News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-04-08 UK: Labour-hallinnon uusista työpaikoista 98,5% ulkomaalaisille

Started by kohmelo, 09.04.2010, 12:27:22

Previous topic - Next topic

kohmelo

Vuoden 1997 jälkeen luoduista 1,67 miljoonasta uudesta työpaikasta 98,5% meni ulkomaalaisille.

Ei vielä virallisesti julkaistujen tietojen mukaan viime vuonna oli 730 000 brittiä vähemmän töissä julkisella sektorilla kuin vuonna 1997.

Virallistentietojen mukaan yksityisen- ja julkisensektorin työpaikkoja oli vuonna 1997 25,7 miljoonaa, kun viime vuonna niitä oli 27,4 miljoonaa. Kasvu on siis ollut 1,67 miljoonaa työpaikkaa. Kuitenkin samalla ulkomaalaisten työntekijöiden määrä on kasvanut 1,64 miljoonalla.

Vuoden 2009 lopulla maassa oli vain 25 000 brittisyntyistä työntekijää enemmän kuin  työväenpuolueen astuessa valtaan. Julkisellasektorilla brittityöläisten määrä on itseasiassa laskenut.

Mitä yksikään puolue ei suostu kertomaan maahanmuutosta:

Nettomaahanmuutto
oli vuonna 1997 48 000 ja vuonna 2007 se oli 237 000. Gordon Brown ilmoitti vuoden 2009 luvuksi 147 000, mutta jätti turvapaikanhakijat pois laskuistaan.

Väestönkasvu
Nykyisellä muuttomäärällä väestö kasvaa 61 miljoonasta 70 miljoonaan vuoteen 2029 mennessä. Maahanmuuttajien määrä on tuplaantunut viimeisen kolmenvuosikymmenne aikana. Väestöstä 6,7 miljoonaa on maahanmuuttajia.

Työ
Viimevuoden lopulla 288 000 birttisyntyistä oli vähemmän töissä yksityisellä sektorilla kuin vuonna 1997. Brown lisää "uusiin työpaikkoihin" myös yli eläkeiän työskentelevät, jos nitä ei oteta huomioon niin luku on 637 000 brittiä vähemmän kuin vuonna 1997.

Harmaatalous
Viimeisen vuosikymmenen ajan Britannia on ollut laittoman maahanmuuton magneettina. Nämä laittomat ruokkivat puolestaan miljardien puntien harmaatataloutta. Migrationwatch ryhmän mukaan Briteissä on 870 000 laitonta maahanmuuttajaa.

Itä-Eurooppa
Vuonna 2004 arvioitiin, että 4000 - 12 000 itä-eurooppalaista muuttaa britteihin. Vuoden 2009 loppuun mennessä pelkästään työrekisterissä oli 1 041 315.  

Kansalaisuus
Vuonna 1997 myönnettiin 37 000 uutta kansalaisuutta. Vuonna 2009 tämä luku oli 203 865. Työväenpuolueen vallassaolo aikana on myönnetty 1,5 miljoonaa kansalaisuutta täysillä äänestysoikeuksilla.

Turvapaikanhakijat
Arvioiden mukaan 285 000 käännytettyä turvapaikanhakijaa asuu edelleen Britanniassa.

Opiskelijaviisumit
Vuonna 1998 ulkomaalaisia opiskelijoita oli 69 697 ja vuosina 2008/9 tuo luku oli 236 470. Hallituksen omien lukujen mukaan viimevuonna 10% opiskelijoista opiskeli olemattomissa korkeakouluissa.

Monet terroristiepäillyt ovat käyttäneet juurikin opiskelijaviisumi-järjestelmää hyväkseen.

Vankilat
Vankiloissa on ihmisiä 160 eri maasta, joka seitsemän vanki on ulkomaalainen. Ulkomaalaisten määrän kasvu on aiheuttanut vankilasysteemin ylikansoittumista ja johtanut aikaistettuihin vapautuksiin.

Salainen suunnitelma
New Labourin ohjelma ei maininnut maahanmuutto politiikkaa, mutta vuonna 2000 kirjoitetussa salaisessa muistiossa halutaan edesauttaa parhalla mahdollisella tavalla jotta voidaan saavuttaa hallituksen "sosiaaliset tavoitteet". Suunnitelman tarkoituksena on kasvattaa maan monimuotoisuutta.


http://www.dailymail.co.uk/news/election/article-1264333/GENERAL-ELECTION-2010-Under-Labour-nearly-UK-jobs-taken-foreigners.html
QuoteLabour's betrayal of British workers: Nearly every one of 1.67m jobs created since 1997 has gone to a foreigner

Immigration was at the centre of the election campaign today as it emerged that virtually every extra job created under Labour has gone to a foreign worker.

Figures suggested an extraordinary 98.5 per cent of 1.67million new posts were taken by immigrants.

The Tories seized on the revelation as evidence that the Government has totally failed to deliver its pledge of 'British jobs for British workers'.
...

kohmelo


Artikkeli vuodelta 2008:
JOBS: The map that shows how most of Labour's new 'private sector' postions are really in the PUBLIC sector
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1089463/JOBS-The-map-shows-Labours-new-private-sector-postions-really-PUBLIC-sector.html

(http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2008/11/26/article-1089463-029937C7000005DC-994_468x450.jpg)

kohmelo

Ulkomaalaiset vievät kantaväestön työpaikat, näin ainakin Britanniassa. Työllisyys nousi vuoden toisellaneljänneksellä 184 000 työpaikalla, mutta näistä paikoista 3/4 meni Britannian ulkopuolella syntyneille. Tämä selviää Britannian tilastokeskuksen tiedoista.

Samaan aikaan Britanniassasyntyneet menettävät työpaikkoja nopeampaan tahtiin.

Migrationwatch UK edustajan Sir Andrew Greenin mukaan tämä on taas uusi todiste siitä, että maahanmuutto vaikuttaa Britanniassa syntyniden työn saanti mahdollisuuksiin.

Tilastot kuvaavatkin työvöenpuolueen hallinnon viimeisten päivien tilannetta.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1302112/Foreign-workers-surge-114-000-number-Britons-jobs-falls.html#ixzz0wZPHGysp
QuoteForeign workers surge by 114,000... but the number of Britons with jobs falls

The number of foreign workers has increased by 114,000 in the last year – while people born in Britain continued to lose their jobs.

Figures from the Office for National Statistics show workers born overseas were the beneficiaries of the early stages of the economic recovery.

There are now 3.85million workers who were born abroad. At the same time, the UK-born workforce fell by 15,000, to 25.08million.
...

http://economictimes.indiatimes.com/news/news-by-industry/et-cetera/Foreign-born-workers-get-three-quarters-of-British-jobs/articleshow/6297750.cms
QuoteForeign-born workers get three-quarters of British jobs

LONDON: Workers born outside Britain bagged most of the jobs in the country despite a steep surge in recruitment this year, adding to the worries of unemployed British youths, campaigners have said.

Employment levels in three months between April and June rose from 184,000 to 29 million in the biggest quarterly hike since 1989. But about three-quarters of this increase was due to workers born outside Britain, the data from the Office for National Statistics (ONS) reveals.

The new figures were "further evidence that immigration really does affect the job prospects of British-born workers", Sir Andrew Green, from Migrationwatch UK, was quoted as saying by Daily Mail.

...

kohmelo


Kafir Sikakoira

Uusia työpaikkoja pitäisi luoda pelkästään koneille ja roboteille. Näin vältytään palkkakustannuksilta ja säästyneillä rahoilla voidaan rakentaa lisää robotteja ihmisiä palvelemaan. Eikai kukaan enää tosissaan haikaile täys(ihmis)työllisyyden perään?

Reich

Yksityissektori palkkaa mielellään ulkomaista halpatyövoimaa ja julkinen puoli täyttää mielellään työpaikat positiivisella erityiskohtelulla. Tavallinen britti kärsii, mutta mitä väliä, kun kulttuuri rikastuu.
"Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa,
vaan jotain kaunista, jota ei koskaan myydä saa."

jobsy

Veret seisauttavia lukuja. Tälläinen kehitys ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen, että kantabritti saa ryhtyä hakemaan työpaikkaa ulkomailta. Onneksi imperiumin aikaisia suhteita on vähän joka suuntaan ja kieli on syntymäresurssi, joten se on helpohkoa.

Toisaalta vähitellen tälläinen kehitys johtaa väestön vaihtoon. Nyt olisikin oiva mahdollisuus alkaa markkinoimaan Suomea koulutetuille, työkykyisille ja -haluisille briteille. Voisivat tuoda samalla yrityksensä tai ainakin hyviä yritysideoita mukanaan (niitä UK:ssa on varmasti paljon), niin olisi talkoohenkeä mukana.
Maahanmuuttajat hakeutuvat sinne, missä on parhaat palkat. Toisinsanoen muuttovirtojen endogeenisuus luultavasti johtaa ylöspäin harhaisiin estimaatteihin. (Maahanmuuton taloustiede: lyhyt johdatus, KAK 3/2010, s. 262)

Melbac

Muistakaa että tossa on myös laskettu ei lähi-idästä/Afrikasta/aasiasta tulevat työläiset.Taitaa aika moni suomalainenkin mennä tohon lukuun.

Roope

IPPR:n julkaisema Sarah Mulleyn (en tunne taustoja sen kummemmin) lyhyt esitys siitä, kuinka hyvin brittilehtien uutisointi työllisyysluvuista ja väitteet maahanmuuton työttömyyttä lisäävästä vaikutuksesta vastasivat raportoitua. Tämän perusteella lehdet ja mm. MigrationWatch vetivät mutkia suoriksi ja arvosteluun olisi syytä.

QuoteEmployment statistics released last week have provided an immigration bonanza for the rightwing press. The Express1 (front page) went for "Foreigners get 77% of new jobs in Britain as too many of us live on benefits". The Mail2 (page 2) ran with "Foreign workers surge by 114,000... but the number of Britons with jobs falls". And the Telegraph3 offered "Record four out of five jobs going to foreigners between May and June" (sic) – the data actually referred to are for April-June). The Mail and the Express also report a new study by Migration Watch which purports to show that immigration has led to reduced employment in the UK.

This short paper attempts to disentangle the statistics from the interpretation, and to explore how this story came to take the shape it has. By doing so, it aims to draw a few lessons for policy.
...
What do the statistics tell us?
The papers (and some of the people they are quoting) seem to be using the
employment data to make four points:
1. The vast majority of 'new' jobs are going to foreigners, not to British people
2. Immigration has reduced employment and increased unemployment for British people
3. The difference between UK nationals and migrants is that Brits would rather live on benefits than work
4. The government must reduce immigration in order to get British people back to work

Let's take each in turn and see how well they stand up.
Institute for Public Policy Research: Immigration and Employment: Anatomy of a media story (8/2010) (pdf)

MigrationWatchin puolustuspuheenvuoro löytyy täältä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

kohmelo

Vuonna 2010 uusista työpaikoista 2/3 meni ulkomaalaisille.


http://www.dailymail.co.uk/news/article-1348417/Foreigners-2-3-new-jobs-200k-vacancies-filled-born-overseas.html
QuoteForeigners take two out of three new jobs as statistics reveal nearly 200,000 vacancies were filled by those born overseas


Just a third of all jobs created last year went to British-born workers, official
figures indicate.

They show that only 100,000 of the 297,000 workers who began new posts between July and September 2010 were native Britons.

Of the rest, 90,000 were born in Poland and other Eastern European countries that joined the EU in 2004, and the remainder were born elsewhere in the world.
...

normi

ymmärrättekö mihin johtaa se, että syntyy kantisten työttömien ja köyhien armeijoita ja toisaalta maahanmuttajaghettoja. Luulenpa että Euroopan maissa muhii melkoisia aikapommeja.
Impossible situations can become possible miracles

Totuus EPT

Ja Suomi seuraa nöyrästi perässä, kerta pitkäaikaistyöttömien määrä on vain nousussa.
Tuloerot vain kasvaa ja alueet eriarvoistuvat. Tätäkö me haluamme? Ottaa mallia uusista lähi-itä euromaista, Ruotsista ja Iso-Britanniasta. Jos emme mitään tee, niin joudumme nostamaan raja-aidan korkeutta tiluksillamme lisää.

Tarttis tehrä tosiaan jotain.
Missä ******i siellä ongelma.