News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2010-10-25 YLE: EU laittaa pikavauhtia rajavartijoita Kreikan avuksi

Started by KTM, 25.10.2010, 22:25:32

Previous topic - Next topic

KTM

QuoteEU selvittää loppuviikkoon mennessä, kuinka monta rajavartijaa se lähettää Kreikkaan auttamaan sitä Turkista tulevien laittomien siirtolaisten asioiden käsittelyssä. Suomesta operaatioon lähtee korkeintaan viisi rajavartijaa.

EU:n rajavalvontaviranomainen Frontex sai myöhään sunnuntaina Kreikalta avunpyynnön, jonka mukaan Kreikka ei enää yksin selviydy Turkin vastaiselta rajalta yli tulevien laittomien siirtolaisten asioiden hoidosta. Valtaosa laittomista siirtolaisista on Pohjois-Afrikasta ja eteläisestä Aasiasta.

Kreikan ja Turkin maarajalle lähetetään todennäköisesti jo ensi viikolla sadasta kahteen sataan rajavartijaa EU-maista. Suomen valmiusryhmästä Kreikkaan lähtee korkeintaan viisi rajavartijaa.

Unionin tilastojen mukaan alkuvuonna otettiin kiinni 30 000 Kreikan kautta Eurooppaan yrittänyttä ihmistä. Jo yhdeksän kymmenestä laittomasti Eurooppaan tulijasta käyttää tätä reittiä.

Kreikkaa on moitittu kiinniotettujen huonosta kohtelusta. EU vaatii, että rajan ylittäjien ihmisoikeuksista huolehditaan.

Ateenassa vieraillut YKn kidutuksenvastainen erityisedustaja Manfred Nowak kehotti EU:ta itseään lopettamaan laittomien siirtolaisten palauttamisen Kreikkaan.

EU avustaa jo nyt Kreikkaa rajavalvonnassa - Suomesta oli Aegean merellä taannoin vene ja lentokone, maarajalla toimii suomalainen koirapartio.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/10/eu_laittaa_pikavauhtia_rajavartijoita_kreikan_avuksi_2088188.html

TV-uutisissa tämä Nowak meinasi jotain sellaista että tälläinen määrä pakolaisia Kreikassa osoittaa että euroopan pakolaispolitiikassa on jotakin perusteellisesti vialla.

Niin onkin, se että pakolaisia päästetään maahan. Kaikki lähtevät koettamaan onneaan koska edellisetkin ovat saaneet jäädä tänne.

Ainut keino järkeistää tämä homma olisi puhaltaa peli poikki ja palauttaa kaikki väkisin kotiinsa. Vain sen jälkeen tulijoiden tulva saattaisi taittua.

Morsum

Minusta tuo on erinomainen uutinen. Auttaa se samalla meitä kaikkia muitakin, jos mennään EU:n ulkorajoille yhdessä blokkaamaan tulokkaita. Varsinkin kun tuolla se ihmistulva taitaa olla melkoinen.
LGBTQ, harajukufashion, rainbowfashion, BLM, ACAB, NATO,
https://www.instagram.com/morsumi/

Nauris

Joo, mutta kustannustehokkaampaa on, jos kreikkalaiset hoitavat itse rajavalvonnan kouluttamalla ja työllistämällä kreikkalaisia, koska suomalaisille rajavartijoille täytyy todennäköisesti maksaa lähes kaksinkertaista palkkaa ja muita lisiä. Jos kyse on siitä, että Kreikalla ei ole rahaa työllistää lisää omia rajavartijoita, niin silloin tietenkin EU:n täytyy sitä rahaa antaa.

Sama pätee myös Pohjois-Somalian piratismiin, jossa Puntmaan presidentti on toivonut mm. pikaveneitä rajavartijoiden käyttöön, jotta voivat itse valvoa alueitaan piraateilta. Nyt kuitenkin on päätetty, että Suomi lähettää omat sotilaansa pelleilemään Somalian rannikolle suurin kustannuksin.

cgm

Quote from: Morsum on 25.10.2010, 23:05:44
Minusta tuo on erinomainen uutinen. Auttaa se samalla meitä kaikkia muitakin, jos mennään EU:n ulkorajoille yhdessä blokkaamaan tulokkaita. Varsinkin kun tuolla se ihmistulva taitaa olla melkoinen.

Huomaa että jutussa ei esiinny sanaa "käännytys", vaan "asioiden käsittely/hoito". Tämä käytännössä tarkoittanee vain sitä että tulijoiden on helpompi löytää joku jolle sanoa taikasana, ja sitten homma etenee normaalisti.

Masa76

Missä ovat Turkin rajavartijat? Kreikan ja Turkin välinen maaraja on tietojen mukaan Euroopan tarkimmin vartioitu ja viritettyä miinakenttääkin pitäisi löytyä valmiiksi maahan kaivettuna. Turkkiko EU:hun Bulgarian ja Romanian lisäksi?
"Kane seemed fine... " - Ellen Ripley

Hamsteri

Quote from: Masa76 on 26.10.2010, 02:29:43
Missä ovat Turkin rajavartijat? Kreikan ja Turkin välinen maaraja on tietojen mukaan Euroopan tarkimmin vartioitu ja viritettyä miinakenttääkin pitäisi löytyä valmiiksi maahan kaivettuna. Turkkiko EU:hun Bulgarian ja Romanian lisäksi?

On Turkin etujen mukaista pönkittää Euroopan islamisoitumista. En ihmettelisi vaikka rajavartioita on ohjeistettu osoittamaan parhaat rajanylityspaikat.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Jääpää

Quote from: Hamsteri on 26.10.2010, 03:37:44
Quote from: Masa76 on 26.10.2010, 02:29:43
Missä ovat Turkin rajavartijat? Kreikan ja Turkin välinen maaraja on tietojen mukaan Euroopan tarkimmin vartioitu ja viritettyä miinakenttääkin pitäisi löytyä valmiiksi maahan kaivettuna. Turkkiko EU:hun Bulgarian ja Romanian lisäksi?

On Turkin etujen mukaista pönkittää Euroopan islamisoitumista. En ihmettelisi vaikka rajavartioita on ohjeistettu osoittamaan parhaat rajanylityspaikat.
Noo, otetaan rauhallisesti, silloin kun Ryssän somppuja saapui""#  maahan, niin juoduin naulaan äijän lattiaan pariks viikkoo, oli vähän erilainen tausta hällä...
Ja en minäkään voinut ymmärtää. sompelot hukkaa papir ja terska tuloo!
Nin, äijä oli Rajakessu, kaikkee sitä joutuu henkensä pitimiks tekeen... aatella, ammattirassisti!.. hienoo hommaa..
Ittellä hampaassa paikka..ei oo A1.. mutta kyllä varjolla saa laskeutua selustaan, monikulttuurine ihme.., enkä jakanu äijän kanss moniakaan "näkemyksiä" , mutta jos saan avautua, ja avaudun kuitenkin, niin paljastan sen verran , en voi olla, enkä ole, ammatti rassisti, mutta äijä oli oikeessa, nyt vituttaa kun en antanu sille sorkkarautaa..
Joskus tekee huonoo, ja huomenna veri punnitaan, mikäs vitun opettaja mää olen kinjuunalle, vaikka onkin hyvä jätkä ja vielä kotosin maalta ja vielä oikee rassisti.. Miesten parhaimmistoo, täysköhän esitellä naaraspuoleiselle jälkeläiselle?  Monikulttuurisuus on kuulemma rikkaus..ja likalla on tämmöne isä..en mää sen rahan takia, mutta meirän perheen on ilmeisesti taas pakko "kansainvälistyä", ei viidakossa havuja syövästä luomakunnan Herrasta paljon voi poiketa isommaks, mutta peli on meillekin selvä, ihc  ..olen Berliiniläinen.Viitakossa...toivottavasti kukaan ei naulaa mua..
  Ei muten site meny enter sisä, onsk täs joku suodin?
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Jääpää

  Sikapartikkeli!! Meinaan avautua!!

iisisti sen kiljun kanssa keskellä viikkoa... ;)

Peräkammariin taas pääsen, mutta saanko laittaa yhden takahenkösen kiekaseen
http://areena.yle.fi/ohjelma/46cf4fe4a1333e4bb961d31fe733a412 mukaani?  

Ja muumit! Osoite vanhenee yllättävän äkkiä joissakin asioissa..Son tarkemmin sanottuna, Väehemmistövaltuutetun toimiston, Ylitarkastaja ohjeistaa Ihmiskauppa-asioissa..niistä, mistä me ei ennen Sen väitöskirjaakin mukaellen tiedetty ennen- 95, ja joihin Me ollaan kumminkin syyllisiä..
Ja vielä kerran, siellä on muuten PAIKKA AUKI!

http://www.vahemmistovaltuutettu.fi/intermin/vvt/home.nsf/headlines/86769A180FABBF90C22577C4002A84A9?OpenDocument

Itse en hae, on liian metsässä..


Pientä muokkailua...
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Titus

Quote from: Hamsteri on 26.10.2010, 03:37:44
On Turkin etujen mukaista pönkittää Euroopan islamisoitumista. En ihmettelisi vaikka rajavartioita on ohjeistettu osoittamaan parhaat rajanylityspaikat.

Täälläkin on ollut linkkiä videoon joka on kuvattu EU:n rajavartioston lentokoneesta jossa turkkilaiset viranomaisveneet saattavat pakolaisia Kreikan vesille.
that's a bingo!

KTM

Quote from: Titus on 26.10.2010, 09:04:28
Täälläkin on ollut linkkiä videoon joka on kuvattu EU:n rajavartioston lentokoneesta jossa turkkilaiset viranomaisveneet saattavat pakolaisia Kreikan vesille.

Täytyy myöntää että jos olisin turkkilainen rajaviranomainen tekisin kyllä ihan samoin. Ei kai ole mikään ihme että turkkilaisetkin haluavat tästä porukasta eroon.

Ps. ja vielä kehdataan väittää ettei maahanmuuttokriitikoilla ole empatiaa ja toisten osaan eläytymiskykyä.

Eino P. Keravalta

QuoteEU selvittää loppuviikkoon mennessä, kuinka monta rajavartijaa se lähettää Kreikkaan auttamaan sitä Turkista tulevien laittomien siirtolaisten asioiden käsittelyssä.


Quote..Kreikka ei enää yksin selviydy Turkin vastaiselta rajalta yli tulevien laittomien siirtolaisten asioiden hoidosta.

"Siirtolaisten asioiden käsittely"? "Siirtolaisten asioiden hoito"?

Melkoisen oudot sanavalinnat. Ensinnäkään kyseessä eivät ole siirtolaiset. Kyseessä on invaasio. Toisekseen kyseessä ei ole asioiden hoito, koska mitään asioita ei ole - ellei nyt asiaksi katsota sitä, että rajalta osoitellaan poispäin pyssynpiipulla.

Rajavyöhykkeen pitää olla sellainen, että sitä ei pysty ylittämään laittomasti. Kyllä siihen aseet ja teknologia löytyvät. Suomeenkin yritti jokunen vuosikymmen sitten tulla joukoittain laittomia siirtolaisia Venäjänmaalta. Ei niiden asioita käsitelty. Niitä heitettiin kranaateilla. Rajan pitää olla raja eikä mikään sosiaalitoimiston etäispesäke, jossa jaetaan jonotuslaput fattaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

MaisteriT

Quote from: Eino P. Keravalta on 26.10.2010, 10:10:07
Kyllä siihen aseet ja teknologia löytyvät. Suomeenkin yritti jokunen vuosikymmen sitten tulla joukoittain laittomia siirtolaisia Venäjänmaalta. Ei niiden asioita käsitelty. Niitä heitettiin kranaateilla.

Tämä on tietysti vitsi, mutta lukijoiden joukossa on varmaan niitäkin, jotka ymmärtävät tämän niin, että siirtolaisia pitäisi heittää kranaateilla. Ei siis niin. Rajaa vartioidaan ja luvattomat ylittäjät otetaan kiinni ja käännytetään. Tämä nyt vaan tuntuu olevan kreikkalaisille tosi vaikeaa.
AL: Jussi Halla-Aho (kuvassa) poseeraa tässä arkistokuvassa virallisesti puvussa. Tiistaina hänet nähtiin eduskunnassa rennoissa kesävaatteissa.

kohmelo

Ei ole paljoakaan aikaa kulunut kun jo uutisoidaan, että maahanmuuttajien virta Turkista Kreikkaan on vähentynyt. Tosin uutisessa ei sanota paljonko...

IMMIGRATION: FLOW OF IMMIGRANTS FROM TURKEY TO GREECE DOWN
http://www.ansamed.info/en/grecia/news/ME.XEF17828.html

Professori

Tämähän kuulostaa hyvältä. JOtenkin tuntuu siltä, että suomalaisten rajavartioiden lähettäminen Kreikkaan on ollut parempi sijoitus kuin miinalaivalla purjehtiminen Somalian vesille.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Tuusula

Yhdellä miinalaivakustannuksella saisi aika paljon väkeä ja
varustetta meidänkin rajoja valvomaan, saati Kreikan.

Tyttäreni (7 v.) kuuli sattumalta radiosta tämän uutisen ja
kysyi miksi viisi?

Niin kaipa 500 rajavartijaa olisi pikavauhtia, mutta 5! 
This is my Homma.
There are many like it,
but this one is mine.