News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Valtaeliitti menettänyt järkensä lopullisesti?

Started by JM-K, 02.03.2009, 22:18:31

Previous topic - Next topic

JM-K

Tämä ei nyt välttämättä kuulu Homman aihepiiriin, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Mode poistakoon, jos siltä tuntuu.

Ylen uutisissa kerrottiin äsken, että nyt vaihteeksi valtionvarainministeriö valmistelee uutta lakia. Tämän lain avulla varmistetaan, että eläkesäästämiseen ryhtyneet kansalaiset - minä mukaan lukien - eivät voikaan käyttää eläkesäästöjään eläkeiän aikaistamiseen.

Tämä nimenomaan on eläkesäästämisen perusidea.

Toinen tarkoitus on hidastaa eläkesäästöjen nostamista siten, että säästöt saa nostaa 5-10 vuoden sisällä. Ei siis kahden vuoden sisällä, kuten aiemmin on ollut. Myös silloin oli, kun tein ko. sopparin.

Näin ollen koko eläkesäästämisestä ei ole minulle vähäisintäkään iloa tai hyötyä. Tarkemmin sanottuna en löydä yhtäkään järkevää syytä, miksi enää eläkesäästötilleni rahaa laittaisin.

Niinpä sähköposti laulamaan. Tällaisen meilin laitoin pankkiini. Saa vapaasti kopioida ja postata omaan pankkiinsa, laittaa kierrätykseen jne., mikäli on samassa jamassa:

****

Tervehdys!

Minulla on teiltä OP-eläkevakuutus.

Ylen uutisissa kerrottiin tänään valtionvarainministeriön valmistelevan uutta pitkäaikaissäästämislakia, jonka avulla on tarkoitus varmistaa, että ihmiset eivät voi käyttää eläkesäästöjen eläkeiän aikaistamiseen. Lain tarkoitus on myös hidastaa eläkesäästöjen nostamista siten, että säästöt saa nostaa 5-10 vuoden sisällä.

Tehdessäni eläkesäästösopimuksen sovittiin, että eläkesäästöjä saa alkaa nostaa 62-vuotiaana ja ne voi nostaa 2 vuodessa.

Mikäli uutisten kuvaama laki tulee voimaan, irtisanon eläkesäästösopimukseni välittömästi.

Pyydän, että tileiltäni ei toistaiseksi siirretä euroakaan kyseiselle eläkesäästötilille.

Pidän itsestään selvänä, että Osuuspankkiryhmä osaltaan painostaa hallitusta luopumaan tällaisista mielettömistä lakiuudistuksista.

Ystävällisin terveisin,

J


*****

Kyllä, kyllä ne on tainneet nyt seota lopullisesti. Tai sitten kokeilevat, kuinka tyhmää ja pitkäpinnaista väkeä täällä oikein asuukaan!

etnis

Samaa mietin itsekin, kun kerran kyseiseen ruljanssiin olen itsekin mukaan muutama vuosi sitten lähtenyt. Täytyypä tiedustella huomenna asiaa. Palataan asiaan.
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

Juha Päivärinta

Quote from: etnis on 02.03.2009, 22:27:08
Samaa mietin itsekin, kun kerran kyseiseen ruljanssiin olen itsekin mukaan muutama vuosi sitten lähtenyt. Täytyypä tiedustella huomenna asiaa. Palataan asiaan.

Eläkesäästäminen kivijalkapankkien tarjoamiin systeemeihin on ollut alusta lähtien lukutaidottomien ja hönttien kusettamista. Nyt tämä kusetus alkaa paljastua. Minä en ymmärrä miten joku haluaa ehdottomasti luovuttaa rahaa pankeille.
Ex-Jekku

Hämeenlinnan Oraakkeli

Koko touhussa ei ole mitään järkeä muutenkaan. Suora osakesäästäminen olisi paljon fiksumpaa ja tuottoisampaa pidemmällä aikajänteellä. Koko eläkesäästäminen on piilopankkitukea jolla kusetetaan köyhiä. Osakesäästämisen kehittäminen olisi yhtä tärkeää, kuin järkevä maahanmuuttopolitikkakin.

Juha Päivärinta

Quote from: Osakesäästäjä(ei keinotte on 02.03.2009, 22:33:21
Koko touhussa ei ole mitään järkeä muutenkaan. Suora osakesäästäminen olisi paljon fiksumpaa ja tuottoisampaa pidemmällä aikajänteellä. Koko eläkesäästäminen on piilopankkitukea jolla kusetetaan köyhiä. Osakesäästämisen kehittäminen olisi yhtä tärkeää, kuin järkevä maahanmuuttopolitikkakin.

Ei ole. Indeksisijoittaminen on paljon fiksumpaa.
Ex-Jekku

Jari-Petri Heino

Mielummin satanen kuussa sukanvarteen, kuin tuollaisiin höpötyksiin.


Sivusta seuraaja

#6
Mikäli minä käsitin/kuulin uutisen joku päivä sitten oikein, uudistus ei koskisi jo voimassa olevia eläkesäästösopimuksia.

Edit: En katsonut uutisia tänään. Pitää seurata tilannetta.

Jaska Pankkaaja

No mikäli ne meidän kultamunat eivät olekaan 350 000 euron arvoisia kappaleelta kuten hallituksemme arvelee, niin jouduttaneen kyseisiä vapaaehtoisesti säästettyjä varoja jollain mekanismilla hyödyntämään ylipäätään kaikkien eläkkeiden rahoituksessa esim. niin että lakisääteinen työeläke - vapaaehtoinen eläke = eläke.

Ylipäätään olen täysin varma että 20 - 30 vuoden kuluttua eläkkeiden reaalinen ostovoima on hyvin pieni.. Hallituksessa istuvat mätämunat pitävät asiasta huolen.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Rauli

Valitan, tuo eläkesäästäminen on ollut suurta fuulaa alusta alkaen. Tunnen muutaman tyypin, jotka ovat olleet noita myymässä ja nähnyt heidän myyntimatskuaan ja hionut heidän kanssaan myyntipitchejä.

Oma lukunsa on sitten nämä myyjille firman sisällä pidetyt "koulutustilaisuudet".

"Kun asiakkaalle myy hyvää tuotetta, niin hänelle tekee palveluksen"!

"No one among us can complain about his death, for whoever joined our ranks put on the shirt of Nessus. A man's moral worth is established only at the point where he is ready to give up his life in defense of his convictions." - Henning von Tresckow, 21.07.1944

etnis

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/myos_elakesaastojen_ikarajaa_halutaan_korottaa_581645.html

Tuossa nyt viimeinen uutinen asiasta mitä löysin.

QuoteUudistus koskee todennäköisesti ensi vuoden alun jälkeen tehtyjä eläkesäästösopimuksia.

Eli uudet tulijat saavat kärsiä tästäkin. Ei sen puoleen, paskalta tuntuu tämä nykyinenkin jo. Onneksi menee vain marginaaliset 50 euroa kuussa tuohon, ja finanssikriisi syönyt nekin. Mutta voipa sitten vanhana katsoa oliko tuosta paskan väärti hyötyä vai ei.

QuoteVapaaehtoisten eläkesäästöjen nostamista on myös tarkoitus hidastaa siten, että säästöt saa tulevaisuudessa nostaa 5 -10 vuoden aikana.

Mutta itsestäänselvää lienee että tämä läpi mennessään lopettaa koko vakuutussäästämisen palkansaajien keskuudessa lähes  kokonaisuudessaan?
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

mikkoR

#10
Aloitin eläkesäästämisen jo yli 10 vuotta sitten.
Silloin oli voimassa että eläkkeen voi alkaa nostaa 58 vuotiaana, tämä on edelleen voimassa ja sitä ei voi muuttaa lailla koska se oli silloisen lain mukainen ja takautuvasti ei voi lakia muuttaa jos ei sotasyyllisyys oikeudeudenkäyntiä oteta lukuun.

Siitä voi olla montaa mieltä onko siinä järkeä vai ei, koko homma on kuitenkin niin uusi että sen todellisuuden tietää vasta 20 vuoden päästä.

Hyvinä aikoina kun osakkeisiin sidotut säästöt porhaltaa vauhdilla ylöspäin kaikki riemuitsee mutta silloin kun kurssit itketään ja valitetaan kuinka paska sijoitus se on.

Suurin porkkana eläkevakuutuksilla on ollut sen verovähennys oikeus joka oikeasti on vain siirretty verotus, eli maksat veron tuloveron mukaan kun alat sitä nostamaan.

Iso kysymys on myös, miten nykyisten eläkevakuutusten ja niihin säästettyjen rahojen käy, kun uusi laki tulee voimaan. Ovatko ne siirrettävissä uuteen järjestelmään?

"Eläkevakuutusten säästösopimukset ovat yksityisoikeudellisia sopimuksia, ja niihin puuttuminen vaatisi perustuslain säätämisjärjestyksen", Niemisvirta sanoo.


Mandatumin toimitusjohtaja Petri Niemisvirta
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Sivusta seuraaja

#11
QuoteValitan, tuo eläkesäästäminen on ollut suurta fuulaa alusta alkaen.

QuoteEi sen puoleen, paskalta tuntuu tämä nykyinenkin jo. Onneksi menee vain marginaaliset 50 euroa kuussa tuohon, ja finanssikriisi syönyt nekin.

Olen hivenen eri mieltä. Kannattaa muistaa, että vapaaehtoiset eläkesäästöt saa vähentää verotuksessa ja säästö on myös nostettavissa ennen eläkeikää esimerkiksi (en tiedä onko yhtiöittäin eroja) yli vuoden kestäneen työttömyyden sattuessa. Rahastotyyppisessä säästössä kurssien ollessa matalalla rahasto-osuuksia saa suhteessa hyvin hankittua.

Tietysti vaihtoehtoisiakin säästömuotoja on olemassa, mutta joka tapauksessa en usko yhteiskunnan tarjoaman eläkkeen olevan yhtään mitään silloin, kun minä olen eläkeiässä. Eiköhän nuo yhteiskunnassa lisääntyvät ikuiset eläkeläiset syö niitä tälläkin hetkellä ihan riittävästi.

Edit: lisätty kolme sanaa viimeiseen lauseeseen.

etnis

QuoteRahastotyyppisessä säästössä kurssien ollessa matalalla rahasto-osuuksia saa suhteessa hyvin hankittua.

Tietysti vaihtoehtoisiakin säästömuotoja on olemassa, mutta joka tapauksessa en usko yhteiskunnan tarjoaman eläkkeen olevan yhtään mitään silloin, kun minä olen eläkeiässä. Eiköhän ikuiset eläkeläiset syö niitä tälläkin hetkellä ihan riittävästi.

Aivan, minulle tuo eläkesäästäminen on vain pieni sivuharppaus muiden toimien ohessa. Lähinnä juuri nähdäkseni että toimiko se vai eikö toiminut, sitten vuosien päästä jos täällä joku sitä satoa on korjaamssa.

Ja kyllä, olisiko jo aika ostaa vai vielä odotella ;)
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

mikkoR

Minulla on pomminvarma vinkki tuohon milloin pitää ostaa ja myydä.

Osta kun on halpaa, myy kun on kallista.

Jokaisen omalle vastuulle jää päättää hetki milloin on oikeia aika mihinkin.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

antero

Quote from: Sivusta seuraaja on 03.03.2009, 08:20:45
QuoteValitan, tuo eläkesäästäminen on ollut suurta fuulaa alusta alkaen.

QuoteEi sen puoleen, paskalta tuntuu tämä nykyinenkin jo. Onneksi menee vain marginaaliset 50 euroa kuussa tuohon, ja finanssikriisi syönyt nekin.

Olen hivenen eri mieltä. Kannattaa muistaa, että vapaaehtoiset eläkesäästöt saa vähentää verotuksessa

ja säästö on myös nostettavissa ennen eläkeikää esimerkiksi (en tiedä onko yhtiöittäin eroja) yli vuoden kestäneen työttömyyden sattuessa.

Vain osittain.

Tehty erittäin vaikeaksi ja vaihtelee firmoittain vaikeasta mahdottomaan.

En todellakaan suosittele kellekkään nykyisilläkään ehdoilla/ tuotto-odotuksilla.

Aivan alunperin, silloin kun eläkesäästäminen "keksittiin" valtion toimesta, oli 100% veroetu se suurin houkutus. Sitä tosin kesti vain pari vuotta. Eli se siitä paskasta.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Jouko

Quote from: antero on 03.03.2009, 08:33:22
Quote from: Sivusta seuraaja on 03.03.2009, 08:20:45

Vain osittain.

Tehty erittäin vaikeaksi ja vaihtelee firmoittain vaikeasta mahdottomaan.

En todellakaan suosittele kellekkään nykyisilläkään ehdoilla/ tuotto-odotuksilla.

Aivan alunperin, silloin kun eläkesäästäminen "keksittiin" valtion toimesta, oli 100% veroetu se suurin houkutus. Sitä tosin kesti vain pari vuotta. Eli se siitä paskasta.

Sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävää vaalikarjaa ei paljoa kiinnosta menettääkö jotkut harvat (eläke-)säästönsä tai ei. Tuskin kinnostaa paljon muukaan asia yhteiskunnassa kunhan rahaa seinästä tulee sikäli kun on tullakseen. Kokonaan syrjäytyneitä vielä vähemmän. Kapina syntyy sitten vasta kun valtaosa alkaa jäädä tarpeeksi niukoille. Siihen asti kun lämpöä, leipää, olutta ja viihdettä riittää. 8)
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito