News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-08-14 YLE: Persut haluavat jopa kolminkertaistaa eduskuntapaikkansa

Started by rähmis, 14.08.2010, 12:43:57

Previous topic - Next topic

rähmis

Perussuomalaiset tavoittelevat ensi kevään eduskuntavaaleissa 10-15 kansanedustajapaikkaa, linjaa puolueen puheenjohtaja Timo Soini. Nykyisellään perussuomalaisilla on viisi edustajaa Arkadianmäellä, joten tavoite merkitsee määrän kaksin- tai kolminkertaistamista.

Porissa perussuomalaisten puolueneuvoston yhteydessä pidetyssä katutapahtumassa lauantaina puhunut Soini oli tyytyväinen puolueensa hyvästä gallup-menestyksestä.

Hän totesi, että perussuomalaiset ovat Suomen nopeimmin kasvava puolue, mutta muistutti, että yhtään ääntä ei ole vielä annettu eduskuntavaaleissa.

Soini korosti perussuomalaisten olleen aikaansa edellä maahanmuuttoasioissa ja nostaneen asian esille.

Hän kommentoi Porissa myös paljon keskustelua viime päivinä herättäneitä SDP:n maahanmuuttolinjauksia.

- Voi kamalaa, SDP, olette istuneet meidän kyytiin, Soini heitti ironiseen sävyyn.

YLE

Rautasormus

Jos persut meinaa saada jotakin aikaiseksi, vaikkapa maahanmuuttopolitiikan järkeistämisessä, niin 10-15 kansanedustajaa olisikin saatava Arkadianmäelle.

Valkoinen Enkeli

Quote from: Rautasormus on 14.08.2010, 13:01:33
Jos persut meinaa saada jotakin aikaiseksi, vaikkapa maahanmuuttopolitiikan järkeistämisessä, niin 10-15 kansanedustajaa olisikin saatava Arkadianmäelle.

En lähtisi tuolla edustajamäärällä kuitenkaan vielä hallitukseen. Tai riippuu tietenkin siitä minkälaisia kompromisseja mokuilulle joutuu tekemään hallitusneuvotteluissa, mutta oletettavasti tuollaisella kannatuksella vielä liikaa.

Oppositioon vielä kasvamaan Suomen suurimmaksi, jos ei jotain helvetin hyvää tarjousta tule.

Väitän, että tällä hetkellä monet mokuttajat jopa toivovat Persujen lähtevän SMP:n tyyliin hallitukseen keskikokoisena puolueena tekemään liikaa kompromisseja, millä taas suututtaisivat hätäisimmät ja yksinkertaisemmat kannattajansa.


Ant.

Vaikka eduskuntaryhmän kaksin- tai kolminkertaistaminen voi tuntua suurelta, perussuomalaisten tavoite on maltillinen. Koska pienillä ja keskisuurilla puolueilla saatujen paikkojen määrä ei vastaa osuutta saaduista äänistä, eivät perussuomalaiset mitä todennäköisimmin saisi 20 paikkaa nykyisellä 10 prosentin kannatuksellaan. Viiteentoista paikkaan sen pitäisi kuitenkin riittää. Perussuomalaisten kannatuksen pitäisi romahtaa, jotta asetettua tavoitetta ei saavutettaisi.

Turha tietysti mennä asioiden edelle. Lähtötasoon nähden 10-15 paikkaa on mainio tulos. Ehkei sen enempää kannata henkseleitä paukuttaakaan, ettei ala vaikuttaa ylimieliseltä.
Homma is the new black.

räsänen

Maltillinen kasvu olisi puolueelle tietysti parempi mutta siihen ei taida olla aikaa. Joten tulkoon rökälevoitto.  :roll:

Toivottavasti persuilla pysyy mopo paremmin käsissä kuin edeltäjällänsä.

Valkoinen Enkeli

Quote from: räsänen on 14.08.2010, 13:34:45
Maltillinen kasvu olisi puolueelle tietysti parempi mutta siihen ei taida olla aikaa. Joten tulkoon rökälevoitto.  :roll:

Kyllä on aikaa. Sillä aikaa kuin Persut kasvavat valmiiksi ottamaan sen rökälevoiton, niin valtapuolueet joutuvat PS:n kasvun pelossa vähentämään mokutusta. Persut kasvaa silti kunnes koko mokuilu ajautuu marginaaliin minne se kuuluukin.

Reich

Nyt lamakaudella on persujen etsikkoaika. Toivottavasti kansa ei usko kepun, kokkarien ja demarien katteettomiin lupauksiin, vaan antaa perussuomalaisille mahdollisuuden.
"Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa,
vaan jotain kaunista, jota ei koskaan myydä saa."

Ant.

Aihetta sivuten samasta tilaisuudesta.

Quotehttp://perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/?issue=547
Avauspuhe Porissa puolueneuvoston kokouksessa

Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Timo Soini avasi puolueneuvoston kokouksen Porissa seuraavalla puheella.

Arvoisa kokousväki

Kansansuvereniteetti on hieno ja väkevä sana. Käsitykseni mukaan todellinen, aito demokratia on mahdollinen ainoastaan kansallisvaltiossa.

Kansansuvereniteetti merkitsee ja tarkoittaa sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Euroopan Unionin jäsenyyden myötä Suomi on luovuttanut osan päätösvallastaan ylikansalliselle hallinnolle. Tämä ratkaisu on pitkän päälle kestämätön. Valta kuuluu Suomessa kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva Eduskunta. Eduskunnalla ei ole oikeutta luovuttaa tätä kansalle kuuluvaa valtiovaltaa maamme rajojen ulkopuolelle.

Perussuomalaiset on aikaansa edellä oleva puolue. Olemme tehneet tulevaisuutta jokaisena päivänä. Tulemme näkemään nykymuotoisen EU:n radikaalin muuttumisen, jopa romahtamisen. Ei ollut Neuvostoliittokaan ikuinen. Puolue- ja talouseliitti eivät nähneet idän eväiden loppumista, eivätkä ne näe sitä lännessäkään. Mutta kyllä Kreikka opettaa. Valuvikaisen ongelmalingon, EU:n rahaliiton, hajoaminen on ajan kysymys; se on tulevaisuutta ajatellen Euroopan kansojen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Nämä ovat kovia sanoja, ja minä ne sanon, sillä kaiken Euroopan pakottaminen samaan muottiin ei onnistu. Yhteistyö Euroopassa on luonnollisesti välttämätöntä. Sen pitää tapahtua luontevasti, itsenäisten kansallisvaltioiden kesken.

Hyvä ystävä. Kun tulin valituksi Euroopan Parlamenttiin, julkisuudessa ilakoitiin, että siihen tyhjenee Perussuomalaisten nousu. Timo Soini hukkuu Brysseliin kuin kärpänen saaviin. Näin ei ole käynyt. Miksi?

Perussuomalaiset on aikaansa edellä oleva, kehittyvä puolue, jonka asia kantaa. Puolueen johtaminen on kysynyt voimia, kahdessa paikassa asuen ja toimien. En ole helposta elämästä haaveillut, enkä sellaista elä. Puolueen tulevaisuuden ja uskottavuuden kannalta meidän oli välttämätöntä avata tie ja yhteydet Eurooppaan; ne ovat nyt olemassa, niitä kehitetään ja voimistetaan. Puolueen puheenjohtajana on pitänyt uskaltaa tehdä ratkaisuja, jotka eivät heti näytä tai tunnu oikeilta. Ajan päästä nuo ovat ratkaisuja, jotka kantavat kauemmas kuin seuraava gallup-mittaus. Tätä tarkoitan sillä, että olemme edellä aikaamme.

Perussuomalaisten päätavoite on nousta keskisuureksi puolueeksi tulevan huhtikuun eduskuntavaaleissa. Tämän tavoitteen toteutumisen varmistamiseksi meidän on yhdessä tehtävä kova vaalityö ja siten ansaittava vaalivoitto. Olen tähän suursavottaan valmis. Tarvitsen teidän jatkuvan apunne ja tukenne. Samalla jatkan teidän korvaamattomasta, kullanarvoisesta panoksestanne; kiitän siitä tuesta ja turvasta, jota oma puolueväki on minulle antanut kolmentoista vuoden puheenjohtajakauden aikana. Olen teidän miehenne.

Valtakunnallisen vaalipäällikön tehtävät ja raskaat länget lankeavat puoluesihteeri Ossi Sandvikille. Puolueen puheenjohtaja ja puoluehallitus kantavat vaalitaistelun organisoinnista lopullisen vastuun. Puheenjohtajana näen selvästi, että tarvitsemme lisävoimaa ja ammattinäkemystä ehdokasjoukkomme varustamiseksi ja auttamiseksi. Olen kutsunut eduskuntavaalien vaalityömieheksi kovan luokan ammattimiehen, toivottakaamme hänet tervetulleeksi joukkoomme tekemään Perussuomalaisille historiallista vaalivoittoa.

Hyvät Perussuomalaiset

Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestysinto nousee, sillä politiikan mannerlaatat ovat liikkeessä. Perussuomalaiset saavat nukkuvat heräämään. Tästä on selvät näytöt, ja nämä tosiasiat ovat kaikkien nähtävissä. Meidän vaalivoittoamme eivät vanhat puolueet pysty patoamaan; ainoa uhka piilee meissä itsessämme, jos emme osaa asioitamme hoitaa.

Sanon sinulle puoluesisar ja -veli; puoluehallituksella on viimeinen sana ehdokasasettelussa. Emme tule hyväksymään puolueen kokonaisedun vastaista toimintaa. Ota tämä sana vakavasti. Elä sekä toimi sen mukaan.

Ehdokasasettelu ja vaalityö ovat alkaneet mallikkaasti. Tiedän kokemuksesta, että suurimmat virheet tehdään innossa, kun vauhti on ajatusta nopeampi. Järki ja maltti ovat paras vaalivaltti. Tiedän, koska puhun tästä kokemusperäisesti. Vaadin teiltä paljon, koska suomalainen vaatii meiltä paljon.

Tässä kokouksessa linjaamme asiapolitiikkamme perusteet. Saamme paljon valmiiksi, paljon jää työtä tehtäväksi. Maailma ja Suomi ovat murroksessa. Meidän on seurattava tilannetta valppaina, ja asialistaamme on kehitettävä jatkuvasti.

Puolueemme murtumaton peruslinja on luja sekä selvä. Me olemme kristillis-sosiaaliselta perustalta lähtevä kansallisia perusarvoja kunnioittava puolue, joka näkee työn ja yrittämisen sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yhteiskuntamme kulmakivinä.

Perussuomalaiset on Hyvän Suomen puolue. Meidän tavoitteemme on oikeudenmukainen Suomi Suomessa asuville ja eläville.

Perussuomalaisten tärkein tavoite on suomalaisen työn tekeminen ja teettäminen Suomessa.

Kun me tässä päätavoitteessa onnistumme, pystymme huolehtimaan myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta; suomalaisten toimeentulosta.

Arvoisat edustajat

Maamme hallitus odottaa tulevia vaaleja niska jäykkänä. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei pienennä leipääsi; hän suurentaa reikää! Katainen puhuu vihreistä veroista, vaikka sellaisia ei ole olemassa, on vain veroja, jotka kansa maksaa.

Kokoomus edustaa kokovartalotsemppiä, kaikki muuttuu paremmaksi, kun on hyvällä tuulella. Kokoomuslaisena olo mahtaa olla mukavaa; velatkin muuttuvat saataviksi, kun vain hymy on tarpeeksi leveä. Toivotan onnea ja kohtuullista menestystä.

Suomen Keskusta on perustettu Santeri Alkion arvokkaalle perinnölle; älä unohda köyhän asiaa. Nykyinen liberaali city-keskusta näkee köyhyyttä Suomessa vain kaukoputkella! Köyhyys on vallan kammareista kaukana. Keskustan aikana maalta pakottaminen on vain kiihtynyt; verot haetaan vaikka pitkospuiden päästä, täysin epäonnistunut väärän skaalaan toimenpide: mummonmökkien puhdistamopakko, on tyypillistä kepulaista ympäristöpolitiikkaa pahimmillaan.

Seppo Kääriäinen pyysi: "Antakee voemoo", voimaa annettiin, mutta mitä on Keskusta tehnyt? Keskusta on ollut päällepäsmärinä kansallisen päätäntävaltamme silpojana. Keskusta ajaa mainintaa Suomen EU-jäsenyydestä Suomen perustuslakiin! Esko Aho vei Suomen Euroopan Unioniin, Matti Vanhanen hyväksytti EU-perustuslain ja Mari Kiviniemi ilmoittaa jatkavansa heidän viitoittamallaan tiellä. Eikä aio sanomansa mukaan tehdä nyt mitään, varmuuden vuoksi.

Sorateiden varrelta kuuluu ropina; keskustan ääniropponen vuotaa.

Kokoomuksen ja Keskustan kamaripalvelija, vihreät, pullistelee Perussuomalaisille kuin sammakko härän edessä. Vihreät ovat nimenneet Perussuomalaiset vaaleissa päävastustajakseen; itsensä ylentäjät syyttävät perussuomalaisia populismista. Peruskansaa, heidän arvojaan ja harkintakykyään pilkataan avoimesti. Perussuomalaisten kannatuksen nousu on vihreille kauhun paikka; mustan ministeriauton huuma on uhattuna.

Poliittisen vasemmiston alennustila ei ole naurun asia. Vasemmiston yhteiskannatuksen romahtaminen alle kolmenkymmenen prosentin kertoo syvästä murroksesta. Rehellinen työväestö ei enää laajasti luota perinteisiin työväenpuolueisiin. Tämän luottamuksen romahtamiseen on selvät yhteiskunnalliset ja poliittiset syynsä. Antaa tovereiden löytää oman tiensä; Perussuomalaiset eivät oppaaksi ryhdy. Onneksi ovat Perussuomalaiset; työväenpuolue ilman sosialismia.

Arvoisa kokousväki

Viime tiistaina meidät tavoitti surusanoma pitkäaikaisen puolueen tilintarkastajan, piirisihteerin, taloudenhoitajan ja todellisen perussuomalaisen kenttätyön taitajan Tapani Yliharjun kuolemasta. Yliharju menetti henkensä auto-onnettomuudessa kotimaakunnassaan.

Tapsa oli puolueemme perustajajäseniä ja hänellä oli merkittäviä luottamustoimin nuorena miehenä myös Suomen Maaseudun Puolueessa. Kunnioittakaamme Tapani Yliharjun muistoa hetken hiljaisuudella.

Tässä samassa yhteydessä kunnioitamme myös puoluekokouksen jälkeen edesmenneitä puolueemme jäseniä. Tony Halme, Urpo Leppänen ja kaikki muut; Levätkää rauhassa.

Sisaret ja veljet

Perussuomalaisten tärkein tavoite on suomalaisen työn tekeminen ja teettäminen Suomessa. Siinä on hyvinvointimme murtumaton perusta.

Me haluamme arkisia asioita; Hyvän Suomen. Vaalijulisteemme yksinkertainen sanoma on Hyvä Suomi ja sen ainesosat, rakennuspuut. Me, suomalaiset, luomme hyvän maan asua, elää, tehdä työtä ja huolehtia lähimmäisistämme.

Täällä Porissa käymme laajan lähetekeskustelun eduskuntavaaliohjelmastamme. Ohjelmatyöryhmä on saanut luonnoksen ensimmäisestä kahdestakymmenestä viidestä sivusta valmiiksi. Työryhmä toivoo palautetta ja mielipiteitä etenkin näihin aihealueisiin, jotka kokoukselle esittelee työryhmän puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala. Evästykset muihinkin aihepiireihin ovat tervetulleita.

Perussuomalaiset rakentavat omalle peruslinjalleen ja ohjelmalleen. Te ja minä, me Perussuomalaiset, elämme jalat maassa tätä päivää. Tänään on nyt. Ja nyt teemme tulevaisuutta. Meidän on uskallettava elää tässä päivässä ja tehdä päätöksiä rohkeasti. Eilisessä ei tapahdu enää mitään, eikä huominen ole vielä tullut. Mutta huomisen kalenterimerkinnät me teemme.

Viisas päättäjä ja kansalainen ottaa oppia historiasta ja näkee valintojensa seuraukset tulevaisuudessa. On elettävä rohkeasti.

Vuosi Euroopan Parlamentissa on auttanut minua entistä paremmin näkemään Suomen ainutlaatuisuuden minulle suomalaisena. Me soudamme järvissämme juomaveden päällä, meillä on tilaa, puhdasta luontoa ja pohjoismainen demokratia. Tämä kaikki on äänen arvoista. Tämä on puolustamisen arvoista. Olemme osa itsenäistä Suomea; perintöä, jonka sotiemme veteraanit ja kotirintamanaiset ovat meille taistelleet. Perussuomainen eduskuntaryhmä taistelee näiden ryhmien sosiaalisten oikeuksien ja määrärahojen puolesta.

Uskon, että Suomea voi suunnata uudelleen. Jokainen meistä muodostaa yhden ihmisen tasavallan, meissä itsessämme. Se olet sinä. Yhteistyötä tarvitaan, mutta yksimielisyys ei ole itseisarvo. Mitä siitä olisi tullut, jos opetuslapset olisivat kaksi tuhatta vuotta sitten sanoneet, että minä uskon konsensukseen? Siinä olisi jäänyt evankeliumi levittämättä.

Hyvä puolueneuvostoväki

Perussuomalaisten mielestä verot tulee asettaa maksukyvyn mukaan. Tämä perusperiaate on veropolitiikkamme ydin. Me emme hyväksy vihreyden sumuverhossa tehtäviä energia- ja ympäristöverojen korotuksia.

Perussuomalaiset kannattavat yrittämistä ja työntekoa. Työnteon pitää olla joutenoloa kannattavampaa. Me vaadimme, että suomalaisilla ja ulkomaalaisilla työntekijöillä ja yrittäjillä on samat ehdot ja säännöt kaikissa tapauksissa.

Perussuomalaiset eivät antaudu vieraan leivän armoille. Kannatamme kotimaista elintarviketuotantoa, elintarviketeollisuuden työpaikkoja ja puhdasta kotimaista ruokaa. Ruuan arvonlisäveron alentaminen oli oikea ratkaisu. Sen menemistä hintoihin on jatkuvasti ja kattavasti valvottava.

Sosiaali- ja terveyspolitiikassa ihminen on asetettava etusijalle. Omaishoito on tämän vuosikymmen suuri sosiaalipoliittinen haaste ja mahdollisuus. Perussuomalaisten mielestä omaishoidontukea on korotettava ja siitä on tehtävä saman suuruinen asuinpaikasta riippumatta.

Perussuomalaiset vaativat kehitysavun suuntaamista kokonaan uudestaan kriisi- ja projektiavuksi. Nykyinen lahoja rakenteita ja omien maidensa kansalaisten sortajia pönkittävä kehitysyhteistyö on maailmanlaajuisessa kriisissä. Suomi ei ole siinä mikään poikkeus; kehitysyhteistyömäärärahojen määrää ja suuntaamista on radikaalisti arvioitava uudelleen.

Perussuomalaiset määrittävät budjettilinjansa yksityiskohdat eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kuun lopussa Porvoossa.

Hyvät kuulijat

Sinä ratkaiset. Sinun ryhdistäsi ja työstäsi riippuu Perussuomalaisten lopullinen läpimurto suomalaisessa politiikassa.

Perussuomalaiset ovat viidessätoista vuodessa rakentaneet Suomeen raikkaan ja juurevan poliittisen voiman. Me emme hurmaannu gallupeista, sillä gallupit eivät äänestä. Työllämme ja toiminnallamme olemme kannuksemme ja kannatuksemme hankkineet.

Nyt, hyvä ystävä, tämä kannatus on kanavoitava ääniksi vaaleissa. Jos et äänestä, sinua ei lasketa. Me haluamme, että kansa äänestää niin että tuntuu. Suomi on äänesi arvoinen, jokaisen suomalaisen äänen arvoinen.

Perussuomalaiset Naiset. Teitä on puolueen jäseninä vähemmän kuin meitä miehiä. Sen takia vaadin teiltä vielä enemmän. Miksi? Siksi, että tiedän mihin te pystytte. Näen sen, tunnen sen. Perussuomalainen nainen on aivan upea. Työhön tartutaan ja sitä tehdään. Millekään tehtävälle ei nenää nyrpistetä.

Perussuomalainen

On mahtavaa, että meillä on oma puolue. Se on oma; sinun ja minun, meidän.

Ollaan poliittisen kutsumuksemme arvoisia. Tehdään kova vaalityö hyvässä yhteishengessä joka piirissä. Yhtään ääntä ei ole vielä annettu. Me haluamme enemmän perussuomalaisuutta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Perussuomalaisten vaalityö on käynnissä. Pidetään pyörät pyörimässä.

Kun me vedämme vaalivankkureita ja vanhat puolue työntävät niitä, niin ne varmasti liikkuvat.

Tervetuloa oman puolueesi kokoukseen.

Julkaistu 14.08.2010 klo 12:30
Kirjoittaja: Timo Soini
Homma is the new black.

IDA

Itse olen aina ihaillut vanhaa työväenliikettä. Siis en niinkään kapinoivaa, vaan sitä, joka rakensi osuustoimintaliikkeet, nosti työn kunniaan, soti maalle itsenäisyyden ja teki paljon muutakin. Olisi aika hienoa, jos PS:stä tulisi noita perinteitä vaaliva puolue.

Ideaali olisi, jos maan kaksi suurinta puoluetta olisivat SDP:n alkuperäiseen ideaan nojaava PS - kansankapitalistisin painotuksin toki ;) - ja juurilleen palannut Kokoomus. :D

Jaakko Sivonen

Tuo tavoite on suhteellisen maltillinen. Mielipidekyselyt ovat näyttäneet puolueelle jopa 10 prosentin kannatusta ja PS:n kannatus on aiemmin ollut vaaleissa korkeampaa kuin gallupeissa. Mielestäni tavoitteen voisi asettaa rohkeasti ainakin 20 paikkaan, etenkin jos kannatuksen nousu jatkuu. Korkean tavoitteen asettaminen voi myös itsessään rohkaista joitain äänestäjiä puolueen kannalle.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

IDA

Quote from: Valkoinen Enkeli on 14.08.2010, 13:13:02
En lähtisi tuolla edustajamäärällä kuitenkaan vielä hallitukseen. Tai riippuu tietenkin siitä minkälaisia kompromisseja mokuilulle joutuu tekemään hallitusneuvotteluissa, mutta oletettavasti tuollaisella kannatuksella vielä liikaa.

Sama. Jos itse saisin päättää hakisin edelleen vastaavaa asemaa kuin Tanskan Kansanpuolueella on Tanskassa. Toisaalta alkaa näyttää siltä, että PS voittaa liikaa ja sen vain on pakko mennä hallitukseen. Alle 20 -> ei hallitukseen, mutta tuki Kokoomus/SDP hallitukselle oppositiosta, yli 20 -> pakko mennä.

Jos Keskusta voittaa, niin matkalaukkujen pakkaamiseen ja maastamuuttoon mielet.

Jussi Halla-aho

Minun mielestäni tavoitteena pitää olla 200 paikkaa. Senhän vuoksi kaikkiin vaalipiireihin asetetaan täysi lista.

Odotukset voivat tietysti olla maltillisempia.
"Aloitan perinteiseen tapaan haukkumalla edustaja Halla-ahon toimintaa, koska hän ottaa sen aina henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tekee minuun henkilökohtaisesti kohdistetun vastahyökkäyksen, joka hivelee sairasta egoani."

- nimim. sivullinen.

Henrik Heino

Persuilla olisi mahdollisuus paljon suurempaankin kannatukseen, niin paljon on nukkuvia äänestajiä. Eräskin kaverini aina silloin tällöin valittaa maahanmuuton ongelmista mutta edes jonkun äänestaminen tuntuu hänelle ylivoimaiselta jutulta. Koitin yksi päivä hänelle vakuutella, että persut ovat hänelle ainoa vaihtoehto mutta saa nähdä uskooko.

Minulla on sellainen olo, että keskiverto äänestajä on hämmentynyt muutamista asioista. Näitä ovat isojen puolueiden kalasteluehdokkaat joilla on antimokutuksellisia mielipiteitä, puolueiden turhat lupaukset ja se että täydellistä puoluetta ei löydy. Siksi olisikin minusta äärimmäisen tärkeää että ensi vaaleihin mennessä yrittäisimme tehdä selväksi kaikille tutuillemme, että näihin ansoihin ei pidä langeta. Kalastajaehdokkaita ja valheita ei pidä uskoa. Täytyy ymmärtää, että täydellistä puoluetta ei ole, vaan pitää kerralla valita eniten itseä vituttava ongelma ja äänestää puoluetta(EI ehdokasta) joka sen korjaa. Lisäksi kannattaa muistuttaa mitkä puolueet ovat nykyistä mokutuslinjaa ajaneet ja mitkä puolueet ovat ryvettyneet erilaisissa korruptio- ja lahjontajutuissa. Tärkeintä olisi ensi vaaleihin mennessä herättää nukkujat ja muistuttaa, että nyt voi OIKEASTI vaikuttaa.

Marjapussi

Quote from: Jussi Halla-aho on 15.08.2010, 00:36:33
Minun mielestäni tavoitteena pitää olla 200 paikkaa. Senhän vuoksi kaikkiin vaalipiireihin asetetaan täysi lista.
Odotukset voivat tietysti olla maltillisempia.

Ymmärtääkseni PerSut voivat saada "vain" 199 paikkaa eduskunnassa vaikka kaikki listatut ehdokkaat pääsivät läpi. Ålandin kiintiöedustaja valitettavasti vie "suuren vaalivoiton".

Odotukseni on kuitenkin maltiton  ;), sillä mielestäni nyt on mahdollisuus lyödä Vennamon 1970 vaalien äänivyöry ja saada yli 14% kannatus. Tämä pakottaisi muut Suomalaiset puolueet ottamaan polittisen linjauksen pari piirua oikeaan suuntaan.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

IDA

Quote from: Marjapussi on 15.08.2010, 05:19:06
Ymmärtääkseni PerSut voivat saada "vain" 199 paikkaa eduskunnassa vaikka kaikki listatut ehdokkaat pääsivät läpi. Ålandin kiintiöedustaja valitettavasti vie "suuren vaalivoiton".

Tavoitteena onkin, että hän toteaa tilanteen ja liittyy PS:n ryhmään ;)

svobo

Quote from: Ant. on 14.08.2010, 14:23:44
Aihetta sivuten samasta tilaisuudesta.

Quotehttp://perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/?issue=547
Avauspuhe Porissa puolueneuvoston kokouksessa

Perussuomalaiset on aikaansa edellä oleva puolue. 

Julkaistu 14.08.2010 klo 12:30
Kirjoittaja: Timo Soini

Aivan. Monesti tuppaa kuulemaan, että Persut ja kanssallismielisyys yleensä ovat kaikuja vanhoilta ajoilta. Itse haluaisin sanoa, että se punaviherhömpötys on sitä vanhaa kaikua 1900-luvulta. Euroopan poliittinen tulevaisuus on jossain pan-eurooppalaisessa kansallismielisyydessä, eikä kansainvälisyydessä. Heittäkää se vihreänpunertava kansainvälisyytenne jo roskiin, se ei kuulu 2000-luvulle.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015