News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

jmk

Quote from: normi on 24.09.2012, 02:53:54
Nähdäkseni vain yhdistynyt demarit/vas tai kok/kepu ta ps voi saavuttaa SUomessa kolmanneksen äänistä. Demarein enkka on jotain 28%...

Joo, sotienjälkeisen ajan enkka 28,3 % (vuonna 1995). Mutta ennen sotia SDP näki paljon isompiakin lukuja. Itsenäisyyden ajan ennätys on kai 39,8 % (1939). Sitä edeltävältä ajalta peräti 47,3 % (1916) ja ehdoton enemmistö eduskunnasta, 103 edustajaa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue#Vaalimenestys

Poliittinen näyttämö on tietenkin ollut toinen, puolue ja sen ajamat asiatkin erilaiset kuin nykyään. Varsinkin tossa vuosisadan alussa kyseessä on ollut yleisvasemmistopuolue, jossa osa porukasta ajoi ihan konkreettista vallankumousta, ja käynnistikin sen tammikuussa 1918.

Myttyyn menneen vallankumouksen jälkeen SDP:n porukka hajaantui, osa siirtyi Venäjälle neuvostopolitiikan ihmeisiin, ja Suomessakin syntyi jako vallankumousta ajaviin kommunisteihin ja maltillisempiin sosialidemokraatteihin. Sotien jälkeenhän vasemmisto onkin sitten ollut enemmän tai vähemmän selvästi kahta eri porukkaa (SDP ja sekalaiset kommunistiviritelmät SKDL/SKP/KTP/Deva/Vasemmistoliitto/ym) ja siksikään SDP ei ole nähnyt tuollaisia prosenttilukuja.

Ruotsin ihmemaassa kuukin on kummempi. Demarit eli SAP on tottunut jo 1940-luvulta keikkumaan 40 prosentin yläpuolella ja ennätyksenä oli 50,1 % (1991). Pudotus nykyiseen "vain" 30 prosenttiin on varmasti ollut kova kolaus lähes yksinvaltaan tottuneelle puolueelle. Miten Ruotsin kansa on voinut näin pettää ainoan oikean puolueen?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_sosiaalidemokraattinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue#Vaalimenestys

Tomi

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2885364/perussuomalaiset-saa-kannatusta-nukkuneilta-ja-sdpta-aanestaneilta
(http://www.kansanuutiset.fi/images/articleimages/2885365.jpg)
Keskustan Juha Sipilä ja perussuomalaisten Timo Soini käyvät tiukkaa kisaa siitä, kumman puolue nousee kuntavaaleissa kolmanneksi. Keskustalle kaikki merkit viittaavat joka tapauksessa rökäletappioon ja perussuomalaisille suurvoittoon.
Perussuomalaiset saa kannatusta nukkuneilta ja SDP:tä äänestäneiltä

KU
Melkein joka viides demareita neljä vuotta sitten äänestänyt on nyt Timo Soinin kelkassa.

Viime viikon lopulla julkaistujen mielipidemittausten perusteella lokakuun kuntavaaleihin on kuuden suurimman puolueen kesken muodostumassa kolme tasaista taisteluparia, joissa keskinäinen suuruusjärjestys on prosentin kymmenysosista kiinni.

Kaikkien mittausten mukaan kokoomus on edelleen suurin, mutta SDP hengittää hyvin lähellä niskaan. Mielipidemittauksesta riippuen ero on 0,6–1,6 prosenttiyksikköä. Mielipidemittauksia julkistivat Yle torstaina ja Ilta-Sanomat sekä Iltalehti lauantaina.

Kolmanneksi suurimman puolueen asemasta gallupit menivät ristiin. Ylen mukaan perussuomalaiset johtaa keskustaa selvin luvuin 17,2–15,9. Iltapäivälehtien mittauksissa keskusta oli hieman perussuomalaisten edellä.

Kolmannen taisteluparin muodostavat vihreät ja vasemmistoliitto. Mielipidemittauksissa vihreät on vähän alle tai vähän yli prosenttiyksikön edellä. Yleltä vasemmistoliitto sai 7,8 prosentin kannatuksen, Ilta-Sanomilta 8,5 prosenttia.
Nukkuneet heräämässä?

Kaikkien mielipidemittausten mukaan kuntavaalien ainoan merkittävän voiton on ottamassa perussuomalaiset. Puolue sai neljä vuotta sitten 5,4 prosenttia äänistä. Nyt kannatus on noin kolminkertaistumassa 14,8–17,2 prosenttiin.

Ilta-Sanomat selvitytti myös, mistä perussuomalaisten kannatus on peräisin. Suurin osa, 39 prosenttia, puoluetta Tietoykkösen tekemässä kyselyssä kannattaneista ei viime kuntavaaleissa äänestänyt ollenkaan.

Muista puolueista SDP vuotaa voimakkaasti perussuomalaisiin. 17 prosenttia puolueen nykyisistä kannattajista sanoo äänestäneensä viimeksi demareita. Jonkin verran, 6–7 prosenttia, vuotoa on myös kokoomuksesta ja keskustasta, vasemmistoliitosta ja vihreistä taas ei käytännössä lainkaan.

Vuoden 2008 kuntavaalien äänestysprosentti oli 61,2. Kuntavaalit järjestetään 28. lokakuuta.

Dharma

Quote from: jmk on 24.09.2012, 04:49:37

Joo, sotienjälkeisen ajan enkka 28,3 % (vuonna 1995). Mutta ennen sotia SDP näki paljon isompiakin lukuja. Itsenäisyyden ajan ennätys on kai 39,8 % (1939). Sitä edeltävältä ajalta peräti 47,3 % (1916) ja ehdoton enemmistö eduskunnasta, 103 edustajaa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue#Vaalimenestys

Seurauksena punakapina ja sisällissota. Mitä opimme tästä?

jmk

Quote from: Dharma on 26.09.2012, 08:22:40
Quote from: jmk on 24.09.2012, 04:49:37
Mutta ennen sotia SDP näki paljon isompiakin lukuja. Itsenäisyyden ajan ennätys on kai 39,8 % (1939). Sitä edeltävältä ajalta peräti 47,3 % (1916) ja ehdoton enemmistö eduskunnasta, 103 edustajaa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue#Vaalimenestys

Seurauksena punakapina ja sisällissota. Mitä opimme tästä?

En tiedä. Opimmeko jotain?

Tragedian synty

HS: Perussuomalaisten kannatus kuntavaaleissa jo 15,7 prosenttia

QuotePerussuomalaisten kannatus kuntavaaleissa on noussut kuukaudessa 13,8 prosentista 15,7 prosenttiin, kertoo tuore HS-gallup.

Näin perussuomalaisten kannatus on kasvanut elo–syyskuun aikana 1,9 prosenttiyksikköä.

Toinen nousija on kokoomus, jonka kannatus nousi elokuun 20,9 prosentista kaksi prosenttiyksikön kymmenystä 21,1 prosenttiin.

Kokoomuksen ero toiseksi suurimpaan puolueeseen Sdp:hen on nyt 1,6 prosenttiyksikköä. Sdp:n kannatus jatkaa kesäkuun mittaushuipun jälkeistä loivaa laskua. Kannatus oli syyskuussa 19,5 prosenttia, kun vielä kesäkuun gallupissa lukema oli 20,9 prosenttia.

Kuukauden aikana isoimmat kannatuksen laskut kärsivät Sdp ja keskusta, joiden kannatukset laskivat kuukaudessa 0,7 ja 0,6 prosenttiyksikköä. Keskustan kannatus oli nyt 16,8.

Perussuomalaisten kannatuksen nousua lukuun ottamatta muutokset ovat mielipidemittausten mittaustarkkuuteen verrattuna varsin pieniä. Helsingin Sanomien TNS Gallupilta tilaaman tutkimuksen virhemarginaali on vajaat kaksi prosenttia suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

Vihreiden kannatus oli kyselyssä 8,7, vasemmistoliiton 8,2, Rkp:n 4,4 ja kristillisdemokraattien 3,9 prosenttia.

Haastattelut tehtiin 27. 8.–22. 9. välisenä aikana.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

antero

Edelleen jännityksellä odottelen, koska tulee ne vaaleja edeltävät "Persujen kannatus romahti!!!1" -otsikot....
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

jmk

Quote from: antero on 26.09.2012, 15:20:32
Edelleen jännityksellä odottelen, koska tulee ne vaaleja edeltävät "Persujen kannatus romahti!!!1" -otsikot....

Eihän ne nyt vielä tule. Vasta lokakuussa juuri ennen vaaleja.

casthunter

#1027
Tänään Karjalaisessa oli puolueiden kannatusmittauksen kyselyn tulokset kuntavaaleissa Pohjois-Karjalassa. Kehityksen  vertailu oli vastaavaan tutkimukseen 8/ 12.

1. Keskusta 26.1 %    -1.3 %

2. SDP 25.3 %    -0.5 %

3. Perussuomalaiset   18.6 %   +3.4 %

4. Kokoomus 13.6 %    -0.4 %

5. Vihreä Liitto 5.8 %    -0.4 %

6. Vasemmistoliitto 5.5 %    -0.9 %

7. KD 3.2 %    -1.1 %

8. Muut 1.9 %    +1.2 %

Virhemarginaali  on + - 3.2 %.

Kimmo Pirkkala

Quote from: Dharma on 26.09.2012, 08:22:40
Quote from: jmk on 24.09.2012, 04:49:37

Joo, sotienjälkeisen ajan enkka 28,3 % (vuonna 1995). Mutta ennen sotia SDP näki paljon isompiakin lukuja. Itsenäisyyden ajan ennätys on kai 39,8 % (1939). Sitä edeltävältä ajalta peräti 47,3 % (1916) ja ehdoton enemmistö eduskunnasta, 103 edustajaa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue#Vaalimenestys

Seurauksena punakapina ja sisällissota. Mitä opimme tästä?

Ei vaan punakapina tuli vasta tuota seuranneen 1917 vaalitappion jälkeen, jolloin SDP menetti ehdottoman enemmistönsä.

Tragedian synty

#1029
Puoluekannatukset Varsinais-Suomessa kunnallisvaalien kynnyksellä:

KOK: 27,5 %
SDP: 19,9 %
PS: 13,8 %
KESK: 12,3 %
VIHR: 8,8 %
VAS: 8,6 %
RKP: 4,0
KD: 2,7 %
Muut: 2,5 %

Turun Sanomien uutinen:

QuotePerussuomalaiset juhlii – Sdp ja keskusta kärsivät

Perussuomalaiset kiitää Varsinais-Suomessa kohti muhkeaa vaalivoittoa. Sen kannatuksen vahvistuminen syö lokakuun kuntavaaleissa ennen muita keskustaa, Sdp:tä ja Vasemmistoliittoa.

Kokoomuksen kuntavaalisuosio junnaa paikoillaan, mutta sen asema maakunnan ykköspuolueena vahvistuu.

Tällaiseen tulokseen päädytään Turun Sanomien teettämässä Varsinais-Suomen kuntavaaligallupissa. Jos mielipidetiedustelu muuttuu vaalitulokseksi, vain Perussuomalaiset pääsee 28. lokakuuta skoolaamaan voittajana. Se saisi 10,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2008 kuntavaaleissa.

Pahin takapakki (-4,2 prosenttiyksikköä) osuisi keskustalle. Myös Sdp (-3,1) joutuisi nuolemaan haavojaan, samoin Vasemmistoliitto (-1,7) ja Rkp (-1,4). Kokoomuksen lisäksi vihreät ja kristillisdemokraatit säilyttäisivät vanhan kannatuksensa.

Sdp pitäisi paikkansa maakunnan kakkospuolueena.

Perussuomalaiset kiilaisi kuitenkin kolmoseksi. Saavutus olisi melkoinen puolueelta, joka vielä neljä vuotta sitten kärvisteli lilliputtien luokassa.

Vihreiden tukijat epävarmoja

Kokoomuksen tukijoita olisivat ennen muuta suurituloiset, ylemmät toimihenkilöt ja 35–64-vuotiaat naiset. Sdp:n vankimpia kannattajia olisivat pienituloiset äänestäjät ja 65 vuotta täyttäneet naiset. Perussuomalaiset olisi leimallisesti miesten puolue.

Kaikkien puolueiden kellokkailla on vielä kirimistä, sillä vain 58 prosenttia haastatelluista kertoi puoluekantansa. Viisi prosenttia ei halunnut vastata ja saman suuruinen väki ilmoitti jättävänsä uurnat väliin.

Peräti 32 prosenttia ei osannut vastata.

Puoluekannastaan epätietoisia oli keskimääräistä enemmän nuorten naisten, alempien toimihenkilöiden, työväestön, opiskelijoiden, työttömien ja pienituloisten keskuudessa.

Kaksi kolmesta vastaajasta piti äänestämistään vaaleissa erittäin todennäköisenä.

Puoluekantansa ilmaisseista vasemmistoliittolaiset (87 %) ja kristillisdemokraatit (86 %) olivat varmimpia. Perussuomalaisten kannattajat olivat häntäpäässä (65 %).

Kuntajytkyä saattaa miedontaa sekin, että vain 46 prosenttia Perussuomalaisten tukijoista oli täysin varma puoluekannastaan.

Ainoastaan vihreiden luku (38 %) oli heikompi. Kärkipäästä löytyivät Rkp:n (65 %), kristillisdemokraattien (62 %) ja kokoomuksen (60 %) tukijat.

Turussa Ps saisi kahdeksan tuolia

Gallupin luvuista on irrotettavissa myös Turun puoluekannatus. Vastaajaluku jää tosin 225:een. Se nostaa virhemarginaalit sellaisiksi, että tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia.

Esimerkiksi Turun ykkösen kokoomuksen marginaali on 5,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kokoomukselle olisi luvassa 28,8 prosentin kannatus. Sdp saisi 20,5, vihreät 14,8, Vasemmistoliitto 13,5, Perussuomalaiset 12,9, Rkp 4,6, keskusta 3,2 ja kristillisdemokraatit 1,7 prosenttia äänistä.

Turun 67-paikkaisessa kaupunginvaltuustossa kokoomus miehittäisi 20 paikkaa.

Sdp:lle riittäisi 14, vihreille 10, Vasemmistoliitolle yhdeksän, Perussuomalaisille kahdeksan, Rkp:lle kolme ja keskustalle kaksi tuolia.

Kristillisdemokraatit saisi yhden paikan.

Perussuomalaisille tulisi kuuden ja kokoomukselle yhden paikan voitto. Kaikki muut kärsisivät yhden paikan tappion.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

normi

Quote from: casthunter on 03.10.2012, 13:17:00
Tänään Karjalaisessa oli puolueiden kannatusmittauksen kyselyn tulokset kuntavaaleissa Pohjois-Karjalassa. Kehityksen  vertailu oli vastaavaan tutkimukseen 8/ 12.

1. Keskusta 26.1 %    -1.3 %    vertailu  2008 vaaleista  - 6,2 %

2. SDP 25.3 %    -0.5 %    vertailu  2008 vaaleista  - 4,4 %

3. Perussuomalaiset   18.6 %   +3.4 %    vertailu  2008 vaaleista  + 12,6 % !!!

4. Kokoomus 13.6 %    -0.4 %     vertailu  2008 vaaleista  - 0,9 %

5. Vihreä Liitto 5.8 %    -0.4 %     vertailu  2008 vaaleista  - 0,1 %

6. Vasemmistoliitto 5.5 %    -0.9 %     vertailu  2008 vaaleista  + 0,4 %

7. KD 3.2 %    -1.1 %     vertailu  2008 vaaleista  - 1,7 %

8. Muut 1.9 %    +1.2 %

Virhemarginaali  on + - 3.2 %.

Lisäsin lainaukseen muutoksen kunnallisvaaleista, josta näkee melkoista muutosta ps:lle... reilu kolminkertaistuminen.
Impossible situations can become possible miracles

normi

Quote from: Kalevan-poika on 06.10.2012, 19:41:33
Puoluekannatukset Varsinais-Suomessa kunnallisvaalien kynnyksellä:
                          2008
KOK: 27,5 %       27,6 %     -0,1 %
SDP: 19,9 %       23,0 %     -3,1 %
PS: 13,8 %         3,7 %     +10,1 % !!! (YLI 3 1/2 kertainen kasvu!!!)
KESK: 12,3 %       16,5 %     -4,2 %
VIHR: 8,8 %        8,9 %     -0,1 %
VAS: 8,6 %         10,3 %     -1,7 %
RKP: 4,0             5,4 %     -1,4 %
KD: 2,7 %           2,8 %     -0,1 %
Muut: 2,5 %


Siis pohjois-Karjala 3,1 x
ja Varsinaissuomi 3,7 x

Nämä luvut viittavat keskiarvona kannatuksen kasvu 3.4 ja kerrotaan sillä PS:n kannatus 5,4 % niin kannatus onkin jo 18 % (18,3%) !!! valtakunnallisesti... eli selvästi enemmän kuin valtakunnallisissa gallupeissa tai sitten nousu on kovaa... toki eduskuntavaalien 19,1 % on vielä hieman matkaa, mutta jatkojytky tai jytky II on varma juttu!

Ja kaikkihan ovat sanoneet, että kuntavaaleissa on vaikeampi PS:n saada samanalaista kannatusta kuin valtakunnallisissa, koska ehdokkaat ovat varmaan tuntemattomampia kuin "vanhojen" puolueiden ehdokkaat.

Mutta kesän alussa asiantuntijoidenkin (mm. setä Arkadia, joka on täysi vitsi koko mies) esittämät väitteet, että hyvä jos pääsee yli kymmene prossan PS voidaan heittää romukoppaan.

JOS nyt kyetään pitämään kolmossija ja pysytään tuossa 16% - 19% haarukassa, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa PS:llä on täydet mahdollisuudet uudeksi VALTAPUOLUEEKSI! Ja mahikset on nytkin saavuttaa jopa kakkossija ja tuo eduskuntavaalien yli  19%!

Analyysi on, että demarit ovat tipahtamassa kokoomuksen kelkasta ja varmaan siksikin, että yllättäen kok - ps tuntuu olevan uusi suurempi jako, Jostain syystä kok ei mentä nii paljon kuin muut, joten oletan, että demarit ja kepu vuotavat sekä PS:ään että myös kokoomukseen ja tämä kompensoi kokoomuslaisten vuotoa ps:ään, koska tiedän, että myös moni entinen kokoomuslainen on siirtynyt PS:n kannattajaksi, Itsekin olen joskus kokoomusta äänestänyt, kun luulin sen ajavana SUomen etua ja olevan KANSALLINEN Kokoomus...
Impossible situations can become possible miracles

kekkeruusi

HS: Vihreiden kannatus laskussa Helsingissä
"Vihreiden suosio Helsingissä on laskenut viime kuntavaaleista jopa viidellä prosenttiyksiköllä, kertoo tuore HS-gallup. Tutkimuksen mukaan vihreiden ja sosiaalidemokraattien kannatus on nyt lähes tasoissa eli vajaassa 18 prosentissa."

"Perussuomalaiset ovat nostamassa voimakkaasti kannatustaan myös Helsingissä. Kyselyn mukaan puolue saisi kuntavaaleissa jopa seitsemän uutta paikkaa Helsingin valtuustoon.
Kyselyssä perussuomalaisten kannatukseksi tuli lähes 13 prosenttia
."

Toivottavasti tämä ei lisää rasismia. :)

edit. Niin ja linkkikin oli : Hyysäri kertoo

Kimmo Pirkkala

Vapaa kuparikatto ja romanienhyysääminen. Toivottavasti vihreät jatkaa sillä linjalla.

Tragedian synty

#1034
Eipä olisi päivä voinut paremmin alkaa. Voisiko joku Hesaria yhä tilaava laittaa tänne paperiversiosta tarkat prosenttilukemat, niin onpahan vuosien päästä kattavat tiedot tässäkin ketjussa?

EDIT: Löytyiväthän lukemat verkostakin, kun viitsi etsiä. Siis:

KOK 27,5
VIHR 17,9
SDP 17,8
PS 12,9
VAS 9,5
RKP 5,7
KESK 4,1
KD 2,5
Muut 2,1

EDIT2: Koska joku vuosien päästä lukee näitä vanhoja viestejä, lisään tähän linkin toisessa ketjussa olevaan laajempaan keskusteluun aiheesta: http://hommaforum.org/index.php/topic,76270.0.html

Terveisiä tulevaisuuteen!
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

Tomi

Quote from: kekkeruusi on 07.10.2012, 07:22:57
HS: Vihreiden kannatus laskussa Helsingissä
"Vihreiden suosio Helsingissä on laskenut viime kuntavaaleista jopa viidellä prosenttiyksiköllä, kertoo tuore HS-gallup. Tutkimuksen mukaan vihreiden ja sosiaalidemokraattien kannatus on nyt lähes tasoissa eli vajaassa 18 prosentissa."

"Perussuomalaiset ovat nostamassa voimakkaasti kannatustaan myös Helsingissä. Kyselyn mukaan puolue saisi kuntavaaleissa jopa seitsemän uutta paikkaa Helsingin valtuustoon.
Kyselyssä perussuomalaisten kannatukseksi tuli lähes 13 prosenttia
."

Toivottavasti tämä ei lisää rasismia. :)

edit. Niin ja linkkikin oli : Hyysäri kertoo

PS:n lisäksi ainoastaan Vasemmistoliiton kannatus on nousussa (8,4:stä 9,5:teen.

jmk

Quote from: kekkeruusi on 07.10.2012, 07:22:57
"Vihreiden suosio Helsingissä on laskenut viime kuntavaaleista jopa viidellä prosenttiyksiköllä, kertoo tuore HS-gallup. Tutkimuksen mukaan vihreiden ja sosiaalidemokraattien kannatus on nyt lähes tasoissa eli vajaassa 18 prosentissa."

Mitenkähän Lanka saa tämän uutisoitua... No tapaushan saattaa olla keksitty, ehkä näistä ilmoitetaan herkemmin.

Dharma

Quote from: jmk on 07.10.2012, 09:57:07
Quote from: kekkeruusi on 07.10.2012, 07:22:57
"Vihreiden suosio Helsingissä on laskenut viime kuntavaaleista jopa viidellä prosenttiyksiköllä, kertoo tuore HS-gallup. Tutkimuksen mukaan vihreiden ja sosiaalidemokraattien kannatus on nyt lähes tasoissa eli vajaassa 18 prosentissa."

Mitenkähän Lanka saa tämän uutisoitua... No tapaushan saattaa olla keksitty, ehkä näistä ilmoitetaan herkemmin.

Mielestäni tässä on kyse erittäin merkittävästä muutoksesta. Vihreät ovat menettäneet valtavasti mielipidemittauskannatustaa, joka vihreillä on aina yli vaaleissa saadun kannatuksen. Tämän lisäksi PS on saanut huomattavasti lisää, mutta muut puolueet ovat lähes ennallaan! Vihreistä tuskin on PS:lle vuotanut, mutta sen sijaan varmaan SDP:lle, josta on taasen vuotanut PS:lle. Helsingin kannatuskarttaa piirretään nyt kovaa vauhtia uudestaan! JEEE!!

jmk

Quote from: Dharma on 07.10.2012, 10:01:50
Vihreistä tuskin on PS:lle vuotanut, mutta sen sijaan varmaan SDP:lle, josta on taasen vuotanut PS:lle.

Osin vihreiden kannatus vuotanee myös vasemmistoliitolle. Vihreiden äärikannattajat kokevat vihreiden "pettäneen" heidät tehdessään kuntapolitiikassa yhteistyötä muiden isojen ryhmien kanssa. Eli vaikka vihreät valtuutetut änkyröivät ja tekevät mitä ihmeellisimpiä tempauksia kuntalaisten kiusaamiseksi, äärikannattajien mielestä sitä olisi pitänyt tehdä paljon enemmän, ja jos ei vihreistä vässyköistä siihen ole, niin siirrytään siten kovempiin aineisiin vasemmistoliittoa äänestämään.

Tämä ihan nojatuolianalyysinä.

rähmis

Quote from: Dharma on 07.10.2012, 10:01:50
Vihreät ovat menettäneet valtavasti mielipidemittauskannatustaa, joka vihreillä on aina yli vaaleissa saadun kannatuksen.

Juuri näin. Todellisuudessa vihreät eivät ole tasoissa demareiden kanssa, vaan kilvoittelevat vaalikannatuksessa persujen kanssa.

Ihana aamu ja aurinkokin paistaa!

jmk

#1040
Quote from: Dharma on 07.10.2012, 10:01:50
Vihreät ovat menettäneet valtavasti mielipidemittauskannatustaa, joka vihreillä on aina yli vaaleissa saadun kannatuksen.

Tämähän tulee vihreille ja vihreitä symppaaville kerta toisensa jälkeen täysin yllätyksenä.

Tässä nyt vertailudataa paria viime kunnallisvaalia edeltävistä gallupeista (valtakunnallisesti, Ylen käyttämän Taloustutkimuksen gallupit).

Kunnallisvaalit 2000: elo 12,1 - syys 12,3 - loka 12 - vaalit 7,7 - marras 12,6
Kunnallisvaalit 2004: elo 9,6 - syys 9,8 - loka 9,3 - vaalit 7,4 - marras 8,7
Kunnallisvaalit 2008: elo 9,7 - syys 10,2 - loka 9,7 - vaalit 8,9 - marras 9,7
Kunnallisvaalit 2012: elo 9,4 - syys 8,9 - vaalit ?

Gallupien 2008 ja 2012 kohdalla mainitaan erikseen, että niissä kysyttiin nimenomaan kunnallisvaalikannatusta, aiemmissa tätä ei eroteltu eli siinä on ollut ylimääräinen virhelähde. Otantavirheen virhemarginaaliksi raportoidaan "suurten puolueiden" osalta 1,8 %-yksikköä, jolloin vihreiden kokoisella puolueella se on 1 prosenttiyksikön luokkaa. Vaalituloksen poikkeamat lokakuun gallupista ovat olleet -4,3, -1,9 ja -0,8 prosenttiyksikköä, olisiko korjauskertoimet sentään paranemaan päin?

Löytääkö joku aiempia vaaleja edeltäneitä Helsingin galluplukuja? Niitäkin olisi hauska verrata.


Dharma

Vihreiden mielipidemittauskannatuksen ja vaalituloksen ero johtuu siitä, että vihreitä puhelinhaastattelussa kannattavat eivät vaivaudu äänestämään yhtä paljon kuin muita ryhmiä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että vihreitä kannattaa merkittävässä määrin roskaväki, jolle elämän perusasioidenkin hoitaminen on monesti ylivoimaisen vaikeaa. Näitä pummeja ja juoppoja on esimerkiksi Kallio pullollaan.

Mielipidemittausten tuloksia saattaa hieman lähentää vaalituloksiin se, että luottotietonsa menettäneillä on yhä useammin prepaid-liittymä ja heitä ei tavoiteta tämän takia haastatteluun. Ja tämä nuorten itsensä syrjäyttäneiden joukko on juuri vihreiden ja vasemmistoliiton ydinkannattajakuntaa.


jmk

#1042
QuoteVihreiden mielipidemittauskannatuksen ja vaalituloksen ero johtuu siitä, että vihreitä puhelinhaastattelussa kannattavat eivät vaivaudu äänestämään yhtä paljon kuin muita ryhmiä.

Kyllä kyllä, ja sama syyhän aina ilmoitetaan sillekin, että perussuomalaisten gallupkannatus ei tule realisoitumaan vaaliuurnilla. Persujen äänestäjillä lisäefektinä se, että gallupissa uhotaan persujen äänestämisestä, mutta vasta vaaliuurnilla valkenee, että Soinia voikin äänestää vain Uudellamaalla/Espoossa! Sitten hämillään äänestävät jotain muuta puoluetta tai luikkivat häntä koipien välissä kotiin nukkumaan. Näin siis toimittajien ym. politiikan asiantuntijoiden mukaan joka vaalissa kerta toisensa jälkeen.

Mutta sitä vartenhan siellä onkin ne korjaustermit, jotka ruuvaavat molempien (sekä vihreiden että persujen) kyselykannatusta alaspäin, että saadaan "laskennallinen puoluekannatusarvio" joka sitten uutisoidaan galluptuloksena. Korjaustermin pitäisi eliminoida tällaisista tunnetuista syistä syntyvä systemaattinen harha ja jäljelle pitäisi jäädä vain satunnainen virhe. Erinäisistä syistä johtuen se ei tätä kuitenkaan tee.

normi

Tuossa ylempänä oli Pohjois-Karjalan ja Varsinais-Suomen kannatukset joiden perusteella voi päätellä, että lähellä 2011 jytkun lukuja ollaan arvioin, että noin prossan jäljessä eli n. 18% valtakunnallisesti,. Helsingin tulos on sitten jo sama kuin eduskuntavaaleissa 12,9% (2011 13,0%).

ELI nostan ennustetta tämän perusteella 18,5%:iin. Tämä on aika huima tulos kunnallisvaaleissa, itseasiassa parempi kuin eduskuntavaalien luku, koska kunnallisvaalit arvioitiin kaikilla tahoilla PS:lle selvästi hankalammaksi kuin eduskuntavaalit (hyvien ehdokkaiden saamisen vaikeus)!

ALan pikkuhilljaa uskoa, että mikäli vaalityö menee hyvin, niin mahikset valtakunnan kakkoseksi ovat hyvät. Demarien ohittaminen olisi kirvelevä tappio Urpilaiselle ja kumppaneille ja toimisi selkeänä paineena hallituspolitiikan muuttamiselle. Kuntavaaleissa olisi mahdollisuus hallituksen kaatumiselle.

Luulisi muuten, että KD ja Räsänen tajuaisivat jättää hallituksen, koska kannatus on menossa pienpuoleesta kohti marginaalipuoluetta.

HS:n gallup muuten noudattaa aika pitkälti 2011 eduskuntavaalien tilannetta, mm. vasurien nousu ei olekaan nousu jos verrataan eduskuntavaaleihin. Ja vihreiden lukema on lähellä eduskuntavaalien lukuja.

Kuten olen aiemminkin sanonut, niin vihreillä on kannatushuippu jo nähty ja edessä on pitkä ja loiva mutta varma alamäki, kuten vasemmistoliitolla... Yhteiskunnallinen kehitys ei tue vihreiden kannatuksen pysymistä nykyisissä lukemissa, jo väestöpohjan muutos vie heiltä kannatusta pitkällä tähtäimellä (vihreät tarvitsevat joka sukupolvesta hörhöytyvän osuuden, koska lapsia heillä itsellään vähemmän eli kotoa ei vihreiden kannatus tulevaisuudessakaan lähde niin runsaasti kuin muissa puolueissa. Luulen, että vihreät tulevat hajoamaan, kuten SKDL kannatuksen hiipuessa. Nykyinen vihreä puolue on profiloitunut friikkien ja homoseksuaalien ja kettutyttöjen ja mokuttajien puolueeksi. On olemassa myös ns. järkivihreiden vähemmistö joka varmaan haikailee alkuperäisen vihreän liiton tavoitteita. Tämä normaalimpi perheellinen vihreä osasto joko siirtyy muihin puolueisiin tai perustaa oman puolueensa.

PS:lle taas on luvassa kasvua ennestäänkin ja suurimman puolueen asema on mahdollista jo seuraavissa eduskuntavaaleissa.  :)
Impossible situations can become possible miracles

jmk

#1044
Tuoretta raakadataa löytyy muuten tosta
http://files.snstatic.fi/HS/2012/9/poliisiraportti.pdf
joka perustuu yhden viikon kyselyihin (otsikon mukaan "vko 36A-36B/2012"). Viikko 36 on alkanut ma 3. syyskuuta ja päättynyt su 9. syyskuuta, taulukko otsikon mukaan tehty jo pe-aamulla 7. syyskuuta, en tiedä milloin Taloustutkimuksen "kyselyviikko" loppuu. Mutta karkeasti siis viikon 36 eli syyskuun alun kyselyistä on kysymys.

Tuossa on haastateltu 1008 henkilöä, joista äänestyskantansa ilmoitti 582 henkilöä (57,7 %).
Raakadatassa kantansa ilmoittaneista vihreitä äänestäisi 64 (11,0 %) ja persuja 103 (17,7 %).

Raakadataa voidaan verrata syyskuun alun (tosin pitemmän ajan) julkaistuun puoluekannatusarvioon
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisille_tulossa_jattivoitto_kuntavaaleissa/6303417
jossa haastateltuja oli 2,5 viikon aikana 3.-19. syyskuuta yhteensä 2424 henkilöä ja kantansa ilmoitti 57,2 %.
Laskennallisen arvion mukaan vihreitä äänestäisi 8,9 % ja persuja 17,2 %.

Nähdään, että laskentatapa ruuvaa erityisesti vihreiden raakakannatusta alaspäin (11,0 --> 8,9) mutta vaalipäivänä voidaan paremmin arvioida, menikö ruuvaus tällä kertaa kohdalleen.

Dharma

Quote from: jmk on 07.10.2012, 12:51:38
Tuossa on haastateltu 1008 henkilöä, joista äänestyskantansa ilmoitti 582 henkilöä (57,7 %).
Raakadatassa kantansa ilmoittaneista vihreitä äänestäisi 64 (11,0 %) ja persuja 103 (17,7 %).

Määrät pitää suhteuttaa väestöosuuksiin eli jos otokseen on valikoitunut enemmän nuoria toisella kertaa, niin tällöin vihreitä kannattaneiden määräkin on suurempi jne. Eli raakadatasta ei nyt hirveästi voi mitään sanoa.

jmk

Quote from: Dharma on 07.10.2012, 13:08:38
Quote from: jmk on 07.10.2012, 12:51:38
Tuossa on haastateltu 1008 henkilöä, joista äänestyskantansa ilmoitti 582 henkilöä (57,7 %).
Raakadatassa kantansa ilmoittaneista vihreitä äänestäisi 64 (11,0 %) ja persuja 103 (17,7 %).

Määrät pitää suhteuttaa väestöosuuksiin eli jos otokseen on valikoitunut enemmän nuoria toisella kertaa, niin tällöin vihreitä kannattaneiden määräkin on suurempi jne. Eli raakadatasta ei nyt hirveästi voi mitään sanoa.

Suhteutus on tehty siinä heti seuraavalla rivillä, jossa on muodostettu keinotekoinen "painotettu data", jossa on (leikisti) 4227 vastaajaa joista kantansa ilmoittanut 2405 kpl (56,9 %) ja näistä vihreitä äänestäisi 265 kpl (11,0 %) ja persuja 435 kpl (18,1 %).

Kuten näkyy väestöosuudella painotus ei paljon lukuja muuttanut. Isompi vaikutus on sen jälkeen sovellettavalla ns. korjauskertoimella, jolla "viime vaaleissa äänestäneiden tulos oikaistaan vaalitulosta vastaavaksi" (ks. "Näin tutkimus tehtiin" sivu 2).

jmk

Quote from: jmk on 07.10.2012, 11:09:43
Löytääkö joku aiempia vaaleja edeltäneitä Helsingin galluplukuja? Niitäkin olisi hauska verrata.

Yksi löytyi, MTV3:n/Taloustutkimuksen gallup syyskuussa 2008
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/tutkimus-vihreat-ohi-sdpn-helsingissa/2008/09/722824
Tuohan on osunut aika kohdilleenkin, vihreät ylittivätkin ennusteen. Demarit sen sijaan eivät yltäneet lähellekään ennustetta.

Ääniprosentit ja paikat (ennuste --> toteuma)
kok 28,1 % --> 29,2 %, paikat 25 --> 26
vihr 22,8 % --> 23,2 %, paikat 20 --> 21
sdp 21,1 % --> 17,9 %, paikat 18 --> 16
...
ps 4,9 % --> 5,3 %, paikat 4 --> 4

Aika hurjaa, miten piskuinen puolue PS on vielä neljä vuotta sitten ollut Helsingin kunnallisvaaleissa. Ja nytkin siis ennustetaan vain 12,9 prosenttia, kun koko Suomessa puhutaan 17:stä. On Helsingin kunnallispolitiikan pelastamisessa vielä töitä.

Tragedian synty

Perussuomalaisille tulossa kuntajytky Oulun vaalipiirissä

QuotePerussuomalaiset on punnertamassa kuntavaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi Oulun vaalipiirissä.

Kalevan Taloustutkimus Oy:llä teettämässä mielipidemittauksessa perussuomalaisten kannatus nousee peräti 17,5 prosenttiin.

Keskustan asema maakunnan ykköspuolueena ei 37,9 prosentin  kannatusmittauksella horju, mutta suunta on kaksiin aiempiin kuntavaaleihin verrattaessa edelleen laskeva.

Perussuomalaisille ennakoitu nousu toiseksi suurimmaksi puolueeksi työntää samalla kokoomuksen 13,4 prosentin ennustella kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Vasemmistoliitolle ja SDP:lle on luvassa myös kannatuksen menetystä.  Vasemmistoliitto on näillä näkymin keräämässä 11,2 prosentin ja SDP 8,8 prosentin kannatuksen kuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä.

Perussuomalaisten ohella vain vihreät osoittaa 7,7 prosentin ennusteellaan nousua edellisiin kuntavaaleihin nähden.

Kristillisdemokraateille mittaus lupaa 1,9 prosentin kannatuksen.

Tutkimukseen haastateltiin 1010 vastaajaa. Heistä 60 prosenttia kertoi puoluekantansa. Tulosten luottamusväli on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

Tragedian synty

HS-gallup: Perussuomalaiset kärkkyvät kakkospuolueen asemaa Espoossa
HS: Perussuomalaisten kannatus kasvaa Espoossa
http://hommaforum.org/index.php?topic=76366.msg1137311;topicseen#msg1137311

QuoteJos kuntavaalit pidettäisiin nyt, 14,5 prosenttia espoolaisista antaisi äänensä perussuomalaiselle ehdokkaalle. Nousu on huima, sillä vielä vuoden 2004 kuntavaaleissa perussuomalaisilla ei ollut Espoossa yhtään ehdokasta.

Nyt puolue on Soinin kotikunnassa tiukasti kiinni toiseksi suurimman valtuustoryhmän paikassa. Kilpasilla ovat rinta rinnan demarit 14,7 prosentin ja vihreät 14 prosentin kannatuksella.

Luvut selviävät Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä.

Espoon kuntapolitiikkaa voikin odottaa samanlainen mullistus kuin vuonna 2008, jolloin perussuomalaiset vyöryivät Soinin perässä valtuustoon ja nousivat kertaheitolla neljänneksi suurimmaksi ryhmäksi. Valtuustopaikkoja heltisi 11,6 prosentin kannatuksella seitsemän yhdessä sitoutumattomien kanssa.

Vaikka perussuomalaisten kolmen prosenttiyksikön kannatuksen nousu ei moniin muihin kuntiin verrattuna ole kummoinen, voivat kuntapolitiikan valtasuhteet horjua sitäkin enemmän. Demareille ja vihreille olisi kova pala tipahtaa perussuomalaisten taakse.

Kokoomus johtaa Espoon kannatuslukuja omassa luokassaan. Nyt 38,1 prosenttia espoolaisista antaisi äänensä kokoomuslaiselle. Kannatus on käytännössä samoissa lukemissa kuin edellisissä kuntavaaleissa.

Espoossa vaalivilkkaudella on nyt suuri merkitys, sanoo Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen professori Jan Sundberg.

"Jos äänestysprosentti nousee reippaasti yli kuudenkymmenen, perussuomalaisilla on tuulta purjeissa", Sundberg sanoo.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.