News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-09-25 TS: Maahanmuuttajia on värvätty taisteluleireille

Started by Riukulehto, 25.09.2010, 03:26:11

Previous topic - Next topic

Riukulehto

QuoteSupo sanoo estäneensä useiden riskihenkilöiden pääsyn Suomeen.
Maahanmuuttajia värvätty Suomesta koulutusleireille

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on lähtenyt maahanmuuttajia ulkomaille taistelukoulutukseen. Supon apulaispäällikkö Petri Knape vahvistaa, että todisteita taistelijoiden värväyksestä on saatu. Hän ei kuitenkaan kommentoi sitä, mihin maihin ja kuinka paljon taistelijoita on Suomesta lähtenyt.

–?On totta, että meillä on viitteitä siitä, että myös Suomesta olisi lähdetty koulutusleireille kriisialueille. Terrorismin uhka kohdistuu kuitenkin ensisijaisesti Eurooppaan yhteisönä. Suomeen kohdistuva terroritekojen uhka on edelleen vähäinen, Knape toteaa.

Supo lähetti tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhdyshenkilöitä työskentelemään muutaman viikon jaksoissa Suomen suurlähetystöihin Syyrian Damaskokseen, Etiopian Addis Abebaan sekä Kenian Nairobiin.

Knapen mukaan Supo on jo yhdyshenkilöiden avulla estänyt joidenkin vaarallisiksi luokiteltujen henkilöiden pääsyn Suomeen. Supon tavoitteena on saada rahoitusta yhdyshenkilötoiminnalle myös ensi vuoden jälkeen, vaikka osa kansanedustajista on arvostellut Supoa puutteellisesti tiedottamisesta uuteen taktiikkaansa liittyen.

–?Turvallisuuden parantamisen lisäksi yhdenkin riskihenkilön maahantulon estäminen säästää yhteiskunnan varoja satoja tuhansia euroja vuodessa, Knape perustelee.

Ensi vuodeksi Supo aikoo palkata uusia etsiviä terrorismintorjuntaa ulkomaille lähetettävien tilalle. Tämä on mahdollista Supon saamalla 850 000 euron lisämäärärahalla. Komennukset ulkomailla pidentyvät viikoista muutamiksi kuukausiksi.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/161815.html
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Mikko pa

tarvitaankohan sielläkin tulkkaus apua? Mikähän on operaation nimi? ;)
Millonkahan suomen somalit taistelevat ensimmäistä kertaa vastakkain maailmalla? Poika...se on tätä nykyaikaa...
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

RP

Puhutaan, että maahanmuuttokeskustelussa ei pitäisi sekoittaa puuroja ja vellejä, mutta tässä kuitenkin kirjoitetaan vain 'maahanmujttajista' yleisesti. Sotimaan lähteminen ei siis mitenkään erityisesti liity tiettyihin kansallisuuksiin tai oleskeluluvan myöntöperusteisiin....?

Korjaus, olihan siellä tosin maininta mihin suurlähetystöihin Supon agentteja lähetetään...
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Sivusta seuraaja

#3
Vaikkei somaleita jutussa mainitakaan, tulee väistämättä mieleen tämä kirjoitus.

http://halla-aho.com/scripta/aktivismia.html

Niin, ja mentiinhän Suomestakin(han) aikoinaan hakemaan jääkärikoulutusta.

Professori

Eihän tämä odottamatonta ole. Itse asiassa minusta on ihan hyvä jos nämä kaverit opiskelevat taistelemaan ja sen jälkeen siirtyvät alkuperäiseen kotimaahansa soveltamaan taistelutaitojaan rauhan puolesta. Eihän meilläkään nyt olisi turvapaikanhakijoita houkuttelevia oloja jos 1939 kaikki nuoret miehet olisivat lähteneet Afrikkaan hakemaan turvapaikkaa.

Eri asia sitten jos nämä soturit aikovat palata Suomeen.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

rähmis


apexi

Missä vaiheessa Nokian insinööreillä on aikaa mennä taisteluleireille?
"See computers are racist because they make them too hard to use. They need to make them easy like TV, so people in the community can have good jobs. Computers are made by whites and chinese, and they don't like it when we try to get ahead."
-Rakim, Oakland.

Sanglier

Yhden maahanmuuttajan käännyttämisestä sadan tonnin säästöt! Kaupat tuli!

Ernst

Eihän meillä pitänyt olla kuin niitä rauhallisia, työteliäitä ja khattia jyystämättömiä somaleita.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

sa ole rasisti

Monellakohan näistä on suomen virheiden jäsenkirja taskussa. Ja koskahan huudetaan hölmölää apuun evakuoimaan.
If You Tolerate This Your Children Will Be Next