News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-08-31 YLE Tutkija: Suomessa on massatyöttömyys

Started by Blanc73, 31.08.2014, 17:09:33

Previous topic - Next topic

Blanc73

http://yle.fi/uutiset/tutkija_suomessa_on_massatyottomyys__koskettaa_jo_miljoonaa_suomalaista/7443594
Tutkija: Suomessa on massatyöttömyys
QuoteSuomen työllisyystilanne näyttää pahentuvan entisestään syksyllä. Nyt yritykset eivät enää lomauta, vaan irtisanovat työntekijöitä entistä herkemmin. Tutkijan mukaan on syytä puhua jo massatyöttömyydestä.

QuoteSamaan aikaan Suomessa on avoimia työpaikkoja entistä vähemmän. Tilastokeskuksen tällä viikolla julkaisemien lukujen mukaan avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä noin 28 000 eli 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samana aikana.

Monelle työttömäksi jäävälle tilanne tarkoittaa sitä, että mahdollista uutta työtä on entistä vähemmän tarjolla.

Mutta onneksi saamme työvoimapulaamme helpotusta maahanmuutosta!!  :-X :-X
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Golimar

Ei Suomessa ole massatyöttömyyttä vaan Fantastinen työntarjonnan lisäys.

QuotePääministeri Jyrki Katainen (vastauspuheenvuoro): Arvoisa herra puhemies! Ihan yhdestä yksityiskohdasta, tästä työn tarjonnasta. Työn tarjonta käsitteenä ei tarkoita työpaikkojen lisäystä, työpaikkojen määrän lisäystä, vaan työn tarjonta käsitteenä tarkoittaa, että työvoiman määrä lisääntyy. (Sirkka-Liisa Anttila: 300 000 työtöntä!) Esimerkiksi nuoria, jotka eivät ole työvoimassa, ovat työkykyisiä ja työikäisiä, pitäisi olla enemmän työn piirissä, työtä hakemassa ja tietysti työssä, toisaalta sitten myös ikäihmisiä ja kokeneempia työntekijöitä, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä mutta eivät ole työssä - eli heidän määränsä lisääminen, jotka hakevat työtä tai tekevät työtä. Eli työn tarjonta tarkoittaa työvoiman lisätarjontaa, koska se lisää talouskasvua. Esimerkiksi ulkomaalaisen väestön tulo Suomeen keskipitkällä aikavälillä lisää talouskasvua ja sitä kautta työpaikkoja. Eli tähän minä toivoisin perussuomalailta ihan yksiselitteistä vastausta, mitkä ovat keinot, sanotaan näin, työvoiman tarjonnan lisäämiseksi.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_83_2013_ke_p_1.shtml

Onnikka

Quote
Monelle työttömäksi jäävälle tilanne tarkoittaa sitä, että mahdollista uutta työtä on entistä vähemmän tarjolla.
Katselinkin uutista lukiessa että jokohan olisi uutisointi asiasta muuttumassa, kun oli oikein selventävää grafiikkaa laitettu uutiseen mukaan.
Suoraan voisi sanoa kyllä että moni ei enää tule töitä löytämään. Epärealistiset odotukset aiheuttavat turhaan pettymyksiä.
Eli tämä kuva siitä paljonko on irtisanottu verrattuna viime vuoden samaan aikaan:
(http://img.yle.fi/uutiset/talous/article7443716.ece/ALTERNATES/w320h180/31_8+YT+neuvottelu+irtisanotut.png)

J.M

Ei kukaan suomalainen voi oikeasti olla niin tyhmä lammas, että uskoo vielä jotain VATT-Vartiaisen tai Fantastisen Kataisen työvoimapulaskeidaa! Tai jos sellainen löytyy, olisi syytä nousta pois tynnyristä välillä ulkoilmaan.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

kriittinen_ajattelija

Meanwhile halpatyövoiman kysyntä jatkaa kasvuaan....

QuoteIlta-Sanomat selvitti, miltä aloilta valmistuneiden on kaikkein vaikeinta työllistyä.
Korkeakoulutettujen työttömyys nousi taas tapetille, kun Helsingin Sanomien mielipideosastossa julkaistiin kahden korkeakoulutetun työttömän tarinat. Ilta-Sanomat uutisoi kirjoituksista tiistaina.

Nimimerkki "Syrjäytynyt" kirjoitti suorittaneensa kaksi korkeakoulututkintoa, mutta elävänsä silti miehensä tuloilla. Hän sanoi lähettäneensä työnantajille yli 500 työhakemusta ja saaneensa yhden määräaikaisen sijaisuuden sekä kuusi "kiitos, mutta ei kiitos" -vastausta". Myös nimimerkki "Työtön" kertoi kokeneensa saman.

Ilta-Sanomat selvitti, miltä aloilta valmistuneiden on kaikkein vaikeinta työllistyä.

Etenkin luovilta aloilta valmistuneet korkeakoulutetut kärsivät työttömyydestä, selviää Opetushallituksen Vipunen-tilastopalvelusta.

Toisaalta pelkällä ammattitutkinnolla on vielä vaikeampi työllistyä. Heikoiten työllistyvät prosessi-, kemian ja materiaalitekniikan, graafisen ja viestintätekniikan ja kulttuurialan tutkinnon suorittaneet.

Osalla listalle päätyneistä aloista tosin on vähän tutkinnon suorittaneita. Lisäksi sijoittumistilastossa käytetään vuoden lopun työllisyystilannetta, joten siinä voi näkyä myös kausityöttömyys.

Kesäkuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 9,2 prosenttia.

Korkeakoulututkinnon (kaikki) suorittaneista työttömiä:

Graafinen ja viestintätekniikka 22,2 % (tällä opintoalalla on vain yksi tutkinto, amk-insinööri)
Kuvataide 19,0 %
Teatteri ja tanssi 16,9 %
Kirjallisuus 8,8 %
Matkailuala 7,0 %
Luonto- ja ympäristöala 6,2 %
Filosofia 6,0 %
Kulttuurin ja taiteiden tutkimus 5,9 %
Historia ja arkeologia 5,8 %
Prosessi-, kemian ja materiaalitekniikka 5,4 %

Ammatillisen perustutkinnon suorittaneista työttömiä:

Maanmittausalan perustutkinto 61,5 %
Puutarhuri, puutarhatalouden perustutkinto 30,5 %
Pintakäsittelyalan perustutkinto 28,0 %
Puualan perustutkinto 24,1 %
Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto 23,5 %
Painoviestinnän perustutkinto 22,2 %
Kuvallisen ilmaisun perustutkinto 21,2 %
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288727871272.html?pos=ok-nln
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Turhapuro

Tämä muutos työpaikkojen osalta on ollut käynnissä jo ainakin 10-vuotta, noin vuosituhannen taitteesta alkaen. Näennäisesti sanotaan että uusia työpaikkoja on tähän asti tullu poistuvien tilalle. Mutta ongelmana on ollut työpaikkojen laatu. Poistunut on lähinnä teollisia työpaikkoja ja uusina on tullut lähinnä palvelualan töitä. Epäsuhtana näissä on alusta asti ollut työn laatu ja palkka. Teollisuuden työpaikat ovat lisänneet maan hyvinvointia suurelta osin ulkomaille kohdistuvan myynnin ansiosta, niissä on palkat ollut pääsääntöisesti hyviä, työpaikan tarjoama työsopimus on ollut jatkuva sekä kokoaikainen sekä niitä on ollut ympäri maata eikä pelkästään suuremmissa kaupungeissa tai keskittymissä. Nämä uudet palvelualan työpaikat taas ovat olleet jotain ihan muuta. Ne ovat usein määrä-aikaisia sekä osa-aikaisia ja täysien viikkotyötuntien saamisesta ei usein ole ollut mitään pelkoa, palkka on sen tasoinen että sillä niukin naukin tulee toimeen mutta yhtään mitään perus elämistä kummempaa ei ole varaa ostaa (noin 1000€/kk ei ole mitenkään tavatonta), ne ovat keskittyneet sinne missä asuu suurin osa ihmisistä jossa niillä on kysyntää (joka taas pakottaa tietyltä osin muuttamaan työn takia toiselle paikkakunnalle vaikka siihen ei usein olisi mitään haluakaan) ja joka tekee maan sisäistä muuttoliikettä sekä autioittaa pahoin tiettyjä alueita, sekä näiden työpaikkojen myötä ei enää tule maahan lisää rahaa koska nyt myydään palveluta maan sisällä ristiin eikä ns uutta rahaa tule. Tärkeänä huomiona myös että tämä on ajanut varsinkin suurten elinkustannusten alueilla kuten PK-seudulla ihmisiä suoranaiseen köyhyyteen kun työtä tekemällä ei voi elättää itseään kunnolla. Myöskään tuollaisen palkan turvin ei pysty asumaan muualla kuin "slummissa" naapureiden ollessa sitä tasoa jonka kuka tahansa voi arvata... Se mikä erityisesti lisää näiden ihmisien mielihyvää asiasta on katsoa naapurien elämisen tasoa. Työssä käymätön 5-lapsinen pakolaisperhe elää leveämmin, heillä on uudemmat ja muodin mukaiset vaatteet, lastenrattaat ovat viimeistä huutoa eikä tosiaankaan käytetyt, polkupyörät viimeistä huutoa, puhelimista puhumattakaan. On se muuten kumma kun alkaa pistämään vihaksi...

Tottakai näille palvelualankin työpaikoille on oma tarpeensa oli tilanne mikä tahansa. Jollekkin opiskelijalle tuollainen työ on hyvinkin sopiva, mutta tuskin järin moni haluaa luoda koko ikänsä kestävää uraa Hesburgherin myyjänä varsinkaan tuollaisella palkalla ja työtuntimäärällä. Eikä myöskään elinkeinorakenne ei voi millään keskittyä näiden varaan kuten nyt on tapahtumassa.

Vaikka muutos teollisista työpaikoista palvelualan työpaikkoihin on ollut todella huono, on nykyinen trendi vielä huonompi. Nyt alkaa häviämään kaikki työpaikat. Tässä lienee tekeillä pikkuhiljaa jo jonkin sortin maailmanennätys kuinka nopeasti on ajettu yksi maailman taloudellisesti parhaiten menestynyt ja tasaisimman tulonsiirron maa konkurssiin ja vessasta alas kaikin mahdollisin mittarein. Tietenkään tämä ei estä rahoittamasta tiettyjen ihmisryhmien elintasoa, erityisesti tuomalla heidät muualta varta vasten tänne. Tietenkin tähän voi ottaa velkaakin vaikka kuinka paljon, eihän sillekkään olisi mitään parempaa käyttöä kuten parantaa SUOMALAISTEN oloja sekä luoda työpaikkoja. Mutta kuten kaikki tietävät on Abdul Afrikasta paljon hienompi ja parempi ihminen sekä hänen varaansa on paljon helpompi laskea tulevaisuuden suhteen kuin sen perus Virtasen joka käy töissä, maksaa verot ja osaa tehdä muutakin kuin loisia kotona toisten elätettävänä.

Huomatkaa muuten sellainen hauska seikka että tietyt tahot puhuvat työvoiman tarpeesta tässäkin tilanteessa. Miksi kukaan voi olla niin typerä että tuollaista menee edes heittämään? No helppoa tuokin, jos Suomessa on reilusti yli puolet esimerkiksi rakennusmiehistä työttömänä, tulee tänne silti jatkuvasti muualta osaamistasoltaan paljon huonompia tekemään samaa työtä. Venäjältä Sergei tekee sähkötyöt 5€/tunti eikä siinä mitään pätevyyksiä suotta tarvita. Samalla saadaan kustannukset alas ja voidaan myydä ruuhkasuomessa ennätysajassa valmistunut asunto huippuhintaan pois/vuokrata kalliilla. Työn laaudun varmasti kaikki tietää oikein hyvin... Mutta ei se estä mukavien voittojen käärimistä. Nämä rakennuttajat tottakai kokevat että on työvoimapula kun Suomalainen ei suostu tuollaiseen rahaan töitä tekemään ja tarpeen tullen ei myöskään tuollaista laatua päästäisi läpi.
Like a midget at a urinal, I was going to have to stay on my toes.

Onnikka

Quote from: Turhapuro on 31.08.2014, 18:07:47
Poistunut on lähinnä teollisia työpaikkoja ja uusina on tullut lähinnä palvelualan töitä.
On tullut myös ihan uusia nimikkeitä valtiolle/kunnille. Kaikenlaista koordinaattoria ja erityisasiantuntijaa.
Palvelualahan taitaa olla vähentämässä nyt, kun kansalta rahat vähenemässä.

Uutisissa sanoivat että keväällä olisi näyttänyt paremmalle, kun tästä samasta uutisoivat. Olisi siinä voinut mainita että vaalitkin oli keväällä yhdet joten piti näyttää paremmalle ihan siksi. 

sivullinen.

Massatyöttömyys voisi auttaa suurimman työvoimapulan paikkaamiseen. Vielä pari kuukautta sitten Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti työvoimapulasta.

Quote
Tiedotteet: Työ
18.6.2014 11.00

Yhä useammalla alalla ylitarjontaa työnhakijoista, SOTE-alan työvoimapula jatkuu

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman Ammattibarometrin (2/2014) mukaan työvoimapula jatkuu erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammateissa. Arvion mukaan suuresta työvoimapulasta kärsivät myös myyntiedustus ja puhelinmyynti. Työvoiman ylitarjonta on edelleen yleisintä toimistotyössä. 

[...]

https://www.tem.fi/tyo/tiedotteet_tyo/yha_useammalla_alalla_ylitarjontaa_tyonhakijoista_sote-alan_tyovoimapula_jatkuu.115507.news

Ainoa helpottava tieto on Sanoman ilmoitus vapauttaa sata osaavaa puhelinmyyjää paikkaamaan puhelinmyynnin huutavaa työvoimapulaa. Lääkäreiden määrän lähes kolminkertaistuminen kolmessakymmenessä vuodessa* ei ole helpottanut lääkäripulaa. Se, kuten lähes kaikki huutavan työvoimapulan alat -- lukuunottamatta provikkapalkalla toimivia myyjiä ja "yrittäjiä" --, on näitä julkisen sektorin aloja, joiden pula on poliittista leikinlyöntiä. Suomessa tilastot ovat yhtä totta kuin Neuvostoliitossa pahimmillaan -- eikä Suomessakaan tilanne korjaannu ilman järjestelmän vaihtamista.

* http://web.archive.org/web/20110216030928/http://www.laakariliitto.fi/tilastot/laakaritilastot/kehitys.html
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Onnikka

Quote from: sivullinen. on 31.08.2014, 21:27:05
Suomessa tilastot ovat yhtä totta kuin Neuvostoliitossa pahimmillaan
Mutta hauskuuttakin niistä voi löytää. Ekan viestin linkistä eli uutisesta:
QuoteTilastokeskuksen virallisten tilastojen mukaan Suomen työttömyysaste oli heinäkuussa seitsemän prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 193 000. Työttömyysluvut vaihtelevat kausittain. Esimerkiksi toukokuussa työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 296 000.

Ari-Lee

Ja vesi on märkää. Jotenkin en enää jaksa vaahdota koko asiasta, koska nyt huomioni on ollut kiinnittyneenä loppuihin työpaikkoihin mitä on jäljellä. Ja nimenomaan julkisen sektorin paikkoihin. Julkinen sektori ei voi enää paisua. Vai voiko sittenkin. Reaalisosialismi odottaa.

Syöksyvauhti on kiihtynyt siihen pisteeseen, että loppurysäys on tosiasia ja sille ei mitään voi, enää. Ei mitään väliä mitä tilastokeskus valehtelee työttömyysluvuiksi, kallio on edelleen kovaa, vesi märkää. Kahden edellisen hallituskauden aikana olisi voinut lyödä jarruja oikealla politiikan suunnanmuutoksella, mutta siihen ei näillä pölhöpopulistisilla hallituksilla halua ole ollut. Minulle heti kaikki nyt. Kaverille ei jätetä - paitsi vastuunkanto. Lisätään maahanmuuttoa Afrikasta ja tienataan niil'!

Nyt katsotaan loppurysäys minkä jälkeen korjataan ruumiit ja kerätään haavoittuneet ja jos yhtenäisyyttä ja halua ja ennenkaikkea JÄRKEÄ löytyy sittenkään aletaan rakentamaan koko infra puhtaalta alustalta. Jos sama vajakkilauma mikä Arkadianmäellä puuhastelee, jatkaa, kaiken toivon saa heittää.

Hauskinta tässä kuvassa on Venäjä. Ilman Venäjääkin talouden rysähdys olisi ollut ajan kysymys, mutta Venäjän asettamat kivat kiihdyttävät loppuvauhtia. Mitä kivaa Venäjä vielä on varannut varallemme en tiedä mutta kaikki ei ole tässä tämä. Sitä en olisi kyllä uskonut että Suomen poliittiset päättäjät olivat näin hyväuskoisia hölmöjä, että olivat valmiita supistamaan ja supistivatkin jo ennestäänkin minimaalisen puolustuksen määrärahoja. Nyt, jos yhtään halua, tahtoa, ja kykyä löytyisi, typerykset pistäisivät maan puolustuksen uskottavaan tilaan maksoi mitä maksoi. Ilman kulmakiviä ei kansallisvaltion olemassaololle ole perusteluja. Sellaisen valtion on määrä kadota kartalta.

En jaksa todella uskoa, että lisävelka menee yhtään järkevämpiin kohteisiin sekään. Kertokaa minulle sitten kun typerykset heräävät tähän todellisuuteen. Kehitysapua ei edelleenkään lopeteta, maahanmuutto on edelleenkin rikkaus ja voimavara, vapaa ryöstäjyys on pyhimmistä pyhin, poliisi-, ja oikeuslaitos huutavat edelleen apua resurssipulaansa, ja siitä seuraa ainoastaan, että mummojen vaipanvaihtovälit vain kasvavat, samoin kuin tappoverotus. Ja pyllynpyyhkijöiden ja bussikuskien armeija kasvaa kasvamistaan.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

sivullinen.

Quote from: Onnikka on 31.08.2014, 21:34:46
Quote from: sivullinen. on 31.08.2014, 21:27:05
Suomessa tilastot ovat yhtä totta kuin Neuvostoliitossa pahimmillaan
Mutta hauskuuttakin niistä voi löytää. Ekan viestin linkistä eli uutisesta:
QuoteTilastokeskuksen virallisten tilastojen mukaan Suomen työttömyysaste oli heinäkuussa seitsemän prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 193 000. Työttömyysluvut vaihtelevat kausittain. Esimerkiksi toukokuussa työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 296 000.

Oli aika hauska. Epäilin jo kirjoitusvirheeksi, mutta tottahan tuo on -- ja johtuu täysin tilastointi käytännöistä.

Quote
[...]

Täyttäessään kolme vaadittua työttömyyden ehtoa – ovat työtä vailla, ovat viimeisen neljän viikon aikana aktiivisesti etsineet töitä ja ovat seuraavan kahden viikon aikana valmiita vastaanottamaan tarjotun työn – heidät kirjataan työvoimatutkimuksessa työttömiksi. Yleensä tämä runsaan nuorisotyöttömyyden jakso alkaa huhtikuussa ja jatkuu kesäkuun puolelle. Runsaimmillaan työttömyys on toukokuussa. Heinäkuussa tilanne normalisoituu, kun nuoret ovat saaneet töitä tai ovat siltä kesältä luopuneet työnhausta.

[...]

http://www.stat.fi/artikkelit/2010/art_2010-09-27_007.html?s=0

Jos se ilmoitetaan näin syksyllä, se on alin eli 7. Jos työttömyys prosentti ilmoitetaan kesällä, se on ylin eli 11. Jos otetaan tutkija Tiaisen luvut, ollaan vielä isommissa eli 13. Siitä jokainen voi korottaa oman mielensä mukaan "lomautetuilla", "paketin saaneilla", "varhaiseläkeläisillä" ja kymmenillä muilla ryhmillä.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Markkanen

Kaunistelemalla tilastoja ei saada Suomea kuntoon. Ikävä kyllä hallitus ei pysty muuhun kun aivokapasiteetti on olematon ja oma etu tärkein.

Kaikki on kunnossa kun paperilla kaikki on hyvin. Näinhän se oli Neuvostoliitossa aikanaan. Suomessa tämä on ajankohtainen asia.
Ellei Teillä itsellänne, herra, olisi ahneutta, ette saisi kansaa varastamaan vaikka varastamisen palkitsisitte.
- Kungfutse

Mika

QuoteSuomessa on massatyöttömyys

... ja pian menee entistä huonommin: EU:n kasvu- ja työllisyysasioista vastaavaksi superkomissaariksi on valittu Jyrki Katainen.  Mies, joka ei ymmärrä aihepiiristä muuta kuin sen, että Eurooppaan tarvittaisiin massamuuttoa Afrikasta, jotta tilanne paranisi ja nousu alkaisi. 
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

AjatusRikollinen

Nyt on pahemmanlaatuinen painovirhe päässyt printille, ainahan meille ollaan toitotettu että maamme kärsii röhkivästä työvoimapulasta.
Al Stubbido: "Tehdään tästä rasistinen maa". https://www.youtube.com/watch?v=hIYTHG9qxmc

camila

Muut keskustan edustajat äänestivät Männistön nimityksen puolesta.  Ilmeisesti keskustalaiset eivät yleisesti näe koplauksessa mitään sen kummempaa, vaikka tuossa yllä lainatussa artikkelissa kansanedustaja Kalmari taivastelee tapahtunutta Laanisen peesissä.
Cut down your microsoft exam braindumps by using our latest Cornell University and high quality testking gmat and ISEB

yks vaan

Aina jauhetaan työttömistä eikä verrata työssäkäyvien osuutta muuhun väestöön.

En ole muuten ikinä ilmoittautunut työttömäksi kun olen töitä vailla ollut. En ole siis ollut työtön ikinä. [emoji41]
Kuka syrjisi minua?

Onnikka

Quote from: yks vaan on 02.09.2014, 13:05:34
Aina jauhetaan työttömistä eikä verrata työssäkäyvien osuutta muuhun väestöön.

En ole muuten ikinä ilmoittautunut työttömäksi kun olen töitä vailla ollut. En ole siis ollut työtön ikinä. [emoji41]
Tulihan itsekin säästöillä muutama vuosi elettyä ennen ilmoa.
Ja senkin jälkeen osan aikaa.
Ikävä kyllä rahat loppui. Riittämiin olisi ollut ostaa pikkukaupungin asunto Saksassa, mutta typeryyttäni lähdin tänne Suomeen kun luulin että täälläkin töitä olisi.
Työkkärissä sitten sinänsä hauskaa oli kun täti ei millään uskonut kun aloin luettelemaan missä kaikissa jopeissa olin ollut. Laittoi sitten opettajien osastolle  -  ei siinä mitään, parempi niin. Enempi paskaduuneja tehneenä kivempi olla sellasessa joka ei kiusaa. Mutta nykysin ei enää ole eri osastoja joten tiedä millon iskee orjuus.

Ari-Lee

Quote from: yks vaan on 02.09.2014, 13:05:34
Aina jauhetaan työttömistä eikä verrata työssäkäyvien osuutta muuhun väestöön.


Kyllä. Sitten vielä räikeät alueelliset erot.

Kerran kysyin TE-virkailijalta kasvotusten istuessa tietääkö hän sen hetkisen työttömyysasteen. Entäs kokopäivätyöllisten osuuden työikäisistä. v: "En tiedä."

Tilastotiede on salatiedettä viimeiseen piirtoon. Ei tuolta tilastokeskuksen sivuilta saa kunnon vastausta. Yhteenvetoa on vaikea löytää. Tai sitten olen väsynyt sieltä tietoa hakemaan. Vastaukset on verhottu epäolennaiseen huttuun. Joskus toki olen sellaisen nähnyt. TE-ministeriö on näköjään lopettanut omien katsausten julkaisun mol.fi sivustolla. Miksiköhän? Neuvontapiste marjanpoimijoille avattu.

Sen tiedän, että älkää sotkeko osa-aikatyöllisiä kokopäivätyöllisiin. Osa-aikatyöllisiä on n.500 000. Osa-aikatyölliset saavat loppuelantonsa Kelasta tai työttömyyskassasta. Määrä on ollut noususuhdanteinen. Suurin osa osa-aikatyöllisistä on pelkällä palkkatuella + Kelan etuuksilla, mikä tulee kokopäivätyöllisten verokertymistä eli se on kikkakakkatulonsiirtoa.

Työllisyyskatsaukset ovat vain TE-ministeriön sivustolla:
http://www.tem.fi/index.phtml?s=2613
http://www.tem.fi/files/40788/HEINA14.pdf
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä