News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-12-20 Yle.fi: Maahanmuuttajakoulussa vietettiin perinteinen joulujuhla

Started by JV, 20.12.2010, 17:52:28

Previous topic - Next topic

JV

QuoteTurun Varissuon koulussa vietettiin perisuomalaista joulujuhlaa, vaikka suurin osa koulun oppilaista on maahanmuuttajien lapsia. Koulun päätös oli rohkea, sillä Suomessa on viime viikkoina keskusteltu vilkkaasti koulujen joulujuhlaperinteiden säilyttämisestä.

Varissuon koulun joulujuhlan kenraaliharjoitukset alkoivat jouluviikon maanantaiaamuna. Harjoituksissa koko koulu lauloi pianon säestyksellä perikristillisen laulun Enkeli taivaan. Lauluvalinta on viime aikojen keskustelujen valossa rohkea, sillä Varissuon koulussa on prosentuaalisesti eniten maahanmuuttajien lapsia. 80 prosenttia koulun 175 oppilaasta on maahanmuuttajataustaisia.

Opettaja Narja Ratu muistelee, että maahanmuuttajia alkoi tulla suurin joukoin Varissuolle noin 20 vuotta sitten. Suomessa koulut voivat itse päättää omasta juhlastaan. Varissuon koulussa on aina juhlittu joulua perinteisen kaavan mukaan.

- Silloinen esimieheni oli tosi jämäkkä ja ilmoitti, että maassa maan tavalla. Sopeutamme ja katsomme miten menee, ja hyvin on mennyt tähän saakka Ratu kertoo perinteisen joulujuhlan pitämisestä, Ratu kertoo.
Joulujuhlaan osallistutaan, vaikka joulua ei vietetä

Maahanmuuttajaperheet eivät Varissuon koulun päätöksestä ole pahastuneet. Päinvastoin: joulujuhla siirrettiin iltaan, jotta kaikki omaiset pääsisivät paikalle.

- Meidän kotona ei vietetä joulua, mutta kyllä juhlimme uuttavuotta, kertoo koululainen Miranda Sahiti perheensä loppuvuodesta.

Ilta etenee tonttulaulujen kera. Lapset eläytyvät rooleihinsa niin hyvin, kuin lapsi vain eläytyy.

- On se hyvä, että kaikki oppii meidän joulua ja tietää meidän joulusta enemmän, koulun oppilas Eetu Ljungman myhäilee.
Joulujuhlasta kiistellään

Koulujen kristillisten joulujuhlaperinteiden säilyttämisestä on virinnyt kuluneen vuoden aikana vilkas keskustelu. Kantaa ovat ottaneet niin poliitikot, arkkipiispa kuin tuhansien lasten vanhemmatkin.

Netissä kerätään jopa adressia perinteiden säilyttämisen puolesta opetusministerille. Tietoja siitä, kuinka moni koulu on luopunut jouluevankeliumin esittämisestä ei ole.

- Ne herättävät minussa surullisia ajatuksia, että oman maan perinteet ja arvot hukutetaan. Jotenkin pelkäämme niitä ihmisiä, jotka ovat muualta tänne meidän yhteiskuntaamme saapuneet, opettaja Narja Ratu toteaa.

Opetushallituksen mukaan oppilaiden huoltajille on tiedotettava juhlan sisällöstä. Lähtökohtana on suvaitsevaisuus.

YLE Turku
http://yle.fi/alueet/turku/2010/12/maahanmuuttajakoulussa_vietettiin_perinteinen_joulujuhla_2234303.html
mukavaa luettavaa

Veli Karimies

Quote- Ne herättävät minussa surullisia ajatuksia, että oman maan perinteet ja arvot hukutetaan. Jotenkin pelkäämme niitä ihmisiä, jotka ovat muualta tänne meidän yhteiskuntaamme saapuneet, opettaja Narja Ratu toteaa.

Tälle pitäisi myöntää joku mokuttajan kunnia-arvomerkki.

Tuija

Quote from: Veli on 20.12.2010, 17:55:09

Mokuttajan? Minä kai luin tuon kommentin ihan päinvastoin.

Juttelin helsinkiläisen lastentarhanopettajan kanssa, joka kertoi, että maahanmuuttajista ei ole heillä ollut mitään ongelmia. Päiväkodissa järjestetään myös joulujuhla tonttuineen ja seimikuvaelmineen. Seiminäytelmä järjestetään juhlan alussa tai ihan lopussa ja vanhemmille on tiedotettu asiasta, jolloin he voivat valita sen, tulevatko/jäävätkö näytelmää katsomaan.

Minun siskoni, joka asuu Keski-Suomessa täysin suomalaisella alueella, kertoi, että hänen lastensa päiväkodissa ei joulujuhlassa ole ainuttakaan kristilliseen perinteeseen viittaavaa joululaulua tai muuta ohjelmanumeroa. Ainoastaan tonttu-, pukki- ja talvilauluja. Syy ei voi siellä seudulla olla maahanmuuttajat, vaan uskoisin, että monia ateisteja loukkaa kristilliset joululaulut ja niiden laulattaminen lapsilla. Sinänsä se on hassua, kun voisihan sen Jeesus-lapsen syntymäsadun ottaa ihan samanlaisena satuna kuin ne aiemmin Suomessakin uskonnollisuuteen liittyvät tonttusadut. Sekin on aika jännää, että kun aina niin vaahdotaan, miten kamalaa on valehdella lapsille jostakin Jeesuksesta, niin samaan aikaan kuitenkin täysin hyvällä omallatunnolla valehtelemme lapsille Joulupukista.

M.

Quote from: JV on 20.12.2010, 17:52:28
- Silloinen esimieheni oli tosi jämäkkä ja ilmoitti, että maassa maan tavalla. Sopeutamme ja katsomme miten menee, ja hyvin on mennyt tähän saakka Ratu kertoo perinteisen joulujuhlan pitämisestä, Ratu kertoo.

Nämä hyvät uutiset tukevat sitä teoriaa, että maahanmuuttajien suojeleminen suomalaisilta perinteiltä on ensisijaisesti suomalaisten mokuttajien omaa monikulttuurifetisismiä eikä maahanmuuttajien yleinen toivomus. Mielenkiintoista tässä Ratun kommentissa on myös se, että sopeuttaminen kohdistuu nimenomaan maahanmuuttajiin eikä suomalaisiin. Näin maahamuuttajat nähdään ihmisinä eikä minään kulttuurinrikastuttajina.

mikkoR

On kyllä hullu yhteiskunta meillä nykyään kun YLE otsikoi että koulussa vietettiin perinteinen joulujuhla  ???
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Tuija

Päivi Räsänen kirjoittaa 16.12. blogissaan tästä koulujen joulujuhlaperinteestä mm. näin:

"Oppilaalla on kyllä oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta. Sen sijaan perustuslakivaliokunnan mietinnössä tähdennettiin sitä, että kristilliset juhlatraditiot, esimerkiksi virsi, ovat osa suomalaista kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista. Kristillistä perinnettä sisältävästä juhlasta ei tarvitse siis erikseen informoida vanhempia eikä kysyä kodeista lupaa. "Enkeli taivaan" -virsi ei tee joulujuhlasta lain tarkoittamaa uskonnollista tilaisuutta.

Perinteistä luopumista perustellaan usein maahanmuuttajalasten tilanteella, mutta heidän integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei edistä se, että eristämme heidät siitä arvotraditiosta, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Kaikilla lapsilla, niin kristityillä, muslimeilla kuin uskonnottomilla on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme."

http://www.paivirasanen.fi/ajankohtaista/17-blogit

Veli Karimies

Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21Mokuttajan? Minä kai luin tuon kommentin ihan päinvastoin.

Minusta hän puhui tuossa maahanmuuttajien oman maan arvoista ja perinteistä ja heti perään kertoi että me suomalaiset pelkäämme tänne muualta tulleita.

Professori

Hieno uutinen. Juuri näin meidän tulee toimia. Omaa kulttuuria kunnioittaen ja joukkoomme saapuneet mukaan toivottaen.

Ateisti/kristitty -ristiriita on sitten hiukan erilainen ongelma. Itse ensinmainittuun leiriin kuuluvana olen kuitenkin sitä mieltä, että selvästi kulttuuriin kuuluvat asiat tulee lastenikin tietää, vaikka eivät Raamatun sanomaan uskokaan. Tuleehan heidän tietää myös Väinämöisen lupauksesta palata tai vaikka oleelliset kohdat hindulaisten maailmankatsomuksesta. Näitä asioita kutsutaan yleissivistykseksi, enkä toki haluaisi sitä kieltää keneltäkään.

Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Ernst

Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21

Sinänsä se on hassua, kun voisihan sen Jeesus-lapsen syntymäsadun ottaa ihan samanlaisena satuna kuin ne aiemmin Suomessakin uskonnollisuuteen liittyvät tonttusadut. Sekin on aika jännää, että kun aina niin vaahdotaan, miten kamalaa on valehdella lapsille jostakin Jeesuksesta, niin samaan aikaan kuitenkin täysin hyvällä omallatunnolla valehtelemme lapsille Joulupukista.

Karhunpalvelus tehdään lapsen persoonan ja mielikuvituksen kehitykselle, jos häneltä viedään näitä maailman suuria tarnoita ja satuja pois siksi, että kypsymättömät vanhemmat eivät niitä tarinoiksi ymmärrä ja sotkevat omia luulojaan sekaan.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

E.P.L

Quote from: Julmuri on 20.12.2010, 18:38:46
Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21
Sekin on aika jännää, että kun aina niin vaahdotaan, miten kamalaa on valehdella lapsille jostakin Jeesuksesta, niin samaan aikaan kuitenkin täysin hyvällä omallatunnolla valehtelemme lapsille Joulupukista.
Se varmaan johtunee siitä, että joulupukilla ei ole takanaan uskonnollista dogmaa ja pyhää kirjoitusta, joka käskee käyttäytymään tietyllä tavalla.
+ tuota joulupukkihujausta ei ole tarkoitus ylläpitää kok ihmisen elinikää.

CheckPlease

Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21
Sekin on aika jännää, että kun aina niin vaahdotaan, miten kamalaa on valehdella lapsille jostakin Jeesuksesta, niin samaan aikaan kuitenkin täysin hyvällä omallatunnolla valehtelemme lapsille Joulupukista.

Se ero siinä on, että ajan myötä lapsille selviää/kerrotaan, että joulupukkia ei oikeasti ole olemassa. Jeesukseen/jumalaan sen sijaan monet epärationaaliset homo sapienit uskovat vielä kuolinvuoteellakin.

Tuija

Quote from: Julmuri on 20.12.2010, 18:38:46
Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21
Sekin on aika jännää, että kun aina niin vaahdotaan, miten kamalaa on valehdella lapsille jostakin Jeesuksesta, niin samaan aikaan kuitenkin täysin hyvällä omallatunnolla valehtelemme lapsille Joulupukista.

Se varmaan johtunee siitä, että joulupukilla ei ole takanaan uskonnollista dogmaa ja pyhää kirjoitusta, joka käskee käyttäytymään tietyllä tavalla. Mielestäni kuitenkin virren laulaminen joulu- tai kevätjuhlassa on tosiaan suomalaisen kulttuurin ilmaisua eikä varsinaista uskontoa, koska näin toimitaan perinteen vuoksi.

Ajattelin lähinnä sitä, että ei lapsille voi olla kovin vaarallista kertoa kaunista satua nuoresta köyhästä neidosta, joka tuli raskaaksi ja synnytti vaivalloisissa olosuhteissa tallissa pojan ja siinä sadussa pyörähtelee myös paimenia lampaineen ja sädehtiviä enkeleitä taivaan täydeltä. Tällainen seimikuvaelma on ihan yhtä viaton ja vaaraton lasten satu siinä missä Joulupukki, Petteri Punakuono, tontut ja vaikkapa kaunis, mutta surullinen satu köyhästä Tulitikkutytöstä.

Puhun nyt vain noista koulujen joulujuhlista ja siitä, saako siellä esittää kristillistä satua, kun kerran pakanallinen tonttusatukin saadaan esittää, en mistään uskonnollisesta dogmasta ja sen aiheuttamista mainitsemistasi "käyttäytymissäännöistä". En muista edes omalta kouluajaltani, että kuusijuhlan seimikuvaelmaa ja tonttutansseja harjoitellessamme opettaja olisi sekoittanut joitakin omia uskomuksiaan noihin tarinoihin tai muutenkaan hämmentänyt mieliämme millään jeesustelulla, vaan sekä tontut että enkelit tanssivat keskenään sulassa sovussa ja kaikki oli yhtä taianomaista aikaa, vedinpä sitten kuusijuhlassa tonttutanssia lavalla tai vaihdoin sädekehän päähäni ja siirryin kuorolauteille kailottamaan antaumuksella: "Gloria, in exelcis Deo!"

Mielestäni tässä ajattelussa, että on kamalan vaarallista lapsille, jos heidän päähänsä seiminäytelmien muodossa ujutetaan kypsymättömien aikuisten omia luuloja, taistellaan sellaista mörköä vastaan, jota ei ole olemassakaan. Oli aika, jolloin suomalaiset uskoivat tonttuihin, mutta nyt ne ovat ateistille viatonta ja vaaratonta satua. Enkeleihin kannattaa ateistien suhtautua samalla huolettomuudella ja siihen seimitarinaankin, joka nykyajan liberaaliteologienkin opetuksien mukaan on täysin keksitty kaunis legenda, joulun satu.

Quote from: Veli on 20.12.2010, 18:40:41
Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21Mokuttajan? Minä kai luin tuon kommentin ihan päinvastoin.

Minusta hän puhui tuossa maahanmuuttajien oman maan arvoista ja perinteistä ja heti perään kertoi että me suomalaiset pelkäämme tänne muualta tulleita.

Täysin päinvastaistahan hän tarkoitti, kun lukee koko jutun kokonaisuudessaan ja opettaja Narja Ratun aiemmat kommentit.

antero

QuoteTurun Varissuon koulussa vietettiin perisuomalaista joulujuhlaa, vaikka suurin osa koulun oppilaista on maahanmuuttajien lapsia. Koulun päätös oli rohkea, sillä Suomessa on viime viikkoina keskusteltu vilkkaasti koulujen joulujuhlaperinteiden säilyttämisestä.
Niimpä niin, tuohon on tultu.  :facepalm:
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Miniluv

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Kelpo Hääppönen

QuoteKoulun päätös oli rohkea, sillä Suomessa on viime viikkoina keskusteltu vilkkaasti koulujen joulujuhlaperinteiden säilyttämisestä.

Todella rohkeaa... :o Miten ennen kuulumaton tämä sama päätös olisi ollutkaan jos alla olisi, keskustelun sijaan, ollutkin varsinainen suositus joulujuhlaperinteiden välttämisestä.
Vittu mitä paskaa, sanoi Alexander Stubb.

herra 4x

Juuri alkaneessa Yle 1:n tv-uutisissa yhtenä aiheena tulee olemaan Varissuon joulujuhla. Katsomisvinkki.
Rakkaudesta lajiin.

Freddy Van Wonterghem

Suomalaiset asiantuntijat kiistelevät keskenään mistä maahanmuuttajan kuuluu loukkaantua, nämä asiantuntijat ovat sitten varsinaisia rasisteja.
Nämä asiantuntijat mielellään tunkeutuvat kaikenlaisiin maahanmuuttajien järjestämiin juhliin mutta kuitenkin he ovat itse sitä mieltä, että maahanmuuttajia ei sovi kutsua kantasuomalaisten juhliin.

He ylimielisesti pitävät maahanmuuttajia alikehittyneinä olentoina, ei asiantuntijoilla tule edes mieleen, että itse maahanmuuttajatkin voisivat olla jotain mieltä.

Suomalaiset poliitikot käyttävät tämän asiantuntijalauman antamia lausuntoja, päätöksenteon pohjana. Ei ole ihme että keskustellaan joulujuhlista, suvivirrestä, uimavuoroista, työvoimapulasta ym. toisarvoisista seikoista.

Maahanmuuttajien oikeat ongelmat ovat kieli ja työ tai opiskelupaikk

Ernst

Quote from: Freddy Van Wonterghem on 20.12.2010, 20:36:49

Maahanmuuttajien oikeat ongelmat ovat kieli ja työ tai opiskelupaikk

Nuo ovat myös kantasuomalaisen ihmisen oikeita ongelmia.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Freddy Van Wonterghem

QuoteNuo ovat myös kantasuomalaisen ihmisen oikeita ongelmia.

Oikeastaan kieli on se alkuvaikeus, muut ongelmat ovat samat.

dothefake

Voin kuvitella joulunäytelmän roolittajan vaikeuksia,
jos koulussa on vain yksi tummaihoinen, teet niin tai
näin aina heiluu rasistikortti. Otaksun.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Kukko

Quote from: Veli on 20.12.2010, 18:40:41
Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21Mokuttajan? Minä kai luin tuon kommentin ihan päinvastoin.
Minusta hän puhui tuossa maahanmuuttajien oman maan arvoista ja perinteistä ja heti perään kertoi että me suomalaiset pelkäämme tänne muualta tulleita.
Ei kai sentään, kyllä hän minusta viittasi nimenomaan suomalaisiin arvoihin ja  perinteisiin ja totesi olevansa surullinen siksi että niistä ollaan luopumassa sen pelossa että ne loukkaisivat mamuja.
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi "vihapuheesta" tai jostakin tekaistusta "rasismista".
-J. Sakari Hankamäki

Daghem

Quote from: Freddy Van Wonterghem on 20.12.2010, 21:07:23
Oikeastaan kieli on se alkuvaikeus, muut ongelmat ovat samat.

Oikeastaan kieli ei lopulta edes ole mikään integraatiokysymys, saati sitten tae integraatiosta.

Suomessa rikoksiin tuomituista somaleistakin varmasti suurin osa puhuu suomea paremmin kuin Mäkkärin asiakaspalveluhenkilöltä voidaan vaatia.

Toisaalta suomessa tulee erittäin hyvin toimeen englannilla. Valkokaulussiirtotyöläisiltä ei edellytetä minkäänlaista kielellistä tai kulturellista integraatiota.

Ainoa asia, joka maassamme erottelee jyvät akanoista on työ. Jos käyt töissä ja maksat verosi, niin ketään ei kiinnosta mitä kieltä puhut. Kielen ja kulttuurin oppiminen ei ole itseisarvo vaan välinearvo työn saamiseksi.
"Vi vill erbjuda en harmonisk och trygg miljö..." - Hommas Daghem

RP

Quote from: Veli on 20.12.2010, 18:40:41
Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21Mokuttajan? Minä kai luin tuon kommentin ihan päinvastoin.

Minusta hän puhui tuossa maahanmuuttajien oman maan arvoista ja perinteistä ja heti perään kertoi että me suomalaiset pelkäämme tänne muualta tulleita.

Otetaan tähän nyt vielä Narja Ratun kommentit koostettuina:

QuoteOpettaja Narja Ratu muistelee, että maahanmuuttajia alkoi tulla suurin joukoin Varissuolle noin 20 vuotta sitten. Suomessa koulut voivat itse päättää omasta juhlastaan. Varissuon koulussa on aina juhlittu joulua perinteisen kaavan mukaan.

- Silloinen esimieheni oli tosi jämäkkä ja ilmoitti, että maassa maan tavalla. Sopeutamme ja katsomme miten menee, ja hyvin on mennyt tähän saakka Ratu kertoo perinteisen joulujuhlan pitämisestä, Ratu kertoo.
Joulujuhlaan osallistutaan, vaikka joulua ei vietetä

----

[Netissä kerätään jopa adressia perinteiden säilyttämisen puolesta opetusministerille. Tietoja siitä, kuinka moni koulu on luopunut jouluevankeliumin esittämisestä ei ole.]

- Ne herättävät minussa surullisia ajatuksia, että oman maan perinteet ja arvot hukutetaan. Jotenkin pelkäämme niitä ihmisiä, jotka ovat muualta tänne meidän yhteiskuntaamme saapuneet, opettaja Narja Ratu toteaa.

Kokonaisuutena katsoen ei minusta tuossa ole muuta järkevää tulkintaa, että ne oman maan parinteet ja arvot joiden hukuttamisesta hän on surullinen ovat ne suomalaiset. Hän on ollut järjestämässä perinteisiä joulujuhlia Varissuolla ainakin kahdenkymmenen vuoden ajan, ja on tähän tyytyväinen.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Veli Karimies

Quote from: Tuija on 20.12.2010, 19:02:12Täysin päinvastaistahan hän tarkoitti, kun lukee koko jutun kokonaisuudessaan ja opettaja Narja Ratun aiemmat kommentit.

Ok. Hieman oudot sanavalinnat.

pakruti2c263

Quote from: Tuija on 20.12.2010, 18:06:21
Quote from: Veli on 20.12.2010, 17:55:09
Quote- Ne herättävät minussa surullisia ajatuksia, että oman maan perinteet ja arvot hukutetaan. Jotenkin pelkäämme niitä ihmisiä, jotka ovat muualta tänne meidän yhteiskuntaamme saapuneet, opettaja Narja Ratu toteaa.

Tälle pitäisi myöntää joku mokuttajan kunnia-arvomerkki.

Mokuttajan? Minä kai luin tuon kommentin ihan päinvastoin.

Juttelin helsinkiläisen lastentarhanopettajan kanssa, joka kertoi, että maahanmuuttajista ei ole heillä ollut mitään ongelmia. Päiväkodissa järjestetään myös joulujuhla tonttuineen ja seimikuvaelmineen. Seiminäytelmä järjestetään juhlan alussa tai ihan lopussa ja vanhemmille on tiedotettu asiasta, jolloin he voivat valita sen, tulevatko/jäävätkö näytelmää katsomaan.

Minun siskoni, joka asuu Keski-Suomessa täysin suomalaisella alueella, kertoi, että hänen lastensa päiväkodissa ei joulujuhlassa ole ainuttakaan kristilliseen perinteeseen viittaavaa joululaulua tai muuta ohjelmanumeroa. Ainoastaan tonttu-, pukki- ja talvilauluja. Syy ei voi siellä seudulla olla maahanmuuttajat, vaan uskoisin, että monia ateisteja loukkaa kristilliset joululaulut ja niiden laulattaminen lapsilla. Sinänsä se on hassua, kun voisihan sen Jeesus-lapsen syntymäsadun ottaa ihan samanlaisena satuna kuin ne aiemmin Suomessakin uskonnollisuuteen liittyvät tonttusadut. Sekin on aika jännää, että kun aina niin vaahdotaan, miten kamalaa on valehdella lapsille jostakin Jeesuksesta, niin samaan aikaan kuitenkin täysin hyvällä omallatunnolla valehtelemme lapsille Joulupukista.
Ei ole mitkään juhlat ja rituaalit minua haitannut..
Siis.. kenenkään rituaalit..
Voin osallitua, tai en...Rippiläiset/Riststäiset, ..sama se.
Enkä tunne syyllisyytä ..en.osallistu/osallistun.
Koska on omatuntoni.... on olematon näissä kymyksissä.
Se,.. on yksityisasiani. ;D Eikä se kuulu muille, ainoastaan minulle ja minun JUMALALLENI !!
Hän Suurin, oli/on/tulee olemmaan. Kuka tietää ???????  Maailman valtias, joka tuhoaa MOOSEKSEKSEN/MUHAMMEDIN/JEESUKSEN profetian.
Tässä on maailmaman tuhon  siemenet,jos niin haluat uskoa!
Lääke (vain reseptillä):
rec:
Olkaa hyvä, ja nauttikaa lääkettä ½ rkl aamuin illoin.
Älä tyrkytä,(tätä lääkettä)  kenellekään, ikinä.
Jos lääke auttaa potilaan vaivaan, käynti lääkärillä on välttämätön!! 
rec:
Sen takia "meidät" on iät ajat "dissattu", koska olemme vuosisatoja olleet "Paholaisen" lähettiläitä.
Onneksi roviot ei pala Suomessa, kunnes Sharia ensikerran saavuttaa Suomen.
Ps. HöpöNapu Jutut loppui osaltani tähän postaukseen.
Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

herra 4x

Quote from: Veli on 20.12.2010, 22:15:02
Quote from: Tuija on 20.12.2010, 19:02:12Täysin päinvastaistahan hän tarkoitti, kun lukee koko jutun kokonaisuudessaan ja opettaja Narja Ratun aiemmat kommentit.

Ok. Hieman oudot sanavalinnat.

Täältä voi katsoa tv-uutisten jutun. Juttu alkaa ajassa 10.30. Kyseiset sanavalinnat löytyvät haastattelussa siinä jutussa.

http://areena.yle.fi/ohjelma/8f5983521e91ddd0be854154afb4fc5c

On muuten silmiinpistävää kuinka monta islamiin liittyvää uutista tuossakin lähetyksessä oli. Uutisaiheina ja puheenaiheina kyseinen rauhanuskonto ja sen ekspansio, siihen liittyvät ongelmat ja muut kysymykset ovat eksponentiaalisesti määrällisesti nousseet, jos ajatellaan tilannetta maailmassa, Euroopassa ja Suomessa vuosia taaksepäin, vaikka pari vuosikymmentä.

Se kertoo jostain.

Maahanmuutto sanana on alkanut tarkoittaa sanotaanko ongelmallista maahanmuuttoa. Koko maahanmuutosta ei aiemmin vaahdottu puolin eikä toisin vaikka Suomeen on maailman sivu muuttanut ihmisiä. Se johtuu siitä, että heidän suhteen ei ongelmia ole ollut.
Rakkaudesta lajiin.

Ant.

Jos asiat menivät kuten kerrottu, oli tämä jälleen osoitus siitä, etteivät maahanmuuttajat itse vastusta tuollaisia joulujuhlia. Maahanmuuttajien keskuudesta löytyvät varmasti omat kiihkotapauksensa, mutta suurelle osalle ei-kristityistä maahanmuuttajaoppilaista ja heidän perheistään ei varmaan ole mitään sitä vastaan, että kerran vuodessa on mahdollista (ei pakko) panna tonttulakki päähän, katsella näytelmiä ja laulaa yksi virsi.

Vain vihreiden ja vasemmistoliiton puoluetoimistoissa kiehutaan raivosta. Nyt jo maassa olevien ja tulevien maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta olisi parasta, jos maahanmuuttajien sopeutumisen viholliset painuisivat mahdollisimman nopeasti poliittiseen marginaaliin.
Homma is the new black.

Anssi Sarvi

On suvaitsevaista paasata, että esim. homous ja vammaisuus eivät tartu. Näiltä paasaajilta olisikin kiva kuulla, että tarttuuko yleisesti kristinuskoon yhdistetty homovastaisuus lapseen suvivirrestä, enkeli taivaan -virrestä tai mahdollisesti jouluevankeliumista?

hyperbeli

Quote from: dothefake on 20.12.2010, 21:23:41
Voin kuvitella joulunäytelmän roolittajan vaikeuksia,
jos koulussa on vain yksi tummaihoinen, teet niin tai
näin aina heiluu rasistikortti. Otaksun.

Kenties... Meillä tosin Maria oli täysmusta ja murjaani taas käytti kenkäplankkia. Ei tuntunut ketään häiritsevän... :)

Titus

Karjalainen:

Suomalaisista jouluperinteistä pidettävä kiinni

Vain heikko ja huonolla itsetunnolla varustettu kulttuuri luopuu omista perinteistään. Siksi onkin hämmästyttävää, että vaatimukset suomalaisista perinteistä luopumisesta tulevat oman kulttuurin sisältä.

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/suomalaisista_jouluperinteist%C3%A4_pidett%C3%A4v%C3%A4_kiinni_6750855.html

Mitä ihmettä ! Lumipallo pyörii sittenkin ?
that's a bingo!

pakruti2c263

Olisimmeko yhdessä edes kerran vuodessa?
Vaihdetaan rooleja/värejä/pukuja/huntuja /haleja?
Ne, jotka loukkaantuivat, "Merry Christmas", "Hyvää Joulua". Ei ole pakko halia.
Voisiko lapset, kun me aikuiset emme voi?

No. Dhimmi eat pork. That´s all.
Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

AIP

Quote from: Veli on 20.12.2010, 22:15:02
Ok. Hieman oudot sanavalinnat.

Oletko jo niin kyllästetty loputtomalla mokutuksella, ettet voi enää käsittää "oman maan" tarkoittavan Suomea? :)

Kyllä tuossa varsin hienosti tuskailtiin sen ilmiön kanssa, joka pistää kotimaisia kouluja olemaan ylivarovaisia maahanmuuttajien tunteiden suhteen, ja varomaan oman kulttuurin esilletuontia.

Mutta olisiko YLEn toimittaja tehnyt tätäkään juttua, ellei Jykä ja kaverit olisi juuri kehottaneet koululaitosta pitämään kiinni suomalaisista perinteistä?

thinkingmind

Quote from: Ant. on 20.12.2010, 23:13:31
Vain vihreiden ja vasemmistoliiton puoluetoimistoissa kiehutaan raivosta. Nyt jo maassa olevien ja tulevien maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta olisi parasta, jos maahanmuuttajien sopeutumisen viholliset painuisivat mahdollisimman nopeasti poliittiseen marginaaliin.

Pahimmat maahanmuuttajien viholliset löytyvät juuri vihreistä ja vasemmistoliitosta sekä RKP:stä vaikka kiljunen-lipponen demarit ja stubb kokoomuslaiset ja kiviniemi-vanhanen keskustalaiset eivät ole kovin kaukana.

On suomelle ja maahanmuuttajille sitä parempi mitä paremmin maahanmuuttajat sopeutuvat suomeen ja suomalaiseen tapaan toimia ja elää.
Nyt ollaan suomessa joten täällä eletään kuten suomessa suomalaiset elävät tai ainakin kunnioitetaan suomalaisten tapoja ja arvoja.

"Suvaitsevaisten" ajamaa maahanmuuttajien eristäytymistä täytyy vastustaa.
Maahanmuuttajien pitää käydä samoissa juhlissa, uida samoilla vuoroilla ja maahanmuuttajille täytyy tehdä selväksi että suomessa on tasa-arvo joten minkäänlaista naisten alistamista ja eristämistä kotiin ei hyväksytä.

"Suvaitsevaisten" ajamaa hullua maahanmuuttopolitiikkaa joka tuo suomeen ihmisiä joilla ei ole mitään järkevää tai oikeutettua syytä olla suomessa elämään suomalaisten verorahoilla kuten hakemalla rahaa sossusta tekemättä itse töitä ja vaatien vaatimasta päästyään aina lisää myönnytyksiä ja erioikeuksia kulttuuriinsa varjolla täytyy vastustaa.

Suomeen ei saa rakentavaa ruotsalais-tyylisellä "suvaitsevaisuudella" suurta määrää sopeutumattomia ja gettoutuneita maahanmuuttajia jotka pistävät turhautuneisuudessaan kaupungit palamaan ja tekevät rikoksia ja käyvät sotaa ambulansseja, palomiehiä ja poliiseja vastaan.

Suomen maahanmuuttopolitiikan pitää olla tiukka mutta reilu.

Nykyisten poliitikkojen jäjiltä suomen maahanmuuttopolitiikka on löysä ja epäreilu.

"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

Aschenisto

Sitä kyllä ihmettelen, että miksi nähdään niin hiton tärkeinä jotkut "jeesuspelastaa" laulut. Muka ne kuuluu kulttuuriin ja muuta sälää. Kyllä itse uskonnottomana vaadin, että verorahojani ei pistetä mihinkään moiseen uskonnolliseen.

AIP

Quote from: Aschenisto on 21.12.2010, 17:16:30
Kyllä itse uskonnottomana vaadin, että verorahojani ei pistetä mihinkään moiseen uskonnolliseen.

Minä vaadin agnostismiin taipuvaisena, että ihmiset saavat laulaa tai laulattaa sitä mistä tulee hyvä mieli ja mitä äiditkin jo laulelivat lapsena. Vaadin, että maassa, jossa alle 80% mutta yli 70% uskoo yhä kristittyyn Jumalaan voidaan koululaitoksissa noudattaa väkivallattomia ja väkivaltaan kehottamattomia kristillisiä perinteitä muutaman kerran vuodessa.

(turha tulla selittämään, erotkaa siitä kirkosta jos ette usko, senkin tekopyhät perkeleet)

Embo

Quote from: Freddy Van Wonterghem on 20.12.2010, 20:36:49
Suomalaiset asiantuntijat kiistelevät keskenään mistä maahanmuuttajan kuuluu loukkaantua, nämä asiantuntijat ovat sitten varsinaisia rasisteja.

Jep, ja nämä asiantuntijat lisäksi ovat sitä sukupolvea, joka vietti lapsuutensa ja nuoruutensa aidossa ja todellisessa umpio-Suomessa 50-60-luvulla, kahden valtiollisen radiokanavan ja yhden valtiollisen televisiokanavan ruokkimana.

Ei ihme, että ulkomaalaisuudesta ja maahanmuuttajuudesta tulee tällaiselle ihmiselle halinalle-tyyppinen fetissilelu.

nuiseva

Quote from: mikkoR on 20.12.2010, 18:18:38
On kyllä hullu yhteiskunta meillä nykyään kun YLE otsikoi että koulussa vietettiin perinteinen joulujuhla  ???

Jep. Onhan se suuri uutinen.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.