News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-08-26 VS: Alueellinen epätasa-arvo seuturatkaisujen pohjana (whiteflight)

Started by thinkingmind, 06.09.2011, 13:53:54

Previous topic - Next topic

thinkingmind

Entiset ministerit Jan Vapaaavuori (oik.) ja Anni Sinnemäki kulkevat yhtä jalkaa nykyisen ministerin Erkki Tuomiojan kanssa metropoliarvioissa.

Alueellinen eriarvoistuminen ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat kärjistyvät erityisesti pääkaupunkiseudulla. Ne ovat uhka koko seudun turvallisuudelle ja viihtyisyydelle. Alueiden erilaistuminen eli segragaatio vie pohjaa metropolialueen ja sitä kautta koko maan kilpailukyvyltä.

Näin perustelevat hallituspuolueiden edustajat kantaansa, jonka mukaan Suomen ainoan metropolialueen ongelmat tarvitsevat valtakunnantasoisen ratkaisun. Se tapahtuu osana kuntarakenneuudistusta, jota parhaillaan valmistellaan hallituksessa. Metropolialueen erityispiirteet vaativat kuitenkin omat erityiset ratkaisukeinonsa.

Metropoliareenan keskustelutilaisuudessa Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vaati maan hallitusta puuttumaan kehitykseen konkreettisin päätöksin. Pajusen mielestä kaksi edellistä hallituskautta on pohdittu ja selvitetty metropolialueen ongelmia, mutta enää ei ole aikaa ratkaisujen väistelyyn.

Pajunen listasi lukuja vaatimuksensa perusteeksi. Kahden viimeisen hallituskauden aikana, vuosina 2003?–?2011, pääkaupunkiseudun väkiluku on lisääntynyt kahdeksalla prosentilla, ja samaan aikaan maahanmuuttajien osuus on kasvanut vajaasta kuudesta prosentista yli kymmeneen.

–?Kahden hallituskauden aikana maahanmuuttajien määrä liki kaksinkertaistui reilusta 50?000:sta yli 100?000:een. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, kahdeksan vuoden päästä joka viides seudun asukas on maahanmuuttaja, Pajunen ennakoi.

Mikäli maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistämiseen ei saada vauhtia, se luo pohjaa segregoitumiselle. Kuntien mahdollisuudet ilman valtion osallistumista eivät riitä ongelman ratkaisuun.

–?Kunnat ovat tärkein hyvinvointipalveluiden tuottaja. Niiden mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset, Pajunen sanoi.

Verotulojen kehitys kuvaa myös alueellista eriytymistä. Vuosina 2003?–?2009 pääkaupunkiseudun kehyskuntien verotulot ovat kasvaneet yli 30 prosenttia. Samaan aikaan Espoon ja Vantaan verotulot kasvoivat 25, mutta Helsingin vain 16 prosenttia.

Pajusen mukaan kehityksen pohjalla on kuntien keskinäinen kilpailu. Siihen hän toivoi myös hallituksen puuttuvan "luomalla yksinkertaisia toimintamalleja".

– ?Ensin pitää ratkaista kuntarakenne, ja sitten siihen perustuvat toimintamallit. Asiat eivät voi enää velloa edes yhden hallituskauden yli, Pajunen vaati hallitukselta.

Erkki Tuomioja (sd), Anni Sinnemäki (vihr) ja Jan Vapaavuori (kok) myötäilivät Pajusen vaatimusta. Myös he toivoivat, että kuntien hallintokeskustelusta päästäisiin nopeasti irti, jotta varsinaiset ongelmat saataisiin pöydälle.

Opposition Antti Kaikkonen (kesk) ja Jaakko Niinistö (pers) tekivät selvän pesäeron hallituspuolueiden edustajiin ja vastustivat valtion pakkoratkaisuja kuntarakenteeseen. Myös he painottivat segregaation torjumista, mutta uskoivat parhaiden toimintamallien löytyvän kuntien vapaaehtoisesta yhteistyöstä.

Metropoliareena on keskustelufoorumi, jonka perustajajäseniä ovat MTV3, Suomen Lehtiyhtymän pääkaupunkiseudun lehdet – Vantaan Sanomat, Helsingin Uutiset, Länsiväylä – sekä pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan yrittäjäjärjestöt.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/67751-alueellinen-epatasa-arvo-seuturatkaisujen-pohjana

--------------------------------

Eli Helsinki on ongelmissa humanitaaristen maahanmuuttajien keskittyessä stadiin kuormittamaan kaupunkia kun samaan aikaan white flight toimii eli ne joilla on varaa ja veronmaksukykyä muuttavat Helsingin ympäryskuntiin.
Tähän Pajunen ja muut ilmeisesti haaveilevat ratkaisuista joissa mahdollisimman paljon muita kaupunkeja/kuntia liitetään helsinkiin jotta ihmiset eivät pääse ongelmia pakoon vaan koko pääkaupunkiseudulle tuodaan Helsingin ongelmat.

Pajunen ja kokoomus haluavat levittää ongelmia mahdollisimman laajalle ja estää markkinatalouden toimimisen ihmisten asuinpaikan valinnassa sen sijaan että ongelman todellinen syy ratkaistaisiin eli tiukennettaisiin maahanmuuttopolitiikkaa tuntuvasti lopettamalla perheenyhdistämiset sossun asiakkaiksi ja kiristämällä suomen oleskelulupakäytäntöä joka on euroopan löysin.

Vain muutama prosentti oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista on pakolaisia mutta muutkin saavat oleskeluluvan euroopan helpoiten koska Thorsin ja vihreiden ja kokoomus/demari monikulttuuriuskovaisten hengenheimolaisten mielestä on ihanaa parantaa maailmaa tuomalla mahdollisimman paljon syrjäytyviä ja pitkäaikaistyöttömäksi jääviä maahanmuuttajia suomeen.

"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

Tommi Korhonen

Mutta kaupunkitason päättäjät eivät pysty tuota ratkaisemaan, vaikka kuinka hahmottaisivat. Itse asiassa tuossa on hyvinkin totuuden siementä itse ongelmasta: jos ei maahanmuuttajia saada koulutettua ja työllistettyä niin kusessa ollaan. Ja kun toimet siihen suuntaan eivät ole olleet sopivia tai toimivia.

Nyt on Helsinkin ratkaisun hetket. Lontoo vai mikä on tulevaisuus?

Ei tekisi mieleni olla kunnanisä tuolla. Vapaaseen liikkuvuuteen (Suomen sisällä) ei oikein voi puuttua, Valtiolta ei voi kuvitella saavansa toimivaa tukea ongelman ratkaisuun ja pelkällä positiivisella syrjinnällä ei asiaa ratkaista. Ainoaksi realistiseksi vaihtoehdoksi _Helsingin_ päättäjien taholta jää oikeastaan etujen huonontaminen niin paljon että keskittyminen tyrehtyy. Ja se taas vain siirtää ongelmaa siihen asti kun riittävän iso osa vaihtoehtoisista paikoista saturoituu.

Melkein ainoa näkemäin ratkaisu perustuisi siihen että rahaa olisi loputtomasti jolla voitaisiin tehdä keinotekoista työllistämistä ja alueiden radiakaalia parantamista. Valitettavasti elämme reaalimaailmassa jossa tuota rahaa ei tule koskaan olemaan.
Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

guest7001

Itselleni ei oikein vieläkään ole avautunut, miksi maahanmuuttajien on pakko asua pelkästään pk-seudulla. Täällä on kova asuntopula ja tonttihinnat pilvissä, samaan aikaan kun muualla Suomessa asunnot ovat tyhjillään ja hinnat ehkä viidesosa meidän tasostamme. Silti vaihtoehdosta (mamujen laajemmasta hajasijoittamisesta ympäri Suomea) ei edes puhuta. Suomessa on vielä kuntia, joissa ei ole ainottakaan maahanmuuttajaa.


Semiretardi

Jonkunkaltainen enimmäistaso sille, että paljonko sossusta voidaan maksaa asumismenoja / henki. Ja tämä taso sellaiseksi, että se ei riitä nykyhinnoilla Helsingistä vuokrattavaan asuntoon. Siitähän monet sosiaalituella elävistä ovat mukavassa asemassa, että ei ole väliä paljonko se asunto maksaa, koska vaikka asuisit halvemmin, ei käteen jäävä rahasumma siitä muutu. (Tiedän kyllä, että näissä on jo nyt rajoja, mutta ei selkeästikään tarpeeksi jyrkkiä rajoja).

Kyllä halpoja asuntoja löytyy Suomesta. Ei vaan tosissaan sieltä Helsingistä.
Näin ei kenenkään perusoikeuteen valita asuinpaikkansa koskettaisi. Kyllähän idea on aina ollut se, että asutaan siten mikä pystytään kustantamaan. Toimettomalle ja varattomalle ihmiselle se ei mielestäni ole lähelläkään Helsingin keskustaa, johon löytyisi kyllä muuttohalukkaita ihmisiä jotka maksaisivat sen vuokransa aivan itse.
(Ratkaisu toisi myös Helsingin kannalta muutakin "jättekivaa" koska itse asuntonsa maksavissa ihmisissä on sellainen mukava puoli, että he yleensä tapaavat maksaa myös kunnallisveroa sen sijaan, että kuluttaisivat kaupungin rahoja sossun kautta.)

thinkingmind

Hallituksella kovat piipussa myös pääkaupunkiseudulla

Kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen (kok) aikoo tuoda jo loppuvuodesta esityksensä pääkaupunkiseudun uusista hallintomalleista julkiseen käsittelyyn. Tavoitteena on saada muutokset voimaan parin vuoden päästä.

Virkkunen puhui Espoon kauppakamarin ja Leppävaaran Rotary-klubin tilaisuudessa tiistaina.

Samassa tilaisuudessa esiintyneet Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat Jukka Mäkelä (kok) ja Jukka Peltomäki (sd) kuuntelivat Virkkusen ajatuksia jo aiemmin päivällä Kuntaliitossa, johon oli kutsuttu suurimpien kaupunkien johtoa.

Päivätilaisuuden jälkeen molemmat kaupunginjohtajat olivat varmoja, että esitys pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä on ministerin työlistalla. Sekä Mäkelä että Peltomäki yllättyivät kuntaministerin tiukkuudesta. Mäkelä kuvasi sitä "aika topakaksi" ja Peltomäki "yllättävän määrätietoiseksi".

Espoon tilaisuudessa Virkkunen ei puhunut suoraan seudun kuntien liitoksesta. Sen sijaan hän sanoi pääkaupunkiseudun olevan osa suurta kuntaremonttia, joka aiotaan toteuttaa koko Suomessa. Hän sanoi tuovansa kaksi-kolme vaihtoehtoista hallintomallia käsittelyyn, mutta parisataapäisen espoolaisyleisön edessä hän ei suostunut puhumaan niiden sisällöstä.

Peltomäki sen sijaan viittasi Virkkusen aiempaan esiintymiseen toteamalla, että "ministeri ei nyt puhunut pääkaupunkiseudun liitoksesta kuten päivällä Kuntaliitossa".

Mäkelä ja Peltomäki käyttivät valtaosan puheistaan kuntaliitoksen torjumiseen ja nykyisten hallintomallien toimivuuden puolustamiseen. Heidän mielestään nykyinen kuntarakenne ylläpitää vahvaa dynamiikkaa, joka tuhoutuisi "mammuttiorganisaatiossa".

Mäkelän mukaan arvostelua herättänyt kuntien välinen kilvoittelu ei ole pahasta, kun siihen liittyy samalla sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vastuun kantaminen.

Helsinkiä edustanut apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok) puolestaan korosti seudullisen eriarvoistumisen torjumista. Hänen mukaansa pääkaupunkiseutu kohtaa ongelmat, jotka syntyvät muun muassa maahanmuuton lisääntymisestä.

Helsingin näkökulmasta keskuskaupunki joutuu kantamaan seudullisesti suurimman sosiaalisen vastuun, mikä näkyy jo muita heikompana verotulojen kertymänä.

Räty panee toivoa hallituksen tuleville linjauksille. Hänen mukaansa enää ei tarvita uusia selvityksiä tai tutkimuksia metropolihallinnosta, vaan nyt on linjapäätösten aika.

Edessä verinen taisto

Hallitus on pannut arvovaltansa peliin suuressa kuntaremontissa. Tähän asti on puhuttu vain elinkelvottomien pienkuntien palveluista, mutta todellinen maali on suurissa kaupunkikeskuksissa.

Kaikki keskuskaupungit – Helsinki, Tampere, Turku,... – ovat seudullisten kuntaliitosten kannattajia. Itsenäiset ympäryskunnat vastustavat.

Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) harteille on pantu hallituksen kovin yksittäinen hanke. Hänen taustajoukkonsa on kuitenkin vahva: kokoomuksen ja sosialidemokraattien ryhmäjohtajat Jan Vapaavuori ja Jouni Backman ovat tiukasti Virkkusen tukena.

Hallituksen lisäksi arvovaltansa peliin ovat siis laittaneet myös kokoomus ja sosialidemokraatit.
Ja vastassa ovat samojen puolueiden vahvat kuntapamput.

Veri tulee roiskumaan kuntatantereilla, kun veli veljeä lyö!

Metropolia rakentamassa

Edellinen hallitus käynnisti Suomessa metropolipolitiikan, joka tuotti joitakin aiesopimuksia valtion ja kuntien välillä.

Kokonaisuuteen liittyi myös kuntien palvelu- ja rakenneuudistus, Paras-hanke, jolla palvelurakennetta yritettiin koota suurempien kuntakokonaisuuksien kontolle. Nyt koko hanke on kuihtumassa.

Uusi hallitus otti ohjelmaansa vain neljä riviä metropolipolitiikkaa, mutta taustalla syntyi kuntakentän kokonaisuudistuksesta laaja yksimielisyys.

MetropoliAreena-tapahtuma 5.10. kauppakeskus Sellossa päivittää tilannetta. Tapahtuman järjestävät Suomen Lehtiyhtyma, MTV3 sekä alueelliset yrittäjäjärjestöt.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/69969-hallituksella-kovat-piipussa-myos-paakaupunkiseudulla



---------------------------------------------------
Kuvio on selvä:

Helsinki hukkuu maahanmuuton tuomiin ongelmiin hyvätuloisten veronmaksajien muuttaessa rauhallisempiin naapurikuntiin tietynlaisten maahanmuuttajien aiheuttamien ongelmien johdosta jonka takia Helsingin verotulot hiipuvat kun veronmaksajat muuttavat pois ja tilalle muuttaa suurelta osin sossun varassa eläviä maahanmuuttajia muualta suomesta kun valtion maksamat vuodet tulevat pienemmillä paikkakunnilla täyteen ja ulkomailta perheenyhdistyksien muodossa.

Sen sijaan että poliitikot korjaisivat ongelman syyt, lopettamalla helsingin kaupungin asuntojen antamisen jonon ohi muualta suomesta muuttaville sossun asiakkaaksi tuleville maahanmuuttajille tai korjaisivat suomen euroopan ylivoimaisesti löysimmän maahanmuuttopolitiikan kiristämällä oleskelulupien myöntämistä elintasopakolaisille ja lopettamalla perheenyhdistämiset sossun asiakkaiksi, poliitikot aikovat levittää maahanmuuton ongelmia laajemmalle alueelle pakkoliittämällä pääkaupunkiseudun kaupunkeja yhteen.

Vaikka Espoossa ja Vantaalla on omat ongelmansa maahanmuuttajien kanssa niin ne ovat kuitenkin pienempiä kuin Helsingissä ja pakkoliitos Helsingin kanssa tietäisi todennäköisesti sitä että kaikki ongelmalliset maahanmuuttajat siirrettäisiin jatkossa pois helsingistä suur-helsingin uusiin kaukaisempiin osiin.
Vantaa on erityisen suuressa vaarassa koska Vantaalla pyörii vieläkin sekopäinen Kimmo Kiljunen ja muita hänen laillaan ajattelevia demareita paikallispolitiikassa ja Vantaa on heikoin näistä kolmesta joten Helsingin olisi helpompi määrätä Vantaa ja sen jo nyt maahanmuuttajien ongelmien kanssa ihmettelevät lähiöt suomen Rosengårdeiksi ja Tenstoiksi.

Virkkusen kiire pakko-liitos asian kanssa kertoo että hallitus haluaa tehdä pakko-liitos päätökset ennen kunnallisvaaleja jotta se ei nousisi vaalikysymykseksi ja antaisi persuille entistä suurempaa vaalivoittoa kun ihmiset äänestäisivät pakko-liitoksia vastaan.

Hallituksen strategia tulee olemaan se perinteinen "tämä on ainoa vaihtoehto" valehtelu ja päälle paljon pelottelua kuinka suuriin ongelmiin joudutaan jos pakko-liitoksia ei tehdä ja demonisointi kuinka pakko-liitoksien vastustajat ovat vastuuttomia populisteja sekä viettely kertomalla kuinka palvelut paranevat pakko-liitoksien myötä vaikka tosiasiassa Helsingin ongelmat pusketaan pois jonnekin Vantaan perukoille jotta Jan Vapaavuori voi edelleen asustella rauhassa töölössä vaikka kokoomus jatkaa suomelle ja suomalaisille ja suomessa asuville kunnollisille maahanmuuttajille tuhoisaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Virkkunen puhuu monesta mallista joten mukana voi olla myös Nurmijärven, Tuusulan, Vihdin ja Kirkkonummen liittäminen Helsinkiin jolloin tietynlaisten maahanmuuttajien aiheuttama paine keskitettäisiin näille alueille koska Vantaa ja Espoo pitävät jo sisällään alueita joissa on tietynlaisten maahanmuuttajien tuomia ongelmia kun taas Nurmijärvi, Tuusula, Kirkkonummi ja Vihti ovat säästyneet ongelmista ja pääasiassa nauttineet niihin muuttavien hyvätuloisten ihmisten tuomista vero-euroista kun white-flight Helsingistä kiihtyy pikkuhiljaa.

Ainoa toivo on että tavallisista kuntalaisista löytyy tarpeeksi protestimieltä vaikka laajoihin mielenosoituksiin jos se on tarpeen ja osa demari- ja kokoomus paikallispoliitikoista vastustavat pakko-liitoksia jotta kunnallisvaalit ehditään käydä joissa perussuomalaiset saavat 25%+ voiton joka viimein herättää poliittisen eliitin ajamaan suomen, suomalaisten ja täällä jo asuvien kunnollisten maahanmuuttajien asiaa nykyisen utopistisen hulluuden sijaan.
Toivottavasti jo presidentinvaalit herättävät poliittisen eliitin Soinin päästessä toiselle kierrokselle ja mahdollisesti voittaessa.

Poliittisen eliitin pitää hävitä niin monta kertaa vaaleissa ja niin paljon prosenteissa ja edustajien määrässä että oppivat kuuntelemaan tavallista kansaa eliitin selkääntaputtelukerhon sijaan ja oppivat ajamaan tavallisen kansan etua oman etunsa ja poliittisen ylpeytensä sijaan.
Toivon että tämä piste on 15% kaikille 3 vanhalle suurelle mutta pelkään että niiden pitää pudota alle 10% ennenkuin oppivat.
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

vilach

Yhdistämällä Suurhelsingin kuntia yritetään lakaista maahanmuuton ongelmia maton alle. Sitä täytyy vastustaa. Jos nyt suurhelsinki koostuu 4:stä kunnasta, niin helpommin maahanmuuton ongelmat tulevat näkyville.
Jos nyt joku kunta talousvaikeuksissa maahanmuuton takia (esim. vantaa), niin se tulee esiin paremmin esille, kuin jos koko suurhelsinki olisi yksi kunta.
Samalla kun kuntien koko kasvaa, niin kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet huononevat.

Quote from: detonator on 06.09.2011, 20:47:39
Itselleni ei oikein vieläkään ole avautunut, miksi maahanmuuttajien on pakko asua pelkästään pk-seudulla. Täällä on kova asuntopula ja tonttihinnat pilvissä, samaan aikaan kun muualla Suomessa asunnot ovat tyhjillään ja hinnat ehkä viidesosa meidän tasostamme.
Pula on keinotekoinen. Aikoinaan myytiin laajoja alueita pilkkahintaan omakotitaloille ja nyt vapaata maata on vähän.
Jos omakotitaloille myytäisiin maata samaan hintaan, kuin kerrostaloille, niin 700 neliön tontti maksaisi 2 miljoonaa.
Uutta maata voi tehdä merestä. Helsingin edustalla on paljon alueita, joissa meren syvyys on hyvin pieni. Sen lisäksi voi siirtää lentoaseman kauemmas. Se alue on lähin vapaa alue Suurhelsingin maantieteellisesta keskustasta. Juuri sinne täytyy laajentaa suurhelsinkiä, jos halutaan pitää työmatkat mahdollisimman lyhyeinä.
Muualla Suomessa asunnot ovat myös kalliita. Syynä on kaavoitusmonopoli. Kaikissa Suomen kaupungeissa, paitsi helsingissä vain muutaman kilometrin päässä keskustasta alkavat pellot ja metsät. Jos sinne kaavoittaa tarpeeksi kerrostaloja, niin hinnat romahtavat. Avatkaa sivusto oikotie.fi ja tutkikaa hintoja esim. Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja huomaatte, ettei siellä asunnot ole edullisia.
Quote from: Semiretardi on 06.09.2011, 21:57:20
Jonkunkaltainen enimmäistaso sille, että paljonko sossusta voidaan maksaa asumismenoja / henki. Ja tämä taso sellaiseksi, että se ei riitä nykyhinnoilla Helsingistä vuokrattavaan asuntoon. Siitähän monet sosiaalituella elävistä ovat mukavassa asemassa, että ei ole väliä paljonko se asunto maksaa, koska vaikka asuisit halvemmin, ei käteen jäävä rahasumma siitä muutu.
Nyt se on Helsingissä yksin asuvalle 600 euroa kuussa.
Tiedän tapauksia, jotka asuvat 60 neliön 540 euron kaksiossa yksin, koska sossu maksaa kokonaan vuokraa. Tai 80 neliön neliössä kaksin.
Töihin he eivät mene, koska joutuisivat maksamaan itse niin hirveän vuokran.
He itse kirjoittivat hakemukseen, että haluavan ison ja viihtyisän asunnon, koska tietävät, että sossu maksaa kokonaan.
Sen lisäksi veden ja sähkön kulutus ei vaikuta lainkaan käteen jäävään rahan määrään.
Sossu ei voi tehdä mitään niin korkeiden vuokrien kanssa, koska yksiöistä on huutava pula. Puolet tai lähes puolet suurhelsingin talouksista on yhden hengen talouksia. Yksiöitä on vain murto-osa.

Tämän kaiken voi helposti korjata, jos löytyy poliittista tahtoa.
Santahamina, malmin lentokenttä, helsinki-vantaan lento-asema täytetään kerrostaloilla. Rakennetaan paljon yksiöitä, putkiremonttien yhteydessä muutetaan kaksioita kahdeksi yksiöiksi.
Kaupungin asuntojen vuokrat asetetaan markkinahinnan mukaan.
Silloin kaupunginlaidalla epäviihtyisän yksiön hinta laskee 150 euroon. Asumistuen maksimäärää pienennetään 600 eurosta 300 euroon niillä henkilöillä, jotka ovat työttömänä vain väliaikaisesti. Jos henkilö kieltäytyy tarjotusta työstä, niin heti hänen asumistukea pienennetään 150 euroon, niin että sillä pystyisi asumaan vain todella epäviihtyisässä asunnossa (ensimmäinen kerros, huonot liikenneyhteydet, pienet ikkunat jne).
Kaiken tämän on vaikea toteuttaa, koska ei riitä työpaikkoja kaikille. Tilannetta pahentaa se, että kehitysmaalaisten keskuudessa on vähän sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät luomaan korkean tuottavuuden työpaikkoja ja työskentelemään niissä.
Kaikki Euroopan kaupungit, joissa on paljon kehitysmaalaisia ovat tämän takia talousvaikeuksissa.
Eli tärkeintä on korjata maahanmuuttopolitiikka.

thinkingmind

Henna Virkkusen helsinki-espoo-kauniainen-vantaa-yhteen projekti etenee pikkuhiljaa:

YLE: Virkkunen yhdistäisi Kauniaisen Espooseen

STT 17.10.2011 23:28:58

Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan hallitus ei anna Kauniaisen jatkaa itsenäisenä kuntana, uutisoi Ylen ruotsinkielinen toimitus. Virkkunen sanoi, että Kauniaisen osalta aiotaan esittää muutoksia kuntarakenteeseen. Pienikokoinen Kauniainen on kokonaan Espoon ympäröimä, ja kunnassa on alle 9 000 asukasta, kun naapurikunnassa asuu lähes neljännesmiljoona ihmistä.

38 prosenttia Kauniaisten asukkaista on ruotsinkielisiä, kun Espoossa ruotsia puhuu äidinkielenään alle kymmenes kuntalaisista.

Talous Kauniaisissa on hyvässä kunnossa, ja sen kunnallisveroprosentti, 16,5, onkin maan matalin. Esimerkiksi naapurikunnalla Espoolla vastaava veroprosentti on 17,75.

Kuntaministeri Virkkusen on tarkoitus esitellä ennen vuodenvaihdetta suunnitelmansa kuntarakenteen uudistamiseksi.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/267593.html

RKP:tä äänestävät kauniaislaiset saavat juuri sitä mitä ovat tilanneet kun pääsevät maksamaan espoon keskuksen ympärille haalittujen maahanmuuttajien elämää.
Toivottavasti espoo-kauniainen on ainoa liitos pääkaupunkiseudulla.
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

guest7001

Kalasatamaan, meren rantaan on tulossa 20 prosenttia "sosiaalista asumista". Me kaikki tiedämme, mitä se tarkoittaa:

http://www.soininvaara.fi/2011/10/18/kalasatama-alkaa-rakentua/

Mamut vaan Suomen kalleimmille ja halutuimmille paikoille asumaan, niin pk-seudun asuntopula ja hinnat pysyvät pilvissä. Tämä on sitä Vihreiden politiikkaa, joka tulee viemään ennenpitkää Stadin konkurssiin.

ekto

Täytyypi vain toivoa, ettei helsinki onnistu kuntaliitoksissa. Kuuntelin Yle Puheelta kuntaradiota ja siinä oli peräkkäisinä päivinä Helsingin kaupungin apulaisjohtaja ja Espoon kaupunginjohtaja.

Helsingin suurin ongelma, apulaisjohtajan mielestä oli maahanmuuttajiin liittyvä, en muista tarkkaa termiä. Hän myös vaikutti varsin toiveikkaalta kuntaliitosten suhteen. Espoo taas ei vaikuttanut läheskään niin kiinnostuneelta liittymisestä ja oli ylpeä reikäleipä kaupungistaan.

thinkingmind

Pääkirjoitus 19.10.2011:
Politiikka tulee myös kunnallispolitiikkaan
Keskiviikko 19.10.2011 klo 05.49

Espoon ja Vantaan johtopaikoilla esiintyy outoja välistävetoja ja ehdokaspakoja.
Ministeri Hanna Virkkunen aloitti kuntauudistuksensa todella puhtaalta pöydältä ja täysin ilman ennakkoluuloja.

Politiikka on palaamassa myös kunnallispolitiikkaan, etenkin henkilöpolitiikka. Vantaan uusi kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki pysyi otsikoissa keväästä syksyyn, kunnes hän joutui eroamaan ympärilleen nousseiden asunto- ja seurustelujuttujen vuoksi. Sitä ennen hän ehti näyttää suuntaa peruuttamalla yhteistyön Helsingin kanssa Sipoolta otettujen alueiden kehittämisessä.

Peltomäki valittiin, koska Vantaan demarit uskoivat hänen pystyvän tehokkaimmin torjumaan kaupungin liittämisen Helsinkiin, mitä kokoomuslaisten valtuutettujen enemmistö kannatti. Ja mitä Helsinki vaatii.

Hänen paikkansa täyttäminen pätevällä ja ehdot täyttävällä demarilla on osoittautunut visaiseksi tehtäväksi. Suosikki toisensa jälkeen kieltäytyy ehdokkuudesta. Kukaan ei taida enää uskoa siihen, että Vantaa pysyisi itsenäisenä kuntana edes viittä vuotta, mikä olisi nyt valittavan kaupunginjohtajan virkakausi.

Kataisen hallituksen riuska kuntaministeri aikoo panna kuntajaon täysin uusiksi vielä tämän vaalikauden aikana. Lähes varmana pidetään, että Vantaa liitetään Helsinkiin.

Vaakalaudalla on myös kokoomusjohtoisen Espoon tulevaisuus. Ministeri itse tosin ehti jo linjata, että Kauniainen pitää liittää Espooseen. Tämä viittaisi siihen, että Espoo säilytetään ainakin Kirkkonummella vahvistettuna kokoomuslaisena linnakkeena.

Ehkäpä Espoon valtuustossa maanantaina esitetty kaupunginhallituksen puheenjohtajan valintadraama liittyy jotenkin tähän suureen peliin. Siinä kokoomuksen ryhmän ehdokas Tommi Laakso hävisi vaalin, kun puoluetoverit vetivätkin kokeneemman Martti Merran koko valtuuston äänestettäväksi.

Vastaavia välistävetoja ei olla nähty kuin Tampereen ja Helsingin kaupunginjohtajia valittaessa viime vuosituhannella.

Nyt kannattaa seurata, miten ehdottomasti demarit tukevat suoraviivaisen kuntaministeri Henna Virkkusen karttaharjoituksia. Pieniä viitteitä siitä, että etäisyyttä otetaan, alkaa näkyä. Lähestyvät kunnallisvaalit tekevät Virkkusen tehtävästä poikkeuksellisen vaativan.

Sitä voi verrata ehkä vain lama-ajan valtiovarainministeri Iiro Viinasen haasteisiin 1990-luvun alkuvuosina.

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2011101914594000_pk.shtml


---------------------------------------
Uskon että Virkkunen ajaa helsinki-vantaa-espoo-kauniainen yhdistelmää mutta ehkä kokoomuksen strategiana on tehdä tämä parissa osassa eli yhdistää helsinki-vantaa yhdeksi lievittämään helsingin ghettoutumispainetta asuttamalla nykyisin helsinkiin kokoomuslaisten ja vihreiden ja demari poliitikkojen tietoisen sosiaalipummeja houkuttelevan ja veronmaksajia karkottavan asunto- ja sosiaalitoimipolitiikan takia kasautuvat humanitaariset maahanmuuttajat vantaan perukoille eli mahdollisimman kauas Töölössä asuvasta Jan Vapaavuoresta ja muista eliitti-kokoomuslaisista.
Kauniainen-espoo liitos taas antaa moraalisen savuverhon vantaa-helsinki pakkoliitokseen.

Kun ongelmat edelleen jatkavat kasvamistaan koska oireiden korjailu kaupunkien pakkoliitoksilla ei poista varsinaista ongelmaa eli liian löysää maahanmuuttopolitiikkaa ja helsingin mielipuolista politiikkaa haalia sossun asiakkaita helsinkiin ja karkottaa veronmaksajat niin kaikki 4 laitetaan yhteen sitten parin vuoden päästä.

Niiden hommalaisten jotka asuvat Kirkkonummella, Vihdissä, Tuusulassa ja muissa ympäryskunnissa kannattaa olla hereillä jos ette halua joutua maksamaan sekopäisten helsinkiläisten poliitikkojen utopiakiihkoiluissaan tekemiä laskuja tai joutua helsinkiläisten poliitikkojen virheiden piilotuspaikaksi kun osat helsinkiä ovat jo gettoutuneet liikaa.
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä