Pekka Hyvärisen kirja Suomen mies - Urho Kekkosen elämä

[skrabb]

Sattuipa käteeni Pekka Hyvärisen kirja Suomen mies (Asiantuntijana Hannu Rautkallio WSOY 2000), jossa kerrotaan myös suomettumisen ajan pahimmista vuosista.
Onhan karua luettavaa, mutta kirja antaa perspektiiviä tämän päivän suomalaispoliitikkojen, -median etc. puuhasteluille.

(s. 153-154)
"KGB oli Kekkoselle väylä Kremlin huipulle, mutta kyllä hän keskusteli peittelemättä muidenkin kuin agenttien kanssa.

Pienet seurasivat perässä. Tehtaankadulle ja Moskovaan tungeksi miehiä ja naisia, joilla oli isännilleen paljon kerrottavaa. Heidän keskustelunsa on kirjattu sana sanalta Moskovan arkistoihin.

Moskova oli 1960-luvun suomalaisille poliitikoille huoltokonttori, matkatoimisto, pankki ja sosiaalivirasto. Kommunistit, sosiaalidemokraattinen oppositio ja maalaisliitto kerjäsivät rupla-apua poliittiseen työhönsä. Samojen puolueiden johtajat tarjoutuivat perheineen ilmaisille lomille Neuvostoliiton sanatoriohin ja muihin hoitolaitoksiin. Keskuskomitea joutui myös käsittelemään anomuksia, joissa suomalaiset ystävät hakivat lapsilleen opiskelupaikkoja Neuvostoliiton yliopistoihin.

Tehtaankadun suurlähetystön ovi kävi tiuhaan, kun suomalaiset riensivät kertomaan huolistaan ja politiikan käänteistä. Piti hoitaa lainoja Työväen Urheiluliitolle, Venäläiselle koululle ja SAK:lle. Oli järjestettävä asuntoja ja eläkkeitä suomalaisille kommunisteille. Täytyi ostaa ja myydä elokuvia, tilata puoli miljoonaa Pallo-paitaa, tukea vasemmiston sanoma ja -aikakauslehtiä, järjestellä Yleisradion toimittajien työmatkoja ja maksaa heidän kulujaan, tilailla hotellihuoneita rauhanvaltuuskunnille ja ystävyyseminaarien osanottajille, organisoida neuvostoliittolainen ohjaaja Turun teatteriin, vaihtaa taiteilijaryhmiä, huolehtia suomalaisten lahjoista ja arpajaisvoitoista, toimittaa yhteistyökumppanille laatikko vodkaa kuukaudessa, valvoa oikeahenkisen kirjallisuuden kääntämistä venäjän kielelle, saattaa alkoholisoitunut suomalaistoveri sopivaan katkaisuhoitoon, pohtia, voitaisiinko suomalaisille vastenmielinen "proletariaatin diktatuuri" korvata ilmaisulla "työväenvalta".

Kaiken puuhailun keskellä oli käytävä läpi suomalaisia tiedotusvälineitä siltä varalta, että niissä olisi julkaistu vaarallisen oikeistolaisia, neuvostovastaisia mielipiteitä. Usein riitti, kun katsoi, kuka oli julkaistun mielipiteen esittäjä. Jos hän oli Tuure Junnila, Georg C. Ehnrooth, Veikko Vennamo, Max Jacobson tai joku muu tunnettu "ystävyyden vastustaja", asian saattoi kirjata ylös sen kummempia pohdiskelematta. Suomalaiset "ideologisesti valmiit toverit" eli stalinistit ja "ystävät" eli luotetut vasemmistolaiset kävivät usein myös omasta aloitteestaan kiinnittämässä huomiota huolestuttaviin artikkeleihin varsinkin Uudessa Suomessa ja Suomen Kuvalehdessä. Samalla he saattoivat ehdottaa, että Pravda tai jokin muu "merkittävä neuvostolehti" julkaisisi oikeistolaiselle mielipiteelle vasta-artikkelin tai sitten vain "vauhdittaisi" keskustelua yhteisestä huolenaiheesta."


Sivuaa samaa teemaa:
Lauantaina näytettiin TV1:llä Matti Kassilan ohjaama elokuva Vodkaa Komisario Palmu (1969).
Olipa pahimman laatuista neukkupropagandaa turvoksissa koko pätkä.
YLE:n vasuriuutistoimitus(TV) oli keskeisessä roolissa ja Reino Paasilinna esiintyi ihan omana ittenään.
Pahis oli äärioikeistolaiseksi määritelty sotiemme veteraani (Matti Oravisto), joka kuvattiin hitlerimäiseksi hirviöksi.
Välillä sitten Inga Sulin ja Viktor Klimenko iloisesti laulaa lurittelivat venäläisiä kansanlauluja tanssahdellen ko. maan kansallispukuja mukailevissa luomuksissa.

Mitä ovatkaan mahtaneet ajatella sodat kokeneet näyttelijät Joel Rinne, Matti Ranin, Matti Oravisto mokomaa propagandapläjäystä tehdessään?