OBAMITAS vs. FASUN LAKUPAPERI

[skrabb]

http://www.curiosite.com/scripts/news/ennews.php?frmIdPagina=10199

Espanjan Gadizissa leivotaan linkin esittämiä leivonnaisia ilman pienintäkään rasismisyyttelyn pelkoa.
Jopa uutispätkässä asiaa mainostettiin!
Eikö sivistysvaltio Espanja lainkaan tajua mihin kauheaan rassismiin se syyllistyykään?
Nyt jonkun täkäläisen silmäätekevän (Suurpää?) pitää ehdottomasti huomauttaa Espanjaa moisesta ja kertoa meikäläisestä lakupaperisensuroinnista!
Eikös se surkuhupaisa lakupaperiepisodi saanut alkunsa jonkun Brittipoliitikon kritiikistä?

[requiem]

http://en.wikipedia.org/wiki/Zwarte_Piet

Hollantilaiset ja flaamitkin saavat pitää omat ikoninsa 

[IDA]

Milloin Suomessa muuten on sensuroitu lakupapereita?

Milloin Suomessa muuten on harrastettu itsesensuuria? Otava olisi julkaissut Tintin seikkailut Neuvostomaassa, jos olisi uskaltanut

[IDA]

No joo. Ei tuo sinänsä iso asia ole, mutta samasta ilmiöstä on tavallaan kyse. En seuraa markkinatutkimuksia, mutta en usko lakupekan tai neekerinsuukkojen myynnin mitenkään nousseen.

Alkujaanhan kyse oli englantilaisen hihhulin masinoimasta jutusta. Tai oikeastaan yhtiölle riitti kai yksi lehtijuttu tuotteen ulkoasun muuttamiseen.

[Figaro]

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2007/01/497325

Cloetta Fazer luopuu lakritsipötkön tutusta hahmosta

Julkaistu 15.01.2007 13:51 (päivitetty 16:35)

Pakkaus herättää monikultturisessa yhteiskunnassa keskustelua. Uusi pakkaus on nähtävissä aikaisintaan loppuvuodesta.

Makeisyhtiö Cloetta Fazer ajanmukaistaa lakritsikääreensä ulkoasua. Fazerin lakritsin lakupoika on ollut tuotteen tunnus jo 80 vuoden ajan. Cloetta Fazer kertoo tiedotteessaan, että hahmoon liitetään paljon tuttuja ja myönteisiä mielikuvia. Vuosien varrella ulkoasua on muutettu jo muutaman kerran.

- Pakkaus herättää silti monikulttuurisessa yhteiskunnassa keskustelua, minkä lisäksi kääreuudistus on tarpeen kansainvälistyvillä markkinoilla, Cloetta Fazerin viestintäpäällikkö Anita Laxen kertoo.

[...]

MTV3:n uutiset nosti viime viikolla aiheen pinnalle, mm. haastattelemalla europarlamentaarikko Claude Moraesia. Hän on sitä mieltä, että lakupoika-logo loukkaa vähemmistöjä, eikä sitä voisi kuvitellakkaan näkevän Ranskassa tai Iso-Britanniassa.

Vähemmistävaltuutettu Mikko Puumalainen oli tehnyt asiasta tutkimuspyynnön kuluttajavirastoon. Vielä viime viikolla Fazer ei halunnut asiaa kommentoida muuta kuin puolustamalla logon traditioarvoa.

Tutkija Annika Forsander Helsingin yliopistosta sanoo, että suurien yrityksien pitää olla varovaisia brändiensä rakentamisessa. Suvaitsevaisuus täytyy ottaa nykyaikana huomioon, eikä ihmisiä saa tahtomattaankaan loukata.

Forsander uskoo, että lakupojan puolustajat nousevat barrikaadeille kuten Turun sinapin ja Kossun puolustajat aikoinaan. MTV3:n jutun jälkeen viime keskiviikkona, lakupojan puolustajat rynnistivätkin kirjoittamaan nimensä nettiadressiin, jossa on tällä hetkellä jo lähes 5000 nimeä.

(MTV3-STT)

(Alleviivaus minun)


Edit:

Tämä oli siis vastaus tuolla ylempänä olevaan jäsen kmruuskan kysymykseen: "Milloin Suomessa muuten on sensuroitu lakupapereita?"

Pienellä googlauksella löytyy lukuisia aihetta käsitteleviä blogitekstejä. Erityisesti suosittelen kertaamaan JH-a: kirjoituksen "Syitä hulluuden voittokulkuun", jossa tämä todella analyyttisesti pureutuu karkkipaperisensuurin ytimeen.

http://www.halla-aho.com/scripta/syita_hulluuden_voittokulkuun.html

[Hessu]

Ihmisoikeudet, kaunista sanahelinää. Milloin Suomessa ei olisi sensuroitu, painostettu tai kumarreltu?

Mieluummin nootti kuin ikuinen ja turha nuoleskelu. Ihmisoikeuksia ei saa ilman taistelua. Ikuiset kumartelijat ovat myös ikuisia opportunisteja. Heillä on aina toinen käsi sinun taskussasi.

Jääkö opportunistien kuningas Paavo Lipponen historiaan suurmiehenä? Uskallan epäillä.

Seuraava lainaus Wikipediasta:

"Myös lehdistössä ja kirjallisuudessa harjoitettiin itsesensuuria, eli Neuvostoliitolle vihamieliseksi katsottua "neuvostovastaista" materiaalia ei aina suoraan julkaistu. Sanomalehti Uusi Suomi ratkaisi ongelman käyttämällä ns. neulanpistotaktiikkaa hakemalla neuvostolehdistöstä kriittisiä Neuvostoliittoa koskevia artikkeleita ja julkaisemalla ne Suomessa.lähde? Artikkelit eivät voineet olla neuvostovastaisia, koska ne olivat julkaistut Neuvostoliitossa. Yksi neuvostoajan kriittisistä lehdistä oli kulttuurilehti Literaturnaja gazeta, jossa sallittiin älyllistä, mutta periaatteisiin käyvää kritiikkiä.

Kirjojen osalta Suomessa julkaistiin kyllä neuvostokriittisiä suomalaiskirjoja, mutta Nobel-palkitun Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo oli kustannettava suomen kielellä 1974 Tukholmassa. Myös kirjan ottamisesta kunnallisten kirjastojen kokoelmiin keskusteltiin kulttuurilautakunnan tasolla esimerkiksi Turussa. Itsesensuuri sai joskus jälkikäteen arvioituna myös koomiselta vaikuttavia piirteitä, josta hyvänä esimerkkinä Sleepy Sleepersin julkaiseman "Takaisin Karjalaan" levyn aiheuttama skandaali. Toinen kohahduttava tapaus oli kenraalimajuri Pentti Syrjän kirjoittama kirja Gruppa Finljandija hänen everstinä vuosia aikaisemmin suorittamistaan opinnoista Frunzen sotilasakatemiassa, mikä aiheutti vuosiksi sen, että oppilasvaihto katkesi.

Vuonna 1976 ilmestyneessä ruotsalaisen Andres Küngin kirjassa Mitä Suomessa tapahtuu? kerrottiin monista Neuvostoliiton miellyttämisen episodeista, mm. ulkoministeri Ahti Karjalainen ehdotti hallituksen kokouksessa 19.12.1973, että Yleisradion toimilupaa lisättäisiin määräys, joka velvoittaisi noudattamaan tiedottamisessa virallista ulkopoliittista linjaa."

Lisää Solzenytsinin kirjasta:

"Kirjailijan teoksia aikaisemmin julkaissut kustantaja joutui painostuksen alaiseksi ja luopui hankkeesta. Tapahtumien polttopisteeseen tahtomattaan joutunut ja sen vuoksi suomettajaksi leimattu Tammen silloinen toimitusjohtaja Jarl Hellemann on myöhemmin kertonut, että toivomus kirjan julkaisematta jättämisestä tuli presidentti Urho Kekkoselta pääministeri Kalevi Sorsan välittämänä. Ei tiedetä, toimiko Kekkonen omaehtoisesti, vai painostiko Neuvostoliitto häntä.

Kun Suomen Kuvalehti oli kirjoittanut, että Suomen ulkopoliittinen johto ei pitänyt Vankileirien saariston julkaisemista suotavana, kansanedustaja Tuure Junnila teki asiasta eduskuntakyselyn. Ulkoministeri Ahti Karjalainen kiisti kaiken koti- ja ulkomaisen painostuksen ja vakuutti, että päätös kirjan hylkäämisestä oli ollut kokonaan kustantajan oma. Tämä säilyikin pitkään virallisena totuutena, kunnes Kalevi Sorsa myönsi vuonna 1991 antamassaan haastattelussa, että sekä hallitus että Neuvostoliitto olivat kehottaneet Tammea luopumaan Vankileirien saariston julkaisemisesta."


Niinpä niin. Sama kaiku on askelten.