News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-09-28 HS: Ottakaa Julius Malemalta kivääri

Started by K.K., 29.09.2011, 03:15:14

Previous topic - Next topic

K.K.


Ottakaa Julius Malemalta kivääri


Julius Malema, Etelä-Afrikan valtapuolueen ANC:n nuorisoliiton johtaja, on saanut tuomarilta varoituksen. Malema ei saa enää julkisissa eikä yksityisissä kokouksissa laulaa vanhaa taistelulaulua, jossa kannustetaan ampumaan valkoisia.

Miksi Malemalle on unohtunut ase käteen, vaikka valkoisen vähemmistön harvainvalta kaatui ajat sitten?

Malema on tainnut kuunnella varttuneempia johtajia tarkkaavaisesti. Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma on lauleskellut vaalitilaisuuksissa toista ANC:n ikivihreää, "Antakaa minulle kiväärini".

Malema lienee myös huomannut, että radikalismille on tilausta, kun mustien slummien nuorista yli puolet on työttöminä.

Rotuerottelun näkyvät rakenteet kaadettiin lähes 20 vuotta sitten. Etelä-Afrikan mustien tulot ovat silti yhä vain seitsemäsosa valkoisten keskiverotuloista, kertoi viime vuonna julkaistu OECD:n tutkimus.

Rotusorron vastaista taistelua johtanut Afrikkalainen kansalliskongressi ANC on hallinnut Etelä-Afrikkaa yli 17 vuotta. Pitkä valtakausi ilman vahvaa haastajaa ei ole ollut puolueelle hyväksi..]



[..Viime kuukausien uutisotsikot vahvistavat tavallisten eteläafrikkalaisten kuvaa siitä, että vallan huipulla jokin on pahasti vinossa.

Oikeusasiamies syytti poliisijohtajaa korruptiosta. Pian poliisilähteet vuotivat julkisuuteen syytöksiä oikeusasiamiehen korruptiosta.

Ristirotuinen suunnitteluministeri nimitti hallituksen mustaa tiedottajaa pahimman luokan rasistiksi.

Tiedustelupalveluja valvovan turvallisuusministerin vaimo tuomittiin vankilaan huumekaupasta. Kiukustunut ministeri vaati kolmen tiedustelupalvelun päällikköjä eroamaan.

Turvallisuuselinten epäillään käyttävän valtaansa Zuman uudelleenvalinnan varmistamiseksi. Presidentiksi tultuaan Zuma sijoitti kaikkiin keskeisiin turvallisuusvirkoihin läheisiä tukijoitaan.

Etelä-Afrikan johtajat saivat rotusorron vuosista raskaan perinnön, jonka purkamiseksi on tehty paljon työtä. Saavutukset eivät ole vähäisiä, mutta väestön enemmistö odotti nopeampaa muutosta.

Pettymykset olisi helpompi kestää, jos ilmapiiri politiikan yläkerroksissa olisi terveempi ja avoimempi.


Koko kirjoitus: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Ottakaa+Julius+Malemalta+kiv%C3%A4%C3%A4ri/a1305546137038


LVirus

Eikö se ole ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, jos Afrikan mantereella luovutetaan maan johto ja valta takaisin alkuperäisasukkaille, se palaa myös poliitiikassa ja johtamisessa takaisin alkuperäiseen kulttuuriin? En näe tässä mitään ongelmaa koska heidänhän kulttuuri ON parempi kuin meidän (lue mm. allekirjoitukseni).
"Kun Lontoo tai Varisuo alkaa pikkuhiljaa uusien asukkaiden myötä muuttumaan Afrikaksi tai Lähi-idäksi, sitä kutsutaan kansainvälistymiseksi, mutta kun valkoihoinen länsimaalainen menee Afrikkaan tai Lähi-itään ja alkaa muuttamaan sitä eurooppalaiseksi, sitä kutsutaan kolonialismiksi." - KalleK

Kanaan

Quote from: LVirus on 29.09.2011, 09:23:01
Eikö se ole ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, jos Afrikan mantereella luovutetaan maan johto ja valta takaisin alkuperäisasukkaille, se palaa myös poliitiikassa ja johtamisessa takaisin alkuperäiseen kulttuuriin? En näe tässä mitään ongelmaa koska heidänhän kulttuuri ON parempi kuin meidän (lue mm. allekirjoitukseni).

Etelä-Afrikassa valta ei vaan satu oemaan bushmanneilla ja hottentoteilla...

Angelos

Hassua, miten en koskaan näe Etelä-Afrikan tilannetta analysoitaessa mainintaa valkoisten maanviljelijöiden murhista.

http://en.wikipedia.org/wiki/South_African_farm_attacks

Hamsteri

QuoteRistirotuinen suunnitteluministeri nimitti hallituksen mustaa tiedottajaa pahimman luokan rasistiksi.

Jännittävä lauserakenne sisältöineen.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Mursu

Quote from: LVirus on 29.09.2011, 09:23:01
Eikö se ole ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, jos Afrikan mantereella luovutetaan maan johto ja valta takaisin alkuperäisasukkaille, se palaa myös poliitiikassa ja johtamisessa takaisin alkuperäiseen kulttuuriin?

Etelä-Afrikan pääväestöryhmistä siellä pisimpään ovat asuneet buurit.

Ari-Lee

"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä