Kokemuksia kehitysmaasta ja pohdiskelua

[Arttu Vanninen]

Vietin kesällä 2011 kolme kuukautta Ghanassa erään kehitysyhteistyöprojektin puitteissa, ja nyt tarkoituksena on suunnitella ghanalaiseen maaseutukylään jätehuoltojärjestelmää opinnäytetyönä. Projekti itsessään keskittyy paikallishallintojen yhteistyöhön. Pointtina on siis toteuttaa homma kylässä yhteisöpohjalta (ns. community-based solid waste management). Tässä joitakin huomioita, mitä tein siellä:

Kunnan organisaatio on selvästi brittivallan peruja, kun byrokratia on älytöntä. Kaiken rahaliikenteen piti mennä pormestarin kautta, ja hänellä oli usein parempaakin tekemistä. Niinpä esim. bensarahan saaminen pienelle ajoreissulle oli todellakin kiven alla. Toisaalta maaseutukylässä oli vahva yhteishenki ja kokous kylänvanhimpien kanssa veti hiljaiseksi. Ehdoton respekti sinne.

Toisaalta maasta löytyi paljon hyvää ruohonjuuritasolta, mikä Suomessa taas on tehty vaikeaksi. Epävirallisen talouden ansiosta yrittäjyys kukoistaa: ainakin Hon kaupungissa (jossa itse vietin suurimman osan ajasta) oli puusepänverstaita, autokorjaamoja ja baareja ja ravintoloita joka kulmassa. Ihmiset tuntuivat olevan myös paljon elämänmyönteisempiä, ja eri kirkkoja löytyi joka makuun: evankelinen presbyteeri, katolinen, jehovan todistajat ja jotain (ilmeisesti alunperin amerikkalaisia) ihme kirkkoja, kuten "eagle hour tabernacle" jne. Mitään uskonnollisia ristiriitoja ei kuulemma ollut, kuulin jopa että ihmiset voivat Ghanassa olla sekä muslimeja että kristittyjä! Jokusen kerran pääsi keskustelemaan syvällisiä Jumalasta ja Jeesuksesta. Baarissa esitettyyn "Have you seen Jesus?" -kysymykseen ei voinut kuin suhtautua huumorilla: "Yeah, I met him last night right here." Ehkä olisi pitänyt heittää vastakysymys: "Have you seen Muhammad?"

Kunnan varikolta löytyivät tietysti perus-kehitysyhteistyön hedelmät: ruostuneet traktorit ja kuorma-autot. Ei voinut kuin kysyä: kuka keksi, että kehitys lähtee käyntiin kun hankitaan kalliita laitteita? Mieleen hiipii väistämättä ajatus, että vanhat siirtomaaisännät ovat olleet olevinaan jaloja, kun ovat pistäneet budjetissaan rahaa kehitysyhteistyöhön ja sitten sillä rahalla ostaneet kavereiden firmoilta tekniikkaa. Korjaus-tietotaitoa ei tietenkään ole kenelläkään paikallisella. Ei näin.

Kehitysyhteistyöhön on valitettavasti syntynyt oma bisneksensä. Itseäni ärsyttää suunnattomasti kaikki nenäpäivät ja kuivuuskeräykset, joilla lykätään tärkeiden poliittisten valintojen tekemistä; poliittinen interventio on kuitenkin ihan yhtä vaikeaa kuin jos saksalaiset alkaisivat sanella, miten suomalaisten pitäisi tehdä politiikkaa. Ehkä kehitysyhteistyöhön pitäisikin ottaa vahvasti sellainen välitilan asenne, jossa pyritään edistämään kansalaisjärjestöjen ja paikallishallintojen toimintaa ja ehkä jopa perustamaan niiden koulutukseen ja ohjaukseen keskittyviä verkostoja, jotka pystyisivät kehittämään yhteiskuntia laajalla rintamalla. Tätä voisi hyvin tehdä ilman miljoonabudjetteja; "development is in the minds, not in the goods", sanoo Geert Hofstede.

Näkisin kuitenkin, että yhteiskuntien ongelmat ovat joka paikassa samoja: verotus, koulutus, työ, tukirakenteet. Nykyisin poliittinen impotenssi jossain maassa heijastuu muuallekin, ei tarvitse edes mennä Romaniaa tai Kreikkaa pidemmälle.

Uskon, että Ghanan reissu auttoi näkemään Suomeakin eri valossa. Mikä on demokratian tila ja kestävyys Suomen kunnallishallinnossa, jossa virkanimitysruletti pyörii ja keksii oman puolueen kavereille virkoja? Eikö Suomessakin ole yhä suurempi vaara, että verotus lakkaa toimimasta (ihmiset alkavat kiertää niitä yhä enemmän) kun rahaa syydetään kahmalokaupalla Etelä-Eurooppaan?

Maailmankaupan rakenteiden on jo pitkään sanottu estävän Afrikan maiden kehittymistä. Esimerkiksi Yhdysvaltain globalisaatiopolitiikka on Stiglitzin mukaan: Vapaa kauppa meille, rajattu kauppa köyhille maille. Kiinan ja Intian teollisuus on tappanut Suomestakin monta elinkeinoa, miten ihmeessä jossain Afrikassa pystytään nykyisessä epäreilussa talousjärjestelmässä kehittämään teollisuustuotantoa joka vaurastuttaisi?

Minua harmitti kyselyt siitä, mistäpäin olen ja "miten minä pääsen sinne". Ei sillä, ymmärrän täysin logiikan. Kuitenkin politiikkaa pitää ryhtyä tekemään globaalisti ja parantaa ihmisten elinoloja siellä missä he ikinä asuvatkaan. Pitää lakata keskittymästä "meidän maan" asioihin, raha- ja ihmisvirrat kun ovat nykyisin väistämättä globaaleja. Ehkä tärkeimpänä: tulee herätä taloususkosta todellisuuteen, jossa yhteiskunta ei ratkaisevasti kehity itsestään jotenkin väistämättä, vaan se todellakin edellyttää aktiivisia ihmisiä.

Kaikenlainen köyhien maiden (ja imperialistisen talouspolitiikan *krhm Saksa ja USA krhm*) "suvaitseminen" sillä tekosyyllä että omapahan on asiansa on lyhytnäköistä ja vastuutonta, ja osuu lopulta omaan nilkkaan, kuten on eurokriisissä nähty. Samoin kaikki pressanvaalit ovat pienen pientä näpertelyä ja pelkkää "yhteiskunnan leikkimistä", jolla ei ole mitään käytännön merkitystä tavallisten ihmisten elämän ja oikeiden poliittisten kysymysten kannalta.

Toivottavasti ei mennyt liian intomieliseksi perushommalaisen makuun Toivoa ja myönteistä asennetta pitää olla, ei tässä muuten ole mitään järkeä. Samalla pitää kuitenkin olla sen verran nöyrä, että oppii virheistä.

P.S. Afrikan kehittämisestä on olemassa hyvä Maailmanpankin läpyskä, jossa todetaan että institutionaalinen yhteensovittaminen (esim. perinteinen hallinto heimopäällikköineen vs. kunnallishallinto) on avain Afrikan maiden institutionaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. On ehkä samalla hyvä miettiä, miten paljon Suomessa hallinto on irtautunut arkielämästä, kun se (ainakin julkisuudessa) keskittyy Guggenheim-museoihin enemmän kuin todellisiin kysymyksiin - ja miten kestävää tämä on pitkällä tähtäimellä.

[Tommi Korhonen]

Kiitos kirjoituksesta! Minä ainakin haluan kuulla lukea myös tämän tason tarinoita. Minä olen myös jonkin verran nuiva, mutta haluan että perustuu faktoille ja realismille. Tuo sinun kuvaamasi on varmasti sitä realismia. Hyvää ja huonoa. Valitettavasti se huono (esim juuri vaikeamman infran pystyssäpitämisen vaikeus) johtaa paljon huonoihin lopputuloksiin. Kehitysavun hukkaamiseen toimimattomiin ratkaisuihin (tai korruptioon, niin Euroopassa kuin siellä) ja pahimmillaan sikäläisen aiemmin toimivan infran tuhoitumiseen (maatalous vs tukiruoka).

Tällaisia tarinoita enemmän.

Itse en kyllä hirveästi arvosta sikäläisiä muinaisia auktoriteetteja (kylänvanhimmat) MUTTA minulla ei mielestäni ole mitään oikeutta sanella sinne. Eli maassa maan tavalla ja sitä tehdään mikä toimii.

Mikä sinun käsityksesi on tästä täällä kovasti viljellystä "koulutus ja erityisesti naisten koulutus" on se keino millä kolmansissa maissa voidaan parantaa asioita, vähentää sotia, tukea yrittäjyyttä ja pienentää väestönkasvua?

[Ari-Lee]

Männävuosina katsoin mielenkiinnolla ja lähes intohimolla dokumenttisarjaa töllöstä. Brittimiljönäärit yrittivät tosissaan tehdä pienestä Afrikkalaisesta kylästä toimivan käyttämällä kaiken tietotaidon nyky-yhteiskunnan markkinataloudesta. Pettymys oli aina yhtä suuri kun kompastuskivi oli välillä niinkin pieni kuin kylän maastoauton(ainoa auto kylässä) rikkoutuminen teillä tietymättömillä ilman lupia. Pienet maanläheiset asiat koettiin ylipääsemättömäksi ja viidakkoveitset olivat käsissä kun kylän väen hermot kiristyivät. Kylän väki vaati rahaa kaikkeen uuteen mutta homman idea oli että raha ei auta vaan väestön pitää oppia tekemään rahaa itse ja rakennukset paikallisista raaka-aineista. Lopuksi oppivat osuustoiminnan pääperiaatteet mutta lopussa taisi kaikki taas kaatua.

[kertsu59]

Männävuosina katsoin mielenkiinnolla ja lähes intohimolla dokumenttisarjaa töllöstä. Brittimiljönäärit yrittivät tosissaan tehdä pienestä Afrikkalaisesta kylästä toimivan käyttämällä kaiken tietotaidon nyky-yhteiskunnan markkinataloudesta. Pettymys oli aina yhtä suuri kun kompastuskivi oli välillä niinkin pieni kuin kylän maastoauton(ainoa auto kylässä) rikkoutuminen teillä tietymättömillä ilman lupia. Pienet maanläheiset asiat koettiin ylipääsemättömäksi ja viidakkoveitset olivat käsissä kun kylän väen hermot kiristyivät. Kylän väki vaati rahaa kaikkeen uuteen mutta homman idea oli että raha ei auta vaan väestön pitää oppia tekemään rahaa itse ja rakennukset paikallisista raaka-aineista. Lopuksi oppivat osuustoiminnan pääperiaatteet mutta lopussa taisi kaikki taas kaatua.

Eräässä jaksossa homma kaatui siihen ,erääseen kylään olisi täytynyt vetää vesijohto projektin toteuttamiseksi,mutta paikallinen yrittäjä pyysi sellaista hintaa joka ylitti moninkertaiseti  britannian hintatason.Rahoittaja totesi lopussa lakonisesti että pitävätkö nämä paikalliset häntä aivan tyhmänä.