News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-10-09 Pohjalainen: Pohjanmaalla nyrkki heiluu

Started by EL SID, 10.10.2010, 11:53:56

Previous topic - Next topic

EL SID

Kas kummaa, kaupunki, jossa on suhteessa väkilukuun eniten mamuja, on myös suhteessa väkivaltaisin suomen pitäjistä:

QuotePohjanmaalla nyrkki heiluu

Jaakko Jokela

lauantai 24.07.2010

VAASA
Pohjanmaan rikostilastoista löytyy sekä iloista että surullista luettavaa. Rikoslakirikokset ovat lievässä laskusuunnassa, kun taas kaiken kaikkiaan rikosten määrä on kasvussa.

-Rikosten kasvu johtuu liikennerikkomusten suuresta määrästä, jossa myös liikennekameroilla on oma osuutensa, sanoo rikosylikomisario Matti Palojärvi Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana tappeluita on kirjattu selvästi enemmän kuin viime vuonna samalla ajanjaksolla. Tänä vuonna tappeluita on kirjattu 295 kappaletta, kun tapauksia viime vuoden alkupuoliskolla oli 256.

-Vaasa oli pitkään todella turvaton paikka suhteutettuna väkilukuun, kunnes viime vuonna tappelut vähenivät. Nyt on taas pää pystyssä tappelujen suhteen, harmittelee Palojärvi.

Huumausainerikoksien määrä on viime vuoteen verrattuna laskenut 46:lla. Viime vuoden alkupuoliskolla huumausainerikoksia kirjattiin 167 kappaletta, kun taas tänä vuonna määrä on laskenut 121:een.

-Suosituimpia ovat edelleen hasis ja amfetamiini sekä huumaavat lääkeaineet. Kannabisviljelmiä löytyy aina silloin tällöin.

Viime viikkoina poliisit ovat saaneet lukuisia ilmoituksia pyörävarkauksista, perjantainakin vietiin kahdeksan pyörää. Myönteistä on kuitenkin ollut se, että tilastojen mukaan polkupyörävarkaudet ovat vähentyneet vuoden aikana.Sivu 3

http://www.pohjalainen.fi/teemat/kulttuuriteematarticle.jsp?p=264&article=512667&Title=Pohjanmaalla+nyrkki+heiluu

sisäsivuilla sitä samaa murhetta siitä, kuinka:

QuoteTilastot eivät kerro tar-kemmin melskauksen syytä.

mutta:

Quote- Suurin osa väkivaltarikoksita tapahtuu kotona tai yleisellä paikalla,

:facepalm: tuohan on selvää pässinlihaa. Olet lähes aina joko kotona tai yleisellä paikalle.

samaa mahdollisimman yleistävää hölynpölyä jatkuu:

QuoteTekijä ovat  yleensä 25-30-vuotiata, joko tuttu-ja keskenään tai heille on tullut jotain sanaharkkaa, Hanses selvittää.

Ai että keskenään tappelevat joko tutut tai sellaiset jotka eivät tunne toisiaan, mutta heille on tullut sananharkkaa keskenään.

Voi Juusto!

Itse asiassa, sivulta 16 löytyy hyvä vastaus Vaasan väkivaltaongelmaan:

QuoteTappeluihin puututtava

lauantai 09.10.2010

Olisikohan Vaasan poliisin ja päättäjien aika ruveta miettimään, mitä tehdään ulkomaalaisten tekemien rikosten kanssa? Varsinkin Ristinummella poliisia tarvittaisiin yhä useammin ihan liikkumisen turvaksi. Maahanmuuttajien ja suomalaisten yhteenotot ovat lähes päivittäisiä. Näin on myös eräässä vaasalaisessa koulussa. Miksei asiaan puututa? Pitääkö tosiaan tappeluiden mennä niin pitkälle, että joku menettää henkensä?

ARI OJALA

Vaasa

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=527754

KTM

Jutun mukaan Vaasassa tehdään rikoksia toiseksi eniten asukasta kohden Helsingin jälkeen.

Muistaakseni joskus 10 vuotta sitten oli tutkimus suomen 20 suurimmasta kaupungista ja Vaasa oli ihan hännillä rikostilastossa, eli niitä tehtiin lähes vähiten asukasta kohden.

Ehkä olisi aiheellista kysyä mitä vuosikymmenessä on tapahtunut kun on muututtu yhdestä rauhallisimmista kaupungeista rauhattomimmaksi? Tosin vastauksen näkee jokainen katukuvasta.

EL SID

Quote from: KTM on 10.10.2010, 13:02:51

Olen asunut Vaasassa tuon 10 vuotta ja olen huomannut muutoksen. Sitä mitä olen yrittänyt etsiä, on rikostilastot tekijän taustan mukaan, mutta jostain syystä en ole löytänyt niitä. Onko tilastokeskus muuttanut hakukoneittensa hakukriteetejä niin, ettei tekijöiden tausta tule enää esiin?

JaaJee22

luin tuon saman tekstin Pohjalaisesta vai Ilkasta, korreloi ikävästi.

http://www.youtube.com/watch?v=5_3ig98evi0 <<<--- olisiko tuossa selitystä

Jari-Petri Heino

Quote from: JaaJee22 on 10.10.2010, 15:46:43
luin tuon saman tekstin Pohjalaisesta vai Ilkasta, korreloi ikävästi.

http://www.youtube.com/watch?v=5_3ig98evi0 <<<--- olisiko tuossa selitystä

Tuossa pätkässä haastatellut taisivat olla muita kuin muslimeja. toinen Ghanasta ja toisella roikkui risti kaulassa.
"Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme"

JaaJee22

Quote from: Jari-Petri Heino on 10.10.2010, 16:17:29
Quote from: JaaJee22 on 10.10.2010, 15:46:43
luin tuon saman tekstin Pohjalaisesta vai Ilkasta, korreloi ikävästi.

http://www.youtube.com/watch?v=5_3ig98evi0 <<<--- olisiko tuossa selitystä

Tuossa pätkässä haastatellut taisivat olla muita kuin muslimeja. toinen Ghanasta ja toisella roikkui risti kaulassa.

Tarkoitin ylipäätänsä maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten erimielisyyksiä, sekä niiden korreloitumista maahanmuuttajien (prosenttualiseen) määrään. Esim Vaasassa n. 5,8%(Wiki). Samaisessa artikkelissa oli mainittu Seinäjoki, jossa muiden kuin ruotsin- tai suomenkielisten osuus on 1,3%(wiki), mahtui suomen keskiarvoon (nyrkin heilumisella). Molemmat kaupungit sijaitsevat lähellä toisiaan (n.70km)

JaaJee22

nyt on käynyt sillei hassusti, että netin artikkeli on eri mitä lehdessä oli, vaikkakin samasta aiheesta

Rauli

QuoteTappeluihin puututtava

lauantai 09.10.2010

Olisikohan Vaasan poliisin ja päättäjien aika ruveta miettimään, mitä tehdään ulkomaalaisten tekemien rikosten kanssa? Varsinkin Ristinummella poliisia tarvittaisiin yhä useammin ihan liikkumisen turvaksi. Maahanmuuttajien ja suomalaisten yhteenotot ovat lähes päivittäisiä. Näin on myös eräässä vaasalaisessa koulussa. Miksei asiaan puututa? Pitääkö tosiaan tappeluiden mennä niin pitkälle, että joku menettää henkensä?

ARI OJALA

Vaasa

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=527754

Kyseinen koulu taitaa olla Onkilahden yläaste, joka sijaitsee Olympiakorttelin vieressä? Tosin en kyllä poissulkisi Ristinummella sijaitsevaa Variskaa. Tietääkö joku paremmin?

Vaasaan verrattuna on sinänsä huvittavaa, että Seinäjoen kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen, että kaupunkiin otetaan vuodessa kolme yksittäistä pakolaista/oleskeluluvan saanutta henkilöä tai vastaavasti yksi perhe, enempään ei katsota onnistuneen kotouttamisen kannalta olevan resursseja. Ottaen huomioon, että Seinäjoella on 57.000 asukasta, niin sama sovellettuna Suomen mittakaavaan tarkoittaisi n. 300 kuntapaikkaa.
"No one among us can complain about his death, for whoever joined our ranks put on the shirt of Nessus. A man's moral worth is established only at the point where he is ready to give up his life in defense of his convictions." - Henning von Tresckow, 21.07.1944

Nerddis

Quote from: RR on 10.10.2010, 17:10:35

Quote

Vaasaan verrattuna on sinänsä huvittavaa, että Seinäjoen kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen, että kaupunkiin otetaan vuodessa kolme yksittäistä pakolaista/oleskeluluvan saanutta henkilöä tai vastaavasti yksi perhe, enempään ei katsota onnistuneen kotouttamisen kannalta olevan resursseja. Ottaen huomioon, että Seinäjoella on 57.000 asukasta, niin sama sovellettuna Suomen mittakaavaan tarkoittaisi n. 300 kuntapaikkaa.

Seinäjoella asuvana on todettava, että vaikka täälläkin on omat epäkohtansa, niin tässä asiassa on pysynyt järki edes jotenkin päässä. Toki paikallinen iso AMK on houkutellut omat nigerialaisensa. Mutta en ole kuullut, että isompia murheita olisi ollut.

EL SID

Quote from: JaaJee22 on 10.10.2010, 16:53:06
nyt on käynyt sillei hassusti, että netin artikkeli on eri mitä lehdessä oli, vaikkakin samasta aiheesta

onko? saatko kopiotua sen tänne? Käytän yleensä paperilehteä, mutta on tuo nettilehtikin on tullut ostettua muutaman kerran ja sieltä sitten on voinut kopioida juttuja tänne. Tsekataan miten jutut eroavat toisistaan.

JaaJee22

Quote from: EL SID on 11.10.2010, 18:56:53
Quote from: JaaJee22 on 10.10.2010, 16:53:06
nyt on käynyt sillei hassusti, että netin artikkeli on eri mitä lehdessä oli, vaikkakin samasta aiheesta

onko? saatko kopiotua sen tänne? Käytän yleensä paperilehteä, mutta on tuo nettilehtikin on tullut ostettua muutaman kerran ja sieltä sitten on voinut kopioida juttuja tänne. Tsekataan miten jutut eroavat toisistaan.

Siis tuo artikkeli minkä lehdestä luin, oli lauantain 9.10.10. En kyllä muista oliko se Pohjalainen vai Ilkka, mutta siinä puhuttiin Vaasan väkivaltatilastoista ja sitä oli verrattu koko maan keskiarvoon sekä Seinäjoen tilastoihin. Lehti oli työpaikalla, joten jos löydän kyseisen lehden sieltä vielä, niin voin verrata tarkemmin sekä kopioida siitä osia tänne.

Ammadeus

KTM

Pohjalaisen pääkirjoitus jatkaa Vaasan väkivaltatilanteen ruotimista

QuoteEi Suomen Chicagoksi

Vaasa on saanut hopeasijan, josta ei kannata ylpeillä. Helsingin jälkeen Vaasa on Suomen väkivaltaisin kaupunki, kun luvut suhteutetaan väkilukuun. Nyrkki heilahtaa täällä helpommin kuin muualla.

Erityisen huolestuttavaa on, että kuolemaan johtanut väkivalta on lisääntynyt. Henkirikoksia on tehty tänä vuonna jo 15, kolmanneksen enemmän kuin keskimäärin vuodessa.

Lisää huolen aihetta tuo se, että rannikkopohjalaiset kodit vaikuttavat maan rauhattomimmilta. Poliisille tulee kotihälytyksiä jopa enemmän kuin Helsingissä, kun väkimäärä otetaan huomioon.

Erityisen usein poliisi hälytetään paikalle häiritsevän metelin vuoksi. Pohjanmaan poliisilaitos aikookin selvittää syyt ja miettiä keinoja, joilla tilanne saadaan parempaan kuriin.

Hanke on hyvä. Mutta tärkeä tutkimuksen aihe olisi myös selvittää laajemminkin väkivaltaisuuden taustoja. Vaasaa pidetään idyllisenä ja rauhallisena kaupunkina. Lahdella taas oli ainakin aiemmin hyvin väkivaltainen imago.

Ei ole kaupungille eduksi, jos Vaasa alkaa kerätä mainetta Suomen Chicagona.

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=528340

Saas nähdä mihin ne tutkimuksessaan päätyvät ja julkistetaanko tutkimuksen tuloksia ikinä mikäli ne viittaavat ikävään suuntaan, vai tehdäänkö tuloksista riippumatta johtopäätelmä että väkivaltaisuus johtuu syrjäytyneistä ja rasistisista VHMistä.

JoKaGO

Ei ole kaupungille eduksi, jos Vaasa alkaa kerätä mainetta Suomen Chicagona.

Ei niin. Kuvaavampi olisi Suomen Malmö.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

normi

Kaikki tietävät, että ratkaisu ongelmiin olisi asennevammaisten maahanmuuttajien palauttaminen alkuperämaihinsa. Pitäisi pitää jokainen maahan tuleva hankalasti sopeutuva etninen ryhmä niin pienenä etteivät saa muodostettua isoja jengejä ja ettei muodostu etnisiä asuinalueita joista sitten tulee no go alueita suomalaisille.
Impossible situations can become possible miracles

Tasogare

Niinno, en muista, että olisin täysin tuntemattoman kanssa joutunut Vaasassa ongelmiin (tekemättä itse mitään :D), vaikka olen täällä 5 vuotta asunut (Olympialla)...

...tietysti pois sulkien se Lähi-Idästä tulleen näköinen jantteri, jonka oli pakko kävellä päin viime Taiteiden yössä vaikken ollut koskaan nähnytkään miestä aiemmin. Mene tiedä *olkien kohautus*
Homma^^^ <3    |    On vain vääriä mielipiteitä

http://www.sverigedemokraterna.se/