News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-03-08 KU: 11 puoluetta allekirjoitti rasismin vastaisen peruskirjan, 2 ei

Started by juge, 08.03.2011, 14:43:53

Previous topic - Next topic

juge

Yhteensä 11 puoluetta allekirjoitti tiistaina 8. maaliskuuta eduskunnassa Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta.

Kaksi puoluetta kieltäytyivät. Ne ovat Muutos 2011 ja Vapauspuolue. Muutos 2011 -puolueen puheenjohtaja Jiri Keronen oli seuraamassa tilaisuutta.

Allekirjoittaneista 10 oli allekirjoittanut peruskirjan jo aiemmin ja vahvisti nyt sitoumuksensa. Suomen Työväenpuolue oli ainoa uusi allekirjoittaja.

Vanhoja allekirjoittajia ovat kaikki eduskuntapuolueet eli keskusta, kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset.

Lisäksi peruskirjan ovat aiemmin allekirjoittaneet SKP ja Köyhien asialla. KTP on myös asian takana, muttei päässyt nyt allekirjoittamaan sitä. Myös Itsenäisyyspuolueesta on ilmoitettu, että se allekirjoittaa paperin myöhemmin.

Kutsuun ei saatu vastausta Piraattipuolueelta eikä Suomen Senioripuolueelta.

Rasismi nyt pinnalla

Hankkeen takana on Ihmisoikeusliitto yhdessä vähemmistövaltuutetun toimiston ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnan kanssa. Ne kutsuivat kaikki puolueet vahvistamaan sitoutumisensa rasismin vastustamiseen.

Ihmisoikeusliitto toteaa tiedotteessaan, että eduskuntavaalien lähestyessä maahanmuutosta keskustellaan enemmän kuin koskaan.

– Miten puolueet omassa toiminnassaan aiheeseen tarttuvat ja mitä ne tekevät ennakkoluulojen vähentämiseksi, ovat nyt keskeisiä kysymyksiä.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2486861/11-puoluetta-allekirjoitti-rasismin-vastaisen-peruskirjan-2-kieltaytyi
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

juge

Kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat tiistaina eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan. Puolueet sanoutuivat samalla irti rasismista vaalikampanjoissaan. Peruskirjan allekirjoittivat myös perussuomalaiset, jotka eurovaalien alla jäivät pois rasismin vastaisesta julistuksesta.

[...]

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/03/kaikki_eduskuntapuolueet_rasismia_vastaan_2418358.html
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Arto Tuhkamuna

Kunhan suomalaiset puolueet allekirjottaisivat seuraavaksi antisuomalaisuuden vastaisen peruskirjan.

Luotsi

QuoteTavoitteena oli sitouttaa puolueet rasismia vastaan nyt kun vaalikampanjoissa keskustellaan maahanmuutosta enemmän kuin koskaan.

=tavoitteena on toivottaa turvapaikkaturismi tervetulleeksi, tai se on razismi!
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Jussi Halla-aho

Quote from: juge on 08.03.2011, 14:45:36
Kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat tiistaina eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan. Puolueet sanoutuivat samalla irti rasismista vaalikampanjoissaan. Peruskirjan allekirjoittivat myös perussuomalaiset, jotka eurovaalien alla jäivät pois rasismin vastaisesta julistuksesta.

[...]

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/03/kaikki_eduskuntapuolueet_rasismia_vastaan_2418358.html

Minusta ihan näyttää siltä kuin yrittäisit sanoa jotakin  :)

Se, mitä oletan sinun yrittävän sanoa, on mielestäni pienessä ristiriidassa sen kanssa, miten suhtaudut siihen, että eräästä toisesta (allekirjoittaja)puolueesta sanotaan jotain vähänkään negatiivista.

"Aloitan perinteiseen tapaan haukkumalla edustaja Halla-ahon toimintaa, koska hän ottaa sen aina henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tekee minuun henkilökohtaisesti kohdistetun vastahyökkäyksen, joka hivelee sairasta egoani."

- nimim. sivullinen.

Eino P. Keravalta

Quote from: Arto Tuhkamuna on 08.03.2011, 14:52:35
Kunhan suomalaiset puolueet allekirjottaisivat seuraavaksi antisuomalaisuuden vastaisen peruskirjan.

Sama tuli mieleeni.

Nyt pitäisi kirjoittaa Suomalaisuuden Peruskirja, jossa tunnustetaan se, että Suomi on kansamme edunvalvontajärjestelmä maailmassa ja että näin ollen kaikessa toiminnassa suomalaisilla poliitikoilla tulee olla etusijalla Suomen kansan etu ja sen edistäminen sekä taistelu suomalaisiin kohdistuvaa rasismia ja kansainvälistä hyväksikäyttöä vastaan unohtamatta suomalaisen kulttuurin ja arvomaailman suojelua.

Monikohan puolue tuon allekirjoittaisi? Lähtisikö Suomen Sisu kansalaisjärjestönä kyselemään?

Siinähän selviäisi kansalaisellekin entistä selvemmin, kuka kenenkin etua ajaa..
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

PaulR


JoKaGO

Quote from: Jari Leino on 08.03.2011, 15:21:45
No vähän sellaista antisuomalaisuuden vastaista manifestia se Keronen koitti Viljaselle ja Biaudet'lle tyrkyttää, mutta jostain syystä Kansan Uutiset ei uutisoi mitään siitä, allekirjoittiko toveri Viljanen Muutoksen manifestin.  ;D

Jäämme odottamaan tarkempaa raporttia paikalla olleilta.

Muutos - puolue joka ei allekirjoittanut sananvapauden ja ajatuksenvapauden vastaista julistusta

Jiriltä (tai sinulta) toivoisimme nyt referaattia, miten tuo tilaisuus meni. Eiku nii, Jirihän oli siellä vain seistä toljottamassa perunanenineen...
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Roope

Quote from: Jyri Rantala, YLE
Kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat tiistaina eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan. Puolueet sanoutuivat samalla irti rasismista vaalikampanjoissaan. Peruskirjan allekirjoittivat myös perussuomalaiset, jotka eurovaalien alla jäivät pois rasismin vastaisesta julistuksesta.

[...]

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/03/kaikki_eduskuntapuolueet_rasismia_vastaan_2418358.html

Tämä on siis se sama peruskirja, jonka Soini on jo aiemmin allekirjoittanut. Eurovaalien alla oli kyse RKP:n vaalityöhönsä muotoilemasta julistuksesta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

IDA

Quote from: Jari Leino on 08.03.2011, 15:21:45
Muutos - puolue joka ei allekirjoittanut sananvapauden ja ajatuksenvapauden vastaista julistusta


Pisteet tästä.

Vaikka itse ymmärrän sen miksi noihin hörhöilyihin mennään pistämään nimet alle, niin en ollenkaan pidä siitä. Tuo on ensinnäkin ihan sama, kuin mentäisiin allekirjoittamaan julistus tyyliin: "Me allekirjoittaneet julistamme omatoimisesti olevamme hyviä ja esimerkillisiä ihmisiä" ja toiseksi, kun ottaa huomioon miten oletettua rasismia nykyään käytetään poliittiseen leimaamiseen ja miten siitä pyritään tekemään jopa rikos, niin tuollaisten allekirjoittaminen tosiaan on tavallaan sananvapauden ja ajatuksenvapauden vastainen teko.

L. Brander

Quote from: Jari Leino on 08.03.2011, 15:30:51

Braxin toimenpiteitä odotellaan.

Pakkailen tässä nötköttiä, villasukkia ja ongenkoukkuja reppuun. Niistä voi olla vielä paljon iloa työleirillä.

Muista lukea Ivan Denisovitsin päivä. Se on ohjekirja, kuinka selviytyä Gulagilla.

Braxin toimenpiteet Muutosta vastaan kohdistetaan puolueen virallisen lehden Helsingin Sanomien ja virallisen uutistoimisto TASS..eikun YLEn kautta. Syyttelyä ja vinkumista on tulossa, ei kuitenkaan syytteitä. Toisaalta Mikahan saattaa tehdä tieteellisen artikkelin, jossa Muutoksen menettelyä pidetään vääränä. Se on virallinen laintulkinta, joka sitoo oikeusistuimia ja syyttäjiä. ;)

LB
Dystooppinen salamasota

Jouko

Asianhan pitäisi olla itsestään selvä ilman tällaisia julistuksia ja allekirjoituksia. Vai onko tässä joku koukku jolla ajetaan taas multikultia? YK:n peruskirjan pitäisi jo riittää mutta sitähän ei läheskään kaikki valtiot -ismeistä puhumattakaan noudata.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

juge

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.03.2011, 15:05:44
Quote from: juge on 08.03.2011, 14:45:36
Kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat tiistaina eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan. Puolueet sanoutuivat samalla irti rasismista vaalikampanjoissaan. Peruskirjan allekirjoittivat myös perussuomalaiset, jotka eurovaalien alla jäivät pois rasismin vastaisesta julistuksesta.

[...]

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/03/kaikki_eduskuntapuolueet_rasismia_vastaan_2418358.html

Minusta ihan näyttää siltä kuin yrittäisit sanoa jotakin  :)

Se, mitä oletan sinun yrittävän sanoa, on mielestäni pienessä ristiriidassa sen kanssa, miten suhtaudut siihen, että eräästä toisesta (allekirjoittaja)puolueesta sanotaan jotain vähänkään negatiivista.



Joskus sikari on vain sikari  ;)

Joka tapauksessa pidän tällaisia peruskirjoja hömpötyksenä, joilla luodaan sellaista ilmapiiriä, että myös asiallinen maahanmuuttokritiikki olisi rasismia. Ei tästä mitään hyvää seuraa kenellekään.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

ämpee

Quote from: Roope on 08.03.2011, 15:32:21
Quote from: Jyri Rantala, YLE
Kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat tiistaina eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan. Puolueet sanoutuivat samalla irti rasismista vaalikampanjoissaan. Peruskirjan allekirjoittivat myös perussuomalaiset, jotka eurovaalien alla jäivät pois rasismin vastaisesta julistuksesta.

[...]

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/03/kaikki_eduskuntapuolueet_rasismia_vastaan_2418358.html

Tämä on siis se sama peruskirja, jonka Soini on jo aiemmin allekirjoittanut. Eurovaalien alla oli kyse RKP:n vaalityöhönsä muotoilemasta julistuksesta.

Tuleekohan tästä päivittäinen tapahtuma rassissmin vastaisen taistelun yltyessä ?
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

caprifolium

Quote from: Arto Tuhkamuna on 08.03.2011, 14:52:35
Kunhan suomalaiset puolueet allekirjottaisivat seuraavaksi antisuomalaisuuden vastaisen peruskirjan.

Taitavat allekirjoittaa seuraavaksi suomalaisuuden vastaisen peruskirjan.
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012


ElenaDaylights

Kansanuutiset tekivät linjalleen uskollista työtä. Ei eds Kerosen kommenttia, miksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Jännä nähdä, miten se uutisoidaan muissa medialärpäkkeissä. Hieno tiedote, Muutos2011!
hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!

Lentomestari

Quote from: Dogah on 08.03.2011, 17:40:23
Muutos 2011:n lehdistötiedote asian tiimoilta
Tiedotteen perusteella vaikuttaisi hyvin täyspäiseltä päätökseltä jättää allekirjoittamatta tuo höttöperuskirja. Hyvä linja, olisipa sama linja tiedoitusvälineillä.

ikuturso

Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Rankkibus

Puolueet voisivat allekirjoittaa myös sektarianismin vastaisen julistuksen. Tosin ainakaan Vihreät ja ÄrKooPee eivät moiseen puumerkkiään rustaisi. Heille kun sektarianismi on elämän suola.

aféni Watson

Quote from: Dogah on 08.03.2011, 17:40:23
Muutos 2011:n lehdistötiedote asian tiimoilta

Tämän perusteella ihmettelen oikeasti, että miksi helvetissä perussuomalaiset tuon allekirjoittivat. Varsinkin tuo, että uskontoja ei saa arvostella on täysin järjetöntä.

pelle12

Quote from: IDA on 08.03.2011, 15:38:53
Quote from: Jari Leino on 08.03.2011, 15:21:45
Muutos - puolue joka ei allekirjoittanut sananvapauden ja ajatuksenvapauden vastaista julistusta


Pisteet tästä.

Vaikka itse ymmärrän sen miksi noihin hörhöilyihin mennään pistämään nimet alle, niin en ollenkaan pidä siitä.
Ymmärrät? Siis sitäkö, että Persut alkavat pohjustaa mahdollisia ministerin salkkuja tulevassa hallituksessa, vai mitä tarkoitat ymmärtämiselläsi?

kertsu59

Keronen puhuu vankkaa asiaa tiedotteessaan,siihen ei olisi pitänyt sotkea muita asioita mukaan.
Onko se monikulttuuri maailman paras asia.....Monietnisyys sensijaan voisi olla sitä.

Topelius

Pidän hyvänä, että rasismista sanoudutaan irti, mutta tällaisen julkilausuman allekirjoittamista pidän täytenä humpuukina. Sekä allekirjoittamista että allekirjoittamatta jättämistä voi siis perustella pätevillä argumenteilla. Tältä pohjalta koko julkilausuma tuntuu erittäin turhalta ja yhdentekevältä.

Timo Rainela

QuoteMuutos 2011 katsoo, että yhteiskunnan rasismi ei voi vähentyä tai hävitä mihinkään niin pitkään kuin aidosti rasistisia käytäntöjä noudatetaan jopa korkeimmalla päätöksenteon tasolla. Mikäli poliitikot, virkamiehet, puolueet ja päättäjät oikeasti tahtovat pyrkiä vähentämään rasismia, heidän tulee lopettaa oma syrjivä toimintansa ja rasististen ajatusmallien tietoinen kunnioittaminen ja ylläpito.

Erittäin suoraselkäistä toimintaa!
Loistava tiedote näiden apeiden sanojen aikana.
Timo Rainela
Muutos 2011
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Professori

Tällaiset julistukset ovat puhdasta hölynpölyä, joten on aika sama allekirjoittaako sen vai ei. Persujen kannalta tämä turhanpäiväinen asiakirja kannatti mielestäni allekirjoittaa, koska Tuntemattoman Sotilaan vänrikki Koskelaa mukaillen "se on nimittäin se pienimmän riesan tie". Muutoksen puolestaan kannatti olla allekirjoittamatta; ehkäpä tätä kautta moni kuulee puolueesta ensimmäistä kertaa.

Itse julistuksen allekirjoittaminen tai allekirjoittamattomuus on sinänsä turha ja merkityksetön riitti. Sinänsä on kyllä ikävä huomata ettei julistus pitäydy siihen, mitä se sanoo olevansa. Erinomainen pointti Keroselta tuoda tämä asia esiin.

Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

IDA

Quote from: pelle12 on 08.03.2011, 18:45:49
Ymmärrät? Siis sitäkö, että Persut alkavat pohjustaa mahdollisia ministerin salkkuja tulevassa hallituksessa, vai mitä tarkoitat ymmärtämiselläsi?

En, vaan siis sen, että se oli juuri pienimmän riesan tie. Koska se nyt on ennenkin kirjoitettu ja koska ilmeisesti tästä asiasta ei haluttu nostaa kohu-uutista, niin kirjoitettiin sitten. Pääsihän Vistbacka kuitenkin uutisessa kommentoimaan julistusten luonnetta aivan asiallisesti.

Julistus ei mitenkään sido PS:n, tai kenenkään, politiikkaa vaan kyseessä oli täysin seremoniallinen moraaliposeeraus.

ämpee

Hienoa toimintaa Jiriltä !!
Yrittivät luikerot ujuttaa pakettiin mukaan silkkaa silkkoa !!
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Hermo

Quote from: IDA on 08.03.2011, 19:33:03
Julistus ei mitenkään sido PS:n, tai kenenkään, politiikkaa vaan kyseessä oli täysin seremoniallinen moraaliposeeraus.

Moraaliposeeraus hyvinkin ja nimenomaan allekirjoittamista ehdottavien tahojen kannalta.

Roope

Onko tosiaan niin, että tuo allekirjoitettava peruskirja on englanninkielinen, koska muunlaista versiota ei Ihmisoikeusliiton sivuilta löydy?

Edit:

Kyllä. Näin näkyi televisiossa olevan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset