News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Vuoden pakolaisnainen vaikuttaa fiksulta naiselta

Started by Perttu Ahonen, 12.08.2010, 22:39:31

Previous topic - Next topic

Perttu Ahonen

Tänään maikkarin uutisissa esiintynyt Nasima Razmyar sanoi ymmärtävänsä, että nykyisessä työllisyystilanteessa ei työperäinen maahanmuutto ole ongelmatonta; esimerkkinä rakennusala. Lisäksi hän sanoi, että nykyisiäkin pakolaistaustaisia maahanmuuttajia voisi käyttää tehokkaammin asiantuntijoina maista, joista he ovat pakolaisina tulleet, esimerkiksi Afganistan.  Lisäksi hän sanoi, että maahanmuutto asiat eivät ole pelkkää onnistumista ja, että ongelmista on alettava puhua avoimesti. Myös väkivalta maahanmuuttaja perheissä on hänen mukaansa selkeä ongelma, kuin myös maahanmuuttotaustaisten naisten opiskelu ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan.    Juuri näin, juuri näin.

Lisäksi hän toivoi, että Suomi, joka on ottanut hänet ja hänen perheensä hyvin vastaan, olisi jatkossakin maa, johon olisi hyvä tulla.  Selvää on se, että sellainen maa, johon on hyvä tulla on vastakohta maasta, josta pakolaisena halutaan tulla,so. käytännössä esimerkiksi vastakohta tiukan islamistiselle maalle.

Sanoisin, että hyvä.  Jos vuoden pakolaisnainen on alkanut nuivistua ja vaatia asioista puhumista niiden oikeilla nimillä, niin on olemassa tuplasti parempi, eli ainakin noin 5% todennäköisyys, että punavihreät poliitikot -ja puolueet pystyisivät puhumaan maahanmuuttoasioista niiden oikeilla nimillä... eteenpäin siis mennään ja hyvä niin.

Veli Karimies

Ei ole kuule hätää, rasismistahan tuota ei voida syyttää, mutta kyllä se jonkun populismileiman saa.

do.ut.des

No eihän nyt maahanmuuttajat voi millään kilpailla poliitikkojen kanssa samoista pesteistä. Nähtiinhän tämä mm. Biadetin kanssa. Sen sijaan maahanmuuttajat saa ja pitää kilpailla rahvaiden kanssa. Poliitikkoa kun tavallinen kansa ei hirveesti liikuta.

Kaikki erityisasiantuntijuudet on varattu kantapoliitikkojen ja virkamiesten suojatyöpaikoiksi.
"Elintason nousu on sitä, että entistä useammalla on enemmän rahaa käytössä kuin järkeä." - P.V.

"Peace for us means the destruction of Israel and nothing else." - Yasser Arafat

Kallioinen Käsi

#3
No, odottaisitko vähempää naiselta, jonka isä oli Afghanistan suurlähettiläs Neuvostoliitossa? Ainoa mitä ihmettelen hänen tapauksessaan, on että eikä UM ole todellakaan palkannut häntä tai faijaansa jeesaaman Afghanistan-projekteissa? Vain onko hän niin "eliittiä", ettei enää voi pahemmin naamaansa Afghoissa näyttää? Vaikutti meinaan aika maallistuneelta perheeltä, kun Ajankohtaisen Kakkosen kesärenki vieraili heidän luonaan.

Edit. do.ut.des ehti väliin

aivovuoto

Juu nämä valitut ovat yleensä melko fiksuja henkilöitä.

Kukas on muuten vuoden pakolaismies?
En jää odottamaan vastausta hengitystäni pidätellen.  ;)

MW

Quote from: aivovuoto on 12.08.2010, 22:53:12
Juu nämä valitut ovat yleensä melko fiksuja henkilöitä.

Kukas on muuten vuoden pakolaismies?
En jää odottamaan vastausta hengitystäni pidätellen.  ;)

Juu, ei ole tarkoitushakuisesti esimerkkejä asetettu, ihan tyypillinen "pakolainen". (Disclaimer: lehdistössä "pakolaisia" ovat kaikki, joilla ei ole järkevää syytä tänne ilmaantumiseensa esittää. Jos ei nyt aktivoivaa ja voimavaraistavaa taikaseinää lasketa, ja sitähän ei lasketa, eihän?)

CONT: Viime vuoden pakolaismies oli ehdottomasti Ibrahim Shkupolli, antoi kasvot viranomaisten suhtautumiseen turvapaikanhakijoiden rikollisuuteen sekä (ylhäältä johdettuun) piittamattomuuteen, koska onhan se rikkaus, niille jotka hyötyvät. Katso ihmistä. Ecce homo, stana.

Kommeli

#6
Quote from: aivovuoto on 12.08.2010, 22:53:12
Juu nämä valitut ovat yleensä melko fiksuja henkilöitä.

Kukas on muuten vuoden pakolaismies?
En jää odottamaan vastausta hengitystäni pidätellen.  ;)
Tämäkin valittu oli työllistynyt mamu-projektiin.
"Vuoden pakolaisnainen on tehnyt muun muassa kunniaväkivallan ennaltaehkäisytyötä, monikulttuurista tyttötyötä sekä työtä rasismin vastaisen ilmapiirin edistämiseksi. Lisäksi hän on ohjannut vertaistukiryhmiä väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille ja -lapsille. Tällä hetkellä Razmyar toimii projektipäällikkönä MoniNaisten Talo-hankkeessa, jossa hän vastaa maahanmuuttajanaisille tarkoitetun matalan kynnyksen sosiaalisen toiminnan järjestämisestä."
Hän siis tekee töitä ongelmien parissa, ongelmien, joita Suomessa ei edes olisi ilman mamuja.
Jos tämän tason koulutettu mamu tekee töitä suojatyöpaikassa, joka työllistää kasvavassa määrin, kun maahamuuttajavirta Suomeen jatkuu ja kasvaa, niin mitkä mahdollisuudet tavallisella mamulla on työllistyä aivan tavalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Ei minkäänlaiset. Taas kohdennetaan verorahoja pimeään aukkoon, jota pyörittää pimeä aukko. Taas on ulkoistettu ongelmat meille hyväntekijöille vaikka todellinen ongelma on siellä lähtömaassa.

Olli Immonen

#7
Voisiko joku haastattelun nähnyt kertoa, haluaako Razmyar esimerkiksi tiukennuksia ulkomaalaislakiin ja rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa? Kaikki puolueet ja kansanedustajaehdokkaat Suomessa myöntävät varmasti sen, että hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa ongelmia. Nyt jo vaadittaisiin niitä konkreettisia esityksiä, kuinka maahanmuuttopolitiikka tulisi järkeistää ja ongelmat hoitaa. Pelkkä maahanmuuton ongelmien olemassaolon myöntäminen ja lisäresurssien vaatiminen kotouttamiseen ei kuulosta kovin nuivalta.

MW

Quote from: Olli Immonen on 12.08.2010, 23:26:13
***
Pelkkä maahanmuuton ongelmien olemassaolon myöntäminen ja lisäresurssien vaatiminen kotouttamiseen ei kuulosta kovin nuivalta.

Kotoutuminen ei synny niin, että "kotoutujaa" lahjotaan muka kiltisti olemisesta. Kotoutuminen syntyy niin, että kotoutuja ansaitsee oman elantonsa, ja paikkansa yhteisössä. Lisäresurssina esitän kotiuttamista. Money well spend.

dothefake

Palkinto on syrjivä, vaadin sukupuolineutraalia palkintoa.
Vuoden Hermafrodiitiksi valittiin........
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Eino P. Keravalta

QuoteMiehille tai molemmat sukupuolet käsittävää palkintoa ei vielä ole.

Pakolaismiehille ei tarvita ko. palkintoa, koska kaikki pakolaismiehet ovat erinomaisia yksilöitä ja heitähän nimenomaan tänne halutaan, koska Asematunnelin seinät uhkaavat sortua hetkellä millä hyvänsä eivätkä suomalaismiehet ehdi auttamaan, koska naisten hakkaaminen, dokaaminen, juro kyräily ja nettipornon katselu vievät heidän aikansa käytännössä kokonaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

ajuha

(//)

tuonne tarvitaan suomalainen halal keittotaitoinen mies, tai nainen.

Vox

Nasima Razmyar on maahanmuuttaja, jonka asennetta minä arvostan. On erittäin myönteistä, että hän suhtautuu ongelmiin niin, että ne eivät peittelemällä parane. Esimerkiksi Naisen kivitys -elokuvasta hän oli sitä mieltä, että sellaisia ei koskaan tehdä liikaa ja mahdollisimman monen pitäisi nähdä se. Samassa Ylen ohjelmassa kyseistä elokuvaa arvioineen Amnestyn Frank Johanssonin näkemys oli aivan toinen. Hän oli huolestunut elokuvan vaikutuksesta Iranin ja islamin julkisuuskuvaan ja väitti, että elokuva antaa väärän kuvan šariasta (tässä nimimerkin surreal selostus ohjelmasta tiede.fi-keskustelussa). Razmyarin muistan myös siitä, että hän puolusti Urpilaisen "maassa maan tavalla" -lausuntoa.
Yle 19.10.2009: "Helsinki antaa lisärahaa ongelmakouluille – – Lisärahan perusteena on huoltajien alhainen koulutus ja tulotaso sekä oppilaiden maahanmuuttotaustaisuus."

Yle 20.10.2009: "Virkkunen: Maahanmuuttajat voimavara kouluille".

Kommeli

Quote from: Uuno Nuivanen on 13.08.2010, 00:40:05
Eli jokaista 10000 maahantuotavaa säkkiä kohden löytyy yksi Ratz..Räzh... äh..

Kannattavaa?
No onhan sen pakko olla kun kerran Razh on tommonen rasisti.

ajuha

Esimerkiksi Naisen kivitys -elokuvasta hän oli sitä mieltä, että sellaisia ei koskaan tehdä liikaa ja mahdollisimman monen pitäisi nähdä se. kyseistä elokuvaa arvioineen Amnestyn Frank Johanssonin näkemys oli aivan toinen. Hän oli huolestunut elokuvan vaikutuksesta Iranin ja islamin julkisuuskuvaan ja väitti, että elokuva antaa väärän kuvan šariasta .

miksi pitää tehdä elokuva "naisen kivityksestä", olen nähnyt ko. elokuvan, tosin vastaus kysymykseen; miksi sellaisia elokuvia ei koskaan tehdä liikaa,  ainoa vastaus voi liittyä elokuvan käsittelemään patriarkkaariseen uskontoon.

ammnesty, greenshit, free floors ,romany brod.. näitä nyky hippien ylläpitämiä, tilan haltuun ottavia järjestöjä löytyy, sadoittain, valitettavasti.

JoKaGO

Tänä aamuna oli jo uusi ääni kellossa. MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa tämä oli niin samaa pataa Feld-Rannan kanssa siitä, että työttömyyden takia Suomeen ei pitäisi ottaa työperäisiä, mutta ilman muuta Suomen on oltava sosiaalitoimisto "pakolaisille". Hipsut minun.

Kotoutukseen lisää rahaa, kotoutus on kaksisuuntainen prosessi, ym. tuubaa.

Quote from: Kommeli on 12.08.2010, 23:24:55
Hän siis tekee töitä ongelmien parissa, ongelmien, joita Suomessa ei edes olisi ilman mamuja.
Jos tämän tason koulutettu mamu tekee töitä suojatyöpaikassa, joka työllistää kasvavassa määrin, kun maahamuuttajavirta Suomeen jatkuu ja kasvaa, niin mitkä mahdollisuudet tavallisella mamulla on työllistyä aivan tavalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Ei minkäänlaiset. Taas kohdennetaan verorahoja pimeään aukkoon, jota pyörittää pimeä aukko. Taas on ulkoistettu ongelmat meille hyväntekijöille vaikka todellinen ongelma on siellä lähtömaassa.

Haisulin hyvin kirjoitettu! Jos nämä "hyvät pakolaiset" eivät työllisty avoimelle sektorille tai eivät työllistä itseään, ollaan tyhjän päällä. Niin se vain on!
Ja tytön perhe vaikutti maallistuneelta, kyllä, mutta lihat kypsyivät omassa pallogrillissä, koska pihan hyvässä grillissä sikapartikkeleita? Ei kesärenki viitsinyt tätä asiaa kysyä. Ja eiköhän ex-suurlähettiläs ja rouva ole elätteinä, koska mitään muuta substanssia virkaansa tai yhtään mihinkään miehellä ei koskaan ollutkaan kuin ruskea kieli ja jäsenkirja.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

skrabb

Quote from: JoKaGO on 13.08.2010, 09:49:07

Ja eiköhän ex-suurlähettiläs ja rouva ole elätteinä, koska mitään muuta substanssia virkaansa tai yhtään mihinkään miehellä ei koskaan ollutkaan kuin ruskea kieli ja jäsenkirja.

Ovat ilmeisesti olleet koko Suomessa olonsa ajan. Olisiko ollut Kesärenki-ohjelmassa, kun Razmyar-tytär asiaa kommentoi.

QuoteVanhemmillani ei ollut Suomessa työpaikkaa eikä samoja mahdollisuuksia kuin meillä. Joka kerta, kun isä meni työvoimatoimistoon, hänelle sanottiin, ettei niin korkeassa asemassa olevalle henkilölle ole työtä Suomessa.
http://www.muuttoliikkeessa.fi/index_html?cid=79&lang=suo
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Ernst

Quote from: Reinhart on 13.08.2010, 00:10:07
Quote from: aivovuoto on 12.08.2010, 22:53:12
Juu nämä valitut ovat yleensä melko fiksuja henkilöitä.

Kukas on muuten vuoden pakolaismies?
En jää odottamaan vastausta hengitystäni pidätellen.  ;)

QuoteVuoden pakolaisnainen

Suomen Pakolaisapu ry perusti vuonna 1998 Pakolaisnaisten kannustuspalkinnon, joka myönnetään vuosittain kansainvälisen naistenpäivän yhteydessä Suomessa asuvalle pakolaisnaiselle.

Miehille tai molemmat sukupuolet käsittävää palkintoa ei vielä ole.

Olisiko hyvä idea perustaa Homman Vuoden Pakolaismies -palkinto ikään kuin ironiamielessä?

EDIT: huonoa suomea korjasin ymmärrykseni rajoissa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

sydäri

Quote from: JoKaGO on 13.08.2010, 09:49:07

Tänä aamuna oli jo uusi ääni kellossa. MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa tämä oli niin samaa pataa Feld-Rannan kanssa siitä, että työttömyyden takia Suomeen ei pitäisi ottaa työperäisiä, mutta ilman muuta Suomen on oltava sosiaalitoimisto "pakolaisille". Hipsut minun.

Kotoutukseen lisää rahaa, kotoutus on kaksisuuntainen prosessi, ym. tuubaa.
Jotenkin tuntui, ettei uskaltanut kyseenalaistaa mitään mitä Feld-Ranta sanoi. Ehkä SDP tarjonnut jo paikkaa eduskuntavaali ehdokkaaksi. Huomenta Suomen toimittaja oli taas ihan pihalla, ei yhtään asiaa syventävää kysymystä tarjolla.
"Vi gillar olika" Elin Krantz

turha jätkä

Quote from: M on 13.08.2010, 10:14:03
Olisiko hyvä idea perustaa Homman Vuoden Pakolaismies -palkinto ikään kuin ironiamielessä?

Itse asiassa tuo ei ole täysin kehno ajatus. Ongelmallista siinä on se, että tuo pakolaisen sukupuolen korostaminen voidaan tulkita joksikin kannanotoksi tasa-arvoa vastaan tms. Eli pitäisi hyvin tarkkaan tehdä selväksi, että kyseinen palkinto ei ole suunnattu ketään tai mitään vastaan.

Hyvää tuossa olisi juurikin se, että se olisi kannustava ja positiivinen kannanotto. Vaihteeksi jotain muutakin kuin sen kalkuloimista, että romahtaako Suomen kansantalous, jos pakolaiskiintiö ylittyy sadalla. Samalla se antaisi mahdollisuuden ottaa kantaa siihen, että millaista kotoutumista ns. hommalaiset tahot kannattavat. Millaiset pitää olla pakolaisen arvot ja toimet, jotta voi saada hienon hommaviirin olohuoneen kirjahyllyn päälle.

Perttu Ahonen

On muuten hyvä kysymys, että kuka olisi vuoden pakolaismies ja mitkä olisivat perusteet?   Taitaa olla niin, että aihe ei ole sukupuolineutraali syystä, jota voimme arvailla.... ehkä Tarja tietää?

Mitä tulee entiseen Afganistaniin ja sen neuvostomyönteisiin virkamiehiin, niin mielestäni nämä olisivat silti päteviä Afganistanin asiantuntijoita tänäkin päivänä.  Vai pitäisikö olla vastapuolta?  esimerkiksi USAn alkujaan nostamia talebaneja?  Vai kenties nykyisen Afganistanin korruptuneita huumeparonien juoksupoikia tms... Ei kai sentään.

Miettikääpä. Olisiko vielä vuosi sitten parrasvaloihin nostettu vuoden pakolaisnainen halunnut, että pakolais- ja maahanmuutto asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä?   Väitän, että ei.   Se, että nyt on nostettu yleisessä keskustelussa kissa pöydälle on se avain asia, joka alkaa pakottamaan keskustelemaan asiosta niiden oikeilla nimillä.    Vai luuleeko joku, että esimerkiksi SDP olisi alkanut miettiä hallitsematonta maahanmuuttoa, ellei asia olisi herättänyt tavallisten suomalaisten populistista huolta ja mielenkiintoa aiheesta, että mitä V.tt.a tässä maassa oikein tapahtuu ja kenen S..tanan siunatessa kaiken tapahtuneen antisuomalaisen kehityksen.

MW

Quote from: M on 13.08.2010, 10:14:03
***

Olisiko hyvä idea perustaa Homman Vuoden Pakolaismies -palkinto ikään kuin ironiamielessä?

EDIT: huonoa suomea korjasin ymmärrykseni rajoissa.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, vuoden 2009 pakolaismies oli ehdottomasti Ibrahim Shkupolli. Ihan Illman ironiaa, ja Suomen viranomaisten ansiosta, kiitos kuuluu heille.

Karkka

Samassa talossa yli kymmenen vuotta asuneena voin sanoa, että mukava nainen on kyseessä. Nuorena tuli pyörittyä Nasiman ja hänen veljensä kanssa jonkin verran. Terveellä järjellä tuntuu suhtautuvan asioihin ja perheestä ei ole suuremmin harmia ollut.

On sitä perheiden naiset vaihdellut ruokaohjeitakin vuosien saatossa. Ihan toimivaa monikulttuurisuutta on ollut.

Perhe ei ole painostanut lapsia omaksumaan oman kulttuurin tapoja juurikaan vaan ovat saaneet tutustua länsimaiseen elämäntapaan melko varauksetta. Huonompiakin esimerkkejä olisi nuorille pakolaisnaisille.

rähmis

Ensi sunnuntaina alkavan tämän vuoden Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tanssiparit on julkistettu tänään. Kussakin tanssiparissa pyörähtelee julkisuudesta tuttu amatööri ja hänen opettajansa. Nasima Razmyar näyttäisi pistävän jalalla koreasti jonkun Jani Rasismuksen kanssa.

Hesari

Ernst

Quote from: MW on 14.08.2010, 01:33:27
Quote from: M on 13.08.2010, 10:14:03
***

Olisiko hyvä idea perustaa Homman Vuoden Pakolaismies -palkinto ikään kuin ironiamielessä?

EDIT: huonoa suomea korjasin ymmärrykseni rajoissa.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, vuoden 2009 pakolaismies oli ehdottomasti Ibrahim Shkupolli. Ihan Illman ironiaa, ja Suomen viranomaisten ansiosta, kiitos kuuluu heille.

Skhupolli jätti hyvinkin lähtemättömän jäljen ja vaikutti toiminnallaan koko yhteiskuntaan. Auttoi toiminnallaan maailmaan taas yhden vaarallisen ja toimimattoman aselain.

Ääni siis hänelle, vaikkakin postuumisti!
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

ihminen

Quote from: rähmis on 17.08.2010, 18:17:39
Ensi sunnuntaina alkavan tämän vuoden Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tanssiparit on julkistettu tänään. Kussakin tanssiparissa pyörähtelee julkisuudesta tuttu amatööri ja hänen opettajansa. Nasima Razmyar näyttäisi pistävän jalalla koreasti jonkun Jani Rasismuksen kanssa.

Hesari

IL:
Quote- Jos joillakin ihmisillä on ennakkoluuloja maahanmuuttajia tai pakolaisia kohtaan, niin nyt heille avautuu mahdollisuus nähdä, että ihmisiä mekin tässä ollaan. Meillä on halu rakentaa tätä yhteiskuntaa.

Razmyar haluaa luoda uutta käsitystä afgaaninaisista.

- Emme me kaikki ole haavoittuvaisia ja arkoja naisia, jotka ovat burkhan alla.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010081712202656_vi.shtml

Hienoa että ollaan mukana, kotimaassaan Afganistanissa meno onkin sitten toinen:
http://areena.yle.fi/video/1185111

Perttu Ahonen

Quote- Jos joillakin ihmisillä on ennakkoluuloja maahanmuuttajia tai pakolaisia kohtaan, niin nyt heille avautuu mahdollisuus nähdä, että ihmisiä mekin tässä ollaan. Meillä on halu rakentaa tätä yhteiskuntaa.

Razmyar haluaa luoda uutta käsitystä afgaaninaisista.

- Emme me kaikki ole haavoittuvaisia ja arkoja naisia, jotka ovat burkhan alla.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010081712202656_vi.shtml

QuoteHienoa että ollaan mukana, kotimaassaan Afganistanissa meno onkin sitten toinen:
http://areena.yle.fi/video/1185111

Niin, maassa maan tavalla. Toivottavasti Suomi on kotimaa Nasima Razmyarille, sillä Afganistanissa hänen kohtalo olisi ihan toinen.  Kulttuureilla on toisaan eroja ja mikä sopii islamilaiseen Afganistaniin, ei sovi demokraattiseen Suomeen.

AsiaaAjava

#28
Quote from: Perttu Ahonen on 17.08.2010, 18:56:42

Ihan jo pelkästään tuon "Afghanistanin Idoli"-videon pitäisi nostaa hirveä älämölö siitä, miten eri kulttuureista tulevat ihmiset ajattelevat eri lailla siveydestä. Videon lopussa selviää, että tanssiaskeleita ottanut ja burkhan harteilleen vetänyt idolikilpailija elää koko ajan kuolemanpelossa.

"No se koskee vain muslimeja", sanoo nainen siellä perällä.

Kyllä se koskee ihan kaikkia muslimien silmissä, minkä vuoksi länsimaisen naisen arvo on heidän mielestään monesti niin alhainen. Jos perusmuslimia Afghanistanissa pistää vihaksi pieni tanssahtelu ja hiusten paljastus, niin mitä luulet hänen miettivän muutettuaan Suomeen ja nähtyään meno paikallisessa yökerhossa?

Ilmeisesti tuossa Suomen rajalla on kuitenkin jokin taikalinja missä ihmiset omaksuvat länsimaisia arvoja niin paljon, että huolta tästä siveyden käsityksen erilaisuudesta ei ole.

Ei huolta. Raiskaukset vain tilastoidaan paremmin nykyään.

EDIT: Tuon "Afghanistanin Idoli"-dokumentin jälkeen on ihan hienoa nähdä, että Afghanistanilaisen naisen ei tarvitse Suomessa elää enää niin isossa pelossa, että ei uskaltaisi tanssia. Asiahan tietysti muuttuu sitä mukaa kun vanhoillis-islamilaisia virtaa tänne.

ihminen

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1250802/nasima-razmyar-paluu-afganistaniin-on-suuri-haaveeni

Quote
– Toistaiseksi en ole käynyt siellä, mutta se on ehdottomasti suurimpia haaveitani. Haluaisin mennä Afganistaniin pitemmäksi aikaa ja perustaa sinne tyttökoulun, Nasima haaveilee.
(...)
– Arvostamme tätä yhteiskuntaa ja ihmisiä. Täällä on perusturva jokaiselle, mutta myös sellaista puhtautta ja aitoutta, jonka me näemme ehkä paremmin kuin Suomessa aina asuneet. Ei ole montaa vastaavaa paikkaa maailmassa.

Nasima muistuttaa, että he olisivat voineet valita muunkin maan kuin Suomen. Hänen isänsä on kuitenkin aina painottanut perheelleen, että Suomi on paras paikka.

– En missään nimessä lähtisi täältä pois. Olen niin kotonani Suomessa. Ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman myötä tajusin, miten suvaitsevainen maa tämä on. Täällä ei ehkä halata heti, mutta toisia kyllä tuetaan ja kannustetaan, hän kiittää.

(...)

Ehkäpä hän pääsee vielä vaikuttamaan Afganistaninkin asioihin. Tyttökoulu onkin ihan hyvä tavoite maassa jossa naisten oikeudet ovat lähes 0 tällä hetkellä.

Kallioinen Käsi

Eikö tämä Nasima ole voinut lähteä esim. tulkiksi ISAF-joukoille?

Roope

Quote from: Nasima Razmyar
– Toistaiseksi en ole käynyt siellä, mutta se on ehdottomasti suurimpia haaveitani. Haluaisin mennä Afganistaniin pitemmäksi aikaa ja perustaa sinne tyttökoulun, Nasima haaveilee.

Tästä muistuikin mieleeni:
QuoteTaliban-hallinto ei myöskään kieltänyt tyttöjen koulunkäyntiä sinänsä, Fergusson jatkaa. Talibanit vastustivat sekakouluja ja pakottivat tytöt kotiin, koska eivät saaneet rakennettua heille uusia kouluja. Joissakin kouluissa tytöt jatkoivat myös talibanien kaudella tavanomaisten aineiden, kuten matematiikan, englannin ja biologian opiskelua.
Ulkopolitiikka 4/2010
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

jmm

Quote from: ihminen on 04.01.2011, 19:16:34
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1250802/nasima-razmyar-paluu-afganistaniin-on-suuri-haaveeni

Miksi hän sitten pyrkii Suomen eduskuntaan jos paluu Afganistaniin on hänen suurin toiveensa? Hyvän palkan takiako? Ajaakseen Afganistanin asiaa sieltä käsin?

Miksi kukaan äänestäisi eduskuntavaaleissa henkilöä jonka suuri haave on muuttaa pois Suomesta?

EDIT: Luin koko haastattelun vasta kirjoitettuani viestin. Nasima tosiaan sanoo ettei jättäisi Suomea kokonaan ja kertoo kokevansa Suomen kodikseen. Ehkä arvosteluni oli liian ankaraa...
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

Ernst

Tyttökoulun perustaminen & siihen päälle happopullokielto varmuuden vuoksi  :(
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)