2010-08-13 SK/Marko Maunula: Musta köyhyys: syytä kulttuuria, älä rasismia

[Iloveallpeople]

Musta köyhyys: syytä kulttuuria, älä rasismia

Onko rasismi syypää köyhien afroamerikkalaisten kurjuuteen? Voiko valtio parantaa heidän elämäntilanteensa? Vastaus molempiin on "ei," kirjoittaa oikeustieteilijä Amy Wax teoksessaan Race, Wrongs, and Remedies: Group Justice in the 21st Century.

Sitten 1960-luvun, afroamerikkalaisessa kulttuurissa ja yhteisössä on tapahtunut jyrkkä jakautuminen.

Musta keskiluokka on kasvanut liki räjähdysmäisesti, ja esteet afroamerikkalaisten menestykselle ovat kadonneet liki täysin. Naapurustoni, työympäristöni, ystäväpiirini, ja perheeni tulvivat yksilötason esimerkkejä kehityksestä mustine tohtoreineen, liikemiehineen, ja professoreineen. Atlantan maine mustan Amerikan Mekkana on oikeutettu, sillä afroamerikkalaiset muodostavat demograafisesti, taloudellisesti, ja poliittisesti merkittävän voiman liki kuuden miljoonan asukkaan metro-Atlantassa.

Kolikon toisella puolen musta köyhälistö on jäänyt kehityksestä miltei osattomaksi, Atlantassakin. Bankheadin ja The Bluffsin kaltaisten köyhien naapurustojen kurjuus on hätkähdyttävää - ja usein vaarallista.

Eräs sosiologeja, psykologeja, ja sosiaalityöntekijöitä loputtomasti hämmentänyt dilemma on ollut viime vuosikymmenien afroamerikkalaisten perheiden eroosio. Vuonna 1965 24 prosenttia afroamerikkalaisista lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella. Tänään lukema on liki 70 prosenttia.

Liberaali perusreaktio ongelmaan on ollut simppeli: kehitys on rasismin synnyttämä, ja se on korjattavissa valtion tehostetuilla toimilla. Köyhät afroamerikkalaiset ovat uhreja ennemin kuin aktiivisia toimijoita omassa elämässään. Yhteiskunta kykenee, ja on velvollinen, nostamaan heidät jaloilleen.

Wax osoittaa logiikan heikkoudet. Faktat eivät tue argumenttia. Ongelma on vain pahentunut vaikka rasismi on tasaisesti hellittänyt. Valtion toimet ovat osoittautuneet joko yhdentekeviksi tai paikoitellen jopa vahingollisiksi.

Syy löytyy kulttuurista, Wax uskoo. Rasismi on osaltaan muokannut afroamerikkalaista kulttuuria, mutta jossain vaiheessa kasvava seksuaalinen suvaitsevaisuus sekä yksinhuoltajuuden paikoittainen ihannointi on johtanut kulturaaliseen vääristymään ja pysyvään köyhyyteen.

Köyhyys on pohjimmiltaan moraalinen ja kulturaalinen ongelma. Jos afroamerikkalainen nuori valmistuu lukiosta, menee naimisiin, ja saa lapsia aviomiehensä kanssa, hänellä on vain reilun viiden prosentin riski vajota tilastolliseen köyhyyteen. Tämä on huomattavasti parempi kuin afroamerikkalaisten keskimääräinen köyhyysprosentti: 25.

Waxin teos provosoi ja kysyy tärkeitä kysymyksiä. Monet sen teemoista on sovellettavissa myös Eurooppaan ja Suomeen. Missä määrin valtio kykenee auttamaan vähemmistöjä sopeutumaan ja menestymään yhteiskunnassa? Mikä on henkilökohtaisen ja yhteisöllisen arvomaailman rooli menestyksessä? Miten voimme muokata kulttuuria paremmaksi? Miten hyvä idea kulturaalinen relativismi pohjimmiltaan oikein on?

Marko Maunula
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden avustaja Atlantassa.

Suomen Kuvalehti/blogit

[Jepulister]

Liberaali perusreaktio ongelmaan on ollut simppeli: kehitys on rasismin synnyttämä, ja se on korjattavissa valtion tehostetuilla toimilla. Köyhät afroamerikkalaiset ovat uhreja ennemin kuin aktiivisia toimijoita omassa elämässään. Yhteiskunta kykenee, ja on velvollinen, nostamaan heidät jaloilleen.

On irstasta, perverssiä ja kieroutunutta, että tuollaista reaktiota kehdataan kutsua "liberaaliksi". Mikään ajattelumalli, jossa valtion taholta suoritettu pakottaminen toimii ratkaisuna todelliseen tai kuviteltuun ongelmaan, ei voi olla "liberaali".

Etatistinen, kollektivistinen tai sosialistinen olisivat huomattavasti kuvaavampia adjektiiveja tuollaiselle reaktiolle. Olkoon, että amerikkalaisessa poliittisessa sanastossa "liberaali" tarkoittaa sisällöltään etatistista, kollektivistista ja jopa sosialistista, mutta se on silti virheellinen termi tuollaisessa yhteydessä ja noin käytettynä. Tämä amerikkalaisessa diskurssissa vallitseva käsitteellinen virheellisyys on saanut aikaan sen, että Suomessakin keskusjohtoisuuden ja käskyttämispolitiikan innokkaimmat kannattajat eli punavihreät käyttävät mielellään itsestään luonnehdintaa "liberaali", osa jopa tietoisina siitä, miten valheellista se on.

[turha jätkä]

Kiitos linkistä, tuo oli mielenkiintoinen artikkeli. Kotimaisena versiona ekana tulee mieleen romanien tilanne.

[Ernst]

Kiitos linkistä, tuo oli mielenkiintoinen artikkeli. Kotimaisena versiona ekana tulee mieleen romanien tilanne.

Köyhyys on pohjimmiltaan moraalinen ja kulturaalinen ongelma. Jos afroamerikkalainen nuori valmistuu lukiosta, menee naimisiin, ja saa lapsia aviomiehensä kanssa, hänellä on vain reilun viiden prosentin riski vajota tilastolliseen köyhyyteen. Tämä on huomattavasti parempi kuin afroamerikkalaisten keskimääräinen köyhyysprosentti: 25.

Kuinka moni romani valmistuu peruskoulusta, lukiosta tai ammattiopinnoista...

[Oh Dearism]

On irstasta, perverssiä ja kieroutunutta, että tuollaista reaktiota kehdataan kutsua "liberaaliksi". Mikään ajattelumalli, jossa valtion taholta suoritettu pakottaminen toimii ratkaisuna todelliseen tai kuviteltuun ongelmaan, ei voi olla "liberaali".

En tiedä sen irstaudesta, mutta riittänee, jos puhuttaisiin sosiaaliliberaalista politiikasta, joka tässäkin tapauksessa perustuu suurella todennäköisyydellä virheellisiin premisseihin kohdeväestön kannustetarpeista. Mutta itse olen enemmän Milton Friedmanmiehiä kun puhutaan kannusteista ja mahdollisuuksien tasa-arvosta.

[törö]

Yleiselle tasolle nostettu versio:

Liberaali perusreaktio kaikenlaiseen syrjäytymiseen on ollut simppeli: kehitys on yhteiskunnallisien epäkohtien synnyttämä, ja se on korjattavissa valtion tehostetuilla toimilla. Syrjäytyneet ovat uhreja ennemmin kuin aktiivisia toimijoita omassa elämässään. Yhteiskunta kykenee, ja on velvollinen, nostamaan heidät jaloilleen.

Suomessahan tämä aloitettiin deekuista, joita alettiin kutsua sosiaalisesti työrajoitteisiksi. Heidän hyväkseen on sittemmin syydetty rahaa enemmän kuin edes haluan tietää, mutta yhä vieläkin viina maistuu niissä ympyröissä paremmalta kuin työ.

Samaa ajatusmallia on myöhemmin sovellettu samalla menestyksellä muihinkin syrjäytyneisiin, mutta silti sitä pitää jatkaa, vaikka ei siitä integroitumisesta mitään tule jos syrjäytynyttä ei yksinkertaisesti kiinnosta integroitua.

[Miniluv]

Sitten 1960-luvun, afroamerikkalaisessa kulttuurissa ja yhteisössä on tapahtunut jyrkkä jakautuminen.

Musta keskiluokka on kasvanut liki räjähdysmäisesti, ja esteet afroamerikkalaisten menestykselle ovat kadonneet liki täysin

Thomas Sowellin mukaan mustien taloudellinen nousu alkoi kymmeniä vuosia ennen 1960-lukua (ja kansalaisoikeuslakeja).