2011-03-28 Ruotsi: Kanada – Ruotsi 1 – 0

[rähmis]

"Miksi homma toimii Kanadassa", kysyttiin Expressenin pääkirjoitussivulla 12.2.

Tulijat ovat tervetulleita Kanadaan. Neljännesmiljoonan haluavat sinne joka vuosi. Tulijat otetaan vastaan avosylin, työpaikka löytyy käden käänteessä, kansalaisuus järjestyy helposti ja porukka sulautuu yhteiskuntaan menettämättä kulttuurisia erityispiirteitään.

"Kanada onnistuu kotouttamisessa", kerrottiin Dagens Nyheterin pääkirjoituksessa 4.3.

Työperäisen muuton lisääminen voisi olla konsti leimautumisen kierteen katkaisemiseksi. Tämä on tärkein Kanadan tarjoama opetus.

Kanadasta on tullut mallimaa, kun halutaan osoittaa, että maahanmuuttopolitiikan ongelmiin on löydettävissä ratkaisu.

Ruotsissa kuntasijoitetulla tulijalla vie 7 vuotta työpaikan löytämisessä ja maahanmuuttajien mukanaan tuomat säästöt ovat 40 – 60 miljardia kruunua vuodessa. Summan edessä on pitkä punainen miinusmerkki, tietty. Luvut ovat hallituksen itsensä ilmoittamia. Tuo summa on 1,5 – 2%:a Ruotsin bruttokansantuotteesta.

Mutta millaista hienosäätöä pitäisi tehdä, jotta maahanmuuttopolitiikka muuttuisi kanadalaisemmaksi? Lisää työperäisiä, lehdet kuuluttivat ylempänä, mutta tarvitaan myös suunnitelmallisuutta, mikäli aiheen parissa työskennellyttä integraatioekspertti Henrik Emilssonia on uskominen.

Kanadassa lähdetään liikkeelle oman maan tarpeista ja mahdollisuuksista integroida tulijoita, minkä perusteella maahanmuuttopolitiikalle asetetaan tavoitteet. 65% työperäisiä on katsottu sopivaksi määräksi, minkä mukaan humanitaaristenkin määrälle tulee rajat asetetuksi kuin puolivahingossa.

Ruotsissa ovet ovat appoisen auki. Vuonna 2010 12.073 tulijaa jäi maahan pakolaisuuden, suojeluntarpeen tai jonkun tekosyyn perusteella. Tämän päälle tulijat rahtasivat vielä 24.626 sukulaistaan tai sellaiseksi oletettua maahan. Myönnettyjen pysyvien työlupien määrä oli 99 kappaletta. Aiheeseen liittyy monia ulottuvuuksia, mutta työperäisiä voisi tosiaankin tulla jokunen enemmän, mikäli Kanadan mallia haetaan. Vaihtoehto on, että rajoitetaan sitten ei-työperäisten tulijoiden määrää.

Suunnitelmallisuus antaa ryhtiä pakolaispolitiikalle – ja helpottaa kotoutusponnisteluja. Ruotsissa asian ei anneta häiritä. Esimerkiksi suojelun perusteella jäi maahan 3.728 sierainparia vuonna 2006. Vuotta myöhemmin luku oli 10.208.

Tulijoilta tulisi olla lupa vaatia osaamista. Kanada pisteyttää tulijat katsomalla mitä he osaavat ja kuinka he voivat olla hyödyksi yhteiskunnalle.

Niiltä, jotka tulevat vapaaehtoisesti, siis ei-pakolaisina, tulee edellyttää kykyä huolehtia asioistaan. Kanadassa perheenyhdistäjän on pystyttävä elättämään puolisonsa kolmen vuoden ajan ja lastaan vähintään 10 vuotta, tai siihen asti kunnes tämä täyttää 25 vuotta.

Uutta ajattelua tarvitaan kansalaisuuksien myötämisen kanssa. Kanadassa kansalaisuusasia tulee ajankohtaiseksi integraatioprosessin päätteeksi. Kansalaisuus jää haaveeksi mikäli kontolta löytyy rikosrangaistuksia, ja kielitaito sekä tietämys politiikasta, historiasta, maantiedosta, oikeuksista ja velvollisuuksista testataan ennen passin lyömistä käteen.

Villi arvaus on, että kukaan pääkirjoitustoimittaja tai Kanadan erinomaista esimerkkiä sopivissa väleissä ylistävä tiedostaja ei hyväksyisi tällaisia konsteja käytettävän omalla maaperällään. Ja muut ah niin trendikkäät kukkahattuilijoiden vaateet, kuten laittomien maassanotkujien oikeus koulunkäyntiin tai ilmaiseen terveydenhuoltoon salaterveyskeskuksissa, eivät tulisi kuuloonkaan Kanadassa.

Siis miksi kitistä että Kanadasta pitää ottaa oppia, jos toimintamallit hyväksytään periaateessa, mutta niitä ei sovelleta käytännössä?

Per Gudmundson
pääkirjoitustoimittaja

Svenska Dagbladet

[pelle12]

 Tuo ylläoleva kirjoitus murskaa ne käsitykset, että Suomikaan olisi Euroopan Kanada.