News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-09-03 Yle: Maasta poistettavia säilötään putkissa

Started by Kelpo Hääppönen, 03.09.2010, 17:21:40

Previous topic - Next topic

Kelpo Hääppönen

Maasta poistettavia säilötään putkissa

Sadat ulkomaalaiset joutuvat vuoden mittaan odottamaan maasta poistamistaan poliisin putkassa, koska virallinen säilöönottokeskus on täynnä. Epäasiallisesta säilöstä on huomauttanut muun muassa YK:n kidutuksen vastainen komitea.

Suomalaisputka on tullut kesän loppuun mennessä tutuksi 500-600:lle ulkomaalaiselle tänä vuonna. Heidän ei epäillä syyllistyneen mihinkään rikokseen, vaan he joko odottavat maasta poistamista tai epäselvän tilanteen ratkeamista. Karu säilö estää heidän piileskelynsä poliisilta, kunnes maan ainoasta, virallisesta säilöönottoyksiköstä vapautuu paikka.

Helsingin 40-paikkaiseen yksikköön mahtuu vain sitä mukaa, kun aiempien säilöttävien asiat on saatu selvitetyksi.

-Usein viipyminen johtuu muista kuin suomalaisviranomaisista, esimerkiksi yhteistyö kuljetusfirmojen ja kohdemaiden viranomaisten kanssa vie aikaa, sanoo johtaja Juha Holopainen Ulkomaalaispoliisista.

Säilöönottoajat pidentyneet

Yksikön säilöönottoajat ovat tänä vuonna pidentyneet runsaaseen kuukauteen. Samalla myös putka-ajat ovat kasvaneet. Keskimäärin selleissä viivytään muutama päivä, poikkeustapauksissa viikkoja.

Lainmukaisessa säilöönottoyksikössä pystyy liikkumaan, ulkoilemaan, seurustelemaan muiden kanssa, kuntoilemaan ja käyttämään nettiyhteyksiä. Poliisin säilö taas on kuin vankila.

YK:n kidutuksen vastainen komitea on antanut Suomen valtiolle huomautuksen putkasäilöistä jo pari vuotta sitten. Suomi on luvannut korjata asian ja rakentaa lisää kunnon säilöönottotiloja.

- Olemme arvioineet, että tähän tarvittaisiin kolme miljoonaa euroa, sanoo maahanmuuttojohtaja Sirkku Päivärinta sisäministeriöstä.

Rahalla saataisiin kymmenkunta lisäpaikkaa, joilla putkatilanne helpottuisi huomattavasti. Esitys on leikattu ensi vuoden budjetista.

YLE Uutiset

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/maasta_poistettavia_sailotaan_putkissa_1953576.html


Helsingin 40-paikkaiseen (säilöönotto)yksikköön mahtuu vain sitä mukaa, kun aiempien säilöttävien asiat on saatu selvitetyksi.
Ihme kiemurtelua. Aiemmat säilöttävät = maasta poistettavat, asiat saatu selvitetyksi = henkilöt saatu poistetuksi maasta - asioita on tässä vaiheessa jo selvitetty jo vähintäänkin tarpeeksi, jopa vuositolkulla.

Poliisin säilö taas on kuin vankila. Varmasti ei kiva paikka ole mutta jälleen kerran: verrataanpa suomalaista putkaa vaikkapa kreikkalaiseen tai jopa afganistanilaiseen putkaan - ja katso, jo alkavat olosuhteet taas näyttää jotenkuten siedettäviltä...
Vittu mitä paskaa, sanoi Alexander Stubb.

petebe

Edullisempi ratkaisu kaikille maksajaosapuolille olisi se, että Suomessa saataisiin pikakäännytykset käyttöön ja toimimaan.
"Suomellahan on erittäin hyvä maine Afrikassa, meillä ei oo minkäännäköstä historiallista taakkaa...oikeestaan päinvastoin"  -Alexander Stubb-

Puoluekanta määrittää mielipiteen oikeellisuuden sekä syyttämis- että tuomitsemiskynnyksen. -oma-

hammerzeit

Vai että ihan kidutuksen vastainen komitea. No, hyvä kuulla, että silläkin porukalla on nykyään niin vähän tekemistä, että tämäkin kelpaa. Maailmassahan menee siis kaikin puolin hyvin!
A war is easily won if your enemy does not know he is fighting.

Ernst

Taatusti tarjoan putkaa halvemman säilytystilan alta kuukauden, jos se siitä hinnasta on kiinni. Inhimillisempi* meininki, asiallinen ruoka, selvät säännöt eikä pakenemismahdollisuutta.

Nimim. tämäkö vain tarvitaan ensimmäisen miljoonansa tekemiseen?

* tässä inhimillisempi meininki tarkoittaa molempia osapuolia, yksipuolinen sikailu ei käy
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

mishrak

Jostain syystä otsikon luettuani ajattelin jotain tällaisia putkia:
(http://www.ew-liner.fi/images/putki.jpg)
:D

mikkoR

Jostain ihmeen syystä aloin kanssa katsomaan millaisiin putkiin raukat ahdetaan, melko samaa tuumasin kuin tuossa kuvassa.

Kertooko tämä meidän kieroutuneesta elämänkatsomuksesta vaiko toimittajien ammattitaidon huonontumisesta?
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Veli Karimies

Pistetäänhän sinne putkaan humalaisia ihmisiäkin. Ainiin, mutta humalaisella ei olekkaan mitään oikeuksia, kun taas maahantunkeutujilla niitä on tuplasti.

KTM

Ratkeaisiko tämä ongelma sillä että muutama poliisien putka nimettäisiin uudelleen säilöönottoyksiköiksi?

Ei kai sekään ketään haittaa jos viikonloppuisin muutama humalainen sijoitetaan putkan sijasta säilöönottoyksikköön.

Roope

Tuon Metsälän säilöönottoyksikön sulkemiseksi järjestettiin kolme vuotta sitten mielenosoitus, jossa näkyivät muun muassa Anni Sinnemäki, Dan Koivulaakso ja Minna Sirnö. Ilmeisesti he halusivat kaikille ulkomaalaisille putkamajoituksen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lemmy

No mutta koska aina puhutaan hotellitasoisesta majoituksesta, voidaan putki+hotelli yhdistää http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapselihotelli
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

apexi

Suomen armeijassa alokkailla on ahtaat olot ja usein homeiset tilat (ainakin Niinisalossa), sekä vessoissa ei ole ovia (Niinisalossa). Arvanette myöskin ettei internettiä ole tarjolla talon puolesta ja päivärahalla ei tule toimeen (ruoka & vaatetus vapailla). Miksi kukaan ei välitä tästä nostaa haloota? Arvatenkin väärä väritys (armeijan vihreä)
"See computers are racist because they make them too hard to use. They need to make them easy like TV, so people in the community can have good jobs. Computers are made by whites and chinese, and they don't like it when we try to get ahead."
-Rakim, Oakland.

braeden

Miten ihmeessä 10 säilytyspaikan järjestäminen voi maksaa 3 miljoona euroa?

Vox

Quote from: mikkoR on 03.09.2010, 17:39:31
Jostain ihmeen syystä aloin kanssa katsomaan millaisiin putkiin raukat ahdetaan, melko samaa tuumasin kuin tuossa kuvassa.

Minä taas ajattelin, että kyse on haudattujen ruumiiden jäännöksistä. Sanan 'putkiin' tulkitsin moneen putkeen viittaavaksi.
Yle 19.10.2009: "Helsinki antaa lisärahaa ongelmakouluille – – Lisärahan perusteena on huoltajien alhainen koulutus ja tulotaso sekä oppilaiden maahanmuuttotaustaisuus."

Yle 20.10.2009: "Virkkunen: Maahanmuuttajat voimavara kouluille".

nimetönkeskustelija

Quote from: mishrak on 03.09.2010, 17:30:39
Jostain syystä otsikon luettuani ajattelin jotain tällaisia putkia:

:D

Hah Itsekin menin tuohon lankaan. Kyllä piti heti tulla tarkastamaan, että missä hemmetin tubeissa ne oikeen säilötään. No eihän tommonen muutaman miljoonan panostus kunnon "säilöntäpaikkoihin" olis tietenkään kohtuutonta. Varsinkin jos vaihtoehtona on se, että mamut päästetään vapaasti karkaamaan omille teilleen.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Maastamuuttaja

Ei se nyt ihan huono juttu ole, jos viidakkorummut ryhtyvät perumaan aiempia visioitaan ja paljastavat, että kidutuskomiteat ovat kiinnittäneet huomiota Suomen kidutuskäytäntöihin.

valtakunnanpärkhele

Quote from: braeden on 03.09.2010, 19:06:49
Miten ihmeessä 10 säilytyspaikan järjestäminen voi maksaa 3 miljoona euroa?

Samaa ihmettelen täälläkin. Kyllä nyt joku juksaa jossain kohtaa.. ja eikös suomessa ole lopetettuja kasarmeja pilvin pimein niin sinne vaan palautusta odottamaan, vai onko noi varattu jo turvapaikanhakijoille?
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Tavis

Putket voisi ottaa käyttöön ei pelkästään poistettavien säilönnässä vaan myös itse poistossa. Tällaiset voisi siis vetää Suomesta ongelma-alueille: http://zapatopi.net/inteli-tube/

Rapid & Efficient Personal Transit!

Ammadeus

No eteläisessä naapurimaassa poistettavat odottelevat vankilassa toimenpiteitä.
Yleinen käytäntö EU maissa,pitäiskö ne Ilves hotelliin majoittaa?

OTU

Millainenkohan kohu ämnesteissä olisi noussut, jos maastapopistettavia olisikin säilytetty suomalaisissa vanhainkodeissa.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/06/15/"laitetaan-vanhukset-vankilaan-ja-rikolliset-vanhainkoteihin"/
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Lemmy

Ei jumalauta, jäkittämään kasarmille pinkka/punkka tarkastukseen, sotilasimaami karjaisee: iltarukoukseeen järjesty... olis kyllä epäinhimillistä...
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011