News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

IS: Kylmä suihku koko Suomelle! Valtiovarainministeriön leikkauslista

Started by Teaparty, 18.08.2011, 21:29:14

Previous topic - Next topic

Alfresco

Quote from: törö on 19.08.2011, 05:06:03
^ Ne keksivät tuollaisia virkoja lisää koko ajan ja väittävät sitten ihan pokkana, ettei niitä voi mitenkään lakkauttaa, vaikka ihan hyvin pärjättiin ennen kuin niitä oli keksitty. Tuohon pelleilyyn uppoaa miljardi poikineen.

Heh, nuo "koordinaattori" ja "kehittäjä" ovat aika hassuja. Julkisella sektorilla toimineena voin sanoa, että ne on nimenomaan vaan huuhaavirkoja, joilla ei juuri koskaan ole mitään todellista merkitystä.

Koordinaattori on kiukutteleva vaihdevuosiakka, josta halutaan päästä eroon. "Ylennetään" hänet "koordinaattorin" virkaan, annetaan oma työhuone virastotalosta jossain kaukana ja työnnetään hänet sinne. Itse työ perustuu sitten erilaiseen pullakahvikokoustamiseen päivästä toiseen ja seuraamista, että muut osaavat tehdä hommansa jota he ovat tehneet jo 30 vuotta. Koordinaattori on väli-väliportaan virka, jossa olet suojassa sekä alhaalta että ylhäältä. Koordinaattori on myös hyvä hänen esimiehilleen, jotka voivat delegoida kaiken koordinaattorille, joka vuorostaan delegoi kaiken koordinoitaville.

Kehittäjä on sitten yleensä joku nuorempi tyyppi, joka tulee paikkamaan sitää hurjaa kiirettä mitä julkisela sektorilla aina on - pitäähän tunnin ruoka- ja kahvitauot saada pitää rauhassa. Kehittäjä sijoittaa puoli vuotta aikaa kehittämään jotain asiaa, joka maallikolle olisi selvä tunnissa. Hän kirjoittaa 100 sivun raportin, joka alkaa kunnan päivähoitohistoriikista 1900 luvun alusta ja päätyy toteamuksen, että Tuppukylän päiväkodin ruokailun voisi järjestää kahdessa vuorossa.
Raporttiin tukeutuen erilaiset selvitysryhmät (koordinaattori & Co, hehee juoni tiivistyy) käyvät läpi ehdotettua muutosta toiset puoli vuotta. Konsesusta ei saada siitä aiheuttaako kahdet ruokavuorot kaaosta lastenkodissa vai ei. Konseneuksen puuttuessa asia jätetään hylylle toistaiseksi mutta päätetään ottaa asia esille uudesa kokouksessa sen jälkeen kun seuraavan vuoden budjetti valmistuu puolen vuoden päästä. Ennen sitä budjettiin yritetän saada 15.000 euron määrärahavarauma ruokavuorojen uudelleen järjestämiseen.

Kyllä kulkaa kaikki nuo virat ovat tuiki tärkeitä. Ilman niitä koko prosessi menisi sekaisin ja joku joutuisi tekemään päätöksiä ihan itse.

Alfresco

Quote from: törö on 19.08.2011, 08:21:06
Sinenmaan vastaavanlainen lista onkin jo sattunut silmään täällä.

http://sinenmaa.blogspot.com/2011/07/suomen-kaikki-unelma-ammatit.html

Onko kellään mitään hajua mistä nämä listat ovat peräisin?

Heheee. :D Tuon listan ehdoton suosikkini on "Kulttuuriluotsi". Näen sieluni silmin miten tämä uljas virkamies luotsaa meidät (?) läpi kulttuurien myrskyisän meren, kannella kädellä viitaten reittiä veden piiskatessa kasvoihin, karikoita vältellen huutaen kapteeni Thorsille "voimme oppia ulkomaiden virheistääää...täyttä höyryä eteenpäääiiiinnn....".

* kräks *, * kriks *, * rätinä *, * pauke *

törö

Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 09:56:17
Kehittäjä on sitten yleensä joku nuorempi tyyppi, joka tulee paikkamaan sitää hurjaa kiirettä mitä julkisela sektorilla aina on - pitäähän tunnin ruoka- ja kahvitauot saada pitää rauhassa. Kehittäjä sijoittaa puoli vuotta aikaa kehittämään jotain asiaa, joka maallikolle olisi selvä tunnissa. Hän kirjoittaa 100 sivun raportin, joka alkaa kunnan päivähoitohistoriikista 1900 luvun alusta ja päätyy toteamuksen, että Tuppukylän päiväkodin ruokailun voisi järjestää kahdessa vuorossa.
Raporttiin tukeutuen erilaiset selvitysryhmät (koordinaattori & Co, hehee juoni tiivistyy) käyvät läpi ehdotettua muutosta toiset puoli vuotta. Konsesusta ei saada siitä aiheuttaako kahdet ruokavuorot kaaosta lastenkodissa vai ei. Konseneuksen puuttuessa asia jätetään hylylle toistaiseksi mutta päätetään ottaa asia esille uudesa kokouksessa sen jälkeen kun seuraavan vuoden budjetti valmistuu puolen vuoden päästä. Ennen sitä budjettiin yritetän saada 15.000 euron määrärahavarauma ruokavuorojen uudelleen järjestämiseen.

Ja sitten kun sattuu tilanne, jossa ylempää on tehty selväksi, että on pakko saada päätös aikaiseksi, palkataan konsultti vääntämään joku tuon tapainen asiakirja osoittaakseen että on viitsinyt perehtyä organisaation toimintaan, ja suosittamaan jotain itsestään selvää parannusta, koska kukaan ei uskalla kantaa vastuuta mistään.

Menikö lähelle?

https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:BVI_qgHJHyEJ:www.diversa.fi/Uudenmaanliitto.LOPPURAPORTTI.pdf+&hl=fi&pid=bl&srcid=ADGEESgv3j9fpZEeO4FfRFPjqopnKhFt-dtyXStNLchM00IqIloUmZw3fo17KTDS2VELwtpSGLn3kqMky2eevreuHOIiyzGR5tFXdXPEq1irZ2mTedG2u953aDBwU18UPUSQprL6gobx&sig=AHIEtbRPcdQd6O7yFF-ZveGkmFHiuf47Dg

törö

Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 10:07:00
Heheee. :D Tuon listan ehdoton suosikkini on "Kulttuuriluotsi". Näen sieluni silmin miten tämä uljas virkamies luotsaa meidät (?) läpi kulttuurien myrskyisän meren, kannella kädellä viitaten reittiä veden piiskatessa kasvoihin, karikoita vältellen huutaen kapteeni Thorsille "voimme oppia ulkomaiden virheistääää...täyttä höyryä eteenpäääiiiinnn....".

* kräks *, * kriks *, * rätinä *, * pauke *

Googlasin vertaisosaajaa enkä edelleenkään tiedä mitä sellainen tekee.

Alfresco

Quote from: törö on 19.08.2011, 10:18:43
Menikö lähelle?

Meni. Julkinen sektori muuten käyttää vähintään satoja miljoonia vuodessa pelkästään konsultteihin. Se on tapa siirtää vastuu pois julkisen sektorin päättäjiltä.

Tämä konsultoiminen toimii yleensä niin, että keksitään joku "tehostava" hanke, jolla saadaan "säästöjä". Muutaman palaverin jälkeen pyydetään tarjouspyyntöjä eri konsulttifirmoista. Mikään tarjous ei alita 20.000 euroa, ylärajaa ei ole. Hinta on noin 2000-5000 euroa konsultointipäivältä. Jotkut konsultoinnit maksavat miljoonia ja yleensä niihin pyydetään valtion apua.

Hanke määritellään, konsultti alkaa hommat ja pidetään jopa kymmeniä virkamieskokouksia asian tiimoilta. Yleensä kokoukseen osallistuu myös kymmeniä henkilöitä, joista puolet ei ymmärrä mistä keskustellaan. Hankkeen edetessä syntyy yhä suurempi erimielisyys toteutuksesta. Kesken prosessin aletaan muuttamaan spekseja ja konsultti korjaa suunnitelman ja homma alkaa alusta. Riippuen hankeesta niin välissä voi olla kaiken maailman ryhmätöitä ja kyselyitä, joilla tuhlataan aikaa ja nostatetaan laskua. Tämä homma jatkuu sitten kuukausia tai jopa vuosia. Alkuperäisen tarjouksen summalla ei lopulta ole mitään tekemistä loppulaskun kanssa.

Konsultti tuottaa loppuraportin kauniilla kuvilla, joka voi olla satoja sivuja pitkä ja jota kukaan ei koskaan lue. Seuraavaksi prosessi jää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuuson päätettäväksi, elimille, joilla harvoin on mitään ymmärrystä koko asiasta.

Konsultti kiittä ja poistuu rahoineen takavasemmalle.

Teaparty

Quote from: törö on 19.08.2011, 10:21:40
Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 10:07:00
Heheee. :D Tuon listan ehdoton suosikkini on "Kulttuuriluotsi". Näen sieluni silmin miten tämä uljas virkamies luotsaa meidät (?) läpi kulttuurien myrskyisän meren, kannella kädellä viitaten reittiä veden piiskatessa kasvoihin, karikoita vältellen huutaen kapteeni Thorsille "voimme oppia ulkomaiden virheistääää...täyttä höyryä eteenpäääiiiinnn....".

* kräks *, * kriks *, * rätinä *, * pauke *

Googlasin vertaisosaajaa enkä edelleenkään tiedä mitä sellainen tekee.

Ei sen tarvitse tehdä mitään. Riittää että osaa.

Jepulis

Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 09:56:17
Quote from: törö on 19.08.2011, 05:06:03
^ Ne keksivät tuollaisia virkoja lisää koko ajan ja väittävät sitten ihan pokkana, ettei niitä voi mitenkään lakkauttaa, vaikka ihan hyvin pärjättiin ennen kuin niitä oli keksitty. Tuohon pelleilyyn uppoaa miljardi poikineen.

Heh, nuo "koordinaattori" ja "kehittäjä" ovat aika hassuja. Julkisella sektorilla toimineena voin sanoa, että ne on nimenomaan vaan huuhaavirkoja, joilla ei juuri koskaan ole mitään todellista merkitystä.

Koordinaattori on kiukutteleva vaihdevuosiakka, josta halutaan päästä eroon. "Ylennetään" hänet "koordinaattorin" virkaan, annetaan oma työhuone virastotalosta jossain kaukana ja työnnetään hänet sinne. Itse työ perustuu sitten erilaiseen pullakahvikokoustamiseen päivästä toiseen ja seuraamista, että muut osaavat tehdä hommansa jota he ovat tehneet jo 30 vuotta. Koordinaattori on väli-väliportaan virka, jossa olet suojassa sekä alhaalta että ylhäältä. Koordinaattori on myös hyvä hänen esimiehilleen, jotka voivat delegoida kaiken koordinaattorille, joka vuorostaan delegoi kaiken koordinoitaville.

Kehittäjä on sitten yleensä joku nuorempi tyyppi, joka tulee paikkamaan sitää hurjaa kiirettä mitä julkisela sektorilla aina on - pitäähän tunnin ruoka- ja kahvitauot saada pitää rauhassa. Kehittäjä sijoittaa puoli vuotta aikaa kehittämään jotain asiaa, joka maallikolle olisi selvä tunnissa. Hän kirjoittaa 100 sivun raportin, joka alkaa kunnan päivähoitohistoriikista 1900 luvun alusta ja päätyy toteamuksen, että Tuppukylän päiväkodin ruokailun voisi järjestää kahdessa vuorossa.
Raporttiin tukeutuen erilaiset selvitysryhmät (koordinaattori & Co, hehee juoni tiivistyy) käyvät läpi ehdotettua muutosta toiset puoli vuotta. Konsesusta ei saada siitä aiheuttaako kahdet ruokavuorot kaaosta lastenkodissa vai ei. Konseneuksen puuttuessa asia jätetään hylylle toistaiseksi mutta päätetään ottaa asia esille uudesa kokouksessa sen jälkeen kun seuraavan vuoden budjetti valmistuu puolen vuoden päästä. Ennen sitä budjettiin yritetän saada 15.000 euron määrärahavarauma ruokavuorojen uudelleen järjestämiseen.

Kyllä kulkaa kaikki nuo virat ovat tuiki tärkeitä. Ilman niitä koko prosessi menisi sekaisin ja joku joutuisi tekemään päätöksiä ihan itse.
;D

Riemastuttava kirjoitus vaikka valitettavasti täysin totta.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Teaparty

Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 10:40:34
Quote from: törö on 19.08.2011, 10:18:43
Menikö lähelle?

Meni. Julkinen sektori muuten käyttää vähintään satoja miljoonia vuodessa pelkästään konsultteihin. Se on tapa siirtää vastuu pois julkisen sektorin päättäjiltä.

Tämä konsultoiminen toimii yleensä niin, että keksitään joku "tehostava" hanke, jolla saadaan "säästöjä". Muutaman palaverin jälkeen pyydetään tarjouspyyntöjä eri konsulttifirmoista. Mikään tarjous ei alita 20.000 euroa, ylärajaa ei ole. Hinta on noin 2000-5000 euroa konsultointipäivältä. Jotkut konsultoinnit maksavat miljoonia ja yleensä niihin pyydetään valtion apua.

Hanke määritellään, konsultti alkaa hommat ja pidetään jopa kymmeniä virkamieskokouksia asian tiimoilta. Yleensä kokoukseen osallistuu myös kymmeniä henkilöitä, joista puolet ei ymmärrä mistä keskustellaan. Hankkeen edetessä syntyy yhä suurempi erimielisyys toteutuksesta. Kesken prosessin aletaan muuttamaan spekseja ja konsultti korjaa suunnitelman ja homma alkaa alusta. Riippuen hankeesta niin välissä voi olla kaiken maailman ryhmätöitä ja kyselyitä, joilla tuhlataan aikaa ja nostatetaan laskua. Tämä homma jatkuu sitten kuukausia tai jopa vuosia. Alkuperäisen tarjouksen summalla ei lopulta ole mitään tekemistä loppulaskun kanssa.

Konsultti tuottaa loppuraportin kauniilla kuvilla, joka voi olla satoja sivuja pitkä ja jota kukaan ei koskaan lue. Seuraavaksi prosessi jää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuuson päätettäväksi, elimille, joilla harvoin on mitän ymmärrystä koko asiasta.

Konsultti kiittä ja poistuu rahoineen takavasemmalle.

Olen valmis tarjoamaan valtionvarainministeriölle omia konsulttipalvelujani seuraavalla diilillä.

Tarvitsen valtion tulo- ja menoarvioesityksen ja punaisen tussin.
Perin palkkiona yhden prosentin kaikista tunnistamistani säästökohteista.
Tarkemmin ajatellen... tarvitsen punaista maalia ja telan.

Problem solved.

Sininärhi

Perintöveron, tuon veroista typerimmän, korotus? TAAS?! Ei jumalauta.

Säästöjä voi saada muutenkin kuin veroja nostamalla. En tosin tunne valtiontaloutta, ja matikkapääni on hävyttömän huono, joten en osaa itse esittää kovinkaan rakentavia ratkaisuja.
Kuitenkin mokutuspolitiikan karsiminen varmasti toisi pitkän pennin säästöön, kuten myös virastojen (työkkäri, kela, sossu) yhdistäminen yhdeksi laitokseksi.

Mutta palatakseni siihen kateusveroon, joka tunnetaan myös perintöveron nimellä...
... onko täällä ketään, joka osaisi perustella minulle, mikä on perintöveron tarkoitus?
Miksi surevien omaisten täytyy maksaa veroa omaisuudesta, joka on jo kertaalleen verotettu? Ellei sitten tässä ole kyseessä se, ettei kukaan saa rikastua missään nimessä, ei edes perinnön avulla. Suomessahan tunnetusti työtä tekemälläkään ei rikastu, tulee vain toimeen.
Mielestäni perinnön täytyisi olla täysin verovapaata. Verothan siitä on jo maksettu, hemmetti!

Teaparty

Quote from: Sininärhi on 19.08.2011, 10:46:47

Pois nukkuneen pesästä on helppo viedä. :-\

Aksiooma

Quote from: törö on 19.08.2011, 10:21:40
Googlasin vertaisosaajaa enkä edelleenkään tiedä mitä sellainen tekee.

Vertaisosaaja toimii vapaaehtoisesti kansalaisjärjestössä. Vertaisosaajalla ei ole ammatillista koulutusta esim. psykiatri, terapeutti jne vaan omaa henkilökohtaista kokemusta esimerkiksi alkoholistin tai mielenterveyspotilaan puolisona. Kyseisellä kokemuksella vertaisosaaja pystyy auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä, vaikka ei omaa ammatillista koulutusta.

Eri kansalaisjärjestöt toimivat kunnallisen ja ammatillisen avun rinnalla ja yhteistyössä kuten esim Mielenterveyden keskusliitto

Järjestöt toimivat yleishyödyllisinä, voittoa tavoittelemattomina toimijoina. Niiden tarjoamat palvelut ja tuki eivät pääsääntöisesti ole tuotteistettavissa. Järjestöjen palvelut ovat eri ihmisryhmien tarpeiden pohjalta rakennettuja palvelukokonaisuuksia. Niissä yhdistyy usein vertaisosaaminen, vapaaehtoisten tuki ja ammatillinen osaaminen. Lähde:STKL

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Brandöt

Quote from: Sininärhi on 19.08.2011, 10:46:47
Mutta palatakseni siihen kateusveroon, joka tunnetaan myös perintöveron nimellä...
... onko täällä ketään, joka osaisi perustella minulle, mikä on perintöveron tarkoitus?

Ironisinta tässä kaikessa on vielä se, että todelliset rikkaat (rikkaat suvut Suomessa) osaavat kiertää tätä veroa todella hyvin; käytännössä perintöveroa maksavat pienistä omaisuuksistaan ja pienistä tuloistaan vain ne keski- ja pienituloiset tavalliset palkansaajat, joiden tavallinen keski- tai pienituloinen palkansaaja vanhempi kuolee. Siis perintöveroa maksavat vain ne lainkuuliaiset, verrattain pienituloiset kansalaiset, jotka ovat verojen muodossa maksaneet jo paljon muutenkin.

Nuivake

Perintövero on jo nimensäkin puolesta vanhimpia raippaveroja yhteiskunnassamme.
Työ on hyve, kaikki mikä on ansaittu työn ulkopuolella, on rangaistavaa. Koska se on liian "helppoa".
Tästä syystä sivuperintö on pahin mahdollinen yhteiskuntaa moraalisesti rapauttava tulo. Siksi myös verotus viimeisen päälle.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Eino P. Keravalta

Byrokratiaa ja viranomaisten mielivaltaa voisi karsia. Tulisi paitsi selvää säästöä, myös ihmisten elämänlaatu kohenisi. Alla yksi pieni esimerkki:

Naapurikunta Tuusulassa on joillakin uusilla omakotitaloalueilla käytössä viisaiden virkamiesten neronleimaus, jonka mukaan talon julkisivun puoleisten istutusten tulee olla kaupungin määräämiä kasveja, jotka niinikään tulee istuttaa kaupungin määräämille paikoille, eli kalliin tontin omaksi ostanut ja siihen kalliilla talon rakentanut yksityinen ihminen ei saa edes päättää, mitä kasveja pihalleen laittaa ja mihin asentoon, koska DDR Tuusula tietää paremmin.

Yleensä tässä maailmassa v-ttuilusta voi nauttia ilmaiseksi, mutta ainakin Tuusulassa siitä saa maksaa verojen muodossa. Onko virkamiehiä liikaa vai eikö heillä ole oikeita töitä, kun he miettivät tällaisia tsaarinaikaisia pakotteita vapaan maan vapaille kansalaisille? Montako tuhatta tai kymmentätuhatta virkamiestä voisi potkaista pellolle ilman, että kansalainen huomaa mitään heikennystä palveluissa? Jokainen tällainen virkadespootti kustantaa sivukuluineen veronmaksajille helposti 6000-7000 euroa kuussa. Jos näitä löytyy reilut kymmenentuhatta kappaletta, on säästö vuodessa miljardi!

Kiusantekoon löytyy kyllä kaupungeilla rahaa, mutta kadut ovat auraamatta, ainakin meillä Keravalla. Suojatyöpaikassaan hirmupalkalla kököttävä ja itsetärkeä virkamiehenplanttu pitäisi laittaa lumiauran puikkoihin ja katuja hiekottamaan. Ja palkan voi pudottaa viidestä tonnista normaaliksi, jonnekin 2500 euron tuntumaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Mika

Quote from: Brandöt on 19.08.2011, 10:52:59
Ironisinta tässä kaikessa on vielä se, että todelliset rikkaat (rikkaat suvut Suomessa) osaavat kiertää tätä veroa todella hyvin; käytännössä perintöveroa maksavat pienistä omaisuuksistaan ja pienistä tuloistaan vain ne keski- ja pienituloiset tavalliset palkansaajat, joiden tavallinen keski- tai pienituloinen palkansaaja vanhempi kuolee. Siis perintöveroa maksavat vain ne lainkuuliaiset, verrattain pienituloiset kansalaiset, jotka ovat verojen muodossa maksaneet jo paljon muutenkin.

Tuo on ongelma, ja varmasti hyvin päättäjien tiedossa. Tilanteen muuttaminen olisi kuitenkin erittäin vaikeaa, eikä asialle varmaan edes haluta tehdä mitään, koska todella rikkailla on yhteiskunnassa paljon vaikutusvaltaa, ja heidän varpailleen astuminen on vaarallista.  

Perintöveroa ei varmaan tulla Suomessa kokonaan poistamaan, mutta olisi kohtuullista ainakin korottaa verotettavan perinnön ylärajaa huomattavasti. Joku 300 000 € voisi olla sopiva verotettavan perinnön alaraja.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

jupeli

Quote from: dothefake on 19.08.2011, 05:26:43
keskikasti, olihan tuo vitsi, olihan?

Lisäksi, mitä kaksikielisyytemme maksaa?No vitsihän tämä oli.

JoePoe

QuoteLöytyiskö näistä virkakyösteistä säästöjä ovatko kaikki tuiki tarpeellisia?

Tietääkö joku, mitä demokratiajohtaja Johanna Suurpää ja hänen yksikössään oikeusministeriössä työskentelevät erikoissuunnittelija, projektipäällikkö, suunnittelija, verkkosuunnittelija, hankepäällikkö, projektipäällikkö, ylitarkastajat (2 kpl), neuvottelevat virkamiehet (3 kpl), tutkija, osastosihteeri, toimistosihteeri, projektisihteerit (2 kpl) ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana saaneet aikaan?
"Suvaitsevaiseksi" väitetty yhteiskunta ei ole vapaa, vaan se on yhteiskunta, jossa kantaväestöjä lähestytään vapauksia rajoittava vaatimuslista kädessä.
  - Jukka Hankamäki

keskikasti

Quote from: jupeli on 19.08.2011, 11:26:17
Quote from: dothefake on 19.08.2011, 05:26:43
keskikasti, olihan tuo vitsi, olihan?

Lisäksi, mitä kaksikielisyytemme maksaa?No vitsihän tämä oli.

kaksikielisyys on rikkaus, mille ei ole mitään kansainvälistä käyttöä.

Suomitalon renki

Katselin telkkarista Urpilaisen haastattelua. Ei siitä ainakaan pokerin pelaajaa tulisi. Loisti naamasta niin läpi, että kuse**a ollaan. Tai ei siis vielä olla vaan TULLAAN olemaan.  :-\

Suomitalon renki

Quote from: JoePoe on 19.08.2011, 11:36:06
QuoteLöytyiskö näistä virkakyösteistä säästöjä ovatko kaikki tuiki tarpeellisia?

Tietääkö joku, mitä demokratiajohtaja Johanna Suurpää ja hänen yksikössään oikeusministeriössä työskentelevät erikoissuunnittelija, projektipäällikkö, suunnittelija, verkkosuunnittelija, hankepäällikkö, projektipäällikkö, ylitarkastajat (2 kpl), neuvottelevat virkamiehet (3 kpl), tutkija, osastosihteeri, toimistosihteeri, projektisihteerit (2 kpl) ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana saaneet aikaan?

Kalliiksi nuo tulisivat työttömänäkin. Suuret ansioturvat, ei mitään todellista ammattiosaamista, ja järjenkäytöstä heitä ei voi syyttää. Kun sitä ei ole ollut. 

TJK

Quote from: Sininärhi on 19.08.2011, 10:46:47
Mutta palatakseni siihen kateusveroon, joka tunnetaan myös perintöveron nimellä...
... onko täällä ketään, joka osaisi perustella minulle, mikä on perintöveron tarkoitus?
Miksi surevien omaisten täytyy maksaa veroa omaisuudesta, joka on jo kertaalleen verotettu? Ellei sitten tässä ole kyseessä se, ettei kukaan saa rikastua missään nimessä, ei edes perinnön avulla. Suomessahan tunnetusti työtä tekemälläkään ei rikastu, tulee vain toimeen.
Mielestäni perinnön täytyisi olla täysin verovapaata. Verothan siitä on jo maksettu, hemmetti!
Perintöveron tarkoitus lienee sama kuin monilla muillakin veroilla eli rahan kerääminen valtiolle. Adam Smith tosin taisi kannattaa 100 prosentin perintöveroa, koska hänen mukaansa lisää taloudellista toimeliaisuutta, että jokainen sukupolvi joutuu tuottamaan oman varallisuutensa.

Oli miten oli, raha kiertää koko ajan ja veroja maksetaan aina joka välissä. Vaikka olet maksanut palkastasi tuloveron tai osakkeistasi pääomaveron, et voi tehdä rahalla juuri mitään ilman, että maksat jälleen veroja.

Perintövero on mielestäni itse asiassa veroksi sangen oikeudenmukainen, sillä perintö on usein kovin ansiotonta tuloa. Palkka on ansaittu työllä ja sijoitustulot riskillä, toisin kuin perinnöt. Kateuteen se tuskin liittyy kovinkaan paljon, sillä eihän se ole edes progressiivinen, toisin kuin tulovero.

ttw

Quote from: Mika on 19.08.2011, 11:17:54
Quote from: Brandöt on 19.08.2011, 10:52:59
Ironisinta tässä kaikessa on vielä se, että todelliset rikkaat (rikkaat suvut Suomessa) osaavat kiertää tätä veroa todella hyvin; käytännössä perintöveroa maksavat pienistä omaisuuksistaan ja pienistä tuloistaan vain ne keski- ja pienituloiset tavalliset palkansaajat, joiden tavallinen keski- tai pienituloinen palkansaaja vanhempi kuolee. Siis perintöveroa maksavat vain ne lainkuuliaiset, verrattain pienituloiset kansalaiset, jotka ovat verojen muodossa maksaneet jo paljon muutenkin.

Tuo on ongelma, ja varmasti hyvin päättäjien tiedossa. Tilanteen muuttaminen olisi kuitenkin erittäin vaikeaa, eikä asialle varmaan edes haluta tehdä mitään, koska todella rikkailla on yhteiskunnassa paljon vaikutusvaltaa, ja heidän varpailleen astuminen on vaarallista.  

Perintöveroa ei varmaan tulla Suomessa kokonaan poistamaan, mutta olisi kohtuullista ainakin korottaa verotettavan perinnön ylärajaa huomattavasti. Joku 300 000 € voisi olla sopiva verotettavan perinnön alaraja.

Tavalliset duunarit, jotka muutenkin ovat antaneet elämänsä sekä panoksensa yhteiskunnalle kärsii suhteessa aina eniten. Muutenkin kaikki perusrehelliset ahkerat ihmiset on niitä jota monotetaan aina päähän. Itsekkäät luihut epärehelliset porskuttaa aina eikä osallistu samalla panoksella yhteiskunnan talkoisiin kuin vittuilemalla sekä kiristämällä lisää toisilta. Perintöveron tuo raja 300K€ kuulostaisi aika hyvältä. Sellaisen määrän perusduunarikin pystyy haalimaan mm talo, mökki ja muuta krääsää.

Toki on myös hyvä, että jokainen hommaisi itse omat massinsa. Sitten taas nyt kun katsoo, että tulevaisuuden näkymät on kovin epävarmat niin on hyvä jos se vaari on saanut säästettyä lapsilleen tai lapsenlapsilleen pientä pottia. Koulutus ja kaikki voi muuttua maksulliseksi tulevaisuudessa kun Suomi on PA kohta muutenkin ja multikulti vie loputkin.
Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

Sunt Lacrimae

Minut tämä taloustilanne on saanut kyseenalaistamaan lähinnä kannustinloukun ylläpitämisen järkevyyden sen sijaan, että liikenisi jonkin sortin ymmärrystä näille jatkuville veronkorotuksille.

Meno on kuin Neukkulassa 80-luvulla: Lisää sosialismia!

Olen täysin vakuuttunut siitä, että viina kaatuu kurkkuun ja kessu sauhuaa Suomenniemellä aivan samassa mitassa kuin ennenkin vaikka nämä olikin sitten valittu verotuskohteiden joukkoon. Rahat korjaa vain Pertsa pontikkapannunsa kanssa tai sitten Sergei kun itärajalta tulee yhdistelmärekkaan laitetuissa jemmoissa sisään pimeää kartsaa ja pirtupulloa niin että heilahtaa.
Play stupid games, win stupid prizes.

Sibis

Oli radio auki ja olin kuulevinani, että kehitysAPUmäärärahoja korotetaan 500 miljoonaa euroa?

Kuulinko oikein? Mistä voi tarkistaa?
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

sunimh

Quote from: TJK on 19.08.2011, 11:57:01
Perintövero on mielestäni itse asiassa veroksi sangen oikeudenmukainen, sillä perintö on usein kovin ansiotonta tuloa. Palkka on ansaittu työllä ja sijoitustulot riskillä, toisin kuin perinnöt.

Niin, koska sosialistis-liberaalin hesaria lukevan normisuomalaisen mielestä ei ole olemassakaan mitään sellaista kuin suku, vanhemmat, lapset tai jatkuvuus. Eli ihan sama hummaatko rahasi menemään (sitähän näillä palveluasuntojen 80% tuloistasi -maksuillakin haetaan) vai säästätkö miljoonan jälkeläisillesi, koska onhan se nyt tosi epistä, että suvussa osataan ajatella pidemmällekin kuin matkan jääkaapilta sohvalle. Rahat vaan VALTIOLLE, niin saadaan lisää tasa-arvokoordinaattoreita ja autojen GPS-seurantaa, se on vallan hel-vetisti parempi juttu kuin se, että moneen kertaan verotettu rehellisesti kerrytetty omaisuus pysyisi suvussa oikeilla omistajillaan. Kyllä näin on.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

wannabe

Takavuosina kuulin jostain, etta periaatteellinen syy perintoveroon on se, etta verotuksen kohde olisi elinaikanaan pimittanyt veroja valtiolta, ja nain saadaan epakohta korjattua. Eli siis taytta puppua ja vaaryys.

Paras veropohja olisi pelkat tullit ja tariffit. Saahan sita aina unelmoida.
"En minä teitä tarvitse. Minulla on jo teidän lapsenne." -AH

Alfresco

Quote from: Pate on 19.08.2011, 12:16:39
Oli radio auki ja olin kuulevinani, että kehitysAPUmäärärahoja korotetaan 500 miljoonaa euroa?

Kuulinko oikein? Mistä voi tarkistaa?

Jos tuo pitää paikkansa niin tässä alkaa jo olemaan kapinan paikka. Millään demokratiapuheilla ei voi perustella, että sysäisimme vielä puoli miljardia lisää kehitysmaihin tässä taloudellisessa tilanteessa. Kansa ei ole tällaista pyytänyt.

Tuosta voi lukea suurimmat tuen saajat:

http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=217414&contentlan=1&culture=fi-FI

Silmiin pistää erityisesti "palestinnalaisalueet". Ilmeisesti vasemistolle alati niin ihqut ja jatkuvassa uhritilassa vellovat paltsut saavat oikein erikoiskohtelun suhteellisen suurella 6,1 miljoonan avustuksella. Jostain syystä on myös tarvetta voidella Etelä-Afrikkaa, joka on pidetty vauraana länsimaana. Tosin nykyisen mustan hallituksen aikoina vauraudesta ei taida olla paljon jäljellä.

Tuosta voi lukea urpilaisen budjettiperustelut:

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110818Tyoenva/name.jsp

Paljon tyhjää hehkutusta kuten "Historiallinen perusturvan parannus".

Tuosta havannoillistuu miten valtionvelka on nousussa:

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/04_kuviot_ja_tilastot/03_budjetti/01_valtionvelka/01_valtionvelka.gif

Keltaiset pykälät ovat euroja ja musta käyrä % BKT:sta. Vuonna 2015 eli vaalikauden lopussa, valtiovelan näköjään arvioidaan jo olevan n. 118 miljardia. Samasta käyrästä ilmenee ettei valtion budjettia ollakaan tasapainottamassa vaan velka kasvaa koko vaalikauden aikana!

Hipheijaa. Urpilainen pelastaa Suomen.

Marko Parkkola

Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 10:40:34
Hanke määritellään, konsultti alkaa hommat ja pidetään jopa kymmeniä virkamieskokouksia asian tiimoilta. Yleensä kokoukseen osallistuu myös kymmeniä henkilöitä, joista puolet ei ymmärrä mistä keskustellaan.

Nuo palaverit ovat olleet ihan kivoja. Hyvää kahvia ja pullaa, keksejä ja juustosämpylöitä on riittänyt. Yleensä en ole joutunut sanomaan sanaakaan, korkeintaan oman nimeni kätellessä jotain uutta tyyppiä. Päivärahat olen pokannut ja ilmaiset kahvittelut, mikäs siinä!

Rehellisesti sanoen, aika ulostetta nuo julkisen puolen hommat ovat olleet. En kehtaa julkisesti enempiä huudella. Sanotaan vaikka, että rahaa ja aikaa palaa ja yleensä rahanhaaskauksen suurimman rupeaman ovat suorittaneet nämä suurehkot suomalaiset julkisen hallinnon luottotoimittajat.

MoonShine

Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 12:54:27
Jos tuo pitää paikkansa niin tässä alkaa jo olemaan kapinan paikka. Millään demokratiapuheilla ei voi perustella, että sysäisimme vielä puoli miljardia lisää kehitysmaihin tässä taloudellisessa tilanteessa. Kansa ei ole tällaista pyytänyt.

Ei ole pyytänyt, mutta vaaleissa se tilattiin ja punavihersosialistiministerit sen vie läpi.
Helppohan jutan on tuo ½miljardia nipistää vanhuksilta, sairailta, lapsilta, viinaa ja tupakkaa ostavilta, sekä ajoneuvo- ja polttoaineveroina.
Helppoa kuin heinänteko.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Alfresco

Quote from: Marko Parkkola on 19.08.2011, 12:59:17
Quote from: Alfresco on 19.08.2011, 10:40:34
Hanke määritellään, konsultti alkaa hommat ja pidetään jopa kymmeniä virkamieskokouksia asian tiimoilta. Yleensä kokoukseen osallistuu myös kymmeniä henkilöitä, joista puolet ei ymmärrä mistä keskustellaan.

Nuo palaverit ovat olleet ihan kivoja. Hyvää kahvia ja pullaa, keksejä ja juustosämpylöitä on riittänyt. Yleensä en ole joutunut sanomaan sanaakaan, korkeintaan oman nimeni kätellessä jotain uutta tyyppiä. Päivärahat olen pokannut ja ilmaiset kahvittelut, mikäs siinä!

Jep. Tuo on sunnilleen minunkin kokemus näistä. Luteraanisen työmoraalin omaavana ihmisenä minua on usein suorastaan hävettänyt olla santsamassa ja nostelemassa palkkioita veronmaksajien taskuista tuollaisissa kokouksissa. En osaa ummistaa silmäni julkisen rahan haaskaukselle ja välillä ottaa todella koville kun selviää mihin järjettömyyksiin pistetään valtavia summia.

Mitä julkista sektoria nyt olen seurannut niin suurin osa on yhtä helvetin veronmaksajien kusetusta. Etenkin sairaanhoitopuolella, missä mukamas on jatkuva työvoimapula, niin asiat voisi hoita aihan eri lailla. Terkkareissa muutama henkilö tekee hommat ja muut luistaa ylipitkillä tauolla ja häviävät puoleksi päiväksi jonnekin sairaaloiden pitkiin käytäviin kun pitäisi olla hommissa.

Toinen on tuo IT-puoli, josta joku jo mainitsi. En ole mikään asiantuntija mutta ihan selvästi IT-konsultit ovat haistaneet kuntasektorin osaamattomuuden ja hinnoittelevat pienetkin jutut järjettömillä kymmenien tuhansien hintalapuilla. He vetävät helposti vuoden palkat parin viikon hommista! Ihmettelen ettei julkisen sektorin päättäjillä kilahda mikään kello kun konsulentti ilmoittaa työn kestävän kaksi viikkoa ja hinta on 30.000 euroa, 780.000 euroa vuodessa! Kuka helvettin konsultti on tällaisen rahan arvoinen?! Näitä keikkojahan on jatkuvasti eli käytännössä Suomen julkisella sektorilla on koko ajan ulkoistettuja työntekijöitä, joiden vuosikustannus hipoo miljoonaa euroa miestä kohden! Ihmettelekö joku vielä miksi julkinen sektori on persaukinen ja kaikesta on puute!?