News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-07-28 Ruovesi-lehti:VOK jatkanee entisellään

Started by JPU, 28.07.2010, 12:21:41

Previous topic - Next topic

JPU

Vastaanottokeskus jatkanee entisellään

Alkuviikosta uutiset kertoivat turvapaikanhakijoiden määrän vähentyneen viime vuodesta runsaasti. Hakijoiden vähäisyys ennakoi vastaanottokeskuspaikkojen vähentämistä.

Ruoveden vastaanottokeskuksen johtaja Rajkumar Sabanadesan kertoo, ettei Ruoveden osalta tietoa vähennyksistä vielä ole.
- Syys-lokakuussa luultavasti saadaan valtakunnallisesti tietoa siitä, vähennetäänkö paikkoja ja mistä.

Tällä hetkellä Ruoveden vastaanottokeskuksessa on 150 paikkaa.
- Vaikea uskoa, että tähän tulisi muutoksia tämän vuoden puolella.

Sabanadesan odottaa muutoksia paikkamäärään aikaisintaan ensi vuonna. Vastaanottokeskuksissa on kuitenkin totuttu yllättäviinkin muutoksiin.
- Rekrytoinnista lähtien olen pitänyt henkilökunnan ajan tasalla. He tietävät, että toiminta on väliaikaista ja vähennys- tai jopa lopetuspäätöksiä saattaa tulla yllättäenkin. Henkilökunta on tottunut tähän maailmaan.

Asiasta lisää ensi viikon Ruovesi-lehdessä.

---

No huh! Pelkäsin jo että rikkaus loppuu Ruovedeltä kokonaan, mutta ei sentään.
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

Roope

QuoteTurvapaikanhakijoiden romahdus näkyy jo Pirkanmaalla

Turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut ennätyslukemista. Tänä vuonna turvapaikkaa hakee arviolta 2000 vähemmän. Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksista jopa 1000 paikkaa.

Pirkanmaalla turvapaikkahakijoiden määrä on vähentynyt, mutta kaikki toimipisteet toimivat vielä toistaiseksi. Pirkanmaalla aikuisia turvapaikanhakijoita vastaanotetaan Ruovedella ja Punkalaitumella. Eniten turvapaikkahakijoiden määrän romahtaminen näkyy Ruovedellä.

- Tämän vuoden loppuun asti ainakin toiminta tulee jatkumaan ja ensi vuoden puolellekin jollain tavalla. Pysytäänkö me tämän kokoisena keskuksena vai tuleeko jotain supistuksia, siitä varmaan tulee tietoa syys-lokakuun aikana. En yllättyisi, jos meidänkin vastaanottokeskuksesta supistettaisiin muutama kymmentä paikkaa, Ruoveden ja Lammin vastaanottokeskusten johtaja Rajkumar Sabadesan toteaa.

Vastaanottokeskukset elävät hakijamäärän mukaan

Vastaanottokeskusten toiminta on nopeasti muuttuvaa ja perustamiset ja lakkauttamiset elävät hakijamäärän mukaan. Keskuksia ei Rajkumar Sabadesanin mielestä ole viisasta pitää tyhkäkäynnillä, mutta lakkauttamiset olisi mietittävä tarkkaan. Toiminnan supistaminen voisi monessa tapauksessa olla järkevämpää.

- Kun tulijamäärä taas nousee, ei tarvitsisi heti kauhealla hädällä perustaa uusia keskuksia, Sabadesan pohtii.

Ruoveden vastaanottokeskuksen johtaja ei usko, että vastaanottokeskus säilyy Ruovedellä montaakaan vuotta. Hakijoiden määrän romahtamisen vaikuttamisaika on kuitenkin haastava arvioitava.

Punkalaitumella toimivassa SPR:n Varsinais-Suomen piirin ylläpitämässä yksikössä aikuispaikat ovat täynnä, mutta nuoria turvapaikanhakijoita on Punkalaitumellakin vähemmän.

- Meillä on nyt hyvät käyttöasteet täällä, mutta alaikäisiä tulee vähemmän Suomeen ja meillekin uusia nuoria tarjotaan vähemmän, apulaisjohtaja Juho Suoramaa kertoo.

Ryhmä- ja perheryhmäkodeissa toiminta vakaampaa

Lasten ja nuorten paikat Pirkanmaalla ovat vakaita, Härmälän ryhmä- ja perheryhmäkodissa asuvat alaikäiset ovat valtaosaksi kaikki saaneet turvapaikan, ja he saapuvat Härmälään usein vastaanottokeskuksista.

- Meidän yksikkö on nyt täynnä, mutta jatkossa tilanne saatta näkyä meilläkin, jos alaikäisten tujoiden määrä vähenee, ei hietä meillekään riitä niin kuin tähän mennessä, toteaa Härmälän ryhmä- ja perheryhmäperhekodin johtaja Pekka Ihalainen.

Perheryhmäkodit toimivat ikään kuin vastaanottokeskusten jatkosijoituspaikkoina, eikä kodista ole kiire lähteä pois, jos omaa kotia ei heti löydy. Senkin takia hakijoiden romahtaminen ei tyhjenennä paikkoja automaattisesti. Härmälässä saa 18-vuotiaat saavat asua perhekodissa niin kauan kuin asunto löytyy, tosin se on löytynyt helposti.

Mänttä-Vilppulassa toimiva ryhmä- ja perheryhmäkoti on halunnut pitää paikkoja auki, jotta koulun kanssa yhteistyö onnistuisi helpommin. Myös Mänttä-Vilppulassa on huomattu, ettei hakijoita enää ole entiseen tapaan.
YLE: Turvapaikanhakijoiden romahdus näkyy jo Pirkanmaalla 27.7.2010
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

JPU

QuotePirkanmaalla turvapaikkahakijoiden määrä on vähentynyt, mutta kaikki toimipisteet toimivat vielä toistaiseksi.
...
Pysytäänkö me tämän kokoisena keskuksena vai tuleeko jotain supistuksia, siitä varmaan tulee tietoa syys-lokakuun aikana. En yllättyisi, jos meidänkin vastaanottokeskuksesta supistettaisiin muutama kymmentä paikkaa, Ruoveden ja Lammin vastaanottokeskusten johtaja Rajkumar Sabadesan toteaa.
...
Keskuksia ei Rajkumar Sabadesanin mielestä ole viisasta pitää tyhkäkäynnillä, mutta lakkauttamiset olisi mietittävä tarkkaan. Toiminnan supistaminen voisi monessa tapauksessa olla järkevämpää.

- Kun tulijamäärä taas nousee, ei tarvitsisi heti kauhealla hädällä perustaa uusia keskuksia, Sabadesan pohtii.
...
Punkalaitumella toimivassa SPR:n Varsinais-Suomen piirin ylläpitämässä yksikössä aikuispaikat ovat täynnä, mutta nuoria turvapaikanhakijoita on Punkalaitumellakin vähemmän.

- Meillä on nyt hyvät käyttöasteet täällä, mutta alaikäisiä tulee vähemmän Suomeen ja meillekin uusia nuoria tarjotaan vähemmän, apulaisjohtaja Juho Suoramaa kertoo.
...
- Meidän yksikkö on nyt täynnä, mutta jatkossa tilanne saatta näkyä meilläkin, jos alaikäisten tujoiden määrä vähenee, ei hietä meillekään riitä niin kuin tähän mennessä, toteaa Härmälän ryhmä- ja perheryhmäperhekodin johtaja Pekka Ihalainen.
...
Myös Mänttä-Vilppulassa on huomattu, ettei hakijoita enää ole entiseen tapaan.

Näitä lukiessa ei oikein voi välttyä rivien välistä selkeästi havaittavissa olevalta pettymykseltä ja pieneltä paniikilta, jotka tieto turviksien vähenemisestä aiheuttaa. Ikään kuin nämä olisivat huonoja uutisia. Miksiköhän?
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014