News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

Defiance

Quote from: John on 25.10.2012, 21:02:43
Quote from: Kalevan-poika on 24.10.2012, 15:06:16
Kuten tällä foorumilla on paljon kritisoitu, Perussuomalaiset tuntuivat jättäneen vaalikampanjoinnin aika vähälle.

Näin tuntuu olevan myös omassa kunnassani. Etenkin kepun koju on näkynyt aktiivisesti pystyssä, mutta perussuomalaisten ei oikein missään. Lisäksi omassa kunnassani kellään perussuomalaisella ei ole edes omia kotisivuja; vaalikonevastauksia sentään löytyy muutamalta. Kaiken kaikkiaan itsestänikin kyllä tuntuu - ja kuten gallupitkin antavat ymmärtää - että perussuomalaiset ovat kyllä hyytymässä loppumetreillä.

Totta. Vertailun vuoksi: Vasemmistoliiton kannatus täällä on noin 5,5%, ovat olleet todella näkyvästi kampanjoimassa toreilla sun muilla. PS:n kannatus yli 18%, mutta näkyvyys on ollut heikkoa (omasta mielestäni siis). Toisaalta, hyvä vaan, jos ihmisiä ei saadakkaan retkuun muutamalla vaalikyrsällä. Mutta kyllä ehdokkaiden olisi hyvä jalkautua ihan kadulle, ja päästä kertomaan tavoitteistaan äänestäjille.

Tietty, enpä ole itsekkään asian hyväksi mitään tehnyt, muuta kuin lähettänyt paikalliselle osastolle mailia ja kysellyt nuorisojärjestön tilanteesta. Asiaan vaikuttaa kyllä hieman, vaikka sitä en tahtoisi itselleni myöntää, että näissä piireissä näkyvä toiminta PS:ssä olisi jonkinasteinen sosiaalinen itsemurha. Nössöyttä siis. Ja myös se, että ei ole mitään valmista porukkaa, johon liittyä. Voi meitä nykyajan nuoria.
""Jokainen meistä eurooppalaisista on syntynyt kulttuuriin, joka on rasistinen"

- Anna Rastas, SK, 8.12.2012.

John

#1081
http://yle.fi/uutiset/sk_perussuomalaisille_suurvoitto_porissa/6351089

Porissa persuille näyttäisi olevan tulossa hyvä tulos. Itse osaan myös sanoa, että Kankaanpäässä persut taistelee suurimman puolueen asemasta. Eteläisessä Satakunnassa tilanne ei ehkä ole niin hyvä, ja ainakin akselilla Rauma-Eurajoki persujen kampanjointi on ollut luvattoman heikkoa.

skrabb

Quote2.12.2012 klo 12:00| päivitetty 2.12.2012 klo 12:02
Keskustan kannatus on nousukiidossa

Keskusta on onnistunut kääntämään pohjalukemiin valahtaneen kannatuksen selvään nousuun. Yle Uutisten Taloustutkimukselta tilaamassa mittauksessa keskusta kamppailee jo toiseksi suurimman puolueen asemasta.

Taloustutkimus mittasi oppositiopuolue keskustalle marraskuussa 18 prosentin kannatuksen. Se on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin puolueen kannatus heinäkuussa. Elo, -syys- ja lokakuun lukuihin kannatuslukemia ei voi verrata, koska silloin Yle Uutisten teettämässä tutkimuksessa mitattiin kuntavaalikannatusta. Tällä kertaa palattiin kysymään, mitä puoluetta vastaajat äänestäisivät eduskuntavaaleissa.

Keskusta on jättänyt opposition kakkospuolueeksi perussuomalaiset, jotka saivat 16 prosentin kannatuksen. Perussuomalaisten kannatus on laskenut heinäkuusta 1,5 prosenttiyksikköä. Lukema on kuitenkin korkeampi kuin perussuomalaisten tulos lokakuun kuntavaaleissa.

Kokoomus on palauttanut itselleen aseman selvästi suosituimpana puolueena. Sen kannatus oli marraskuussa 21,1 prosenttia. Se on osapuilleen sama kuin viime kesänä, mutta samaan aikaan toisen päähallituspuolueen SDP:n suosio on valahtanut 18,8 prosenttiin. Vielä kesällä kahden suurimman puolueen kannatusero oli vain 0,5 prosenttiyksikköä.

Pienempien puolueiden kannatus ei ole kesästä juuri muuttunut.

Tutkimusta varten haastateltiin 3 391 henkilöä. Heistä puoluekantansa kertoi kaksi kolmesta. Virhemarginaali on 1,4 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jyri Rantala Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/keskustan_kannatus_on_nousukiidossa/6399647
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Tragedian synty

KOK 21,1
SDP 18,8
KESK 18,0
PS 16,0
VIHR 9,1
VAS 7,9
RKP 4,1
KD 3,6
Muut 1,4

Kummallista kutsua tätä keskustan nousua "nousukiidoksi". Kuukautta kohden nousua tulee vain 0,625 prosenttiyksikköä. Mutta toivotaan, että demarit pian tipahtavat taas kolmanneksi, jotta työpaikkojen vastuutakantaville pelastajille tulisi vielä vähän lisää painetta.

Hallituspuolueet eivät viime vuosikymmeninä Suomessa ole saaneet kuin kerran mainitsemisen arvoisen voiton, Kokoomus seitsemän paikkaa vuonna 1999. Ensi vaaleissa sateenkaarisuuntaus murskataan.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

coscarnorth

"Keskusta on onnistunut kääntämään pohjalukemiin valahtaneen kannatuksen selvään nousuun. "

Luoja yksin tietää, miksi. Eihän tässä ole mitään järkeä. Millainen idiootti kokee Kepun edustavan minkään asteista muutosvoimaa nykyiseen menoon? Kuinka monta kertaa pitää mennä halpaan?
"False opinions are like false money, struck first of all by guilty men and thereafter circulated by honest people who perpetuate the crime without knowing what they are doing." -Joseph de Maistre

"Bad laws are the worst sort of tyranny." -Edmund Burke

repo

"Nousukiito" on tietty ihan yhtä kuvailevaa ja sopivaan tarkoitukseen kuin "ilmatilan hallinta". Tekisi mieleni minunkin provosoitua "nousukiidosta", mutta ei jaksa enää. Jos PS:llä on oikeasti "ilmatila hallinnassa", niin Kepun "nousukiidon" keskeyttäminen ei pitäisi olla vaikeaa.

Quote from: Kalevan-poika on 02.12.2012, 14:40:13
Ensi vaaleissa sateenkaarisuuntaus murskataan.

Ei ainakaan enää tätä hokemalla. Joku muu hokema on syytä keksiä.

Quote from: coscarnorth on 02.12.2012, 14:53:54
Luoja yksin tietää, miksi. Eihän tässä ole mitään järkeä. Millainen idiootti kokee Kepun edustavan minkään asteista muutosvoimaa nykyiseen menoon? Kuinka monta kertaa pitää mennä halpaan?

Täysin samaa mieltä. Ehkä luojakaan ei tiedä miksi, koska on kääntänyt selkänsä idiotismille. Jos minä nyt kuitenkin yritän löytää tuolle käytökselle selitystä, edellyttäen tietysti ettei näissä gallup-luvuissa ole ilmaa useiden prosenttiyksiköiden vertaa kuten ek-vaaleissa tai kuntavaaleissa toiseen suuntaan, niin ehkä moni vain uskoo Jytkyn jälkeen nähdyn PS:n toiminnan pohjalta, että vara olisi vielä parempi Kepussa. Onhan Kepu vanha vaikuttaja ja edessä olevat haasteet näyttävät kuitenkin liian suurilta PS:lle. Mm. Sipilä vetoaa paremmin uskottavana johtajana kuin Soini.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Tragedian synty

Quote from: coscarnorth on 02.12.2012, 14:53:54
"Keskusta on onnistunut kääntämään pohjalukemiin valahtaneen kannatuksen selvään nousuun. "

Luoja yksin tietää, miksi. Eihän tässä ole mitään järkeä. Millainen idiootti kokee Kepun edustavan minkään asteista muutosvoimaa nykyiseen menoon? Kuinka monta kertaa pitää mennä halpaan?

Kuntavaalitulos markkinoitiin Keskustan voittona, ja Väyrysen vuosi sitten herättämät maajussit nielevät sen kakistelematta. Heitä kepussa on ärsyttänyt lähinnä se, että Vanhasen ja Kiviniemen tapaiset kaupunkilaiset pääsivät puolueen johtoon. Nyt, kun Väyrynen on tehnyt maakuntakierrokset ja puolueen johtoon on saatu pohjoispohjanmaalainen ei-poliitikko, samat maajussit kiittelevät kuorossa, ja luulevat että populistinen linjanmuutos on henkilövaihdoksen ansiota.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

Everyman

Jännittävintä taitaa olla se miten alas persujen kannatus kevään mittaan putoaa. Saattaa vaikuttaa persujen puoluekokoukseen sitten kesällä.

IDA

Seuraavat vaalit todennäköisesti ovat eurovaalit reilun vuoden päästä. Eli ei juuri hätää mihinkään suuntaan. Voi tosin olla, että Tyrvään eurooppanuoret ennen vaaleja muuttuvat kovinkin EU-vastaisiksi, mutta mikäli se uppoaa äänestäjiin, niin se on kyllä täysin äänestäjien oma vika.
qui non est mecum adversum me est

tietotyöläinen

Quote from: coscarnorth on 02.12.2012, 14:53:54
"Keskusta on onnistunut kääntämään pohjalukemiin valahtaneen kannatuksen selvään nousuun. "

Luoja yksin tietää, miksi. Eihän tässä ole mitään järkeä. Millainen idiootti kokee Kepun edustavan minkään asteista muutosvoimaa nykyiseen menoon? Kuinka monta kertaa pitää mennä halpaan?

Ongelma lieneekin se, että ihmiset eivät halua muutosta. Enemmistö ei ymmärrä, että muutos tulee halusi sitä tai ei, ja jos sen päästää takaapäin kimppuunsa pyytämättä ja yllättäen, niin liukkarista on sitten turha haaveilla, esileikeistä puhumattakaan.

antero

Jostain syystä yle ei oo päivittäny mittariaan, mut tos editoitu versio; elo syys loka marras lisättynä neljälle suurimmalle:
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

jmk

Quote from: ananaskaarme on 02.12.2012, 20:09:16
Lähinnä tämä alleviivaa sitä, millaista hömppää nämäkin luvut ovat. Samasta raakadatasta saadaan eri tulos riippuen siitä käytetäänkö tuloksen "oikaisuun" edellisten eduskuntavaalien vaiko kuntavaalien korjauskerrointa.

Ei nyt ihan niinkään: ei se ole samaa raakadataa, koska siinä on ihmisiltä kysytty eri kysymys. Toisessa "jos eduskuntavaalit olisivat nyt, mitä äänestäisitte" ja toisessa "jos kunnallisvaalit olisivat nyt, mitä äänestäisitte".

Miten paljon tuo kysymyslause vaikuttaa vastauksiin, en tiedä, mutta ainakine se voi vaikuttaa.

Ilkka Partanen

Quote from: ananaskaarme on 02.12.2012, 20:09:16
Quote from: skrabb on 02.12.2012, 13:12:39
QuoteTaloustutkimus mittasi oppositiopuolue keskustalle marraskuussa 18 prosentin kannatuksen. Se on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin puolueen kannatus heinäkuussa. Elo, -syys- ja lokakuun lukuihin kannatuslukemia ei voi verrata, koska silloin Yle Uutisten teettämässä tutkimuksessa mitattiin kuntavaalikannatusta. Tällä kertaa palattiin kysymään, mitä puoluetta vastaajat äänestäisivät eduskuntavaaleissa.

Monikohan kyselyyn vastaaja tai tuloksen lukija edes tajuaa tällaisen hiuksia halkovan muutoksen kysymyksissä? Tuloshan esitetään aina nimenomaan puolueen kannatuksena, vaalien tyypistä riippumatta -- Sepuolue nousussa, laskussa tai hankien keskellä skimbaamassa, oli sitten kunta-, eduskunta- tai eurovaalit edessä.

Aika hyvin ne ovat toteutuneet kuitenkin noin keskimäärin, ainoa joka oli täysin odottamaton oli viime eduskuntavaalien nousu Perussuomalaisilta. Tosin jytkyn jälkeen on ollut poutasää ja kertoimenkin voi taas ymmärtää.

Goman

Kuinka uusimmat luvut vaikuttavat politiikan tekemiseen:
Ainakin oppositiolla on vaikeuksia saada mitään yhteistä aikaan.

Kepulla on suurin motiivi kaataa hallitus, se olisi uusintavaalien suurin hyötyjä.
Persujen on syytä olla hissukseen, hallituksen kaatuminen ja uusintavaalit olisivat persuille tappio. Eli persut ovat hampaaton oppositiopuolue, sen ei kannata edes tehdä välikysymystä, ettei vaan hallitus kaatuisi...

Kokoomus puolestaan voi huseerata mielin määrin, se voittaa joka tapauksessa.

normi

Kepu oon saanut valtavasti palstatilaa ja se tuntuu johtavan oppositiota. PS taas vaikuttaa olevan hipihiljaa eikä saa ääntänsä kuuluviin. Media on selvästi vaientanut PS:ää mutta on sitä vikaa PS:ssäkin. Tarttis tehdä jotain näkyvää...
Impossible situations can become possible miracles

repo

Quote from: normi on 03.12.2012, 09:48:39
Media on selvästi vaientanut PS:ää mutta on sitä vikaa PS:ssäkin. Tarttis tehdä jotain näkyvää...

Rehellisyyden, aitouden ja totuuden etsinnän nimissä PS voisi teettää vaikka omia mielipidekyselyjä ja haastaa nämä mediatalojen mielipidekyselyt. Tämä ainakin puhdistaisi ilmaa mielipidekyselyjen toteutuksen ja tulkinnan manipulaatiota kohtaan, jos PS vaalisi edellä mainittuja arvoja mielipidekyselyjen tilaamisessa.

Quote from: IDA on 02.12.2012, 15:49:48
Seuraavat vaalit todennäköisesti ovat eurovaalit reilun vuoden päästä. Eli ei juuri hätää mihinkään suuntaan.

:facepalm: Katainen ja six-pack pitäisi saada kaatumaan mahdollisimman äkkiä ja mieluummin uudet ek-vaalit EU-/euro-linjasta pystyyn nopeammin kuin 2015. Minulle kävisi myös se, että seuraavien eurovaalien yhteydessä äänestetään nykyisen EU:n puolesta ja vastaan panoksena 2% ääniosuus europarlamentissa vs. suvereenin valtion eduskuntavaalit. Siinä voisi jokainen miettiä suvereenisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia oikeasti, valinnan paikka.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

normi

Quote from: Goman on 02.12.2012, 21:23:53
Kuinka uusimmat luvut vaikuttavat politiikan tekemiseen:
Ainakin oppositiolla on vaikeuksia saada mitään yhteistä aikaan.

Kepulla on suurin motiivi kaataa hallitus, se olisi uusintavaalien suurin hyötyjä.
Persujen on syytä olla hissukseen, hallituksen kaatuminen ja uusintavaalit olisivat persuille tappio. Eli persut ovat hampaaton oppositiopuolue, sen ei kannata edes tehdä välikysymystä, ettei vaan hallitus kaatuisi...

Kokoomus puolestaan voi huseerata mielin määrin, se voittaa joka tapauksessa.

Kunnallisvaalit olivat siinä mielesä tappio, että kokoomuksen ja demarien suuri pelko uusintavaalit ei enää pelottanutkaan niin paljon. Rahoitusmarkkinaveroasiassa kuulemma meinasi jopa hallitus kaatua ja uusintavaaleistakin puhuttiin. Nyt kun oletetaan, että kepu olisi kakkonen tai kolmonen, niin kokoomukselle uusintavaalit eivät ole mörkö. demareilla on hieman enempi hävittävää uusintavaaleissa.
PS voi vaikuttaa asioihin vain menestymällä gallupeissa ja vaaleissa. Kunnallisvaalit olivat vain välttävä tulos tässä mielessä. Kok ja dem kokevat taas ettei persujen mielipiteistä tarvitse liikoja välittää.

Että Soini, Hallis ja muut, pitäkääpäs tuumaustauko ja miettikää kuinka nostaa profiilia ja kannatusta.
Impossible situations can become possible miracles

Suomi2050

http://yle.fi/uutiset/soini_tyytymaton_gallup-tulkintaan/6401278

QuoteSoini tyytymätön gallup-tulkintaan

Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä Yle on uutisissaan propagoinut keskustan rynnistystä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kyseenalaistaa puolueensa kannatusmittauksesta tehdyt tulkinnat.

Soini peräänkuuluttaa vaihtoehtoista tulkintaa Yle Uutisten marraskuun kyselystä. Yle Uutiset kertoi eilen, että keskustan kannatus on noussut ja perussuomalaisten eduskuntavaalikannatus laskenut edellisestä heinäkuun mittauksesta.

- Yle propagoi Kepun rynnistystä. Niinkin, mutta voi katsoa toisinkin, Soini kirjoittaa blogissaan.

Soini itse vertaa uusimpia Yle Uutisten teettämiä kyselytuloksia syksyn kuntavaaleihin ja saa puolueelleen paremmat näkymät.

- Vanhat puolueet laskussa ja perussuomalaiset sekä vihreät nousussa. Meillä on kuntavaaleissa yli 3 000 ehdokasta vähemmän kuin vanhoilla puolueilla. Siinä se suurin selitys vaalitulokseen on, Soini kirjoittaa blogissaan.

Seuraavan kerran todellinen kannatus mitataan puolentoista vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Soini ei vielä ole päättänyt lähteekö hän ehdolle.

-PPT-

Eurovaaleissa äänestysprosentti on kuitenkin hyvin alhainen ja ihmiset ylipäätään äänestävät eri tavalla kuin mitä äänestäisivät eduskunta- tai kuntavaaleissa.

Boltush

QuoteHS-GALLUP
Keskusta noussut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi

Perussuomalaiset nousivat jälleen suosituimpien puolueiden joukkoon kuntavaalien notkahduksen jälkeen. Kokoomus on edelleen maan suosituin puolue.

Keskustan suosio jatkaa kasvuaan ja on jo lähellä Sdp:n kannatusta. Keskustaa äänestäisi 17,9 prosenttia suomalaisista, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.

Puolueen kannatus on noussut vakaasti syyskuun 2011 pohjakosketuksesta, jolloin suosio niiasi 13,2 prosentissa.

Sdp:n suosio on tällä hetkellä 18,9 prosenttia. Luvussa on hienoista laskua kesältä. Silloin puolueen suosio oli 20 prosentin paremmalla puolella.

Kokoomus jatkaa edelleen maan suosituimpana puolueena 21,5 prosentin kannatuksella.

Asiat käyvät ilmi Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä mielipidekyselystä.

(...)

Pernaan mukaan luvut osoittavat, että neljän suuren puolueen ryhmä on yhä hyvissä voimissa.

"Kärjen haastajat sijoittuvat keskimäärin prosenttiyksikön välein. Kuntavaalien jälkeen puhuttiin, että meillä on taas kolme suurta ja perussuomalaiset ovat pudonneet kelkasta, mutta tämän perusteella näin ei ole."

(...)

http://www.hs.fi/kotimaa/Keskusta+noussut+kolmanneksi+suurimmaksi+puolueeksi/a1355461438875

Iloveallpeople

Quote from: Boltush on 15.12.2012, 11:11:19
QuoteHS-GALLUP
Keskusta noussut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi

Perussuomalaiset nousivat jälleen suosituimpien puolueiden joukkoon kuntavaalien notkahduksen jälkeen.

http://www.hs.fi/kotimaa/Keskusta+noussut+kolmanneksi+suurimmaksi+puolueeksi/a1355461438875

Perussuomalaiset nousivat neljänneksi suosituimmasta puolueesta neljänneksi suosituimmaksi puolueeksi.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

2011-04-17

Hesarin gallupin mukaan Perussuomalaisten kannatus on siis 16,7 prosenttia. Hyvä suunta jälleen!
Burkakulttuuri meets saunakulttuuri.

Rapsakka Rapu

#1102
Minä ihmettelin sitä että grafiikassa persujen nuoli osoitti kuitenkin alaspäin vaikka kannatusta on tullut lisää kuntavaaleista. Grafiikkapa ei menekään kuukausittain, vaan vain osa kuukausista on otettu mukaan. Jos edelliseksi rajapyykiksi olisi otettu kuntavaalit, niin persujen viimeinen pykälä osoittaisikin ylöspäin. Nyt siihen oli valittu syyskuu jostain ihmeen syystä.
Jos [youtubevideon] nimessä lukee 'matunainen' niin eihän sitä kukaan ei-rasisti katso

Tähtitoimittaja Mari Pudas (twiitti poistettu)

Defiance

Hyvä merkki taas. Kannatus alkaa vakiintumaan sinne 15% paremmalle puolelle. Ja vassarit voi Ärhinmäen johdolla kehitellä hehheh-hauskoja väännelmiä jostain jytkystä niin paljon kuin huvittaa, ei se kannatus siitä silti mihinkään nouse ;D
""Jokainen meistä eurooppalaisista on syntynyt kulttuuriin, joka on rasistinen"

- Anna Rastas, SK, 8.12.2012.

Everyman

Quote from: Rapsakka Rapu on 15.12.2012, 12:41:20
Minä ihmettelin sitä että grafiikassa persujen nuoli osoitti kuitenkin alaspäin vaikka kannatusta on tullut lisää kuntavaaleista. Grafiikkapa ei menekään kuukausittain, vaan vain osa kuukausista on otettu mukaan. Jos edelliseksi rajapyykiksi olisi otettu kuntavaalit, niin persujen viimeinen pykälä osoittaisikin ylöspäin. Nyt siihen oli valittu syyskuu jostain ihmeen syystä.

Kuntavaalikannatus ja eduskuntavaalikannatus ovat kaksi täysin eri asiaa.

Quote from: HesariEdellinen vastaava mittaus tehtiin syyskuussa. Pitkän mittaustauon syynä oli lokakuussa järjestetyt kuntavaalit.

Kuntavaaleja varten tehdyt kyselyt eivät ole suoraan vertailukelpoisia eduskuntavaalikyselyiden kanssa.

Ilkka Partanen

Quote from: Everyman on 16.12.2012, 11:53:06

Eivät niin. Perussuomalaisten tulos oli edelliseen kunnallisvaaliin nähden hyvä, eikä siinä mitään. Huomasin juuri että Muutos2011 sai myöskin ensimmäisen valtuutettunsa. Aiemmin oli tämä tieto mennyt ohitseni aivan täysin. Muut pienpuolueet ilmeisesti eivät saaneet valtuutettuja, Itsenäisyyspuoluekin on pudottanut läpi menneet takaisin nollaan. Terttu Savolakin putosi KA:n edustajana pois. Rainer Tähtinen sen sijaan pääsi läpi 75 äänen määrällä, joten pienpuoluekenttä elää. Täytyypä tehdä blogi aiheesta.

John

Quote from: Ilkka Partanen on 21.12.2012, 19:18:35
Rainer Tähtinen sen sijaan pääsi läpi 75 äänen määrällä, joten pienpuoluekenttä elää. Täytyypä tehdä blogi aiheesta.

Älä turhaan tee. Rainer Tähtinen olisi päässyt läpi mistä tahansa puolueesta. Hän sattui loikkaaman kesken kauden persuista Muutokseen ja vain sen takia saattoi päästä läpi Muutoksen riveistä.

Ilkka Partanen

Quote from: John on 21.12.2012, 19:23:31
Quote from: Ilkka Partanen on 21.12.2012, 19:18:35
Rainer Tähtinen sen sijaan pääsi läpi 75 äänen määrällä, joten pienpuoluekenttä elää. Täytyypä tehdä blogi aiheesta.

Älä turhaan tee. Rainer Tähtinen olisi päässyt läpi mistä tahansa puolueesta. Hän sattui loikkaaman kesken kauden persuista Muutokseen ja vain sen takia saattoi päästä läpi Muutoksen riveistä.

Okei. No eipä siinä sitten kyllä ole mitään tekemistä. Kiitoksia tarkennuksesta  8)

Täytyy tarkkailla tilannetta että miten "kenttä" elää ja laittaa sellainen laajempi kooste.

-PPT-

Minusta Soini ja persut yleensäkin voisivat hieman vähentää tuota "vanhat puolueet"-hokemistansa. En usko, että sillä on enää toivottua vaikutusta äänestäjäkunnassa. Saattaa olla pikemminkin päinvastoin.

Tuomas Tähti

Quote from: Ilkka Partanen on 21.12.2012, 19:18:35
Muut pienpuolueet [kuin Muutos 2011] ilmeisesti eivät saaneet valtuutettuja
Suomen Kommunistisen Puolueen riveistä valittiin yhdeksän valtuutettua eli saman verran kuin 2008. SKP:n kannatus kuitenkin laski: vuoden 2008 kuntavaaleissa se oli 0,55 % ja tänä vuonna 0,45 %. Loput kuusi pienpuoluetta kahdeksasta jäivät ilman valtuustopaikkoja.