentin aiheuttamista ongelmista, ja hänen on paneuduttava presidentin uskottavuuteen ja presidenttiyteen kansan presidenttinä, olivat valtaoikeudet mitä tahansa.

Mitä opettivat presidentti Tarja Halosen presidenttikaudet

Vastoin kaiken maailman kolumneja Tarja Halosen kausista jää vähän käteen. Seuraavassa korostetaan niitä asioita, joita harva toivoo enää valittavalta presidentiltä.

Tarja Halonen sammutti presidenttiyden lieskan ja valovoiman. Hän vahvisti instituution heikkoutta ja puoluevaltaa halunsa mukaan. Presidentti Halonen keskittyi varsinkin toisen vaalikauden omiin kiinnostuksiinsa ja teki lopullisen kahtiajaon kansan keskuudessa; hän ei välittänyt vastustajistaan tai suorastaan inhosi heitä jopa tällaisia, rekisteröityjä puolueita mainiten.

Tarja Halonen keskittyi abstrakteihin asioihin ja käsitteisiin konkretian sijasta. Hän tavallaan ideologisoi mekaaniseksi ja tunteettomaksi koko presidentti-instituutin. Sitä kansa ei kaipaa. Kansa ei kyllä kaipaa presidenttiä ihailtavaksikaan.

Tarja Halonen kieltäytyi arvojohtajuudesta kansan  edustajana. Juuri siksi kansa kuitenkin valitsee presidentin. Presidentin pitäisi käydä kansan äänellä ja kansan tarpeista keskustelua tulevaisuudesta ja muista arjen asioista. Tällaista ei ole nähty vuosiin.

Maailman syleily ei ole ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinalueita. Presidentti Halosen agenda presidenttinä tässäkin suhteessa oli hakoteillä. Muutenkin hän edusti menneisyyttä. ja oli siinä mielessä selkeästi konservatiivi. Kansalaisten populistisia liikkeitä hän ilmoitti inhoavansa vastoin kansanvallan lähtökohtia.

Tarja Halonen asettui asenteellisesti vain valtaoikeuskysymyksessä puolueita vastaan. Sekin lienee ollut perustelematonta ja tunteetonta pyristelyä ja turhautumista.

Koko presidentti-instituution alennustilaa ei pidä jatkaa. Kaikki  ne ehdokkaat, jotka ovat sen kannalla, on syytä raakata valittavista, äänestyskelpoisista ehdokkaista pois selkeästi. Tarvitaan uusi suunta ja tulevaisuusorientoituminen sekä panostusta kansalaisten arvoihin. Tämä asia ei muutu muuksi sen mukaan, onko valtaoikeuksia enemmän tai vähemmän kuin aiemmin. Kyse on kokonaisuudesta ja kansanvallan kohteesta valtaoikeuksien määrästä ja tämänhetkisestä sisällöstä riippumatta.

Presidentin toimi

Presidentin vuosikymmenten takaiset valtaoikeudet ovat heikentyneet, niitä on poistettu ja presidentistä on tullut aiempaa enemmän edustuksellinen, vaikka hän johtaa suoraan perustuslain nojalla yhdessä valtioneuvoston eli hallituksen kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Tasavallan presidentin tehtävä on toimi, jossa ei ole eräitä törkeitä rikoksia lukuun ottamatta virkarikosoikeudellista vastuuta. Sen kantaa hallitus ja päätösten ja toiminnan laillisuutta valvoo ensi sijassa valtioneuvoston oikeuskansleri.

Kun presidentin valtaoikeudet ovat vähentyneet, ovat presidentin toimeen liittyvät muut odotukset kasvaneet. Samaan on johtanut valtiosäännön uudistus 2000-luvun alussa.

Presidentti on valtioelin siinä kuin maan hallitus eli valtioneuvosto tai eduskuntakin. Demokratian ja valtiojärjestelmän kannalta presidentin valtaoikeuksien suhde muiden valtioelinten valtaoikeuksiin on olennaista. Tämä kertoo taas, millainen presidentin toimi on instituutiona.

Erityinen varoitus on paikallaan sen suhteen, että eräs ehdokas on vaalin edellä moittinut muita ehdokkaita sen vuoksi, että tämä oli puheillaan ja käsityksillään asettanut itsensä demokratian yläpuolella.

Kummallinen ajatus perustuu siihen sosialidemokraattiseen, perinteiseen ajatukseen, että oikeastaan demokratiassa eduskunnan pitäisi valita presidentti. On vaikea perustella, miten tällainen edustaa kansanvaltaa ja oikeaa demokratiaa. Käsitys on omalaatuinen siinäkin suhteessa, että se sivuuttaa valtiojärjestelmämme perusteen siinä, että tasavallan presidentti on edelleen yksi valtioelin siinä kuin eduskuntakin tai valtioneuvosto. Kuvattu tiuskiminen on tullut luonnollisesti ehdokas Paavo Lipposen suusta.

Kansalaisille suoran vaalitavan vuoksi presidentti edustaa parhaiten kansanvaltaa, mitä myös valtiosääntökehitys on tukenut.

Vaikka presidentin valtaoikeuksia on ohennettu, hän on selkeästi johtaja ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Vaikka valtaoikeuksia on kavennettu lisää vielä äskettäin, ulko- ja tuvallisuuspolitiikan ala on kattava sisältäen myös unioniin liittyvät ulkosuhdeasiat.

Jotta voi valita ehdokkaan, valistunut kansalainen pohtii etenkin sitä, millainen toimi on ja mitä se vaatii valitulta. Se on erityisen haastava tehtävä sen vuoksi, ettei perustuslaki aseta muuta vaatimusta kuin Suomen kansalaisuuden ja syntyperäisyyden.

Presidentti antaa ennen toimen vastaanottoa juhlallisen vakuutuksen, jossa sitoutuu noudattamaan perustuslakia ja lakeja sekä edistämään kaikin voimin Suomen kansan menestystä; listaan voisi lisätä vain toimimisen  avoimen rehellisesti. Maailman parantamisen sijaan presidentti voi siis kernaasti noudattaa antamaansa vakuutusta.

Presidentin toimi on valtiojärjestelmän osa. Sen erityisyys on siinä, että valta haetaan enenevässä määrin suoraan kansalta. Se on ikään kuin jatkuva sidos, joka ylläpitää presidentin valtaa yllä. Se on myös kohtalokas, jos presidentti hylkää sen ja alkaa sooloilemaan omin tavoittein ja päin.

Toki on myönnettävä, että tänä päivänä moni kansalainen ylläpitää vahvasti yllä vanhentunutta kuvaa presidentin  kaikkivoipaisuudesta vallan käyttäjänä. Se aika on mennyttä aikaa, vaikka toiveita muusta voikin elätellä.

Erityisesti pitäisi kiinnittää huomiota nyt puoluevallan riskien kasvattamiseen, siitä johtuvan vastuun tehostamiseen ja yleiseen kritisointiin. Se on mahdollista vain kansalaisvaikuttamisen ja avoimuuden kautta. Tarve syntyy huomisen päätöksentekotarpeista suoraan ilman mitään sivuvivahdetta.

Valittavan presidentin haasteita

Ensimmäisiä vaatimuksia on etsiä ehdokas, joka tekee selvän peräeron jatkuneeseen käytäntöön. On palattava presidentin vallan juurille, kansaan ja sen kaikkinaiseen edustamiseen. Suomi ei tarvitse maailman parantajaa. Käytännön haasteita on aivan lähellä riittävästi.

Ulkosuhteet itään, etelään ja länteen on normalisoitava; ympäristön ja haasteiden kattavuus tekevät sen alati tarpeelliseksi. On luovuttava maailman lääkärin roolista ja keskityttävä arkeen ja huomisesta selviytymiseen.

Presidentti-instituutin kannalta on tärkeää oivaltaa, että valittavan presidentin pitäisi kyetä toimikautensa ajan tukemaan poliittisen puoluepohjaisen vallan kaventamista, mikä seuraa suoraan tehtävistä säästöistä ja kiristyvästä verotuksesta maailman laajuisesti haluttiin tai ei. Tämän vakavuuden arviointi on vasta edessä väistämättä; se on muuttunut entistä haasteellisemmaksi tehtyjen poliittisten virhearviointien vuoksi. On käymässä niin, että globalisaatiota tarkastellaan kohta käänteisesti.

Yhtä lailla on hyvä tajuta, että ennen kaikkea valitaan puoluevallan vastapelaajaa, kansan edustajaa. Sen ytimessä ollaan, kun presidentti  on selkeästi yksi valtioelinten, joiden kesken tarvitaan moniarvoisuuden edellyttämää tasapainoa. Sellainen ehdokas on valittava, joka tähän kykenee. Hänen pitää olla riittävän itsenäinen ja riippumaton joka suhteessa. Vallan perustaan antaa kansa.

Ehdokkaalta voi edellyttää selvästi johtajuutta. On varottava ns. höpinäehdokkaita siitä sun tästä ideologiasta sun muusta. Näiltä ehdokkailta löytyy aina fraaseja ihmisoikeuksista ilman sisältöä, tasa-arvosta ilman arjen kovuutta tai suvaitsevuudesta periaatteella kunhan olet samaa mieltä.

Kansalaisen on syytä huolestua, jos hänen ehdokkaansa teemana on ja pysyy "mikään muuttua ei saa"-linjalla. Se on kansakunnan surman tai vähintään turman tie. Huomisen haasteet eivät toistu eilisen kloonivirheinä.

Presidentin johtajuus on ennen kaikkea itsellisyyttä, rehellisyyttä, luottamuksellisuutta ja aitoa keskustelua oikeista vaihtoehdoista ilman puoluesitoumuksia.

Jotakin voidaan koontaa siitäkin, mitä presidenttiyden ei pidä olla tai sitä sellaiseksi muotoilla. Sen ei tule olla puoluevallan jatketta. Presidentti ei ole hallintokoneiston jatke vaan itsenäinen vallan käyttäjä. Hän on arvoissaan vapaa mutta niiden on välitettävä koko kansan tuntoja. Kansalaiset eivät ole sitoutuneet sen sijaan presidentin käsityksiin. Viime vuosien käsitys on vääristynyt tässä suhteessa Suomessa.

Presidentin toimien painopiste ei ole eikä voi olla muussa kuin Suomen eduissa ja ulkosuhteissa sekä turvallisuusjärjestelyissä. Presidentin tehtävä ei ole ajaa alas puolustusvoimia kuten on tapahtunut vaan olla ylipäällikkö. Presidentti on kykenemätön kantamaan mitään itsellistä vastuuta maan puolustuksesta, mikä sekin on nähty.

Yhtä vähän Suomen presidentin tehtävä on johtaa kokouksia siellä sun täällä valtion laskuun. Presidentti ajaa turvallisuusasioita ja arvioi maailmantalouden kehitystä ryhtymättä globalisaation puolestapuhujaksi tai vastustajaksi aivan riippumatta siitä, mikä kehitysvaihe on menossa.  Juuri nyt globalisaation aiheuttamat ongelmat ovat ottamassa otetta siitä eniten hyötyneistä valtioista.

Korostettakoon nyt vielä kerran, mitä arvojohtajuus tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita. Joka paikan toimittajat tuntuvat ymmärtävän arvojohtajuuden jotenkin määräävänä roolina ja asettajana. Sitä se ei ole eikä tietenkään voi olla alkeellisimmankaan perus- ja ihmisoikeustiedon mukaan; kansalaiset ovat vapaita ja heillä on vapausoikeudet.

Sen sijaan jokainen maa tarvitsee kehityksen ja tulevaisuuden kannalta todellisten ongelmien ja arvovalintoja edellyttävien kysymysten esille ottamista, ei  välttämättä muuta. Kun presidentti toteaa perustellen, ettei hyvinvointivaltioidea ole kovin käypä talouden vaikeissa oloissa, se on sysäys sen arviointiin. Mikään ei ole itsestään selvää. Ja juuri se vaatii rohkeutta.

Mössö- ja löpinäkausien mukaista presidenttiyttä ei kaipaa kukaan.

Puolueiden taktikointia

Tämä osio sisältää monia varoituksen sanoja. Varoituksissa arvioidaan niitä mahdollisuuksia ja menettelyjä, joilla tasavallan presidentin valintaa voidaan ohjailla vastoin kansakunnan ja kansalaisten etua puolueiden toimistoista tai muualta.

Jälleen tässä perusolettama on, että suoraan kansalta tuleva valtuus on vahvempi ja hyväksyttävämpi kuin puolueiden vallan perusta sellaisenaan. Sehän on entistä harvempien käsissä, kansalaisten muodostamien liikkeiden haastamaa ja ohjelmiltaan vanhentunutta ja epäselkoista sekä ajoittain epärealistista.

Kansalainen voi äänestäjänä tehdä monenlaisia valintoja ehdokasta pohtiessaan. Sumea logiikka voi olla riittävä, joskaan ei kovin järkevää. Sen avulla päädytään uskollisuusperusteiseen valintaan eikä siinä ole kansalaiselle juuri järkeä monenkaan asian suhteen. Sellainen palvelee helposti vain puolueita ja onnettomia poliitikkoja.

Ennen valintakriteereitä voidaan hieman arvioida, millainen on käynnissä oleva presidentin valintaprosessi. Siinä ei ole juuri edukseen ylivoimaisina erottuvia ehdokkaita, sillä siinä määrin ehdokkaat ovat toistensa klooneja ja tasapäisiä taustoiltaan ja ominaisuuksiltaan, joita yleensä melko vähän tunnetaan.

Henkilövaalissa kuten vaaleissa yleensäkin kansalaiset ovat löysästi puoluesidonnaisia. Ylipäänsä on järkevää lykätä valintoja aivan viime suoralle saakka, sillä todella suurten puolueiden ehdokkaiden puuttuessa asetelmat kehittyvät aivan loppuun saakka.

Gallupitkin osoittavat kuukausien ajan, että valintaansa miettivien määrä on koko ajan ainakin kolmannes äänestävistä. Siihen voidaan lisätä se havainto, että liikkuvien äänestäjien määrä on suuri henkilövaalissa kuten nykyään yleensä muutenkin.

Kahden kierroksen henkilövaali antaa aiheen perinteisille puolueille tehdä valintoja omaa ehdokasta valitessaan. Pitää pärjätä myös toisella kierroksella, jos sinne pääsee. Se edellyttää, että ehdokasta vastustetaan vain vähän. Kun toisella kierroksella äänimäärä jakaantuu aika tavalla uusiksi, tämä vaatimus korostuu, jos ehdokas haluaa menestyä toisella kierroksellakin.

Ei ole oikeastaan mitään asiallista perustetta vielä kahta ennen ensimmäistä vaalipäivää arvioida sitä, tarvitaanko toinen kierros vai eli saako joku ehdokkaista jo ensimmäisellä kierroksella vaadittavan äänten enemmistön. Toki eräät ns. asiantuntijat katsovat olevan päteviä ennakoimaan tätäkin. Kyse on kuitenkin vain siitä mahdollisuudesta eli arvauksesta nykytilanteessa. Jotain johtoa voidaan saada ennakkoäänestyksen alettua sen osoittamasta aktiivisuudesta.

Voidaan myös arvioida hieman pätevimmin perustein, että äänestysaktiivisuus yltänee viime vaalien tavoitteeseen, joka oli vain noin 74 %:ia. Yhden vaalipäivän tilanteessa tämä on riippuvainen aika monesta asiasta: päivän sää, ehdokkaiden kiinnostavuus, yleinen poliittinen tilanne, kansanvallan aliarviointi vaalikampanjan aikana ja muut sellaiset seikat. Siksi tässäkin asiassa on kyse osaksi arvauksesta.

Äänestysaktiivisuus on sikäli merkittävä vaikutin, että se vaikuttaa kyllä siihen, tarvitaanko toinen kierros vai. On nimittäin oletettavissa, että toisen kierroksen tarve syntyy osittain siitä, miten hyvin vanhat puolueet Suomen keskusta ja sosialidemokraattinen puolue sekä uusi, kansallisesti suuri puolue perussuomalaiset saavat peruskannattajansa liikkeelle ja oman ehdokkaansa taakse ensimmäisellä kierroksella, mikä estää äänten keskittymisen  jollekin ehdokkaista ensimmäisellä kierroksella.

Sama asia vaikuttaa siihen, että äänestävä kansalainen voi taktikoida aivan loppuun saakka, milloin ja mihin äänestäjäkunnan osaan haluaa kuulua. Kyse on siitä, haluaako äänestää molemmilla kierroksilla aina enemmistön tai vahvaa ehdokasta vai taktikoida tätä tai jotakin muuta ehdokasta vastaan, jolloin lukeutuu valittuun vähemmistöön. Voi olla niin, että tällainen, tietyllä tavalla veto-oikeuden käyttö on merkityksellinen, jos sillä on yleisyyttä tietyssä määrin.

Presidentinvaalissa voi äänestäjä valita ehdokkaan niin, ettei halua jotakuta toiselle kierrokselle. Se on sitä haitan torjuntaa. Vaikuttavaa tällainen voi olla toki vain, jos näin ajattelevia on riittävä määrä. Käynnissä olevassa vaalissa on mahdollista, että juuri vihreän puolueen ehdokasta kammetaan kovasti median toimitusten ja eräiden muiden tahojen toimesta toiselle kierrokselle, jotta toisella kierroksella oletettu voittaja saisi äänivyöryn.

Samankaltaisesta asiasta on  kyse, jos halutaan estää oletuksen mukaan suositun, populistiseksi väitetyn ehdokkaan pääsy toiselle kierrokselle, minkä vuoksi ensimmäisellä kierroksella äänestetäänkin tämän pahinta kilpailijaa. Puolueiden osuutta vain arvailla tässä prosessissa osana vaalia.

Veto-oikeus on enemmistödemokratiassa muutenkin hyvä keino kontrolloida enemmistön päätöksiä ja estää tolkuttomuuksia ja pahoja, poliittisia valintoja. Sen avulla nimittäin voidaan estää tietyssä tilanteessa enemmistön päätösten täytäntöönpano. Veto-oikeus ei tarkoita tässä yhteydessä lakien voimaantulon estämiseen säädettyä tasavallan presidentin toimivaltuutta.

Tällainen mahdollisuus pitäisi olla joustavasti käytössä etenkin puututtaessa perus- ja ihmisoikeuksien suojan ytimeen. Se on perusteltu, tarpeellinen, toisinaan välttämätön tapa rajoittaa poliittisen vallan käyttöä. Veto-oikeudelle voidaan määrittää erillisenkansanäänestyksen lisäksi muita teknisiä keinoja. Sen käytön soveltaminen voidaan rajoittaa tiettyihin valtiojärjestelmän perusperiaatteisiin. Se on rinnastettavissa suoraan vaikuttamiseen, ja siten se on demokratian ydintä. Moni puolue inhoaa tai epäilee sitä vallan rajoittajana ja kansalaisten vaikutuskeinona.

Jokainen valitsija voi tehdä päätelmiä sen suhteen, mitä keinoja lehti tai mediakanava käyttää tietyn ehdokkaan suosimiseen tai mitä tämän aseman heikentämiseen. Se on jokapäiväistä kuten voitiin todeta kevään 2011 edustajavaalien yhteydessä. Tunnetut kannatusselvityksiä tekevät yritykset manipuloivat käytännössä tuloksia aivan vaalien alla, jotta vaikutelmaksi saatiin tilaajan kannalta haluttu tulos.

Siksi etenkin Ylen ja valtalehden maksamia kannatusgallupeita kannattaa epäillä ja suhtautua niihin varovaisesti. Niiden merkitys on syytä torjua myös kansanvallan kannalta; vain tästähän vallasta pitäisi olla kyse presidentinvaalissa.

Sähköinen media on valmistautunut oman ehdokkaidensa aseman edistämiseen sen suuremmitta ongelmitta; tämä ei voi olla näkymättä laajoissa vaalikeskusteluissa. Se voidaan tehdä asettamalla ehdokkaita sopivalla tavalla vastakkain. Se voi näkyä annetussa puheajassa ja siinä, missä asioissa jokainen ehdokas saa lopulta eniten tai vähiten puheaikaa. Puhumattakaan siitä, miten haastattelija käsittelee kutakin ehdokasta. Kyse on loputtomasta vaalishow´sta.

Muita erinomaisia keinoja on suunnata kysymyksiä halutulla tavalla. Sen osana voi olla hankalien kysymysten suuntaaminen inhotulle tai suorastaan toimittajan vihaamalle ehdokkaalle ja vastaavasti suosia omaa suosikkia myötäilevillä kysymyksillä ja asioilla.

Samaan päästään, kun toimittaja käyttää soveliaita äänenpainoja, aggressiivista tyyliä tai muita menettelytapoja päästäkseen haluamaansa tulokseen. Siinä saattaa olla kuulijalla tai valitsijalla tekemistä, miten erottaisi toimittajan omat intohimot toimituksellisesta toimintatavasta.

Puolueiden suurin taktikointi tapahtuu oman ehdokkaan valinnalla. Tällä kertaa on tapahtunut toisaalta niin, että sosialidemokraattinen puolue valitsi sisäisistä syistä entisen pääministeri Paavo Lipposen ehdokkaakseen. Se on jo  ennen vaalia osoittautunut ilmeisen suureksi virheeksi, joka uhkaa romahduttaa koko puolueen. Tarkoitus oli vain välttää kahden johtajan ongelmaa puoluejohdossa, kun ei valittu muita mahdollisia henkilöitä ehdokasharkintaan.

Lopputulos on ikääntyneen, osin kärttyisän ja kaukana toivepresidenttiä olevan ehdokkaan karmea matka tappioon. Se on jo nyt ennen vaalia aika selvää eikä moni puolueen kannattaja halua enää edes äänestää omaa ehdokasta tämän tietäessään.

Toisaalta Suomen keskusta on noussut ja vain ehdokkaansa ansiosta kannatuskuopasta ainakin hetkeksi, vaikka puolueen johto ei halunnut Paavo Väyrystä ehdokkaaksi alun alkaen lainaan. Toki selvät kannanotot, tietyt varmat kannatusalueet, kokemus ja eräät muut seikat puoltavat hyvää menestystä, mutta miten pitkälle se riittää, jää  nähtäväksi.

Kokoomus on saanut samoin eloa kannatuslukemilleen juuri ehdokkaansa Sauli Niinistön etukäteiskannatuksen pohjalta. Ennakkosuosikin kannatus on alentunut vaalikampanjan edetessä, mutta se nojaa edelleen keskeisten kannattajaryhmien tukeen. Tämä nojautuu puolestaan vahvasti ehdokkaan henkilöön. Suosikin vaikeus on ollut sanoa jotakin, mikä on johtanut yleisesti siihen, ettei Sauli Niinistö ole sanonut useinkaan paljonkaan mistään mitään.

Puolueet ja ehdokkaat harhauttavat pahasti äänestäjiä tai manipuloivat vallitsevia äänestäjien mielikuvia vapaan mielipiteen muodostuksen nimissä siinä, että hankkivat kannatuslistoille vuorineuvoksia, ay-liikkeen edustajia ja pomoja ja kaiken maailman julkisuuden henkilöitä.  Moni heistä on mukana lobbarien ryhmästä, minkä vuoksi asiasta on aihetta varoittaa. Jokaisella on oikeus vaikuttaa, eikä siitä ole moitteen sijaa sinänsä.

Näillä henkilöillä ei ole yleensä mitään tekemistä edes työnsä kautta tasavallan presidentin tehtävien kanssa. Heillä on yhtä vähän tekemistä presidentin taitojen ja osaamisen kanssa kuin Linnunradallamme maailmankaikkeuden kanssa. He ovat tässä mielessä  turhaa joukkoa valinnan kannalta.

Sen sijaan antaa aihetta varauksellisuuteen ja ihmetykseen kerta kaikkiaan se, onko kannatukselle ja tuen ilmaisulle muuta merkitystä kuin annettu taloudellinen tuki. Äänestäjällä on tuskin tarvetta tiedustella yhdeltäkään listalla olevalta presidentin tehtävistä tai valinnan perusteista.

Samaan sarjaan on aiheellista liittää eräiden toimittajien ja kolumnistien julkaisutilaa saaneet kirjoitukset omalaatuisista arvoista ja arvovalinnoista. Sen mukaan esimerkiksi Kanada ja Brasilia ovat Venäjää tai Baltiaa tärkeimpiä maita Suomelle; kirjoittajalta lienee unohtunut maailmankartta ja olettavasti hieman muutakin.

Samaan toivomusten sarjaan kuuluvat eräiden kolumnistien innottomat ja asiallisesti pohjattomat uudenvuoden puheet, jotta kirjoittaja saisi kerrankin nukkua; voisi olettaa kirjoittajalla olevan muistakin syistä univaikeuksia tai mielihaluja mutta syynsä kullakin.

Ennen kaikkea näiden kirjoittajien mukaan Suomen tasavallan presidentin pitää olla maailmanlaajuinen haihattelija, huhuilija ja parantaja, olla aito besserwisser oletettavasti. Hui sentään! Varoituksen sanat riittävät. Näiden kirjoittajien aivan erinomainen onni on, jos joku maksaa heille näistä sepustuksista jotakin.

Pohdi seuraavia, yksinkertaistettuja valinta-asetelmia

Kun valitset, vanha konsti on pohtia ainakin seuraavia asioita:

1. kenen ehdokkaan kanssa lähtisit autiolle saarelle tai kenen vetämälle safarille uskaltaisit lähteä vieraisiin oloihin, jolloin mittaat johtajuutta, ihmisen kunnioitusta ja poliitikon karismaa sekä selviytymistaitoja itsenäisen harkinnan ja riippumattomuuden kautta

2. kenelle antaisit oman, erittäin tärkeänä pitämäsi asian hoidettavaksi ja kuka osaa puhua kanssasi samalta tasolta ilman kapulakielisyyttä, jonkin asian fanaattisuutta ja niin, että asiamiehesi pitää nimenomaan sinun puoltasi loppuun saakka jalat maassa ja ehdottoman rehellisesti tekemättä kauppoja selkäsi takana tai välittämättä ammatillisesta lojaliteetista

3. kenellä on sydämen sivistystä ja kenellä on monipuolisuutta avoimeen ja rehelliseen suhtautumiseen, kokemusta ja viisautta sekä riittävää riippumattomuutta etujärjestöistä ja erilaisista kuppikunnista. Kuka voi selvitä hallituksen kokoonpanosta riippumatta kansan edustajana. Tasavallan presidentin on jatkossa edustettava ensin kansaa, sitten valtiota ja vasta sen jälkeen muita yleisiä arvoja. Omat subjektiiviset arvostuksensa hän voi pitää kernaasti taustalla ja taka-alalla.

Vai seuraatko todella ehdokkaasi omaa epistolaa ja seuraat jotakin puolue- tai muuta ohjelmaa. Mitä hyötyä on seurata johtajaa, joka vie sinut muiden mukana upotukseen, tekniseen näpertelyyn tai muutoin valehtelee tai muuntaa totuutta sen kuin ehtii.

Jokainen valinta perustuu tehtävien analyysiin. Vain siltä pohjalta on realistista valita oikea henkilö oikealle paikalle. Pitäisi tunnustaa myös se, ettei tasavallan presidentin toimi ole mikään harrastelijoiden tehtävä eikä yksinomaan ammattipoliitikon egon jatke. Kansakunnan etu on enemmän.

Tutkimustietoa ja  -havaintoja äänestäjän käyttäytymisestä

Tutkimuksissa on arvioitu sitä, millä perusteella henkilövaalissa ehdokas valitaan. Näiden tutkimusten yleinen heikkous on siinä, etteivät ne nojaa analyyttiseen ajatteluun, jonka valitsija voi hallita. Ne eivät juuri nojaa siihen opportunismiin, jolla aika moni äänestää vain inhoamaansa ehdokasta vastaan.

Ehdokkaan valinnasta tiedetään, että naiset kannattavat empaattisia ehdokkaita ja miesten valinta nojaa enemmän järkisyihin ja Suomessa juuri presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin avuihin ja kokemukseen.

Mutta muutkin seikat vaikuttavat. Kuntavaaleissa on todettu etenkin oikeiston ehdokkaan hyvällä ulkonäöllä olevan vaikutusta. Se korreloisi tämän mukaan valintaan ja siihen, että tällainen ehdokas hyväksyy helpommin eriarvoisuuden. Sitä on pidetty tunnusomaisena oikeiston edustajille.

Kuntavaali on vaali, jossa ehdokas tunnetaan usein valtakunnallista vaalia huonommin, mikä selittää ulkonäön merkitystä valinnassa viisauden eli kokemuksen tai tiedon sijaan.

Toisaalta tiedetään, että tällaiset ihmiset ovat sosiaalisesti ja jopa kognitiivisesti  taitavia.

Presidentinvaalin kaltaisessa vaalissa ulkonäön vaikutusta on testatun monissa maissa väläyttämällä ehdokkaiden kuvia valitsijoille. Niiden perusteella ehdokkaan olemuksella on sanojen sijaan tai rinnalla merkitystä. Se on todettu pyytämällä valitsijoilta kantaa ennalta tuntemattomien ehdokkaiden menestymisestä: siinä ensivaikutelmat osuvat tutkimusten mukaan aika hyvin lopputulokseen. Sen mukaan tunteet ja vaisto ovat helppo tie analyysin sijaan useimmiten äänestäjälle.

Sen sijaan ehdokkaan tunteminen,  kokemus hänestä tai jokin ehdokaskohtainen ärsyke vaikuttavat monen  ehdokkaan valintaan yksittäistapauksessa.

Eri tutkimuksista tiedetään, että yhteiskunnallisella tilanteella voi olla suurikin merkitys siihen, ketä kannatetaan. Lisäksi tiedetään, että niillä joilla on pelkoja ja jotka kokevat voimakkaasti uhkia, kokevat ehdokkaan valintaa koskevat ärsykkeetkin voimakkaasti.

[Finka]

Mielenkiintoinen valintaopas. Tehtävän vaatimusten tarkastelu ja sen pohjalta valitseminen kuulostaa järkevältä lähtökohdalta.