2011-04-30 Tulevat sodat käydään talouden rintamalla

[K.K.]

Jos Eurooppa pysyy hajanaisena, se menettää lopullisesti kilpailuasemansa uudessa, moninapaisessa maailmanyhteisössä.

Globaalista finanssikriisistä on seurannut kokonaan uudenlainen kilpailu sijoitettavasta pääomasta. Se on osa uusinta maailmanpolitiikkaa, josta on turha etsiä yhtymäkohtia aatteisiin, ideologioihin tai virkamiesten selontekoihin. Samalla piirtyy varsin yksityiskohtainen visio tulevaisuudesta ja myös Suomen edessä olevista valinnoista.

Rauhantilassakin piilee vaaransa, joista on nyt saatu esimakua. Perinteisen rauhantilan ja sotatilan väliin mahtuu tulevaisuudessa monenlaisia epävakaita valtiollisia tiloja, jotka voivat luoda kylmän sodan tapaisia jännitteitä, mutta kokonaan eri suuntiin kuin mihin ehdittiin tottua.

Kylmän sodan päättyminen ja lännen näennäinen voitto olivat yksi erä maailmanpolitiikan ja geopolitiikan pitkissä sykleissä. Uusia, kokonaan toisenlaisia uhkia on kuitenkin jo syntynyt. Niitä ei hallita eikä hillitä raudalla vaan rahalla. Ne ovat suurien talousblokkien intresseihin – geoekonomiaan – liittyviä ristiriitoja, jotka voivat saada myös geopoliittisia ja sotilaspoliittisia muotoja eivätkä kunnioita valtioiden suvereeniutta tai rajoja.

Nykypäivän poliittinen visio on seurausta tulevaisuuden taloudellisista ja poliittisista muutostekijöistä eikä menneestä kehityksestä, johon ennusteet ennen perustuivat.

Lokakuusta 2008 asti on nähty maailmanlaajuisen talouden turbulenssin seuraukset, joilta ei ole säästynyt juuri mikään maa. Kriisit ovat laajenneet valuuttavyöhykkeiden ja laajojen talousalueiden ongelmiksi, joita eivät hallitse mitkään yksittäiset hallitukset vaan globaalit pääomamarkkinat. Ne johtavat kehitystä omalla logiikallaan, joka perustuu sijoitetun pääoman tuotto-odotuksiin.

Samalla kun pääomat liikkuvat valon nopeudella maapallon ympäri vain nappia painamalla, maailmanlaajuisten ongelmien hallinta tosiasiallisesti heikkenee.

Vakautta ei voi enää taata asevaroin. Rauta ei rajalla paljon merkitse, jos puolustuksen etulinja kulkee läpi rahajärjestelmän. Parhaita varustuksia ovat vakaa raha ja varallisuus. Raha on aseista kavalin ja myös tehokkain: sillä voi heiluttaa ja kaataa hallituksia. Vahva valuutta luo itselleen elintilaa, levittää ylikansallista talousvyöhykettään ja luo keskinäisiä riippuvuuksia perinteisten rajojen yli.

Kehitys noudattaa hyvin pitkälti amerikkalaistutkija Samuel P. Huntingtonin (1927–2008) teoriaa sivilisaatioiden edessä olevasta yhteentörmäyksestä. Mistäpä arabimaidenkaan sisäisessä kuohunnassa olisi kyse, ellei uudenlaisesta valtiokäsityksestä, jossa idealismi, sosiaaliset rakenteet, uskonnot, instituutiot ja kulttuuri ovat keskeisiä muutosvoimia.

Läntisen sivilisaation asema on ollut Huntingtonin mukaan jo pitkään huolestuttavasti heikkenemässä islamilaiseen, aasialaiseen ja afrikkalaiseen sivilisaatioon nähden. Kyse ei ole vain "kulttuureista" perinteisessä merkityksessä. Huntingtonin sivilisaatiot käsittävät globaaleja talousblokkeja, raaka-ainelähteitä ja tapoja tehdä politiikkaa – kokonaisia elämänmuotoja.

Kylmän sodan jälkeiset vuodet 1989–1991 olivat vielä Yhdysvaltain hegemonian aikaa. Kausi ulottui Berliinin muurin kaatumisesta Persianlahden sotaan. Nyt elämme vaihetta, jossa maailmanyhteisöön on muodostumassa neljän tai jopa viiden talousblokin valuuttajärjestelmä. Näiden blokkien keskinäisten geoekonomisten suhteiden kehityksestä riippuu, piirretäänkö myös maailman geopoliittinen kartta uusiksi.

Jos uusi aikakausi ei synnytä pätevää kollektiivista turvallisuusjärjestelmää, vaarana on jonkinlainen syklinen, hegemonistinen kauppasota, kun erityisesti Kiinan vastustamaton nousu pudottaa Yhdysvallat ja Venäjän sekä muut perinteiset suurvallat globaaleilla markkinoilla alihankkijoiden rooliin.

Sotilaallisen vastakkainasettelun ja sotilaallisten konfliktien uhka säilyy, koska YK on niiden estämiseen liian heikko ja Nato liian itsekäs. Huntingtonin mukaan kehitys voi johtaa kahteen sotilaalliseen järjestelmään: länsi (me) saisi vastaansa kaikki vasta nousussa olevat sivilisaatiot (muut). Tässä skenaariossa Suomen olisi kaukokatseista olla lähempänä meitä kuin muita.

Venäjän olisi kuluvalla vuosikymmenellä valittava, liittyykö se Kiinan, EU:n vai Yhdysvaltain geoekonomiseen blokkiin. Blokkien suhteita rasittavat sen jälkeen kilpailu raaka-aineista, eritoten öljystä, ja yhä enemmän myös ruoasta. Aasian taloudellinen kasvu on jo nyt muuttamassa arvioita sekä öljyvarojen että elintarviketuotannon riittävyydestä suhteessa väestönkasvuun.

Näissä oloissa Euroopalla ei ole varaa muuhun kuin yhdentymisen vahvistamiseen. Nykyisin EU ja euroalue ovat enemmän epävakauden tuottajia kuin vakauden varmistajia. Tuhlaamalla resurssejaan keskinäiseen kilpailuun Eurooppa pysyy hajanaisena ja menettää lopullisesti kilpailuasemansa globaalissa maailmanyhteisössä.

Euroopan unionin ja rahaliiton laajentuminen sekä kehitys kohtalaisen tiiviiksi poliittiseksi liitoksi takaisi sen, että unionista muodostuu yksi blokki uudessa globaalissa järjestyksessä. Venäjän liittolaisuus olisi unionille tärkeää, koska Venäjä toimii jo nyt Euroopan puskurina islamilaista maailmaa ja Kiinaa vastaan..http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Tulevat+sodat+k%C3%A4yd%C3%A4%C3%A4n+talouden+rintamalla/1135265766167

(Markku Salomaa Kirjoittaja on Euroopan sotahistorian dosentti Itä-Suomen yliopistossa ja vieraileva strategian professori Thaimaan Burapha-yliopistossa.)

[Jaska Pankkaaja]

Euroopan suhteellinen merkitys pienenee joka tapauksessa koska Aasian nousu on niin kovaa, ja miksei merkittävää taloudellista kehitystä voisi tapahtua muuallakin. Minua ainakaan ei haittaa suhteellinen hegemonian menetys kunhan vain varmisteltaisiin oma hyvinvoinnin säilyminen.

Pitäisi vain kääntää kurssia reilusti oikealle ja lopettaa koko maailman sosiaalitoimistona oleminen. Mahdollisesti protektionismi ja härski omien etujen ajaminenkin tulisi välttämättömäksi ja tämä ajattelu siirtää esim. meikäläisen selkeästi sinne vasemmistoon.

Tällä hetkellä (länsi)Euroopassa ei ole oikein muita kuin utopistis-sosialistisia rahanjakopuolueita hieman erilaisine retoriikkoineen. Nämäkin näköjään vaihtelevat enempi mainostoimiston linjanvetojen mukaan: "työväenpuolue" jne eikä enää niinkään perinteiden mukaan.

[ilmarinen]

Tyypillinen federalistinen kirjoitus. Pelottelutaktiikkaa, jolla houkutellaan ihmisiä uskomaan, että ainoa oikea totuus on Euroopan mahdollisimman syvä yhdentyminen ja näin heitä luopumaan vapaaehtoisesti kansallisesta itsenäisyydestä.

Kirjoituksessa ei määritellä mitenkään käsitettä "raha". Puhutaan globaaleista pääomamarkkinoista, jotka johtavat kehitystä omalla logiikallaan, joka perustuu sijoitetun pääoman tuotto-odotuksiin. Tässä unohdetaan tarkoituksellisesti se, että rahamarkkinoiden päätoimijat hallitsevat jo täysin maailman rahapolitiikkaa. Sijoittajat ovat tässä vain yksi osa, ei toimintaa ohjaava voima.

[punikkikeisari]

Markku tekee taas täydellistä nollatutkimusta ja elää oikeita työtä tekevien rahoilla omalla akateemisella hiekkalaatikollaan. Tyypillinen elämää näkemätön norsunlutornissa elävä hörhö, nämä on niin nähty. Ei muuta kun talikko kouraan ja paskanluontiin, niin saisi jotain hyödyllistäkin tehdyksi.

Vai että asevoimat jäävät syrjään tässä taloudellisen kilpailun pelissä? Uskomatonta sontaa päästelee taas Markku suustaan! Kyllä on faktaa se, että loppupeleissä katotaan aina, kuka jää viimeksi henkiin, sitä on reaalipolitiikka. Siinä ei näiden punavihermädättäjien rauhanfantasioinnit paljoa paina. Ei muuta kun kypärä päähän ja juoksuhautaan rytinää odottelemaan.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että kyllä punikkikeisari nämä asiat tietää, ei ole turhaan Hommaforumilla opiskeltu asioiden oikeaa tilaa vuodesta 2009!

[Shawast]

Itse asiassa pääoma- ja finanssimarkkinat eivät ole mikään luonnonvoima, jota ei voisi hallita. Länsimaissa (ja valtaosassa muuta maailmaa länsimaiden pakottamana) on vain yksinkertaisesti luovuttu rahan liikkuvuuden rajoittamisesta.

Suvereenit valtiot voivat määrätä, ettei valuutta liiku niiden rajojen yli rajattomasti(pun intended). Esimerkiksi Kiinan renmimbiä ei noin vain vaihdella pörssihaiden toimesta.

1970-luvun lopulta lähtien pääoman liikkuvuutta alettiin vapauttaa, koska valtaan pääsi poliittinen eliitti, joka uskoo talousliberalismiin. Lopullinen niitti taisi olla niin sanottu Uruguayn kierros, jolloin GATT muutettiin WTO:ksi, ja pankki- ja finanssipalvelut vapautettiin 1986-1994.

[juge]

Vai että asevoimat jäävät syrjään tässä taloudellisen kilpailun pelissä? Uskomatonta sontaa päästelee taas Markku suustaan! Kyllä on faktaa se, että loppupeleissä katotaan aina, kuka jää viimeksi henkiin, sitä on reaalipolitiikka. Siinä ei näiden punavihermädättäjien rauhanfantasioinnit paljoa paina. Ei muuta kun kypärä päähän ja juoksuhautaan rytinää odottelemaan.

Markku Salomaa ei todellakaan ole mikään punavihermädättäjä, vaan varsinainen Nato-haukka.

Hän on täysin oikeassa siinä, että talous ratkaisee sen kenellä on eniten voimaa, vaikka voima mitataankin asein. Aseet suunnitellaan ja valmistetaan rahalla.

Kiinan talouskasvu on USA:n sotilaallisen ylivoiman suurin uhka.

[Rafael K.]

Vai että asevoimat jäävät syrjään tässä taloudellisen kilpailun pelissä? Uskomatonta sontaa päästelee taas Markku suustaan! Kyllä on faktaa se, että loppupeleissä katotaan aina, kuka jää viimeksi henkiin, sitä on reaalipolitiikka. Siinä ei näiden punavihermädättäjien rauhanfantasioinnit paljoa paina. Ei muuta kun kypärä päähän ja juoksuhautaan rytinää odottelemaan.

Markku Salomaa ei todellakaan ole mikään punavihermädättäjä, vaan varsinainen Nato-haukka.

Hän on täysin oikeassa siinä, että talous ratkaisee sen kenellä on eniten voimaa, vaikka voima mitataankin asein. Aseet suunnitellaan ja valmistetaan rahalla.

Kiinan talouskasvu on USA:n sotilaallisen ylivoiman suurin uhka.

Nato-haukkana ei sitten viitsi ottaa huomioon niinkin ilmeistä seikkaa, että nykymenolla Yhdysvallat pudottaa itse itsensä sinne keskikastiin. Ja jos geopolitiikasta puhutaan. Suomen ei ole pakko olla missään EU-blokissa, vaan voi kuulua myös Venäjän blokkiin. Siksi Unionin etu ei välttämättä ole Suomen etu.

[Cicero]

Vai että asevoimat jäävät syrjään tässä taloudellisen kilpailun pelissä? Uskomatonta sontaa päästelee taas Markku suustaan! Kyllä on faktaa se, että loppupeleissä katotaan aina, kuka jää viimeksi henkiin, sitä on reaalipolitiikka. Siinä ei näiden punavihermädättäjien rauhanfantasioinnit paljoa paina. Ei muuta kun kypärä päähän ja juoksuhautaan rytinää odottelemaan.

Markku Salomaa ei todellakaan ole mikään punavihermädättäjä, vaan varsinainen Nato-haukka.

Hän on täysin oikeassa siinä, että talous ratkaisee sen kenellä on eniten voimaa, vaikka voima mitataankin asein. Aseet suunnitellaan ja valmistetaan rahalla.

Kiinan talouskasvu on USA:n sotilaallisen ylivoiman suurin uhka.

Ei pelkastaan talous armeijan voimaa ratkaise, vaikka se onkin merkittavassa osassa. Tehokkuus riippuu pitkalti mm. kokemuksesta, teknologian kehittyneisyydesta, valituista doktriineista ja sotakoulutuksen patevyydesta. Olihan Saksallakin toisessa maailmansodassa talouten kokoon nahden aarimmaisen voimakas armeija vaikka sen talous oli pienempi kuin vaikkapa Britannian siihen aikaan.

[Goman]

Käsittääkseni tulevaisuudessa kinastellaan pääasiassa raaka-aineiden saannista/hallinnasta. Vesi, öljy, mineraalit, ravintokasvit, jopa puu ovat aineita joiden perässä mennään. Kuten kiinalaiset Afrikkaan.

Ensin noita em. asioita yritetään saada käsiin rahalla ostamalla. Lopulta niukkuuden kasvaessa siirrytään härskimpiin otteisiin. Sotavoimaan. Siinä taas vahva talous ja teknistieteellinen osaaminen on tarpeen.

Mielenkiintoinen kysymys kuuluu: Pystyvätkö Euroopan kansalaiset kilpailemaan maapallon raaka-ainevaroista paremmin yhdistyneenä voimakkaana liittovaltiona, kuten USA. USA:lla on aika vakuuttava "track record" raaka-aineiden rohmuamisessa.
Vai menestytäänkö paremmin pienempinä kansallisvaltioina?

Tätä en todellakaan tiedä.

[Shawast]

Käsittääkseni tulevaisuudessa kinastellaan pääasiassa raaka-aineiden saannista/hallinnasta. Vesi, öljy, mineraalit, ravintokasvit, jopa puu ovat aineita joiden perässä mennään. Kuten kiinalaiset Afrikkaan.

Olen samaa mieltä. Tietotekniikan vallankumouksen huumassa vielä 1990-luvulla puhuttiin, kuinka tulevaisuudessa taloudet kilpailevat vain palveluiden eli ei-materiaalisten hyödykkeiden tuotannossa. Eihän asia näin ole, vaan esimerkiksi Kiinalaiset haluavat syödä lihaa, ajaa autoilla, ostaa elektroniikkaa, kodinkoneita etc. Näin ollen markkinat kasvavat materiaalisille hyödykkeille.

Tulevaisuudessa mineraalit ja raaka-aineet ovat nimenomaan se tärkein talouden ja huvinvoinnin mittari. Euroopan tulisi ehdottomasti varmistaa ensisijassa omavarainen ruuan tuotanto ja raaka-aineiden saatavuus. Se tulee olemaan myös geopoliittisesti tärkeää.

[Parasiittiö]

Mielenkiintoinen kysymys kuuluu: Pystyvätkö Euroopan kansalaiset kilpailemaan maapallon raaka-ainevaroista paremmin yhdistyneenä voimakkaana liittovaltiona, kuten USA. USA:lla on aika vakuuttava "track record" raaka-aineiden rohmuamisessa.
Vai menestytäänkö paremmin pienempinä kansallisvaltioina?

Ihan demokraattisena kansallisvaltiona vaan kiitos, jos minulta kysytään. Inhimillisempää ja ekologisempaa, mielestäni. "Menestyminen" on muutenkin aika suhteellinen käsite. Ei meillä tarvitse olla maailman eniten raaka-aineita, että voitaisiin "menestyä". Raaka-aineiden runsaushan, kuten rahankin, tunnetusti kannustaa tuhlaukseen. Kansakunnan tärkein luonnonvara on kuitenkin mielestäni sen hyväksi työtä tekevät ihmiset.

Tulevaisuudessa mineraalit ja raaka-aineet ovat nimenomaan se tärkein talouden ja huvinvoinnin mittari. Euroopan tulisi ehdottomasti varmistaa ensisijassa omavarainen ruuan tuotanto ja raaka-aineiden saatavuus. Se tulee olemaan myös geopoliittisesti tärkeää.

Raaka-aineiden saatavuus voisi parantua kummasti, jos (mielellään EU:n ulkopuolista, nyt kun kerran EU:ssa ollaan) tuontia ruvettaisiin vähentämään ja teetettäisiin ne roinat (tai ainakin tärkein osa niistä, koska ne ei tietysti olisi yhtä halpoja) omilla työttömillä. Sitten kun omat työttömät loppuisi, niin voitaisiin taas ruveta työllistämään ja rahoittamaan jotain ulkolaisia ja niitten raaka-ainehankintoja minun puolesta... Tämä on tietysti aika epäsuosittu näkemys nykyisissä talousdoktriineissa.