2011-07-01 Voima: Breivik & Istanbulin homokulkue

[kirov]

Voima



Kuten Pim Fortuyn aiemmin, tapaus Breivik näyttää mitä tapahtuu, kun oikeistopopulismi kohtaa liberaalin poliittisen korrektiuden, kirjoittaa Slavoj Žižek.

Siinä, kuinka Anders Behring Breivik perusteli tekojaan ideologisesti, samoin kuin murhien nostattamissa reaktioissa, on jotakin, jonka pitäisi pistää meidät ajattelemaan. Yli 70 ihmistä Norjassa tappaneen "marxilaisten metsästäjän" manifestissa ei ole kyse mielenvikaisen höpinöistä: se yksinkertaisesti paljastaa, millainen todellisuudessa on kasvavan maahanmuuttajavastaisen populismin (enemmän tai vähemmän) implisiittisenä perusteena käytetty "Euroopan kriisi" – manifestin epäjohdonmukaisuudet kertovat populistisen näkemyksen sisäisestä ristiriitaisuudesta.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy siihen, kuinka Breivik rakentaa vihollisensa: yhdistämällä kolme elementtiä (marxismin, monikulttuurisuuden ja islamismin), jotka kaikki kuuluvat omille, erillisille politiikan alueilleen – marxilaisen radikaalin vasemmiston, multikulturalistisen liberalismin, islamilaisen uskonnollisen fundamentalismin kentille. Fasistien tapa antaa viholliselle ominaisuuksia, jotka oikeastaan sulkisivat toisensa pois ("bolsevistis-rahavaltainen juutalainen salaliitto" – bolsevistinen radikaali vasemmisto, rahavaltainen kapitalismi, etnis-uskonnollinen identiteetti) tekee tässä paluun uudessa kaavussa.

Vielä paljastavampi on tapa, jolla Breivikin itsemäärittely sekoittaa radikaalin oikeiston ideologiset kortit. Breivik puolustaa kristillisyyttä, mutta pysyy maallisena agnostikkona: hänelle kristinusko on vain kultuurinen rakennelma, jonka avulla vastustaa islamia. Hän on antifeministi ja ajattelee, ettei naisia tule kannustaa tavoittelemaan korkeakoulutusta; samaan aikaan hän väittää arvostavansa "sekulaaria" yhteiskuntaa, puolustaa abortia ja julistautuu pro-gayksi.

Tässä suhteessa hänen edeltäjänsä oli Pim Fortuyn, hollantilainen oikeistopopulisti, joka surmattiin toukokuussa vuonna 2002 kaksi viikkoa ennen vaaleja, joissa hänen ennustettiin voittavan viidennes äänistä. Fortuyn oli paradoksaalinen hahmo: oikeistopopulisti, jonka henkilökohtaiset ominaisuudet ja jopa mielipiteet olivat (suurimmaksi osaksi) lähes täydellisen "poliittisesti korrekteja". Hän oli homo, hänellä oli hyvät henkilökohtaiset suhteet moniin maahanmuuttajiin, hän osoitti luontaista ironian tajua – lyhyesti, hän oli hyvä, suvaitsevainen liberaali kaikessa muussa paitsi suhteessaan muslimimaahanmuuttajiin.

Fortuynissa kohtasivat siis oikestopopulismi ja liberaali poliittinen korrektius. Hän oli elävä todiste siitä, että vastakkainasettelu oikeistopopulismin ja liberaalin toleranssin välillä on keinotekoinen, että kyse on itse asiassa saman kolikon eri puolista: sellainenkin rasismi on mahdollista, joka torjuu toisen sillä perusteella, että toinen on rasisti.

Tämän lisäksi Breivikissä yhdistyvät natsipiirteet (jopa yksityiskohdissa – esimerkiksi hänen sympatiassansa ruotsalaista natsimielistä folklaulajaa Sagaa kohtaan) Hitler-vihaan. Yksi hänen sankareistaan on Max Manus, Norjan natsivastaisen vastarintaliikkeen johtaja. Breivik ei ole niinkään rasisti vaan muslimivastainen: koko hänen vihansa kohdistuu muslimien muodostamaan uhkaan.

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on esitettävä huomio, että Breivik on antisemitistinen mutta Israel-myönteinen ja pitää Israelia etuvartiona muslimien levittäytymistä vastaan – hän jopa haluaisi nähdä Jerusalemin temppelin rakennettavan uudestaan. Hänen näkemyksensä on, että juutalaiset ovat ok kunhan heitä ei ole liikaa – tai, kuten hän kirjoitti manifestiinsa: "Länsi-Euroopassa ei ole juutalaisongelmaa (Britanniaa ja Ranskaa lukuun ottamatta), koska heitä on vain miljoona Länsi-Euroopassa, kun taas 800 000 tästä miljoonasta elää Ranskassa ja Britanniassa. Sen sijaan Yhdysvalloilla, jossa asuu yli 6 miljoonaa juutalaista (600 prosenttia enemmän kuin Euroopassa) on tuntuva juutalaisongelma." Hänessä realisoituu äärimmäinen paradoksi: hän on sionistinen natsi. Kuinka se on mahdollista?

Tulkinnan avain löytyy Euroopan oikeiston reaktioista Breivikin tekoon: sen mantra oli, että tuomitessamme hänen murhatekonsa meidän ei tulisi unohtaa, että hänen esiin nostamansa ongelmat ovat "todellisia, ja niiden herättämä huoli oikeutettua" – että politiikan valtavirta ei kykene käsittelemään islamisaation ja monikulttuurisuuden aiheuttamaa Euroopan rapautumista, tai, Jerusalem Post -lehteä siteeratakseni, että meidän tulisi pitää Oslon tragediaa "tilaisuutena vakavasti uudelleenarvioida maahanmuuttajien sopeuttamiskäytäntöjä niin Norjassa kuin muuallakin". Sittemmin lehti on pyytänyt anteeksi tätä pääkirjoitustaan. (Sivumennen sanoen vastaavaa tulkintaa palestiinalaisten terroriteoista saadaan vielä odottaa, esimerkiksi että "näitä terroritekoja tulisi pitää tilaisuutena uudelleenarvioida Israelin politiikkaa".)

Tähän arvioon on tietysti sisäänrakentunut viittaus Israeliin: "monikulttuurisella" Israelilla ei ole selviytymisen mahdollisuuksia; apartheid on ainoa realistinen vaihtoehto. Tämän todellakin perverssin sionistis-oikeistolaisen sopimuksen hinta on, että – jotta Palestiinaan kohdistetut vaatimukset voitaisiin nähdä oikeutettuina – on jälkikäteisesti hyväksyttävä ne argumentit, joita Euroopan aiemmassa historiassa käytettiin juutalaisia vastaan. Implisiittinen sopimus kuuluu: "olemme valmiit hyväksymään suvaitsemattomuutenne keskuudessanne olevia toisia kulttuureita kohtaan, jos te hyväksytte oikeutemme olla suvaitsematta palestiinalaisia keskuudessamme".

Traaginen ironia tässä sopimuksessa on se, että Euroopan viime vuosisatojen historiassa juutalaiset itse olivat ensimmäisiä "monikulturisteja": heidän ongelmansa oli, kuinka säilyttää kulttuurinsa eheys tilanteissa, joissa valta-asemassa oli toinen kulttuuri.

Mutta entä jos todella olemme astumassa aikakauteen, jossa tämä logiikka vallitsee? Entä jos Euroopan on hyväksyttävä se paradoksi, että sen demokraattinen avoimuus perustuu ulossulkemiseen – että vapauden vihollisille ei voi sallia vapautta, kuten Robespierre asian muotoili kauan sitten? Periaatteessahan näin on, mutta juuri tässä on oltava hyvin tarkka. Breivikin kohteen valinta oli pahuudessaankin looginen: hän ei hyökännyt ulkomaalaisia vaan niitä oman yhteisönsä jäseniä vastaan, jotka olivat liian suvaitsevaisia maahan tunkeutuvia ulkomaalaisia kohtaan. Ulkomaalaiset eivät ole ongelma, ongelma on meidän (eurooppalainen) identiteettimme.

Vaikka Euroopan unionin nykyisessä kriisissä näyttäisi olevan kyse taloudesta ja finansseista, se on pohjimmiltaan ideologis-poliittinen kriisi: EU:n perustuslakia koskevien suuntaa-antavien kansanäänestysten epäonnistuminen muutama vuotta sitten osoitti selvästi, että äänestäjät näkivät EU:n teknokraattisena talousunionina, jolta puuttui visio, jota tarvitaan ihmisten saamiseksi liikkeelle – viimeaikaisiin protesteihin saakka ainoa ideologia, joka onnistui mobilisoimaan joukkoja, perustui Euroopan puolustamiseen maahanmuuttajilta.

Itäisen Euroopan entisissä kommunistimaissa viime aikoina esiin puhjenneen homofobian pitäisi myös pysäyttää meidät ajattelemaan. Alkuvuodesta 2011 Istanbulissa järjestettiin homokulkue, jossa tuhannet osallistujat saivat marssia rauhassa, ilman väkivaltaa tai muita häiriöitä; samaan aikaan Serbiassa ja Kroatiassa (Belgradissa ja Splitissä) järjestettyjen kulkueiden aikana poliisi ei onnistunut suojelemaan marssijoita tuhansien fundamentalistikristittyjen hyökkäykseltä. Nämä – eivät Turkin – fundamentalistit ovat todellinen uhka Euroopan kulttuuriperinnölle, joten EU:n käytännössä estettyä Turkin liittymisen meidän olisi esitettävä ilmeinen jatkokysymys: miten olisi, jos samoja sääntöjä sovellettaisiin Itä-Eurooppaankin?

Myös antisemitismi kuuluu tähän sarjaan muiden rasismin muotojen, seksismin, homofobian jne. rinnalle. Israelin valtio on tekemässä valtavaa virhettä: se on päättänyt vähätellä, jopa ignoroida "vanhan" eurooppalaisen antisemitismin merkityksen ja kiinnittää huomionsa sen sijaan "uuteen", muka "progressiiviseen" antismitismiin, joka piilottautuu Israelin valtion sionistisen politiikan kritisoinnin kaapuun. Näillä linjoilla on Bernard Henri-Lévy, joka (kirjassaan Left in Dark Times) äskettäin esitti, että 2000-luvulla antismitismiä joko ei ole tai se on "progressiivista". Väite houkuttaa palaamaan vanhaan marxilaiseen tulkintaan, jonka mukaan antisemitismi on mystifioitua antikapitalismia (sen sijaan, että syytettäisiin kapitalistista järjestelmää, raivo suunnataan tiettyyn etniseen ryhmään, jonka väitetään haperruttavan järjestelmää): Henri-Levylle ja hänen tovereilleen tämän päivän antikapitalismi on antisemitismiä valepuvussa.

Tämä ääneenlausumaton mutta tehokas "vanhan" antisemitismin kriitikoiden sivuuttaminen tapahtuu samaan aikaan, kun "vanha" antisemitismi tekee paluuta kaikkialla Euroopassa, etenkin Itä-Euroopan entisissä kommunistimaissa Unkarista Latviaan. Ja tätäkin enemmän meitä tulisi huolettaa fundamentalistikristittyjen ja sionistien liittoutuminen Yhdysvalloissa.

Tälle kummallisuudelle on vain yksi selitys: kyse ei ole siitä, että Yhdysvaltain fundamentalistit olisivat muuttuneet, vaan siitä, että sionismi on paradoksaalisesti omaksunut jonkinlaisen antisemitistisen logiikan vihassaan niitä juutalaisia kohtaan, jotka eivät täysin hyväksy Israelin valtion politiikkaa. Vihan kohde, juutalainen, joka epäilee sionistista projektia, rakentuu samalla tavoin kuin rakentui Euroopan antisemiittien juutalaiskuva – hän on vaarallinen, koska elää joukossamme, mutta ei kuitenkaan ole täysin yksi meistä. Israel pelaa tässä vaarallista peliä: Fox News, Yhdysvaltain äärioikeiston pää-äänenkannattaja ja Israelin laajentumispyrkimysten vankka tukija, joutui äskettäin erottamaan suosituimman kasvonsa Glenn Beckin, koska tämän kommentit olivat käymässä avoimen juutalaisvastaisiksi.

Sionistinen vakiovastaus Israelin valtion harjoittaman politiikan kritisoijille on, että tietysti Israelia, kuten mitä tahansa valtiota, on voitava tarkastella kriittisesti ja arvostella, mutta että Israelin kritisoijat käyttävät sinänsä oikeutettua Israelin politiikan kritiikkiä juutalaisvastaisiin tarkoituksiin. Kun fundamentalistikristityt Israelin politiikan kannattajat väittävät, ettei vasemmistolla ole kritiikilleen perusteita, heidän argumenttinsa noudattelee logiikkaa, joka hienosti tiivistyy heinäkuussa 2008 wieniläisessä Die Presse -sanomalehdessä julkaistussa pilakuvassa: kuvassa on kaksi paksua, natsin näköistä itävaltalaista, joista toinen pitää kädessään sanomalehteä ja sanoo ystävälleen: "Tässä taas näkee kuinka täysin perusteltua antisemitismia heppoisasti väärinkäytetään Isrelin valtion arvosteluun." Tällaisia ovat Israelin valtion nykyiset liittolaiset.

Teksti on julkaistu alun perin The Guardian -sanomalehdessä. Suomennos Elsi Hyttinen.

[Panopticon]

Slavoj Žižek on kieltämättä älykäs ja taitava sanankäyttäjä. Žižek on myös jonkinsortin Eurooppalaisen uussosialismin Mestari. Kirjoitus vaikuttaa kaikinpuolin loogiselta, mutta kun sitä tulkitsee zizekmäisesti voi siitä löytää defensiivistä puhetta. Kirjoittaja käyttää Breivikiä keppihevosena puolustaakseen vasemmistolaisuutta. Kirjoituksen retorinen keino on eräänlainen asioiden päälaelleen kääntäminen. Homomyönteinen Turkki, antisemitistinen kristitty, jne. Puhe siionismista ja antisemitismistä on ikäänkuin savuverho, jolla peitetän se, että suurinta eurooppalaista antisemitismiä nykypäivänä harjoittaa lähinnä vasemmisto ja muslimit. Breivikin ideologian ristiriitasuudella Z pyrkii osoittamaan kaiken ei-sosialistisen politiikan ristiriitaisuuden. Tokihan toi on tosi kökkö induktio, mut uppoaa takuulla vassarilukijoihin. Itä-Euroopan homofobia on takuulla oikea ongelma, mutta ei siellä hirtetä homoja niinkuin toisaalla tehdään. Tämän Z jättää mainitsematta, kuten myös sen että kommunistisissa maissa homoseksuaalisuus oli tabu ja siksi se on melko uusi ilmiö Itä-Euroopassa (ja juuri siksi siellä esiintyy homofobiaa). Istanbulin homomarssia on vaikea uskoa. Jos ei nyt ole ihan satuilua, niin ainakin se on takuulla tapahtunut salmen Euroopanpuoleisella osalla ja poliisi on pitänyt huolen siitä, että kulkuetta ei häiritä. Turkki tekee kaikkensa päästäkseen EU:n jäseneksi.

[törö]

Žižek on osapuilleen niin tervejärkinen kuin poliittisella vakaumuksella varustettu ihminen yleensä voi olla (ideologia on älyn jarru), mutta tuossa kirjotuksessa ei ole mitään tasoa. Sisältö on varovaista ja ympäripyöreää höttöä, joka välttää keskittymästä kunnolla mihinkään aiheeseen ja kiertää voimakkaita reaktioita aiheuttavat aiheet kaukaa. Ihan fiksu siirto, sillä aihe on arka ja kaiken maailman riidankylväjät ja paskanheittäjät ovat liikkeellä vielä kauan. Julkaisemalla tyhjänpäiväisen kannanoton välttyy riitapukareiden ahdistelulta ja voi seurata sirkusta turvallisen matkan päässä areenalta. Noin niin kuin analyysinä se ei kumminkaan ole paljon minkään arvoinen.

Varmaankin tuo on käännetty siksi, että kirjoittaja on tunnettu ulkomaanelävä, joita pilipalivasurimme pitävät profeettoina. Ihan sama mitä tasoa kirjoitus on. Jos Keravalla asuva Reiska olisi lähettänyt Voiman toimitukselle samanlaisen kirjoituksen, sitä ei olisi julkaistu, koska suomalainen tavis on tyhmä.

Suosittelen keskittymään Žižekin ei-poliittiseen tuotantoon ja jättämään poliittiset hihhulit kokonaan omaan vähäiseen arvoonsa.

[Whomanoid]

Žižek on tässä parhaimillaan Breivik-tapauksen analysoijana, mikä on kyllä ihan mielenkiintoista ja osuvaakin pohdintaa, mutta nuo hyppäykset homofobiaan, anti-islamilaisuuteen ja antisemitismiin koko Euroopan tulevaisuuden uhkakuvina menevät korkealta yli. Islamilainen suvaitsemattomuus, kuten Koraaniin rakennettu naisen alistaminen, antisemitismi ja homofobia eivät ainakaan auta itäeurooppalaisia tai muitakaan avartamaan näkemyksiään. Turkki on suuri ja ristiriitainen maa: Istanbulissa voi homo varmaan elää aika normielämää, mutta jossain Itä-Turkin maaseutukylässä paljastumisesta uhkaisi heti hengenlähtö.

[HP^2]

Luin vain alkupuolen, mutta tässä kirjoituksen suurimpia mokia:

Ensinnäkin Breivikistä tehdään kansainvälisen maahanmuuttovastaisen (eli -kriittisen) liikkeen tunnus taikka keulakuva, jonka piirteet yleistetään koskemaan koko liikettä:

"Yli 70 ihmistä Norjassa tappaneen "marxilaisten metsästäjän" manifestissa ei ole kyse mielenvikaisen höpinöistä: se yksinkertaisesti paljastaa, millainen todellisuudessa on kasvavan maahanmuuttajavastaisen populismin (enemmän tai vähemmän) implisiittisenä perusteena käytetty "Euroopan kriisi" – manifestin epäjohdonmukaisuudet kertovat populistisen näkemyksen sisäisestä ristiriitaisuudesta."

Perinteistä yhden henkilön perusteella tapahtuvaa leimaamista. Breivikin ristiriitoja on turha yleistää koko liikkeeseen, jossa on paljon eriäviä mielipiteitä.

Toisekseen on paljon puhetta ristiriidoista, muttei yhtään paneutumista siihen, ovatko ristiriidat todellisia vaiko näennäisiä:

"Tässä suhteessa hänen edeltäjänsä oli Pim Fortuyn, hollantilainen oikeistopopulisti, joka surmattiin toukokuussa vuonna 2002 kaksi viikkoa ennen vaaleja, joissa hänen ennustettiin voittavan viidennes äänistä. Fortuyn oli paradoksaalinen hahmo: oikeistopopulisti, jonka henkilökohtaiset ominaisuudet ja jopa mielipiteet olivat (suurimmaksi osaksi) lähes täydellisen "poliittisesti korrekteja". Hän oli homo, hänellä oli hyvät henkilökohtaiset suhteet moniin maahanmuuttajiin, hän osoitti luontaista ironian tajua – lyhyesti, hän oli hyvä, suvaitsevainen liberaali kaikessa muussa paitsi suhteessaan muslimimaahanmuuttajiin."

Onko liberaalilla ihmisellä mitään järkeä suvaita muslimifundamentalistia, joka haluaa polkea liberaalit arvot maanrakoon ja murhata hänet?

[Panopticon]

Onko liberaalilla ihmisellä mitään järkeä suvaita muslimifundamentalistia, joka haluaa polkea liberaalit arvot maanrakoon ja murhata hänet?

Äkkiseltään ajateltuna ei. Varsinkin jos on kasvanut kommunistisessa valtiossa, jonka hajoamisen seurauksena monikulttuurisuus purkautui veriseen sisällissotaan. Sosialistien arvoliberalismi on mun mielestä pelkkää silmänlumetta. Sosialismi on valtioaatteena aika samanlainen kuin poliittinen islam. Tärkeintä on päämäärä, ei keinot. Sosialistien arvoliberalismi on taqiyyaa. Kun valta on saavutettu, voidaan liberaalit löpinät unohtaa ja perustaa kommunistinen diktatuuri. Diktatuuri on merkittävin sosialismia ja islamismia yhdistävä tekijä: kumpikaan ei toimi ilman sitä. Historiallisesti kommarit ja islam on löytäneet toisensa tämän yhteisen intressin takia. Bader-Meinhofin terroristit koulutettiin arabimaissa. Josta tuli mieleen, että Pohjois-Afrikassa meneillään oleva kansannousu on paitsi kapina diktatuuria vastaan, myös kapina arabisosialismia vastaan.

[Pöllämystynyt]

Žižek on itse "paradoksi", stalinismin ja oikeastaan melkein jokaisen hirmutekoja tehneen 1900-luvun sosialistisen diktaattorin ja terroristin puolustelija. Hän kannattaa myös poliittista väkivaltaa kiihkeästi, kun tavoite on oikea. Kun tavoite on oikea, on väkivalta hänen mielestään "pyhää", eikä sitä tarvitse mitenkään muuten perustella. Hän haluaisi kokeilla sosialistista diktatuuria niin monta kertaa, että se lopulta onnistuisi luomaan paratiisin - vaikka jokainen epäonnistunut kokeilu vaatisi miljoonia ihmishenkiä. Hän arvelee, ettei se onnistuisi ensimmäisillä kerroilla, ja pitää mahdollisena, ettei se onnistuisi koskaan, mutta silti hän haluaa kokeilla, ja vuodattaa verta kunnes onnistuu.

Žižekissä taistelevat tavallaan "filosofin" järki ja fanaatikon tunne, joista kummankaan hän ei salli voittavan. Järki sanoo, että sosialistinen diktatuuri ei koskaan toimi, mutta tunne vaatii kiihkeästi maanpäällisen paratiisin luomista ja vanhojen pakkomielteiden toteuttamista. Hänen ristiriitaiset näkemyksensä kuvastavat hänen sisäistä taisteluaan, ja hän yrittää turhaan purkaa tätä henkistä pattitilannettaan kirjoittamalla julki yhä uusia verukkeita sille, miksei järkeä tulisi noudattaa johdonmukaisesti loppuun saakka. Ilmeisesti hän kuvittelee joskus voivansa keksiä teorian, joka perustelisi johdonmukaisesti sekä hänen järkensä, että tunteensa vaatimukset, jolloin kummankaan ei tarvitsisi perääntyä. Siihen asti hän tyytyy verukkeisiin.

Žižek on myös teoriassa kritisoinut monikultturismia voimakkaasti. Teoreettisesti hän on jopa osoittanut, ettei monikulttuurissa ole mitään järkeä. Valitettavasti lähempänä käytäntöä hän ei kykene tähän kriittisyyteen, ja päätyy mielummin homoetnofobiseen yksisilmäisyyteen etnisissä ja poliittisissa kysymyksissä. Mitä lähempänä Žižek on käytäntöä, sitä lähempänä hän on ketä tahansa homoetnofobista pseudovasemmistolaista fanaatikkoa. Järki saa joustaa sitä enemmän, mitä lähemmin aihe koskettaa hänen tunteitaan.

Sinänsä ei ole paha asia olla "paradoksi". On kuitenkin typerää olla ristiriitainen itsensä kanssa, ja on törkeä vääryys valehdella ja demonisoida muita, kuten Žižek tekee tässäkin kirjoituksessaan.

Žižek on päästänyt sellaisenkin lausunnon ihan kirjaansa (In Defense of Lost Causes, 2008) asti, että Hitlerillä oli muuten "munaa", mutta hän ei ollut tarpeeksi radikaali. Kovin syvällisesti hän ei uskalla Hitlerin ihannointiaan perustella, mutta käy ilmi, että hän lukee Hitlerinkin sosialistidiktaattoreihin, jotka ovat aina jotekin mystisesti ja salaa oikealla asialla, vaikka pintapuolisesti erehtyisivätkin jossain kysymyksessä, tai teurastaisivat lukemattomia ihmisiä. Lisäksi Žižek pystyy vain vaivoin peittämään murhanhimoista juutalaisvihaansa naamiomalla sen "Israel-kritiikiksi" tms. Hän on yksi niistä monista "vasemmistoälyköistä", joille Israel on vain ihana tekosyy vihata juutalaisia.

[Ajattelija2008]

Wikipedian mukaan Zizekin oppi-isiä ovat kolme humpuukifilosofia Hegel, Marx ja Lacan. Yllättävää, jos tuolta pohjalta kykenee tuottamaan yhtäkään järkevää virkettä. Marxilaisuus ja psykoanalyysi olivat kaksi pseudotieteen ilmentymää 1900-luvulla. Tokihan humpuuki myy.

[Panopticon]

Žižekin paradoksaalisuus juontuu varmastikin siitä, että on niin uppoutunut psykoanalyysiin. Lacanilainen marxismi vois olla joku tautiluokitus jos multa kysyttäis. Potilaalla on vaikeuksia erottaa realiteettien ja utooppisen maailmankuvan välistä ristiriitaa ja kärsii tämän takia voimakkaasta kognitiivisesta dissonanssista, joka aiheuttaa fabulointia ja skitsoidisia ajatuksia.

[Whomanoid]

Žižekin paradoksaalisuus juontuu varmastikin siitä, että on niin uppoutunut psykoanalyysiin. Lacanilainen marxismi vois olla joku tautiluokitus jos multa kysyttäis. Potilaalla on vaikeuksia erottaa realiteettien ja utooppisen maailmankuvan välistä ristiriitaa ja kärsii tämän takia voimakkaasta kognitiivisesta dissonanssista, joka aiheuttaa fabulointia ja skitsoidisia ajatuksia.

En ole oikein koskaan tajunnut psykoanalyysin ja Marxin ristisiitosta ja ns. kulttuurimarxismia poliittisena liikkeenä; tuloksena on yleensä ollut aika nihilististä filosofiaa ja jopa konservatiivista ähkyä (Adorno). Kulttuurintutkijalle se voi olla mahdollinen näkökulma yhtenä muiden joukossa. Kulttuurimarxismi ei minusta ollut Marxin historiallisen materialismin päivittämistä, vaan sen päälleen kääntämistä. Psykonalyysin kaltainen pseudotiede ei voi paikata marxilaisen analyysin puutteita. Hegel ja Marx eivät olleet humpuukia, vaan äärimmäisen vaikutusvaltaisia valtio- ja talousteorian kehittäjiä. Ilman heitä tuskin olisi sellaisia moderneja aatteita kuin nationalismi ja sosialismi. Lacan tuskin jää filosofian historiaan samanlaisella painoarvolla.

[ElinaElina]

Historiaa: Totuus John DillingeristäTV1 Su 25.09.2011 klo: 15.05, katsoin juuri. Siinä kerrottiin, että yksi 30-luvun amerikkalainen gangsteri "Baby-Face"
oli psykopaatti, nauraa hohotti, kun ampui ihmisiä konekiväärillä.

Siitä Breivikissäkin on kyse. Aatteeliset houreet voisi jo unohtaa.

[Panopticon]

En ole oikein koskaan tajunnut psykoanalyysin ja Marxin ristisiitosta ja ns. kulttuurimarxismia poliittisena liikkeenä; tuloksena on yleensä ollut aika nihilististä filosofiaa ja jopa konservatiivista ähkyä (Adorno). Kulttuurintutkijalle se voi olla mahdollinen näkökulma yhtenä muiden joukossa. Kulttuurimarxismi ei minusta ollut Marxin historiallisen materialismin päivittämistä, vaan sen päälleen kääntämistä. Psykonalyysin kaltainen pseudotiede ei voi paikata marxilaisen analyysin puutteita. Hegel ja Marx eivät olleet humpuukia, vaan äärimmäisen tuskin olisi sellaisia moderneja aatteita kuin nationalismi ja sosialismi. Lacan tuskin jää filosofian historiaan samanlaisella painoarvolla.

Freud, Marx, Engels & Jung. Joukosta ei puutu ku Hegel. Freud ja psykoanalyyttinen liike teki kai saman ihmiskuvalle kuin Hegel teki valtioteorialle ja filosofialle. Moderni ihmiskuva on melko nuori juttu loppujen lopuksi. Ensin tuli Darwin ja evoluutio, sitten Freud. Jostain olen lukenut, että keskiaikaisella eurooppalaisella (ei-aatelisella) ihmisellä ei ollut edes nykyisen kaltaista käsitystä omasta erillisestä subjektiviteetista. Freudin ansioksi voidaan kai laskea modernin subjektiviteetin muovautuminen reflektiiviseksi. Tietoisuus itsestä laajeni käsitykseksi siitä, että kaikki inhimmillinen toiminta ja toiminnan motiivit ei välttämättä ole rationaalista ja tietoisia. Alitajunta ja yliminä on ehkä pseudotiedettä, mutta ne on muokannu valtavasti länsimaisen ihmisen käsitystä itsestä. Moderni aivotutkimus tekee parhaillaan samaa ihmiskuvan muokkausta kuin freudilainen liike aikoinaan. Lacanista pitää vielä sen verran sanoa, että peiliteoria selittää ihan täydellisesti sen, miksi tissit myy.

[Whomanoid]

Historiaa: Totuus John DillingeristäTV1 Su 25.09.2011 klo: 15.05, katsoin juuri. Siinä kerrottiin, että yksi 30-luvun amerikkalainen gangsteri "Baby-Face"
oli psykopaatti, nauraa hohotti, kun ampui ihmisiä konekiväärillä.

Siitä Breivikissäkin on kyse. Aatteeliset houreet voisi jo unohtaa.

Valitettavasti Breivik ei nyt ihan tyhjene tuohon selitykseen. Olisihan Breivik voinut mennä yllättäen ampumaan ja hohottelemaan ilman mitään manifesteja ym. Mutta kun ei mennyt.

[Outo olio]

Valitettavasti Breivik ei nyt ihan tyhjene tuohon selitykseen. Olisihan Breivik voinut mennä yllättäen ampumaan ja hohottelemaan ilman mitään manifesteja ym. Mutta kun ei mennyt.

Asia ehkä voidaan selittää nelikentällä: toiset ihmiset ovat idealisteja, ja toiset eivät ole. Toiset ihmiset eivät pidä ihmisten tappamista erityisen positiivisena asiana, ja toiset suhtautuvat asiaan käytännönläheisemmin.

Valtaosa ihmisistä ei ole idealisteja, eikä hyväksy ihmisten tappamista. Nämä ovat niinsanottuja normaaleja ihmisiä. Jotkut taas eivät hekään hyväksy tappamista, mutta ovat idealisteja. Näistä ihmisistä tulee maailmanparantajia, ainakin jos heiltä itseltään kysyy. Jotkut vieläkin harvemmat taas eivät ole idealisteja, mutta hyväksyvät kyllä ihmisten tappamisen. Heistä tulee väkivaltarikollisia, ja he pääsevät ilta-lööppeihin. Ja sitten on se kaikkein vähälukuisin ryhmä, joka uskoo ideologioihin ja hyväksyy ihmisten tappamisen. He yleensä pääsevät historiankirjoihin, mikä vuorostaan innoittaa kategorian seuraavaa sukupolvea yrittämään maailman muuttamista.

[Sanglier]

En jaksa käsittää miksi käkikello-hullun Breivikin tekemisistä haetaan loogisuutta tai edes sanomaa. Se sanoma oli: olen hullu kuin pullosta tullut, kukkuu (blam)!

Aina kun joku muu kuin oslolainen oikeuspsykologi analysoi Breivikiä, poistan kuulokojeestani pariston.

[Panopticon]

Istanbulin homomarssia on vaikea uskoa. Jos ei nyt ole ihan satuilua, niin ainakin se on takuulla tapahtunut salmen Euroopanpuoleisella osalla ja poliisi on pitänyt huolen siitä, että kulkuetta ei häiritä.

Joo, vakavaa kognitiivista dissonanssia aiheuttavia juttuja on usein vaikea uskoa. Onneksi meillä on kuitenkin myös nämä faktat:

http://en.wikipedia.org/wiki/Pride_parade#Turkey

"Turkey is the first Muslim majority country in which gay pride march is held.[36] In Istanbul (since 2003) and in Ankara (since 2008) gay marches are being held each year with a small but increasing participation. Gay pride march in Istanbul started with 30 people in 2003 and in 2010 the participation became 5,000. The pride march of 2011 is considered as the biggest until now, with more than 10.000 participants. Politicians of the biggest opposition parties, CHP and BDP also lent their support to the demonstration.[37] The pride march in Istanbul does not receive any support of the municipality or the government.[38]"

Lisäksi vielä vihervasemmiston hallitsemista tiedotusvälineistä pari juttua.

http://articles.cnn.com/2011-06-26/world/turkey.gay.pride_1_head-scarf-rainbow-flags-homosexuality?_s=PM:WORLD

http://www.hurriyetdailynews.com/n.php?n=homosexuals-demand-rights-at-istanbul8217s-gay-pride-march-2011-06-27

En tiä ootko kmruuska ikinä käyny Istanbulissa, mut jos oot menossa ni kokeile vaikka sellaista, että meet Taksimin aukiolle ja pistä sateenkaarilippu harteille ja banneri pydeen missä lukee vaikka että Kemal Atatürk oli kivasti homo. Kokeile miten kauan sun kognitiivinen harmonia säilyy.

[Whomanoid]

Freud, Marx, Engels & Jung. Joukosta ei puutu ku Hegel. Freud ja psykoanalyyttinen liike teki kai saman ihmiskuvalle kuin Hegel teki valtioteorialle ja filosofialle. Moderni ihmiskuva on melko nuori juttu loppujen lopuksi. Ensin tuli Darwin ja evoluutio, sitten Freud. Jostain olen lukenut, että keskiaikaisella eurooppalaisella (ei-aatelisella) ihmisellä ei ollut edes nykyisen kaltaista käsitystä omasta erillisestä subjektiviteetista. Freudin ansioksi voidaan kai laskea modernin subjektiviteetin muovautuminen reflektiiviseksi. Tietoisuus itsestä laajeni käsitykseksi siitä, että kaikki inhimmillinen toiminta ja toiminnan motiivit ei välttämättä ole rationaalista ja tietoisia. Alitajunta ja yliminä on ehkä pseudotiedettä, mutta ne on muokannu valtavasti länsimaisen ihmisen käsitystä itsestä. Moderni aivotutkimus tekee parhaillaan samaa ihmiskuvan muokkausta kuin freudilainen liike aikoinaan. Lacanista pitää vielä sen verran sanoa, että peiliteoria selittää ihan täydellisesti sen, miksi tissit myy.

On totta, että Freudilla on suuri arvo modernin yksilön (vapaan kansalaisen) refleksiivisen subjektiviteetin kehitykselle länsimaissa (teokraattisista ym. diktatuureistahan tämä lähes tyystin puuttuu). Mutta kyllä Freudkin rakensi teoriaansa jo 1800-luvun aikana länsimaissa kehittyneen modernin materialistisen ja tieteellisen sekä kansalaissubjektin suvereenisuutta korostavan identiteettikäsityksen päälle. 

Tarkoitin lähinnä sitä, että jos yhteiskuntia, kaikkea ihmisen toimintaa ja kokonaisia kulttuureja aletaan selittää marxismifreudismin kautta, siinä mennään metsään. Ihmisen mielen ja aivojen tutkimuksen kannalta Freudin teoriat ovat jo vanhentuneita ja tälle kehitykselle sokeat Freudin seuraajat edustavat sitä pseudotiedettä. Psykoterapiassa psykoanalyysilla on kai vieläkin oma paikkansa. Freudismin ihmiskuva on loppujen lopuksi yhtä deterministinen yksilön kannalta kuin äärimarxisminkin. Toisessa tahdin määräävät tiedostamaton aliminä ja traumat, toisessa materiaaliset olosuhteet ja tuotantosuhteet.