Jouko Pihon referaatti Jussi Niinistön kirjasta "Bobi Sivén - Karjalan puolesta"

[Jouko Piho]

(http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/Niiniston%20kirjan%20kansikuva.jpg)
Bobi Sivénin yo-
kuva Niinistön
kirjan kannessa.

(http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/Niinisto%20Jussi.jpg)
Jussi Niinistö

(http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/Repola%20ja%20Porajarvi.jpg)
Repolan ja Porajärven kunnat.

Luin vasta nyt tri Jussi Niinistön v. 2001 ilmestyneen kirjan Bobi Sivén – Karjalan puolesta.

Olin lukenut eri yhteyksissä Bobi Sivénistä ja hänen traagisesta itsemurhastaan jo aiemminkin, mutta Niinistön kirja avasi asiaan aivan uusia ulottuvuuksia.

Kirja on erinomainen yhdistelmä vankkaa tietoa, lukuisia historiallisia kuvia ja letkeän luistavaa kerrontaa. Suosittelen kirjaa historian harrastajille ja kaikille suomalaisille poliittisesta katsantokannasta riippumatta.

Bobi Siven (1899-1921) oli suomalainen heimoaktivisti, josta tuli itsenäistyneen Suomen legenda, Karjalan sankari. Kalevalaisen hengen uudestisyntymiseen uskonut ihanteellinen ylioppilas toimi Itä-Karjalan Repolassa, jossa Elias Lönnrot oli käynyt 1830-luvulla runonkeruumatkoilla, nimismiehenä ja ulkoministeriön edustajana nuoresta iästään huolimatta. Kun Suomi sitoutui Tarton rauhassa v. 1920 luovuttamaan Repolan ja Porajärven Neuvosto-Venäjälle ja esti samalla kaikki aseelliset vastarintayritykset, Sivén katsoi Suomen pettäneen ja hylänneen karjalaiset, vaikka Repolan kunta oli 31.8.1918 eronnut kansanäänestyksessä Venäjästä ja liittynyt Suomeen. Sovitukseksi ja protestiksi Sivén ampui luodin sydämeensä 12.1.1921.

Bobi Sivénin traagisen dramaattinen vastalause Tarton häpeärauhalle on itsenäisen Suomen tunnetuin poliittinen itsemurha. Sivénin itsemurhalla oli suuri henkinen vaikutus Akateemisen Karjala-Seuran perustamiseen v. 1922. Akateeminen Karjala-Seura kätki Sivénin surmanluodin lippunsa nauhoihin ja jokainen uusi AKS:n valajäsen vannoi lipun ääressä taistelevansa heimokansojen ja suomalaisuuden puolesta sekä antavansa kaikkensa aatteensa puolesta, kuten Bobi Sivén teki aikanaan. Sivénistä tuli aikansa ylioppilasnuorison ihanne ja esikuva, joka lopulta muodostui lähes myyttiseksi kulttihahmoksi, josta suomettumisen aikoina puhuttiin vain kuiskaten.

Niinistön kirja kuvaa hyvin Tarton rauhan tekemisen monia vaikeuksia ja koukeroita. Yksi Suomen heikkous oli se tosiasia, että Suomen valtuuskunta, jota J.K. Paasikivi johti, ei ollut näkemyksissään yhtenäinen vaan jakaantunut. Oikeisto halusi myös Itä-Karjalan Suomen yhteyteen, vasemmisto ei halunnut. Kaiken huipuksi tämä ristiriita tuli myös venäläisten tietoon, koska jostain kumman syystä sosiaalidemokraattien johtaja Väinö Tanner meni paljastamaan venäläiselle osapuolelle Suomen valtuuskunnan sisäiset erimielisyydet. Tämä vuoto heikensi huomattavasti suomalaisten neuvotteluasemaa.

Toinen tyhmyys tapahtui neuvotteluiden alussa. Venäläiset odottivat, että suomalaiset laittavat pöytään maksimivaatimuksensa, kuten kaupankävijät aina tekevät. Mutta suomalaiset eivät olleetkaan viekkaita kauppiaita, vaan rehellisiä ja avoimia, mutta vähän tyhmiä tsuhnia, ja niin suomalaiset laittoivat pöytään jo heti alussa vähimmäisvaatimuksensa, josta ei ollut enää tinkimisvaraa.

Niinpä kun lopulta tuli kovaa kiistaa Petsamosta, jonka suomalaiset halusivat Jäämerelle pääsyn takia (silloin ei nikkelikaivosta ollut vielä olemassa), niin venäläiset sanoivat, että suomalaiset saavat Petsamon vain mikäli luopuvat Repolasta ja Porajärvestä. Itä-Karjalan saamisesta ei ollut puhettakaan. Näin sitten kävi. Suomi vaihtoi jo Suomeen liittyneet Repolan ja Porajärven kunnat Petsamoon.

Tässä iskivät yhteen heimoihanteellisuus ja Suomen valtion kylmä realismi, jossa Petsamon alue katsottiin arvokkaammaksi kuin pari pikku kuntaa Itä-Karjalasta.

Tämä sama ristiriita tuli esiin myös Tarton rauhan jälkeen, kun Repolassa haluttiin rauhansopimuksesta huolimatta pyrkiä eroon Venäjästä ja kohta muodostuvasta Neuvostoliitosta vaikka asevoimin. Suomen hallitus ja presidentti Ståhlberg ei halunnut millään tavoin tukea tällaista kapinaliikettä, koska virallinen Suomi pelkäsi, että mahdollinen sota Venäjän kanssa voisi johtaa juuri saavutetun itsenäisyyden menettämiseen. Näin pari kuntaa uhrattiin ja ajatus Itä-Karjalasta haudattiin, jotta voitaisiin pitää Tarton rauhan rajojen mukainen itsenäinen Suomi.

Minä ymmärrän molempia osapuolia. Bobi Sivén ja heimosoturit toimivat idealistisesti, kun taas virallinen Suomen valtiojohto toimi reaalipoliittisesti. Molempia ohjasi käsitys siitä, että juuri heidän menettelytapansa on Suomelle parasta siinä vallitsevassa tilanteessa.

Niinistön kirja kuvaa myös hyvin karjalaisten luonnetta sanoen, että karjalaiset eivät olleet sotaan halukkaita, vaan enemmänkin alistuvia. Karjalaisilla ei ollut myöskään mitään valtiokäsitystä eikä heimoyhteyskään Suomeen ollut monille selvä. Tämä valtioajattelun puuttuminen ja heimotunteen heikkous olivat eräässä vaiheessa suuri pettymys Bobi Sivénille, mutta siitä huolimatta hän jatkoi loppuun asti työtään heimoaatteen hyväksi.

Osa karjalaisista oli Suomeen liittymisen kannalla, osa ajatteli jonkinlaista itsenäisyyttä tai autonomiaa, osa oli kommunisteja johtajanaan Edvard Gylling. Nekin, jotka eivät olleet kommunisteja, ajattelivat, että annetaan kommunisteille mahdollisuus, ehkä he saavatkin hyvää aikaan. Ainakin puheet lupasivat ruusuista tulevaisuutta.

Paratiisia ei kuitenkaan tullut. Jo 1920-luvun alkupuolella alkoi järjestelmällinen maanomistajien eli kulakkien tuhoaminen, jolloin maatilat otettiin yhteisomistukseen. Jos ei suostunut kollektivisointiin, oli edessä karkotus Siperiaan. Sama kohtalo koski myös niitä, joilla oli edes pientä liiketoimintaa tai jotain yhteyksiä Suomeen: edessä oli joko teloitus tai Siperia. Tämän lisäksi uskovia ja eri tavalla ajattelevia alettiin vainota ja vangita vain heidän mielipiteidensä takia.

Kun ajattelee Itä-Karjalan kohtaloa, asukkaille olisi ollut paljon parempi, jos Itä-Karjala olisi liitetty osaksi Suomea v. 1920. Vähitellen senkin alueen elintasoa olisi voitu kohottaa niin, että se olisi tänä päivänä muun Suomen tasolla, puhumattakaan vapauksista ja ihmisoikeuksista sekä aidon demokratian toteutumisesta.

Ei ole sen tähden ihme, että tämän päivän Karjalassa ja Itä-Karjalassa on paljon ihmisiä, myös venäläisiä, jotka haluaisivat alueidensa liittyvän osaksi Suomea, koska he ovat kärsineet vuosikymmeniä laiminlyönneistä ja tulojen valumisesta lähinnä Moskovan hyväksi.

Ymmärrän heitä.

Joku sanoo, että historian pyörää ei voi kääntää takaisin.

Se ei pidä paikkaansa. Ei tietenkään historian pyörää voi kääntää siinä mielessä takaisin, että voitaisiin palata 1900-luvun alkupuolen tilanteeseen, mutta ei siitä olekaan kysymys.

Kyse on siitä, että uusissa tulevaisuuden tilanteissa Karjala palautuisi oikealle omistajalleen, koska Tarton rauhassakin venäläiset lupasivat silloiset alueet Karjalaa myöten Suomelle ikuisiksi ajoiksi. Kyse on myös siitä, että Itä-Karjala, jonka olisi pitänyt olla osa Suomea heimosukulaisuuden, kulttuurin, yhteisen kieliperinnön, maantieteen ja luonnonolosuhteiden takia jo satoja vuosia sitten, voisi vihdoinkin tulla osaksi oikeaa viiteryhmäänsä, Suomea.

Uskon että näin tulee vielä tapahtumaan.

Jonain päivänä suur-Suomi toteutuu, Aunuksen ja Vienan Karjala sekä Kuolan niemimaa tulevat olemaan osa Suomea, suurta Suomea.

Jouko Piho
Ottokarjalainen

[Perttu Ahonen]

Käsittääkseni Suomen viralliseen kanntaan ja - de facto - takinkääntöön Itä-Karjala kysymyksessä, vaikutti ratkaisevasti Ison-Britannian ja Ranskan nuiva suhtautuminen Suomen ja Itä-Karjalan yhdistymiseen.   Erityisesti britit vastustivat Suomen tavoitteita ja syy oli brittien sotilaallinen ja poliittinen tuki valkoiselle Venäjälle, joka ei olisi suostunut edes Suomen itsenäisyyteen, saati Itä-Karjalan liittymiseen osaksi itsenäistä Suomea. 

Sinänsä brittien pöyhkeyttä kuvaa hyvin se, että Suomi yhdessä brittien kanssa kävi sotatoimia bolshevikkeja vastaan ja brittien sotalaivasto, jopa lentotukialuksella, toimi Koivisto tukikohtana Kronstadia ja Pietaria vastaan käydyissä taisteluissa, johon Suomen rannikkotykistö ja pienet ilmavoimatkin ottivat osaa.    Suomen ja Neuvosto-Venäjän sotatila päättyi Tarton rauhansopimukseen.  Olisiko länsivaltojen suhtautuminen Itä-Karjalan kysymykseen ollut toinen esimerkiksi 1923 onkin jo toinen juttu.

[Jouko Piho]

Tämä pitää paikkansa.

Ison-Britannian ja myös Ranskan kielteisellä suhtautumisella Suomen Itä-Karjala -toiveiden torpedoimisella oli suuri merkitys.
Jossain vaiheessa oli jopa sellainen tilanne, että suomalaiset heimovapauttajat joutuivat taisteluihin englantilais-karjalaisten joukko-osastojen kanssa Vienassa. Osa karjalaisista oli saatu suomalaisia vastaan punakommunistien valhepropagandan (myöhemmin kävi ilmi että kyse on valheesta) avulla ja englantilaisten elintarvikeavulla, johon vastaavaan toimintaan suomalaisilla ei ollut mahdollisuuksia.

Jouko Piho

[sivullinen.]

Taitaa kirja olla ennemminkin Akateemisen Karjala Seuran aattellista propagandaa sisältävä prosuuri kuin historiallisesti todenmukaisen kuvan antava opus. Eikö se Jussi Niinistö jo haikaillut Suojeluskuntien uudelleen perustamisen puolesta?

Kun ajattelee Itä-Karjalan kohtaloa, asukkaille olisi ollut paljon parempi, jos Itä-Karjala olisi liitetty osaksi Suomea v. 1920. Vähitellen senkin alueen elintasoa olisi voitu kohottaa niin, että se olisi tänä päivänä muun Suomen tasolla, puhumattakaan vapauksista ja ihmisoikeuksista sekä aidon demokratian toteutumisesta.

Juuri tällainen teksti saa sen viimeisenkin historiallisen uskottavuuden katoamaan. Rajan toisella puolella on julkaistu kasapäin teoksia joissa säälitään Suomen kansaa, joka ei Suuren Isänmaallisen Sodan aikana tullut vapautetuksi Puna-armeijan toimesta: ei tullut vapautta eikä vaurautta Suomen työläiselle. Totuus arvo lähentelee kummassakin tapauksessa sitä nollaa. Karjala on muuten nykyään autonominen tasavalta. Itsenäisyydeltä siis eurostosuomen tasolla.

http://www.gov.karelia.ru/gov/Different/karelia3_f.html

[Kuvitteellinen hahmo]

Eipä Suomella olisi pitänyt olla mitään asiaa lähtä sotimaan Venäjän puolelle alueille, joilla ei ollut mitään tekemistä Suomen kanssa. Petsamoahan perusteltiin sillä, että tsaari oli sen Suomelle joskus luvannut.

Suomella oli vuonna 1920 ihan tarpeeksi omia alueita, joita kehittää.

Sitä paitsi, varsinkin karjalankielisten karjalaisten sukulaisena tiedän että jo Suomen suuriruhtinaskunnan rajojen sisäpuolisten alueiden suomalaisia ryssiteltiin murteensa perusteella. Nimenomaan paikkakuntalaiset suojeluskuntalaiset pitivät työväenluokkaisia karjalanpuhujia ryssinä. Ei se "heimoaate" kyllä hirveästi pelittänyt. Ryssittely loppui sodan ja uudelleen asuttamisen jälkeen.

Opportunista nationalismia, tyypillistä 1900-luvun alulle että haluttiin aluelaajennuksia Suur-Suomi kiiluen silmissä. Sen sijaan mitään faktuaalista hyötyä ei kellekään näistä Karjalan metsistä olisi ollut.

[Jouko Piho]

Suomella oli asiaa lähteä sotimaan Venäjän puolelle sen takia, että niillä alueilla oli paljonkin tekemistä Suomen kanssa, kuten aloituksessani tuon esille.

Suomella oli 1920 tarpeeksi alueita joita kehittää, mutta kyse oli siitä, että tähän samaan yhteisöön olisi haluttu kehitettäviksi myös suomensukuisten ihmisten asuttamat alueet, jotta niitäkin voitaisiin kehittää. Kun niin ei käynyt, alueet ovat nykyään Venäjän takapajualueita.

Mitä tulee heimoaatteen heikkouteen että se ei aina pelittänyt, niin sen valitettavan tosiasian toin esille jo aloituksessani. Se ei tarkoita sitä, ettei heimoaate sitä viljeltäessä voisi alkaa pelittää siinä kuin kaikki muutkin aatteet.

Suur-Suomea ei tavoiteltu jokin kumma kiilto silmissä. Ajatus oli yhdistää eri suomensukuiset heimot Suomen eikä Venäjän slaavilaisen vallan alle. Minä en ymmärrä, että joidenkin suomalaisten mielestä suomenheimoisten karjalaisten on ollut ja on aina oleva parempi olla vierasmaalaisten slaavilaisten alaisia kuin olla osa samanheimoisten suomalaisten valtakuntaa.

Jouko Piho

[Everyman]

Suur-Suomea ei tavoiteltu jokin kumma kiilto silmissä. Ajatus oli yhdistää eri suomensukuiset heimot Suomen eikä Venäjän slaavilaisen vallan alle. Minä en ymmärrä, että joidenkin suomalaisten mielestä suomenheimoisten karjalaisten on ollut ja on aina oleva parempi olla vierasmaalaisten slaavilaisten alaisia kuin olla osa samanheimoisten suomalaisten valtakuntaa.

Käsittääkseni suurin syy noiden hankkeiden epäonnistumiseen oli se, että karjalaisia itseään ei kiinnostanut jostain kaukaa tulleiden suomalaisten kiihkoilijoiden sekoilut.

Tyypillinen ongelma kansallismielisille, eivät ymmärrä että mitään yksimielistä kansaa ei ole.

[kelloseppä]

Hyvä Jouko Piho,

Menemättä spekuloimaan sitä, miten asioiden pitäisi olla, historian tulkitsemiseen, etenkään jossittelemiseen tai mainitsemasi Niinistön kirjan kommentointiin, mitkä kaikki ovat sinänsä hyvin mielenkiintoisia keskustelunaiheita, pitäydyn kuitenkin nykypäivässä ja tulevaisuudessa.

En ymmärrä, mihin reaalipolittiiseen näkemykseen seuraava kirjoittama virkkeesi perustuu:
" Jonain päivänä suur-Suomi toteutuu, Aunuksen ja Vienan Karjala sekä Kuolan niemimaa tulevat olemaan osa Suomea, suurta Suomea"

Mainitsen vain yhden syyn, miksi tuo lainattu ajatus ei toteudu eikä tule toteutumaan (en sano ikinä, mutta esim. 1000 vuoden päähän on kovin vaikea nykyhetkestä käsin rationaalisesti nähdä).

Koko Venäjän imperiumin globaali uskottavuus sotilasmahtina, joka pystyy antamaan minne tahansa maailmaan tuhoisan ydinasein toteutettavan rankaisuiskun, perustuu Kuolan niemimaan sukellusvenetukikohtiin ja sieltä operoiviin sukellusveneisiin. Rankaisuiskun pelotevaikutus ei perustu maalta laukaistaviin ydinaseisiin, vaikka ensi-iskun antajina ne ovat aivan yhtä pelottavia.

Venäjän asenne kyseiseen maapalaan, Kuolan niemimaahan, on ja tulee olemaan kaikkia maailman valtiota kohtaan "Tulkaa ottamaan se", leveä hymy ja sitten juodaan satagrammaset Venäjän Pohjoisen laivaston kunniaksi. Jos et juo sitä tarjottua votkadesilitraa Venäjän Pohjoisen laivaston kunniaksi, olet Venäjän vihollinen, jonka kanssa ei hymyillä enää eikä myöskään enää juoda satagrammasia.

Kyllä venäläiset ymmärtävät, kuka milloinkin on hyökkääjä. Monet satagrammaset on heidän kanssaan juotu esim. Raatteen tai Kollaan puolustajille, molemmin puolin vilpittömästi hymyillen.

Toivon, ettet ollut tosissasi, mutta pelkään, että olit tosissasi.

Olkaamme vastuullisia ja tunnustakaamme tosiasiat, on sanonut minua ennen joku muukin ...

PS. Niinistön opus löytyy kirjahyllystä, kuten valtaosa hänen opuksensa lähdeluettelon mainitsemasta ko. aluetta koskevasta tutkimuskirjallisuudesta. On Niinistö kirjassaan tainnut myös mainita ainakin yhden kaukaisen ja muinaisen sukulaisenikin Itä-Karjalan puolelta.

[Turjalainen]

Pihon vakaumus Itä-Karjalan liittämisestä jonain päivänä Suomeen ei perustu inhimillis-historiallis-sotilaallisiin argumentteihin, vaan uskonnollis-eskatologiseen näkemykseen. Hän uskoo, että Kristuksen palattua, kun maailmaa hallitsee Jeesus, Suomen itäraja siirretään Messiaan mahtikäskyllä Vienanmerelle.

Tosin olikohan se niin, että pohjoisraja kulkisi tuolloin myös Pohjanlahdelta Vienanmerelle?

Voi olla, tai olla olematta. Uskonnollis-eskatologisiin juttuihin ei oikein ole järkevää ottaa kantaa inhimilliseltä sotahistoriallis-geopoliittiselta pohjalta.

Piho itse voinee avata tarkemmin uskomuksensa perusteita tai syitä jos haluaa.

[Jouko Piho]

Näinhän se on kuten Turjalainen jo toi esille.

Kun kirjoitan tulevan suur-Suomen rajoista, en voi perustaa käsitystäni mihinkään reaalipoliittiseen argumenttiin.

Kyse on asiaan liittyvistä profeetallisista sanomista. Profetioihin liittyy myös se käsitys, että Venäjä tulee aloittamaan Kolmannen maailmansodan, jossa yhtenä sivujuonteena on Suomen osittainen miehitys puskurialueeksi Pietarille ja Muurmanskille. Venäjä tulee kuitenkin häviämään sodan. Sen jälkeen Venäjälle tulee uusi johto, joka haluaa hyvittää Venäjän ja Neuvostoliiton Suomelle tekemät vääryydet. Tämä uusi johto antaa Karjalan ja muut menetetyt alueet takaisin sekä lisäksi Itä-Karjalan ja Kuolan Suomelle, jotta Suomi laittaisi alueet kuntoon.

Uskon että näin tapahtuu jo ennen Kristuksen takaisintuloa. Eli en usko, että Itä-Karjala on osa Suomea vasta Kristuksen 1000-vuotisessa valtakunnassa, vaan jo sitä ennen - meidän elinaikanamme.

Jouko Piho

[kelloseppä]

Hyvä Jouko Piho,

Kiitän Sinua, että toit rehellisen selkeästi esiin katsantokantasi perusteet. Valitettavasti en voi jatkaa sinänsä mielenkiintoista keskustelua hahmottelemallasi perustekehyksellä siitä yksinkertaisesta syystä, että pyrin pitämään uskonnolliset käsitykseni irrallaan Venäjään liittyvistä reaalipoliittisista näkemyksistäni.

Jo keskusteluketjussa mainittujen neuvottelutaktisten ilmiöiden lisäksi Tarton rauhanneuvotteluja leimasi Neuvosto-Venäjän delegaatiota kovasti hermostuttanut Puolan sotaretken kohtalo. Neuvottelujen taustalla oli leimallista se, Luoteis-Venäjän asioihinkin aktiivisesti sotkeentuneiden brittien toimien ja lausuntojen uskottavuutta kaikkiin suuntiin taas tässäkin viitekehyksessä vahingoitti suuresti heidän patologinen pyrkimyksensä ensisijaisesti aina kyetä jälkikäteen osoittamaan olleensa alusta pitäen voittajan puolella.

Toisaalta; olisiko ollut järkevämpää antaa periksi jo Tarton rauhassa Suomenlahden saarista muutamia Itä-Karjalan metsäpitäjiä vastaan jne ... jossittelua riittää. Se on varmaa, että venäläiset kyllä muistivat Tarton rauhanneuvotteluissa hyvin tarkkaan Suomenlahden sotilaaallisen merkityksen merellisissä sotatoimissa 1914-1920, erityisesti Suomen tukemien englantilaisten torpedoveneiden Kronstadt:in iskun, ja niinpä Suomenlahden saarten ja Terijoen rannan kohtaloon palattiin todellakin kovin painokkaasti myöhemmin toisissa merkeissä. Minkä verran tietyssä hetkessä toimivilta henkilöiltä voisi "jälkiviisaasti" kysyä, että tulikohan nyt varmasti ajateltua kokonaistilanne järkevästi ja etenkin riittävän pitkäjänteisesti? Tämä Suomenlahden saaret –kysymys on ehkä ainoa tämäntyyppinen kysymys, jonka voi esittää perustellusti Suomen delegaatiolle juuri sen tietyn ajanhetken omista lähtökohdista käsin.

En nimittäin syytä Suomen delegaatiota siitä, että bolsevikkihallinnon ruusuisia Itä-Karjalaa koskevia lupauksia mentiin uskomaan; vaikka niistä olisi uskottu vain puolet, ei tulos huono olisi ollut. Mutta kuka olisi Suomessa 1919-20 voinut uskoa, kuinka vahvasti silkkaan terroriin ja kansamurhaan perustuva bolsevikkihallinto todellisuudessa oli? Eihän ryssän pakolaisten, entisen ylpeän eliitin ja ahneiden Suomen syöjien hirmuisia kauhukertomuksia tietenkään voinut tosina pitää ... vaan liioiteltuja tarkoitushakuista panetteuleuahan ne varmaan oli ja jos olivatkin tosia, niin varmaakin ainoastaan harvinaisia yksittäistapauksia ...

Tämähän se meidän ihmisten sisäänrakennettu luonne on; emme yleensä turvallisuushakuisessa selkäytimessämme halua uskoa juuri sitä kaikkien hirveimmän vaihtoehton toteutumista, emmekä varaudu sen varalle käytännön toimenpitein, vaan haluamme uskoa, että "onhan niillä järkeä" ja "tajuaahan ne tilanteen vakavuuden" ja "eikä nyt ole syytä liiotella, eihän?". Ne, jotka sitten pääsevät toteuttamaan todellisuutta, totreuttavat sen paljon hirveämpänä kuin kukaan olisi uskonut pahimmissa painajaisissakaan. Juuri historiaa väkivaltaisesti luomaan pääsevät ja päässeet ymmärtävät ihmisluonteen sisäisen turvallisuudenkaipuun kaikkein parhaimmin ja käyttävät sitä piirrettä säälimättömän häikäilemättämsti hyödykseen.