What Makes a Nation: The Case of Japan

[Micke]

Artikkeli Japanista vuodelta 1991, joka tuli kahdessa osassa.
Minusta oli todella hyvä ja kevyt teksti, vaikka se on pitkä.

Ensimmäinen osa kokonaisuudessaan: http://www.amren.com/ar/1991/09/index.html
Toinen osa: http://www.amren.com/ar/1991/10/index.html#cover


Ja pari kohtaa molemmista:

What Makes a Nation: The Case of Japan

An expert's two-part report on a country that is doing a few things right.

by Steven Howell

Let us be honest: The Japanese have left us behind. Americans are bad losers and prefer not to admit it, but in nearly every way, Japan puts us to shame. Whether it is crime rates, literacy, GNP growth, investment rates, life expectancy, or even the yearly number of patents per capita, Japan is well ahead of us and of nearly everyone else.

Unlike the United States, which is worried about the future, always slipping behind and cutting back, Japan is optimistic. Only 45 years after B-29s nearly destroyed it, Japan is bursting with energy — investing, building, expanding, ready for the future. Before long, a few rocky islands in the Pacific could be the dominant economic and cultural force in the world. How have the Japanese done it?

People who visit Japan are tempted to think that the Japanese are just like us. They dress like Westerners, they build skyscrapers, they believe in efficiency, and listen to Beethoven. Many of them even speak English. Virtually every analysis of Japanese success therefore concentrates on such things as fiscal policy and management techniques. This is no more useful than explaining American ghetto poverty in terms of federal jobs programs.

Not Like Us

I have spent many years in Japan. The Japanese are not like us. In some ways, they are as we used to be, and in others they are unlike anything we have ever been. But the essential thing is that Japan is, and will always be, Japanese. It has an almost 19th century sense of nationhood, and a fierce resolve to maintain its national traditions, come what may. Unlike Americans or common-market Europeans, Japanese have a near-instinctual sense of who they are. This gives Japan the community and purpose that will carry it well into the next century.

...

Japanese and Race

Since Japanese feel so distant from people who are racially and culturally indistinguishable from themselves, it is not hard to imagine how they feel about people who are obviously different. In 1986, the then-Prime Minister of Japan, Yasuhiro Nakasone, casually mentioned to a group of journalists that large numbers of blacks and Hispanics were a drag on the American economy and made the country less competitive. Although the remark provoked outrage in America, in Japan, it was accepted as obviously true.

In 1990, when a cabinet minister congratulated the police on clearing the sex trade out of a residential neighborhood, he likened the arrival of prostitutes to the appearance of blacks in an all-white neighborhood. They lower the tone, he said, and the solid citizens clear out. American commentators choked with anger. Of course, whites have fled a thousand American communities that were turning black, but Japanese cabinet ministers are presumably not supposed to have noticed.

A distaste for blacks is nothing new. One of the consequences of the post-war occupation of Japan was a crop of mixed-race children, left behind when the Americans went home. The half-white children were grudgingly tolerated. The ones who were half-black were bundled off to Brazil, along with their mothers.

Linguistically, culturally, and racially, Japan is one of the most homogeneous countries in the world. This means that it never even thinks about dozens of problems that are worrying America nearly to death. Since Japan has only one race, no one ever uses the word "racism." There was no "civil rights movement," no integration struggle, and no court-ordered busing. There is no bilingual education, and no affirmative action.

There is no tyranny of "political correctness." No one is clamoring for a "multi-cultural curriculum," and no one wants to rewrite history. When a company needs to hire someone, it doesn't give a thought to "ethnic balance;" it just hires the best person for the job. No one has ever been sent to a reeducation seminar because of "insensitivity."

Japan has no Civil Rights Commission and no Equal Employment Opportunity Commission. It has no Equal Housing Act or Equal Voting Rights Act. No one worries about drawing up voting districts to make sure that minorities get elected. Japan has no noisy ethnic groups trying to influence foreign policy. Japanese haven't the slightest idea what a "hate crime" could be. There is no end to the things Japanese don't have to worry about.

And put that way, one wonders what half the people in America would do for a living or what journalists would think to write about, if it weren't for the looming presence of race. The time, money, effort, and agony that Americans lavish on race doesn't tighten a single bolt or bake a single bun, and Japanese can put the effort to productive use.

"Progressive" Americans believe that a great deal of racial scurrying around is somehow good for us, and they work themselves into self-righteous frenzies over the Japanese compulsion to draw boundaries between themselves and others. Of course, an insistence on boundaries is one of Japan's greatest and most obvious strengths. Though Americans have been trained to pretend otherwise, it is a natural part of any healthy society. Nothing in Japan would be the same if Japanese did not draw such a firm line at the water's edge.

Steven Howell is the pen name of a consultant to American companies doing business in Japan. He speaks fluent Japanese and is the author of a book about the Japanese national character. The second part of his article will appear in the October issue.

The Case of Japan (Part II)

Japanese society is a perfect example of the advantages of ethnic homogeneity.

One of the greatest differences between Japan and the United States is that at some basic level, Japanese are like the three musketeers: all for one, and one for all. Whatever it is that Japanese are up to, they are in it together.

This sense of shared purpose appears in a thousand pleasant ways. One is the virtual absence of crime. Anyone can walk anywhere in Japan at any time. If a shopkeeper has excess inventory, he puts it out on the sidewalk. No store in the whole country bothers with elaborate security systems that sound an alarm if someone makes off with the goods.

The cost of crime, jails, and law enforcement is a heavy burden not only on the American economy but on the American soul. In a country where people feel a duty to their tribe, the costs are far lighter.

Another result of homogeneity and national solidarity is the relative absence of social conflict. Since all Japanese come from the same stock, receive much the same education, and absorb the same traditions, they have the same expectations of each other. There are far fewer doubts than in America about what is proper and what is not.

One consequence is that most Japanese go to their graves without ever meeting a lawyer. In per capita terms, there are only one 20th as many lawyers in Japan as in the United States, and Japanese do not spend their time suing each other. When businessmen need a contract, they sit down and write it. They don't need lawyers to help them. If there is a disagreement later on they work it out. People who never have to "celebrate diversity" actually have a good chance of understanding each other.

Another sign of how much Japanese have in common is the willingness of most adults to act in loco parentis when they see a misbehaving child. Only in a community of common values, where there is no doubt about right or wrong, do people bother to rebuke a stranger's child. Japanese would want their own children scolded by strangers if they needed it; everyone benefits from well-mannered youngsters.

Many things would be impossible in Japan without a sense of common purpose. Lately, the country has been spending huge sums on enormous infrastructure projects. The four main islands of Japan have been linked with bridges and tunnels longer than anything else in the world. Networks of super express train tracks are constantly being laid, and skyscrapers are going up everywhere. With a land mass one 25th that of the United States and a population density 12 times greater, where does Japan find room for all this?

It makes room. When people have a larger view of the interests of society, they are willing to move out of the way of a super highway. Americans used to build bridges and dig canals. Now, any large-scale building project is likely to be paralyzed by noisy interest groups. About the only place left where American engineers can really flex their muscles is outer space, and budget cuts may soon put an end to that.

...


Japanese understand perfectly that national solidarity grows out of what Japanese have in common with each other. They prize their homogeneity, and don't want it diluted. Japan therefore takes no immigrants. Virtually the only way to become a Japanese citizen is to marry a Japanese, and even then citizenship is not automatic. The authorities look very carefully into the alien's background and character, and give him every opportunity to change his mind. The process takes years, and is not complete until the alien is, in effect, adopted by a Japanese family and takes a Japanese name. Usually it is the in-laws who do this, but there is little recourse if they won't.

Occasionally, Japan is pressured into taking in foreigners. Back in the 1970s, the United States practically forced it to accept a handful of Vietnamese boat people. It didn't take the Vietnamese long to realize that they weren't wanted, and most of them eventually moved on to America. The Japanese were quietly delighted.

In public, and in any international forum, Japanese mouth the expected clichés about one-worldism and borderless bliss, but they don't believe them. They know that their smooth-running society requires a degree of national solidarity that can come only from racial and cultural homogeneity.

High-class Bums

Japanese solidarity might have led to a Scandinavia-style nanny state, with government cosseting at every turn. It did not. The Japanese family, which has always demanded loyalty and promised protection in return, has looked after the losers. This means that Japanese cities have nothing like the hordes of welfare-bred derelicts that are rapidly filling up every public space in America.

Japan has miles of underground arcades and covered shopping streets. In New York or Chicago, they would be rank with scruffy urban campers, and customers wouldn't dare come around after sundown. In Osaka or Tokyo, one can go for days without seeing a single "homeless" person, and even Japanese bums are a cut above the rest. After all, it is a nation of 100 percent literacy, and I have seen vagrants curled up in a corner, reading a scavenged copy of the Japanese equivalent of the Wall Street Journal.

In the public places of American cities, half the people on the street may be bums and half the rest are dressed like bums. In Japan, virtually no one is poorly dressed, and if there is someone in a summer crowd wearing shorts and a T-shirt, it is probably an American tourist. Japan now has a sleek air of prosperity about it that makes even the swankiest American city seem ragged by comparison.

Problems

Of course, it would be a mistake to think that homogeneity cures all woes or that Japan has no problems. Many countries, including our own, have problems that homogeneity cannot cure, and Japan has its own special troubles. My point is not that Japan has built a society that Americans or anyone else would necessarily find congenial. It is that they have built a society that Japanese find congenial.

...

One of Japan's most serious problems is one that a healthy society should not have: It has one of the lowest birth rates in the world. Each Japanese woman has an average of only 1.53 children, well below the replacement level of 2.1. At a rate of 1.5, each generation is 25 percent smaller than the one before, and morbid statisticians have been trying to figure out how many generations it will take before there are no Japanese left.

It is important to note that neither this low birth rate nor an acute labor shortage have gotten anyone but socialists talking about immigration. There is some discussion of the possibility of bringing in carefully supervised work gangs from South East Asia, but most Japanese are against the idea. Instead, there is talk of raising the retirement age from 65 to 75.

The Price of Nationhood

From a conventional American perspective, this is foolishness. Without immigration, Japanese labor costs will be higher, and some things will be more expensive. That, however, is the point. Nationhood has a price. What sets the Japanese apart from Americans is their willingness to pay it.

No doubt there are many talented Japanese women who are frustrated to stay home with children rather than run companies — but each new generation of Japanese is more carefully reared than perhaps any other in the world. No doubt Koreans are unhappy to be disfranchised — but Japan does not have a foreign policy that is paralyzed by different internal ethnic groups. No doubt it is a misfortune to lose one's house to a bridge pylon — but the whole nation may benefit from the bridge. No doubt there are Malays digging ditches in Sumatra for 25 cents a day, who could afford indoor plumbing and a motorscooter if they dug ditches in Japan — but long-term national cohesion requires that Japan's ditches be dug by Japanese.

To be sure, there is frustration in Japan. Cohesion has its costs, and some Japanese will always be out of step. Nevertheless, this is a small price to pay for the blessings that today's Japanese can expect to pass on to their grand children: unity, cultural integrity, family ties, love of country, and a uniquely Japanese national character. Japan is certainly "racist," "sexist," "homophobic" and "nativist" — and perhaps the most successful society on earth

Vaikkia en olisi aivan samaa mieltä kaikesta Japanilaisten kanssa, niin voisin silti sanoa että heidän yhteiskunta on parempi kuin meidän.

Meillä on nyt jatkuvia ongelmia vähemmistöjen kanssa, ja Euroopassa maat satsaavat miljardeja poliisioperaatioihin, sisäiseen turvallisuuteen, ghettojen purkaamiseen, maahanmuuttajien koulutusohjelmiin ja hyvinvointiin, erikoisopettajiin koulussa jne.

Pois jäävät kaikki poliittisesti korrektit asiat eikä synny keskustelua vähemmistöjen erikoiskohtelusta tai vaatimuksista.

[pavor nocturnus]

Mielenkiintoinen tekstinpätkä, kiitoksia jakamisesta.

[sunimh]

Osa I voisi yhtä hyvin kertoa Suomesta vuonna 1991.

[Cicero]

Japanissa on kylla aika paljon huonojakin puolia, kuten rikollisuus (tilastoissa ei aina huomioida sita koska rikolliset ovat aika fiksuja ja lahinna hoitelevat talousrikoksia ja valttavat huomiota) ja liiallinen nationalismi. Liiallisella tarkoitan, etta Japanissa jopa kielletaan historiaa jos se ei sovi oikeaan kuvaan Japanista. Mm. Nankingin veriloylya vahatellaan rajusti.

Joku viisas heitti joskus etta kaikki eksotiikka Japanista katoaa kun opiskelee heidan moraalifilosofiaansa.

Mutta joo, onhan tuolla Japanissa monet asiat hyvin. Olen jokseenkin imenyt naita Japanin vastaisia ajatuksia kiinalaisilta Eivat oikein paikalliset tykkaa japseista. Teksti on todellakin mielenkiintoinen.

[Koskela Suomesta]

Japanissa on kylla aika paljon huonojakin puolia, kuten rikollisuus (tilastoissa ei aina huomioida sita koska rikolliset ovat aika fiksuja ja lahinna hoitelevat talousrikoksia ja valttavat huomiota) ja liiallinen nationalismi. Liiallisella tarkoitan, etta Japanissa jopa kielletaan historiaa jos se ei sovi oikeaan kuvaan Japanista. Mm. Nankingin veriloylya vahatellaan rajusti.

Joku viisas heitti joskus etta kaikki eksotiikka Japanista katoaa kun opiskelee heidan moraalifilosofiaansa.

Mutta joo, onhan tuolla Japanissa monet asiat hyvin. Olen jokseenkin imenyt naita Japanin vastaisia ajatuksia kiinalaisilta Eivat oikein paikalliset tykkaa japseista. Teksti on todellakin mielenkiintoinen.

Tavan kaduntallaajan kannalta tuollainen rikollisuus on täysin yhdentekevää, koska se ei vaikuta arkielämään. Ei tarvitse pelätä satunnaista katuväkivaltaa jne.

Tuosta nationalismista, jos se on "vain" historian muuttamista vähättelyllä, niin vähissä on. Ainakaan kiinalaisten ei kannata moisia kiviä heitellä... 

Sitä tekee jokainen kansakunta, jota voidaan kansakunnaksi kutsua. Sitä tekee jokainen ihmisyksilö jota yksilöksi voidaan kutsua. Halutaan unohtaa oman luonteen huonot piirteet ja omat huonot teot. Hyvin inhimillistä itseasiassa.

Samoin joku voisi pitää kongfutselaista Kiinalaista moraalifilosofiaa hyvin ahdistavana äärimmäisyyksiin viedyn yhteisön korostamisen vuoksi. Tai sellaiselta se näin individuslista länkkäristä tuntuu. Itse asiassa japanilainen moraalifilosofia on hyvin ymmärettävää ja monin osin se muistuttaa länsimaista, vaikka ne puolet monet haluaisivat unohtaakin. Sen soturifilosofiat ovat itseasiassa hyvin samankaltaisia kuin läntisetkin. Sen kunnia/häpeä käsitteet ovat korostuneita, mutta löytyvät kyllä täältäkin. Muiden puolesta uhrautumisen glorifiointi löytyy aivan jokaisesta läntisestä sota- ja katastrofielokuvasta.

[Willy Whisper]

Vaikkia en olisi aivan samaa mieltä kaikesta Japanilaisten kanssa, niin voisin silti sanoa että heidän yhteiskunta on parempi kuin meidän.

Meillä on nyt jatkuvia ongelmia vähemmistöjen kanssa,...

Ensiksi kiittelen löydöstä. Tuo on todella tärkeä teksti. Muistutan kuitenkin yhdestä yhteiskunnasta, jolla ei myöskään ole vähemmistöongelmia: Somalia. Heillä ei ole vähemmistöjä, eikä poikkeavia, eikä... eikä... koska kaikki normista poikkeavat on tapettu jo aikapäiviä sitten. Kysykää Zahra Abdullahilta, jos on tilaisuus, miten voivat Somalian vähemmistöt?

Kun ei ole ketään muuta, somalit tuottavat ongelmia keskenään, ja senhän he osaavat, eikö niin? Etninen homogeenisyys ei siis aina tuota positiivista tulosta, jos jokin muu asia on pielessä.

Haluaisimmeko elää Suomessa jossa 99% väestöstä on persujen Oinosia? Ei tartte vastata täällä, asiaa voi pohtia mielessään. Sitten molemmilla kätösillä pöydänreunasta kiinni, ja epätoivoinen kiljaisu: "Ei prrrrrrrrrr....!!!"

Etninen yhteisöllisyys on kuin suola sopassa. Sen puuttuessa ei maistu, kun sitä on liikaa, soppa tulee ylös.

Japanin historiassa vuorottelevat avoimet ja vähemmän avoimet kaudet, näin minulle on kerrottu. Eräässä vaiheessa japsit ottivat vastaan Kiinan/Korean suunnasta budhalaisuuden, kirjoitusjärjestelmän ja muuta uutta. Sitten Japani taas sulkeutui ja kääntyi itseensä. Tänä aikana Japani märehti omaksumansa asiat ja japanilaisti ne.

Japanilaiset eivät ole uutta omaksuessaan myöskään hylänneet siihenastista omaansa. Budhalaisuuden rinnalla shintoo-uskonto säilytti asemansa jopa valtiollisten rituaalien suorittajana. Japanilainen ei näe mitään ristiriitaa siinä, että hänen perheessään suoritetaan vaikkapa häät budhalaiseen tapaan ja hautajaiset shintolaiseen.

Jos minä vahvasti kärjistän, Budhan opilla hoidetaan filosofista ja omantunnon tasoa, shinton kautta identiteettiä. Miksemme me suomalaiset tee samoin?

Miksi japanilaisilla sitten on henkistä selkärankaa ja tervettä itsekunnioitusta? Tähän löytyy vastaus kun muistetaan, että Japani on ainoa johtava teollisuusmaa, jossa alkuperäinen etninen uskonto on (toisena) virallisena uskontona, ja osa normaalia arkipäivää.
http://pakana.150m.com/shintoo.htm

Japani on osoittanut, että omasta kiinnipitäminen ei edellytä sulkeutumista maailmalta.

Japanilainen liikemies saattaa pistäytyä keskellä moderneja liikekortteleita olevaan pieneen shintopyhäkköön vähän latautumaan ja rauhoittumaan kesken kiireisen päivän. Luulenpa, että siitä on hänelle hyötyä. Japanilaiset sanovat shintoa myös "metsän uskonnoksi". Se on tavallaan sekä institutionalistunuttta luonnon kunnioittamista että oman sukupolvien jatkumon tiedostamista.

Japanilainen ei "kapinoi" menneita sukupolvia vastaan. Hän ei ryve aiheettomassa syyllisyydentunnossa toisen maailmansodan takia, kuten tietty osa suomalaista nuorisoa ja koko ns. älymystömme. Brittien sanontaa, "Right or wrong, my country", on käytetty kansallisen pöyhkeyden ja jesuiittamaisuuden sloganina, mutta siihen pätee myös tämä suola-vertaukseni. (Jumpe! mää puhun jo vertauksilla?? Hallelujaa!)

Japanilaisten tapa omaksua vaikutteita mm. nykyisestä populaarikulttuurista, ei ole passiivisen omaksuva. He ottavat vieraan formaatin ja tekevät sen avulla sellaista mitä ei ole muualla vielä nähtykään. Esim. nämä anime-ilmiöt.

(http://static.squidoo.com/resize/squidoo_images/-1/draft_lens2046020module10160664photo_1214347483anime4.jpg)

Jaappanilaisten syyllistymätön viattomuus näyttäytyy joskus kutkuttavalla tavalla:

http://www.japanprobe.com/wp-content/uploads/2009/09/japanese_nazi_girl_2_md.jpg
(Älä Mini pillastu.)

Kaikenkaikkiaan, voimme oppia japanilaisilta paljon.

[Tommi Korhonen]

Olen käynyt Saudi-Arabiassa ja Kauko-idässä. (En tosin Japanissa)

Molemmissa on eksoottisuutta ja omaleimaisuutta, sekä aika paljon juntti-suomalaista oudoksuttavia piirteitä. Jotain hyvääkin (tosin välillä vaikea keksiä).

Mutta en epäröisi silmänräpäystäkään jos minun pitäisi valita Suomen tulevaisuudeksi japanilainen tai saudi-arabialainen kulttuuri. Suomalaistettuna tai edes ilman.

[Kommunisti-muslimi]

Täytyy beesailla sen verran, että Japanissa pidetään kiinni perinteistä tiukemmin kuin Euroopassa. Animeissa useasti käydään uutena vuotena pyhäköissä toivomassa onnea uudelle vuodelle. Uutena vuotena pidetään kiinni perinteistä, kun taas joulua vietetään täysin eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen tapaan. He eivät näe tässä mitään kummaa. Voisi kai sanoa, että siellä ovat uusi ja vanha sekä oma ja vieras paremmin tasapainossa kuin Europpassa.

[stubing]

Japan has miles of underground arcades and covered shopping streets. In New York or Chicago, they would be rank with scruffy urban campers, and customers wouldn't dare come around after sundown. In Osaka or Tokyo, one can go for days without seeing a single "homeless" person, and even Japanese bums are a cut above the rest.

Tuo ei valitettavasti enää ainakaan Osakan osalta pidä nykyään täysin paikkaansa.  Keskustan massiivisilta kauppa-alueilta kodittomia on vaikea löytää vain sen takia, että heidät on siivottu kivenheiton päähän keskustan kortteleista Shin-Imamiya-nimiselle alueelle (google earthin street viewistäkin nämä kodittomien alueet on sumennettu). Tosin kodittomat ovat siellä melko harmitonta porukkaa ja tälläkin alueella liikkuminen on yöaikaankin turvallisempaa, kuin vaikkapa Helsingin rautatieasemalla. Japanissa voi usein melko yleisilläkin paikoilla löytää sillan alta pressuista tehdyn majan tai pari.

Juna- tai metroasemien kupeesta on kylläkin mahdotontä löytää yhtään tolppaan nojailijaa.

[Simo Hankaniemi]

Kaikessa tässä on paljon perää, mutta, mutta,... onko japanilainen yksilö? Margaret Thatcher aikoinaan totesi japanilaisten olevan "keltaisia muurahaisia". Syntyi kova älämölö, tietenkin, mutta oliko Mallu myös hiukan oikeassa? Montako nobelia on myönnetty japanilaisille? Onko Japanissa omaperäistä ajattelua?   

[KalleK]

Jaettujen Nobel-palkintojen määrästä nyt ei voine paljoakaan päätellä.
Minulta ainakin meni lopullisesti kunnioitus koko palkinnonjakoa kohtaan viimeistään nyt kun ne eväsivät SD:n edustajilta pääsyn tilaisuuteensa. Kuinkakohan monta Nobel-palkintoa onkaan jaettu pitkälti sen takia, että sen saaja on osaltaan edistänyt monikulttuurisuus-aatetta? Ja vielä kun on ruotsalaisesta ideasta kyse, niin...
Se on vähän sama kuin Miss Universum-kisoissa; luuletteko että Lola Osusoga olisi aikanaan ollut kärkikolmikossa ilman suojaväritystään?
Tai olisiko Ahtisaari saanut Nobeliaan ilman että tuli hyörineeksi neekereiden kanssa?

[TJK]

Vaikkia en olisi aivan samaa mieltä kaikesta Japanilaisten kanssa, niin voisin silti sanoa että heidän yhteiskunta on parempi kuin meidän.

Meillä on nyt jatkuvia ongelmia vähemmistöjen kanssa, ja Euroopassa maat satsaavat miljardeja poliisioperaatioihin, sisäiseen turvallisuuteen, ghettojen purkaamiseen, maahanmuuttajien koulutusohjelmiin ja hyvinvointiin, erikoisopettajiin koulussa jne.

Pois jäävät kaikki poliittisesti korrektit asiat eikä synny keskustelua vähemmistöjen erikoiskohtelusta tai vaatimuksista.

Japanilaisia voidaan kutsua varmaankin homogeenisiksi, mutta oliko Suomi varsinkaan vielä 90-luvun vaihteessa kovin erilainen? Japanin ylivoimaisesti suurin etninen ryhmä ovat kyllä japanilaiset, 98,5 %, mutta toisaalta Suomessakin on 99 % suomalaisia ja suomenruotsalaisia.

Toki menneiden vuosikymmenten Japania ja Yhdysvaltoja voi vertailla toisiinsa ja oppia siitä jotain. Se on kuitenkin ehkä aika perifeerinen kysymys siihen verrattuna, miten tärkeää olisi tehdä tiliä juuri pitkään jatkuneen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksista Suomeen.

[stubing]

Kaikessa tässä on paljon perää, mutta, mutta,... onko japanilainen yksilö? Margaret Thatcher aikoinaan totesi japanilaisten olevan "keltaisia muurahaisia". Syntyi kova älämölö, tietenkin, mutta oliko Mallu myös hiukan oikeassa? Montako nobelia on myönnetty japanilaisille? Onko Japanissa omaperäistä ajattelua?   

Katsoessaan telkkarista vaikka Tokion vilkasta aamuruuhkaa, jossa kaikki ovat pukeutuneet suoriin housuihin ja valkoiseen paitaan, voi helposti tulla mieleen, että japanilaiset olisivat kuin muurahaisia. Tavallaan juuri tuo vertaus on aika osuva, koska siellä todellakin osataan hoitaa aina asiat kotiinpäin. Vai miten yli satamiljoonainen väestö pystyy elelemään tuollaisella elintasolla, vaikka maan omavaraisuus ruoan suhteen on vain noin puolet?

Maalla on myös valtavat määrät velkaa, mutta kappas, lainat onkin n.95 prosenttisesti otettu omasta maasta pienellä korolla. Elektroniikkateollisuuskin on hyvin korkealla tasolla ja tästä johtuen esim. Nokia ei ole kännyköillään pystynyt saamaan minkäänlaista jalansijaa maasta. Japsipuhelimet eivät valitettavasti toimi täällä. Ovat aikalailla länsimaisia edellä joka suhteessa.

[Eino P. Keravalta]

The time, money, effort, and agony that Americans lavish on race doesn't tighten a single bolt or bake a single bun, and Japanese can put the effort to productive use.

Tässä on mielestäni hyvä pointti: monikulttuurinen yhteiskunta hukkaa vuosittain suunnattoman määrän rahaa, työtunteja ja henkistä pääomaa yrittäessään vähentää erilaisten kulttuureiden törmäyksestä aiheutuvaa kitkaa.

Poliittinen roskaväki pitää suurta messua siitä, miten moku-yhteiskunta tuottaa ja miten se on loistava investointi, mutta todellisuudessa mokuilu, poliittinen korrektius, positiivinen syrjintä ( eli parhaan valitsematta jättäminen ), sosiaaliset ongelmat, rikollisuus, kommunikaatiovaikeudet, yhteiskunnan jakautuminen, huoltosuhteen drastinen heikentyminen, tulkkipalvelut, kotouttamisohjelmat, turhat oikeusjutut, moku-propaganda ja arvojen konfliktista johtuvat psykologiset ja sosiaaliset haittavaikutukset johtavat siihen, että koko fasistinen moku-uskonto on valtava kansakuntaa halvauttava, tehokkuutta ehkäisevä ja suunnattomia lisäkuluja aiheuttava perversio.

Vaikka monikulttuurisuudesta olisi jotain hyötyäkin, sen haitat ja kulut peittoavat moninkertaisesti saadut hyödyt - joita ei olla tähän päivään mennessä edes kyetty yksilöimään saati todistamaan.

[Cicero]

Tuosta nationalismista, jos se on "vain" historian muuttamista vähättelyllä, niin vähissä on. Ainakaan kiinalaisten ei kannata moisia kiviä heitellä...  Grin

Kylla nationalismia loytyy Japanista aina aika ajoin, onhan heilla ihan oikeasti aarioikeistoa politiikassa mukana edelleen.

Historian muuntelusta taytyy sanoa se, etta muutkin maat eika todellakaan vahiten Kiina harjoittavat sita. Mutta Japanin sotarikoksiensa vahattely on taysin verrattavissa holokaustin kieltamiseen, mista ihan aiheellisesti kiinalaiset ovat vahan arsyyntyneita. Nailla valtioillahan on kinaa joka toinen viikko jostain asiasta, mutta pitkalla tahtaimella todella ison ja maailman suurimman armeijan omaavan naapurin arsyttaminen ei ole kovin viisasta.

Halusin vain sanoa, etta Japanin fanittamisen sijaan kannattaa katsoa maata ihan rehellisesti, on heilla ongelmia kuten muillakin. Talla hetkella kylla menee ihan hyvin verrattuna lansimaiden itsemurhapolitiikkaan.

[Aschenisto]

liiallinen nationalismi. Liiallisella tarkoitan, etta Japanissa jopa kielletaan historiaa jos se ei sovi oikeaan kuvaan Japanista. Mm. Nankingin veriloylya vahatellaan rajusti.

Parempi se kuin jatkuva itku, kuinka kamalaa imperalismi ja muu typerä itseruoskinta. Kyllä itsekin olen mokaillut pahasti, mutta harvemmin muisuttelen siitä itselleni.

Vai miten yli satamiljoonainen väestö pystyy elelemään tuollaisella elintasolla, vaikka maan omavaraisuus ruoan suhteen on vain noin puolet?

Ruuan tuotanto on alkutuotantoa eli vaikka omavaraisuus olisikin 100 % se tuskin nostaa elintasoa. Lisäksi ruokaan menee palkasta noin 10 %.

apsipuhelimet eivät valitettavasti toimi täällä. Ovat aikalailla länsimaisia edellä joka suhteessa.

Millä tavoin?

[Murkina]

Japani on ihan hieno mesta mutta helkkarin rasistinen. Oman kokemuksen mukaan japanilaiset usein suhtautuu vihamielisesti paitsi mustiin, myös valkoisiin. Amerikkalaiset ovat heille läskejä typeryksiä ja eurooppalaiset barbaareja joilta joskus saatiin aseita ja sotaoppia. Jos Japani saisi päättää koko maailma matelisi sen jalkojen juuressa.